Toista vauvaa kuumeillen.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ehkäpä
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa! Täällä alkanut vähän vauvakuume nostaa päätään vaikka pitkään ajattelin että miten sitä jaksaisi kun yhdenkin kanssa on välillä ihan poikki. Kummasti se luonto vaan pistää unohtamaan kaikki synnytyksen jälkeiset vaivat ja väsymyksen. Meillä on ihana puolivuotias pikkumies ja itsellä tulee pian 32v.mittariin eli ei sitä toisen vauvan yrittämistä viitsii kovin lykätä. Tämän vuoden puolella olisi tarkoitus vielä alkaa yrittämään jos kaikki menee hyvin. Ensimmäistä tehtiin puoli vuotta ennenkuin tärppäsi. Kun jätin ehkäisyn pois keväällä 2011 niin arvelin etten ovuloi ollenkaan koska en tuntenut niitä. Aiemmin olin siis ovulaation huomannut. Minulla oli pitkään ehkäisyrengas ja luulen että elimistöni oli sen jälkeen jonkin aikaa sekaisin. Nyt synnytyksen jälkeen oon ajatellu etten ottaisi hormonaalista ehkäisyä ennen mahdollista seuraavaa raskautta. Nyt ovikset taas tuntuneet eli toivossa on hyvä elää.
 
Pakko tulla pikaisesti kertomaan, että sorruin tänään ostamaan r-testin. Vieläkään ei mitään oireita mihinkään suuntaan. Paitsi tänään on tässä päivällä ollut hieman huono olo. Johtunee lähinnä siitä, että aamulla en ehtinyt syödä ennen vauvauintia mitään ja sen jälkeen mentiin suoraan mummulaan kahville ja tuli siellä sitten vedettyä vaan makeaa ja kunnon ruoka ja suolukka on jäänyt syömättä kokonaan tältä päivältä. 
Vielä en kuitenkaan aio testiä tehdä. Josko muutaman päivän vielä malttaisi odotella. Oli se menkkojen alku niin kummallinen, etten todellakaan tiedä, koska ne oikeasti on myöhässä. 
Mutta uskotteko, että kyllä jännittää!!!
 
Huuuui... Täti on aikataulustaan myöhässä jo 3 pv... CB digitesti odottelee laatikossa. Huomenna aamulla on tällä muorilla totuuuden hetki! Voi apua että jännittää! :)
 
Täällähän on jännät paikat sekä Maikkiellä että TMJ:llä!! Vitsit, toivottavasti saatte komet plussat molemmat :)
Mitäs kiertopäivää Maikkie epäilet että meneillään on?

Meidän huhtikuisten fb ryhmässä on taas kaksi uutta plussanneet, yhdellä on jo kaksi uutta lasta ja ainakin viisi on jo jo saanut toisen vauvan.. Iloinen olen tottakai, mutta samperi kun haluaisi itsekkin jo mukaan toiselle kierrokselle!! :)

Täällä iski flunssan päälle. Poika mies oli ensin ja tänään sit iski mulle. Poika tuli kipeeks kun ed kerran oli exän luona, ei saanut olla niitä vaihtotumppuja yms mukana, niin varmaan on hikoillut ensin ja sitten vilustunut. Siitä sit tarttu meille muille. Tajusin tänään että olen nyt jokaisessa kolmessa kierrossa saanut flunssan piinaviikolla.
Viime yönö nukuin ruhtinaallisesti lähemmäs 9h ja kyllä teki hyvää :)

 

Heips!

Jännät paikat tosiaan Maikkie ja TMJ! Paljon paljon plussatuulia sinne!

Ja tervetuloa kaikille uusille minunkin puolestani, mitä enemmän höyrypäitä sen mukavampaa. ;)

Miikkulalle pahoittelut negasta, mutta voisihan se siitä vahvistuakin, jos sun elimistö erittää sitä hormonia hitaasti.

Margeliini, ei mikään salaisuus ja kolmekymmentä tulee tänävuonna lasiin. :)

ON, Tänään kp2, kierto jäi sit lyhyeksi (vain 25pvää). Mulla oli kyllä ovis melkein heti menkkojen jälkeen, luteaalivaiheen pituushan se vakio on... Mut silti harmittaa (mut ei niin paljon koska, bye bye PMS!) ettei sitä plussaa tullut. Nyt yk4 ja arvaatteko mitä??? TAAS YÖVUOROT OVIKSEN AIKAAN. En ala. :'( Otan kohta vauvantekosaikkua!!!

Mut eipä täällä muuta ihmeellistä, Paljon plussatuulia kaikille!
 
Ei raskaana. Inte gravid. Että ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
 
TMJ, pahoittelut!! :(
Tsemppiä kuitenkin tädin odotteluun ja uuteen kiertoon, kyllä se plussa vielä tulee :)

Muakin on kiinnostanut minkäikäistä porukkaa täällä pyörii. Itse olen jo 32v.

Relanna, ei se luteaalivaihekkaan aina ikävä kyllä ihan vakio ole, mutta yleensä tuo 14pvää :) Mulla oli tosiaan pitkittynyt luteaalivaihe yk1 ja 2, olikohan sen 18 vai 19pvää ekassa ja 15 vai 16pvää tokassa.
Tsemppiä sinen uuteen kiertoon! Lyhyeksi tosiaan jäi kiertosi.
Mulla olis tää kierto 26pvää jos laskis oviksesta mutta en edelleenkään tohdi tuohon 14pvää oviksesta uskoa omalla kohdallani :)
Tosi harmi että työvuorot sotkee taas kuvioita!!!

ON. kp23 ,dpo11 ja ei ihmeitä. Odottelua vaan edelleen. 14pvää oviksesta olisi ke, mutta koska nuo edellisetkin kierrot ovat venyneet loppupäästä, niin odottelen nyt ainakin että tulee se 28-29pvää täyteen ennenkun edes uskallan nostella toiveita kovin korkealle.
Viimeks kierto oli 29pvää ja ovis kp13 eli päivää myöhemmin kuin tässä kierrossa, joten oliskohan tää kierto sit 28pvää, mistä näistä tietää :)
Olo on kovin flunssainen ja yöunet jäi taas aika vähäisiks, mutta piirakoita pitäis alkaa leipomaan. Miehen veli perheineen on tulossa kyläilemään.

Mukavaa sunnuntaita kaikille :)
 
Bandida: Otan vitskut yleensä aamupuuron kanssa, eli en tyhjään mahaan.
Ja nyt oonki ottanu sitä mammavitskua vasta iltapäivällä, tosin tajusin et enhän mä voi ottaa sitä edes sen vihreä tee pillerin kanssa, sisältäähän sekin kofeiinia ja sit tulikin taas paha olo :D

Tosin nyt tässä kirjoittaessa jälleen iski paha olo :o Onkohan se sit se ihme vihreä tee... :o

TMJ ja Miikkula: Pahoittelut negasta :(

Relanna: Saikkua sit vaan ;) Onhan toi nyt ihan takapuolesta, et ei pääse ovista hyödyntämään :(

Maikkielle tsempit ja toivotaan et se testi näyttäis plussaa :))

Nyytti: Täällä suunnalla kans flunssaa.. Ensin kans pojalla, nyt mulle ikävästi tulossa :( Mutta ihanaa että oot saanu nukkua, edes yhtenä yönä! Varsinkin vähänki kipeenä se uni on niin <3 Koita jaksella! :)

Joo siis tosiaan täällä kans pientä flunssaa, pahaa oloa.. ja mitäs vielä.
Noh kahdenkeskeinen aika oli ihanaa! Hyvää ruokaa ja herkkuja ;P Ja sai nukkua! Mut silti väsytti aamulla ku heräs :D Kai se on jo kroonista tuo väsymys, nukkui hyvin tai huonosti :)
Niin ja kun iästä oli puhetta, niin täällä tänä vuonna täytetään 24v.


 
OmaNapaOmaNapaOmaNapa...

Miksi ihmeessä naisen kroppa on niin helkkarin monimutkainen laitos että nainen itsekkään ei sitä osaa tulkita?

Tein siis tänä aamuna negatiivisen raskaustestin kp 30/28 ja dpo 14. No, luulin sitten että täti saapui jälleen visiitille mutta...
Vuotoa ei sitten tullutkaan kuin tyyliin yhteen siteeseen ja tosi vähän.
Mulla kun normisti vuotaa "kuin seula" jos niin voi sanoa.
Niin otappa tässä sitten selvää että mikä tää tilanne on. Pitänee vissiin tehdä uus testi parin päivän päästä jos se täti ei nyt sitten ihan kunnolla tule kyläilemään. Huoh. Ei oo kiva tämäkään!

Niin ja ikä-asiaan palatakseni, mä täytän 29v tänä vuonna. Iiiik! :D

Plussatuulia kaikille! :) :)
 
Joo, eipä se taida tulla plussa tännekään. Vieläkään ei tosin ole täti tullut, mutta juuri tuossa kävin vessassa ja rusehtavaa tuhrua jäi paperiin, joten eiköhän se täti sieltä alkuviikon aikana kurvaa taas paikalle. Mä jo melkein kerkesin innostua.... 
 
Voi ei Maikkie :(
Empä osaa oikein muuta sanoa, niin luulin et sulle ois se plussa pärähtänyt.

TMJ, harmi että nega tuli, mutta jospa se siitä vielä muuttuis. Ei tätä kroppaa kyllä voi simppeliks sanoa ei ;)

Riksuke, kiitos :) Kivalta kuulosti kahdenkeskeinen aikanne :)
Mikäs sun flunssatilanne?

Täällä aika kipeä olo.. :/ Mies onneks nous pojan kanssa aamulla. Heräs meinaan 3 kertaa huutamaan jo ennen puoltayötä ja otin sit lopulta viereen, kun oli niin heikko olo etten ois jaksanu valvoa yötä mitenkään ja ravata pojan huoneessa. Kuuden jälkeen tuo ipana heräs, mut mä sain tosiaan jäädä köllimään. Tunnin verran kuuntelin noiden touhuja ja sit olin nukahtanu ja nukuinkin ysiin asti. Pojat kävi vielä kaksin kaupassakin kävellen, niin sain hetken keräillä itteeni tässä yksinään.
kp ois tänään 24 ja dpo12. Mitään ihmeempiä tuntemuksia ei ole, mahakin on vähän rauhoittunut.

Edit, äsken tuli vaaleanpunertavaa limaa vessassa käydessä, eli kaippa se täti kurvaa tännekkin tuota pikaa ja kierto senkuin lyhenee.
 
Maikkie: Ikävä kuulla, että siellä täti tekee tuloaan :( Se on ihan hanurista, jos kerkiää jo itse innostua ja toiveet nousta korkealle. Tsemppiä kuitenkin seuraavaan kiertoon!

TMJ: Sitä oon itsekin ihmetellyt moneen otteeseen, että miksen edes minä itse osaa tulkita omaa kroppaani :/ Ja mun kroppa on tässä vähän vajaa vuoden yrittämisen aikana osoittanut, että mitä tahansa oireita voi olla ilman raskautta ja mitä tahansa voi käydä yleensä säännöllisen kierron kanssa. Mua ei enää yllätä mikään, paitsi se jos tuun raskaaksi :D

Relanna: Eikä! Taasko siellä menee työvuorot noin... Meneekö teillä myös miehen kans ristiin vuorot? Et jos jossain välissä ehtis pikaisesti ;) Tosi romanttista joo.

Nyytti: Pikaista paranemista sinne! Mäkin odottelen tässä ihan rauhassa tätiä. Ei oo edes raskaustestejä kaapissa valmiina :)

On: Kp 29/26-31 ja odottelen tästä kierrosta siis vähän pidempää, kun ovis tais olla vasta puolivälin jälkeen. Pitkin viikonloppua jomotteli aika kipeästikin mahaa ja selkää, mutta ei se täti vielä tullutkaan. Luulen kyllä, että tässä alkuviikon aikana saapuu. Pitäis varmaan käydä ostamassa raskaustesti, niin sit tajuais tätikin tulla heti :) Tekee meinaan mieli sitä sushia!
 
ON ON ON
Tjaah, nega tuo oli vieläkin. Äsken testasin, halpis Sofi. Ei mitään näkynyt vaikka kuinka tähyilin ;) Menossa kp31. Ei menkkoja, ei minkäänlaisia tuntemuksia.

Ehkiä löytyykin sitten rypäs: ehkä edellinen outo vuoto olikin tosiaan keskenmeno :( ja nyt sitten kierto ties missä. Tai ehkä ovis oli viikkoa luulemaani myöhemmin, silloin kun vielä nippaili. Jos nyt kuitenkin ne menkat tupsahtaa kehiin, niin voihan olla ettei kroppa vielä ole valmis raskautumaan uudelleen. Siispä, kunnioitan tätä päätöstä täysillä :) enkä vaivu masennukseen! Esikoinen vasta puolivuotias, kiirekös tässä muussa kun omassa päässä ;) Tai noh, olenhan jo 31, sekin selville tässä samalla. Ja kun +35 iässä prosentit saada kehitysvammainen lapsi kasvaa huimasti... En ollenkaan pistäisi pahakseni pian uudelleen raskautumista.

TMJ, tee uusi testi parin päivän päästä jos ei täti kurvaa paikalle kunnolla ennen :) Kuten aiemmin mainittu, mun esikoinen näkyi pelkkänä haamuna vasta dpo17!

Nyytti, millanen olotila? Paraneeko olo, joko täti tuli :/ vai jäikö minivisiitiksi? ;)
Entäs Maikkie?
Mullahan oli edellisessä kierrossa tuo epämääräinen vuoto, kuten ainakin Relannallakin...
 
hei taas :)

oon taas käyny lueskelemassa teidän juttuja, mut en nyt ala kenellekään mitään erityisempiä kommentoimaan, toivotan ainoastaan plussatuulia kaikille :)

mun piti aloittaa työt eilen, mutta olenkin yllättäen sairaslomalla vielä huomisen, joten töiden aloitus siirtyy torstaihin tai ensi viikkoon. sairastuin viime viikolla johonkin hämärään flunssaan, jonka ilmeisesti keräsin meidän päiväkotitutustumisilla ja olin ensin kuumeessa kaksi päivää. kurkkukipu alkoi viikko sitten sunnuntaina eikä ole hellittänyt vieläkään, joten kävin sunnuntaina päivystyksessä, missä otettiin nielunäyte ja nyt sit odottelen tuloksia siitä et saanko antibiootit vai kasvatanko kipulääketoleranssia :/

ovis varmaan tuli ja meni, ehdittiin niihin aikoihin pupuillakin, mutta epäilenpä, ettei tässä kierrossa mitään tapahdu. tää sairastelu on ehkäissyt muun aktiivisuuden sillä saralla ja toisaalta oon saanu vähän ajatuksiaki pois lisääntymisestä, kun olen hoidellut töihinpaluuseen ja tytön päivähoidon aloitukseen liittyviä juttuja. tyttö on nyt toista päivää päivähoidossa ja on jäänyt sinne toistaiseksi hyvin. ainoa, mikä on takunnut, on syöminen päiväkodissa, mutta eilen tyttö oli jo syönyt kolme puolikasta näkkäriä ja maistanut vähän perunaa ja puuroa. oon vienyt tytön sairaslomastani huolimatta, onhan nyt sentään hyvä tilaisuus pehmeään laskuun ja saan itse levättyä, kun ei tarvii juosta tytön perässä.

iästä kyseltiin, olen 33v. (kesällä tulee 34v. lasiin). tyttöhän täytti tosiaan vuoden viikko sitten. synttäreitä juhlittiin hillitysti enkä ottanut kovin kovaa stressiä niistä. sukulaiset kävivät varsinaisena päivänä ja mammakaveri lapsineen perjantaina.

muoks. angiinahan täällä on ja antibiootit alkaa. nyt ei sit pussailla miestä :/
 
Della, sielläkin flunssa päällä, paranemisia!!
Kiva että lapsen päiväkodin aloittelu mennyt ok :) Monella varmaan pientä takkuilua alussa.

Miikkula
, höh että tuli taas nega! Mutta totta puhut, että esikoinen on vielä kovin pieni, joten sen puoleen ei ole niin kiirusta :) Mä olen sua vielä vanhempi, joten ymmärrän kyllä tuon, että alkaa tuntumaan että iän puolesta olisi jo hyvä tärpätä. Mulla tulee loppuovuodesta jo 33 plakkariin.. auts :/

Täällä tapahtuu itseasiassa outoja eli omaksinavaksi menee..kp25 ja dpo13 tänään.
Sitä aiempaa vaaleanpunetavaa hailakkaa limaa yhden pissallakäynnin yhteydessä ei voi edes tuhruksi sanoa, mutta eilen illalla kun pupuiltiin tuli verta. Noiduin jo, että nyt se täti pentele tuli  etuajassa ja olin jo maani myyny. Pupuilukin sattui vähän mitä normisti ei tee ja maha tuli himppasen kipeäksi jälkikäteen. MUTTA, se vuotaminen loppui siihen! Mitään ei tullut enää pupuilun jälkeen. Siteen laitoin, ei pisaraakaan yön aikana eikä tänään, ei tuhruilua, ei punertavaa limaa, ei mitään. WTF?? Alamaha on edelleen vähän jännän tuntuinen, munasarjoissa tuntuu. Oisko ollu tädin ennakkoilmoitus vai mitä ihmettä?
Huomenna ois 14pvää oviksesta mutta molemmissa aiemmissa kierroissa on tuo loppupuoli vähän venyny, joten ajattelin että täti saapuisi aikaisintaan loppuviikosta jos tulee.
Pitänee vähän googlailla ja toivoa en menetä ennenkuin se täti oikeasti saapuu :)
 

Moikka!

Maikkie, TMJ ja Miikkula, pahoittelut negoista. :( Uutta yritystä kehiin, niin mälsää kuin se onkin...

Nyytti, Ei mulla sitä standardien mukaista 14. päivän luteaalivaihetta olekaan, omani on 12. Näähän on naiskohtaisia asioita, samalla ihmisellä harvemmin on suurta vaihtelua siinä pituudessa. Tosin sulla tuntuu olevan aika isojakin heittoja, tikutitko oviksen noissa kierroissa?
Suahan jännätäänkin sit seuraavaksi!! :) Josko kohta ilmoittaisit hyviä uutisia. ;)

Margeliini, me ollaan tosiaan joka toinen viikko ihan ristikkäin töissä, mä (matkojen kanssa siis) 19-8.30 ja mies 8.45-18.45. Ja noiden varttituntisten ajan lapsosemme tietenkin kotona... Ei ainakaan pääse parisuhde väljähtymään, kun nähdään niin harvoin! :D Sit mulla on yleensä vapaata miehen aamuvuorojen aikaan, mutta toi perhanan ovis tuntuu keskittyvän noille yövuoroviikoille.
 Noh, neitseellistä sikiämistä odotellessa...
Ja sushit naamariin vaan, sittenhän se plussa pärähtääkin, kun elää oikein sääntöjen vastaisesti. ;)

Eikä tänne tämän kummoisempia nyt... kp 6 menossa, eikä menkoille loppua näy... Tosin jäin pohtimaan että kun toi progesteroni aiheuttaa PMS oireena mulle jo melkoisen graavia pahoinvointia, niin ei taida auttaa mun päätökset siitä, etten seuraavan raskauden (jos se siis tapahtuu) aikana oksentelisi taas koko aikaa.

Plussapuhureita kaikille!
 
Della, mulla tuntuu joo olevan heittoja.
Mulla on sylkitesti ja kahessa ekassa kierrossa testasin, nyt kolmannessa en kun mun kroppa kertoo kyllä muutenkin. Sattuu niin kovaa ettei voi erehtyä ;)
Kävin googlailemassa ja täytyy sanoa et nyt kyllä jännittää kovasti. Oli paljonkin juttua alkuraskauden verenvuodosta, kun limakalvot on niin herkillä että voi tulla verenvuotoja herkäsitikkin. Mutta koitan nyt olla innostumatta. Voihan se olla että täti kurvaa tän viikon aikana paikalle anyway. Mutta niin kauan kun verta ei näy, elän toivossa että tämä pupuiluvuoto tarkoitti hyvää eikä huonoa :)
 
dellalle pikaista paranemista! Ja onnittelut 1-vuotiaasta :) Vauva-aika ohi... Toivottavasti teille suodaan vielä toinen sellainen.

miikkula: :( pahoittelut nyt siitä toisestakin negasta. Mäkin mietin kovasti jossain vaiheessa kroppani toimintaa ja mikä johtuu mistäkin ja mikä olis voinut olla mitäkin. Mulla vaan meinas hajota pää siinä. Eipä niitä koskaan voi saada varmasti selville.

Nyytti: Varovasti sitten sen googlen kanssa ;) Löytyyhän sieltä ihan asiaakin, mutta paljon kaikkea roskaakin. Mä monesti naureskelen (anteeksi nyt vain) joillekin keskustelupalstojen jutuille, joissa kysellään alkuraskauden oireita. Kun kysyjä luettelee ensin koska oli viimeksi menkat ja koska on harrastanut seksiä ja sitten ne hupaisat oireet: väsymystä, palelua, huonoa oloa, lämmöt vähän korkealla, nenä tukossa. Voiskohan olla raskausoireita? Tekis niin monesti mieli vastata, että ihan selviä flunssan oireitahan ne on :D

Relanna: No joo, aika pikaiset sais olla ja jos vielä lapsikin kotona just silloin... Tosi kurja homma, että taas käy noin :(

On: Täällä kp 1 ja yk 11 käynnistyi. Niinhän mä arvelinkin. En oikein jaksa olla edes pettynyt (ainakaan vielä, kyllä se taas parin päivän päästä iskee), vaan päätin lähteä iltapäivällä tytön kans kauppaan ostamaan greippimehua. Kokeillaan nyt sitten taas tekemällä tekemistä. Mutta hei, onhan tässä vielä keinoja kokeilematta!! Yks vanha tuttu on oikein perehtynyt homeopatiaan. Pitäisköhän kysyä olisko sillä mulle jotain yrttinappeja, joista olis apua :D Ja kun iästä oli puhetta, niin 28 juuri täytin. Itse ajattelen, että en nyt hirveän vanha ole, mutta en kovin nuorikaan. Ainakaan siihen nähden, että olisin lapset halunnut jo paljon nuorempana.
 
Margeliini, kyllä mulla on jo tän ikäisenä ihan jalat maassa enkä kuvittele että google on tietosanakirja :) Lähinnä luin noita mitä lääkärit olivat vastailleet kun oli alkuraskaudessa pelätty vuotoja. Selityksenä oli juuri nuo herkät limakalvot ja kohdunnipukka on verekäs yms, jolloin herkästi voi vuotaa pienestäkin osumasta(yhdynnässä) tai voi vuotaa ihan muutenkin vaan.
Mutta kassellaan nyt, kovasti toivon ettei täti tänne kurvaa, mutta side on koko ajan valmiina kyllä :)
Tsemppiä sinne uuteen kiertoon!
 
Kyllä kai se on uskottava että kp 3 yk 5 on meneillään täällä. Ihme kiemurat kropalla taas mut lienee ihan normaalia taas kun pillereiden lopetuksesta on kuitenkin vasta viitisen kuukautta. Uutta yritystä tosiaan kehiin taas :) Pitäis koittaa keskittyä taas liikkumiseen ja yrittää pudottaa painoa siinä sivussa. Blaah. Motivaatio meinaa vaan loistaa poissaolollaan. Täällä ollaan kans sairastettu flunssaa koko poppoon voimin. Ralli alkoi taas kun pojalla lähti tuubit pois korvista. Onneks saadaan uudet tilalle reilu viikon päästä :) Niistä oli tosi iso apu viimeksikin, korvavaivat oli melkein vuoden kokonaan poissa. En osaa oikein yksittäin vastailla kenellekkään, kun en silleen vielä "tunne" teitä :) Jotenki tää vaan on kauheen terapeuttista touhua :D Joten, siskot pysytään lujana :D Ne on munat jotka pilaantuu, ei kanat.
 
Takaisin
Top