Tammivaavit 2

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja kaylies
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ahistaa uhistaa ketuttaa laiskistuttaa---pitäs viel puol tuntia jaksaa ootella kaveria että lähetään kattomaan uusikuuta teatteriin....ei osaa olla mitenkään päin eikä saa mitään tehtyä eikä aloitettua. Mietityttää että miten mä siel leffas oikein pystyn istumaan mutta eiköhä se selviä.
 
nyt on synnytysvalmennus takana ja eipä siellä mitään niin hirveän uutta ja ihmeellistä ollut. Lähinnä jäi mietityttämään että osaako sitä sitten lähteä oikeassa vaiheessa turkuun ajelemaan kun oli n. 1h matka meiltä sinne. Mut kaipa se sitten jossain vaihees selviää että lähtikö oikeaan aikaan vai ei!![:)]
 
Heippa taas. Täällä olikin taas tapahtunut sitten viime kerran.. [:)]

Mä oon pysynyt poissa, kun on mieli ollut vähän maassa, ja olisin sitten valittanut niinkun aina. Nyt kuitenkin on jo paljon parempi fiilis. Neuvolakäynti oli viime viikolla, kaikki oli hyvin, eikä sieltä sen kummempaa mainittavaa. Käyntejä tiivistetään, nyt mennään kahden viikon välein.

Meillä ei neuvola järjestä tän vuoden puolella synnytysvalmennusta, koska ensisynnyttäjiä on niin vähän. Eikä ole mistään perhevalmennuksista ollu puhe.. Murr. Eikä sairaalaan pääse tutustumaan, kun on tuo prkleen possunuha. [:@]

Mä oon jo pessy kaikki vauvanvaatteet, ja totesin, että hukutaan niihin ihan pieniin.. [:D] Pikkasen ehkä tullut liioteltua.
Hankinnat alkaa olla jo hankittu, mitä nyt puuttuu hoitopöytä ja pinnasängystä pohja..

Kestovaippailusta oon ettiny infoo, oon kiinnostunu ainakin yrittämään. Oisko täällä ketään kokeillutta tai joka aikoo kokeilla?
Siinä tuntuu olevan niin paljon juttuja mitkä pitää ottaa huomioon, että menee ensikertalainen ihan pyörälle päästään!

Lauantaiaamuna olis 8.30--> esittely Saksalan uimahallilla, mutta en tiiä jaksanko herätä, kun oon tässä pari viikkoa nukkunu puoleen päivään... [:D]
 
Tervehdys...
 
nyt ei tartte sit töitä tehä pitkään aikaan[:D][:D] Lauantaina jäin saikulle (olisi ollut 3pvä töitä) ja äippäloma alkaa virallisesti torstaina.
 
Saikun syy: Olin perjantaina iltavuorossa ja lauantaina oli menossa aamuun...noh en sit nukkunut koko yönä kuin 1 tunnin... menin kyllä töihin, mut aattelin et kai tää työteko oli sit tässä.
 
Unettomuuden syy: Jalat/pohkeet...turvottaa, särkee, kolottaa sit kun tuo helpotti alko särky oik. lonkassa, kun tuosta selvisin laps hikotteli n. 30min putkeen...ja sit alko kierros alusta. Sit kun olin nukahtanut tunniksi, ni eikos iskeny pissahätä...hirveesti ei töissä naurattunu tuon yön jälkeen...
 
Ja viime yönä sain unta vasta 4 aikoihin...jotenkin tuntuu että on todella pitkät 5viikoa vielä edessä, ja pahimmassa tapauksessa kenties pari viikkoa siihen lisää[&:]
 
Sitten.. perjantaina olin neuvolassa...eipä mitään uutta. Painoa tullut kaikenkaikkiaan 13,3kg lisää, RR 134/83, Hemppa hieman laskenut 120-> 116, vaavin sykkeet +135, sf 29,5
 
Olen jäänyt koukkuun ananasmurskaan ja porkkanoihin!Joka päivä anaskin 2purkkia ananasta ja 3-4kpl porkkanaa...onneksi suht terveellinen koukutus. 
 
Meillä kaikki valmiina vaavin tuloon, vanna (ja tietenkin itse vauva) puuttuu. Kaikki vaatteet pestynä vaatekaapissa, sänky kasattu mutta ei vielä pedattu[:D]
 
 
 
Elegia: Olen ollut sitä mieltä jo pitkään että sun olisi pitänyt jäädä sairaslomalle jo PITKÄN aikaa sitten. Jos mut kerta pistettiin supistelujen takia töistä pois tosi helposti ja nopeasti niin ihmettelen todella miten sä oot vieläkin töissä.
 
Terkkuja joulukuisista, huutelen taas vieraisiin pöytiin!

ELEGIA!!! Noi verenpaineet, kotonako mittasit?? Koska mun käsityksen mukaan noi ylittää sen, mitä yleensä sanotaan raskausmyrkytyksen rajoiksi... Ekan luvun rajasta en muista, mutta jälkimmäinen kun menee yli 90:n, niin silloin pitäis homma tutkia. Eli saikkua kyllä, ja suosittelen soittoa neuvolaan tai äippäpolille! Toivottavasti oon väärässä, enkä vaan säikäytä sua turhaan!
 
Multa tulee kyllä hatunnosto teille, jotka ootte ollu vieläkin duunissa!!! Itehän oon ollu saikulla jo 5.9 asti.. Huh tuntuu pitkältä ajalta.. Jo silloin kävi selkäkivut sietämättömiksi enkä nukkunut kunnon öitä.. Mitä se olisi sitten nyt, kun päivän touhujen jälkeen on niin turvonnut ja kipeä olo.. en edes halua tietää mitä olis monen tunnin seisomisen jälkeen töissä...

Nyt oikeasti Elegia jäät jo mammalomalle!!!! Mä olen sitä mieltä ainakin. Vauvan ja sinun terveys ennen kaikkea!!!

Täällä taas kukun jo tähän aikaan, nousin viideltä vessaan enkä sit enää saanu unta :( Väsyttäis mut ei saa unta.. Onneks tosiaan ei ole sitä duunia, että joutuisi parin tunnin yöunilla menee sinne..
 
Mulla on viä reilu pari viikkoo töitä, blääh. Hyvin jaksaa olla, mutta alkaa huomaan et väsyy vähä nopeempaa (ja henkisesti on jotenki raskaampaa ku laskee päiviä). Ja alkaa vaavi oikein tosissaan kai painaan keuhkoja, eilen x-bikingissa puuskutin ku mikäkin. Muuten jakso kuitenki hyvin, ja toivottavasti jaksaa viä jonku aikaa!! Tekee pääkopalle hyvää.
 
Balleriina, mä oon koittanu pitää herkut kurissa sillä et sallinu niitä vaan viikonloppusin. Enkä siis nytkään ihan mahottomia määriä syö, mut kun yleensä syön tosi harvoin (koska kuulun siihen kroppatyyppiin, et joudun vahtiin koska kaikki tulee heti näkyviin!!), niin tuntuu itsestä paljolta toikin määrä. Eikä ees tee tuskasesti mieli, mut jotenkin armollisempi ollu itelleen, ja kun muut paheet kerran jääny (ryypiskely, tupakki..), ni jotain sentäs. Joo joo, ihme tekosyitä...
 
 Käykö kaikki jo jossain perhe-/synnytysvalmennuksissa?? Täälläpäin alkaa vasta nyt ilmottautuminen (siis näillä viikoilla).
 
 Eliisa, mä alan kestoileen ainakin!! Säästää niin paljon luontoo ja rahaa siinä samalla, ettei oo kertakäyttösissä järkee mun mielestä (reissuilla joo). Koitin lärätä tietoo netissä, sit kaveri piti opetustunnin, ja siltä ostinki niitä aika paljo ja si kirppiksiltä (uudet on suolasen hintasia, ja käytettynä ne on kai parempiaki). Ja jälleenmyyntiarvo on hyvä et siinäki säästää. Pyykinpesu on varmaan helpoin kotihomma, kone vaan päälle ja siä pyörii itekseen, niin ei paljo vaivaa oo!!
 
 Elegia: Munki mielestä toi yli 90 alapaineena on se joku riskiraja, niin ku Sannakoo sano. Et äkkiä soittoo lekuriin!! Etkä ny kauaa joudu saikulla oleenka (ei varmaan ois noilla viikoilla paljo töitä jäljellä?). Mulla on aina niin alhaset paineet etten tiä millasen olon korkee verenpaine saa aikaan.
 
Huomenta....

On se kumma juttu kun sais äippälomalla nukkua aamulla pikään, niin enköhän ole jo ennen seiskaa pystys. Ja neiti vielä vetää sikeitä....

Me ei valmennuksiin päästä kun olen toissynnyttäjä. Toisaalta harmi, siellä tutustui lähialueen muihin odotajiin. Neuvola tosin järjestää maanantai-aamuisin kahvihetkiä kera eri aiheiden. Täytyy käväistä siel [:)]

Tänään hammaslääkäri, plääh. Miksi se on aina niin vastenmielinen paikka. Saan tänään purentakiskot yöksi. Onko teillä kokemuksia niistä? Viimeksi kun imetin esikoista sain leukalukon... Narskutan hampaita ja sitten kun imetin lisänä niin nukkuma-asento ei aina ollut paras mahdollinen.

Nyt pyykkämään vauvan vaatteita [:)]
 
Elegia, tsemppiä neuvolareissulle! Epäilisinpä että lepoa sinulle suosittelevat ellei muita oireita ilmene kun se kohonnut verenpaine, se oli oikeastaan ainoa hoitomuoto mitä synnärillä mulle korkeisiin verenpaineisiin määräsivät. Ja niin, sitä verenpainelääkettä, joka ei kylläkään ole juuri auttanut. Edelleen alapaine pyörii 90 päällä (tosin mittaan sitä vain neuvolakäynneillä), mutta koska mulla on normaalistikin korkeat paineet niin eivät siitä neuvolassakaan mitään sanoneet. Korkeaa verenpainetta ei sinänsä tunne, mutta sen ilmeisesti voi tuntea jos ne yllättäen kohoaa TOSI paljon suhteessa omiin aiempiin arvoihin. Hyvä että käyt siellä neuvolassa, pääset sitten lepäilemään niin eiköhän se tilanne sillä rauhoitu... [:)] Pidän peukkuja!

Eliisa minäkin alan varmaan kestoilemaan! Ainakin osittain. Vaippoja on jo hankittu niin että ainakin alkuun pääsee, tosin myös kertakäyttövaippoja ekoille päiville jolloin vaippojen pyykkäys ei ehkä vielä inspiroi... Kaikki muukin on jo valmista täällä... Äitini ja siskoni esikoiset ovat syntyneet etuajassa, ja niin synnyin itsekin. Jos omakin esikoinen syntyisi vähän etuajassa niin en laittaisi ollenkaan pahakseni, mielellään jo tapaisin pikkumiehen (en ehkä ihan näillä viikoilla vielä, mutta jos vaikka muutaman viikon päästä...). [:)]

Jotain valmennuksia täällä meidänkin neuvolassa on käynnissä, mutta itse kävin vain imetysluennolla. Sen sijaan olen lukenut todella hyödyllistä ja ihanasti kirjoitettua kirjaa "Äidiksi ensi kertaa" (Gro Nylander). Suosittelen kaikille, siitä saa paljon paljon käytännönläheistä tietoa kaikesta synnytykseen liittyvästä ja lapsivuodeajasta, kuin myös lapsen kehityksestä. Näppärä olemassa, eikä tarvitse yrittää muistaa kaikkea itse (tässä tilassa se ei onnistuisi kuitenkaan). [:D]

Santtu85, kirjoittelehan kuulumisia kun ehdit ja jaksat, olisi kiva kuulla miten pärjäilette! Itsekin olen sieltä samoilta seuduilta kotoisin ja uskoisin että pikkuisenne on varmasti mitä parhaimmissa käsissä! Toivottavasti saatte pienokaisen kotiin viimeistään jouluksi. [:)]
 
Itse en oo vielä alkanut pesemään vaatteita enkä mitään muutakaan, kun toivon vain että päästään tästä asunnosta pian eroon. Taitaa tuo olla vain haave.
Huoltomies kävi vihdoin, katsoi keittiön jalkalistoja ja totesi että ne ovat homeesa, sama jääkaappiloossi missä jääkaappi on niin on homeessa alhaalta. Yhden sokkelin joka on jalkalistan takana hän otti irti ja totesi ettei se ole homeessa vaikka oli jalkalistan kohdalta aivan musta..
Sanoi, että hän selvittää lupaa kiinteistöltä saako hän korjata niitä ennen kuin asuntoomme tulee remontti.. Häntä ei kiinnostanut raskaus, ei se että minun on vaikea hengittää täällä, ei se, että asunnossa ei ilmakierrä ja hänen mielestään ei ole home ongelmaa koska jalkalistat ovat likaiset homeesta...
Pyysin häneltä homemittauksia, mutta hän sanoi ettei kiinteistöllä ole laitteistoa suorittaa niitä, eikä kiinteistä suorita niitä... Hmm.. Asumme helsingin isoimmassa kiinteistössä ja tällä ei tehdä homemittauksia..
Sanoin että olemme ottaneet ympäristövirastoon yhteyttä ja häntä ei sekään kiinnostanut. Kerroin että ympäristövirastolta kerrottiin että jos kiinteistö ei asuntoon homemittauksia hanki niin he tekevät sen.. Ei sekään häntä liikuttanut.. Hän sanoi, että kyselee kiinteistöltä miten niiden muutaman puuosan kanssa, että saako hän vaihtaa vai ei ja soittelees sitten..

Hitto, että sylettää tää koko meininki!!
Tahtoisin vaan saada kodin jossa voisin hengittää vapaasti ja taas täällä leijuu sellattinen tunkkanen homeen haju kun noita listoja on revitty auki. Hyh hyi..
 
Jaica toi teidän tilanne on kyllä hermoja raastava!!! [&:] Siis huh huh mitä toimintaa noilta huoltomiehiltä.. Pitää ite just ottaa näköjään yhteyttä korkeimpiin tahoihin ennenkuin alkaa tapahtumaan..Jos sillonkaan [:@]
Toivon todella että tuo hirveä tilanne ratkeaa pian ja pääsette muuttamaan tuolta pois!!
Hyvä Elegia et pissa oli puhdas :) Nyt vaan lepäilet kunnolla etkä mieti töitä ollenkaan [:)]

Mä soittelin äsken Lohjalle mun uudelle neuvolatädille että voi alkaa tilailemaan mun papruja täältä Espoosta sinne.. Lauantaina kun oon sit Lohjalainen [:D] Eka aika uudessa neuvolassa menis parin viikon päähän joten saa nähdä ehdinkö käymään vai meenkö sitten vasta vauvan kanssa uuteen neuvolaan. Huomenna on vika neuvola täällä Espoon päässä.. Haikea olo kyllä tulee.. Koko ikänsä täällä asunu ja nyt sit muutto uuteen kaupunkiin!!! Onneks ei kauas kuitenkaan [:D] Perjantaina on ultrapäivä ja sekös vasta jännittääkin!! Mitä jos ne sanoo siellä että jääppäs tänne ni aletaan synnyttämään!!! Jaiks [&:]

Nyt jatkan pakkailuja! Poika on menossa mukana näköjään, venyttelee taas joka suuntaan ja mamman masu senkun venyy [:)]
 
Tänään onkin sitten ollut varsinainen huoltomiespäivä!
Juuh tuo huoltomies kävi niinkuin kerroin ja tunti sen jälkeen tuli puheli isännöitsijältä, että keittiöön ei aleta vaihtamaan mitään pintoja ennen remonttia ja mieheni kun häntä hetken jututti niin hän sanoi, että voisimme mahdollisesti saada kiinteistöltämme nopeasti uuden asunnon. Hän sanoi että käy jututtamassa muuta kiinteistön väketä tänään ja asunnonjakopuolta ja pyysi että otamme itse huomenna sinne yhteyttä... Huoltomies tuli laittamaan tuon yhden repimänsä osan paikoilleen ja asenne meitä kohtaan oli aivan eri kuin aikasemmin aamulla. Nyt hän jutteli vauvoista ja jäi höpisemään vaikka mitä muutakin tuohon, ja hän paljasti vahingossa että ympäristökeskus on eristänyt yhden asunnon talostamme.. Tiedä sitten mitä sieltä on löytynyt.
Noh katsotaan huomenna aamulla alkaako sitä asuntoa löytymään vai joudutaanko tosiaan turvautumaan ympäristökeskukseen!
 
murrrr jaica! Sympatiat teille, jospa nyt lähtisi asiat etenemään ja pääsisitte puhtaaseen kotiin!!

Kävin muuten hihittelemässä tuolla joulukuisten puolella, kumma juttu mutta en ole ennen kuin nyt vajaan viikon ajan käynyt vakoilemassa muita kuita, vaikka lähes samassa tilanteessa ovat sielläkin kuin me, muutamia viikkoja edellä vain.. sielläkin on jo pari vauvaa putkahdellut, näin olen ymmärtänyt [:)]
 
Kopioin nyt osan tekstiäni tuosta toisesta topicista!

Eilen tuli käytyä neuvolassa, verenpaine oli täysin sama kuin viimeksi (108/68), se oli aikamoinen ylläri, koska se on laskenut tähän mennessä vain.
U-Prot. & U-Gluk. -
Hemppakin laskenut joka kerta, ja nyt sitten narahti sen verran, että rauta oli sitten aloitettava! Se oli siis eilen 104. Nyt sitten napsitaan multitabsin ja kalkin lisäksi rautaa. Mutta hyväksihän se vaan on, vaikken niin pillereistä välittäisikään..
SF-mitta oli 28, joten nätisti menee käyrillä!
Vauvan syke meni reippaasti 135 molemmin puolin, ja liikkeetkin saivat reilut plussat, varsinkin, kun ei muksu malttanut olla monottamatta doppleria
Painosta, se on vihdoin nousussa, mutta vielä ensimmäiseen painon mittaukseen ollaan miinuksella yli 6kg.
Vauva oli raivotarjonnassa, kuten olinkin epäillyt, kun vahvimmat liikkeet tuntuvat ylhäällä. Neuvolan täti sanoi, ettei sen pitäisi enää siitä kääntyä, ja että lantio on hyvän tuntuinen, että alatiesynnytykselle ei pitäisi olla estettä. Toivotaan!

Seuraava aika neuvolaan onkin sitten parin viikon päästä.
Täällä ei muuten järjestetä tuon sikainfluenssan takia tutustumiskäyntejä synnytysosastolle, ja muihin tiloihin! Tämän infon sain kätilöltä, kun pelkopolille menin jutustelemaan. Pelkopolilla käyn sen takia, kun tunnen sairaaloiden tilat hyvin ahdistaviksi, ja inhottaviksi. No, en siitä nyt sen enempää jaarittele. Kätilö sanoi, että jos vaan on mahdollista, niin pääsisimme mieheni kanssa tutustumaan silti näihin tiloihin, kun hän sen aika välttämättömänä näkee. Toivotaan, että päästään! Se olisi suuri helpotus...

Tsemppiä Elegialle, toivottavasti ei ole mikään hätänä, vaikka onhan nuo lukemat aika hurjat....!
Onnea mintolle muutosta, toivottavasti kaikki menee hyvin, ja ehdit vielä kokonaisenakin tutustua uuteen neuvolaan! [:D]
Koita kestää jaica! Nyt alkaa asiat rullaamaan, ja tunget törkeästi vaan vieläkin jalkaa oven väliin, kunnes saatte tahtonne läpi! [;)]

Perhevalmennuksista; Täällä ne alkavat vasta joulukuussa! Eivät aikasemmin halunneet aloittaa, kun olisi ollut helmi-maaliskuussa oleville ensisynnyttäjille liian aikaisin. Olin kuulemma ainoa tammikuinen ensisynnyttäjä... just joo... No, ehtiihän sitä vielä käydä!
Yhellä luennolla kävin mieheni kanssa, kun siitä neuvolan täti niin kovin puhui. Ei kertonut sisältöä sen kummemmin, mutta sanoi, että on aiheellista mennä, ja että sielä on monia muitakin samoilla viikoilla olevia.

No todellisuudessahan se meni näin: Olin ainoa viimeisellä kolmanneksella seilaileva, ja pisimmällä minun jälkeeni, oli viikolla 15. No, tämä asia ei minua niinkään haitannut, mutta missä ne niin puhutut kanssasiaret olivat? Oli hieman orpo olo! [8|] Sitten keskityimmekin alkuraskauden oireisiin ja muuhun.. Hyvin vähän enää loppuraskauteen, eikä sen jälkeiseen aikaan mitenkään! No, ymmärtäähän sen, kun ainoana sielä olin, mutta silti! Hitsi vie! [>:]

Jäi sellainen maku suuhun, että missä se aihe oli? No, ei mitään! Tulihan sieltä aikamoinen tietopläjäys sitten kuitenkin, kaikki se vähä, mitä sinne loppuun keskityttiin... Ja voi että, sain myös ohjeita jumppapallolle, nivuskipujen lieventämiseksi. Hyvä. [:)] Ei ihan turha reissu ollut.

Tuo oli sitten marraskuun alussa. Ja sitten ne "oikeat" valmennukset alkavat joulukuun alussa. [:)]

Tulipa taas höpöteltyä! Kirjoittelemisiin [:)]
 
mie ite jäin sairaslomalle 31.8. ja työsopimus loppu sitten syyskuun loppuun, enkä oo töitä saanu mistää ku o nää supistelu ongelmat ollu. Onneks ei kivuliaita mutta tukalia kylläkin.

Tänää taas istuttu 280km eestä autossa ku toimittelin noita tupperi tavaroita asiakkaille.

ainoo homma mitä pystyny tekemään on toi tupperi mutta olen ottanut kaiken provikan sitten tavarana.


Ei niillä huoltomiehillä ole mitään valtuuksia mihinkään. SUn pitää ottaa niiden pomoihin yhteyttä ja ite toimiston pomoon ja alkaa uhkailemaan niitä niillä ympäristöviraston ihmisillä ja oikeusjutuilla ja sanoa että et maksa vuokraa sellaisesta asunnosta josta sinä tulet oikeasti sairaaksi. Niin ja yks vinkki nyt ku ne listat o auki. ota sieltä näyte paloja ja lähetä ne laboratorioon tutkittavaksi!!!

Tääällä oli ja meni synnytysvalmennukset ja muut valmennukset. Ja niihin ei ilmoittauduttu vaa niihin tuli laput että näinä päivinä on jos kiinnostaa. Eli meillä neuvola hoito koko homman mun puolesta. En käyny perhevalmennuksessa ku yhen kerran ja tulin siihe tulokseen että tiedän ite jo enemmä. ja synnytysvalmennus oli yhtä tyhjän kanssa kans ku tiesin jo kaiken käytänön ym asiat siitä. Eikä täällä ole moneen vuoteen ollu synnärille tutustumista. Vain virtuaalinen tutustuminen ja auditoriossa istuminen.
 
Olipas hirvee vittupaskapäivä eilen, onneks tänään on parempi mieli. Eilisestä.. heräsin yöllä vessaan ja ekaa kertaa en nukahtanukka heti sen jälkeen, pyörin vaan sängyssä. Nukahdin varmaan hetki ennen kellon soittoo ja koko päivän töissä ihan väsyneenä. Kotiin päästyä äkkiä päikkäreille, ja ne ei sitten sovi mulle yhtään! Ihan tokkurainen olo koko loppuillan, ja se jo ärsyttää ku pää ei toimi (sain sentäs joogaan mentyä), ja sitten alko vaan ärsyttään kaikki. Ihan tyhmät asiat ja ei miehessä ees ollu mitään vikaa oikeesti, kuhan vitutti vaan kaikki ja syytteli sitä mielessään. No, mies ei ollu tyhjentäny tiskikaappia ennen tiskaamista, ja pakkoko oli oikeen mainostaa että oli tiskannu (jaa, kiitelläkkö pitäs?), ja sit mun täyty viä sanoo erikseen että siivois tällä viikolla yksin (yleensä siivotaan aina yhessä mut se on ny lomalla), pitäs olla ihan selvä asia ja ei se halunnu jalkojakaan hieroo ni se ei varmaan rakasta mua yhtään, ku ei oo kertaaka hieronu tän raskauden aikana ja kaikkien muitten miesten kuitenkin vaan hellii naisiaan ja ja.. Tälläsiä ääliöjuttuja märehdin mielessäni, vaikka tiesi hyvin et turhasta kiukuttelee. Ja sit niitä alkaa paisutteleen ja lumipallo vaan kasvaa. Onneks sain kuitenki pidettyä mölyt mahassani, mies kysy että mikä on niin murisin hampaitten välistä ettei mikään! Siis miten ni ei tajunnu muka mikä vituttaa????
 
 Huh, onneks noita ärripurrikohtauksia ei tuu kauheen usein, ja osaan sillon harvoin yleensä mennä yksinäni hetkeks mököttään ja rauhottuun ennen ku laukoo suustaan kaikkee älytöntä. Ny noi eiliset ajatukset jo vähä naurattaa, onneks tänään on parempi päivä!! :)
 
Voe kuule Yohanna. mie oon iha samoja asioita kironna miehelle ihan suoraan. Välillä ku meillä oikeasti jää sen puolelta se läheisyys ja helliminen minua kohtaan ja arvaas minkä takia...  se sano mulle ettei hän kehtoo ja uskalla minuun välillä koskee ku tulee koko ajan vaan vastaan: ai ei saa saattuu elä tee noi tee näin jne minun suunnalta tai sitten ulvon kivusta muuten. Mä sitten ärähin sille että perkele eikö sitä saa koskaan enää ees kertoo mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei. Ja aina on pahempaa jos jätät tekemättä. Ei siis poju uskalla oikeasti tehä kun on edellisessä suhteessa saanut sitten oikeasti pahasti näpeilleen. Ja nyt se on vaikia opettaa että kyllä muhun saa koskee vaikka sanonkin mitä. ja että muhun pitää koskea vaikka sanon mitä.
Minkä mä sille voin että olen hieromisesta vähä liiankin tarkka että miten se tehään ku oon ite opetellu hieromaan. mä vaan yritän neuvoa sitä ja se ei sitten malta kuunnella nii menee vähä ristiin kummankin ajatukset. :P



Ahistava ilma.SUMUA SUMUA. ei kovin mieltä ylentävää. Onneks ystävä tulee käymää nii saa jottai vauhtia elämään ees hetkeksi tälle päivää.
 
Täälläkin kiukutellaan äijälle aina välillä.. "mä oon niin yksin tän raskauden kanssa", "sua ei kiinnosta", "miks sä et ole yhtään innoissas ja kattele noita vauvan juttuja mun kanssa", "sä et haluu ees koskee muhun, mä oon raskaana, en spitaalinen"... jne jne jne.. nooh.. totuus on että kyllä se välittää, ja on kiinnostunut jne. Pelkää satuttavansa, se ei hiero, ku ulvon kivusta ku se yrittää. mies kun ei käsitä että rauhallisemmin ja hellemminkin voi hieroa.. Eikä se osaa noista vauvan jutuista olla kiinnostunu ennen ku vauva tulee, ku "ei niitä vielä tarvita"... 
Nooh, eiköhän me olla oikeutettuja kiukkukohtauksiin [:D]

Onko kellään muulla ongelmana se, että saa juosta vessassa läpi yön noin tunnin väliin?? Alkaa hippasen ärsyttää...
 
viime yönä ramppasin parin tunnin välein ja aamulla rauhottu se. toissa yönä kävin vaan kaks kertaa. riippuu iha päivästä miten menee aina yö sitten.
 
Takaisin
Top