Tee se itse -ohjeita

Mäkin kaivoin kastemekon eilen esiin kun se on sormikipujen vuoksi ollut vähän tauolla. Pariin otteeseen meni väärinkin ja piti vähän purkaa, kun näillä raskausaivoilla yrittää ohjetta tulkita. :grin
 
Kiitos ohjeesta, selkeältä ja suhteellisen helpolta vaikuttaa tällaiselle vähän ompelevalle :)
 
Oi kiitos röpelö! Täälläki onneksi sukat ja tumput sekä peitto vauvalle tehty ajoissa, haaveilen vielä villapuvusta kun sormien kipu loppuisi!
 
imetystyyny.jpg Ensisänky sivulta.jpg

Itsekkin olen innostunut tässä syksyn aikana puuhailemaan ompeluksien kanssa. Imetystyynyn tein myös vauvasauruksen ohjeilla mutta tein tyynyn ja päällisen erikseen, että tarvittaessa voi päällimmäisen kankaan pestä. Kaavathan oli paloissa, joten tein ensin tyynyn etupuolen erilaisista kangastilkuista :) aika hauskan näköinen tuli vaikka itse sanonkin.

Ensisängyn päälliset tein samalla ohjeella kuin kalliolle kukkulalle -blogissa mutta hieman tein erillä tavalla eli en tehnyt pussukkaa, johon laatikko upotetaan vaan tein "putkilo-mallisen" ja tehostenauhan ompelin sängyn sisäpuolelle.. Tyytyväinen olen tekeleisiin vaikkakin ole todella sunnuntaiompelija eli ompelen silloin innostun jostain. Viimeisenä ompeluprojektina on sitterin uudet "vaatteet" mikä voi olla aika haastavaa mutta kokeillaan. Nyt tätä aikaa on enemmän, kun ekaa äippälomaviikkoa mennään :grin
 
Siis nyt saa oikeesti nauraa jos siltä tuntuu. En loukkaannu :). Mutta minä, joka EI ompele, niin tein lapselleni patjanpäällisen vaunuihin. Siis ihan itse. Vanhasta liivistäni, jota en ole ikinä käyttänyt. Ja vielä itse äitiyspakkauksen patjasta leikkaamani patjan mittojen mukaan (huom. mittojen mukaan: ihan ylilyönti liioittelua...). Ja hei huom: tossa päällisessä on napit ja kaikki ett sen voi pestä. I can't believe myself :D. Mutta onnellinen olen kun halusin jotain itse tehdä ja sit tein tommosen custom-patjasetin emmaljungiin, että on jäbän mukava nukkua. Tää olikin sitten mun eka ja vika viesti varmaan tähän ketjuun. Kadehtien jatkan teidän osaavien töiden vaklausta. :wink
 

Liitteet

  • 1412323030724.jpg
    1412323030724.jpg
    40.1 KB · Katsottu: 93
  • 1412323042071.jpg
    1412323042071.jpg
    40.5 KB · Katsottu: 89
  • 1412323053083.jpg
    1412323053083.jpg
    23.6 KB · Katsottu: 90
Näin vähän off-topicina, et tavallisesta pussilakanasta ja lakanasta saa kolmet setit petivaatteita noihin äitiyspakkauksen patjaan ja peittoon. Muuten maksaa 20e ihan basic valkonen pieni pussilakana :eek: sit kannattaa tehä kaikista jämäkankaista puklualustoja sänkyyn pään alle. Sellasia suorakaiteen muotosia n.20cm pituussuunnassa ja leveyttä sen verran, et saa taitettua patjan sivuille. On muuten käteviä
 
Saippa täällä on aluslakanat tehty juuri noin kun ei löytyny kohtuuhintasia lakanoita. :)
 
Sama täällä, oli kivoja vanhoja siniraidallisia paripeiton pussilakanoita joita ei ollut käytetty aikoihin. Hurautin niistä yhden pussilakanan ja pari tyynyliinaa sittenkun hän tyynyä jo tarvitsee. :)
 
Ihanaa kun mammis alkoi, niin pääsee itsekin vähän ompelupuuhiin. Ekana ois listalla lakanoiden kavennus vaavipeittoon sopiviksi ja äp laatikon päällystys. Sitten ompelen vaavin huoneeseen sellaisen ison tyynyn, jonka päällä voi istuskella/makoilla ja sejrata kun lapsi touhuilee. Tuo ihananinen vaunuverho minuu myös houkuttaa... Ja jonkinasteinen neulominen myös, vaikka siinä oonkin ihan sika huono ja mun täti neuloo meimme ihan hervottomasti jokatapauksessa. :)
 
Hyvä Stork, on niin hauska huomata miten vauva saa yhden jos toisen tekemään kaikenlaista :D Mä olen muuten kyl käsityöihminen mut toi koneella ompelu ei oo lempihommia. Lakanoita pitää tehdä kyl lisää, noi meidän kaapista löytyvät kuosit ei vaan oikein miellytä mua vauvan vermeiksi asti :D Vähän nirso? Vaunuverho on purje- ja monitoimirenkaita vaille valmis. Lisäksi kudon vauvalle liinastimia parhaillaan, ei paljoa enää puutu.
 
Täällä kans kaivettiin kutimet esiin 9 vuoden tauon jälkeen :eek: Olin joskus aloittanut tekeen villasukkia itselleni ja ne olivat jääneet kesken. Nyt ajattelin tehdä ne loppuun ja sen jälkeen vauvalle omat :)
 
Hihii, isomummu kävi kylässä neulomiensa villasukkien kera ja kysyi tarvitaanko me ne laitokselle mukaan. Olin vähän hämmentynyt, ja siinä ihmettelemään, että kenelle sukat olikaan tarkoitettu; vastasivat kooltaan lähinnä meidän 4-vuotiaan jalkaa, jonka kengän koko on 30-31! :) Mummo kysyi, että ovatko ne liian isot... Minä yritin siinä pokkana, että joo ovat kyllä vielä aika isot, ja siihen vielä lisäämään, että ei tarvita sukkia vielä laitokselle, meillä kyllä on töppösiä tarpeeksi. Tytär siihen vielä kommentoimaan, että minkä takia sukat ovat siniset kun meille on kerran tyttö tulossa. Hyvää se mummo tarkoitti, jotenkin hellyttävä.
 
Täällä kun on teitä ompelijaihmisiä, niin osaisko joku neuvoa mua hiukan? Olen tilaamassa pinnasängyn päiväpeittokankaaksi Marimekon Lumimarja puuvillasatiinia, meillä on verhot, esikoisen päiväpeitto ja kehdon päiväpeitto samaa kangasta. Nyt kuitenkin tuli ongelma, mitä kangasta tilaisin sen päiväpeiton takapuolelle, mistä? Ja mieluusti se saa olla mahdollisimman halpaa (ja valkoista) :D
 
Jonsku90, yksi hyvä ja edullinen vaihtoehto voisi olla ihan vaan valkoinen aluslakana. Ehkä :)
 
Lakanakangasta (valkoista) saa tosi edullisesti metritavarana kangaskaupasta :)
 
Takaisin
Top