Toista vauvaa kuumeillen.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ehkäpä
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pippurisumutteesta: Siihen ei nykyään ilmeisesti tarvitse sen kummempia lupia, vaan kuka tahansa sitä voi ostaa. Miehen kaverilla on joku järjestyksenvalvojia kouluttava firma, niin oli kertonut tällaista. Mutta en itsekään välttämättä kyllä ostaisi sitä lapsiperheeseen. Tietysti jos kävisin yksin myöhään lenkillä tms. niin ehkä sitten, mutta enhän mä käy.

vanilj: Eihän se järki tosiaan tollasissa tilanteissa juokse ihan täysillä. En mäkään silloin siitä puliukosta tajunnut mihinkään soittaa. Tosin niitä puliukkoja nyt muutenkin tuon yhden lammen rannalla pörrää koko ajan varsinkin kesällä eikä niitä sieltä kukaan mihinkään hae, että tuskimpa poliisia ihan hirveesti kiinnostaa/ei ole aikaa.

On: Mukava aamupäivä takana. Käytiin rannalla. En sitten tajunnut juoda tarpeeksi ja nyt on pää pipi ja vähän höntti olo :( Tytölle sentään otin juotavaa mukaan ja yritin vähän juottaa, mutta on vissiin tullut äitiinsä, kun ei tuota vettä ole innostunut litkimään. Täytyy yrittää keksiä kauheesti kaikkea tekemistä, jotta aika kuluu eikä ehdi miettiä kiertopäiviä. Toisaalta tekis jo mieli ens maanantaina kaivaa noi raskaustestit kaapista, jotta loppuisi tää jännitys. Pääsis tekemään sen varmistusnegan ;)
 
Pikaisesti piti tulla täältä mökiltä kököllä kännykän nettiyhteydellä lukemaan kuulumisia. :) Vaniljilla on tosiaan ollut actionia vähän liiankin kanssa, huh! Mä kanssa kauhulla odotan sitä, kun toi tyttö lähtee ylös ja kävelemään. Nyt saa jo juosta perässä koko ajan, kun ryömii ja puoliksi konttaa menemään kauheeta tahtia, repii kaikki suuhun mitä irti saa ja roikkuu johdoissa ym. :) Täällä mökillä koiran ruokakupit on kuumin sana. :D On oppinut nyt ihanasti myös vilkuttamaan ja vispaa ahkerasti päätään kun ei halua jotain. :D

Mä oon imettänyt nyt sen kolme kertaa päivässä ja kerran päivässä oon antanut korvikkeen. Hyvin juo korvikkeen ilman mutinoita, peukut sille. Maaanantaina alkaa kahdeksan viikon duuniputki, jotenkin olis kyllä kauheeta, jos pitäis nyt jo laittaa tyttö tarhaan, en pystyis kyllä vielä siihen ollenkaan. Onneks on mahdollisuus olla kotona, siitä täytyy olla kyllä tosi kiitollinen!
 
Kiki84: Joo, sitten kun teidän neiti lähtee kävelemään, niin äidin hommat kyllä lisääntyy aika tavalla! :) Meillä on kans kissojen ruokakupit tosi kiinnostavia. Niistä käydään välillä ruokaakin nappaamassa ja vesikupissa uitetaan leluja.

On: VOI EI!!! Mä pidin tänään sylissä ihanaa vauvaa! <3 Se oli joku parikuinen ja muistutti ihan meidän neitiä pienenä. Ja voi elämä, kun olin ihan myyty :) Meinas tulla tippa linssiin. Mun vauvakuume on nyt sellaisissa lukemissa, että hirvittää!
 
Huh huh.

...onpa taas kauheita uutisia liittyen lapsiin ja kuolemiin iltapäivälehdissä. pitäis vaan pysyä pois koneelta niin ei tarttis mieltään pahottaa..

vanilj: aika kovaa menoa teillä! hyvä että lapsi selvisi mustelmilla, mulla on henkilökohtaisesti pahin kauhuskenaario just tippuminen. meidän poika pyörähti pois vierassängyltä viiden päivän vanhana ja putosi luojan kiitos liinavaatelaatikkoon joka oli siinä sängyn alla. ei sattunu mitään, mutta oon niin soimannu itteäni sen jälkeen. ja nyt koko ajan syän syrjällään ku toinen liikkuu ja nousee pystyyn millon mitäkin vasten. mm. traakkipuuta. Ei se kestä! :D "Onneksi" me asutaan kerrostalossa, niin ei nuita kutsumattomia vieraita pääse kylään. Enää. Ennen ramppasi vaikka mitä puliukkoa kun ihmiset jakoi kavereilleen ovikoodia, ja ne jäi naapurustossa elämään vaikka asukkaat muutti pois.. nykyään vaan ovipuhelimella sisään. Yhtenä kesänä taas meidän pesutuvassa asu jotai romanipakolaisia :D Vaikka en silti halua asua enää kauaa kerrostalossa, tuli kateltua yhtä ihanaa isompaa rivitalonpätkää netistä.. Margeliini ja Kiki: meilläki kissanruoka on jo maistelussa. Toisin sanoen aina kun selän käännän. Onkohan se tosiaan parempaa ku ite tehdyt mössöt? ja Margeliini: mä näin tänään 3 viikkoa vanhan käärön. Hassua. Mukanaan oli 2,5 vuotias. Kumpikin tuntui niin sykähdyttävältä. Anskuliinille kans tervetuloa mukaan :)

Täällä siis reissusta kotiuduttu ja testattu "tyylipuhdas nega" niinkuin joku jo lohkaisi aiemmin :D mitään menkka- tai raskausoireita ei kuitenkaan oo. no käyäänpä huomenna poijjaan kanssa aamulla neuvolassa ja päivä töissä ja katellaan asianlaitaa uusiksi vaikka lauantaina. Vaikka kuulin kyllä että talveksi ois semmonen huippu teatteriprojekti tulossa, johon voisin kinuta iltavapaata kotoa, ja sitä hommaa ei kyllä maha pystyssä tehdä... lohtua siinäkin, jos ei tärppää tällä rintamalla..

Lämpöä, aurinkoa, pupuilua ja plussia!

Kp 31/ 27-33 yk 3
 
Hele: joo on kyllä kiitettävästi ollut menoa nyt, että yhtään ei haittais vaikka vähä meno rauhoittuiski :) joo se on jännä miten alkaa itteänsä soimaan, mut mäkin olin aivan ääressa ja just meinasin pojan nostaa pois kun ehti pydälle kiipeämään, mutta ei niille vain voi mitään ja niitä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.  Jopas teillä on ollut kirjavaa "alivuokralaista" :D pahoittelut negasta.. :/ ootko uudelleen aatellu testaavan? :)
Margeliini: voi tiedän tuon tunteen, juuri viikko sitten pitelin myös 4 päivän ikäistä vauva sylissä, voi vitsit minkä kuumeen se nosti! mikä kp menossa?
kiki84: Joo tuo poika kans kerkeää joka paikkaan vaikkei vielä kävele, siis kiipeääkin jo tosi korkealle taitavasti :o voi tuo vilkuttaminen on ihana kun oppii, meillä on nyt tullut lisäksi "Hei!" :D  Se on kiva kun on mahollisuus olla kotona. mun ois tarkoitus palata vähä ennen ku poika täyttää 2v.. ei haluaisi mut pakko vain mennä :/

on.. kivan ressitön kierto ollut ja on vieläkin ainakin toistaikseksi :D pari päivää sit vihlasi ilkeesti mahasta, mut muuten ei mitään ihmeempää. kp23, tai tais just vaihtua 24.. eli viikon verran saapi ootella että jos se täti tahtoo välttämättä tulla kyläileen.
 
Hele81: Höh. Tyhmä nega :( Uutta matoa koukkuun vaan! Kyllä mäkin itseäni lohduttelen ties millä jutuilla, viimeksi sillä, että näytän ainakin hoikalta ja mahdun omiin vaatteisiini, kun ei ole vauvamahaa :P Vaikka onhan sellainen puolivälin vauvamaha aika ihana...

vanilj: Ihanaa, että sä pystyt ottamaan noin rennosti. Kadehdin sua! Mulla on nyt kp 26. Tsemppiä sinne ja toivotaan, ettei täti tule.

On: Kp 26/28 ja eilen testasin negan. Tosin en testannut sitä aamupissasta (vaikka ohjeissa niin suositellaankin), koska oli sellainen äkillinen päähänpisto. Oltiin menossa miehen porukoiden kanssa syömään ravintolaan, jossa on paljon erilaisia oluita ja siidereitä ja mietin voinko juoda yhden ruuan kanssa. Olis se tietysti taas herättänyt mielenkiintoa, jos en olis juonut. No, sen negan takia sitten soin itselleni yhden oluen, mutta jälkeenpäin mietin, että entäs jos...? Kun en tosiaan tehnyt sitä testiä yhtään ohjeiden mukaan. Syömisestä ja juomisestakaan ei tainnut olla paria tuntia. Illalla sitten kaivelin vielä testin roskiksesta ja kysyin mieheltä, että onko siinä havaittavissa joku viivan paikka. "No ei tosiaankaan ole" sanoi mies. Niin, kai sitä ihminen näkee sitä mitä haluaa nähdä. Ehkäpä se täti sitten piakkoin tulisi ja päästäis aloittamaan yk 3.
 
No mutta tätihän se täällä! Prkl.

On niin hikikin.

Tuntuu että en oo ollu koko viikonloppuna pojan kaa, ku on ollu näytöksiä ja eilenki meni monta tuntia kaveria päivystyksessä käyttäessä (loukkas ittesä esityksessä).

Väsyttää. Huomenna taas työpäivä. Siivota pitäis.

Blaah.

(tää tais olla tämmönen kaikki on tyhjää -henkinen omanapaviesti)

Kp 3/27-33 yk 4
 
Hele: pahoittelut menkoista :( eihän kaverilles pahasti käyny? 
Margeliini: Pahoittelut negasta! :( mut josko ajoissa testailit ja liian laimeella näytteellä? toivotaan ainakin niin :) täällä on kerrankin ressitön kierto, yleensä oon aivan täpinässä jo tässä vaiheessa että testit polttelis, mut nyt ei mitään...Varmaan jotenkin on tullu että ei vaan enään jaksa ressata ja toivoa liikaa ettei joutuis taasen pettymään... mut saas nyt nähdä alkaako noi toiveet kohota kun näin loppukierrossa menossa..

kp 24/30 jokohan se meinaa menkkoja teetellä kun alavattas tuntuu välillä vihlontaa tai jotain juilimista.. no ei auta ku vain ootella, tottahan sitä aina toivoo että ois merkki raskaudesta.. mut jotenkin nyt on vaan ne jalat pidettävä visusti maassa.. :)
ja sen verran pitää olla pöyröö jotta piti kattoa koska ois laskettu aika jos nyt tärppi ois käynyt ja sehän ois n. 1-2 päivää esikoisen syntymäpäivästä :) oisko hiukan ihanaa kun ois tasan 2 vuotta ikäero <3 no ainahan sitä haaveilla saa :)
 
Helou kaikki vanhat ja uudet palstalaiset,

Minä kirjottelin tänne joskus keväällä, mutta silloin päätettiin 4 yk jälkeen siirtää yritystä ensi vuoteen, mutta palaankin jo nyt takas ;)

Meillä on siis nyt menossa taas yk5 tai uudelleen aloittamisen yk1 :) Elämä on taas muuttunut jonkun verran eli olen tosiaan ollut reilu 2,5 vuotta tyttären kanssa kotona, välillä aina töissä keikkaillen. Nyt meillä on tilanne että mies on kesä-heinäkuun kotona ja minä töissä (20-30 tuntia/vk). Ihan kivaa vaihtelua! Ja elokuun olen taas kotona ja syyskuun alussa sitten tyttö aloittaa päiväkotiuransa 2v 9 kk iässä. ja molemmat mennään miehen kanssa töihin. Eli meillä oli toiveissa alkuun että saataisiin toinen lapsi alle 3 vuoden ikäerolla mutta kuten tiedätte aina ei saa haluamaansa... Nyt sitten töihin paluu edessä, mutta tajusin että eihän mun tarvii olla kun minimissään puoli vuotta töissä eli yritys voi siis alkaa taas ;)

Meillä on myös vuoden päästä kesällä muutto takasin savoon, kotipaikkakunnalle niin olisi ihan mieletöntä olla silloin äitiyslomalla jolloin molemmille ei tarviis heti löytyä töitä... Ostettiin sieltä jo keväällä asunto, joka valmistuu ensi kesänä.

Tulipas omaa napaa nyt, mutta yritän päästä taas kärryille kaikkien kuvioista! Mukavaa viikkoa kaikille ja onneea hirmuisesti plussanneille ja pahoittelut epätoivottujen sukulaisten vierailuista toisille!

-SaPaRo kp 25/26-29, yk 5/1
 
SaPaRo: Tervetuloa uudestaan joukkoon! :) Toivottavasti teillä onnistuisi sitten plussa tulemaan sopivasti tuon muuttonne kannalta. On varmasti kiva päästä kotiseudulle takaisin. Se on itselläkin haaveissa, mutta ei varmaan tule vielä muutamaan vuoteen ainakaan toteutumaan.

Vaniljilla on sitten tilanteita piisannut. Kyllä tämä taaperoikäisen kanssa kotona oleminen ihan työstä käy. Vauva-aikaan oli vielä helppoa, kun ei ihan joka paikkaan päässyt eikä vauhtia ihan noin kovasti ollut. Meillä tyttö kävellä viipottaa jo kamalaa kyytiä ja kiipeilee kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kuten keittiön pöydälle, tietokonepöydälle ja kissojen kiipeilypuuhun. Kiipeilypuu on meillä ainoa paikka, josta neiti näkee ulos, niin kai se nyt kiinnostaa. Pitää varmaan muuton yhteydessä järjestää neidille joku turvallinen paikka, josta voi katsella pihalle, kun nyt on pakko toinen aina ottaa pois puusta, jos on sinne kiivennyt. Sieltä kun putoaisi, niin mahtaisi sattua. Onneksi ei ole vielä pahasti sattunut. Pihalla tietysti on kaatunut jonkun kerran, eilen raapaisi vähän leukaansa asfalttiin, kun liian vauhdilla lähti harppomaan ja pari päivää sitten putosi pinnasängystä. Saatiin siis laskea pohja neidin sängystä ihan alas. Aiemmin ei ole yrittänyt sieltä kiivetä pois, niin siksi ei ollut vielä sitä alas asti laskettu. Mustelmia löytyy muutamia, mutta jotkut asiat on kai vain opittava kantapään kautta. :) Ja vaikka miten kulkisit koko ajan sen puoli askelta jäljessä, niin kyllä nämä vaan ehtivät itseään kolhimaan.

Täällä on autuaasti unohdettu, mikä kp on. :D Pitää se varmaan jossain kohtaa tarkistaa, jotta tietää alkaa tätiä odotella. Toivon ainakin, ettei se nyt viivyttele siten kuin edellisellä kerralla. Tällä viikolla saadaan neljä kissanpentuakin meille hoitoon pariksi viikoksi. :) Sijoituskissan pennut tulevat ennen luovutusta meille, kun on helpompi ne kuitenkin täältä luovuttaa, kun eivät samalle päivälle kaikkien muutot kuitenkaan satu. Pennut siis täyttävät tällä viikolla 12 viikkoa, joten alle luovutusikäisinä ei niitä emostaan eroteta. Siinä sitä onkin sitten vahtimista, kun pitää tytön lisäksi vahtia pikkukissojakin. :D
 
SaPaRo: mukaan vain takaisin! :) Siellähän on uutta luvassa :) Toivottavasti tärppi kävisi nopsasti <3

Kellitys: niinhän se on että kyllä ne lapset ehtii kaikkea tehdä vaikka silmät olisi selässäkin. :) Kantapään kautta oppii :) Josko se täti jäis kokonaan pois, mut jos kuitenki päätätä tulla niin toivottavasti ajoissa.. ihania pieniä kissanpentuja <3 

on.. kp 25/30 tää aattelin ajan kuluksi testaila r-testillä, ja haalea haamulainen siihen piirtyi. Mieskin sen viivan näki, joten en sitä siihen kuvitellut... :) kun nyt sit viiva lähtis tummumaan <3
 
Ihan pakko tulla kommentoimaan, vaikka täältä oonkin kovasti yrittänyt pysyä poissa.

Vanilj, mitä mä luenkaan, haamu??!!! Ja vielä noilla kiertopäivillä :O.
Jippii!!!!!! Kovasti täältä tsemppejä että viiva lähtis tummumaan!!!

Ei nyt näin mökiltä käsin sen enempiä, mulla taitaa kp. olla Vanilj:n kanssa melko samat ja kovasti polttas testailla. Paljon on taas kroppa kehitelly oireita, vaikka siis reissussa ollaankin. Eiköhän se pettymys tuu kylään... Kunhan vaan ei ennen keskiviikkoa, jotta saatas kolmatta hääpäivää viettää ilman kolmatta pyörää ;)! Tosin muksu meillä on hotellissa menossa mukana joka tapauksessa.

Margeliinille ja Hele81:lle pahottelut negoista!

Ps. just kun meidän 2v likka on oppinut päiväkuivaksi, niin Vaun etusivulla on tuollanen artikkeli... No, täytyy vaan muistaa käyttää potalla/pytyllä säännöllisesti! Mut ihanaa olla ilman vaipparallia! Me ollaan kyllä päiväkodissa opetettu useimmat just 2-vuoden iässä kuiviksi. No, asiaoista on aina monta mielipidettä.

Myöhemmin sitten taas lisää, toivottavasti hyvien uutisien kera :P. Pakko tulla seuraileen tuota Vanilj:n tilannetta! Toivottavasti ei mee kemialliseksi!!!!!

 
Hele81: Pahoittelut tädistä :( Jospa se sitten ensi kerralla tajuais pysyä poissa. Mutta uusi kierto, uudet mahdollisuudet! :)

vanilj: Ihan mieletön uutinen! emoticon  Nyt toivotaan todellakin, että se viiva lähtis tummumaan. Koska meinaat uudestaan testailla? Kyllä mä sulle jo sen pienen käärön soisin. Oottehan tekin jo ihan tarpeeksi kauan yrittäneet.

SaPaRolle tervetuloa munkin puolesta! Eihän ne asiat aina mene niin kuin haluaisi, mutta toivotaan parasta.

Kellitys: Pidän sulle peukkuja, että plussatuulet puhaltaa tai täti tulee ajoissa. Se on niin raastavaa kun se pirulainen vaan viivyttelee ja testit on negaa emoticon  Mäkin odotan kauhulla, mitä tää kierto tuo tullessaan, kun se viime kierto venyi ja venyi... Voih, kissapentuja :P Mun oli tarkoitus ruveta kasvattamaan burmia pienimuotoisesti mun naaraskissalla, mutta ne suunnitelmat piti sitten kuopata. En kyllä tiedä miten olisin voinut niistä pennuista ikinä luopua ;)

hattarainen: Tsemppiä päiviin! Ollaan samoissa päivissä sit sunkin kans, koska oon vaniljin kans ihan samoissa. Sinnekin on hääpäivä tulossa :) Mekin vietettiin miehen kans juuri parisen viikkoa sitten kolmatta hääpäivää. Toivotaan, ettei täti häiritse teitä, vaan ehkä seurassanne olis joku mukavampi kolmas pyörä ;)

On: Tätiä odotellessa... Mun kroppa on näköjään ottanut ihan uuden tavan, jomottelut alkaa jo ennen menkkoja. Viime kiertoon asti ovat alkaneet aina, koko menkkahistoriani ajan samana päivänä, kun menkat. Paitsi silloin kun aloin neitiä odottaa. Mietin koko ajan, että kaapissa olis vielä yksi raskaustesti, pitäiskö se tehdä... Jos se lauantainen ei ollut kovin luotettava? Mutta kyllähän se varmaan kuitenkin oli :( Olis kai siihen edes joku haamu piirtynyt niillä kiertopäivillä, vaikka pissan laatu oli mitä oli.
 
Minä edelleen seurailen, josko samaan aikaan kuumeilleet vihdoin plussaisivat.... Onnea vanilj, toivottavasti se nyt oikeastikin tärppäsi! :) Onnea myös hattaraiselle hääpäivän johdosta. :)

Täytyy sen verran kommentoida noista raskaustestien negoista ja plussista. Kuten olen aiemminkin kertonut, niin mulla tuli tässä nykyisessä raskaudessa ensin nega aamupissasta (edit. siis kp. 30/31) ja vielä herkällä testillä. Pidin yhden välipäivän testaamisesta ja kp. 32 sain iltapäiväpissasta kaksi selkeää viivaa. Kyseessä oli vieläpä ei-niin-herkkä testi kuin se ensimmäinen testi. Joten kyllä se nega voi vielä plussaksi muuttua, kun ilmeisesti ne raskaushormonien nousut on hyvin yksilöllisiä ja raskauskohtaisia. :) Plussia kaikille toivotellen!
 
hattarainen: haamulainenhan se :) ajankuluksi aattelin testailla, kun noita testejä tuolta kaapista löytyy pino :) Kyllä tänään ajatukset on ollu vain tuossa omassa navassa, että voisiko siellä tosiaan pikkuinen olla?! Toivottavasti sinne plussa tulisi, ootko aatellut testata koska? :) kunpa sinne ei täti eksyisi! Hienoa että siellä on tyttö oppinut kuivaksi, varmasti kivasti helpottaa kun jää vaipparallit pois :) etukäteen mahottoman hyvä hääpäivät! :)
Margeliini: varmaan heti jo huomenissa testailen uudestaan :D noita testejä on vielä muutama ja mä niin malttamatoon... sit ku menkat pitäis alkaa niin sit testailen kyllä digillä :D
Mä sanoisin että testaile uudestaan vaan :) vaikka huomenna aamulla jo..? (mä oon vaan vähän hätäinen) mulla pitäis 4 päivän päästä alkaa menkat mut nyt tuntuu että menkat alkais heti... ja normaalisti tuntuu jomottelut sinä päivänä kun menkat alkaa.
loro: muistaakseni tuo hcg tuplaantui kahden päivän välein. joten voi hyvinkin olla että ensin saa negan ja sit kuitenkin vahvistuu plussaksi parin päivän päästä :)

on.. piti ottaa kuva testistä ja aina välillä tarkastaa että oliko siinä varmasti se kaksiviivaa.. nyt kun sit vaan ei tulisi mitään häikkää ja pääsis kasvattamaan vauvamasua.. mut kuitenkin yrittän topppuutella itteäni ettei liikaa innostu.. :) ja testailen varmaan tästä eteenpäin joka aamu että lähtiskö viiva tummenemaan.. toivotaan :) Mies kävi ostamassa ruusukimpun uutisen kunniaksi <3 ja mähän aloin heti pillittämään..
 
kosolti onnea haamusta vanilj ja toivotaan, että viiva vahvistuisi :)

harmittelut muille negoista ja tädeistä :/

mulla ei täällä mitään uutta, mietin tossa joku aika sitten, etten varmaan edes enää muista mitään alkuraskauden oireita, mullehan tuli ihan yllärinä edellinen raskaus :) ainoa, minkä muistan oli ihan järkky väsymys, kun työpäivän jälkeen joutui vetämään päiväunet, ihan sama, miten pitkät ehti ottamaan, kunhan sai nukuttua. kyllähän mä nytkin varmaan saisin keksittyä tuhat ja yksi oiretta, mut oon päättänyt, etten anna mielikuvitukselle valtaa. tän kuun lopussa voisin uteliaisuuttani taas testata.

alkoi mua myös tänään mietityttämään kaikki ne pelot, mitä mulla liittyi raskauteen. eka pelkäsin keskenmenoa sekä ennen rv 12 että sen jälkeen, sitten ennenaikaista syntymää ja kohtukuolemaa sekä vauvan menetystä synnytyksen yhteydessä. mietin, uskallanko enää sittenkään haluta vielä yhtä vauvaa (oon kyl päättänyt, että uskallan, eihän noita edellämainittuja voi ennustaa etukäteen ja sainhan mä ton tytönki lopulta synnytettyä). mietin mä sitäkin, mitkä mahdollisuudet tässä on enää raskautua, kun toi tyttökään ei ollut helposti tulossa. kaipa se voi onnistua, kun onnistuinhan mä tytönkin kohdalla raskautumaan.
 
vanilj: No? Joko tummenee? ;) Ihanaa miten sun mies reagoi haamulaiseen :) Silloin kun aloin odottaa tyttöä, niin tein testin yksin kotona ja sitten soitin miehelleni, joka oli harrastuksissaan. Itkin ja nauroin ihan hysteerisesti ja oletin, että mies tulisi heti kotiin, vaikka en edes pyytänyt. No, tulihan se sitten tunnin päästä ja totesi, että kiva juttu. Miehet! ;) Ei ollut vissiin ihan sisäistänyt asiaa vielä.

della_79: Kuulostaa tosi tutuilta nuo sun ajatukset. Mäkin pelkäsin raskausaikana kaikkea mahdollista. Aluksi sitä, että onko tuolla masussa ketään, sitten keskenmenoa, kehitysvammaisuutta, kohtukuolemaa ja eihän nuo pelot tietenkään tytön syntymään loppuneet. Oon ajatellut, että ehkä toisella kerralla osaisin jo ottaa rennommin, mutta tiedä sitten.... Nyt mietin, että mulle on jo yksi normaali raskaus, normaali synnytys ja terve lapsi suotu, niin voiko mulla käydä yhtä hyvä tuuri toisella kerralla. Tyhmäähän tälläistä on miettiä, tiedän. Ja aina on olemassa riskejä. Välillä pelkään myös sitä, ettei me saada toista lasta ollenkaan. Eihän tämä yksi ole kuitenkaan mikään tae hedelmällisyydestä.

On: kp 28/28 mutta oviksen perusteella odotan menkkoja jo tänään alkavaksi. Välillä jomotteleekin mahaa ja selkää, joten täti kiltti voisitko jo tulla? Aamulla tein varmuusnegan ;) Tänään olis tarkoitus säiden salliessa lähteä käymään Särkänniemessä tytön kanssa. Eihän siellä varmaan 1-vuotiaalle oikein muuta nähtävää ole kuin ne elukat. Ja siihen nähden se reissuhan tulee törkeän kalliiksi, mutta tulkoon nyt.
 
Vanilj ei ollu ei, seuraavana päivänä tuli täti kylään.. Yllättävää kyllä ei ollu kipuja juuri ollenkaan, selvisin yhdellä särkylääkkeellä siitäkin jomotuksesta joka teki touhuilusta vähän voimatonta. Eikä o heppavauvojaakaa viel tulos, ens vkon lauantaina se ois si varmaa tamma orin ka samalle laitumelle ni saavat rauhassa touhuta ja urakalla et ny saatas se hepovaavi etes sieltä aikaseks, viel tässä harkihen et pitäskö kiimapiikillä voimistella va sen kerkiän tän vkon viel miettii.. Isäntäähi kovasti lämmitelly, et eiköö tuossa yks menis jo lisäks ku hyvi on ruvennu poikasa edellisestä suhteesta tottuu tääl olee ja pääsee toine meistä ainaa pihale jtn hommia hoitaa.

Margeliini se oli sillon toteamisen aikaan todella kipeä maha menkkojen välissäkin, töissä olin kaksin kerroin, eikä töiden teko oikeen onnistunut, kun tarjoilijana sitä pitäs olla liikkeessä koko ajan. Kuukautiset olleet todella kipeät, särkylääkkeet eivät auttaneet mihinkään vaikka söi kun karkkia, meni pari päivää vaan maatessa kun ei pystyny liikumaan, tai sitten jos oli pakko liikkua, hiki puski ja tuska oli mieletön. Ennen esikoisen tuloille lähtöä kivut menivät muutamia kertoja niin koviksi, että ei tosiaa panadolin grammaset auttaneet, vaikka kaks kerralla otin puolen tunnin välein koko aamupäivän ( epäilty tosin kmkin..).. Minulta ei leikattu ole, eivätkä o lääkärit tääl päi suomee korvaasa lotkauttaneet koko endometrioosille.. Nyt helpottanut, välillä todella kipeet kuukautiset, mutta kuukautisten väliset kivut ovat jääneet pois (paitsi ovisnippailut on välillä tosi kipeet). Nuvaring oli lääkityksenä sillon aikasemmin muutamankin vuoden, mutta nyt en haluis ottaa sitä kun toista kuumeilen, ettei va menis kierrot pahemmi enää sekasi (liekkö tosiaan se joku kierto si ollut kemialline täälki ni ny viel vissii vähä hakee), pysyis tasasena minkä suinki voi, kun ei o tuoho loppuvuoteenka pitkä aika, mistä ollut puhe et si ruvettas tosissaan yrittämään.. ;)

Mut tsemppiä sinne kaikille ja kertoilkaaha uutisia! :)
 
Nyt on sitten tää mamma alottanut työt. :) Tokaa päivää viedään jo, aika tuntuu vaan hurahtavan ihan alta täällä toimistolla. Ja tietty safkis pitää käyttää täällä. :D

Vanilj: Ihanaa ja hirmusti onnea, ihan varmasti viiva alkaa vahvistumaan! :) Saanko udella kauan teillä on yritystä nyt takana?

Hele81 ja Margeliini: Pahoittelut negasta, uuteen yritykseen siis!

SaPaRo: Tervetuloa mukaan. Kuulostaa ihanalta tuo teidän muutto. Onko ostettuna ihan omakotitalo, vai kerrostaloasunto?

Kellitys: Sulla siis kohta riittää hulinaa, kun saat juosta kissavauvojen perässä. :D Meidän tyttö varmaan kävis tosiaan aina syömässä kaikki ne kissanruoat.

Della79: Kyllä sitä aina itekin vähän pelkäsi, onneksi pääsin siitä pelosta sitten alkuraskauden jälkeen yli, vaikka aina joskus hätäseen aloin tökkiä mahaa, jos tuntui, ettei liikkeitä ollut tuntunut esim. vähään aikaan. En tiedä osaisko sitä ottaa toisessa raskaudessa (tai siis oikeastaan kolmannessa) rennommin, ehkä tai sitten ei. :) Toisaalta jos olisi vielä tytön kanssa kotona, niin sitten varmaan ei kyllä oikeesti ehtis niin paljon asiaa miettiäkään.

On: Niin, tosiaan ne työt alkoi, onneksi kestää vaan sen 8 viikkoa. :) Oli kyllä piristävää tulla töihin ja nähdä kaikkia työkavereita. Muutenkin päivä meni eilen ja tänäänkin niin vauhdilla, ettei edes huomaa ajankulua! Eilen en miettinyt oikeastaan ollenkaan miten kotona pärjätään, kun tiedän että siellä on kaikki hyvin. :) Alotin nyt samaan aikaan kunnon intensiivitreenin, joka kestää 12 viikkoa. Eilen alkoi illalla 7,5 juoksulenkillä, tänään kello soi 5.30 kun piti lähteä puntille. Kivaa kun tää liikunta ei vie aikaa tytöltä, lähden ennen kun tuo herää, ja juoksemaan lähden sen jälkeen kun nukahtaa. Katotaan sitten mitä saa kropasta irti 12 viikossa.

Oon päätynyt siihen, ettei mulla menkat tosiaan ala ennen kun imetys on kokonaan loppu. Eilen imetin vaan kaks kertaa (nyyh), mutta vähän aikaa on menty sillä n. 3 krt/pvä- tahdilla, eikä mitään menkkoihin viittaavaakaan. :/ Noh, lopetan imetyksen varmaan parin kuukauden päästä, sillon tuo tappi on jo 11 kk. :) Sitten voisi alkaa odottelemaan niitä menkkoja ja mahdollista uutta raskautumista. Toisaalta näin on sitten kuitenkin ihan hyvä, koska mun veli menee naimisiin lokakuun alussa, ja olisi ihan nastaa, jos siellä voisi vähän juhlistaa alkoholinkin kanssa. Niihin aikoihin tyttö tuleekin just sen vuoden melkein, joten siitä sitten vois heti tärpätä, niin saatais loppukesän vauva. :D
 
della: mäkään en muista raskauden ensioireita myöskään, muuta kuin sen armottoman pahoinvoinnin. Tsemppiä odotteluun! :) 
Margeliini: ei tummentunu mut haamulainen kuitenkin. :) Pahoittelut menkkatuntemuksista! :(
Tinttura: toivottavasti sinne tästä kierrosta kävisi tärppi :) ja toivottavasti heppavauvatkin saisi alkunsa pikapuoliin :)
Kiki: kiitos, ja tietenkin saa udella, yk 11 :) eli vajaa 11kuukautta :) Hienoa että siellä on työt alkanut luistamaan :) Vautsi kun jaksat urheilla noin aikaisin aamusta :)

on: tänään testattu haamulainen, hyvin saman vahvunen kuin eilenkin :) olo on kuin menkat ois alkamassa..
 
Takaisin
Top