Tammikuun juttuja

No joo, mua vaan on täs jo siitä asti kun kotiin jäin ärsyttäny tää jatkuva hehkutus siitä, miten mulla nyt on OMAA aikaa, voin nyt LEVÄTÄ ja RENTOUTUA ja KESKITTYÄ VAUVAAN ja on niin kivaa, kun nythän mulla on AIKAA tehdä hankintoja, kierrellä kirpputoreja, kylästellä ja harrastella ja niin edelleen - ja tätä hehkutusta kun on nyt kuunnellut ensin 6 viikkoa ihmisiltä, joilla on erittäin hyvin tiedossa, että mulla on kaksi lasta ennestäänkin, eikä heistä kumpikaan ole kokopäiväisesti hoidossa (esikoinen toki on eskarissa), vaan molemmat viettävät vuorokaudestaan suurimman osan kotona = missä hyvänsä me vanhemmat ollaan, lapset ovat mukana. Nuorempi on kotona 24/7, vanhempi 21,5/5+24/2. No, sitten kun joku tällainen "raskaana olemiseen ja äitiyteen" erikoistunut nettisivustokin alkaa hehkuttaa, miten nyt voit sitten keskittyä ihan vain itseesi ja harrastaa ja tehdä mitä mieli tekee, keittää mulla yli. Sori, mutta mulla ei oo lastenvahtipataljoonaa, joka vain odottaisi valmiustilassa milloin käy kutsu tulla hoitaa mun lapsia. Mulla kun ei ole edes äitiä (no, toki on, kuten kaikilla, mut hän on niin epäkelpo tehtäväänsä ettei paljosta väliä, en tapaa enkä päästä lähellekään omia lapsiani ko. ihmistä), ja oon menossa yksin synnyttämäänkin, koska lapsille ei yksinkertaisesti löydy hoitajaa jotta mies pääsisi mukaan. Ellei taivaasta nyt sitten tipu joku Maija Poppanen just sillä sekunnilla kun mun synnytys käynnistyy.

Mulla töissä ollessa oli varmaan senkin takia helpompaa, että tein vaan 30h/vko töitä, ja lapset oli 3 päivää viikosta hoidossa niin, että esikoinen oli eskarin lisäksi 3 tuntia ja nuorempi oli 6 tuntia kerrallaan. Mul ei ollu edes säännöllinen työaika, mut yleensä työt alkoi klo 9 (paitsi sillä kriisiviikolla, joka oli viikko työpaikan "emoyksikön" tuhopolton jälkeen, silloin tein 8-17 päivää), tai sitten vastaavasti loppui vasta klo 20 eli alkoikin sit vasta iltapäivällä. Joskus sain siis jäädä kotiin nukkuu, kun mies lähti viemään lapset, ja siivoilut, pyykinpesut yms. hommat hoidin yleensä just niinä päivinä, kun työt alkoi vasta puolen päivän jälkeen ja lapset oli jo hoidossa. Nyt kun ne on tääl koko ajan, ei siivoomisesta tuu yhtään mitään, eikä tääl oo hiljasta hetkeä edes että sais levättyä.

Mä ymmärrän hehkutuksen, mut vois hehkuttaa asioita, jotka on sen arvoisia, tai edes totta. Mun olo ei siitä hehkeemmäksi muutu, vaikka kuinka joku hehkuttaa miten ihanaa on nyt, kun mulla on AIKAA tehä sitä ja tätä ja ihan just mitä mieli tekee, kun totuus on jotain ihan muuta kuitenkin. Vielä vähemmän hehkeeksi olo tulee silloin, kun tätä hehkutusta harrastaa ihmiset, joiden pitäisi tietää totuus, ja jos he hetken edes ajattelisivat ennenkuin avaisivat suunsa, voisivat tajutakin, että kahden alle kouluikäisen kanssa ei paljon tehdä mitä mieleen juolahtaa.
 
Azalea: Itsellä oli 32 viikon kohdilla muutamana päivänä nipistelyjä/vihlontaa alavatsassa ja liikkeet olivat vähäisempiä. Yhtenä päivänä sitten liikelaskennassa tuli toisella kyljellä vain 7 liikettä ja vaikka toisella tuli 12, olivat ne hyvin vaimeita. Kävin sitten neuvolalääkärillä, joka teki lähetteen samana päivänä ä-polille ultraan. Pienokainen voi hyvin, ja kyse oli tosiaan kaikessa siitä, että oli laskeutunut pää selvästi "lantioon". Kyllä ne liikkeetkin siitä sitten jo seuraavana päivänä palasivatkin ja ovatkin olleet hyvinkin aktiivisia siitä asti. Eli kannattaa tehdä liikelaskentaa, sen tahtovat kuitenkin tietää jos näytille menet. Mutta tuloksesta huolimatta lääkärille vain heti jos alkaa liikaa mieltä vaivaamaan, koska ei huolehtiminenkaan hyväksi ole. Itselle ainakin tuli palautetta niin neuvolasta kuin sairaalastakin, että oikein tehty kun kävin näytillä. Vaikka aluksi pelkäsinkin, että mitä ajattelevat jos vain "turhaan hössötän".

Itselläkin alkaa pikkuhiljaa iskeä tajuntaan, että pikkunen voi olla täällä ihan koska tahansa. Pitäisi laittaa kämppää kuntoon ja tehdä hankintoja, pestä vaatteita, pakata sairaalakassi...mutta kuinka voikin niin väsyttää.?

Olo on lähinnä kömpelö, väsynyt ja tukala. Ei mitään varsinaisia vaivoja siis(pientä turvotusta lukuunottamatta), mutta kaikin puolin uupunut. Pitäisi siis jaksaa vaikka ja mitä, mutta väsymys vie voiton ja asiat tapahtuu vain ajatusten tasolla. Siellä pikkuinen toki sitten kokoajan onkin. Pieniä pelkojakin on alkanut heräämään, mutta pääosin tuntuu vain ja ainoastaan ihanalta tajuta, että reilu kuukauden päästä pitäisi pikkuinen olla meidän luonamme <3
 
Nyt sit tosiaan on sen loppukirin aika, olo sen mukainen :) Meillä kun vauva majailee perätilassa, välillä viistossa niin olo on to-del-la tukala. Vatsa malliltaan järkyttävä ja kipee ku mikä ku toinen pönkää niin kovasti vastaan. Jospa se pikkunen huomais tuon kääntymisen pää alaspäin niin luulempa et olo helpottaa huomattavasti. Nyt ku ei pysty välillä tavaroitakaan nostelemaan lattialta, tai saa sukkia jalkaan ku on nii arkana koko vatsan seutu.. Yöt mulla on ainakin muuttunu tosi levottomiksi. Tähän asti mä oon saanu nukkua heräämättä juuri ollenkaan vessaan, nyt herään sen kerran mut uni ei sen jälkeen tule.

Ja kaiken lisäks, mä en ymmärrä mikä tuota meidän tyttöä vaivaa (1v 8kk), alle vuoden ikäisestä on nukkunut yöt läpeensä, nyt heräilee hysteeriseen huutoon vähän väliä - ihan ku näkis painajaisia. Ja ku rauhottuu ja saa unen päästä kiinni niin sama uudestaan, armoton huuto ja hokee "äiti syliin äiti äiti.." Viime yönäkin huuto oli välillä jopa kirkumista. Sen virheen ku oon menny tekemään et otan sen viereen nukkumaan niin siitähän se ei enää liikahda koko yönä, ja mun unet sit on vieläki huonompia ku toinen potkii kyljessä ulkopuolella ja toinen sisäpuolella :D Jospa tuo tosiaan olis ohimenevää, meillä ku huomenna alkas opettelu lastensänkyyn - kauhulla odotan!

Ksmirre, mä ymmärrän sun turhautumisen oppaisiin ja muihin käskyihin mut koita jättää ne huomioimatta. Joka ikinen opas elämästä ja muista on tottakai tehty positiiviseen sävyyn, niitä ei kannata lukee jos ne ärsyttää :) Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.. Meillä ainakin koitetaan nauttia siitä pienestäkin omasta ajasta mitä nyt on, iltasin se tunteroinen tytön nukkumaan menon jälkeen. Ja iltahommat tehdään vuorotellen tai puoleks et toinen saa tehdä omia juttujaan. Eihän kukaan kenellä on lapsia - oli niitä yks tai neljä - voi tehdä just sitä mitä haluaa, sehän on ihan selvä. Mut pitää sitä aikaa löytyä kuitenkin molempien omiin menoihin tai asioihin mitä haluaa tehdä tai mistä nauttii. Kukaan ei oo kotona vankina, ellei sitä itse halua :)
 
Moikka taas!

Tänään alkaisi mulla luennot pyörimään ja oh-hoijaa, taidan suosia julkisia kulkuvälineitä ihan nukkumisen vuoksi. Rattiin nukahtaminen ei kuulemma ole terveellistä ;)

milin: Olisko noi heräämiset nk. kauhukohtauksia? Mun ensimmäisellä oli niitä jossain vaiheessa ja menivät kyllä ajan kanssa ohi.

Ksmirre: Tsemppiä ärsytykseen! Niin kuin milin tuossa sanoi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toki auttaa, jos on joku oma juttu, mikä saa hyvän olon, vaikka niitä lapsia onkin jo entuudestaan.
Mä keskityn lepäämiseen aina kun on mahdollista, olenkin varannut suklaahieronta-ajan, kampaajakäynnin ja jalkahoidonkin. Ja käyn uimassa kaverin kanssa ja otan myös yhden illan viikosta joogaan. Ja opiskelu on mulle myös omaa aikaa. Näillä omilla hengähdystauoilla mä jaksan pyörittää tätä suurperhettä, harrastuskuskailuja ja omakotitalon huoltoa.

Omaa: Kovasti alkanut supistelemaan ja joudunkin toisinaan pakkolepoon, että loppuvat.
Ärsyttää, kun kroppa ei pysy perässä :)
Mulla olis viikonlopun projektina käydä läpi vaatteet ja pestä pienelle käyttökelpoiset ja viikata sitten kappiin odottelemaan. Ja pikkuhiljaa kasaan laukun valmiiksi jo.
Me saatiin tuplakärrytkin jo kotio - ostin kaverilta vähän käytetyt.

Mutta nyt lounastamaan ja sitten jos pikku torkut saisi otetuksi miehen pitäessä tauon töistä.
 
Sitä mä itsekkin mietin et oliskohan niitä, jostain joskus oon lukenut et niitä vauva-ajan jälkeen saattaa ilmetä.. Ei auta vissiin muuta ku antaa huutaa? Jännittää jo valmiiks et miten ton ipanan saa pidettyä lastensängyssä, ku aina nousee seisomaan laitaa vasten huudon alettua, ja ku tarkotus ei olis enään ottaa ja opettaa viereenkään nukkumaan ku vauvan tuloon on niin lyhyt aika.. Päätinkin viime yönä et opetetaan ekaks meidän huoneeseen uuteen sänkyyn ja sit siirretään vasta omaan huoneeseen..

Mä kans ite koitan oikasta sohvalle aina kun mahdollista, pienikin hetki piristää kummasti eikä tarvi unessakaan käydä. Riittää et vähän levähtää ja nostaa vaikka jalat pariks minuutiksi kohti kattoa :)
 
Milin, minusta kuulostaa kans kauhukohtauksilta, meillä esikoisella alkoi noi vuoden iässä ja loppui vasta joskus reilu 4v:nä, ja niitä oli joka yö 1-5 kappaletta. Tosin hällä oli/on vinopino muitakin uniongelmia, joten luulen että pitkittyivät noi kauhukohtauksetkin vaan "siinä sivussa". Toisella niitä ei oo ollutkaan *koputtaa puuta*.

Ei mua ne oppaat niin häiritsekään, koska kyllähän me ne osaan roskiin heittää tai laittaa kiinni. Ihmisille vaan ei voi tehä sitä samaa (vissiin?), ja nytkin toi "omasta rauhasta" ja "omasta ajasta" paasaus kiehahti yli ihan vaan siksi, että vasta olin kolme päivää kuunnellu joka toiselta ihmiseltä taivastelua siitä, miten mulla nyt sit on ihanaa kun on sitä omaa aikaa ja rauhaa mielinmäärin, ja sit se vielä rävähtää ekana silmille kun kirjautuu tänne :D

Mä en juuri tota omaa aikaa kyllä saa, vaikka mies onkin kotona suurimman osan ajastaan. Mä vaan kun en ite pääse liikkumaan kovin paljon, alkaa olla lantion kivut sitä luokkaa että eilen jätin menemättä saunaankin (mikä ei todellakaan oo tyypillistä mulle!) koska ajatuskin saunalle kävelemisestä, suihkussa seisomisesta, lauteille kiipeilystä yms. teki kipeää. Meillä sauna on erillisessä piharakennuksessa. Tänäänkin oli aamusta ensin verikokeisiin meno ja sit illasta joogatunti, ja ONNEKSI esikoinen sairastui viime yönä, ettei tarvinnut sitä viedä eskariin - luultavasti olis ollut joogatunti siinä ja siinä, pääsenkö sinne kivuilta, jos olis tarvinnut. Ensi viikon tunnista sanoin jo miehellekin, että hän saa sitten aamulla viedä ja hakea eskarilaisen, koska muuten musta ei oo joogaamaan. Joogasta mä kuitenkin pidän kiinni, että sinne meen, koska oon menossa yksin synnyttää, ja noi joogatunnit antaa mulle itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että ehkä mä selviän siitä hengissä yksinkin. Kipujen takia mua ei kauheesti nappaa toi liikkuminen yhtään minnekään, vaikka miten tunnenkin olevani kotini vanki, ja olis mulla kotonakin niitä omia juttuja, joita ilolla tekisin (ompelua ja kutomista, leffojen katselua yms.), mutta kun on noi lapset ja mies täällä koko ajan. Ja mies kun yksinkertaisesti tykkää olla kotona, tuntuu väärältä ruveta häntäkään heittämään pihalle täältä. Uimassa kävisin, mutta tän kaupungin uimahalleista se lähin on suljettu viime vuoden huhtikuusta tän vuoden loppuun, ja kaksi muuta on sit sellasen matkan päässä, että julkisilla ei sinne viitti lähteä kovin usein kulkemaan. Elämä on, ja mulla on oma sellanen ehkä taas joskus kolmen vuoden päästä.
 
Nyt voi varmaan sanoa että hommat on viittä vaille pulkassa! Huomenna ois viiminen työpäivä ja sitten alkas virallisesti äititiysloma. Vaikka mitaleita ei tästä jaetakkaan niin ylpeä on ittestäni että loppuun asti oon jaksanu töissä olla, seisomatyö kun on kuitenkin. Niin inhottavasti mulle ekaa odottaessa vihjailtiin siitä että tulee vauva firmalle niin kalliiksi kun kuitenkin jään sairaslomalle jo vaikka kuinka aikasin... Noh, kummastakaan en ole saikulla ollu päivääkään. Vaikka tosiasia on kyllä se että ihan viimisiä mehuja nyt kyllä jaksamisen kanssa on viety. Mutta torstaista asti oon luvan kanssa täysipäiväinen odottaja :) Nyt on kyllä alkanu lantio muutaman viime viikon aikana kipeytyä aika tavalla. Miten en tämmöstä muista ekasta raskaudesta ollenkaan?! En tie että onko vauva putonu nyt tonne luiden väliin mutta kipiää tekee, tuntuu että ei oo edes merkitystä että istuuko, makaako vai seisoo. Vessassa saa myös rampata yhtenään. Mitäs te muut joilla lantio alkanu kipeytyä niin ootteko siis sen takia joutuneet äippäpolilla käymään tarkastuksessa? Mä käyn suht tiuhaan muutenkin kun on tuo "ehkä" etinen istukka jota seuraavat. Niin en tie että pitäskö tästäkin nyt soittaa vai onko kuitenkin normaalin kivun rajoissa. Mulle on kerran äippäpolilla todettu kun esikoista odottaessa kävin kipujen takia joskus viikolla 16, että "luuleeko rouva että raskaus on kivuton, teidän umpisuoli on nyt tässä ja se tulee olemaan n. 20 cm ylempänä, tottakai se sattuu". Niin en tahtois toista kertaa tuntea itteäni yhtä tyhmäksi. Synnytys alkaa kyllä pyöriä enempi ja enempi mielessä. Tästä kun on sanottu että on epätodennäköstä että pysyy mahassa loppuun asti. Esikoinen synty viikolla 37. Joten sitä on mieltäny asian niin että tämäkin tulee siinä main. Nyt jos meneekin sen pari viikkoa yli sinne maaliskuun puoliväliin niin mun mielessä se ois sitte jo 5 viikkoa yli! Pelottava ajatus. Synnytystapakin on matkan varrella vaihdellu ehdottomasta sektiosta ehkä mahdolliseen alatiesynnytykseen. Viikon päästä kattovat taas. Joulukuun alusta oon ollu matkustuskiellossa ton istukka jutun takia ja edelleen on määräys se että jos jotain merkkejä synnytyksen käynnistymisestä tulee niin heti sairaalaan siltä varalta että istukka lähtiskin vuotaa. Yks turha reissu onkin siis jo tehty kun supisteli aika tavalla yks sunnuntai ja tuli tosi vetistä valkovuotoa niin pelästyin että on lapsivettä. Viikkoja oli tolloin 33+3. Vauva on ollu kokoajan pieni viikkoihin nähden niin oli kyllä helpotus kun todettiin vääräksi hälytykseksi ja supistuksetkin laantu. Toivottavasti noita turhia käyntejä ei nyt ihan hirveesti tulis. Esikoinen pitää aina saada hoitoon ja mies alkanu hermoilee ihan kauheesti sitä istukka-asiaa. Oli mukana lääkärillä viime käynnillä ja valahti valkoiseksi kun lääkäri käynnin lopuksi ohjeisti että sairaalaan heti jos sitä ja tätä ja ambulanssilla jos tilanne tämä ja tämä. Ei sillä että eikö muakin pelota, mutta ehdin sitä sektiota ressata ja pelätä niin paljon että toi "ehkä mahdollinen alatiesynnytys" kuulostaa mulle helpottavalta. Nyt tuli vuodatusta omasta navasta ihan olan takaa, mutta päivien pitkittyessä kotona aktivoidun tännekin varmaan enempi.
 
Muuten oon melko vähän tänne kirjotellut, mutta nähtävästi sitä nyt loppuvaiheessa alkaa aktivoituun. :D

Iski nyt sitten eilisen ja viimeyön aikana joku salamaflunssa. Eilisen tuntu, että vähän ois niinku tukkonen olo, mut sitä on tullu ja menny, enkä oo yli vuoteen ollu flunssassa. Yöllä sitte oonki heräilly jatkuvasti, ihan tukkonen, kurkku kipee..herätessä jo lämpöö ja nyt sitte yskäki iskee. En kyllä mitenkään olis sitä tähän väliin kaivannu, ikäänu ei ois tarpeeks hankalaa olo ja nukkuminen muutenkin jo.

Ärtymyksen lisäksi pintaan nousee tietty huolikin. La kuitenkin jo lähenee, niin tulee mietittyä vaikuttaako vauvaan jollain lailla tai sattaako esim. vaikuttaa synnytyksen käynnistymiseen? Varmaan hölmöjä ajatuksia, mutta esikoista odottava stressaaja ku olen, niin olis tosi kiva kuulla jos jollakin tietoa/ajatuksia asiasta.

Täää nyt on tällanen äärinegatiivinen kirjotu, mutta nyt valitettavasti olo on sen mukanen. Toivottavasti muut välttyis ylimääräsiltä vaivoilta.
 
Onnea Helvi jaksamisesta ja äitiysloman alkamisesta! :) Kyllä mun mielestä on huonoa asiakaspalvelua tollaset "luuleeko rouva, että raskaus on ihan kivuton" -kommentit. Jos on huoli, niin parempi se kai nyt on tarkistaa, että kaikki on kunnossa, kuin jäädä yksinään vatvomaan. Fiksumpaa se olisi ystävällisesti kertoa, mikä on normaalia ja milloin kannattaa tulla tarkistamaan tilanne, kun ruveta tolla lailla ivaamaan, niin että toinen ei uskalla tulla enää takasin, vaikka syytäkin olisi. :( No tsemppiä olojen kanssa ja jos tuntuu, että haluat käydä tarkistamassa tilanteen, niin mee ihmeessä, tuskin siellä on sama tympeä ihminen vastassa seuraavalla kerralla. Ja jos tollasia kommentteja tulee, niin se on sanojan tyhmyyttä, ei sun! :)

Hipsiäinen, mulla oli myös flunssa muutama jokunen viikko sitten ja sattui sillon just olemaan neuvola. Kysyin sitten, että pitääkö raskauden takia hakeutua helpommin lääkäriin, niin terkan selvä vastaus oli, että ei tarvii. Ihan samalla lailla seurataan oloja kuin muutenkin ja vasta jos tauti pitkittyy tai pahenee liikaa, niin sitten lääkäriin. Mulla tosin oli viikkoja tuolloin vielä paljon vähemmän kuin sulla nyt, mutta luulen, että toi terkka olisi kyllä maininnut, jos tilanne olisi erilailla loppuraskaudesta. Eikö meidän pienet osaa jo itse säädellä lämpöään muutenkin, että äidin kuume ei välttämättä edes vaikuta vauvan ruumiinlämpöön? Joten mun neuvo olisi, että huoli pois ja keskityt vaan lepäilyyn ja paranemiseen, iso kasa hedelmiä ja vihanneksia vaan ruokalistalle, mulla ne on parasta lääkettä ainakin.  :) Paranemista!
 
Helvi, mulla on lantio kipeytynyt lantion löystymisen takia - ja todennäköisesti et muista sellaista ekasta raskaudesta ollenkaan siksi, ettei sellaista silloin tapahtunutkaan :) Tää on niinkuin jälkisupistukset, uudelleen odottavien vaiva, ja itseasiassa ihan normaalia. Kivut johtuu siitä, että lantion nivelsiteet yms. liitokset pehmenee helpommin ja nopeammin kuin aiemmissa raskauksissa (ne ikäänkuin muistaa, että näin pitää reagoida, ja siksi se menee "överiksi"), ja kun lantiosta ei olekaan enää samalla lailla tukea yläkropalle, yläkropan paino aiheuttaa kipuja. Näin mulle on ainakin selitetty, ja kuulostaa ihan loogiselta. Lepo auttaa, joillakin on auttanut myös vyöhyketerapia, akupunktio, si-tukivyö... Ite oon lähinnä lepäillyt jo ihan siksikin, että pahimmillaan kivut estää liikkumisen kokonaan. Ylimääräisessä tarkastuksessa en oo missään käynyt, mutta kannattaa mainita asiasta neuvolassa ja kysyä sieltä. Käsittääkseni asiasta olis hyvä mainita myös esim. synnytyksen hoitosuunnitelmassa, ja vielä synnyttämään mennessä, koska varsinkin paljon löystynyt lantio on syytä ottaa huomioon synnytyksessä lähinnä asentojen kannalta. Ja jos oot muutenkin menossa äippäpolille, voithan mainita/kysäistä tästäkin asiasta samalla. Ja tosta edellisestä irvailusta kannattaa myös mainita, ei oo ihan asiallista kyllä tollanen.

Hipsiäinen, mulla on ollut kahdessa edellisessä raskaudessa ihan loppumetreillä flunssa, ja oottelen tässä nyt että milloinkas se puhkee. Ite oon pitänyt sitä lähinnä merkkinä siitä, että synnytys on tosiaan lähentymässä (tosin just kun se on ollut päällä, oon kironnut sitä flunssaa ja ollut äkäinen, kun olo nyt olis ollut muutenkin ihan tarpeeksi tuskainen, mutta kai se oli elimistön tapa osoittaa mulle, että itse asiassa olo voisi olla vieläkin pahempi :D).

Meillä molemmat lapset sairastaa, just kun mun piti tänään saada oikeesti sitä OMAA AIKAA. Miehen piti lähtee lasten kans ulos ja en ees tiiä mihin kaikkialle olivat menossa, mutta... ensin eilen aamulla esikoinen heräsi kuudelta ja totesi, että päätä särkee ja on "outo olo", annoin särkylääkettä ja ilmoitin eskariin että hän jää kotiin, koska on sairastumassa. No, muutettiin miehen kanssa suunnitelmaa siten, että tän päivän esikoinen olis sit lepäillyt kotona ja mies olis ton nuoremman kans lähtenyt sit kuitenkin, mut tänä aamuna heräsin siihen että lapset katsoivat muumeja Yle Areenalta, kuuluu yökkäys ja esikoinen kiljaisee, että "Aapo oksentaa!" Nyt pikkumies makaa sohvalla peiton alla torkkumassa, juo välillä vettä ja välillä appelsiinimehua ja on oksentanut kolmesti, kuume huitelee lähempänä 39:ä. Esikoinen sen sijaan näyttäisi olevan ihan terve. Siinä meni tän mamman "oma aika", ja vaikken salaliittoteorioihin normaalisti uskokaan, niin vau.fillä taitaa olla joku yleinen "kettuillaan-vähän-tälle-yhdelle-mammalle" -politiikka. Kirjautuessa sisään sivusto julisti, että nyt kannattaisi olla spontaani ja tehdä spontaaneja juttuja miehen kanssa, koska siihen ei ole enää aikaa eikä mahdollisuutta sitten, kun vauva on syntynyt. Just niin. Ei siihen ole ollut aikaa eikä mahdollisuutta viimeiseen kuuteen vuoteen.
 
Flunssa senkun jatkuu täällä... Liikkeitä ei tarvinnu alkaa laskemaan (meinasin tän päivän pyhittää sille, kun poju on ollut omasta mielestäni niin hiljainen viimepäivät); nytpä häntä ei suvainnut nukuttaa koko yönä!! Iltakymmeneltä alkoi mieletön muljaaminen (siis ei varsinaisia potkuja, vaan sellaista mulle erittäin paljon kipuakin aiheuttavaa möyrintää), joka sitten puolenyön maissa laantui hetkeksi ja vaihtui niihin niin ihaniin harjotussuppareihin, joita sitten tulikin aina kylkeä kääntäessä tai vessaan lähtiessä aamukolmeen asti. Sitte loppu supistelut ja poika jatkoi siitä mihin ennen niiden alkua jäi. Nyt kello on puol kaks iltapäivällä, enkä oo sen aamukolmen jälkeen saanu sekuntiakaan nukuttua, kun masussa on ollu hiljasta koko tänä aikana yhteensä ehkä tunnin. En tajua, miten tuo tuolla pystyykin liikkumaan niin mahdottoman paljon kipua aiheuttavasti!? :/ Tuntuu, että koko maha repeää ja kylkiluut menee murskaksi... Kaiketi normaalia tässä vaiheessa, mut hirvittää silti, et laskettuun aikaan on vielä NIIIIIIIIN pitkä aika ja kun tuo tuosta vielä kasvaa, miltähän sitten tuntuu....

Alavatsan vihlonta, josta tuolla viime viestissä puhuin, on nyt hiukan rauhottunut sentään; nyt lähinnä enää liikkeisiin (ja tähän massiiviseen yskään) liittyvää ja loppuu, kun menee kyljelleen ja koukistaa jalkoja.

Lopputulema siis: erittäin epämukava olotila täälläkin, niinkuin niin monella muullakin tuntuu olevan....

Ainiin, koska jouduin kaks viikkoa niitä sokereita seuraamaan (tuloksena se, ettei niissä ole mitään vikaa), pääsen parin viikon päästä omaksi ilokseni myös synnytystapa-arviointiin, jossa vauvan kokoa selvitellään. Se oli hyvä uutinen, kun tuo mies aina mua "pelottelee", kun masua pitelee, että "siellä se isin viiskilonen poika riehuu" x)

Jaksamisia mammat! Viimeset viikot vielä :)
 
Azalea: Täällä vähän samaa noiden liikkeiden kanssa. Välillä on pidempiä hiljaisia hetkiä ja heti kun kerkiän vähän huolestumaan, niin alkaa kyllä sellainen hyppypotkuhuitomisjumppa, ettei oo enää mitään epäilystä, etteikö kaikki olisi kunnossa. :) Mulla onneksi vielä kohtuu kivuttomia liikkeet, vaikka eilen kyllä tuntuikin, että tyyppi yrittää tulla peppu edellä ulos mahan läpi. En ihan ymmärrä, miten on mahdollista työntää niin kovaa, ilman että toisella puolella tuntuu mitään, mistä se ottaisi vastaan. Ei mun vähäisen fysiikan ymmärryksen mukaan pitäisi olla mahdollista tollanen. :D

Mutta mä oon ymmärtänyt, että noi liikkeet saattaa loppua kohti muuttua vähemmän voimakkaiksi, kun lapsella on vähemmän tilaa liikkua, eli sen perusteellahan on mahdollista, että sun oloon ei välttämättä olisi enää tiedossa huononemista. Korjatkaa te, joilla on kokemusta asiasta, jos oon väärässä! Voimia joka tapauksessa viimeisille viikoille, lähitulevaisuudessa häämöttää jo sekin hetki, kun saadaan palkinnoksi pitää omia lapsia sylissä! Tosin meillä loppukuun odottajilla aikaa on jäljellä melkein tuplasti enemmän kuin alkukuisilla... :D Nyt 30+6...
 
Juu, mustakin on parina päivänä tuntunu että liikkuu vähemmän ku ennen. Tosin kyllä niitä liikkeitä sit kuitenki tulee yli 10/tunti ku oon pariin kertaan laskeskellut. Sain eilen myös tietää, että kaverin kaverin vauva oli syntynyt viime viikolla kuolleena lasketun ajan jälkeen niin ei kauheesti hermoja helpota sekään :(

En tiedä mikä tauti täällä on päällä mutta vatsa sekasin, paha olo, ei viittis mitään syödä ja kova väsymys nyt toista päivää. Nivusiin ja alavatsaan sattuu ja painaa enemmän ku ennen ja myös selkää jomottaa. Välillä mietin että supistaako mutta kun en tiiä miltä se tuntuu?

Valivalivali... Onneks täällä voi vähän valittaa ku miehenki mielestä pitäs yrittää olla positiivisempi. Hyvähän sen on sanoo...
 
Heipsis...

Noihin liikkeisiin. Mä kävin tänään tarkistamassa että kaikki on hyvin äitiyspolilla. Otettiin sydänkäyrä ja ultrattiinkin vielä. Kaikki ok. 

Syy miksi sinne menin on liikkeiden vähyys. Koitin eilen illasta lähtien jo kovasti tarkkailla pikkusen liikkeitä ja tosi vähän sain, alle 10/h. Eli oli sitten pakko käydä tarkistamassa. Neuvolaan koitin päästä, mutta oli koko poppoo koulutuksessa ja huolesta soikeena oli pakko sitten soittaa suoraan äitiyspolille. Ja ottivat vastaan ja sanoivat että hyvä tulla varmistamaan ettei stressaa kotona liikaa. 

Oli kyllä taas kiva nähdä pikkunen ultran kautta :) sukupuoleen ei tullut varmistusta, pikkunen kuulemma sellasessa linkkuveitsiasennossa että pihtaa tieta loppuun saakka. Perätilassa kun on niin ei mitään toivoa kuulemma nähdä vilaustakaan. Mutta tärkeintä on että hänellä kaikki hyvin :) 

Nyt voi taas levollisin mielin jatkaa odotusta... 7 työaamua äitiyslomaan :) can't wait! 
 
Kiitos Ksmirre selvityksestä, järkeen käypää kyllä, mutta myös Kipeää! Varsinkin kun illalla menee kyljelleen nukkuu niin tuntuu siltä että lonkkien välistä puuttuu jotain ja koko lantio romahtaa. Se sattuu. Mutta koitan siis lepäillä nyt kun jäin kotiin ja pärjäillä ainakin ens keskiviikon lääkärikäyntiin asti. Flunssasta sen verran että ei kannata liikaa huolestua jollei kuume nouse ihan älyttömän korkeeksi. Mä sairastin esikoista oottaessa keuhkokuumeen ja olin sillon aivan varma että molemmat ei voi siitä hengissä selvitä. Mutta tärkeintä oli sillon lepo ja se että saatiin tulehdusarvot kuriin, mutta ne olikin sillon aika tähtitieteelliset normi flunssaan nähden. Ja tyttö nyt siis kohta kolme eikä merkkiäkään hänellä siitä taudista. Synty kyllä kolme viikkoa etuajassa mutta selkeesti keuhkokuumeen jälkeen eli tuskin olivat liitoksissa toisiinsa ne jutut. Mitenkäs te muut joilla on lapsia jo ennestään ootte valmistellu isompi sisaruksia vauvan tuloon? Onko jollain tiedossa vaikka jotain hyvää lastenkirjaa aiheesta? Nyt kun alkaa olla tilanne se että vaippoja, hätävarakorviketta ja äitiyspakkauslaatikon petausta vaille ois valmistelut aika hyvällä mallilla niin pitäskö sitten keskittyä tuohon tulevaan isosiskoon ja siihen et hän olis kartalla tilanteesta myös. Jutellaan kyllä myös aiheesta paljon, mutta ehkä joku mitä hän vois itsekseen miettiä ja sulatella vois myös olla.
 
Helvi, mä sain myös sellasen vinkin liittyen just tohon nukkumiseen, että kannattaa laittaa tukeva tyyny (jos on imetystyyny tai vastaava, tai sit 2-3 tavallista tyynyä) polvien väliin siten, että päällimmäisenä oleva jalka jää vaakatasoon, eli polvi on samalla korkeudella kuin lonkkakin. Se asento auttaa si-niveltä ja lantiota pysymään neutraalissa asennossa, joka ei rasita eikä väsytä vaan antaa lepuuttaa - ja ennen kaikkea kipuja ei oo (paitsi mulla joskus jää ns. aavesärky, mut se on tosi lievä) ja saa itekin helpommin nukuttua.

Meillä on puhuttu vauvasta hyvin paljon alusta asti, siis siitä asti kun on noille isommille kerrottu vauvan tulosta. Isommalle on helpompi kertoa, koska hän ymmärtää enemmän, ja hänellähän on jo kokemustakin siitä, mitä tarkoittaa kun tulee vauva :) mut lapset on nähneet ja osallistuneet valmisteluihin, olleet vauvanvaatelajittelutalkoissa mukana, auttelivat vauvan tavaroille tarkoitetun hyllykön kokoamisessa, päässeet pohtimaan nimivaihtoehtoja, heidän kanssaan on katsottu ultrakuvia ja selattu sitä VAUn tuottamaa Vauvan odotus -kirjasta (minkä kokoinen vauva meillä nyt on, tällaisia asioita nyt tapahtuu, on mittanauhasta katsottu miten pitkä vauva on) sekä sitä Vauvan syntymä -kirjasta myös on katseltu heidän kanssaan. He ovat myös olleet pari kertaa neuvolassa mukana kuuntelemassa sydänääniä, ja tietysti ovat kokeilleet liikkeitä ja kuunnelleet korva kiinni mahassa, että mitähän vauva puuhaa. Nuorempi oli viime viikolla itse kirjastosta valinnut kirjan nimeltä Vallaton vauva valtaa vatsan, jossa siis kerrotaan pienestä pojasta, jonka perheeseen odotetaan vauvaa, ja pojan mietteistä vauvasta raskausaikana. Se oli kivan iloinen ja positiivinen kirja minun mielestä, vaikkei mulle tullutkaan edes mieleen, että jonkun tollasenkin olisi voinut lainata. Onneksi poika on äitiään fiksumpi :D Muksut pääsee myös laittelee sit vaatteita paikoilleen sitä mukaa kun niitä saadaan pestyä (luultavasti nää myös innolla osallistuvat pyykkäämiseenkin), ja sänky laitellaan sit yhessä kuntoon myös. He ovat myös saaneet etsiä meidän olemassa olevasta pehmoleluarsenaalista tulevan vauvan unilelun, joskin näyttää vähän siltä, että vauva itse ei kohta enää mahdu sänkyynsä kaikkien unilelujensa keskelle. Tässä yhtenä päivänä kävin ostamassa jo seisomalaudan pojalle, ja heti kotiin tullessa annoin sen hänelle ja kerroin että se on hänelle - ja nyt poika ei malttais odottaa, että pääsis jo sen kanssa kulkemaan, kun vauva tarvii vaunut sitten. Sama poika tykkää tulla nukkumaan "vauvan viereen", eli iltaisin haluaa käpertyä ihan mahaan kiinni ja pitelee kättä mun mahalla kunnes nukahtaa. Lisäksi me on myös palailtu molempien raskausaikoihin ja vauva-aikoihin valokuvien avulla (no, raskausajoista mulla on aika vähän kuvia, mut jotakin sentään löytyy) ja puhuttu siitä, että vauva on samalla lailla kasvamassa äidin mahassa kuin mitä hekin olivat ennenkuin syntyivät.
 
Kiitos vastauksista. Alkaa olo helpottaa stressin suhteen asiassa, muuten valitettavasti vielä ei, mutta ehkä tää tästä.
Pikkunen onneks on ollut hyvin aktiivinen nää päivät niin ei sinänsä sitä oo tarttenu murehtia. Ja kyllähän semmonen kunnon möyrintä pistää hetkeksi oman kurjan olon unohtaan ja nostaa hymyn huulille. :) Mulla kun ei onneksi oo ollenkaan kipeitä noi liikkeet olleet, ainakaan vielä (34+3). Johtuuko sitten siitä, että kohtu iso ja edessä, vai onko muuten vain hyvä tuuri tässä asiassa. Niin tai näin, en valita :)

Koitetaanhan kaikki tosiaan vielä jaksella, enää ei ole paljoakaan odottamista.
 
Heipat pitkästä aikaa! Kovasti tullut tekstiä mun "pikkulomani" aikana, joten pahoittelut etten jaksa kamalasti kommentoida. Mutta flunssan suhteen ei tarvii olla huolissaan kunhan kuumetta ei päästä nousemaan yli 38,5 asteen :)

Joo sairaalakassia voisi pikkuhiljaa alkaa pakkailla! Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Onhan tänne maaliskuisiin jo yksi vauva saatu :) Ja maanantaina pisti jo vähän pelottamaan, että täältä tulee toinen kun supistuksia tuli 4 minuutin välein melko kipeästi. Onneksi laantuivat.

Mä vietin siis 4 päivää sairaalassa ja eilen kotiuduin Taysin synnyttävien osastolta onneksi ilman vauvaa :) 6 päivää kärsin yli 38 kuumeesta ilman muita flunssan oireita ja sunnuntaina sitten mut pakotettiin lääkäriin ja hyvä kun menin. Selvisi, että oireeton pissatulehdus oli mennyt munuaisiin ja piti jäädä osastolle. Aloittivat tippa-antibiootit ja ottivat kaikenlaisia kokeita. Pääsin sitten gynen tarkastukseen, jossa todettiin, että kohdunsuu oli pehmentynyt, mutta kanavaa vielä jäljellä 3 senttiä. Katsottiin sitten vauvaa ultrallakin, että tiedettäisiin vointi ja koko suunnilleen, jos tulehdus aiheuttaisi ennen aikaisen synnytyksen. Painoarvio oli 1830g eli hoikka ja pitkä vauva :) Gyne-käynnin jälkeen ne supistukset sitten alkoikin ja 5 minuutin välein supisti muutaman tunnin vaikka sainkin piikin niitä estämään. Ei ollut kiva piikki muuten! Hirveä tärinä ja pulssi hakkasi varmaan 140 paikkeilla. Aamulla supistukset taas jatku 4 minuutin välein ja sain vielä toisen piikin. Onneksi antibiootin alkaessa vaikuttaa supistukset väheni ja eilen ei tullut enää kun ehkä 5 koko päivänä :)
Nyt siis kotona ja 10 päivän antibioottikuuri. Huomenna verikokeisiin ja täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä, että arvot on hyvät tai joudun takas! Mä muutenkin melkeinpä "karkasin" sieltä eilen, kun sanoin, ettei lämpö ollut enää noussut vaikka vähän olikin. Ei vaan pää kestänyt siellä enää.

Mutta nyt osaa kyllä arvostaa ihan erilailla omaa tilannetta. Ei jaksa enää valittaa turhista, kun asiat on kuitenkin suht hyvin. Ei ollut kaikilla muilla siellä osastolla... Nyt kun vaan paranee kunnolla niin vois jopa alkaa nauttia näistä viimeisistä viikoista :) (ja YRITTÄÄ tehdä noita hommia, joita kasautuu koko ajan lisää, kun pitää sairastaa!)
 
Moi kaikki,

Sellainen tuli mieleen, että miten paljon olette pystyneet vielä liikkumaan? Minkälaista liikuntaa tehneet?
Mulla vointi todella hyvä ja liikkuminen on mahdollista lähes kaikissa muodoissa. KÄvin juuri uimassa ja tuntuu, että se vaikuttaa todella positiivisesti koko kroppaan ja mieleen :) Suosittelen!

Voikaahan hyvin, nyt aletaan olla jo aika kalkkiviivoilla!
 
Heipat kaikille!

Ksmirre: Heh - toisinaan olis kyllä kiva heittää ihmisiä roskikseen ;DD

MaalisMami2: Mä pystyn kans liikkumaan samoin kuin ennen raskautta, mutta lyhyempiä lenkkejä tulee tehtyä.

Madie: Tsemppiä loppuraskauteen! Tiedän, että on joskus vaikeaa vvan levätä..

Sisarusasiaa: Mä olen käyttänyt sellaista tervettä maalaisjärkeä tässä asiassa ja meillä vanhempien sisarusten on annettu osallistua ja kiinnostua uudesta tulokkaasta omaan tahtiin. Paljon puhutaan rakastamisesta ja kunnioituksesta ja sisarussuhteen tärkeydestä.
Ja taantumiset ym. muut otetaan vastaan ilman tuskailuja.
Nyt meilläkin on hieman eri tilanne, kun vanhimmat pojat on jo ihan ok uuden tulokkaan kanssa ja tietää, mitä se tarkoittaa, mutta tämä nyt 1v 4kk onkin sitten ihan uuden tilanteen edessä.
Paljon paijausta, syliä, rakkautta ja rajoja kaikille lapsille tasapuolisesti niin kyllä se siittä suttaantuu - onhan niitä sisaruksia syntynyt maailman sivu!

Monilla on ihan viimeiset työviikot edessä - onnittelut siitä!
Mulla vasta alkoivat tärkeän koko kevään kestävän kurssin luennot ja heh, voin kertoa, että "yllätin" itseni omista ajatuksista vatsaani hieromasta muutaman kerran..."niin, anteeksi..mitä sanottiinkaan äsken" - kysymyksiä sain esittää aikas usein :D
Mutta synnytykseen vaan ajatukset kääntyy jatkuvasti. Ja varsinkin joogatessa...siinä se itsensä kuuntelu kun korostuu erityisesti. Mutta hyvä niin.
Mulla on paastosokerit pilvissä koko ajan ja alkaa jo jännittämään vauvan tuleva koko :-/

Mutta nyt takas opintojen pariin ja jaksamista meille jokaiselle!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top