Toinen kolmannes käynnistyy

Voi jösses taas tätä ällötystä... [X(]
Tulen pyörällä töihin ja töihin päästyäni aina vähän janottaa (joskin kyllä melkein koko ajan on vähän jano muutenkin). Ja tekisi mieli kulautella oikein kunnolla kylmää vettä.
Mutta kun se vesi jää vaan möllöttämään tuohon mahaan, eikä tunnu imeytyvän. Ni se taas puolestaan edesauttaa etomista. Ja jano on silti!
Eikä tilannetta auta, vaikka jois vissyä. Tai teetä.

Tai sit se tosiaan on vaan tunne mikä tulee tuon pienen taustallaolevan etomisen myötä. Sais kyllä jo loppua... Vaikka ei tää enää oo samanlaista kun sillon muutama viikko sitten. Tai lähellekään sitä mittakaavaa josta kärsin esikkoa odottaessa.

Eipä tässä tän ihmeempiä. Piti vaan jonnekin saada valittaa tästä, eikä täällä töissä vielä tiedä yhtä ihmistä lukuunottamatta kukaan, ni tulin ruikuttamaan tänne. [:)]
 
Meikäläisellä alkaa kohta taas pelkokerroin nousemaan! Tää on kyllä niin mahdotonta, miksei ihmisen pennun teko vois kestää 9 vko kuten koiran (kuulemma)? No joo olishan se ihan liian nopeesti, mutta tää on niin raskasta kun kokoajan pelottaa että jotain sattuu ja pikkuinen menehtyy. Nyt kun ei oikein ole mitään oirettakaan. Väsyn kyllä aika nopeasti ja nänneistä jotain klähmää aina suihkussa irtoaa. Voi kun nyt menis äkkiä muutama viikko ja alkais ne pienet perhosen siiveniskut sisällä tuntumaan! Seuraavaan neuvolaankin on kolme viikkoa aikaa. Mietin jo kotidopplerin ostoa, mutta ei taida sittenkään raaskia, ja entä jos sillä ei kuulukkaan aina ne sydänäänet? Sitten mä vasta paniikissa olisinkin. On tää hyvä että on jokin paikka mihin purkaa näitä ajatuksia!
 
Oho! Tulipas kerrankin vauhdilla vastaus HUSlabista!
Maanantaina oli ultra ja se seerumiseulan verikoe, ja jo tänään tuli kirje postissa.
All clear, eli ei ole kromosomipoikkeamia Pätkällä. Toivottavasti vaan loppukin menee yhtä hyvissä merkeissä. [:)]
En kyllä kauheesti jännittänyt tuota kirjettä, kun se ultra ei antanut mitään syytä mihinkään epäilyyn. Mutta kyllähän se on yksi huoli vähemmän kun se on tutkittu.

IhaNainen: sehän se vähän onkin, että kun mitään takeita ei mistään ole, ei ole mitään "varmoja viikkoja". Vaikka kaikki menisi hyvin, ultrat ja tutkimukset näyttäisivät hyvää ja koko kehitys menee "kirjojen mukaan". Mutta tosiasia on se, että mistään ei silti ole mitään takeita.
Ainoa mitä voi tehdä, on pitää itsestään mahdollisimman hyvää huolta ja ajatella, että tilastollisesti tässä vaiheessa asiat vaan menee keskimäärin hyvin loppuun saakka. Ja jos jotain pahaa tapahtuisikin, ei sille ikävä kyllä voi itse yhtään mitään. Ymmärrän hyvin, että yksi keskenmeno takana pelkoja on ihan eri tavalla, kun jos ei tietäisi mistään pahasta mitään. Mutta täytyy vaan toivoa, että pelko pysyy kurissa ja raskaudesta voi nauttia.
Miksipä tämä ei menisi hyvin, kun olllaan jo näin pitkälle päästy? [:)]
Tässä on nyt monella muutama vähän epäuskon viikko edessä, kun oireet vähenee tai katoaa (toisin kuin allekirjoittaneella, jota etoo kyllä ihan joka päivä kellon tarkasti samaan aikaan) ja niitä liikkeitä ei tunne. Mutta odotapas kun ne liikkeet alkavat tuntumaan... Sitten sitä kyttää niitä, ja on levoton jos vauva on liikkunut vähemmän kuin eilen... [:D]
Huolehtiminen ei tosiaan lopu - tässä kasvetaan äideiksi, joten huolehtiminen ei lopu enää ikinä! [:D] kyllä se siitä, yritä vaan ottaa rauhallisesti ja positiivisesti!

Niin ja tuosta kotidopplerista... Itselläni on siitä pelkästään huono kokemus, kun en saanut kuulumaan yhtään mitään (oli lainassa). Ja siitäkös se paniikki iski... Eli se voi olla ihan hyvä hankita, mutta itselleni ei.
 
Juuri noinhan se on. Pitäisi vaan olla positiivinen ja katsoa aurinkoisena tulevaa kevättä kohti. Jotenkin ajattelen että jos olisi nuorempi ja etenkin jos ei olisi tuota keskenmenoa takana niin ei sitä edes osaisi pelätä mahdollista menetystä. Sitä vaan jotenkin on niin avoinna ja herkillä kokoajan että on vaikea pitää pelko loitolla. En kyllä tunne jatkuvaa stressiä asiasta, mutta pelko tulee silti hetkittäin alitajunnasta esille. Voihan se olla että pelko olisi ihan samanlainen vaikka olisi parikymppinenkin, mutta nyt sitä vaan ajattelee jotenkin että nuorempana oli pelottomampi muutenkin.
Tuosta dopplerista: Mulla on mitä ilmeisemmin istukka kohdun etuseinässä, ainakin toistaiseksi ultrissa ollut. Tästä johtuen tuo voi olla parempi että yrittäis tulla toimeen ilman toimeen, koska äänet ei välttämättä muutenkaan kuulu normaalisti. Tämä vaikuttaa myös noihin liikkeiden tuntumiseen sitten jatkossa, että semmosta.
No mutta nyt on taas ihana viikonloppu edessä kun mies tuli tänne meidän mun kotiin tai miten se pitäisi sanoa. Jokatapauksessa yhteinen viikonloppu kokonaan vapaana! [:)]
 
Mun mielestä raskaus on vaan niin hieno asia, että olis kamala heittää se hukkaan murehtimalla ja hysterisoimalla.... Mutta joillain ihmisillä on muutenkin sellanen elämäntyyli että kitistään ja murehditaan. Jotenkin huvittaa se kun toiset valittaa raskausoireista ja toiset niitten puutteesta.

Kyllähän se keskenmeno on aina mahdollinen, mutta paraneeko asia sillä jos sitä on pelännyt etukäteen kun se tapahtuu? Ei se muuta sitä miksikään. Sitten jos se tapahtuu niin that's the way the story goes, surullista mut elämä jatkuu ja ehkä se oli tarkoitettu niin, vaikka ihmismieli ei sitä ymmärrä.
 
Itse oon mielestäni positiivisesti elämään ja asioihin suhtautuva ja en miellä itseäni murehtijaksi ja valittajaksi, MUTTA niin vain on, että vaikka kuinka toivoisin suhtautuvani tähän asiaan sen ansaitsemalla nautinnolla, niin ei onnistu.
Vaikka on yllättävänkin luottavainen olo, niin silti jännitän ja hermoilen myös sitä, että mitä jos... En haluaisi tuollaista pelkoa tuntea, mutta en siitä eroonkaan pääse. Että ei se aina valinta kysymys ole. [>:]
Ja sanotaanko näin vielä, että vaikka itse ei asioille mitään voikaan, niin kyllä pitkän yrittämisen ja ku:n jälkeen voisi olla aika kova paikka, jos tämä menisi jälleen pieleen. Elämä ei jatkuisi ihan hetkeen...
 
Tuo on ihan totta Klara että ei sille voi mitään jos murehtii,
mulla taas on niin että en osaa murehtia asiasta, koska niin nopeasti onnisti raskautuminen, että tässä nyt ei edes vielä ymmärrä että meille ihan oikeasti tulee vauva. Välillä tulee itselle mieleen että voiko musta tulla hyvää äitiä kun en murehdi, mutta ehkä murehdin sitten kun oikeasti tuonne aivoihin iskeytyy että hei meille tulee oikeastikin vauva..
Ja tuttavani murehtii jokaista tuntemustaan, mutta ymmärtäähän sen että kun on niin kovasti yrittänyt ja toivonut lasta, niin sitä menetystä pelkää niin kovaa.
 
Jep Pisces, ehkä menettämisen pelko on kovempi jos lasta on toivonut kauan!
Mulla ainakin on niin.. yli 1½ vuotta yritystä takana ja elämäni ensimmäinen tärppi
ja heti kaksoset.. Pelottaahan se, mutta ei auta.

Toivon vaan, että saan vauvat syliin ens vuoden huhtikuussa.. luotetaan
siihen että kaikki menee hyvin jos niin on päätetty..
 
Minäkään en varsinaisesti voi sanoa pelkääväni, vaikka taustat huomioon ottaen voisi niin kuvitella. Tai ehkä mun pelko on tuolla jossain niin syvällä ettei se ihan "pienistä" nosta päätään. Myönnän silti välillä miettiväni, mitä JOS np-ultran tulos onkin jotain sellasta mitä ei toivoisi... mutta luulen, että viime viikolla kuultuani "Auliksen" terhakkaat sydänäänet en enää jännitä tai pelkää mitään. Ja kun muistutan itteeni siitä, että tähänkin asti on menny kaikki hyvin ilman mitään ylimääräisiä tai outoja tuntemuksia, niin eiköhän tässä porskuteta iloisesti kohti vauvan ihmeellistä syntymää!

Ja samalla aattelen myös, että ois surku, jos raskaudestaan ei pystyis aidosti iloitsemaan pelkojen takia. Tätä ei kuitenkaan ikuisuutta kestä tätä olotilaa ja nämä kullanmurut, joita me huhtikuiset kannetaan, on ainutlaatuisia!
 
Jeps kyllä tämä raskaus on ihana asia ja todella hienoa kaikkiaan! Sitä lasta kun vaan on kaivannut niin kovin pitkän aikaa ja sitten sattui alle tuo km niin tämä ei ole ihan niin onnellista ja huoletonta kuin kuvittelisin sen olevan ilman tuota ikävää episodia. Toivon todella ettei kukaan joutuisi moista kokemaan, itsekin tiedän että ellen olisi kokenut itse, tai ennen kuin tuon jouduin kokemaan, olen varmasti möläytellyt ylimalkaan ettei sellaisesta pidä välittää tai siihen ei saa jäädä jumiin. Kaikella on tarkoitus jne. Nyt kokeneena voin vaan sanoa että omakin ajatusmaailma on kääntynyt, ymmärrän miten syvältä se sattuu ja millaisen varjon jättää pitkäksi aikaa elämään.
No mutta sii ihanaahan tämä on! Vaikka huolestuttaa tuntuu silti tosi hyvältä. Ajattelin kysäistä huomenna neuvolasta että josko pääsisi kuuntelemaan ensiviikolla vauvan ääniä ja rauhoittaa siten taas omaa mieltään.
 
Ihanainen: Näin jälkeen päin tajuan miten loukkaavana ton mun edellisen kirjoituksen voi ottaa, ei ollut kuitenkaan tarkotus. Mä voisin joskus hillitä sormiani näppiksellä ja jättää kirjottamatta asiat niin kärjistetysti...

Tottakai jokaisella meillä on ne hetket kun jotain älyttömiä pelkoja tulee. Ehkä sen luontoäiti on suunnitellutkin niin, että meillä odottavilla äideillä olisi kaikki antennit ja vaistot koko ajan ääritarkkuudella ja mielikuvitus laukkaisi vähän liikaa, jotta suojelisimme kehittyvää uutta elämää kaikilta mahdollisilta uhilta. Terveellä pelolla on tarkoituksensa.

Se vaan on niin surullista jos joku pelkää turhaa ja liikaa ja tällä tekee hallaa omalle psyykelle ja nostaa verenpainetta....

Mulla on ylihuomenna np-ultra ja kyllä se mua jännittää. [:)] Tai kun ei tunnu hirveesti raskaana olevalle, mutta ehkä saan sen olon taas kun näen että siellä oikeesti on joku...!
 
Vesimeloni: Älä suotta, harmittihan se, mutta en ole mikään valittaja tyyppi yleensä. Itse olen tosiaan miettinyt että kun ei ole kokenut sellaista vastoinkäymistä sitä on paljon rohkeampi, ei onneksi osaa pelätä eikä arvella miltä tuntuu. Se ettei ole jotain kokenut suojaa meitä jokaista, on ihan oikein ettei voi ymmärtää toisten kokemusten vaikutusta kulloiseenkin tilanteeseen. Kaikille tulee joskus eteen että tölväisee jotakin mikä ei sitten lopulta ole ihan tarpeellista. Itselle kävi täällä yhdellä toisella palstalla juurikin niin hetki sitten.
Tänään pääsen neuvolaan kuuntelemaan masukin sydänääniä, eiköhän tämä olotila sitten taas pariksi viikoksi rauhoitu [8|]
 
No hyvä että kykenet ohittamaan tökeröyteni. [;)]

Mä en tiiä tekeeks tää raskaus musta ihan paskiaisen vaan alanko mä nyt vaan ite huomata sen vasta nyt. [:D] Kun kysyin mieheltä, nii se sano että onhan tää raskaus tehny musta hieman sellasen kireemmän, että mä aika nopsaan tiuskasen/korotan ääntäni tai kommentoin jotain ?%68#¤&&##/!!!! ... Mut sit taas hymyilen samassa ku naantalin aurinko ja hempeilen ja liikutun kyyneliin kaikesta hempeestä ja oon sellanen lässy..

Töissä mä yks ilta valitin joka ikisestä pienestä asiasta työkaverille, joka oli jotenkin huolimattomalla ja laiskalla tuulella.. Olihan se ihan aiheellista, mutta seuraavan yön sitten porasin kotona että oonko mä ihan ilkee kusipää. [&:] Sitten pari päivää myöhemmin pyysin anteeks siltä työkaverilta ja se sano et se oli ihan samanlainen raskaana ja et hänelläkin oli huono ilta tuolloin joten kaikki ok...

Ei oo kiva kun jatkuvasti joutuu painiin omatunnon kanssa omista sanomisistaan, oon kuitenkin pohjimmiltaan kiltti ihminen joka ei ketään halua millään tapaa satuttaa sanoilla tai teoilla.
Ja mua melkeen ärsyttää mun mies kun se on niin kiltti ja ymmärtäväinen, ettei se koskaan menetä hermojaan mun mielialanvaihteluihin..[:@]

No toivotaan että siellä IhaNaisen ultrassa kuuluu pieni pamppaileva sydän...<3
 
Vesimeloni Joskus sellainen pieni ravistelukin on ihan paikallaan![;)]
Neuvolassa käväisty kuulostelemassa sydänääniä ja siellä se pieni papunen jumpsutteli oikein terhakkaasti vaikka kuinka epäivin ja pelkäsin. Pitänee kai vaa alkaa uskoa että minulla tämä raskaus nyt vaan on näin "helppoa" vähän väsyttää ja rinnat on hiukan arat, vatsa aristaa silloin tällöin, eipä juuri muuta. Pitäis vaan olla onnellinen ja nauttia. Eihän siihen nyt enää ole montaa viikkoa kun voi odotella liikkeiden tuntemista! [:D]
 
ALKUPERÄINEN: huhtihippu

Mul on vähän sama fiilis kuin piscesillä. En osaa murehtia, kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Olin varautunut pitkään yrittämiseen, kun oon seuraillut ystävieni yritystä & erilaisia hedelmällisyyshoitoja useamman vuoden. Ymmärrän siis täysin niitä, jotka pitkän yrittämisen jälkeen murehtivat. Mä olen vain lähinnä äimänä.


"Kohtalontoveri" [;)]
 
Nyt on kuulkaas ihanat ajat eessä. [:)] NP-ultra takana ja sillä pikkusella näytti olevan kaikki vallan mainioisti, ainakin se urheili paljon!! [:D] Ei hetkeekään paikoillaan....
Niskaturvotusta ei ees mitattu ku kätilö totes ettei sitä näytä olevan niin sanoin että mulle riittää toi toteaminen. Nyt ei tarvii jännätä mitään. Niihin veriseuloihin en ees osallistunut.

Kyllä se oli aika liikuttavaa katsella kun se toinen venytti siellä yhtäkkiä jalkansa ja kätensä iiiihan pitkiksi ja suoriksi ja sen jälkeen pyllisti. [:)] Isukillakin tais vilkkuu jotain kimmeltävää silmäkulmassa.

Tosi mukava kätilö oli ja ihan yllätyin, miten kauan se ultraili eri suunnista ja mittaili ihan kaiken ja perusteellisesti. Ensin ultrattiin vatsanpeitteiden päältä, sitten sisäkautta niin saatiin tarkat mitat.
Oli pakko ilmottaa nyt facebookissakin tämä ihmeuutinen, joten nyt mun 200 hyvää ja vähemmän hyvää menneisyyden tuttuakin sit tietää että perheenlisäystä on tulossa. Mut mikäpä siinä.... Kun serkuille nyt oon muutenkin ajatellut kohta kertoo mut niitä on niin paljon ja vähän ollaan yhteyksissä että näin fb:n kautta se käy hyvin...

Musta ei kyl sit ikinä saa tulla sellasta odottavaa äitiä tai tuoretta äitiä joka kommentoi joka päivä fb:iin vauvan kuulumiset. YÖK [:'(] ...

Jotenkin sen ultran jälkeen oon nyt alkanut kuvitteleen tuntevani jotain hipsutuntemuksia tossa kohdun kohdalla, koska nyt TIEDÄN miten paljon se siellä melskaa ;) Ehkä se voi olla mielikuvitusta, mutta musta on hauska kuvitella tuntevani että se liikkuu siellä.... No ehkä sitä joskus kuukauden päästä alkaa todellisesti tunnistaan ne liikkeet. [:)]
 
Jaa, kappas.
Joskus viikko tai kaksi sitten mietittiin, että millonkahan se eka kolmannes oikeasti sitten vaihtuu toiseksi kolmanneksi.
Sattumalta törmäsin asiaan useammalla nettisaitilla. Näyttäisi menevän niin, että 13+6 on viimeinen ekan kolmanneksen päivä ja 14+0 eka toisen kolmanneksen päivä. Näin ainakin monella britti ja jenkkisaitilla lasketaan.

Noh, ihan sama. Eihän nää niin päivän päälle ole, kun laskettu aikakin on päivä, jolloin todellisuudessa syntyy vaan n.5% vauvoista. Se LA +/- 2 viikkoa on siinä mielessä tarkempi arvio. [:)]
 
Heips
 
Mä taas päättelin Vau-kirjasta, jonka sai neuvolasta, että kun viikko 13 alkaa, siinä lukee päivät rv 12 +0  - 12+6, nyt voi huokaista helpotuksesta, sillä takana on aika jolloin useimmin spontaanit keskenmenot tapahtuu tai jotain vastaavaa....mutta että se eka kolmannes olisi takana kun ollaan viikolla 13.
 
Mutta kai se on vähän makuasia [;)]
 
Itsekin taidan uskaltautua varovasti tälle puolelle [:)]
 
Itsellä alkoi viidestoista viikko ja tämän jälkeen alkaakin kallistumaan jo likemmäs puolta väliä [:)] Mua väsyttää aika lailla päivisin, ja öisinkin kyllä. Muutamana iltana olen laittanut tyynyn rintojen alle vauvavatsan yläpuolelle. Viime yönäkin heräsin puoli viideltä vessakäynnille ja nukui edelleen ihan samassa asennossa kuin illalla nukahtanut. Eli "tuplatyynytys" meikäläisellä antaa edelleen mahkut nukkua masullaan, yes!
Meidän papu ei paljon ultrissa heilu: NP-ultrassa nukkui ja pisti vaan käsiä tiukemmin pään ympärille, siinä toisessa varhaissellaisessa tosin käsiään heilutteli kuin pikku pingviini konsanaan! Josko seuraavassa sitten olis hereillä moikkaamaan vähän äitiä ja isääkin [:)] Siihen taitaa olla noin viisi viikkoa aikaa.
 
Jesh! Vihdoin täälläkin saavutettu tuo 12 viikkoa ja voi hiukan huokaista! Miten mahtavalta tuntuukaan, nyt on sit eka kolmannes takana![:D]

Viikon päästä se nt-ultra.. voi kun pikkuiset vain olisivat kunnossa..

ääh, miksiköhän tuo lilypie on pivän myöhässä.. ?? no olkoot [:)]
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top