Toista vauvaa kuumeillen.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ehkäpä
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyytti: Mikä siellä on tilanne? Tuo kuulostaa ihan siltä, että jotain jännää saattaisi tosiaankin olla tekeillä. Peukutan sulle kyllä kovasti täällä :)

margeliini: Pahoittelut tädistä :( Ei muuta, kun häntä pystyyn ja kohti uusia seikkailuja. Minäkin olisin halunnut lapset paljon nuorempana, mutta kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut. Mutta toisaalta tässä iässä (minä parin päivän päästä 32) on oikeastaan ihan hyvä aika saada lapsia. On saanut elää nuoruutta ihan vapaasti ja on jo sitä maalaisjärkeä ja kärsivällisyyttäkin enemmän, mitä 10 vuotta sitten olisi ollut. Niin ja jos jostain kapseleista saattaisi olla hyötyä niin kerro ihmeessä meille muillekin :)

della: Joko sun vointi alkaa olla parempi? Pikaista toipumista sinne, halit! 

Relanna: Joko sieltä on täti ymmärtänyt kurvata muille maille? Kurjalta kuulostaa tuo pahoinvointi. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan seuraavassa raskaudessa olisi ollenkaan. Tai ainakaan ihan koko aikaa. 

TMJ: Tsemppiä liikuntaan ja painonpudotukseen. Ihan samat on mietteet täälläkin, mutta se kuuluisa motivaatio tuntuu kiertävän minutkin kaukaa. Meilläkin poika toista päivää flunssassa, saa nähdä tuleeko se mullekin kohta. 

On: Ja niin se vaan on nyt täälläkin kp1. Eilen illasta jo alkoi vuodella verisempää vuotoa ja tänään sitten hanat aukes kunnolla. Pahimmasta pettymyksestä on jo päästy ja ei kait tässä muuta, kun uutta yritystä vaan kehiin. Kyllä tämä kierto aikalailla osui yksiin mun oletettujen ovistuntemusten kanssa, jos jotain positiivista pitää tästä etsiä :)

 
TMJ, kovasti tsemppiä uuteen kiertoon! Paranemisia koko poppoolle ja hienoa että lapsi saa pian uudet putket :)
Mun pitäis varmaan koputtaa puuta, mutta mun pojallaei oo ollu kun yksi lievä korvatulehdus koko elämänsä aikana. Muutenkaan ei ole kovin kovasti sairastellut kyllä

Maikkie,Pahoittelut sinne tädin saapumisesta! Mutta hyvä tosiaan, että kroppa kertoo kierrosta hyvin :)
Täällä ei muutosta tilanteessa. Todelliset piinapäivät meneillään kyllä :)
kp25 ja dpo14 siis ja ei vuotoa. Kovin kipeä olen edelleen, eilen ja tänään tullut oksennettuakin yskän jälkeen ja silmäluomissa on pieniä punaisia pisteitä kun versuonia katkeillut oksentaessa. Mahassa on välillä kipuilua, mutta esim tänään ei taas ollenkaan. .
Eipä auta kun odotella jännityksen kourissa, että miten mamman käy =)
 
Nyytti: Täällä edelleen tällästä ärsyttävää tukkoisuutta ja tuntuu et pää on ihan jumissa ja humisee vaan.. No mut kun kerran kuumetta ei oo ja ainoo oire on tää tukkoisuus ni normaalielämäähän se on tässä vaan eleltävä, ei viitti "potemaankaan" vaan jäädä sohvan pohjalle.. Oijoijoi sulla on kyllä jännät päivät siellä!! Toivotaan, että tulee hyviä uutisia :))

Della: Kiva kuulla sunkin kuulumisia! Paranemisia ja tsemppiä! Ja onnittelut 1-vuotiaalle :)

Margeliinille onnea ja tsemppejä tähän kiertoon! Kaikki konstit kehiin vaan!

TMJ: Täällä myös painonpudotusta.. Välillä rupee usko loppumaan, mut täytyy vaan sinnikkäästi koittaa jaksaa ja jatkaa :)

Maikkie: Meidän poitsu oli viime viikolla flunssassa kans ja yllättäen se sit tarttu muhunkin viikonloppuna..! Pahoittelut tädistä, mut hieno juttu että viime kierrosta tunnistit oviksen, nythän se sit on helpompi hyödyntää tässä kierrossa ;)

Täällä vähän kanssa vielä sitä flunssaa, mut ei ihme kyllä oo ollu "esteenä" millekään ;) Tässä ois niinku parhaillaan tärppipäivät, sikäli mikäli tämä kiertokin on vielä sen reilut 35 päivää, mutta ei voi tietty olla varma... JA sekin viel, et perjantaina huvikseen katoin Donna Testillä, ni musta se näytti jo silloin sitä saniaiskuvioo eli ovulaatiota?!? En sit tiiä...
Ihmeellistä paineen tunnetta alavatsalla ollu kolmisen päivää :o Mietinkin jo, et onkohan mulla joku pissatulehdus vai voisko liittyä ovikseen?! Taiiii yks vaihtoehto sekin, et menkat oiskin jo pian alkamassa :o Tää on jollain tapaa tuttua "kipua", mut en vaan saa päähäni millon mulla ois ollu tällästä?! Oliko se alkuraskaudessa,raskauden aikana vai synnytyksen jälkeen  vai joskus jo aikoja sitten :s ... Äh, koko ajan jotain ihmeellistä :D



 
Riksuke, humiseva pääkuulostaa erittäin tutulta ;) Mutta hyvä ettei flunssa ole häirinnyt muuta elämää :) Donna testi ei oo mulla näyttäny kuvioita kuin oviksen aikaan, eli jotenkin oon alkanu siihen luottamaan.
Mulla siihen kyl tulee pikkukaupungin kartta pienine teineen ;) EVoisko olla että se ovis ois tosiaan ollu jo? Niinä kahtena kiertona kun testasin, niin ennen ovista tuli vaan "kylänkuvioita" eli vähän haaraumia ja sit myöhemmin oli tosiaan kuin kaupungin kartta. Kun ovikivut oli lakannu tai helpottanu,niin kuviotkin hävis. Kannattanee testailla vaikka joka päivä pariin otteeseen menkkojen loppumisesta alkaen, niin selviää miten ne omalla kohdalla menee :) Mulla se ei muuten aamuisin antanu koskaan positiivisia tuloksia, eli kai se sylki oli yön jäliltä erilaista kuin iltapäivällä.
 
Maikkie: Pahoittelut sullekin tädistä :( On tullut meikäläiselläkin nuoruus elettyä ihan täysillä ;) Eli se hyvä puoli tietysti on, ettei enää tarvi kokeilla kaikkea. Ja sekin, että nuoruuden rakkauden kanssa ei sitten yhteiselo kestänyt, joten erokin olis varmaan ollut hankalampi, jos olis ollut lapsia hänen kanssa. Mutta kun tämän nykyiseni löysin, niin tiesin saman tien, että tässä se on! Meni vaan sitten kolme vuotta aikaa kyspytellä mieskin siihen ajatukseen, että meille sais tulla vauva. Onneks tokalla kerralla ei mennyt yhtä kauan :)

Nyytti: Tais mullakin esikoista odottaessa yhden ainoan kerran vuotaa jotain punertavaa ja se oli yhden epäonnistuneen peittojenheilutussession jälkeen. Joten paljon tsemppiä!

riksuke: Mulla ainakin ovikseen liittyy kahdenlaista kipua. Ensin jo hyvissä ajoin ennen ovista rupee munasarjoja vihlomaan ja sitä jatkuu vähän sen jälkeenkin, kun testi näyttää positiivista. Sitten se kipu vaihtuu sellaiseksi paineen tunteeksi koko alavatsalla ja nipistelyksi. Itse oon asian pähkäillyt niin, että siinä vaiheessa, kun se kipu muuttuu, niin ovis on jo tapahtunut ja sen perusteella mitä sitten oon menkoista laskenut taakse päin (sen 14 päivän luteaalivaiheen mukaan), niin mun arvailut pitäisivät ihan hyvin paikkansa. Ilmeisesti just oviksen jälkeen kipua voi aiheuttaa se, että vatsaonteloon joutuu vähän nestettä (näin olen lukenut) joten olisko se sunkin kipu voinut olla ehkä jotain sellaista...?? Eihän näistä toki koskaan pysty varmaksi sanomaan :/

On: Tänään tai oikeastaan eilen illalla jo tuli sitten se kunnon harmitus näistä menkoista emoticon Jotenkin vaan tosi raskasta taas katsella puistossa, kun kaikki muut äidit juoksee esikoistensa perässä ja välillä käyvät heiluttamassa vaunuja. Siitä on jo jonkin aikaa, kun puistotutut on udelleet multa pikku kakkosesta, joten kai joku taas kohta kysyy jotain, kun en ole vielä ilmoittanut olevani raskaana... Mies oli sitä mieltä, että voisin jo soittaa lääkäriin, varsinkin kun julkiselle puolelle joutuu jonottamaan sen puoli vuotta tutkimuksiin, mutta... en mä vaan tiedä miksi se tuntuu niin vaikealta. Tein mukamas kompromissin ja varasin nyt ajan homeopaatille (juu, naurakaa vaan, en mäkään sellasiin usko) joten katotaan nyt onko siitä mitään apua. Toisethan ovat muka just homeopatian avulla tulleet raskaaksi, mutta eipä sitä kai voi mitenkään tieteellisesti todistaa, että se juuri siitä johtuisi. Mutta, mä voin olla nyt se koekaniini, katotaan miten käy :D
 
Margeliini, mä ymmärrän kyllä sun harmistuksen hyvin, vaikken niin kauaa olekkaan joutunut yrittämään vielä. Sodassa, rakkaudessa ja vauvan"teossa" on kaikki keinot sallittuja, joten ei siinä mitään naurettavaa ole, että yrittää avittaa luontoa :) Vyöhyketreapiaa muistan jonkun joskus kehuneen yms ja kyllähän luonnonmukaisilla menetelmillä on hoidettu vaikka ja mitä aikojen alusta asti, joten ei siinä todellakaan ole mitään naurettavaa :)
Ymmärrän tuonkin, että on vaikea soittaa lekuriin.

Täällä kp 27 ja dpo15. Olo on kun tulisilla hiilillä. Oon edelleen aika kipeä, eilen kuvioon astui mukaan julmettu vihlova hedari ja tänäänkin joutunu jo 2 panacodia ottamaan, kun ei vaan pysty kunnolla liikkumaan muuten. Alamaha on kanssa ollu aika erikoisen tuntuinen ja kipeä. Juilii, vihmoo, kipuilee eri tavoin ja on vaan outo. Pelkään tädin rymistelevän paikalle hetkenä minä hyvänsä, mutta vielä ei ole näkynyt. Jos en nyt ihan omiani muista, niin mulla on menkkakivut alkanu vasta vuodon yhteydessä, ei tälleen etukäteen. Mut aika menkkakivuilta tää tuntuu, välillä taas vähän erilaiselta.
Ei auta kun odotalla, ihan raastavaa kyllä...
Mies on onneks ollu ihana ja autellu kovasti pojan kanssa nyt kun oon kipeä ollu. Olivat eilen melkein puoltoista tuntia ulkoilemassa, tänään haki kerhosta ja vei mummilaan pariks tunniks ym. Saanu ite ottaa vähän rauhallisemmin ja oonki ommellu pojalle, just valmistu yökkärisetti :)
 
Tervehdys. Taas järkyttävän pitkä tauko tullut kirjoitteluun. Oltiin koko porukka kipeänä, tyttö ja mies oli pahimmassa taudissa. Onneksi itse säästyin oksentelulta ja muulta kauheudelta. Johan koko koti olisi ollut kaaoksessa muuten. :)  Hirveän paljon on tullut tekstiä, lueskelin kyllä kaiken, mutta kun on laho pää niin en muista puoliakaan niin että voisin vastailla kaikille. :/


Della, onnea 1-vuotiaalle! Pikaista paranemista. :)

Riksuke, mulla on kanssa oviksen tuntumissa tuollaista paineen tuntua alavatsalla. Yleensä oviksen loppupuolella/heti oviksen jälkeen. Eli voi olla ihan sitäkin.

Nyytti, tsemppiä nyt että tuliskin plussa! :) Mäkin haluaisin muuten ommella tytsylle kaikkea, ostin ompelukoneenkin, mutten ole saanut vielä aikaiseksi! Ja toivottavasti päänsäryt helpottaa pian!

ON: Joo o, yk 3 menossa täällä. Menkathan saapui sitten just ajallaan ja kestikin sen 5 päivää minkä normaalisti. Eli en sitten tiedä mitä se edellisen kierron sekoilu oli. Onneksi tasoittui kuitenkin. Ovista kohti mennään, "tylsät päivät" menossa. :)

 
Aamua kaikille!

Arotuulia, kiva kuulla sinusta, mutta tosi harmi että sielläkin on sairasteltu :(
Kiva että täältä löytyi toinenkin ompelusta kiinnostunut!! :) Mulle se on ihan terapiaa ja omepelen lähes kaikki pojan vaatteet itse, joku satunnainen löytö saattaa olla ostettu =)
Toivottavasti löytäisit aikaa ja inspistä ommella pian :) Voisinkin laittaa sinulle yv:nä blogini ositteen, niin voit käydä kurkkimassa minun aikaansaannoksiani jos kiinnostaa =)
Tsemppiä oviksen odotteluun!

Täällä kp28 ja dpo16
Viimeisiä päiviä viedään. Voi kun uskaltaisikin luottaa että näissä kierroissa on selkeä kaava, eli joka kierrossa on ovis ollut päivää aikasemmin ja kiero lyhentyny kahdella päivällä. Silloin täti olisi jo myöhässä ;)
Mutta mutta. Viime kierto oli 29pvää ja täti tuli dpo17 eli ei kai tämä kierto ainakaan pidemmäksi veny, kun oviskin oli taas päivää aiemmin. Tänään tai huomenna voisi tätiä viimeistään odottaa että tulee jos tulee.
Alamaha on edelleen himppa kipeä ja paha olo on. Oksennelluthan olen koko tämän flunssan, mutta on liittynyt yskimiseen, nyt on vaan paha olo ja pitänyt jo käydä pönttöäkin moikkaamassa. Maha tosin on ihan tyhjä, joten jäi yökkimiseen. Poika seiso vieressä ja sano että äiti tuee okku, heh :)
Alkaakohan mulla jo tehä pää tepposia kun lähetytään kierron loppua, en tiedä. Voi kun vois vaikka nukkua pari päivää putkee ja päästä näistä piinapäivistä.
 
Margeliini ja Arotuulia: Oiskohan se sit sitä oviskipua...?! Kuulostaa nimittäin hyvin tutulta noi teidän kuvailut! Ja tässä alavatsapaineen/kivun aikana oli sitä vihlovaakin kipua yhtenä päivänä ja tuli kyllä sellasta limaakin, et hyvin paljon mahdollista et se oli ovulaatiopäivä! Tänään ei oo ollu enää sellai vatsa kipeä, sitä siis kesti 5 päivää :o Ja tosiaan ajallisestihan nää kivut tuli kierron puolivälissä (noin)!
Margeliini: Miksei tuollaisiakin keinoja voisi kokeilla, ennen mitään "lääkkeellisiä hoitoja"! Luonnonmukainenhan on aina(?) parempi vaihtoehto :) Taiii sit se raskautuminen vaatii sen että soitat ja varaat ajan tutkimuksiin ;) Monellahan se tärppi käy siinä vaiheessa kun ns. luovutetaan! :)
Nyytti: Mä jo toivoin, et täällä ois ollu jotain uutisia! :D Mut vielä pari päivää, äääh! Mäkään en malta täällä oottaa miten käy ;D Et voin vaan kuvitella sun piinas... :P Sulla on kuitenkin niin sellaset oireet että!...

Kp 22 menossa siis, mahdollinen ovis oli siis vasta toissapäivänä tai eilen. Venyy siis kierto taas varmaan sinne lähemmäs 40.. :/ Nooo mut ihme ois jos tässä ois raskauduttu, niin vähiin jääny toi aktiivisuus makkarin puolella.. :/
Tähän väliin täytyy sanoa, et voi tota meidän poikaa!! Tää 7kk ikä ollu varmaan kehityksen kannalta merkittävin kausi! On opittu ryömimään ja heti perään konttaamaan, osaa näyttää kun tahtoo syliin, oppi juomaan ite nokkamukista ja nyt vielä hoksas ton polviseisontaan nousun tukea vasten! On se vaan niin reipas ja ihana poitsukka <3 :) Ja omaan huoneeseen siirty myös tässä tän vuoden puolella ja yöt on nyt ollu kaikille paljon parempia! Viime yönäkään ei tarvinnu kertaakaan nousta! :) Toisinaan nukkuu koko yön, toisinaan joutuu kerran tai kaks käydä kääntämässä herran kontaltaan takasin selälleen ;D
 
Riksuke, sori ettei ollu vielä uutisia ;) Mä piinaan itteeni loppuun asti, enkä tosiaan testaile ennenkuin täti on varmasti myöhässä. Se nega testissä on niiiin masentava. Piipatistakin tuli pelkkä haamu kun täti oli sen pari päivää myöhässä, eli aika hitaasti taitaa raskaushormoonit nousta, silläkään on ihan turha ajoissa testailla.
Tuo on ihanaa aikaa kun lapsen kehitys harppoo eteenpäin ja koko ajan tulee jotain uutta♥ :)
Mä muistan kans tuon iän, Pojalla piti olla sellanen konttauskypärä/suojakypärä koko ajan päässä kun nous jatkuvasti seisomaan ja sit muksahteli miten sattu kun ei ollu tolkkua ettei ihan viel voi vaa lähtee kävelemään :)
Oi nuo teiän yöt kuulostaa hyvältä! Täällä ei noin rauhallista ole.. Viime yönä oli tosin tullu niin hiljaa viereen ettei oltu kumpikana miehen kans herätty. Kaks kertaa heräs sitä ennen. Mut olipahan niin poikki, että kun oli heränny kuudelta aamulla eikä nuku päikkyjä, niin nukahti jo puol seiskalta illalla ja nukku 10 yli kuuteen aamulla sit kaikenkaikkiaan.

Mitäs muille kuuluu, ihan kuin täällä ois vähän hiljentyny? :)
 
Täti saapui kera järkyttävien vatsakipujen.. Eilen illalla alkoi pieni vuoto joka yltyi yöllä ja aamulla oli maha niin kipeä että meinasi itku tulla. Kipu tuli aaltoilleen ja kramppaili aina välillä. Liikkumaan ei kunnolla pystynyt. En sit tiedä oliko varhainen km, vai mitä kummaa on tekeillä.
Jos pupuillessa tulee edelleen verta ja kipua, niin pitänee painella lääkäriin.
Olo on todella surullinej ja pettynyt.
 
Nyytti: Voi ei :( pahoittelut :( oireetkin vaikutti jo niin lupaavilta... voihan se olla että ois ollu km, kun niin kovat kivut :O Ei se muu auta, kuin "uuteen nousuun" vaan ja paljon tsemejä tähän kiertoon!! Tsemppihali :)
 

Pahoittelut Nyytti, minustakin nuo sinun oireet oli niin lupaavan kuuloisia... :( *tsemppihalit*

Ei mitään ON raportoitavaa täältä.
 
Ompas tänne tullut tekstiä, kun pari päivää olen ollut poissa. Meillä on juhlittu viikonlopun aikana pojan huomenna olevaa 1-vee synttäripäivää ja hulinaa on riittänyt. Huh, onko nämä lasten synttärit aina näin rankkoja? :) Ihan huisia, poitsu on huomenna 1 vuotias ja itsestä tuntuu, että vastahan se syntyi. 

On pitänyt jo aikaisemmin teiltä kysyä, että miten te laskette kierron pituuden? Kun mulla tosiaan tulee pari-kolme päivää tuhrua ja sitten vasta alkaa kunnon vuoto. Lasketaanko tuhrupäivätkin mukaan uuteen kiertoon, vai alkaako uusi kierto vasta siitä ensimmäisestä kunnon vuoto päivästä? 

Täällä taisi jollakin olla sellainen syljestä tehtävä ovistesti? Onko ne hyviä? Olen miettinyt sellaisen ostamista... 

Nyytti: Voih :( Pahoittelut tädistä. Kuulosti kyllä niin lupavaalta sun oireet ja tiedän kyllä kuinka pettynyt olet. Pettymys oli melkoinen täälläkin, kun kerkesin jo innostua... häntä pystyyn vaan ja pysytään lujana! 

riksuke: Meilläkin oli tuo 7kk ikä sellainen, että taitoja tuli liukuhihnalta lisää koko ajan. Ensin oppi ryömimään ja jo 2vk päästä siitä nousi tukea vasten seisomaan! Ja melko pian sen jälkeen sitten hoksasi konttaamisen salat. Ihanaa, että yöt ovat parempia. Kyllä se vaan antaa vanhemmille voimaa, kun saa nukkua kunnolla. 

Arotuulia: Tsemppiä sinne tähän kiertoon. Hyödyntäkää ovis nyt oikein huolella ;) Mullakin näytti nyt olevan normaali kierto sen edellisen kierron sekoilun jälkeen. Oli vissiin usemmallakin meistä vuoden vaihteen jälkeen käynnistymisvaikeuksia tai jotain... Jospa nyt pysyis kierrot sitten paremmin vakiona. 

On: Täti on poistunut talosta ja tässä sitä nyt sitten ovista odotellaan. Ilmeisesti se viime kierrossa oli sitten kuitenkin hieman myöhemmin, mitä ajattelin. Jälkikäteen sen niin helposti hoksaa, milloin se oli, mutta en huomaa sitä silloin, kun se juuri olisi kohdallaan. Pitänee jatkaa sitten pupuilua ahkerammin lähes joka päivä, jolloin jonkinlaista limaa on havaittavissa. Eiköhän siinä sitten joku kerta osu kohdilleen. 

Paljon plussatuulia kaikille +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
 
Nyytille isot pahoittelut menkoista! :( Tosi kurja juttu. Nyt on taas hetkeksi pysähtynyt plussa-aalto tällä palstalla... Tädin vierailu harmittaa vauvakuumeista ihmistä, oli sitten yrittänyt kuinka kauan tai vähän aikaa tahansa.

Riksuke: Kuulostaa kyllä munkin mielestä oikein hyvältä noi teidän yöt :) Meidän pimu heräili säännöllisesti joka yö ainakin kerran yössä yli vuoden ikään asti. Sitten alkoi nukkua yöt. Nyt on tosin taas (kun poskihampaita useampi tulossa) heräillyt ainakin kerran yössä. Ja nukkuu siis edelleen meidän makkarissa :/ Ja tulee olemaan reilusti yli 2 vee ennen kuin saadaan hänet ensi syksynä omaan huoneeseen. Odotan sitä tooosi paljon :)

Maikkie: Onnittelut näin etukäteen 1-vuotiaalle :) Ja kyllä. Mun mielestä synttärien järkkäily on aina yhtä raskasta, joskin palkitsevaa. Ens kerralla "joudun" jo järkkäämään kaverisynttäritkin, kun meidätkin on kutsuttu tytön puistokaverien synttäreille. Mä lasken kierron ekaksi päiväksi ekan kunnon vuotopäivän. Yleensä multa ei tulekaan mitään tiputtelua ennen menkkoja, vaan hanat aukee sit heti kunnolla, mutta muutamassa kierrossa on myös tiputellut. Mä luin jostain ihan lääkärin vastauksen tuohon kysymykseen, että eka kunnon vuotopäivä olis se kp 1.

On: Ei mitään kummempia. Ovista odotellaan, greippimehua juotu ja vitamiineja syöty silloin kun on muistettu ;)
 
Maikkie, Ensimmäiseksi onnittelut 1vuotissynttäreiden johdosta! :)
Minunkin käsitys on että ensimmäinen kunnon vuotopäivä on kp1, felicitaksen sivuillakin näin lukee. Mutta tästäkin on monia mielipiteitä. Täällä vaun foorumilla joku oli tehnyt aloituksen samaisesta aiheesta, kysynyt miten ne lasketaan ja kun kopioin vastauksen felicitaksen sivuilta, eli juuri että tuhruja ei lasketa, niin vastaus  teilattiin täysin, kun jonkun neuvolan täti kyllä tietää ja se sano että eka tuhrupäivä on kp1. Mutta jokainen tyylillään..
Mulla ei kanssa yleensä ole tuhruja tullut, vaan vuoto on alkanut kun on alkanut. Tässä kierrossa oli ensimmäistä kertaa niin, että ensin tuli ns. vanhaa verta, eli ihan ruskeaa useamman tunnin, mutta kerta vertakin alkoi illalla tulla niin, että side piti olla, vaikka vuoto vähäistä olikin, niin laskin sen ensimmäiseksi kiertopäiväksi.
Mulla on se donna sylkitesti ja olen kyllä ollu ihan tyytyväinen. Se kun ei oo kertakaäyttöinen niin voi testailla niin paljon kun haluaa ja kannattaakin ainakin pari kertaa päivässä testata. Lukee ihan ohjeissakin.
Me käytiin tänään ikeassa samalla kun hain pojan exältä. Tulee aina sellanen 240km lenkki kun pojan kotia hakee. Vähän hyllyjä ipanan huoneeseen ja kukkia yms sisustusjuttuja. Väsy on aina reissupäivän jälkeen ja ikea uuvuttaa aina.. ;)

Kiitos kaikille tsempityksistä, täti tuli kyllä ihan yllärinä, en olisi uskonut.
Mutta ei auta kun nousta uuteen yritykseen. Mieskulta mulle eilen greippiä puristi, eli juomat ja vitskut kehiin ja ovista odottelemaan.
 
Nyytti: No ainakin sulla on mies mukana kuumeilemassa :) Mun miehestä ei oikein oo kuumeilijaksi, mutta jotenkin tuntuu, että hänkin alkaa tosissaan jo toivoa, että jotain tapahtuisi tämän vauvaprojektin suhteen...

On: Kävin eilen siellä homeopaatilla. Oli ihan positiivinen kokemus :) Ajattelin aluksi, että se on joku ihme luomuilija-hippi, mutta olikin ihan mukava eikä yhtään teilannut koululääketiedettä, sanoi jopa, että sillekin on oma paikkansa, koska sillä voidaan pelastaa ihmishenkiä jne. Vastailin sitten homeopaatin kysymyksiin mun kuukautiskierrosta, raskausajasta ja synnytyksestä ja se selaili välillä jotain paksuja opuksia. Lopulta antoi mulle "jytkyannoksen" pieniä valkoisia rakeita (kuulostaa varmaan tosi hämärältä touhulta ;) ja neuvoi jatkaan kotona niillä samoilla rakeilla, mutta pienemmällä annoksella. Niissä on tehoaineena mustekalan muste :D Iik! Joten nimesin ne mustekalapillereiksi. Ovat kuulemma ihan turvallisia käyttää, vaikka tulisinkin raskaaksi eivätkä aiheuta sivuoireita. Se homeopaatti itse ainakin oli oikein optimistinen, että tällä tavalla saadaan mun kroppa tasapainoon, mutta siinä voi kuulemma mennä pari-kolme kuukautta. Noh, tiedä sitten auttaako tämä, mutta kokeillaan... Kp 8 menossa ja täti poistunut. Nipistelyistä päätellen munasarjatkin alkavat taas heräillä tähän kiertoon.
 
Margeliini, kiva että oli positiivinen kokemus ja toivotaan että rakeet auttavat! :)

Täällä kp6 eli ei ihmeitä. Lapsen kanssa kauheeta vääntöä taas ollu viime ajat, tuntuu et koko ajan "saa" olla pahalla tuulella.. Väkisin kantaa paikasta a paikkaan b, väkisin pukea, väkisin ottaaa autosta ulos ym. Ylipäätään on vaan tosi raskasta aikaa. Öisin heränny pahimmillaan 6 kertaa. Viime yönä pojan unet jäi kaheksaan tuniin, mut hyvin tuo silti näyttää jaksavan. Kun jaksais itekki! Varmaan tää omaki kroppa vaatis vähän enemmän unta toimiakseen kunnolla.
 
moikka taas kaikille! ja plussia toivottelen jälleen, toivon mukaan niitä olisi tarttunut jo edes jollekulle :)

aattelin käväistä vaan kertomassa, että täällä lähti yk 5 käyntiin ja nyt eletään kp 3. piti muuten käydä lunttaamassa noita omia tekstejään, et monesko yk tässä nyt oikeastaan on meneillään, veikkasin itse 6:tta :) jotenki tiesin, ettei tää kierto johda mihinkään, koska olen sairastellut (oli se angiina, josta penisilliinikuuria vielä pari päivää jäljellä ja nyt tulikin sit menkat). se onni edelleen, että kierto on säännöllinen 28-29 päivää eikä suurempia menkkakipuja ole (joten ei pelkoa endosta). havahduin menkkojen tullessa taas muistamaan, etten olekaan käynyt synnytyksen jälkeen papa-näytettä antamassa, joten täytyy kysyä huomenna neuvolakäynnillä, vieläkö lähete on voimassa ja jollei, voisinko saada uuden. toinen juttu, mihin haluaisin selvyyttä on mulla edelleen menkkojen alussa ilmenevät nivuskivut (pitkittynyt seisominen saa nivukset tuleen) ja puhuin jo miehelle, että haluan mennä "oikealle lääkärille" eli yksityiselle. sovittiin siis, että ensi kuussa tai sitä seuraavassa voisin satsata/hassata perheen määrärahoja sellaiseen.

muuten elän aika touhukasta aikaa. palasin töihin viikko sitten saikkuiltuani ensin kolme päivää ja teen nyt sit sitä 4 päivän työviikkoa. tyttö on nyt ollut kaksi viikkoa päiväkodissa ja päivähoito on alkanut hyvin. yleensä mies vie tytön ja minä haen, joten pysytään kumpikin työajoissa. meidän tyttö harjoittelee kovasti kävelyä (on siis vielä niin vauva, että menee konttaamalla kaikkialle :D ) ja on alkanut syömään paremmin sekä päiväkodissa että kotona :) tällä hetkellä olen ihan innoissani töistä ja tuntuu, että on jotenkin uutta energiaa tehdä tätä työtä ja pää on tosiaan levännyt sen kotivuoden aikana :) päätin keskittyä nyt työelämään ja vauvaprojekti etenee omalla painollaan ja jollei syksyyn mennessä mitään tapahdu, pitänee hakeutua tutkimuksiin (mä en edes tiedä, aletaanko mua sen enempää tutkimaan, kun mullahan on jo ennestään se endo-diagnoosi). jotenkin saan itselle mielenrauhan, kun saan keskittyä rauhassa johonkin muuhun kuin vauvantekoyritykseen ja ehkä se on tässä kohtaa helpompaa, että ehdin olla töissä ennen mahdollista pikkukakkosta.

 

Margeliini: Kuulosti ihan hyvältä tuo sun käynti! Nyt vaa peukut pystyyn että tuottais tulosta ! :)

Nyytti: Toivottavasti yöt pian rauhoittuu, kyllä ne kunnon unet vaan on niin tärkeet... :/
Della: Kuulostaa mukavalta! :) Tosi mahtavaa että se päivähoidon aloitus on mennyt noin mallikkaasti! Tsemppiä jatkoon teille sinne ;)

Täällä "odotellaan" menkkoja.. Viikon sisällä kaiketi tulevat jos ovat tullakseen.. Tietty mielellään ei ;) Ei oikein tuntemuksia suuntaan taikka toiseen, vähän eilen alavatsaa jomotteli et mietin onko menkat alkamassa jo aiemmin..! Eiks täällä oo muita "piinailijoita" ku minä vaan? :D

 
Takaisin
Top