Tyttö vai poika?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Joia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minulla on vaan takaraivossa tunne, että tyttö sieltä tulee.
Mies veikkaa poikaa (ja toivoo. Mietti tuossa yksi ilta, että tulee kyllä ihan liian ylisuojeleva isä, jos on tyttö. Poika saa kuulemma tehdä mitä lystää, niinkun on pienenä saanut kuulemma itsekin!)

Kunhan rakenneultrassa toivottavasti saa sukupuolen kuulla, kerrotaan se kummeille ja mummeille. Se ei ole salaisuus, mutta ei sitä mihinkään Facebookiinkaan mennä julkisesti kaikille päivittämään :D Äidin mies ilmoitti, ettei tahdo kuulla kumpi tulee. Hänelle käy kumpi vaan ja heti seuraavana talvena lähtee kuulemma pilkille mukaan.
Voipi olla, ettei 1v nassikan keskittymiskyky riitä vielä pilkillä istumiseen..
 
Niin ja sekin vielä tuosta ultrasta, että onpa minulla tuttavapiirissä kumpaakin tapausta: kätilö sanoi, että onnea, poika täältä on tulossa. Viimeisessä ultrassa juuri ennen synnytystä toinen kätilö kyseli sitten pariskunnalta, että kukas teille poikaa on lupaillut, kyllä hän tyttö on. Ja tyttö oli.
Toisessa tapauksessa ei millään saanut ultrattua pojaksi, ei millään kertaa. Poika sieltä kuitenkin tuli. Ei ollut onneksi ehtinyt ostaa kun kaksi mekkoa vaan. :D
 
Mulla on ollut tässä raskaudessa poikaolo ja mies on koko ajan sanonut, että tyttö se on. No tyttöhän se onkin! :) Viime raskaudessa me molemmat veikattiin tyttöä ja tyttö tuli.
 
Meille tulee kuulemma poika. :dummy:
Sanoo meillä isäntä...
Ja jos joku yrittääkin sanoa, että tyttö, niin ku minä ite ainakin alkuun veikkasin, ni kyllä se heti kääntää keskustelun pojaksi.
Ei anna vaihtoehtoja. :happy:
Ja oli kuulemma laittanu kirveenki sängyn alle, kun sitä tehtiin, että poika se on! o_O:joyful:
Nooh...aika näyttää!
Että kuinkas hyvin se isännän näkymätön kirves pelitti... :wink
 
Mulla ei ole mitään semmosta tuntemusta ollut vielä. Tää raskaus kyllä erilainen kuin poikaa odotellessa, jolloin olo oli enimmäkseen mainio. Nyt ollut enemmän pahoinvointia ja väsymystä, mitä ei poikaa odotellessa ollut oikeastaan yhtään. Joten mulla poika ei vienyt terveyttä. Lisäksi lihaa ei tee yhtään mieli, mitä taas himoitsin poikaa odotellessa kasvissyöjänä. Mies ilmoitti että voisi tällä kertaa olla kiva tietää sukupuoli jo etukäteen. Mä en ollut sitä vaihtoehtoa älynnyt edes miettiä, mut nyt kun aattelin niin toisaalta why not? Ois ihan kivakin jos voisi jotain hankintojakin tehdä niin, ettei tarttisi kaikkea miettiä mahdollisimman sukupuolineutraalisti. :)
 
Esikoinen on tyttö ja tavallaan toivon, että tääkin olisi niin voisi käyttää niitä vaatteita, mitä on säästellyt. Toisaalta oon aina toivonu kahta lasta, tytön ja pojan. Vaikka tyttöä toivon hitusen enemmän niin jostain on tullu sellanen tunne, että tää on poika. Vaikka meidän suvussa ei kuuleman osata poikia tehdä kun kaikki on tyttöjä ;)

Toisaalta ainakaan toistaseks ei ole tehny makeaa mieli vaan kaikkea terveellistä ja enemmänkii hapanta. Ja jossainhan luki, että se viittaisi poikaan.. Eli ei siis mitään tietoa kumpi tulossa :D
 
Mulla on ollut alusta asti ihan poika fiilis, joka nyt alkaa hiljalleen kääntyä tyttöoloksi... :wideyed:
Poikaa toivottaisiin molemmat... mutta tyttö olisi ensimmäinen molemmissa suvuissa, et prinsessamekkoja mummeilta ja tädeiltä olisi tiedossa...:woot:
Kuukausi ultraan, sit saa ehkä toivottavasti tietää. Ei mun kärsivällisyydellä odotella marraskuulle...:grin
 
Minun alun tyttöolo on kokoajan alkanut tuntua nyt enemmän ja enemmän vaan pojalta.. :eek: Poikien nimet pyörii vaan mielessä, ja oon välillä masulle puhunutkin (joo harrastan sitä jo nyt.. puhun myös koirilleni, joten ihan pöpi mami täältä kuoriutumassa :grin) ja kutsunut babya "pikkuherra".. Korjannut kyllä siihen perään, "tai neiti", mut jotenki se herra sieltä vaan tulee ekana..
Poikaa mekin haluttaisiin, mutta tyttö on totta kai tervetullut myös <3

Viime yönä näin unta, että minun tätini ehdotti TYTTÖlapselle nimeä. Katsoin just väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta, että juuri sitä nimeä on alle 5 -kappaletta, eli 1-5... Se siis on nimi, ja minun korvaani kuulostaa vielä aika kauniilta! Miehellekin jo tänään sanoin unesta, eikä hänkään kokonaan nimeä torpannut. Voisi olla esim. kolmantena nimenä..
 
Mustakin on alkanut tuntua pojalta, mutta toisaalta toivonkin poikaa. Mies ei ota kantaa, sanoo vaan, että kyllä sen sitten marraskuussa viimeistään näkee :D No, toivottavasti :P
 
Tein testejä :p

Mulla ollu alusta asti tyttö olo.. ja tytön nimikin tuli ihan suoraan. ( tosin pojan nimikin saatiin jo varuiks päätettyä.. )

Sukulaiset ympärillä epäilee poikaa. Olen siis ainoa tyttö veikkaaja.. Mies nyt pari päivää sitten sanoi että saattahans se sittenkin olla tyttö ;)

No tein nyt testejä:

Oire testin mukaan , TYTTÖ
maya- kalenteri , TYTTÖ
Mahan muoto , TYTTÖ
sooda testi, TYTTÖ
Vau testi , POIKA

vielä pari viikkoa aikaa jännittää.. sit mennään yksityiselle selvittää sukupuoli ;)

Nyt 15+ 2
 
Mä olen myös koko ajan ollut tyttö-fiiliksella, isännän mukaan tulokas on poika, koska "tosi rakastajat siittää vaan poikia". :p:rolleyes: (Älkää kysykö logiikasta enempää..)

Mutta.. silti en ole hankkinut YHTÄÄN "tyttömäisen" väristä/oloista vaatetta vaan kaikki on harmaata, mustaa, sinistä, vihreää, beigeä tai valkoista ja syynään kyllä tosi tarkkaan, että "eihän tässä nyt ole mitään kukkasia tms. kuosissa".. ja siis mä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ole tyttöjen ja poikien värejä vaan kaikki käy kaikille - ehkä en nyt nuorta herraa mihinkään glitterillä kyllästettyihin keijulegginsseihin pukisi, mutta muuten oon sitä mieltä, ettei ne värit siihen lapsen identiteettiin vaikuta.

Mitään testejä en oo tehnyt ja vaikka oon koko ajan sanonut, etten halua tietää sukupuolta ennakkoon, niin nyt rakenneultran lähestyessä alkaa mieli kummasti muuttumaan ja huomaan ajattelevani, että mitä jos sittenkin kysäisisi ihan vaan pikkuisen tulokkaan varustuksesta.. :oops:

En osaa päättää. Tiedän, että sit kuitenkin harmittaa, jos en kysykkään, mutta kun tavallaan haluaisin koko asian säilyvän salaisuutena siihen asti, että pienokainen haluaa tulla maailmaan..
 
Ilyana jos sattuu joku oikein mukava ultraaja niin sanoo sille et ei saa kertoo kumpi tulossa, mut jos mitenkää kävis et kirjottais lapulle (ja laittaa sen vaikka kirjekuoreen) onko tyttö vai poika ni voitte myöhemmin tarkistaa lapulta asian jos tulee katumapäälle ja haluaakin tietää :)
 
Itellä ei aluksi ollut selvää oloa, että kumpi voisi olla.

Toki vähän kallellaan nyt pojan suuntaan. En tiedä osaisinko ees hoitaa tyttöä, kun poikia on ennestään.
Äitini kertoi nähneensä unta poikavauvasta ja neuvolassa sykekin oli samaa luokkaa kuin edellisillä muksuilla.
Ja tottakai äitini sitten tokaisi, että jos tulee poika niin seuraavaksi sitten tyttö. Sanoin hänelle, että sen sukupuolen saakin laittaa tilauslistalle että mitä haluaa. :happy090
Tietty olotila alkuraskaudessa oli himpun rankempi kun joutui toisinaan oksentamaan, mitä ei ole ollut aiemmin. toki mietin että siihenkin voi olla syynä että on jo enemmän ikää ku tosikon aikaan ja muutenkin kaikki vatsaan ja huonovointisuuteen liittyvät asiat olleet rajumpia viimeset pari vuotta.

Katsoin myös tuota maya-kalenterijuttua jonka mukaan poika tulisi.
 
Piti minunkin tuo Maya-kalenterijuttu vilkaista ja sen mukaan tyttö olis tulossa :p
Pikkusen enemmän poikaolo edelleen, vaikka tyttöunet kummittelee :)
Arvioin oman hedelmöitysajankohtani sekä siskon kans, laskien millon meidän PITI syntyä kun ennen la ollaan kumpikin synnytty. Tuon kalenterin mukaan meidän äidillä oli kummassakin tyttölupaus ja tytöt tuli :grin

Kaks viikkoo ja kaks päivää vielä rakenneultraan :p
 
Muokattu viimeksi:
Mäkin tein testit...

Oire testi, täpärästi POIKA
Maya- kalenteri , POIKA
Mahan muoto, POIKA
Sooda testi, TYTTÖ
Vau testi, TYTTÖ

Täpärästi kallistuu testit poikaan... Alun poikaolo siis muuttunut tyttöoloksi. Anoppi on varma pojasta.
...et aika 50-60%, joutuu siis ottaa ultraan 1vko 4pv :grin
 
Joo minäkin innostuin tekemään noita lisää ja blogiinkin päivitin xD
Minulla siis testit meni näin:

oiretesti - poika
Maya-kalenteri - tyttö
Kiinalainen kalenteri - poika
Mahan muoto - poika
Vau.fi testi - tyttö
Sormustesti: poika
Sooda-testi - en ole tehnyt enkä tätä viitsi tehdä.

Eli testeistä 4/6 näyttäis poikaa.
 
Joitakin testejä oon tehnyt ja aika tasaiseen on tullut tyttöä ja poikaa. Valtaosalla lähipiiristä on poikafiilikset, tosin pari "tietäväistä" on katsonut tän mahan tyttömahaksi. Mulla on itse ollut alkuun melko vahvakin poikaolo, miehellä samoin. Nyt ei kuitenkaan oo enää niin selkeetä, en kykene itse ottamaan kantaa ollenkaan ja mun miehellä vaihtuu mielipide vartin välein :grin Enää 1vko ja 4pvää ultraan, kyllä jännittää!
 
Pakkohan näitä oli katsoa ja kokeilla:grin

Oiretesti - tyttö
Maya- testi - tyttö
Kiinalainen kalenteri - poika
Mahan muoto - poika
Sormustesti - poika
Sooda-testi - en ole vielä tehnyt

Tyttöolo on kyllä enemmän, mutta saa nähdä!
Ensi maanantaina rakenneultra:rolleyes: jännittää!!!!:p

rv 19+4
 
Mulla oli vau-testin ja edellisen raskauden oireiden perusteella tyttö-epäilys. Tyttö tämä onkin <3 . Sykkeet oli jo alussa korkeat vauvalla, kiinnittynyt vasemmalle puolen, alussa maltillinen pahoinvointi, joka pahenee +10 viikon jälkeen. Edelleen sykkeet 150. Maha on myös ihmeellisen mallinen, näyttää lähinnä kaljamahalle. Pojista hiilari helpotti pahoinvointia, tytöistä proteiini ja hiilarit maltilla.
 
Mulla ei vielä ole tuntemuksia kumpaankaan suuntaan eikä oikein selkeitä odotuksiakaan sukupuolen osalta. Mahtaakohan niitä tullakaan. Voisin myös kokeilla noita testejä ihan vaan selvittääkseni toivonko kuitenkin salaa itsellänikin tyttöä tai poikaa. Täytyy googlata muutama testi...
 
Takaisin
Top