nus-nus vaan
hattarainen 
Ja kun kysyit meidän muiden synnytyksistä, niin mä voin kertoa jonkun lyhyen version.. Neidin laskettu aika oli 1.8. Mies oli aloittanut kesäloman kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja oltiin ihan varmoja, että kyllä vauva syntyy ennen kesäloman loppumista. No, viisi viikkoa myöhemmin miehen kesäloman viimeisenä päivänä käytiin yliaikaiskontrollissa, ja seuraavana maanantaina synnytys käynnistettiin cytoteceilla.
Oli vähän orpo olo osastolla, kun homma lähti kunnolla käyntiin ja soitin miehelle, että lähtisi töistä sairaalalle päin. Melkein itkua tuhersin jo siinä vaiheessa.. Salissa sain alkuun kivunlievitykseksi lämpimän kaurapussin, jota mies kävi lämmittämässä aina uudelleen. Kun se ei enää toiminut, kätilö laittoi akupunktioneuloja. Eivät toimineet mulla ollenkaan, laittaminen sattui, eikä kivut lieventyneet ollenkaan. Niinpä siirryttiin ilokaasuun. Se toimi jonkin aikaa hyvin, mutta lopuksi piti hengittää koko ajan ilokaasua -> tuli ihan känninen olo -> "sammuin" -> ei auttanut enää supistuskipuihin. Sitten alettiinkin odotella anestesialääkäriä antamaan epiduraalia. Ja sen kun sai, niin oli kuin olis taivaaseen päässyt
Pari tuntia sain levättyä ja nukuttua ja mies pääsi syömään. Kun supparit alkoivat taas vähän tuntua, hälytin kätilön paikalle ja pyysin uutta epiduraaliannosta. Sitä ei kuitenkaan tippunut, kun olin täysin auki ja alettiin odottaa ponnistuksia. Alkuun ponnistin kyljellään, mutta asento ei toiminut. Siirryin kätilön käskystä puoli-istuvaan asentoon ja ponnistin siitä lopun aikaa. 50 minsan ponnistamisen jälkeen tyttö syntyi pisteillä 9/10/10. Ja kello oli 21.25. Cytotec laitettiin klo 10 aamulla.
Mies pääsi kyllä nauramaan mulle jossain vaiheessa, mut en enää muista missä. Kaipa se meni jotenkin niin, et kätilö käski laittamaan leuan rintaan ja ponnistamaan, ja mä läväytin kädet naamalle ja totesin, etten jaksa enää tmv.
Koko hommasta jäi ihan positiivinen fiilis, eikä kauhistuta mennä seuraavan kerran synnyttämään. Miehen kyllä haluan mukaan seuraavallakin kerralla, oli paras tuki ja turva mulle siinä tilanteessa
Mäkin kysyn muilta! Miten teidän miehet kokivat synnytyksen, jos olivat mukana? Mun mies ainakin ihan ilman pelon häivää tuijotteli alapäähän ja komensi ponnistamaan. Lopulta mä käskin häntä olemaan hiljaa, kun alkoi ärsyttää