Tuleva synnytys

Mä taas koin supistukset ihan siedettävinä, kun aina niiden muututtua sietämättömiksi sain kivunlievitystä. Mulla oli pitkä avautumisvaihe, mutta en joutunut kärsimään kivuista niin paljon että olisin ollut ponnistusvaiheen alkaessa mitenkään poikki. Mutta vaikka epiduraali toikin mulle taivaan ja sain otettua reilun tunnin torkut ennen ponnistusvaihetta, niin ei se enää ponnistaessa vaikuttanut ja mua kyllä sattui se vauvan ulospusertaminen. Vaikka sain häpyhermon puudutteen. Koko synnytys kesti 13 h josta ponnistusvaihe 41 min.
 
Mitä mieltä te synnyttäneet ootte siitä, että joku on mukana? Mietin että pitäisikö ottaa joku mukaan, vaikka alussa jo päätin että haluaisin hoitaa tän yksin.. Jotenkin nolottaa se kun näyttää tuskansa..entiä miks....
Tämä suomalainen mentaliteetti...kuten tuossa joku jo sanoi, jos ei halua läheistä (äitiä, siskoa, ystävää tms) doula on aika hyvä. Vaikka sitä on yksin ei tarkoita että kaikki asiat tulee kokea yksin.
 
Suosittelen kans mukaan jotain tukihenkilöä, jos ei tuttua halua. Toki ihmiset on erilaisia, mutta helpompi ehkä sitten synnärillä sanoa, ettei haluakkaan ketään mukaan, kun yksin kärvistellä ja manailla kun ei tullukaan pyydettyä ketään :) Mä toimin tukihenkilönä kaverin synnytyksessä pari vuotta sitten ja mä en ainakaan yhtään ajatellu kierosti hänen kokemusta/kipua/huutoa. Jälkeen päin on ollu kiva muistella ja kaveri on kiitellyt paljon kun on ollu joku jolta kysyä, kun itse ei muista koko hommasta juuri mitään.

Mulla on ollu mies molemmissa synnytyksissä mukana. Välillä on tehny mieli tirvasta sitä oikein huolella, mutta en olis selvinny ilman sitä pääsinpäätä..
 
Häpyhermon puudutus? Miten sen pitäs tehota? Oiskohan tämä ratkaisu jos ei ehdi spinaalia tms. saamaan? Ahdistaa ja sattuu kaikkein eniten se ponnistus ja vauvan ulos pusertuminen...
 
Mä varmaan kans sain sen...ehkä. :) kuulemma voi pidentää ponnistusvaihetta joillain. Mulle sitä piikkiä laitettiin alakertaan ja ponnistus kesti tunnin. Tiedä sitten.
Pitääkin muistaa puhua tuosta neuvolassa, en kyllä halua enää sitä jos pidentää ja pahentaa synnytystä. Aikaisemminkin jo paasasin että ponnistus on se pahin. Nyt alkaa jo itseäkin hirvittämään.
 
Häpyhermon puudutus annetaan rutiinisti joissain sairaaloissa, kai? Ei liity synnytyksen kiireellisyyteen kaiketi. Mulla jäi vaan toinen annos epiduraalia saamatta, kun eka annos ehti jo vähän laimentua ja sitten saikin alkaa ponnistaa (en tuntenut muuta kuin ihan lievää kakkahätää, mutta se olikin se ponnistamisentarve kai sitten), mutta luulisin että olisin tuon puudutteen saanut joka tapauksessa. Kyllä mulla silti ihan tarpeeksi tuntoa alapäähän jäi, tiedä sitten minkälaista olisi ollut ilman tota puudutetta.
 
Ei munkaan mielestä liity kiireellisyyteen. Olikohan se sitten se kun leikkasivat välilihan niin sitä ennen piikkejä laitettiin.
Muistan miettineeni että tässä pitää vielä pistelläkin, eikö muka tarpeeksi hankalaa ole :)
 
Mulla laitettiin ennen ponnistusvaihetta, joku 5 min.
 
Ite kylläkin pyysin sitä, kun olin kuullut että se kannattaa ottaa.
 
Mä en kohta tiedä mitä kannattaa ottaa tai mitä ei. Päässä vaan pyörii.
Epiduraali nyt ainakin jos tuntuu ettei voi olla, viimeksi tuntui.
 
Mä en oikeastaan ees tiedä mitä muuta sain kuin epiduraalin.. Varmaan lukee tuossa synnytyskertomuksessa. Mutta kai ne on jotain tuonne alapäähänkin laittaneet kun ei vauvan tulo tai eppari sattunut tippaakaan?
 
Episotomiassa ainakin automaatisesti laitetaan se puudute (enmuistanimeä) ihan johki siihen röörin viereen, mistä sitten napsastaa. Varmaan puuduttaa myös sitä kanavaa muutenkin..?
 
Hääh! Voiko olla että ne on samat!? kaks kertaa tehty eppari eikä tosiaankaan ole vienyt tuntoa koko alapäästä niinkuin oisin toivonut. Aina tökätty se puudute mulla vaan siihen johonkin välilihaan tms. Hmmmmmmmmmm, jäin mietteliääksi...
 
Joo, tuo se varmasti oli. Ainakin nuo vaikutukset kuulosti tutuilta :rolleyes: Taidan vaatia tuon ens kerrallakin vaikkeivat epparia tekisivätkään :D
 
Mulle ei annettu puudutusta edes ku esikoisesta ommeltiin neljä tikkiä. Oli sellai tosi tympee kätilö ja se sano vaan, että ei voi sattua kun oon aamulla saanu epin ja just synnyttäny. Mut kyl se vaan sattu, mut onneks oli vaan neljä tikkiä..
 
Mulle ei annettu puudutusta edes ku esikoisesta ommeltiin neljä tikkiä. Oli sellai tosi tympee kätilö ja se sano vaan, että ei voi sattua kun oon aamulla saanu epin ja just synnyttäny. Mut kyl se vaan sattu, mut onneks oli vaan neljä tikkiä..
Hyi kamala :eek: Mä en suostu mihinkään ilman kunnon puudutuksia :nailbiting:
 
Takaisin
Top