Margeliini
Puuhakas puhuja
Pippurisumutteesta: Siihen ei nykyään ilmeisesti tarvitse sen kummempia lupia, vaan kuka tahansa sitä voi ostaa. Miehen kaverilla on joku järjestyksenvalvojia kouluttava firma, niin oli kertonut tällaista. Mutta en itsekään välttämättä kyllä ostaisi sitä lapsiperheeseen. Tietysti jos kävisin yksin myöhään lenkillä tms. niin ehkä sitten, mutta enhän mä käy.
vanilj: Eihän se järki tosiaan tollasissa tilanteissa juokse ihan täysillä. En mäkään silloin siitä puliukosta tajunnut mihinkään soittaa. Tosin niitä puliukkoja nyt muutenkin tuon yhden lammen rannalla pörrää koko ajan varsinkin kesällä eikä niitä sieltä kukaan mihinkään hae, että tuskimpa poliisia ihan hirveesti kiinnostaa/ei ole aikaa.
On: Mukava aamupäivä takana. Käytiin rannalla. En sitten tajunnut juoda tarpeeksi ja nyt on pää pipi ja vähän höntti olo :( Tytölle sentään otin juotavaa mukaan ja yritin vähän juottaa, mutta on vissiin tullut äitiinsä, kun ei tuota vettä ole innostunut litkimään. Täytyy yrittää keksiä kauheesti kaikkea tekemistä, jotta aika kuluu eikä ehdi miettiä kiertopäiviä. Toisaalta tekis jo mieli ens maanantaina kaivaa noi raskaustestit kaapista, jotta loppuisi tää jännitys. Pääsis tekemään sen varmistusnegan ;)

Nyt toivotaan todellakin, että se viiva lähtis tummumaan. Koska meinaat uudestaan testailla? Kyllä mä sulle jo sen pienen käärön soisin. Oottehan tekin jo ihan tarpeeksi kauan yrittäneet.
Mäkin odotan kauhulla, mitä tää kierto tuo tullessaan, kun se viime kierto venyi ja venyi... Voih, kissapentuja :P Mun oli tarkoitus ruveta kasvattamaan burmia pienimuotoisesti mun naaraskissalla, mutta ne suunnitelmat piti sitten kuopata. En kyllä tiedä miten olisin voinut niistä pennuista ikinä luopua ;)