Tuleva synnytys (mietteet, toiveet, pelot ym...)
- Ketjun aloittaja Muruliini83
- Aloituspäivämäärä
Mäkään en ole tuntenut repeämistä mitenkään erikseen... Ekassa synnytyksessä jokunen tikki jouduttiin laittamaan, eikä se niin kamalaa ollut. Tokassa synnytyksessä tuli niin pieni repeämä, että tikkejä ei tarvittu. Ja mun vauvat on tosiaan kuitenkin olleet 4410g ja 4270g. :D
Mun on pakko sanoa tähän väliin että mä kyllä tunsin repeämisen selvästi. En tiedä onko aika kullannut muistot vai miten mutta ei se ollut niin paha mitä olisi voinut kuvitella. Ja mun mielestä tikkaus tuntui pahemmalta. Kätilö sanoi ettei tikkejä välttämättä tarvisi mutta nopeuttaa paranemista. Jos ens kerralla sama tilanne niin luultavasti en halua tikkejä. Taitaa aika ihmiskohtaisia olla nää miten tuntee ja mitäkin.
Tosin mä olin ihan paniikissa koko synnytyksen kun oon semmonen että haluan pitää kontrollin asiassa kuin asiassa ja synnytyksessä en tietenkään pystynyt itse vaikuttamaan asioiden kulkuun. Jos olisin osannut ottaa rennommin, ei kipu olisi varmaan tuntunut niin paljoa. Pyrin tulevassa synnytyksessä olemaan rennompi.
Ja siitä oon samaa mieltä että kätilöt kyllä osaa työnsä ja tarjoaa kaikkea kivunlievitystä ja apua sekä tukeansa :)
Tosin mä olin ihan paniikissa koko synnytyksen kun oon semmonen että haluan pitää kontrollin asiassa kuin asiassa ja synnytyksessä en tietenkään pystynyt itse vaikuttamaan asioiden kulkuun. Jos olisin osannut ottaa rennommin, ei kipu olisi varmaan tuntunut niin paljoa. Pyrin tulevassa synnytyksessä olemaan rennompi.
Ja siitä oon samaa mieltä että kätilöt kyllä osaa työnsä ja tarjoaa kaikkea kivunlievitystä ja apua sekä tukeansa :)
No mun repeämät ei ole olleet mitään pieniä niin kyllä mä olen ne tuntenut, en kuitenkaan ole tunnoton valitettavasti ollut. En nyt kehtaa niistä sen enempää tänne kirjoittaa kun en halua pelotella, mutta mistään pienistä limakalvonirhaumista ei ole ollut kyse ja on ollut todellakin pakko tikata! Ja toisessa synnytyksessä tosiaan tehty se eppari mikä kyllä auttoi siihen että paikat ei holtittomasti revenneet miten sattuu ja se paranikin paremmin mitä luonnolliset repeämät.
Mä en koe itseäni mitenkään hyvin kipua sietävänä mutta olen ehkä luonteeltani vähän sellainen, että "tulta päin" ja hoidetaan asiat alta pois. Synnytyksessä helpottaa kuitenkin mun mielestä se, että keho tekee itsekseen paljon töitä kun ei itse voi vaikuttaa esim supistuksiin jne ja se vaan etenee omaa tahtia, ei voi kieltäytyä synnyttämästä vaikka voi siinä kivun keskellä sitäkin toivoa.
Mä en koe itseäni mitenkään hyvin kipua sietävänä mutta olen ehkä luonteeltani vähän sellainen, että "tulta päin" ja hoidetaan asiat alta pois. Synnytyksessä helpottaa kuitenkin mun mielestä se, että keho tekee itsekseen paljon töitä kun ei itse voi vaikuttaa esim supistuksiin jne ja se vaan etenee omaa tahtia, ei voi kieltäytyä synnyttämästä vaikka voi siinä kivun keskellä sitäkin toivoa.
Huhtihaikara
Jostain jotain jo tietävä
Mä odotan innolla ja toki jännityksellä tulevaa synnytystä. Tuntuu, että tällä hetkellä se on mun mieheni joka sitä synnytystä ja kipua jännittää enemmän!
Mä toki olen ekakertalainen, niin en tiedä onko nämä mun "toiveet" aivan yliliioiteltuja siitä miten haluaisin et synnytys etenisi.. Mut toiveissa olisi et menisin mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja pääsisin ammeeseen, tai edes kuumaan suihkuun, kun vesi yleensäkin on sellainen elementti joka rauhoittaa mua. Ilokaasua tuskin suostun ottamaan, koska sairastan paniikkihäiriötä, joka yleensä laukeaa jos päässä tuntuu jotenkin oudolle tai huumatulle.
Jos jostain syystä joutuisin sektioon, tai että jonkin takia minun olisi mahdotonta saada lasta heti rinnalleni, niin toivoisin että lapsi nostettaisiin sitten iskän syliin.
Mä toki olen ekakertalainen, niin en tiedä onko nämä mun "toiveet" aivan yliliioiteltuja siitä miten haluaisin et synnytys etenisi.. Mut toiveissa olisi et menisin mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja pääsisin ammeeseen, tai edes kuumaan suihkuun, kun vesi yleensäkin on sellainen elementti joka rauhoittaa mua. Ilokaasua tuskin suostun ottamaan, koska sairastan paniikkihäiriötä, joka yleensä laukeaa jos päässä tuntuu jotenkin oudolle tai huumatulle.
Jos jostain syystä joutuisin sektioon, tai että jonkin takia minun olisi mahdotonta saada lasta heti rinnalleni, niin toivoisin että lapsi nostettaisiin sitten iskän syliin.
Mie en hirveesti oo tulevaa synnytystä miettiny. Luulen että meen sinne avoimin mielin ja otan taas kaiken kivunlievityksen mitä tarjotaan...
Voikukka mie otin esikoisen synnytyksessä epiduraalin, tai siis (muistaakseni) kolme... Autto avautumisvaiheen kipuun kun vei sen kokonaan pois, avautuminen kesti vaan hirmu pitkään ni siks piti useempi ottaa. Ponnistaa sain luvan vasta kun epiduraalin vaikutus alkoi heikkenemään, eli kipu tuntui! Mie oon aina luullu että epiduraali annetaan siks ettei kipua tunne kun lapsi tulee ulos, mut eipä taia olla niin.
Ponnistamisen tarvetta miulla ei esikoisen synnytyksessä ollu missää vaiheessa, liekö epiduraalista johtuvaa? Ja epiduraalin otin kun sanottiin että ei oo muita vaihtoehtoja kivunlievitykseen sen lisäks kun ilokaasu ja kiputabletit (yhtään en tiedä mitä olivat) mitä sain sairaalaan tullessa. Tätäkin ihmettelin kovasti.
Tällä kertaa toivon vähän erilaisia kätilöitä kohdalleni, esikoisen maailmaan saattanut kätilö oli vähän hissuttelija, jämäkkä kyllä mutta olisin kaivannut jostain syystä tiukempaa tätiä
Ja osastollakin sellasta työhönsä kyllästynyttä tätiä oli...
Synnytyksessä tunsin repeämisen, ei paha mutta kirpaisi kovasti ja on edelleen (1v 7kk synnytyksen jälkeen) kipeä... Repeämiä pelkään eniten tulevassakin synnytyksessä. Vaivaako aikaisempi repeämä. Tuleeko uusia.
Välilihaa en usko jaksavani tälläkään kertaa hieroa etukäteen. Saattaisi auttaa kun aloittaa viikkoja ennen synnytystä hieronnan joka EHKÄ pehmentäisi ja venyttäisi välilihaa niin ei tulisi niin helposti repeämiä. Öljyhän tässä toimessa ei tee muuta kun auttaa luistossa itse hieronnan aikana, hieronta ja venytys useiden viikkojen ajan etukäteen on se joka saattaa auttaa synnytykseen.
Voikukka mie otin esikoisen synnytyksessä epiduraalin, tai siis (muistaakseni) kolme... Autto avautumisvaiheen kipuun kun vei sen kokonaan pois, avautuminen kesti vaan hirmu pitkään ni siks piti useempi ottaa. Ponnistaa sain luvan vasta kun epiduraalin vaikutus alkoi heikkenemään, eli kipu tuntui! Mie oon aina luullu että epiduraali annetaan siks ettei kipua tunne kun lapsi tulee ulos, mut eipä taia olla niin.
Ponnistamisen tarvetta miulla ei esikoisen synnytyksessä ollu missää vaiheessa, liekö epiduraalista johtuvaa? Ja epiduraalin otin kun sanottiin että ei oo muita vaihtoehtoja kivunlievitykseen sen lisäks kun ilokaasu ja kiputabletit (yhtään en tiedä mitä olivat) mitä sain sairaalaan tullessa. Tätäkin ihmettelin kovasti.
Tällä kertaa toivon vähän erilaisia kätilöitä kohdalleni, esikoisen maailmaan saattanut kätilö oli vähän hissuttelija, jämäkkä kyllä mutta olisin kaivannut jostain syystä tiukempaa tätiä
Ja osastollakin sellasta työhönsä kyllästynyttä tätiä oli...Synnytyksessä tunsin repeämisen, ei paha mutta kirpaisi kovasti ja on edelleen (1v 7kk synnytyksen jälkeen) kipeä... Repeämiä pelkään eniten tulevassakin synnytyksessä. Vaivaako aikaisempi repeämä. Tuleeko uusia.
Välilihaa en usko jaksavani tälläkään kertaa hieroa etukäteen. Saattaisi auttaa kun aloittaa viikkoja ennen synnytystä hieronnan joka EHKÄ pehmentäisi ja venyttäisi välilihaa niin ei tulisi niin helposti repeämiä. Öljyhän tässä toimessa ei tee muuta kun auttaa luistossa itse hieronnan aikana, hieronta ja venytys useiden viikkojen ajan etukäteen on se joka saattaa auttaa synnytykseen.
Ite olen toivonut molempien lasten kohdalla luonnollisesti etenevää synnytystä ja esikon kohdalla olisin toivonut mahdollisimman vähin kivunlievityksin selviäväni. Mutta kun ei mee aina niinku ajattelee ja toivoo. Yllätyin kuinka kipuherkkä olen, joten kivunlievityksiä tarvitsin sitten kuitenkin. Ekassa synnytyksessä omat supistukset hiipui kesken avautumisen ja vauhditettiin sitten oksitosiinilla. Tokassa käynnistettiin kalvoihin tulleen reiän vuoksi ja jälleen supistukset oksitosiinilla vauhtiin. Avautumisvaiheet ovat olleet hitaita, ponnistusvaiheesta ei ole tullut koskaan oikein mitään kun on ilman tarvetta joutunut ponnistella ja nekin ovat venyneet. Molemmat lapset ovat samalla tavalla jääneet päästään jumiin synnytyskanavaan ja avitettu imukupilla pihalle. Ekan kohalla en ees huomannu mitään eppareita ennenkuin alkoivat ompelemaan, tokan kohalla laitettiin pieneen repeämään pari tikkiä.
Ekan kohalla olisin toivonut että hätääntynyttä äitiä olisi voitu heti informoida mitä lapselle tapahtui ja minne vietiin, kun mitään sanomatta esikoinen vaan kannettiin salista pihalle sen jälkeen kun oli elvytetty. Olin muutenkin yksin salissa niin ei saanut edes mieheen tukeutua pelottavassa tilanteessa.
Onneksi tokan kohalla selitettiin tekemisiä ja rauhoiteltiin ettei ole vaaraa kun vauvalla oli napanuora pari kertaa kaulan ympäri. Siltä osin jäi hyvä fiilis.
Itseäni ehkä eniten pelottaa se tuntitolkulla kestävä kipu hitaan avautumisen takia ja pitkä ponnistusvaihe. Mutta kun sektiokaan ei ole oikein vaihtoehto ellei kyseessä hätäsektio, koska se leikkaushaavakin hirvittää.
Tietenkin toivon taas kerran että synnytys lähtisi itekseen käyntiin, koska olen lukenut että se olisi vähemmän kivuliasta jos homma etenee omilla supistuksilla. Sairaalaan ei taida kiirusta olla avautumisen suhteen. Toki sitä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, joten menen vähän sen mukaan sitten.
Että huonoa omaatuntoa ei tarvi potea jos synnytys ei etene luonnollisesti, tulee hätäsektio, ponnistusvaihe menee ihan penkin alle, on epparia tai repeämää tai muuten vain tulee fiilis että homma ei mennyt yhtään putkeen. Se kun on loppujen lopuksi ihan toissijaista miten se lapsi pihalle tulee, kunhan lopputulos palkitsee. :)
Ekan kohalla olisin toivonut että hätääntynyttä äitiä olisi voitu heti informoida mitä lapselle tapahtui ja minne vietiin, kun mitään sanomatta esikoinen vaan kannettiin salista pihalle sen jälkeen kun oli elvytetty. Olin muutenkin yksin salissa niin ei saanut edes mieheen tukeutua pelottavassa tilanteessa.
Onneksi tokan kohalla selitettiin tekemisiä ja rauhoiteltiin ettei ole vaaraa kun vauvalla oli napanuora pari kertaa kaulan ympäri. Siltä osin jäi hyvä fiilis.
Itseäni ehkä eniten pelottaa se tuntitolkulla kestävä kipu hitaan avautumisen takia ja pitkä ponnistusvaihe. Mutta kun sektiokaan ei ole oikein vaihtoehto ellei kyseessä hätäsektio, koska se leikkaushaavakin hirvittää.
Tietenkin toivon taas kerran että synnytys lähtisi itekseen käyntiin, koska olen lukenut että se olisi vähemmän kivuliasta jos homma etenee omilla supistuksilla. Sairaalaan ei taida kiirusta olla avautumisen suhteen. Toki sitä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, joten menen vähän sen mukaan sitten.
Että huonoa omaatuntoa ei tarvi potea jos synnytys ei etene luonnollisesti, tulee hätäsektio, ponnistusvaihe menee ihan penkin alle, on epparia tai repeämää tai muuten vain tulee fiilis että homma ei mennyt yhtään putkeen. Se kun on loppujen lopuksi ihan toissijaista miten se lapsi pihalle tulee, kunhan lopputulos palkitsee. :)
Joo noin Voikukka miulla meni. Ihmettelin kovasti kun alkoivat kyselee et rupeeko tunto palaamaan, ja sit kun alkoi palaamaan niin sillon vasta tuli lupa ponnistaa. Ei varmaan ihan täys tunto ollu tallella mut kipua oli kovasti, ja repeämisen tunsin selvästi. Mutta epiduraali toimi miulla kuitenkii avautumisvaiheen kipuun.
Synnytys kesti 15 tuntia, ponnistus 56min. Miulla oli synnytyssupistukset alkanu lauantai aamuyöstä 4.00 kun olin 2 tuntia kerenny nukkua, siinä ei sit enempää nukuttu, koko päivän oli epäsäännöllisiä kivuliaita supistuksia, illalla puolen yön jälkeen en enää kestäny niitä vaan soitin synnärille et saako jo mennä vaikka ei kovin tiheään supistukset tule, 1.30 lähettiin ajamaan 2.00 muuttui supistukset tiheemmiks, 2.30 perillä ja 4cm auki. 2.00 sunnuntaina laskettiin synnytys alkaneeksi, hereillä olin ollut jo perjantai aamupäivästä (kahden tunnin unet välissä seuraavana yönä). Epiduraalit annettiin sunnuntaina päivällä kun olin valvonut jo yli 2vrk (niillä 2 tunnin "päiväunilla" yöllä), viikon kestänyt flunssa ja tuo valvominen niin olin ihan poikki, epiduraali auttoi lepäämään (ei nukkumaan) jonkun tunnin ennen ponnistusta. Mutta kipu siis tuntui synnytyksessä.
Synnytys kesti 15 tuntia, ponnistus 56min. Miulla oli synnytyssupistukset alkanu lauantai aamuyöstä 4.00 kun olin 2 tuntia kerenny nukkua, siinä ei sit enempää nukuttu, koko päivän oli epäsäännöllisiä kivuliaita supistuksia, illalla puolen yön jälkeen en enää kestäny niitä vaan soitin synnärille et saako jo mennä vaikka ei kovin tiheään supistukset tule, 1.30 lähettiin ajamaan 2.00 muuttui supistukset tiheemmiks, 2.30 perillä ja 4cm auki. 2.00 sunnuntaina laskettiin synnytys alkaneeksi, hereillä olin ollut jo perjantai aamupäivästä (kahden tunnin unet välissä seuraavana yönä). Epiduraalit annettiin sunnuntaina päivällä kun olin valvonut jo yli 2vrk (niillä 2 tunnin "päiväunilla" yöllä), viikon kestänyt flunssa ja tuo valvominen niin olin ihan poikki, epiduraali auttoi lepäämään (ei nukkumaan) jonkun tunnin ennen ponnistusta. Mutta kipu siis tuntui synnytyksessä.
Muokattu viimeksi:
Ponnistusvaihe myös täällä mentiin ilman epiduraalin vaikutusta. Mutta uskon että epiduraali auttoi minua ainakin juurikin tuossa "lepäämisessä". 2 vrk ilman silmällistäkään unta. Ja huh huh, en sitten tietenkään vauvan synnyttyäkään malttanut nukkua, kun ihailin vaan kaiket yöt meidän täydellistä pientä aarretta
No mie taas en vauvan synnyttyä saanu nukuttua kun olin niin poikki, ja sairaalassa kello tikitti!! 3 yötä piti vielä olla sairaalassa niin siinä sit oli jo 5 yötä menty yhteensä muutaman tunnin unilla kun kotiin pääsin, voin sanoo et oli hieman sekava olo, ja tietenkii vielä kaikki hormonit ja tunnemyrsky esikoisen syntymästä niin en tiedä miten oon siitä selvinny mut tässä ollaan edelleen
Tällä kertaa siis toivon nopeampaa synnytystä ja nopeampaa kotiutumista.
Tällä kertaa siis toivon nopeampaa synnytystä ja nopeampaa kotiutumista.
ErykahB
Puuhakas puhuja
Mä otan oman tyynyn ja korvatulpat sairaalaan. Oli viimeksikin ja sattui vielä ihana kämppis, jonka kanssa sovittiin, että kummankin vauvat meni yöllä hoitajien huoneeseen muutamaksi tunniksi ja me mammat nukuttiin tulpat korvissa se hetki. Hoitajat toi sitten vauvat yhtäaikaa syömään ja sit vauvat jäikin viereen.
Mä olin ehkä väsynein synnytyksen jälkeen kolmannella kerralla. Ja kun ne jälkisupparit oli niin rajuja, niin oli jotenkin niistäkin ihan voimaton olo.
Kotiin lähdin silti vajaan vuorokauden sisään siitä kun kävelin synnärin ovista sisään.
Ja tosiaan noi epiduraalit ja spinaalit on siihen avautumisvaiheeseen ja sit se pudendaali puudutus (jonka kätilö voi siis antaa) on siihen ponnistusvaiheeseen. Samainen puudutus voidaan laittaa myös vasta tikkaamisvaiheessa.
Mä olin ehkä väsynein synnytyksen jälkeen kolmannella kerralla. Ja kun ne jälkisupparit oli niin rajuja, niin oli jotenkin niistäkin ihan voimaton olo.
Kotiin lähdin silti vajaan vuorokauden sisään siitä kun kävelin synnärin ovista sisään.
Ja tosiaan noi epiduraalit ja spinaalit on siihen avautumisvaiheeseen ja sit se pudendaali puudutus (jonka kätilö voi siis antaa) on siihen ponnistusvaiheeseen. Samainen puudutus voidaan laittaa myös vasta tikkaamisvaiheessa.
Miunkii täytyy muuten yrittää muistaa ottaa oma tyyny mukaan sairaalaan, jos ees vähän auttais. Korvatulpat sain viimeks sairaalasta, niistä ei kyllä ollu yhtään apua, kuulin silti sen kellon raksahduksen joka minuutti... Huolettaa miten kestän jos on samanlaista tällä kertaa kun on jo valmiiks mielenterveys koetuksella. Mut niinhän se on et etukäteen on vähän turha suunnitella, menee miten menee, kunhan lopputulos olis terve ja hyvin voiva vauva :)
Just tän nukkumisen takia haluan mahdollisimman äkkiä kotiin. En vaan mitenkään nuku hyvin sairaalassa. Tuun aina ihan kuoleman väsyneenä kotiin, vaikka nuorimmasta mulla oli oma huone. Ja ite en laita vauvaa vauvalaan, esikoiselle annettiin siellä salassa korviketta, vaikka sanoin selvällä suomenkielellä, että tuokaa vauva aina syömään.
ErykahB
Puuhakas puhuja
Ainakin Kysillä ja KHKS:ssa annetaan alle 24h ikäiselle aina äidinmaitoa. Jos ei oman äidin, niin luovutettua sitten. Mulla on noussut maito aina vasta 3-4 päivän tienoilla kunnolla, joten kolmonen sai vielä lähtiessä hörpyttämällä tilkan luovutettua äidinmaitoa. Ja ei kyllä mitenkään vaikuttanut imetykseen tai mihinkään muuhunkaan.
Mä meen pelkopolille, kun tuolla KHKS:ssä oli niin epäinhimmillinen kohtelu mulle vuodeosastolla. Mua haukuttiin, kun imetin vauvaa vauvan tahtisesti. Muut vauvat olen synnyttänyt pienissä babyfriendly-sairaaloissa, mutta nuo synnärit on lopetettu. Ei hirveästi ole enää valinnanvaraa. Mutta miehen vanhemmat asuu samassa kaupungissa, kun sairaala, niin pyöritään varmaan siellä kotona kunnes en pärjää enää ilman ilokaasua. Käyn suunnilleen vaan ponnistamassa muksun sairaalassa ja heti kotiin, kun pääsen. Olen joka raskaudessä nähnyt painajaisia tuohon sairaalaan joutumisesta.
ErykahB
Puuhakas puhuja
Munhan piti kolmonen synnyttää KHKS:ssa poliklinisesti, eli syntymän jälkeen se max 12h sairaalassa ja kotiin, mutta kun se spinaali meni kokonaan jalkaan ja oli useampi tunti synnytyksen jälkeen jalka ihan tönkkö, niin piti yöksi jäädä ja aamulla lääkäri kävi vielä tutkimassa, että refleksit ja heijasteet ja tietty tunto on tulleet takaisin.
Vauva oli sitä yön noin 2,5-3 tunnin taukoa lukuunottamatta kokoajan vieressä ja sylissä ja kannustettiin imettämään. Aamuyöllä jopa hoitaja sanoi, että jos vaan on yhtään nälkä, niin kannattaa hakea syötävää kaapista.
Yksi tympeä kätilö oli synnytyksen alussa, mutta se vaihtui onneksi.
Nyt meen Hyvinkäälle, koska se on lähempänä ja miehen työmatkan varrella, Hämeenlinna olis meistä katsottuna ihan väärässä suunnassa.
Vauva oli sitä yön noin 2,5-3 tunnin taukoa lukuunottamatta kokoajan vieressä ja sylissä ja kannustettiin imettämään. Aamuyöllä jopa hoitaja sanoi, että jos vaan on yhtään nälkä, niin kannattaa hakea syötävää kaapista.
Yksi tympeä kätilö oli synnytyksen alussa, mutta se vaihtui onneksi.
Nyt meen Hyvinkäälle, koska se on lähempänä ja miehen työmatkan varrella, Hämeenlinna olis meistä katsottuna ihan väärässä suunnassa.
En sinänsä halua (enkä osaa) alkaa neuvomaan teitä esikoisen odottajia, mutta muistan itse lähteneeni mahdollisimman avoimella mielellä ja luottaen siihen, että on osaavissa käsissä. Siinä tilanteessa kun ei yhtään tiennyt mitä odottaa!
Sen vinkin voin antaa mistä joku jo mainitsikin, että mitään erikoismainintoja ei luomusynnytyksistä saa, synnytykset ovat erilaisia (jopa samoilla äideillä), kestot vaihtelee, kipukynnys on yksilöllinen ja oma mieli saattaa synnytyksen aikana muuttua! Kipulääkitys on tutkittua ja turvallista ja joskus jopa suositeltavaa, että äiti saa hetken huilata. Ei ole huono synnyttäjä jos pyytää apua kipuihinsa!
Kovasti itse toivoin mahdollisimman vähäistä kivunlievitystä kun esikoista lähdin synnyttämään, mutta hyvin kipua sietävänäkin oli synnytyskivut kuitenkin jotain ihan uutta. Ja kun monta tuntia sitä kesti, niin olin helpotuksen tarpeessa. Epiduraalin avulla sai huilata ja kerätä voimia ponnistusvaiheeseen.
Kakkosen kohdalla vauhti oli nopeampaa ja sain kivunlievityksen liian myöhään, eikä se ehtinyt enää auttamaan. Olin tämän synnytyksen jälkeen täysin pökerryksissä ja sekaisin ja huomasin, että aina nopeampi ei ole parempi.
En mitenkään mainosta kivunlievitystä, mutta oman synnytyshistoriani vuoksi voin sanoa, että ei se välttämättä huono vaihtoehto ole. Eikä kannata ajatella, että olisi jotenkin "hienompaa" synnyttää luomuna.
Tälläkin kertaa yritän lähteä samalla ajatuksella, että katsotaan miten homma etenee ja jos ehdin ja koen tarvitsevani, niin sitten joku lääkitys on hyvä vaihtoehto! Aika yleistä kuulemma on, että synnyttäjät osaavat itse sanoa missä oma raja menee, kuinka paljon kipua kestää ja koska tarvitsee kivunlievitystä! Ja kaikesta kivusta huolimatta se lopputulos on aika palkitsevaa <3
Sen vinkin voin antaa mistä joku jo mainitsikin, että mitään erikoismainintoja ei luomusynnytyksistä saa, synnytykset ovat erilaisia (jopa samoilla äideillä), kestot vaihtelee, kipukynnys on yksilöllinen ja oma mieli saattaa synnytyksen aikana muuttua! Kipulääkitys on tutkittua ja turvallista ja joskus jopa suositeltavaa, että äiti saa hetken huilata. Ei ole huono synnyttäjä jos pyytää apua kipuihinsa!
Kovasti itse toivoin mahdollisimman vähäistä kivunlievitystä kun esikoista lähdin synnyttämään, mutta hyvin kipua sietävänäkin oli synnytyskivut kuitenkin jotain ihan uutta. Ja kun monta tuntia sitä kesti, niin olin helpotuksen tarpeessa. Epiduraalin avulla sai huilata ja kerätä voimia ponnistusvaiheeseen.
Kakkosen kohdalla vauhti oli nopeampaa ja sain kivunlievityksen liian myöhään, eikä se ehtinyt enää auttamaan. Olin tämän synnytyksen jälkeen täysin pökerryksissä ja sekaisin ja huomasin, että aina nopeampi ei ole parempi.
En mitenkään mainosta kivunlievitystä, mutta oman synnytyshistoriani vuoksi voin sanoa, että ei se välttämättä huono vaihtoehto ole. Eikä kannata ajatella, että olisi jotenkin "hienompaa" synnyttää luomuna.
Tälläkin kertaa yritän lähteä samalla ajatuksella, että katsotaan miten homma etenee ja jos ehdin ja koen tarvitsevani, niin sitten joku lääkitys on hyvä vaihtoehto! Aika yleistä kuulemma on, että synnyttäjät osaavat itse sanoa missä oma raja menee, kuinka paljon kipua kestää ja koska tarvitsee kivunlievitystä! Ja kaikesta kivusta huolimatta se lopputulos on aika palkitsevaa <3
Minulla kävi kuopuksen kanssa niin, että antoivat maitoa kysymättä lupaa ja sitten maidon noustessa vauva vain nukkui ja minä olin tuskissani. Nyt laitoin jo esitietolomakkeeseen, että lisämaitoa ei saa antaa ilman lupaa. Lupa myönnetään vain äärimmäisessä hädässä.