Tuleva synnytys

I

Iltatähti79

Sanavalmis juttuseppä
Huhtimammat 2016
Mua on alkanut mietityttää synnytys. Toista kertaa asialla eli tiedän synnytyksen kulun. Mikään synnytys ei ole vertailtavissa toiseen mutta samaa kaavaa kuitenkin toistavat.

Ei edes pelota. Mietityttää vaan. Mitä jos kaikki ei menekään kuin oppikirjassa? Tays on onneksi maan parhaita vastasyntyneiden hoidossa että en sitäkään pelkää.
Jotenkin vaan ajatukset pyörii päässä ja kelaan edellistä synnytystä. Joka meni hyvin kaikkien kannalta.

Tiedän että kun aika tulee, menen taas sinne ja teen mitä on pakko. Palkinto on kaiken vaivan väärti. Mutta etukäteen jännitän.

Olipa oikein ajatusten Tonava :) mutta ku mietityttä ja jännittää.
 
Näin ensisynnyttäjänä olen lähdössä puhtaalta pöydältä liikkeelle. En ainakaan toistaiseksi tulevaa synnytystä jännitä. Ajattelen, että turha sitä stressata, kun ei sen kulkuun voi kuitenkaan juurikaan vaikuttaa. Siihen olen henkisesti valmistautunut, että se tulee olemaan elämäni hirvein (kivuliain) kokemus. Tietysti toivon, että kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin. Ja ettei tulisi mitään mutkia matkaan, että tarvisi sektioon ryhtyä.
 
Samoissa mietteissä kuin Pulla. Ensisynnyttäjänä en tiedä mitä on edessä, mutta uskon, että kroppa hoitaa homman, kun luotan siihen ja yritän rentoutua. En osaa pelätä tai jännittää etukäteen. Kipua kestän kyllä ja leikkauksista on kokemusta.

Mutta soitellen sotaan. Ainut mitä toivon, on että kätilö on mun kanssa samalla aaltopituudella eikä mies pökrää kesken kaiken :)
 
Itselläni on ennestään yksi lapsi ja ihan hyvä kokemus hänen synnytyksestä. Sattuuhan se, mutta yllättävän nopeasti sen unohtaa oikeasti. Se, mitä eniten toivon, olisi että ponnistusvaihe olisi lyhyempi: esikoisesta se kesti 1,5h, kun hän tuli vähän pää vinossa. Synnytys ei pelota, mutta toki alkaa pyöriä pikkuhiljaa mielessä. Ihan käytännön asiatkin, kuinka sairaaaan päästään, jos alkaa kesken päivän ja minulla esikoinen kotona jne. Pitää tehdä eri tilanteiden varalta suunnitelmat.
 
Just tää ponnistus. Kesti tunnin. Jos olisi ollut voimia olisin repinyt lapsen itse pois :) onneksi ei ollut voimia edes huutaa siinä vaiheessa.
Kaikki sanoo että toka synnytys on helpompi ja että paina ei repeä. Olisi ihan kiva jos voisi istua heti eikä viikon päästä.
 
Synnytystä oon pyrkinyt olemaan ajattelematta liikaa, mutta kyllähän sitä jonkinlaisia toiveita ja odotuksia on, vaikka esikoisesta kyse. Kipua en niinkään pelkää, enemmänkin sitä että joutuisin olemaan sidottuna sänkyyn, ois pakko tehä sektio tai mun toiveitani ei kuunneltaisi tarpeeksi. Lisäksi sitten se sairaalakammo, jonka suhteen oon pyrkinyt parhaani olemaan ajattelematta. Näkee sitten miten siellä pärjää... Kiva kätilö ois kyllä ehoton, oon sen verran herkkis että rupeisin varmaan rähjäämään täysillä jos sattuis joku sitruunanassutäti.
 
Mäkää en oo viä uskaltanu miettii juurikaan synnytystä. Niin paljon muuta stressattavaa vielä ennen sitä :D. Vaikka tapahtu mitä vaan nii synnytys kuitenkin on edessä. .. Ihan rikki tuun oleen,sen tiedän.Kipukynnys on ihan nolla :D
 
Iltatähti79, itse koin koko synnytyksen ajan että huutaminen on turhaa. Eritoten ponnistusvaiheessa siinä hukkaa sitä energiaa, jolla voisi ponnistaa. Avautumisvaiheessakin hoidin kivunkäsittelyn hengittelemällä enkä huutamalla. Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä sillä keinoin säästyi voimia myöhempään että jaksoin niinkin pitkän ponnistusvaiheen.
 
Samat toiveet mulla, että ponnistusvaihe olisi nopeampi ja helpompi. Muutoin toivon, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin esikoisen synnytyksessä ja säilyn ilman repeämiä. Istuminen onnistui samantien ja toipuminen oli nopeaa, joten todella positiivinen kokemus oli. Ainoastaan ponnistusvaiheen raskaus yllätti, kun kuvittelin että hyväkuntoisena olisin pullauttanut vauvan ulos helposti. Meilläkin tultiin pää vinossa, mikä ehkä oli hyvä asia, sillä siinä hitaassa ulostulossa ehti ainakin paikat venyä riittävästi. :D
 
Mä toivon, että synnytys ois yhtä helppo ja nopea kuin viimeksikin. Mutta kun tää vauva on isompi ja muutenkin ollut kipeämpi raskaus, niin kyllä pelottaa.
 
En ole miettinyt synnytystä. Jotenkin tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Tiedän kyllä synnytyksen kulun ja vaiheet, joten nekään ei jännitä. Kivunlievitystäkään en ole miettinyt, joten melko takki auki mennään.
 
En ole miettinyt synnytystä. Jotenkin tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Tiedän kyllä synnytyksen kulun ja vaiheet, joten nekään ei jännitä. Kivunlievitystäkään en ole miettinyt, joten melko takki auki mennään.
 
Mua jännittää, pelottaa ja hirvittää ajatus synnytyksestä, joten yritän vähän olla ajattelematta sitä. Aika vaan tuntuu menevän tosi lujaa, ja synnytys lähestyvän vähän liiankin nopsaan. Onneks kaveri lupas antaa mulle jotain hypno birth -nauhoja, joita voin sit lähempänä h-hetkeä alkaa kuuntelemaan, vois kuulemma vähän rauhoittaa. Niin ja ensikertalainen olen, ylläriylläri :joyful:
 
Mitä enemmän luen kivunlievityksistä, tulee ihan luonnostaan reaktio etten halua mitään lääkkeitä. Meidän sairaalassa on mahdollista saada esim. akupunktiota, ja on mahis olla avautumisvaihe ammeessa. Se kuullostaa hyvältä!
Olen ajatellut niin etten ole ehdoton sen suhteen että ilman lääkkeitä mennään, mutta ajattelin psyykata itseäni siinä että otan puol tuntia kerrallaan ja toitotan itselleni että kyllä mä tän puol tuntia ilman lääkettä kestän ja samalla tavalla seuraava puoltuntinen jne. Ja sitten toivottavasti aika on kulunut jo niin siihen asti että on aika ponnistaa :)
 
Ensisynnyttäjille tiedoksi, että synnytys ei välttämättä ole "elämänne kivuliain kokemus", mikäli ette ole ehdottomia kivunlievitykselle ja kaikki sujuu hyvin. Itselle tuli yllärinä esikoisen kohdalla, että epiduraalin jälkeen mikään ei enää tuntunut miltään. Olin ajatellut että synnytys sattuu jokatapauksessa, mutta väärässä olin. Toki avautumisvaihe ja supparit kotona sattui, mutta ei niin paljon kun olin kuvitellut. Jokainen tietty kokee kivun eritavalla. Itse avauduin 6cm Panadolin ja lämpimän suihkun voimin kotona.

Mua ei toka synnytys hirveesti jännitä. Mietityttää toki että voiko tokallakin kerralla kaikki mennä niin hyvin kun ekalla kerralla. Kulkuun kun ei tosiaan voi hirveesti itse vaikuttaa, joten mennään tilanteen mukaan. Olen avoin kivunlievitykselle, enkä oikein ymmärrä miksi pitäisi sietää kipua, jos se on mahdollista saada poiskin. Nyt tokalla kerralla ehkä eniten jännittää se, että tajuanko lähteä ajoissa synnärille..:rolleyes:

Ainiin, ja ei kyllä itselle tullut kertaakaan mieleen huutaa synnytyksessä. Mielessäni kyllä mietin ponnistusvaiheessa että PERRRRKELE NYT MÄ TON ULOS PUSERRAN. :grin Ääneen varmaan vaan inisin ja puuskutin.
 
Muokattu viimeksi:
Ei mulla ollut kauhean paljon sanottavaa edellisen synnytyksen kulusta. Ammattilaiset sen hoitivat. Tai siis, kyllä halusin kivunlievitystä, kun sitä.ä suosittelivat. Mutta sen vaikutus loppui n.1/2h ennen ponnistusvaihetta...huusin...mutta olen muutenkin aika äänekäs.

Nyt taas avoimin mielin. Ainoa jännitys on osaako lähteä oikeaan aikaan synnärille. Onneksi meillä n 15min ajomatka.
 
Mitä mieltä te synnyttäneet ootte siitä, että joku on mukana? Mietin että pitäisikö ottaa joku mukaan, vaikka alussa jo päätin että haluaisin hoitaa tän yksin.. Jotenkin nolottaa se kun näyttää tuskansa..entiä miks....
 
Suosittelen että mukana olisi joku luotettava tuttu. Synnytys saattaa kestää ja synnyttäjää voi pelottaakin. Henkilökunta lähtee välillä tauolle tai hoitamaan jotain toista. Omassa synnytyksessä kätilö meni avustamaan sektiossa välillä. Yksinolo voi olla pelottavaa.
Siinä että näyttää tuskansa, ei ole mitään hävettävää. Tulisiko vaikka äitisi mukaan tai onko paikkakunnalla doula-palvelua?
 
Minä ehdottomasti haluan oman mieheni mukaan synnytykseen. Viimeksikin miehestää oli niin suuri henkinen tuki että mulla olis ollut ahdistavampaa ilman. Ja se näky kun mieskin näkee heti synnytyksen jälkeen myös lapsemme oli ihanin näky ikinä. Kyllähän toi synnytys mietityttää. Olen menossa pelkopolille puhumaan siitä. Aluksi avauduin ainakin 6cm ilman hirveitä kipuja, mutta sen jälkeen kivut pamahti niin koviks että otin epiduraalin. Ponnistusvaiheen kipu oli se vaikein asia minulle. Epiduraalin vaikutuskin ei auttanut minulla siihen joten haluaisin tällä kertaa muuta kivunlievitystä.
 
Mä olin 4cm auki synnärille mennessä. Ja supistukset koin kamalimpana kipuna koko elämäni aikana. Epiduraalin otin, mut mulle ei mikään taivas siitä auennut. Kyllä ne kivut lieveni, muttei hävinneet. Ponnistusvaihe kesti 20min enkä tuntenut sinä aikana yhtään mitään. En edes ponnistamisen tarvetta. Ilman miestä en ois pärjännyt. Mies tsemppas ja piti kädestä. Ja tietenkin hän halusi olla mukana. Ja tosiaan se miehen liikutus kun näkee lapsensa ensimmäisen kerran :)

Toivon, että tää synnytys menee yhtä nopeasti. Ja otan kyllä kaikki mahdolliset kivunlievitykset. Pelottaa kyllä se kun tämä vauva on isompi..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top