Tammivaavit 2

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja kaylies
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Moikka!!
 
 Taas herätty jo kuudelta! Mutta olipa ihanaa laittaa vaan yövalo päälle ja kirja kainaloon ja jatkaa peiton alla löhöilyä. Ei siellä kauaa malttanut olla kun muisti että tänään on eka adventti ja äkkiä joulukoristelaatikko esille ja kotiin joulun tuntua!! Sitten taas kirjan pariin, ja karsee läjä konvehteja viereen!!! Hyi mua... Eikä ees tehny mieli, tylsyyteen vaan niitä tuli ahmittua. Ei osaa vaan olla paikallaan mutta pihallekaan ei huvita lähtee (mölli ilma) eikä mitään huvittas tehdä. Toimettomana oleminen on tylsää!!
 
 Eilen oltiin hippaloissakin, ennen kymmentä olin jo ihan naatti ja muutenkin tukala olo, tämä rakas lapsonen on löytänyt kylkiluut!! Hitto kun tuntuu tooooosi mukavalta kun se potkii tai tökkii tonne kylkiluitten väliin. Olo helpottaa kun makoilee, mutta ei siellä juhlissa viitsinyt, tulin ajoissa kotiin ja äkkiä nukkuun. Pakko alkaa myöntään itselleen ettei jaksa enää entiseen tahtiin. Tuskasta se vaan on, oon niin huono oleen paikallani tai kuluttaan aikaa makaamalla tai telkkaria katselemalla. No, jos tänään lepäilis (osan päivästä, ei kokonaan osaa) niin ens viikolla sitten jaksas paremmin! Huomenna on muuten TJ50!!
 
miten niin olla syömättä 15h??? 12H siinä tarttee olla syömättä. Ja tekee niin että menee sinne enne ku täyttii prikulleen 12h kun siellä pitää kuitenkin tietty aika paikoillaan istua enne rasitusta jotta veret niin sanotusti tasaantuu.

Mun pitäs nousta näköjää heti ylös ku ekan kerran pidemmäks aikaa aamusta herään. Jos en nouse niin lähtee sokerit nousemaan ja arvot on sitten mitä on kuten tänään taas nähtiin ku jäin vielä pariksi tunniksi nukkumaan miehen noustua ylös. Jotenkin nyt stressaan myös noita sokereita nii sekin nostaa niitä. En halua osastolle niitten takia seurantaan tai opetukseen tai mitään. Tai pitää sanoo lääkärille että joo voin tulla jos maksat mun puolesta osastolla olon. Stressaan myös nyt rahasta kun ei vaa meinaa liitosta kuulua yhtään mitään että onko hylkivä päätös vai myönteinen päätös. Katoin tossa laskupinon ja mietin että paljonko veronpalautusta tulee nii jää jopa 5e käteen. VOe perse sanon minä. Ja olin hieman suunnitellu kaikkee että ostaisin. Kiitos liitto kun saat minun veret kuohuamaan ja sokerit taivaisiin.Eli odotan siis lokakuun päätöstä, ja pitäs pystyä tää marraskuu pistää mutta mutta...heikolle näyttää..vittu että vituttaa...

Kiva lähtee esittelyä pitämään ku on sellanen olotila että voisi kuristaa jonkun. kiva vetää siellä sellasta tekohymyä päällä että kyllä kaikki muka hyvin on,.HUOH.
 
Ensin oot syömättä sen 12 h, 13h pärähtää tunnin odotusajan jälkeen, 14 h viimeisen verikokeen aikaan ja kotia ku tulee saa itteensä tunnin tsempata että saa ruuan pysymään sisällä. En minä ainakaan ole ruokaa saanu syyä heti 12 h tunnin jälkeen vaan vasta sitte ku verikokeet on ohi.
 
Moi pitkästä aikaa!

Taas olen lukenut kyllä ahkerasti juttujanne, mutta oma aktiivisuus on vähän hukassa kaiken suhteen. Siis miten voi näin väsyttää ihmispoloa? Kai asiaan vaikuttaa kun ulkona on niin pimeää ja lisäksi öisin hyppää kolmen tunnin välein pissalla... [:@] Ihan zombi-olo..
No täytyy sen verran tunnustusta antaa itselle, että hyvin jaksoin muuttorumban! Vajaa viikko sitten muutettiin ja kyllä se vei voimia! Mies tietysti hoiti suurimman osan, mutta kyllä sitä itselläkin tuli häärättyä ylimääräistä ja sekaannuttua joka asiaan [;)]
Nyt on suurin osa tavaroista jo paikoillaan, mutta tekemistä vielä riittää. Nyt on kuitenkin ihana ja tilava uusi koti ja iso pihakin löytyy [:)]
Sokereita jouduin minäkin mittaileen ja ihan rajojen alapuolella ovat olleet koko ajan kun vähän järkeistin syömisiäni... hyvä niin.

Massu on mahtavan kokoinen ja nämä loppuraskauden kolotukset alkavat pahentua.. selkä on kipeämpi kuin ikinä, jonka johdosta kaikki nousemiset ovat työn ja tuskan takana.. Kenkiä ja sukkia saa taiteilla jalkaan useamman tovin. Just huomasin että varpaankynnet pitäis leikata, apua!! Ei tuu onnistumaan kyllä enää itsenäisesti.. Supparit on muuttuneet selvästi napakoimmiksi ja kivuliaita supistuksiakin tulee välillä. Kai nuo paikat treenailee, että osaavat toimia sitten tosipaikan tullen [:D]

Hassua on ollut huomata, että tissit on alkaneet vihdoin toimia! Pienet läikät jää päivittäin paitaan, varsinkin jos katsoo vauvaohjelmia [:D]

No, siinäpä tuli omaa napaa riittämiin. Voikaa mammat hyvin ja paksusti [;)]
 
Huomenta! Täällä juuri heräillään 13 tunnin yöunien jälkeen. Eikä tarvinnu vessaankaan herätä kun pari kertaa. [;)] Tuon imetystyynyn kans on kyllä hyvä nukkua, ei tuu sitten vahingossa pyörähdettyä epämiellyttäviin asentoihin. Näin ekaa kertaa unta synnytyksestä, se meni ohi n. 5 minuutissa ja sain rinnalle ihanan tummatukkaisen pojan joka näytti aivan isältään ja hymyili, ei itkenyt olleskaan. Eikä synnytys koskenut, tuntui oikeastaan ihan mukavalta kun pääsi tästä mahasta eroon. Valitettavasti se oikea tilanne ei taida olla ihan noin autuas ainakaan sen avautumis- ja ponnistusvaiheen osalta... [:D]

Teillä on kyllä jo mahtavan kokoiset masut, Niisuneiti, Kaylies ja JT10! Tuntuu tämä oma niin pieneltä, vaikka ihan käyrillä mennäänkin. Mä oon varmaan sitten levinnyt enempi sivuille kun eteenpäin!?

Elegialle onnittelut hyvistä verenpainetuloksista! Täälläkin ahkerasti mittaillaan, ja toistaiseksi paineet pysyneet kurissa.
 
lauranen: nomulla oli tuota mahaa jo omasta takaa ennestään. Vaikka täällä jotkut väittää etten näytä ollenkaan ylipainoselle. mutta 113kg enne raskautta ei tälläselle 170cm pitkällä tytöllä ole mikään normipainot. osaan vaa piilottaa ne läskit hyvin :P

Eilen mittasin masun ympäryksen niin oli 130cm ja enne raskautta oli 109cm.


Hirveet sokerit oli tossa äsken ku mittasin enne syöntii... elkää päästäkö syöntiä venymään yli 3,5h niinkuin mulla tänää kävi. oli nimittäin 9,1 sokerit. Eiku tavallista enemmä insua ja ruokaa napaan. Jospa nyt laskis hieman. inhottaa nää korkeen sokerin oireet.
 
Mullakin on olut syömisen kanssa onkelmia, varsinkin viimeiset viikot.
Muutaman päivän tuossa ruoka maistui oikein kunnolla, mutta sitten se taas lopahti kun pamahti taas flunssa päälle ja veto oli aivan poissa.
Nyt on eka päivä kun oon jaksanut touhuilla ja siivottiinkin koti kokonaisuudessaa.. (noh muutamat kaapit jäi tulevaisuudelle), vauvan lipasto on nyt makkarissa ja makkari sai uuden näköiset verhotkin, ensimmäiset vauvan vaatteet on nyt pesussa ja ajattelin alkaakin täyttelemään tuota lipastoa pikkuhiljaa ennekuin kiire yllättää.
Miehellä oli jo kova hinku päästä kokoamaan pinnasänkyä, mutta ajattelin että odotetaan nyt vielä jouluun niin on sitten jouluinen vauvatuskoti

suurin osa vauvahankinnoista on meilläkin jo tehty ja ne tulivat kuin itsestään kun niitä alkoi tulemaan. Vaunut, turvakaukalo ja pinnasänky paloina tuolla makkarissa orottelee jo..
Leikkimatto kaarella ja sitteri täytyy vielä hankkia mutta niillä nyt ei ole mikään kiire vielä.
 
PYH!

Muka SUOMEN bb. ja paskan marjat!!!!!!! jos olisi ollu suomen bb niin silloin olisi AITO suomalainen voittanut.

SOri mutta olen tietyssä suhteessa rasisti. Varsinkin tälläisten ohjelmien suhteen jotka ovat SUOMEN nimen alla.



Nytkö ne mun hormoonit vasta ottikin hermo ylikierrosta.....


Ja huomasin että mun nopeavaikutteinen insuliini taitaa loppua ennen torstain lääkäri käyntiä..hmm mielenkiintoista...
 
Noniin, sen siitä saa kun kehuskelee miten hyvin tulee nukuttua. En ole tänä yönä nukkunut silmäystäkään!! Pari kertaa menin makoilemaan miehen viereen, mutta kun ei tuo vatsan sisältö suostu nukkumaan niin en sitten näköjään minäkään. Täytyy tänään vissiin panostaa noihin päiväuniin... [&o] Toivottavasti te muut saitte nukuttua paremmin!
 
Täälläpä on ollut taas sutinaa oikein toden teolla... Pitääpä siis päivittää vähän omia kuulumisia.
 
Täällä nukutaan yöt vielä tosi hyvin. Toissa yö meni taas ilman vessassa käyntiä eli reilu 8 tuntia nukuin täyttä häkää, sitten kävin vessassa ja siihen vielä pari tuntia unta päälle. Olisin niin onnellinen, että tämä jatkuisi vielä ainakin se pari viikkoa. Muuten en kyllä jaksa töissä olla...
 
Viikonloppu meni taas vaihteeksi kotona tuusaillessa. Tulipa sitten haravoitua lauantaina vähän vielä pihaa, kun ei kerran sitä lunta ole. Muuten haravointi sujui ilman suurempia ongelmia, mutta roskien saaminen kottikärryyn olikin sitten omanlaista akrobatiaa. Tuo eteenpäin kumartuminen kun ei mahan koosta johtuen ole enää mitän helpointa puuhaa [:)].
 
Viime viikolla sain viimeinkin päätökset äitiys- ja vanhempainrahasta. Eihän ne summat tietenkään mitään yltiömäisiä riemunkiljahduksia saanut aikaiseksi, mutta sen verran sieltä jää käteen (verojen jälkeen) kuin aattelinkin eli n.1300e/kk. Mutta onneksi työnantaja maksaa kolmelta ensimmäiseltä äitiysloman kuukaudelta vielä palkan. Eli vasta huhtikuussa olen täysin Kelan armoilla.
 
Huomenna ois ensimmäinen perhevalmennus ja aihe oli... hmmm... No oli mikä oli, mutta sinne ollaan menossa. Olin aika yllättynyt, että tuleva iskä tuumas niistä valmennuksista, kun sanoin, että eihän niihin ole pakko mennä, että eihän niistä haittaakaan ole. Kuvittelin, että ei sitä kiinnosta lähtiä kuuntelemaan imetyksistä, vauvan hoidosta yms. kun se on yleensä ollut sillä asenteella uusiin asioihin, että kyllä siperia opettaa. Mutta kaippa nyt mennään jo niin ulos hänen mukavuusalueeltaan, että kerrankin muiden neuvot kelpaa [:D].
 
Työpäivien aamu"kammassa" on muuten enää 8 piikkiä jälellä... [:D]
 
Jei kävin vaan kaks kertaa pissillä viime yönä. Olokin on hyvä. Paitsi että aamu puol kuudesta asti tuohon vartin yli kasiin taistelin mieheni kanssa. Herra nukkuu aina niin että painaa leukaa rintaan vaikka kuinka herran asettelisi nukkumaan. Joten Porakone kävi korvan juuressa pahemman kerran ja saanko minä nukuttua niin en saa. HUOH. Tai jotain yritystä se oli mutta todella huonoa sellaista.

Aamulla labraan menin ja ku oli kädet turvoksissa nii ei meinanna muka löytää suonta. Löys kuitenkin kertaheitolla ja tuli tosi hyvin veri ettei onneks tarvinna kaivella kkuten yleensä.

Väsyttää sikana ku kuudesta lähtiin taistellut unen kanssa. Taidan mennä pötkälleen kuhan olen syöny aamupalan.

Nenn1:sä saat enemmä ku mä joten elä harmittele yhtään. mulle jää verojen jälkeen niukin naukin 1000e käteen jos sitäkää. Jos laskin ees oikein.
 
Täälläkin ravattu läpi yö vessassa.. toissa yö meni todella hyvillä unilla, mut tämä vuoroisesti sit ei..
Eilinen ilta meni taistelessa siipan kanssa.. käytiin päivällä kattoos ok-taloa, eihän siinä mitään vikaa ollu, makkareita vain 2 ja nekin pieniä jne jne. muuten aivan loistava talo. no, äijähän oli sitä mieltä että se sitten on saatava, tää edellinenkään ei ole vielä myynnissä.. ja nyt mä en jaksa stressata tuosta kämppä asiasta. no siitähän tuli taisto. koko illan se ei muuta tehnytkään ku katteli kämppiä ja suoritti laskutoimituksia miten sais maksettua jne. huoh.[:@]  Koko päivän lupaili imuroida, ja sit sain pakottaa sen siihen..  no, eihän se vaihtanu pölypussia, vaan imuri laukes. 2v vanha laite. kiukkua [:@]
tänä aamuna oli lähössä töihin ja sulake laukes eteisestä... ruikuti ruikuti, MAKKARIN toinen yövalo päällä, enhän mä pysty nukkumaan. tää siis ennen kuutta.  lupasin vaihtaa sulakkeen jahka eteisessä on sen verran valoisampaa että näkee jotain.. homma hoidettu siis jo. Musta tuntuu aina välillä, että se tahallaan yrittää nostattaa mun verenpaineita...
noh, josko tästä päivästä tulisi parempi [:)] puolilta päivin pitää soittaa neuvolaan.
 
Moikka kaikille,

Sataa ja sataa...[:@] Sais tulla pakkasta ja lunta, mä en kestä näitä harmaita päiviä.....

Meilläkin tavarat vauvalle hankittuna, paitsi jotain pientä. Viime viikolla haettiin kaukalopussi, hoitolaukku ja sänkyyn verhokatos ja pinnasuoja. Paljon ei ole tarvinnu hommata kun on noita tavaroita esikoisen jäljiltä. Sänky on vielä kasaamatta, ehkä pian kasataan [:)].

Torstaina olis neuvola, on kiva kuulla mitä pikkuiselle kuuluu. Olen voinu koko raskauden erinomaisesti ja tuntuukin et neuvoloita on liian harvoin. Alkaa pieni mielikuvitus kehitellä kaikenlaisia ongelmia vauvelille [8|] No torstaina nähdään onko kaikki ok.

Pitäis väsätä joulukortit kera neidin [:)] jos se piristäis hieman kun tuo keli ei houkuttele uloskaan.
 
Nenn1 saat todella hyvin kuussa rahaa joten elä oo huolissasi.
Itse saan sen n. 500e/kk (- verot) + asumis tuki, koska vuonna 2007 opiskelin olin vain puolivuotta töissä.. harmitti niin pirusti kun sain tiedoin noista mutta ei voi mitään. On sitä ennenkin pienellä pärjätty.

Viime yön nukuin kuin tukki. Tulihan sitä eilen puuhailtuakin kun siivosimme ja illalla vaihdoin vielä lakanat ja verhot makkariin. :) Teki muuten hyvää taas tuo verhojen vaihtaminen vaikka aika kummalliselta makkari nyt näyttä..
Niin ja eilen meinasi tippua kaapin ovi mieheni päälle kun hän otti lasia astia kaapista.. Näin hyvin meitin keittiön kaapit ovat kiinni.. Täytyy soittaa siitäkin taas kiinteistölle, mutta tuskin ne sitä tulevat korjaamaan aikoihin.. Täällä kaikki on hidasta ja vetoavat varmaan taas remonttiin.

Täytyis varmaan huomenna raahautua kaupoille ostamaan kangasvärejä jotta pinnasuojukset jaa uuden värin.. :) tänään ei jaksa.. taidan alkaa neulomaan ja viettää vielä ihanan kotipäivän.. nautin todella paljon kotona olemisesta!
 
Tuntu hassulle pedata vauvansänky mutta erihuoneeseen. Kaveri tulee puoli vuotiaan poikansa kanssa tänne tänään pariksi päiväksi :D
 
Elegia: Tiedän kokemuksesta miten pysäyttävää tuon. Paitsi ehkä itse vähän pahemman kautta. Serkkuni kuoli pari vuotta sitten. Ihmettelin kun koko yön ja aamun ja päivän paloi valot siellä hänen luonaan. Naapurimme kävi sitten iltapäivän ja illan aikaa vähä väliä siellä. Olin tietokoneella ja kohta veljeni huutaa meidän talon toisesta päästä että naapuriin meni poliisit. Mie juoksin veljen huoneeseen ja ensimmäinen ajatus poliisi auton näkemisestä maalla oli että serkkuni on ampunut itsensä. yritettiin kiikareilla katsoa mutta verhot veetty eteen ja pimeää nii ei nähnyt mitä pihalla tapahtui. Meni vajaa tunti niin veljeni huutaa huoneestaan taas että ruumisauto ajoi nyt sinne. Inhottavinta tässä oli se että olimme läheisiä serkkuni kanssa. Eikä kukaan mulle ilmoittanu että mitään olisi tapahtunut. Enne ku kaveriltani kuulin. Ja kuten olin arvannut serkkuni oli ampunut itsensä. Mutta se oli ampunut itsensä jo edellisenä yönä vain pari tuntia sen jälkeen kun olin vienyt hänet kotiinsa, kun olimme olleet liikenteessä kylällä ja hän avautui siellä mulle ja kertoi että joskus ajatellut että olisi helpompaa olla kun vaan ampuisi itsensä. Voitte kuvitella millaiset itsesyytökset minulle tuli siitä. Luulin saaneeni hänet tajuamaan ettei se ole oikea ratkaisu ongelmiin ja että kyllä minä autan häntä. Mutta en tiennyt sitä kuinka syvällä hän oli mielestään ongelmiensa kanssa. Vieläkin välillä mietin että olisinko minä voinut häntä jotenkin estää tai auttaa jos olisin tiennyt tarkemmin kuinka masentunut hän oli.

Asuin pari vuotta sitten puoli vuotta kotipaikallani veljeni tykönä väliaikaisesti enne ku löysin tämän uuden ihanan miehen ja muutin sen luokse.
 
Mie en malta oottaa noita vieraita.Kohta ovat täällä...osaa mitää aloittaa tai tehä. ainii suihkussa piti käävä mut oon kaikkee muuta häseltänyt.. huohölasfmöas

hih hih höh hoh sekooon :P
 
no niin nyt se kela taas repäs! pilas mun päivän oikein todella.... Tuli vihdoin päätös äippärahoista, olivat kuitenkin laskeneet vuoden 2007 tulojen perusteella (jotka on vielä pienemmät kuin 2008) vaikka hain rahaa puolen vuoden tulojen perusteella. Ärrrrrr murrrr. Saan 22,04e /pv josta menee se 20 prossaa veroa eli siit jää jotain 17e. Jippii....[&o]
ei mitään selitystä miksi näin ja sitten ne oli viel sepustanut johonkin kohtaan jotain jostain omasta yritystoiminnasta. Ja kun mulla ei ole kyllä mitään yritystä. Aion tehdä valituksen kyllä tai ainakin haluan jonkun selvityksen miksei niitä voitu laskea puolen vuoden tulojen perusteella. Perkele.
 
Takaisin
Top