Ultra- ja neuvola

Meillä selvisi toissapäivänä nt-ultrassa että on tulossa eri munaset, eli omissa pusseissaan ja istukoillaan olevat kaksoset :Heartred mutta myös ikävempiä uutisia. Toisella B vauvalla niskaturvotusta yli 6mm, eli todella paljon :( A vauvalla kaikki oikein hyvin, ainakin nyt ja niskaturvotus normaali (1.9mm). A vauva vastasi viikkoja 12+5 ( eli vähän enemmän kun ajattelin) ja B vauva 11+6. Se selittynee sillä että ovat eri munasoluista ja varmaan hedelmöittyneet/kiinnittyneet eri aikaan ja kaksosista kai toinen aina hiukan pienempi. Riskiluvut hälytti ja edessä meillä mahdollisesti monia todella vaikeita päätöksiä, sillä masussa kuitenkin kaksi lasta..Ja kaikki päätökset suuntaan tai toiseen vaikuttaa molempiin jollain tapaa.

Olemme menossa tänään erikoislääkärille 4D ultraan tarkistettavaksi vielä ja suunnittelemaan jatkoa. Olo on niin sekava ja suoraan sanottuna kauhusta kankea että en voi sanoin kuvata. Aluksi olimme molemmat suoraan sanottuna järkyttyneitä kaksosraskaus tiedostakin, meillä esikoinen kuitenkin vasta 1,5 vuotta..mutta nyt kaiken tän muun jälkeen tiedetään että siitä me varmasti selvittäisiin vaikka päällä seisten! Tää kaikki mitä tuo valtava niskaturvotuksen määrä toi tullessaan, on niin pelottavaa että lamaannuttaa. Onneksi tänään saadaan taas tietoa enemmän!

Mellu ja pikkuset rv 13+1.
 
MarinaMelina toivotaan, että molemmilla vauvoilla olisi kuitenkin kaikki siellä masussa hyvin. Se on kuitenkin hyvin mahdollista, vaikka turvotusta olikin toisella paljon. Huoli on varmasti suuri, mutta onneksi pääsette jo tänään lääkäriin ja toivotaan, että asiat selviävät parhain päin.
 
Hui MarinaMelina! Aika hurja juttu! Mutta ihan varmasti selviätte mistä tahansa ja asia selviää!
 
Jaksamista Mellu! Toivottavasti pikkuisilla on kaikki hyvin. Ei nuo luvut aina tarkoita pahinta mahdollista.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Toivon kaikille odottajille paljon onnea ja voimia odotukseen. Minä jättäydyn pois. Tänään tuli soitto Naistenklinikalta vakasvasta kromosomipoikkeavuudesta. Kiitos seurastanne, hienoa että tällaisia yhteisöjä on.
 
Voi ei Mustarastas! :( Tsemppiä sinulle ja myös MarinaMelinalle. Toivotaan, että molemmilla on kaikki kunnossa. Hyvä asia, että lisätutkimuksiin pääsee nopeasti.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ompa kurja juttu mustarastas :(( paljon voimia ja jaksamista! Tsemppiä jatkoon..
 
Voimia ja jaksamisia mustarastas.

Toivotaan MarinaMelina, että kaikki menee kuitenkin hyvin ja kaikki olisi myös toisella vauvalla hyvin tuosta turvotuksesta huolimatta
 
Täällä kävi nyt niin että toisella pikkuisella on niin vakavia rakennevikoja että lääkäri ennusti hänen pääsevän taivaan isän luo näinä hetkinä. Olo on lohduton nyt, kirjoitan lisää kun jaksan. Toisella asiat hyvin ja kaikki mahdollisuudet selvitä kotiin asti ♡

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Pajon voimia Mustarastas ja MarinaMelina!! ♡ olen surullinen teidän puolesta.

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
MarinaMelina, voimia ihan hirvittävän paljon. Vaikea kuvitellakaan sun tunteita nyt :(

Mustarastas, pahoittelut ja tsemppiä!!
 
Mellu: Voi ei. Luojalle kiitos, että on toinen pikkuinen antamassa toivoa ja lohtua. Osanotto toisen murusen puolesta..
Mustarastas: sinulle myös osanotot ja hirveesti voimia tulevaan.

Koittakaahan naiset jaksaa ♡

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
MarinaMelinalle ihan kauheasti voimia! Tuntuu varmasti tosi pahalle menettää pieni. Otan osaa :(
 
MarinaMelinalle kauheasti voimia. :Heartred

Mulle selvisi eilen neuvolassa, että kävin verikokeissa liian myöhään ja seulonnasta ei voida antaa mitään tuloksia. Antoivat ajan 15-16 viikkojen välille uusiin verikokeisiin mutta sanoin kyllä sille neuvolatädille, että tulipa sieltä terve tai kehitysvammainen, niin minun rakkaus ei siitä vähene.
Ja ekaa kertaa kuunneltiin sydänäänet. Oli pakko hymyillä koko ajan.
 
Kävin ultrassa aiemmin tällä viikolla ja selvisi että raskaus on kestänyt 12 päivää vähemmän mitä ollaan kuviteltu. Laskettu aika siirtyi tuonne 7.2. Mutta seuraavassa ultrassa kuun lopussa vasta vahvistetaan pidetäänkö tuossa. Taidan silti siirtyä pikkuhiljaa tuonne helmikuisiin kun epäilisin ettei ainakaan etuajassa synny. :)
Muuten siellä oli ikäisekseen hyvin nopealiikkeinen pieni vauvantaimen sydän väpättäen. <3
 
Mulla oli tosiaan ultra kuluneen viikon alussa. Oikein mukava kätilö kättärillä, vauvalla ei ollu turvotusta lähes lainkaan, kädet ja jalat näky ruudussa ja pikkuruiset sormetki! Mutta, sit huolta löyty, kun vauva ei halunnu näyttää masuaan, ja kätilö epäili etteikö vatsanpeitteet olis sulkeutunu. No asiaa tutkittiin ja lääkärikin tuli selvittää asiaa, mutta loppupeleissä tulivat siihen tulokseen, että hyvä vauva siellä on, tais olla napanuora myttyrässä masun kohdalla! No jatkotutkimuksia ei sit tarttekkaan tehä, huoh. Onneks mulla ei ole suuri huoli, joten asiasta en todellakaan stressaa enkä edes jaksais :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Takaisin
Top