Tammikuun juttuja

Mykkyrä

Jostain jotain jo tietävä

   Huomenta kaikki ja hyvää tätä vuotta!! =)

Tää "onnellinen" vääntäytyi työmaalle jo 0600, eikä YHTÄÄN VÄSYTÄ!!
 
Tsemppiä jaksamiseen, Mykkyrä!

Täällä vaihtui vuosi yskän, niistämisen ja kuumeilun merkeissä; jokainen lapsista sai saman pöpö, mikä miehellä on. Alkoi vuosi sitten lepopäivällä. Koko viime vuosi oli lapset terveitä, jotta eiköhän se ollu aikakin sairastaa välillä. Ja ihan suoraan sanottuna, semmoinen pikkukuume ja nuha on ihan tervetulleita perheeseen, jossa kolme vilkasta lasta ;) Välistä rauhallisempi päivä...
Pian meillä menee koko perhe päiväunille ja sitten katsellaan leffoja syödään take away - murkinaa, jos maistuu.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille meille!
 
Hyvää Uutta Vuotta kaikille maalismammoille!

Täällä ollaan onneksi säästytty kaikilta pöpöiltä tähän asti. Armoton väsymys vaan vaivaa. Laskeskelin aamulla kalenterista että enää on 20 työaamua, kun vähennän muutaman lomapäivän mitkä pidän ennen mammalomaa.

Me ostettiin uusi asunto ja muutto siihen olisi parin viikon päästä. Siispä pakkaushommiin voi pikkuhiljaa ryhtyä. Mutta vielä vauvanvaatepesujuttuihin ei. Kiva päästä sitten laittamaan uutta kotia ja kaappeja järjestykseen. Toivottavasti vaan tämä väsymys ei tästä ylly tai sitten olen ihan sohvaperunana.

Vinkki: Luin juuri ammattiliiton jäsenlehteä ja ilokseni  huomasin että mammalomalaiset saa vapautuksen jäsenmaksusta ainakin tässä omassa jäsenjärjestössäni, joten muistakaa tsekata te muutkin asian laita omastanne.

Vauvalle on välttämättömimmät hankinnat tehty: siis vaunut ja turvakaukalo. Lisäksi olen saanut muilta vanhoja vauvanvaatteita. Vieläkun Kela lähettäisi sen laatikon, niin olisi vauvalla sitten paikka missä nukkua. Tietty kaikkea pientä tarviketta joutuu ostamaan. Ikeaan ajattelin tehdä visiitin ja ostaa kylpyammeen ja harsoja ja hoitoalustan. Mutta onneks nuo suurimmat ja vaikeimmat hankinnat on tehty. Ainiin ja imetystyyny. Mistähän sellaisen sais suht edullisesti? Hirveitä hintoja olen niistä nähnyt pyydettävän.
 
Oon unohtanut laittaa tänne tuosta imetystyynystä. Miulle äitini ompeli, koska kone oli silloin siellä sellaisen V-tyynyn. Eli lyhyesti:
- yksi sakara on tuossa miun tyynyssä noin 80 cm pitkä ja ne ommellaan yhteen. Näyttää vähän v:n malliselta. 
-sakara on "ympyrän" mallinen
-täytetään etolasta saatavilla styrospalloilla, niin että kun nostat koko tekeleen ilmaan täyttyy se hieman puolen välin yli
 Myö käytettiin vanhoja lakanoita ja toimii loistavasti. Nyt on käytössä nukkuessani tuo ja helpottaa asennon saamista sekä selkäkipuja. Ja sitten lukiessani sen saa tulemaan ihanasti selän takaa molempien käsien alle tukemaan. Ja toimii sitten loistavasti imetystyynynä. Ja hyvä puoli tuossa on, ett itse voit määritellä tyynyn pituuden. Mutta tuo ei siis ole yksi pitkä pötkylä vaan enemmän v:n mallinen
 
Apua, mä saan kolmannen lapsen eikä mulle oo koskaan tullu ees mieleen että tarvisin imetystyynyn! :D mä oon vaan pinonnut ihan tuiki tavallisia tyynyjä syliin, meillä kun on vierastyynyjä 6 kpl niin niistä kaksi on ihan pikkuvauva-aikaan varattu sohvan nurkkaan imetysavuksi. Vauvan kasvaessa yks on jäänyt pois, ja lopulta sitten toinenkin. Toisaalta, nyt mä ostin hoitoalustankin, ihka ensimmäisen - mutta vain siksi, että tuttu myi sen niin superhalvalla, ja toi vielä kotiin asti sen. Jos ei olis näin ollut, en olisi ostanut sitä nytkään.

Me vietettiin perheen kanssa viime vuoden viimeiset päivät sekä tän vuoden ensimmäinen päivä bahá'í-yhteisön talvikoulussa, ja siellä pääsin pitelemään sellaista supersöpöä 7-viikkoista pikkupoikaa. Mä ihan ihmettelin, että ei varmasti oo mun lapset olleet niin pieniä koskaan (tää poika syntyikin oikeasti paljon pienempänä kuin kumpikaan mun), mutta vauvan äiti paljasti sitten, että alkuviikosta käydyssä neuvolassa oli pojan mitoiksi kirjattu 5,6kg ja 53cm - eli on ne mun lapset sittenkin olleet joskus noin pieniä :D

Ja mä sain lopultakin vauvanvaatteita, jopa sen verran ettei niitä nyt enempää taideta haaliakaan, ainakaan noita pienimpiä. Mulla on LA:n nyt 79 päivää, ja tossa tylsääkin tylsempien joulupyhien aikana väsäsin itselleni "toimintasuunnitelman" alkuvuodeksi. Mä kun en enää palaa töihin, vaan jään jo kotiin, niin rupeen sitten tässä ensinnäkin siivoilemaan - mutta tää ei oo pesänrakennusta, vaan johtuu siitä, että tässä asunnossa, johon me muutettiin kesäkuussa, ei oo vieläkään tehty täyssiivousta ollenkaan, ei edes kunnollista muuttosiivousta. Muuton aikoihin sitä ei ehditty eikä pystyttykään tekee, koska silloin meillä oli seinien maalausprojekti täällä, ja kun se saatiin pois alta, mulla alkoikin töissä sellainen vaihe, etten enää ehtinyt, jaksanut saati edes kuvitellut tekeväni mitään suursiivousta siihen päälle. Loppusyksy/alkutalvi toi sit vielä raskausväsymyksen, ja työpaikalla kiireet plus ylityötunnit nousi potenssiin sata sen myötä, kun työpaikan "emoyksikkö" tuhopoltettiin. No, nyt on sitten aikaa pikkuhiljaa jynssäillä kaikki ne kaakelien saumat, kaappien perukat ja ikkunankarmit, ja mikä parasta, homman saa tehä just niin hitaasti kun huvittaa, kunnollista siivousaikaa kun ei kuitenkaan oo kuin 2,5 tuntia päivässä (se aika, jonka esikoinen on eskarissa, vähenettynä vienti- ja hakumatkat). Tuon keskimmäisen huomion saa käännettyä muualle antamalla hälle palapelin eteen, mut esikoisen kanssa homma ei mene niin helposti. Lisäksi mä suunnittelin nimiäisjuhlat tarjoiluineen ja vieraslistoineen valmiiksi, ja ajattelin tehdä/hankkia tarjoiluista niin paljon kuin mahdollista valmiiksi pakkaseen odottamaan. 60 kutsuvieraan joukosta parikymmentä on pitkänmatkalaisia, joten meillä on keitto+leipä -tarjoilu kakkukahvitusten lisäksi. Ja kai sitä voisi tässä kutsukortitkin väsäillä ja vaikka postittaakin valmiiksi, juhlien päiväkin kun on päätetty - juhlitaan samalla kertaa sekä nimiäiset että tuon keskimmäisen 3v-synttärit.

Tulipahan sepustus - mulla todella oli tylsät pyhät ja välipäivät :)
 
Moikka,

Täällä meni joulu ja uusi vuosi flunssaa sairastaessa. Nyt toipumaan päin flunssasta, ääntäkin tulee jo.
Kivuttomia supistuksia, tai mitä liekään, on kyllä päivittäin ja useita. Liitoskivut on aika ärsyttäviä, eikä anna nukkua öisin. Toi koko päivän töissä istuminen ja reilu 2h autossa työmatkalla, tuntuu vaan pahentavan niitä. Lisäksi selkäkivut. Vielä pari vk sitten poljin ihan tavallisesti spinningtunneilla ja vaivat oli kyllä aika vähissä. Miten tää vointi on nyt näin nopeesti muuttunut... No torstaina on neuvolalääkäri, tuleepahan katsottua, että kohdunsuu on kiinni. 5vk olis äippäloman alkuun, aika tuskaselta alkaa kyllä jo tuntua. 
Muilla samoja fiiliksiä? vai porskuttaako muut ihan kun ennenkin?
 
Joulu ja uusi vuosi meni rauhallisesti ja sai rentouduttua kunnolla.

Vaivoja alkaa ilmenemään täälläkin, maha se kun vaan kasvaa. Ristiselkäkipu ja lonkkakipu vaivaa, niin päivisin kun öisinkin. Välillä kylkikin niin kipeä että hyvä kun liikkeelle pääsee, ja sitten kun pääsee ei ainkaan kroppaa uskalla suoristaa kun tuntuu niin pahalta ku kiristää.. Menee onneksi ohi kun lähtee kivuista huolimatta hitaasti liikkumaan.. Liitoskipuja tms. en ole varma olenko tuntenut... muuten aika ok mennyt.

Koskas teillä alkaa äitiyslomat? Mulla 4 viikkoa töitä jäljellä, huh huh. Nopeesti se aika on kulunut.. Kamala stressi töissä vaan kun pitäisi tuuraaja vielä löytää joka jopa ehtisi vähän opetella mun hommia...

Neuvolalääkärikäynti oli juuri ennen joulua ja huh huh mikä käynti. Ohitti kysymykset supistuksista vastauksella että jos olisi syntymässä ennenaikaisesti ei varottelisi vaan synnytys todennäköisesti alkaisi keskellä yötä. Koitin uudelleen kysyä että missä vaiheessa sitten tulisi kuitenkin supistuksista soittaa neuvolaan/lääkäriin mutta en saanut mitään vastausta. Muutenkin suurimman osan ajasta puhui omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Istuin siellä sitten kuunnellen HÄNEN asioistaan. Kerran taisi lääkäri kysyä vointia johon sain vastattua yhdellä lyhyellä lauseella kun taas jatkoi omia jorinoitaan. Onneksi sisätutkimuksessa kaikki ok, eikä supistuksilla mitään vaikutuksia kohdunsuuhun tms,
Jäi silti aika kökkö olo koko käynnistä.

Ensi viikolla sitten taas oman mukavan neuvolatädin luo joka toivottavasti osaa vastata ja jota kiinnostaa mun ja vauvan vointi.

Hyviä vointeja kaikille! :)
 
Vauvan asennosta: En mää tosiaan tiedä, että miten päin masussa aikaa vietetään, kun väillä tuntuu, että siellä majailisi potkiva hyrrä. Tuli vaan tuossa mieleen, että äitiysjoogassa se ohjaaja sanoi, että jos on konttausasennossa, niin vauvalla on enemmän tilaa liikkua ja saattaa päästä kääntymään paremmin pää alaspäin ja vauvan on kuulemma mukava olla ikään kuin riippumatossa.. Oon nyt sitten joka ilta hengaillut konttausasennossa. Muistaakseni tuossa vau:nkin laskurissa on, että vauva asettuu vasta tammikuussa pää alaspäin. Kummityttö syntyi keisarinleikkauksella, kun oli tulossa jalat edellä. Lääkärit yritti vielä rv36 kääntää vauvaa käsin, mutta ei neiti enää kääntynyt.

Ja näköjään mun mahassa on ainakin jo vauva, eikä enää mikään epämääräinen otus :)

Imetystyyny: en oo ajatellut hommata. Taidan taaskin pärjätä ihan tavallisilla tyynyillä/ tyynyllä. Viimeksi taisi aika nopeasti jäädä tavalliset tyynytkin pois, kun vauva kasvoi ja alkuun tykkäsin imettää pelkästään kylkiasennossa.

Epedriini: etkös ole saanut sairaalaan sellaisen 24h puhelinnumeron, sinne vaan soittoa, jos supistukset voimistuu, niin osaavat sieltä kyllä neuvoa mitä tehdä.

Ksmirre: ohhoh, nimiäisetkin jo valmiiksi suunniteltu! Hatun nosto sille :) Viimeksi pidettiin kotona n.30henkee. Tein itse tarjoilut. Tällä kertaa kutsutaan vaan isovanhemmat ja kummit+ tilaan pitopalvelusta ainakin osan tarjottavista, oli viimeksi sen verran väsyttävä urakka.

Ammattiliiton maksut: siinä liitossa, johon kuulun ei saa muistaakseni ilmaiseksi, mutta alennettuun hintaan. Täytyy vaan toimittaa päätös vanhempainvapaasta liittoon.

Oloista: koko ajan väsyneempi, hankalampi liikkua. Selvästi huomaa, että ei enää pysty eikä jaksa samalla teholla kuin aikaisemmin. Toisinaan on ihan pakko sanoa miehelle, kun tulee töistä, että meen nukkuun päikkärit, kun tuntuu, että oon viimeisen tunnin taistellut, että saan pidettyä silmät auki, kun eihän neitiä voi yksin jättää. Tekisi mieli vaan maata sohvalla, katsella höpöhöpö leffoja ja syödä suklaata :)

Laskin just, että ennen äitiyslomaa enää 17 koulupäivää+ kotitehtävät, kyllä tässä saa vielä ihan painaa noiden esseiden kimpussa. Nyt kun on ollut joululomalla, niin eipä pahemmin huvittaisi enää mitään tehdä, vaan lomailla vaan.

Oottekos te muut miettinyt mitä teette äitiyslomalla? Mää toivon kovasti, että ehtii katsoa leffoja, mitä ei oo ehtinyt katsoa, maata sohvalla.. Sitten pitänee taas googletella niitä keinoja, mitkä nopeuttaa synnytystä, kun on päässyt unohtuun...

Pikaista paranemista flunssaisille!

Ja lumista vuoden alkua´kaikille!
 

Täällä on enää alle kuukausi äitiysloman alkamiseen, mulla alkaa 31.1. :) En oo aatellu keretä tehä mittää sen kummempaa kuin nytkään. Varmaan värkkäilen vauvalle kaikkia niinku esikoisenki aikana tein ja nautin viime hetkestä esikoisen kanssa kahdestaan olemisesta. :) Tyttö just opettelee reippaasti kävelemistä, lyhyitä matkoja jo kävelee, ikäähän neitillä on reilu 1v.

MEillä asunnon ettiminen päällä. ke käydään kattomassa yhtä paritaloa, odotukset on kovat, toivottabasti ois yhtä huikia kuin kuvissa! :) Ennen vauvan syntymää on pakko muuttaa isompaan asuntoon, kun tää on kaksio ja nyt jo ihan liian vähän tilaa meille. Sen takia en olekaan pistänyt vauvalle MITÄÄN vielä valmiiksi enkä ostanutkaan rievun riepua. Jotenkin sitä on niin keskittynyt tuohon esikoiseen, ettei ole yhtään kerennyt ajatella tätä tulevaa poikavauvaa. Äitiyspakkauksen otin lopen, kun se oli niin poikavoittosen näkönen, mies tuokin sen näillä hetkillä ja minä pääsen sen kimppuun. :P Ekat kamat vauvalle<3

Olo on melko hyvä, pikkusen painoarvio oli viime viikolla noin 1,5kg ja tuleva syntymäpainoarvio noin 3,6kg eli vähän isommalta kaverilta vaikuttaa kun neiti. Pojathan onki usein vähän isompia. Oon kyllä jaksanut tosi hyvin, maha ei ihan hirveästi haittaa, vaikka onki aika iso jo (huomauttelee niin ihmiset, johtuneeko siitä että oon ite niin pieni?!), ehkä sitä ei vaan aattele tuota mahaa sillai, kun tytön kanssa touhuaa. Toki lenkillä huomaa ja neitiä kannellessa, että on haastavampaa. Lisäksi supistelee päivittäin, mutta onneksi ei kovin kipeästi. :)

Tällaista tänne. Loppusuoralla aletaan olla, ei voi uskoa! Ehkä sitä sitten alkaa tuntuu todellisemmalta tää kun löytää asunnon ja pääsee muuttaan ja laittaan vauvallekkin jotain valmiiksi. :)

Rauhallista ja rattosaa uutta vuotta kaikille!
 
Hyvää tätä vuotta kaikille! :)

Joulun välipäivät ja vuodenvaihde meni kieltämättä aika leppoisasti täälläkin, lähinnä tuli vaan lepäiltyä ja katseltua telkkaria. No, jokunen kävelylenkkikin mahtui joukkoon kyllä, mutta muu liikunta alkaa tuntumaan hankalalta. Kuitenkin on tuo maha jo sen verran iso!

Töissä on tosi monella nyt flunssaa ja pidän peukkuja, että se ei tartu. Isoin vaiva on tällä hetkellä kova väsymys. Jouduinkin rautakuurille, kun viime neuvolakäynnillä todettiin hemoglobiilin laskeneen aika reippaasti edelliseen mittaukseen verrattuna. Tosin ei ole kyllä ainakaan vielä vaikuttanut tähän väsymykseen. Sen sijaan alkaa tuon pienokaisen liikkeet olemaan sen verran voimakkaita, että herään välillä yölläkin jo niihin ja saatan sitten jäädä valvomaan niitä kuulostellessa. Se ei ainakaan auta asiaa!

Mumu, kiitos vinkistä ammattiliiton jäsenmaksujen suhteen! :) Kävin tsekkaamassa, ja ainakin jotain alennusta omankin liiton maksuista saa, loistava juttu. En olisi tajunnut varmaan muuten. :)

Mulla alkaa loma 3.2., ei ole enää pitkä aika! Laskin juuri että 22 työaamua vielä. Siinä on tosin ensin pari viikkoa pitämättä jääneitä vuosilomia, ja virallinen äitiysloma alkaa sitten jostain puolivälistä kuuta. Täytyy tietty tehdä silloin viimeiset hankinnat ja muut valmistelut loppuun, mutta muuten en ole kyllä paljoa vielä suunnitellut lomanviettotapoja. Ehkä tutustun paikalliseen kirjastoon, kun en sitä ole vielä ehtinyt tekemään... :)

Hyviä vointeja kaikille!
 
Hyvää alkanutta vuotta myös minulta kaikille! :)

Ompa helpottavaa kuulla et muillakin on alkanu tulla vaivoja. Mä nimittäin just miehelle eilen valitin et miten ihmeessä mä vielä 10 viikkoa jaksan ku on jo tosi iso olo. Totesi vaan et hyvinhän sä vielä vaaput - niin nimen omaan vaapun ku en jaksa enää kävellä normaalisti :D Varmaan jo kävelytyylistä ihmiset huomaa mun odottavan lasta.. Nivuset on kyllä melko kipeät, samoin issias ja alaselkä. Venyttelyt ja lenkkeily helpottaa mut mitä pidemmälle tässä mennään niin sitä kovemmat on vaivat, sillä kaavalla ainakin mentiin esikoisen kans. Neitiä ei pitkiä matkoja kyllä pysty kantamaan, heti supistelee ja maha menee araksi. Myöskään vauva ei taida tykätä kantelusta ku heti potkii sellasta settiä että kipeetä tekee.

Äitiyslomasta. Mulla käytännössä jatkuu samanlaisena mitä tähän asti ku oon ollu kotona esikoisen syntymästä asti. Hommaa siis on nii et muillekkin olis jakaa. Vähän sisustushommia ja ompelujuttuja, tai ei ny iha vähääkään.. Sais vaan aloitettua ja juu rahaakin mä tarvisin :)

Huomenna aateltiin mennä ostamaan kaksostenrattaat ja turvakaukalo ku mainostavat parissa lastentarvikeliikkeessä hyviä alemyyntejä. Sen jälkeen sit pitäs ruveta ostelemaan vaatteita vauvalle ja laittamaan sängyt ja muut jutut valmiiksi.. Pikkuhiljaa :) Mä vaan tahdon olla sellainen et ku vauhtiin pääsee niin mun pitäs saada valmiiks kaikki heti just nyt! mies taas on aivan toista maata, yhtä hyllyä se on suunnitellu maalaavan sen pari kuukautta ja nyt päätin et mä käyn ostamassa sen maalitörpön ja pistän hihat heilumaan - jospa se into tarttuis tohon toiseenkin. Nimittäin ku apua tarvittas, keinutuoli odottais varastossa kunnostusta ja mun taidot ei riitä siihen (eikä sekään ole lojunut tuolla ku syyskuusta asti..) Mitä sitä kiireellä pilaamaan, tai onhan tässä vielä aikaa maaliskuuhun on aina vastaus ku vähän yritän patistaa:)

Saas nähdä miten mä talven kuljen, takki ku ei enään mene kiinni ja nyt on kuljettu takilla jossa on tosi ohut vanuvuori. Tilasin muutaman tänään sovitteelle ku alesta ei löytyny mitään, pari kokoa vaan isomman nii josko se menis loppuun asti. Ei raaski äippätakkia kyllä enää ostaa ku ne tuntuu olevan niin hurjan kalliita.

Niin ja tulihan ne Kelan päätökset vihdoin! Saa nyt huoletta odottaa mammaloman alkuun ja tietää et raha on joskus tulossa..

Vointeja! Mä painelen saunaan lämmittelemään ku sellanen viima tuolla pihalla et palelee jo pelkästä ajatuksesta..
 
Moikka!

Imetystyyny: Mun mies tilasi mulla, kun olin pyytänyt. Ja se onkin ollut suosittu nukkukaveri mulla ja muut muksut käyttää sitä päivisin sohvalla löhöillessään. Ja minä selkätukena töllöä katsellessa.

Olot: No pikkasen on tahti hidastunut - ei ihan samaan kykene treenaillessa :D
Kävely on ihan ok ja uinti ja kuntopyöräily. Syke nousee 155:een, kun nostaa kättään.
Jonkn verran supistelee, jos on kovasti touhunnut ja myöskin peiton heiluttelun jälkeen. Onneksi ei tarvi huolestua, kun eivät ole lainkaan kipeitä.
Ruokavalio on pysynyt kurissa ja olokin on parempi, kun eivät sokerit pompi ylös-alas.
Mutta kyllä mä odotan, että pääsee synnyttämään. Ei tää niin kivaa ole.

Äippäloma: Paperilla alkaa tammikuun lopulla, mutta mä olen koulussa ja suoritan kursseja ihan kesäkuun alkuun saakka. (ihanaa, kun tulot nousee kolminkertaisiksi näistä opiskelijan tuloista :DD)
Muuten meillä ei hommat muutu juurikaan - mä hoidan pojat koulutielle aamusta ja koulun jälkeen katson läksyt ym., olen tyttelin kanssa päivät ja iltapäivästä / illalla / keskiviikkoisin hoidan opintoja pois. Meillä homma toimii näin, kun mies tekee etänä työnsä, joten aikaa säästyy hurjasti jo pelkästään työmatkoissa.

Omaa: Meillä on kaikki sairastanut nyt kolmatta päivää, paitsi minä. Pojat pääsi helpoimmalla, mutta mieheen ja tytteliin iski rajummin tämä pöpö. Huomenna vien tytön lekuriin, jos ei yhtään parampaan suuntaan mene. Mulla on nyt illan aikana alkanut keuhkoputkessa tuntumaan siltä, että liekö se nyt sitten mullekkin tulossa tämä influenssa. Toivotaan, että mies saa olonsa paremmaksi huomiseen mennessä, jotta mä pääsen sitten rauhassa sairastamaan, jos niikseen tulee.
Sairastamisen vuoksi meilläkin odottaa muutamat maalaushomat vielä tekijäänsä...

Muuten, olihan ihanaa saada lunta! Heti on valoisampaa ja iloisempi mieli.




 
Hei kaikki ja hyvää uutta vuotta!

Kävin eilen moikkaamass ystävääni jolla LA Helmikuussa Naistenklinikalla.. Tuli aika kiitollinen olo omasta olotilasta, kun siellä oli porukkaa pienemmillä viikoilla kun minä tarkkailussa, osa ollu jo useemman viikon..

Imetystyyny : Ei oo vielä, mut ajattelin tilata vaikka tuolta Vaunulasta..

Äitiysloma: Alkaa mulla 17.2. perjantaina, ajattelin pitää babyshowerit/laskiaissunnuntain brunssin tms. sit sunnuntaina :) Ootan kun kuuta nousevaa, enää 33 aamuheräämistä! Täällä töissä muut jo varautuvat siihen et voisin jäädä jo aiemminkin, oma olo kertoo että taidan olla loppuun asti, ellei yllätyksiä tule. Ohjaan tunteja vielä tän kuun loppuun, tosin vähän iisimmällä tahdilla.
Äitiyslomalla ajattelin keskittyä lähinnä omaan itseeni, omaan jooga/meditaatioharjotukseen, rauhottumiseen, maalaamiseen, kokkaamiseen, synnytykseen valmistautumiseen, koiran kanssa oloon ja koiran valmentamiseen vauvaa varten, vauvan tarvikkeiden keräilyyn ja yleiseen oleiluun.. Näin ainakin olen haaveillut :) Katsotaan miten tää nyt sitten tulee menemään, yllätykset on aina mahdollisia, enkä todellakaan aio stressata mistään.

Vauvan asennosta: Vauvahan kääntyilee ilmeisesti aikapaljon vielä tässä vaiheessa, kun on tilaa kääntyä. Mulla tosiaan tuntuu kans et hyörii ja pyörii ku väkkärä. Jostain syystä vau.fi laskurissa sanottiin et täs tammikuussa pitäis kääntyy pää alaspäin..? En usko että tästäkään kannattaa liikaa ottaa paineita. Yks mun tuttu antoi tämmösen nettisivun, en oo ite ehtiny tutustumaan mutta täällä vinkkejä oikeisiin asentoihin millä saadaan vauva oikeaan asentoon: www.spinningbabies.com

Oloista: Jaksellu oon hyvin, vauva tosin on tosi aktiivinen ja välillä tulee vähän jopa paha olo kun masussa pyöritään jatkuvasti. Meinasin jo soittaa synnytyssairaalaan, et onko normaalia että vauva liikkuu näin paljon :) No, ehkä ihan hyvä näin.
Liikkuminen on mulla vielä aika helppoa, pystyn ihan hyvin juoksemaanki vielä ja selän kanssa on jopa helpottanu. Välillä sattuu, mut oon löytäny hyviä asentoja, millä saa lievitettyä kipua..

Tällasta täällä, hyviä (parempia) vointeja kaikille, koittakaa ottaa iisisti vikat ajat.. :) <3

 
Hei taas mammat.. Mulla on eilis illasta asti ollu todella huono olo, niinku pahoinvoinnit ja samaan syssyyn alkoi menkkamaiset jomotukset alavatsalla ja osittain selässä. Ne ei oo kipeitä mut tosi inhottavia, ja voimakkuus ehkä sitä normaali kuukautiskivun kaltaista. Onko tää nyt iha normaalia? Vauva liikkuu tosi paljon ja tuntuu et se tulee kohta läpi, eli siinä mielessä varmaan kaikki kunnossa. Mulla huomenna neuvola ja aattelin et varmaan sinne asti uskaltaa odottaa.

Viikkoja 29+3
 
milin: Mulle ne sano kättärillä, että jos kipu ei oo aaltoilevaa, ei supistele, ei tuu vuotoja tms niin voi olla kotosalla. Oli siis samantyylistä tossa aiemmin, mutta kannattaahan se aina soittaa ja varmistaa :) 
 
Moikka pitkästä aikaa! Palattiin eilen mukavan rentouttavalta joululomalta. Esikoinen olisi varmaan halunnut jäädä vielä mummolaan, kun tykkäsi niin olla mummun, papan ja setien lellittävänä :)

Toivottavasti milinillä ei ole mitään vakavaa ja saat jotain tietoa huomenna neuvolassa!

Imetystyyny on täälläkin hankittu. Ostin käytettynä, kun aika vähällä käytöllä ja halvalla noita yleensä saa. Esikoisen aikana ei mulla sellaista tyynyä ollut ja päätin, että seuraavalle hankin vaikka jäisikin käyttämättä. Jämäkkä tyyny on kuitenkin parempi, kun sellainen pehmeä normityyny, johon vauva uppoaa. Ainakin niin luulisin :D Täytyy vaan uutta päällistä tuohon etsiä/ommella.

Äitiysloma alkaa täällä 8.2. Tosin eipä tuo muuta mitään, kun kotona olen tälläkin hetkellä ja rahaakin tulee suunnilleen saman verran. Toisaalta tuo on sellainen päivämäärä, että sen jälkeen on viimeistään laitettava kaikki vauva-asiat kuntoon, jos jotain on vielä tekemättä tai hankkimatta.

Mulla kävi viime viikolla pieni onnettomuus, kun liukastuin portaissa ja tömähdin muutaman portaan alaspäin. Otti tosi kipeetä alamahaan ja oikeastaan koko lantion alueelle. Kivut paheni pitkin iltaa ja lopulta en meinannut päästä kävelemään. Otin sitten särkylääkkeen ja menin nukkumaan. Yöllä kylkeä kääntäessä kuului sitten ihan kauhea poks lantiosta. Ilmeisesti oli siinä tömähdyksessä mennyt jotenkin pois paikaltaan ja meni sitten yöllä takaisin paikalleen, kun aamulla pystyin taas kävellä ihan hyvin :D

Tulipa vähän omanapainen kirjoitus, mutta ehkä saan anteeksi, kun saitte olla niin pitkään ilman mun jaaritteluja ;)
 
Täytyypäs seurailla ja tarkkailla.. En tiedä onko tää sitteki jotain vatsapöpöä tai muuta ku kouristelee ja vääntää tosi paljon ja ruoka ei maistu, menkkajomotuksia kylläkin on välillä. Harjotussupistuksia tulee kyllä mut niitä on ollutkin jo viikkoja. Tuskin neuvolasta sen koommin osaavat auttaa ku on tosi kokematon terveydenhoitaja, joka ei kaiken lisäks mikään vakuuttava ole, kiertelee ja kaartelee kysymykset ja vähän väliä käy kysymässä joltakin muulta. Koskaan ei saa vastausta jos on miettiny onko jokin normaalia.. Siks kai sitä on ollu koko raskauden sellasessa pienessä stressitilassa ku ei oo kovinkaan ammattitaitoista neuvolantätiä joka tsemppais tai lohduttais, yksinään siis painellaan eteenpäin :)
 
Hyvää Uutta vuotta vaan kaikille!

Imetystyyny mulla oli esikoisen kanssa, mut jäi aika vähäselle käytölle ja kerkesin myyä sen tässä välissä pois.. Tulokkaalle en taija ees hankkia uutta.

Vauvan asennosta nyt majaillaan ilmeisesti pää alas päin, pari viikkoo sitten vielä oli jalat alas päin kun tuntu potkut tuolla niin alhaalla, mutta nyt potkut on sit tuntunu ylempänä ja neuvolassakin pienellä kysymys merkillä sano, et kovasti tuntus sille et olis kääntyny oikein päin jo..

oma: Olo on ollu ihan hyvä, eikä suurempia valittamisen aiheita ole.. Mut oon huomannu et supistelee aika herkästi aina, mut ei mitenkään kivuliaasti onneks. Esikoista oottaessa ei ollu minkäänlaisia harjotus supistuksia nii nyt ihan outoo. Päässä sit on pyöriny et entäs jos tämä tuleekin etu ajassa ulos, et pitäsköhän ottaa vähän rauhallisemmin ja jättää isoimmat huhkimiset miehelle.. Tuo esikoisen kanteleminen ja nostelu ottaa toisinaan voimille ja pistää supistamaan, yrittänykin nyt vähentää sylissä oloo kun toinen kuitenkii kävelee ja juoksee hyvin itekin.. Yrittäny saaha sen huomion toisiin puuhiin kun kinuaa syliin tai istahtanu ite ja ottanu sit syliin..

Minäkin saan omasta ammattiliitosta jäsenmaksuvapautuksen äitiysloman ajaks..
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Mä oon vietellyt jostain syystä hiljaiseloa tän foorumin suhteen. Sillontällön oon käynyt lueskelemassa, mutta en oo jaksanut kirjautua. Nyt sitten ajattelin ottaa itteäni niskasta kiinni ja tulla kunnolla lukemaan teidän kuulumisia ja kertomaan omistani. :)

Monella tuntuu olevan asunnon vaihto menossa, tsemppiä remontteihin ja pakkailuihin niillä, joilla se oli jo ajankohtaista ja onnea metsästykseen teille, joilla se sopiva koti odottaa vielä löytäjäänsä! Mekin ollaan kateltu asuntoja jo monta vuotta, nyt siis asutaan vuokralla. Mutta taidetaan kuitenkin jäädä tähän asumaan, nykyinen on edullinen (opiskelijakämppä) ja kiva kolmio, joten hyvä meiän on täällä olla vauvan kanssa. :)

Imetystyyny taisi olla yksi iso alkuvuoden puheenaihe. :) Mä oon ajatellut, että jos sopivaan hintaan sattuu tulemaan vastaan, niin voisihan sellasen hankkia, mutta muuten kokeilen pärjätä ihan normaalien tyynyjen kanssa. Meillä oli kaverin yksivuotias vähän aikaa sitten hoidossa, ja haettiin sille viihdykkeeksi kaapista sellanen iso pehmopanda, joka oli sohvalla kun annoin pojalle maitoa pullosta. En tiiä, miten ergonominen toi sitten pidemmän päälle olisi ja miten toimisi vauvan kanssa, mutta tollon ainakin oli loistava tuki ihan vahingossa. :D

Äippälomasta: Ihanaa, kun teillä joillain on jo ihan kohta alkamassa äippäloma! Täällä näin loppukuun odottajana kun tuo alkaa vasta 24.2. Ja nyt on sekin selvinnyt, että oon töissä kaksi päivää viikossa (niin kuin tähänkin asti) ihan tonne äippikselle asti ja yritän samalla tehdä pari isoa tenttiä pois alta. Mutta kyllähän toi maaliskuun loppukin aika kovaa vauhtia jo lähestyy!

Hankinnoista: Me ostettiin välipäivien alesta vaunut ja äitiyspakkaus tuli myös heti joulun jälkeen postista. Valmiina oli jo jonkun verran vaatteita, hoitopöytä, sitteri ja kylpyamme, joten nyt alkaa olla jo aika hyvä setti tavaraa odottamassa, että meidän Pieni alkaisi vihdoinkin niitä käyttää. :) Turvakaukalo on enää ainoa pakollinen hankinta ennen kuin toinen syntyy. Ja pinnasängyn voisi tietty hankkia myös, vaikka alkuun tuo varmaan nukkuukin meidän makkarissa äitiyspakkauksen laatikossa. 

Oloista: Kurjaa, kun monella on alkanut mennä kovin huonoksi oleminen! Toivottavasti ei ainakaan pahene enää kellään, joka nyt jo kärsii oloistaan! Mä oon edelleen siitä ikävä tyyppi, että olo edelleen täysin hyvä. Ainoat, jotka muistuttaa raskaudesta on jo melkoiseksi venynyt maha ja Pienen ahkera potkiminen ja möyriminen. Käytiin 4d utrassa marraskuun lopulla ja silloin kaveri oli jo pää alaspäin, ja liikkeiden perusteella on niin edelleen. Lääkäri kyllä sanoi sillon, että vielä mahtuu hyvin kääntymäänkin, mutta on ihan mahdollista, että pysyy noin loppuunkin asti, peukut pystyssä, että ei siis enää käännykään. Nyt menossa 27 + 5. 

Tulipas pitkä ja omanapainen juttu, mutta kun oon sen verran paljon ollut poissa täältä, niin en jaksanut alkaa kaikille erikseen kommentoimaan, on sen verran paljon juttua täällä.

Hyvää uutta vuotta siis kaikille tasapuolisesti ja voikaahan mahdollisimman hyvin! 
 
Takaisin
Top