Bluemoon: mulla häiriinty rutiinit jo kun mies oli koko viikon kotona pääsiäisen jälkeen ja huokaisin helpotuksesta kun se palasi töihin. En kyllä sille kertonut mitään. Jotenkin on vaan niin tottunut omiin rutiineihin, että harmittaa kun asiat menee pidempään eri kaavan mukaan. Viikonlopuista tykkään, ja odotan aina perjantaita että ollaan koko perhe yhdessä.
Tänään oli sitten mun eka äitienpäivä. Käytiin yhdessä kävelemässä Ruissalossa, vaikka sää ei maailman paras ollutkaan. Jonkin verran muitakin oli, vaikka sää ei auringolla suosinutkaan (paitsi aamupäivällä, mut silloin oltiin kotona).
Mies kopautti pojan pään lamppuun noustessaan lattialta ylös poika olkapäällä. Hetken viiveen jälkeen tuli kipuitku, joka oli yllättävän helppo lopettaa kiinnittämällä pojan huomio johonkin muuhun.
Ulkoiluvaatteista... Tykkään meidän Brion Smilestä, on kevyt ja näppärä, mutta usein autolla otetaan vain turvakaukalo mukaan, ja siinä pojalla tulee aina kuuma. Nyt satoi, ja pojalla oli paksua puuvillaa oleva potkuhousutyyppinen puku + body, sukat lisäksi jaloissa ja käsissä. Velourtakki ja -housut sekä pipo. Jos ei ole tuulensuojassa, olen takapihalla laittanut siihen äp:n turkoosiin (väli?)haalariin, ettei tuuli pääse läpi, mut ei ole kovin kauaa siinä ollut että olisi ehtinyt hikoilla. Kädet ja jalat pojalla on herkimmin kylmät, mutta tänään ei nekään olleet kun oli ne lämpimät sukat.

Taitaa pojasta vaan olla kiva leikki roikottaa päätä takana, kikattaa ihan mielissään kun jumpataan.