Tammivauvojen arki alkaa

meillä oli itku huutoa illalla. ei osanna päättää onko nälkä vai väsyttääkö vai olisko valveilla. ainoa missä joten kuten maltto rauhottua oli minun syli hetken aikaa. Ja sitten piti pitää myös se unitaistelu. Että piti kiukutella nukkumatille myös että en halua nukkua vielä :P

Ihme touhua sossulassa. Yritin soittaa aikaa niitä huoltajuuspapereita varten kun nyt 9-10 on soittoaika. Viis kertaa yritin ja joka kerta sain ilman mitään vastausta sieltä suoraan korville luurin. Olis ees menny heidän omaan vastaajaan mutta ei. nyt ku meni läpi nii vaihde pompottaa mua käsittelijältä toiselle eikä kukaa vastaa [:-][8|][8|][:-] noni selvishän tuo sittenkin kun vaihteelle rupesin inisemään vähä. Ja sitten selvis ihan käsittelijäkin että oli se jonka nimen sain eilen. Se vaihe vaa yritti tunkee jollekkii kysymättä ketä tavoittelen niin etten kerennä ees sanoo henkilön nimeä :P hassua toimintaa.

yö meni tytön kaa kivasti. Nukahti puolen yön aikaan ja heräs kolmelta syömään ja söi puolituntia ja nukahti ja äiti nukahti ja nosti tytön viideltä omaan sänkyyn ja tyttö heräs seuraavan kerran kahdeksalta ja söi 10min ja nukahti ja taas äiti nukahti ja antoi tytön sitten vieläkin jäädä tonne meidän sänkyyn nukkumaan kun koko yön jotenkin levottomasti nukkunu. hirveesti heiluu ja ääniä päästelee unissaan ja iha ku olis nokka tukossa sillä mutta ei oo maito eikä suolatipat siihen auttanut yön aikana vaikka laitoin eikä niistäjälläkää mitään nenästä saanu ku iha pikkasen. Tai sitte o vaa isäänsä tulossa yö käyttäytymisellä että pitää höpötellä iha hirveesti unissaan.

Mulla räjähtää rinnat ku ei tyttö oo totaali tyhjennystä tehny yön aikana ollenkaan niille. eli jos kävis vaikka pisulla ja menis tyhjentää noi riipparit enne ku räjähtävät.
 
Heippa taas!!

Koitan taas pysyä messissä teidän kirjoituksissa, tekstiä tulee paljon [;)] Mut on niin kivaa lukea muiden juttuja!!!
Meillä on joo pikkasen nyt mieli parantunut, jo senkin takia että poika edistyy siellä sairaalassa!! Nyt on taas tullut kakkaa ja nenämahaletkusta ei ole pariin päivään noussut enää mitään ylös eikä Nuutti ole oksentanut! Peukut nyt pystyyn ettei tule takapakkia enää!!!!

HirviöAnoppini ja miehensä kävivät sunnuntaina sitten pikaisesti sairaalassa, meni ihan ok, mutta ei kyllä kuulunut mitään anteeksipyyntöä eikä mitään muutakaan. Toisaalta ei siinä lapsen äärellä aletakaan tälläsiä spekuloimaan. Oon päättänyt etten anna toisten kiukuttelujen vaikuttaa elämäämme, on vaikeeta muutenkin eikä sitä kaipaa enempää pahaa oloa!

Koiratki on ollu rauhallisempia ku välillä oon menny vasta iltapäivästä sairaalaan ja ne ei oo ollu niin kauan yksin yms.. Elegia: meillä on joo aina noi kongit yms käytössä, eilen laitoin vahvan pahvilaatikon sisään luun yms. ne välillä toimii välillä ei, riippuu siitä kuinka tylsistyny toi lapukka on.... Mut kohta ku ollaan kotona ni sit niillä on taas puuhaa riittämiin [:)] Itseasiassa tänään pidän vapaan sairaalasta, pakko siivota himassa enkä jaksa ajaa tossa lumipyryssä parin tunnin takia. Ne siellä sairaalassakin aina sanoo että nyt pidät vapaata ku istun siellä koko ajan...et en kai ole huono äiti jos vähän oon kotonakin yksin....[&:] Mutta huono omatunto tulee siltikin....

Seksistä vielä...pakko hehkuttaa tännekkin ku meillä oli miehen kanssa niin ihanaa seksiä perjantaina!!! [:D][:D] Suosittelen siis kokeilemaan heti ku ei oo enää kipuja tms. Kyl mulla on pikkasen jälkivuotoa vielä mut silleen et pikkuhousunsuojalla jo pärjää. Päätimme siis kokeilla kera kondomin ja kivaa oli!!!! Yama, ai sä otit pillerit!!! Pitäskö munkin kun mun mies jo miettii et käytetään nyt nää äitiyspakkauksen kortsut eka, ne huimat kuusi kipaletta, ja aletaan sitte taas lapsentekohommiin![8D]
Onks muiden miehet jo intoillu toista lasta heti perään?!?! Sanoin että voisin nyt edes HETKEN olla ilman vauvaa mahassa ja nauttia siitä normaalista olosta.. Kyl niitä muksuja sit kerkii tekemään...sais edes tän ensimmäisen nyt ekana kotiin! [:)]
 
Voisin laitella pari kuvaa tänne tekstien sekaan [:D]





Ja tässä kans yks ylpeä äiti maailman ihanimman vauvansa kanssa <3

 
voi minto miten ihania kuvia oot laittanu!!!! etkä todella ole huono äiti, jos vietät päivän poissa sairaalasta. ET tosiaan saa aatella niin!!!!!!
Ai täällä muidenkin pikkuiset on huutanu kurkku suorana... tuntuu olevan liikkeellä.. me ollaan erittäin tyytymättömiä siihen, että tissi on suussa ja siihen että tissi ei ole suussa... huoh..
 
heippati peippaa...

ihania kuvia minto ja niisuneiti...jotenki taas vaan rupes tekee mieli hankkia toinen pikku nyytti...[:D]
tämä meidän ku ei oo enää mikää pieni...tänä aamuna kikatteli ja jokelteli pitkät tovit hello kitty-pehmolle ja poodle-pesukintaalle.ihanaa höpötystä...ja kesken juttelun alkoi unettaa ja äiti otti sohvalle rinnan päälle.siihen oli hyvä nukahtaa...

meillä isäntä laittoi käden mun masun päälle samana iltana kun kotiuduin nyytin kanssa ja sano että ei oo enää ketää kuuneltavaa täällä,täyytyy varmaan laittaa sinne semmonen.mä ehdotin että jospa isäntä sitten kantaa tällä kertaa 9kk ja synnyttää ni selevä...nyt on kyl mieli muuttumaan päin...vaikka välillä pää räjähtää kun ei saa nukkua,ei pysty tekemään mitää kotona ja tuntuu olo nii helvetin laiskalta kun ei saa mitää aikaseksi päivän aikana...nooh,ei ne ikuisuutta tällasia oo...

neiti nauraa sylissä oikee leveesti ku kirjotan...taitaa taas yllättää äitin kakalla kun nii hauskaa on...[:D]

siitä seksistä vielä...ei meidän isäntä pystyny olee synnytyksen jälkee ilman kun kuukauden...sitte oli jo päästävä asiaan ja aijettä teki gutaa...[:D][:D][:D]
 
 
 
 
täytyy vielä sanoo että on meitä upee porukka täällä...ei taida muissa foorumeissa olla näi ahkeraa menoa...välillä tuntuu niinku te olisitte vähintäänki siskoja kun on odotettu yhdessä ja nyt vielä kasvatetaanki yhdessä.[:D]
 
onpas minto teidän pikkuinen kasvanut! vautsi vau!
ja mä olen niin ONNELLINEN!!! kiipesin takaisin hepan selkään tänään! edellisestä kerrasta ehtikin vierähtää aikaa jo yli 55kk. oli niin mahtava fiilis et meinas itku tulla. menin n. 20min ja ei tuntunut missään vaihees pahalta leikkaushaavan tienoilla. ...ainut mikä oikeesti ärsytti oli alapään karvat joita en ole jaksanut ajella.[;)] niistä on kyllä päästävä ensitilassa eroon. ja jouduin lainaamaan kaverin housuja kun en mahtunu omiini!!![:o]
Miltsu oli sillä aikaa mummon hoivissa nukkumassa.

ja nyt lähdetään vaunulenkille!
 
Ko loppuis nää onkelmat meijän perheessä jo..
Tosiaan sillon todettin, että asunnossa on ollut koskeusvaurioita..
Tänään huomasin että vaunut on homeessa, ostettiin ne käytettynä mutta tosi siistissä kunnossa. Ei niissä hirmuisesti ole hometta, mutta kuomussa pilkkuja, ja koppakankaissa kummallakin reunalla pieniä pilkkuja.. Huoh.
En taida uskaltaa laittaa enää Miksua niihin sillä en halua, että saa allergioita.
Mietiskelinkin että voiko keittiössä ollut home voinut tarttua vaunuihin jotka ovat olleet vaatehuoneessa.. ja kuka on vastuussa.
Onko kiinteistö tässä vaiheessa vastuussa, vaiko me itse..?
Tuli myös mieleeni että jos vaunut ovat homehtuneet täällä niin onko muuallakin tekstiileissä hometta..
 
Oi mitä kuvia!! Ihania joka ikinen. Niisuneitillä kaunis kehtokin :)

Kurjaa, jaica että vastoinkäymiset jatkuu..

Mun isä joutui jäämään osastolle tänään sydänjuttujen ja kuumeen yms vuoksi [:(] Äiti oli aamulla huomannu että isällä on muistiki jotenki huonontunu yhtäkkiä ja oli nukkunu yön epänormaalin hyvin ku yleensä valvoo paljon.

Ihan totta, että tämä on hyvä porukka! Vaikka yleensä tulee vaan omia juttuja vuodatettua tänne, niin paljon saa kyllä apua toisten kokemuksista ja se, että muillakin on samoja tilanteita, helpottaa kummasti! Kiitos siis [:)]
 
jaica: On mahdollista että se home tarttuu. Meidän entisen kämpän naapurissa oli vaatekaapissa kaikki vaatteet homehtuneet ja muutenkin kaikki tekstiilit joutuneet vaihtamaan ja uusimaan, ku selvis että se on tiivis purkki se asunto ja kerää kosteutta ja oli täynnä hometta joka paikka. Ja taloyhtiö/vuokranantaja on vastuussa niistä vaurioista.


Totta tää on henkireikä tämä meidän jengi täällä :)



Hitto mä en enää osaa kirjoittaa suomenkieltä...ja punaisen langan mukaan...ei sormet pysy oikein ajatuksen mukana nii unohtuu puolet mitä oli kirjottamassa ja sitten on outoa pätkinäistä epäselvää kirjotusta :P
 
Kaylies, Kiitos kiitos tiedosta.. jotain positiivista sentään.
Mistäköhän ton saisi varmistettua ja mitenköhän se korvaaminen menee..
ja miten sen tutkia mikä kaikki täällä on saastunutta.
Oon säilyttänyt omia vaatteitani samassa vaatehuoneessa..
harmittaa kyllä niin pirusti.



Tunika voimia koko teijän poppoolle.
 
Ihanan ahkeraan ootte jaksaneet kirjoitella, itse olen käyny lukemassa mutten ole jaksanut tarinoida.
Meillä on mennyt -so far so good- kivasti, tyttö on antanut nukkua yöt, herää vain pari kertaa yössä tuhisemaan tissiä heräämättä edes sen kummemmin. <3 Päivällä ääntä kyllä irtoaa sitten tarvittaesa enemmänkin.

Nukahtaminen illasta on välillä jo isomman työn takana, -haluun tissiä, enkä halua, haluun olla sylissä mahallaan, -ei kun selällään, ei kun pystyssä..

Itseä vähän stressaa kun anoppilassa on tullut miehen mieliksi vietettyä aikaa jo kyllästymiseen asti. Toisekseen jotenkin ärsyttää se anopin häärääminen (ensimmäinen lapsenlapsi) tytön kimpussa, vaikka eipä se sillä pahaa tarkoita. Jotenkin sitä kuitenkin kaipaisi tähän alkuun ihan sitä omaa rauhaa, ilman ulkopuolisten neuvoja ja jokapuolelta tunkevia käsipareja "anna vauva syliin" ja viisaita selityksiä miksi vauva tälläkertaa mahtaa itkeä..
 Eilen meni ukkoon hermot kun oli sovittu että tullaan kotiin, ja tämä alkoi vinkumaan että jos oltais vielä yksi yö. Mulla paloi sitten hermot ja saunassa avauduin kunnolla. Olo oli kuin jollain kakaralla melkeinpä jo itkiessäni "kun minä haluan kotiin!" Ja kotiin lähdettin ja täällä muuten pysynkin kotvan aikaa.[:D]

Tänään se sitten tapahtui, kokeiltiin ensi kerran seksiä synnytyksen jälkeen. Himot on heräilleet pikkuhiljaa ja hemmetti että  jännitti, melkein kuin eka kerta..[:)] -Miltä se tuntuu, sattuuko.. Ei sattunu ja varovaisia oltiinkin (tikit teki vielä viikko sitten istuessakin kipeetä), ja tuntui jumalaiselta.[;)] Loppuraskaudesta halut oli viimeiset pari kuukautta aivan kadoksissa, ja synnytyksen jälkeenkin mietin että haluunkohan enää koskaan. No, eihän tuosta mennyt kuin reilu pari viikkoa, ja on ihanaa palata pikkuhiljaa entiselleen.

Tjaahas, se siitä, nyt taitaa olla paras mönkiä nukkumaan.. Unia kaikille! <3
 
hei miten te ootte saanu järkättyä aikaa/tilaa seksille? vauvan päiväunillako? entäs isommat lapset, jossain muuallako? ei varmaan iltasella/yöllä ainakaan onnistu? tuntuu ihan mahdottomalta järjestää romanttisia hetkiä, vaikka mieli tekisi... [:(]
 
no niin nyt tämä äiti on vähän väsynyt. miltsu päätti sitten valvoa puoli yötä ja riehui tissillä niin et meinas lähtee multa hermot. ja sit pimeässä imettää niin kävi niin et miltsu imi tissiä oikein kunnolla, päästi irti ja imaisi oikeen voimalla siitä nännin vierestä. sattui aivan saatanasti kun itse oli ihan puoliunessa. silloin pääsi itku multa. mies ressu joutui lähtemään työmatkalle muutaman tunnin yöunien jälkeen.

jossain vaihees väsyin siihen kiinään ja nousin sängystä. laitoin miltsun vaunun koppaan ja 15min heluttelin sitä niin sinne nukahti. sit sain viel parin tunnin unet.
nyt vois koittaa uudestaan nukkumaan...

minäkin kiitän teitä kohtalotovereita! mies aina välillä nurisee kun tätä koko ajan vahtaan mut nyt se on jo rauhoittunut kun sille selvis et liittymällä vau.fi sivustolle sai hoitolaukun. ja sit se rauhoittui viel lisää kun olen saanut teiltä jotain toimivia ratkaisuja johonkin ongelmiin!![:)]
 
voi ei jaica.. ei kivaa tuo homeen tarttuminen.. toivotaan ettei sitä ole muualla kuin niissä vaunuissa!!!

kiitos tunika, tuo kehto on mun äidin isän tekemä, mulle sen on aikanaan tehnyt ja sen on tarkoitus mennä sitten eteenpäin [:)] ukki oli puutyöopettaja ja kaikennäköisiä juttuja sitten tekikin, kehdosta kaappikelloon ja pöydästä huvimajaan. nykyään ei tunne edes kellotaulua, niin se vaan ikävä kyllä menee...

tämä palsta tosiaan on henkireikä, niin ennen kuin jälkeenkin synnytyksen, kiitos siitä kuuluu teille kaikille!!

Mä oon huomannu sellaisen, että jos Avaa ei mikään miellytä, ja sitä väsyttää mutta ei suostu nukkumaan, vaan alkaa kauhea kitinä, niin annan sen huutaa, pari minuuttia, niin tulee täys hiljaisuus ja neiti nukkuu tyytyväisenä.. Ei joka vinkasuun tarvii mennä hyssyttämään.
 
juu,ei oo hoitolaukkuja täälläkää...jonku hikisen kirjan sain kun liityin,en muuta...
 
ei täälläkää paljoo aikaa romanttisille hetkille oo,heti ku pääsee oikee lähelle isäntää ni johan kiljunta kuuluu sängystä...jos jotai suunittelee tekevänsä pimeessä peiton alla niin odottaa,että neiti nukkuu syvää unta,eli ynisee niinku kuorsaten unissaan.toinen vaihtoehto on sitte sauna,kun anoppi ja appiukko kattoo sen aikaa neitiä...että kyllä himo keinot keksii...[:D]
 
tänää on ollu kiva kyökkäpäivä...aina kun neitin pistää maate,se nukkuu puoli tuntia ja herää sitte kyökkäämää...vaikka kuinka röyhtäytän niin ei taas auta.ja koko mimmi on täynnä paskaa...aamu kolmesta tähän kahteentoista niin 5 sontaa ja tietysti aina ku saa puhtaan vaipan takapuoleen...enkä kokoaikaa viitti vaihdella ku tota kyökää tulee nii herkästi...hohhoijaaaaaaaa!!!
 
nuihin kitinöihin tottuu vähitellen,aluksi me miehen kans juostiin kilpaa kattomaan et mikä vaavia vaivaa,nyt molemmat vaan kattoo toisiaan,huokaa ja kuuntelee alkaako huuto vai onko vaan uniöninää...että silleesti...meen taas koittaa joko saan pyykit kaappiin ilman että tää ötökkä karjuu ruokaa tms.
 
hoitolaukun...? mäkin tahdon..
Oottekos muutes saanut ne pampperissin hoitolaukut mis o vaippoja.. me ei.. tosin kättärillä näin niitä rekillisen et oliskohan niitte sillo jo pitänyt antaa..?
 
Takaisin
Top