Tammikuun juttelut

[Plumeria]

Onko täällä muita, jotka ei jotenkin jaksa innostua raskaudesta tai siis kun tää paha olo, väsymys ja muu nega tuntuu vyöryvän päälle niin oikeestaan ajatus vauvastakin oksettaa!? Ainut mikä tuottaa jotain iloa on ajatus siitä että voin sanoa sitten joskus tän kaiken kokeneena, että pystyin siihen. Mut mua ihan ahdistaakin kun puoliso haluais kattoa kaikkia vauvaohjelmia ja mä jotenkin haluan sulkea koko asian mielestä ja vauvat inhottaa. Onko tää ihan normaalia, dear Eki!?

Mulla on ainakin samoja fiiliksiä. Oon miettinyt johtuuko osin edellisen keskenmenon aiheuttamasta pettymyksestä, mutta kyllä se saattaa olla vaan tää paha olo... Ehkä tässä vaiheessa ei uskalla vielä uskoa että vauva olis tulossa niin ei oo kauheesti positiivisia asioita mielessä. Mä vaan toivon että tää pahoinvointi lakkaa joskus ja tulee se energisempi vaihe, niin kuin mulle on kerrottu että käy...

 

[Balance]

Sama täällä ja keskenmeno myös kummittelee taustalla. Odotan niin sitä pesänrakennusviettiä

 

[Miimulainen]

Ihana kuulla että samanlaisia fiiliksiä! Mä menin nyt lukemaan et onnellisuushormonin puute voi olla keskenmenon merkki.. ääh tää on kyllä kamalaa aikaa!

 

[Amelii]

Hei Miimulainen!
Olet rohkea, kun uskallat tuoda raskauteen liittyviä negatiivisiakin tunteita esille ja kysyt niistä, kun ne painavat mieltäsi. Tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä kuvailemassasi tilanteessa, kun voit itse todella huonosti ja yhdistät huonon olosi vauvaan. Vielä koittaa kuitenkin aika, kun paha olo helpottaa ja alat liittämään vauvaasi myös positiivisia ajatuksia ja tunteita. Joskus tämä voi tapahtua vasta lapsen synnyttyäkin, eikä sekään ole mitenkään väärin. Koko kehosi on myllerryksessä ja hormonit tekevät tepposiaan. Koita nauttia mistä tahansa positiivisista asioista elämässäsi, joista saat tässä tilanteessa mielihyvää. Älä myöskään usko kaikenlaisia nettikirjoitteluja. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan pahoinvoivien äitien lapsista kasvaa älykkäämpiä ja menestyneempiä kuin niiden, jotka eivät voi pahoin raskausaikana. Lue mieluummin tällaisia tutkimuksia.

Rakkain terveisin,
Eki

 

[Sylvikki]

Vanha työkaveri muuten juuri sanoi, että oli ollut tosi tyytyväinen tämän vuoden pakkaukseen eikä ole vaatteet hajoillut. Mä jo vähän masennuin, kun äitiyspakkaus ajatuksena on niin kiva, mutta itse pyrin muutenkin panostamaan vaatteiden laatuun ja hankkimaan mahdollisimman vähän halpaa ja huonolaatuista.

 

[Sylvikki]

Onko täällä muita, jotka ei jotenkin jaksa innostua raskaudesta tai siis kun tää paha olo, väsymys ja muu nega tuntuu vyöryvän päälle niin oikeestaan ajatus vauvastakin oksettaa!? Ainut mikä tuottaa jotain iloa on ajatus siitä että voin sanoa sitten joskus tän kaiken kokeneena, että pystyin siihen. Mut mua ihan ahdistaakin kun puoliso haluais kattoa kaikkia vauvaohjelmia ja mä jotenkin haluan sulkea koko asian mielestä ja vauvat inhottaa. Onko tää ihan normaalia, dear Eki!?

Eiköhän ole kohtalaisen yleistä, että tunteita tulee ja menee laidasta laitaan, niistä negatiivisista vain vähemmän puhutaan ja osa saattaa jopa kokea niistä syyllisyyttä. Muistelen, että jostain olisin lukenut, että erilaiset tunteet raskausaikana herkistäisivät äitiä huomaamaan vauvan tunteita ja tarpeita ja näin huonoillakin fiiliksillä olisi tarkoituksensa, mutta en tiedä, kuinka tieteellistä tuo on.

Mulla itellä on viime ajat ollut aika neutraali olo, ei pakahtuvaa onnen tunnetta, mutta ei mitään kummempaa pakokauhuakaan, sitä oon vähän odotellut, että voi jossain vaiheessa iskeä

 

[Miimulainen]

Hei Miimulainen!
Olet rohkea, kun uskallat tuoda raskauteen liittyviä negatiivisiakin tunteita esille ja kysyt niistä, kun ne painavat mieltäsi. Tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä kuvailemassasi tilanteessa, kun voit itse todella huonosti ja yhdistät huonon olosi vauvaan. Vielä koittaa kuitenkin aika, kun paha olo helpottaa ja alat liittämään vauvaasi myös positiivisia ajatuksia ja tunteita. Joskus tämä voi tapahtua vasta lapsen synnyttyäkin, eikä sekään ole mitenkään väärin. Koko kehosi on myllerryksessä ja hormonit tekevät tepposiaan. Koita nauttia mistä tahansa positiivisista asioista elämässäsi, joista saat tässä tilanteessa mielihyvää. Älä myöskään usko kaikenlaisia nettikirjoitteluja. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan pahoinvoivien äitien lapsista kasvaa älykkäämpiä ja menestyneempiä kuin niiden, jotka eivät voi pahoin raskausaikana. Lue mieluummin tällaisia tutkimuksia.

Rakkain terveisin,
Eki

Parasta!

 

[Fleurette]

Muistaako joku koska seuraavan äitiyspakkauksen kuosit julkaistaan?
Joko olette miettineet valmiiksi kiinnostaako pakkaus vai raha?

Periaatteessa meillä ei olisi tarvetta pakkaukselle, mutta koska muillekin se on otettu ja sinne säilötty muistoja vuosien varrelta, niin uskoisin että tälle viimeiselläkin se sitten otetaan pakkauksena. En vain oikein välitä tämän hetken kuoseista, ja laskeskelin että voisi ehtiä seuraavaan jakoon .

Tänään tosin on ollut lähes oireeton epäuskon päivä. Tarvitaanko tässä edes mitään pakkausta . Kulu aika, kulu! Tämä on kyllä niin piinaavaa..

Me otetaan tällä kertaa ehdottomasti rahana! Esikoiselle otettiin pakkaus, josta käyttöön pääsi vain makuupussi, kuumemittari, kynsisakset ja hiusharja. Kaikki niistä on vielä tallessa. Mieluumin sitä ottaa rahan ja ostaa mieluisia vaatteita vauvalle, kun ottaa pakkauksen ja vaatteet jäävät pyörimään käyttämättöminä...

 

[shieldmaiden]

Onko täällä muita, jotka ei jotenkin jaksa innostua raskaudesta tai siis kun tää paha olo, väsymys ja muu nega tuntuu vyöryvän päälle niin oikeestaan ajatus vauvastakin oksettaa!? Ainut mikä tuottaa jotain iloa on ajatus siitä että voin sanoa sitten joskus tän kaiken kokeneena, että pystyin siihen. Mut mua ihan ahdistaakin kun puoliso haluais kattoa kaikkia vauvaohjelmia ja mä jotenkin haluan sulkea koko asian mielestä ja vauvat inhottaa. Onko tää ihan normaalia, dear Eki!?

Kuules nainen. Siinä ei oo mitään poikkeavaa, ja näistä tunteista todellakin pitäisi puhua enemmän. Miksi pitäisi olla intopinkeänä suunnittelemassa lastenhuonetta, jos vointi on huono? Sekin vaikuttaa, onko ehtinyt riittävästi sisäistää käsityksen itsestään raskaana vai tuliko kaikki lopulta yllättäen. Mutta. Tilanne alkaa muuttua, sun vointi voi helpottua (tai pahentua), aika kuluu. Pian näet liikkuvan vauvan ultrassa. Yhtenä aamuna tunnetkin liikkeitä. Ne on niitä aikoja jolloin ajatuksissa alkaa raksuttaa eri tavalla. Asia konkretisoituu.

Sitä paitsi jopa synnytyksen jälkeen voi kokea epätodellista tunnetta äitiydestä, jos on ollut rankka 9kk eikä synnytyskään välttämättä ollut eheyttävä kokemus. Se side lapsen kanssa voi toisilla lähteä käyntiin vasta kun pääsee tutustumaan ilman äänekästä sairaalaympäristöä, ilman vieressä pörräävää kälättävää henkilökuntaa. :)

 

[Lavendora]

Juu ei kyllä jaksa hirveästi innostua nyt Tietenkin olen tosi onnellinen plussasta mutta yritän vaan selvitä hetki kerrallaan päivästä, kovan pahoinvoinnin ja oksentelun kera. Ja touhuta jotain lasten kanssa kun viimeisiä lomapäiviään osa viettelee. En jaksa vielä miettiä tulevaa enkä vauvajuttuja, tietty mulle ne onkin jo tuttuja juttuja. Toki voi johtua myös siitä että en ole käynyt ultrassakaan vielä ja raskaus on vielä niin epätodellista, siis oireista huolimatta

En ota pakkausta, meillä on kuuden jäljiltä kaikki tarvittava. No, saatan tietysti muutaman vaatteen vauvalle sitten ostaa... Kirpparilta on tullut ostettua pienellä rahalla jotain äitiyspakkauksen vaatteita ja muutama makuupussi. Yhdestä tuunasin viimeksi kaukalopussin mutta on niin tyttömäinen kuosi että joudun tekemään kyllä uuden jos tämä onkin poika. Toivottavasti olo sen verran helpottuu jossain vaiheessa :)

 

[Miimulainen]

Ihanaa kun täällä on jo synnyttäneitä niin saa vähän kokemuksia tästä kaikesta. Jotenkin koko ajan sellainen olo että pitäis olla jotenkin tietynlainen tai tuntea tiettyä tunnetta, mutta tottahan se on, että ei se niin ole!

Sitten kysymys! Onko teillä jotain vinkkejä mistä voisi lukea positiivisia (alun)!raskaustarinoita? Tarkoitan semmoisia et on vaikka jännittänyt aluksi, mutta raskaus on edennyt normaalisti. Ompa vaikea selittää, mutta tän takia tätä on myös ollut vaikea googletella. Kaikki blogit ja keskustelupalstat keskittyy jotenkin siihen loppuraskauteen tai sitten keskenmenoon. Jostain syystä aina kun luen jotain keskustelua siitä, että on jännittänyt jatkuuko raskaus yms. niin lopputulos on ollut juuri se pahin. Mulla on siis tilanne että varhaisultrassa löytyi syke ja kaikki ok, mutta seuraavaan ultraan on se melkein 4vk ja jostain syystä pelkään ihan hillittömästi että menee kesken ja jää sinne. Siis että ultrassa löytyy sykkeetön alkio/sikiö. Jotenkin tuntuu että kestäisin paremmin jos tulis ittekseen ulos, mut toi ultrassa löytyminen on mun pahin pelko. Ja just se ajatus siitä että olisin esim. tän neljä viikkoa kantanu sisälläni kuollutta alkiota ”turhaan”. Niin että olisko tähän jotain positiivista luettavaa?

 

[kie-lo]

Onko täällä muita, jotka ei jotenkin jaksa innostua raskaudesta tai siis kun tää paha olo, väsymys ja muu nega tuntuu vyöryvän päälle niin oikeestaan ajatus vauvastakin oksettaa!? Ainut mikä tuottaa jotain iloa on ajatus siitä että voin sanoa sitten joskus tän kaiken kokeneena, että pystyin siihen. Mut mua ihan ahdistaakin kun puoliso haluais kattoa kaikkia vauvaohjelmia ja mä jotenkin haluan sulkea koko asian mielestä ja vauvat inhottaa. Onko tää ihan normaalia, dear Eki!?

Et suinkaan ole yksin! Siis edelleen saatan alkaa itkeä onnesta ja kiitollisuudesta, että edes positiivisen testin ikinä tein. Pahoinvointi vie kuitenkin kaiken energian, enkä jaksa kauheasti mitään vauvajuttuja. Tähän asti raskaus on ollut fyysisesti lähinnä kamalaa, eikä henkinenkään puoli ole kuormitukselta välttynyt. Uskon ja toivon, että huono fiilis väistyy siinä vaiheessa kun on taas energiaa

 

[MeliMama]

Mä voin vaikka kirjoittaa oman stoorini ja päättää sen hieman ennen synnytystä. Oli siis vaikka ja mitä pelkoa silloin.

Tosiaan raskaus alkoi yllättäen spontaanisti 3kk ennen hoitojen aloitusta, yritystä oli takana n.2 vuotta. Olin muistaakseni 6 viikon tienoilla kun alkoi tuhru ja sitten verinen vuoto. Ilmeni et se oli hematooma.

Toki olin itseäni syyllistävä kun en koskaan juurikaan juo, mut hieman tein plussan Turkin loman jälkeen ja siellä otin vähän. Plus tyhjäsin lähikaupan sipsit .

Anyway mua huoletti et menee kesken, aattelin et riemuitsen vasta nt ultran jälkeen. Nt ultran jälkeenkin pelkäsin keskenmenoa ja aattelin riemuita rakenneultran jälkeen... Sinänsä hölmöä et odotusta verhosi pelko ja jännitys.

Esikoista väitettiin myös ties miksi tuulimunaksi ja keskeytyneeksi keskenmenoksi. Ne tarjos lääkkeitäkin. Elin siis viikon 7-8 järkyssä pelossa, en syönyt lääkkeitä. Syke löyty seuraavalla ultralla, oli vaan viikon pienempi. Kasvua seurattiinkin tarkoin.

Mulla oli myös vahvat harkkasupoarit loppuvaihees joiden takia jäin 1kk ennen äippälomaa saikulle ja käskyllä ottaa rennosti. Minä hermoheikkoko?

Odottaessa pohdin myös kaikenlaista. Oonko hyvä vanhempi kun teen sitä ja tätä erilailla kun suositus on. Mitä jos en rakastakkaan jne...

Selvittiin kuitenkin vaik hyppäsin synnytyspelkppolilla, päivystykses ja neuvolas useasti. Tuo pikkunen tuulimuna täyttää helmikuussa viisi, toki vieläkin aiheuttaa sydämentykytyksiä stunteillaan.

Ps. Vieläkin jännittää,hirvittää ja pelottaa kaikki worst case skenaariot. Silti oon ostanu muutaman pikku jutun jo. Koitan vaan uskotella itelleni et kyl tääkin tulee syliin asti. eihän ekankaa kohdalla tullu plussan plussaa ennenku saatiin oikea vauva alulle. Nytkin tää oli eka plussa kolmeen vuoteen.

 

[NäkymätönNinni]

Ihanaa kun täällä on jo synnyttäneitä niin saa vähän kokemuksia tästä kaikesta. Jotenkin koko ajan sellainen olo että pitäis olla jotenkin tietynlainen tai tuntea tiettyä tunnetta, mutta tottahan se on, että ei se niin ole!

Sitten kysymys! Onko teillä jotain vinkkejä mistä voisi lukea positiivisia (alun)!raskaustarinoita? Tarkoitan semmoisia et on vaikka jännittänyt aluksi, mutta raskaus on edennyt normaalisti. Ompa vaikea selittää, mutta tän takia tätä on myös ollut vaikea googletella. Kaikki blogit ja keskustelupalstat keskittyy jotenkin siihen loppuraskauteen tai sitten keskenmenoon. Jostain syystä aina kun luen jotain keskustelua siitä, että on jännittänyt jatkuuko raskaus yms. niin lopputulos on ollut juuri se pahin. Mulla on siis tilanne että varhaisultrassa löytyi syke ja kaikki ok, mutta seuraavaan ultraan on se melkein 4vk ja jostain syystä pelkään ihan hillittömästi että menee kesken ja jää sinne. Siis että ultrassa löytyy sykkeetön alkio/sikiö. Jotenkin tuntuu että kestäisin paremmin jos tulis ittekseen ulos, mut toi ultrassa löytyminen on mun pahin pelko. Ja just se ajatus siitä että olisin esim. tän neljä viikkoa kantanu sisälläni kuollutta alkiota ”turhaan”. Niin että olisko tähän jotain positiivista luettavaa?

Kaipaisin myös tällasia tarinoita. Mua kans pelottaa että menee kesken niin etten huomaa, vaan löytyy vasta ultrassa. Olin ihan paniikissa jo varhaisultrassa, jossa kaikki oli kuitenkin hyvin, mutta edes se ei täysin mua rauhoittanut. En oikein uskalla olla niin onnellinenkaan tästä raskaudesta kuin kuvittelin olevani, kun tuntuu siltä ettei tää näin "helposti" voi mulla mennä. Kun on takana normaalia pidempi yritys, niin jotenkin sitä on vaan omaksunut, että meille lapsen saaminen ei ole helppoa.

 

[Nipanderi]

Ymmärrän ton pelkoajattelun. Pelkäsin läpi esikoisen raskauden. Ar-ultra sitä, ettei ole ketään, nt-ultrassa että on kuollut, rakenneultrassa että on viimeistään vakavia kehityshäiriöitä, synnytyksessä että ainakin kuolee siihen ja synnäriltä lähtiessäkin mun viimeinen pyyntö taisi olla, että voitaisko vielä käydä ne vauvan elvytysohjeet läpi pitkä yritys oli silloinkin.

Hirmu kuluttavaa jälkikäteen ajateltuna se jatkuva menettämisenpelko (vaikka onkin täysin inhimillistä) ja harmittaa etten keskittynyt positiivisiin ajatuksiin enemmän. Tässä olen ottanut toisen asenteen. Yritän nauttia joka päivästä, kun tämä mahdollisuus minulle vielä suotiin. Eilenkin vähän väliä herkistyin onnenkyyneliin, kun katselin möykkyä ultrakuvassa

 

[Landepaukku]

Et suinkaan ole yksin! Siis edelleen saatan alkaa itkeä onnesta ja kiitollisuudesta, että edes positiivisen testin ikinä tein. Pahoinvointi vie kuitenkin kaiken energian, enkä jaksa kauheasti mitään vauvajuttuja. Tähän asti raskaus on ollut fyysisesti lähinnä kamalaa, eikä henkinenkään puoli ole kuormitukselta välttynyt. Uskon ja toivon, että huono fiilis väistyy siinä vaiheessa kun on taas energiaa

Täällä vielä yksi pahoinvoiva, jota etoo myös vauvajutut (kuten mikä tahansa muukin). Siis ei ole todellakaan innostunut olo, vaan kahlaan näiden harmaiden pahoinvointipäivien läpi väkisin.
Onneksi on jo aiemmista raskauksista kokemusta, että tämä olo poistuu, ja tilalle palautuu normaali energia. Silloin voin sitten hehkutella ja alkaa enempi ajatellakin vauvajuttuja. En todellakaan pystyisi katsomaan nyt mitään vauvaohjelmia
Toivottavasti teillä muillakin pahoinvoinnit ja pelot väistyvät (eded hetkeksi). Mutta ihan normaalia tämä on, ei syytä huoleen

Pelottaa mennä huomenna töihin, koska tällä viikolla pahoinvointi on vai pahentunut ja meinaan välillä alkaa itkeä, kun on niin kurja olo. Mitään ei pysty tai edes halua tehdä oksu kurkussa. Jos huominen on liian tuskaa, on pakko koittaa saada sairauslomaa. Aiemmistakin muksuista olin tosi kipeänä, mutta silloin oli itellä yli 7 vuotta vähemmän ikävuosia, joten ehkä silloin kestin niitä helpommin...

Eilen kerroimme miehen kanssa meidän kahdelle lapselle raskaudesta. Jännitti. Mutta samalla helpotti, sillä esikoinen (huolehtiva luonteeltaan) oli varmaan ehtinyt jo luulla, että mulla on korona tai syöpä tai muuta vakavaa... näytin viivottimesta, miten pieni solumöykky on vasta kyseessä, ja että vasta ultralaitteella pystyy tarkistamaan, onko siellä todella jotain kasvamassa. Lapset olivat joka tapauksessa innoissaan ja ymmärtävät nyt paremmin, jos äiti ei oikein pysty ja jaksa.
Oletteko muut kertoneet, jos lapsenne ovat jo kouluikäisiä?

 

[Suskina]

Täällä vielä yksi pahoinvoiva, jota etoo myös vauvajutut (kuten mikä tahansa muukin). Siis ei ole todellakaan innostunut olo, vaan kahlaan näiden harmaiden pahoinvointipäivien läpi väkisin.
Onneksi on jo aiemmista raskauksista kokemusta, että tämä olo poistuu, ja tilalle palautuu normaali energia. Silloin voin sitten hehkutella ja alkaa enempi ajatellakin vauvajuttuja. En todellakaan pystyisi katsomaan nyt mitään vauvaohjelmia
Toivottavasti teillä muillakin pahoinvoinnit ja pelot väistyvät (eded hetkeksi). Mutta ihan normaalia tämä on, ei syytä huoleen

Pelottaa mennä huomenna töihin, koska tällä viikolla pahoinvointi on vai pahentunut ja meinaan välillä alkaa itkeä, kun on niin kurja olo. Mitään ei pysty tai edes halua tehdä oksu kurkussa. Jos huominen on liian tuskaa, on pakko koittaa saada sairauslomaa. Aiemmistakin muksuista olin tosi kipeänä, mutta silloin oli itellä yli 7 vuotta vähemmän ikävuosia, joten ehkä silloin kestin niitä helpommin...

Eilen kerroimme miehen kanssa meidän kahdelle lapselle raskaudesta. Jännitti. Mutta samalla helpotti, sillä esikoinen (huolehtiva luonteeltaan) oli varmaan ehtinyt jo luulla, että mulla on korona tai syöpä tai muuta vakavaa... näytin viivottimesta, miten pieni solumöykky on vasta kyseessä, ja että vasta ultralaitteella pystyy tarkistamaan, onko siellä todella jotain kasvamassa. Lapset olivat joka tapauksessa innoissaan ja ymmärtävät nyt paremmin, jos äiti ei oikein pysty ja jaksa.
Oletteko muut kertoneet, jos lapsenne ovat jo kouluikäisiä?

Ei oo vielä kerrottu, jotenkin haluan odotella vielä ensin neuvolan uä ja sitten ehkä myös sen seuraavan uä. Katselen miltä tässä tuntuu ja mitä tapahtuu aina kanssa. Mun saikun nyt lapsille kuittasin mun anemialla , koska se on niin tuttua jo meillä ja edelleen sekin on voimassa.

 

[Balance]

Me kerrottiin lapsille varhaisultran jälkeen. Esikoinen oli todella huolissaan, että mikä mulla on, kun voin niin huonosti. Oli hyvä päätös.

 

[kie-lo]

Me kerrottiin lapsille varhaisultran jälkeen. Esikoinen oli todella huolissaan, että mikä mulla on, kun voin niin huonosti. Oli hyvä päätös.

Oonkin pari kertaa miettinyt, et oon tän pahoinvointini kanssa onnekas siinä mielessä, että mun ei tarvitse huolehtia itseni lisäksi kuin kissasta (ja siitäkin vaan jos mies on töissä). Varmasti lapset ihmettelevät mikä äitiä vaivaa, jos viikosta toiseen huonossa kunnossa. Toivottavasti alkaisi pian helpottaa sielläkin!

 

[Repo]

Täällä vielä yksi pahoinvoiva, jota etoo myös vauvajutut (kuten mikä tahansa muukin). Siis ei ole todellakaan innostunut olo, vaan kahlaan näiden harmaiden pahoinvointipäivien läpi väkisin.
Onneksi on jo aiemmista raskauksista kokemusta, että tämä olo poistuu, ja tilalle palautuu normaali energia. Silloin voin sitten hehkutella ja alkaa enempi ajatellakin vauvajuttuja. En todellakaan pystyisi katsomaan nyt mitään vauvaohjelmia
Toivottavasti teillä muillakin pahoinvoinnit ja pelot väistyvät (eded hetkeksi). Mutta ihan normaalia tämä on, ei syytä huoleen

Pelottaa mennä huomenna töihin, koska tällä viikolla pahoinvointi on vai pahentunut ja meinaan välillä alkaa itkeä, kun on niin kurja olo. Mitään ei pysty tai edes halua tehdä oksu kurkussa. Jos huominen on liian tuskaa, on pakko koittaa saada sairauslomaa. Aiemmistakin muksuista olin tosi kipeänä, mutta silloin oli itellä yli 7 vuotta vähemmän ikävuosia, joten ehkä silloin kestin niitä helpommin...

Eilen kerroimme miehen kanssa meidän kahdelle lapselle raskaudesta. Jännitti. Mutta samalla helpotti, sillä esikoinen (huolehtiva luonteeltaan) oli varmaan ehtinyt jo luulla, että mulla on korona tai syöpä tai muuta vakavaa... näytin viivottimesta, miten pieni solumöykky on vasta kyseessä, ja että vasta ultralaitteella pystyy tarkistamaan, onko siellä todella jotain kasvamassa. Lapset olivat joka tapauksessa innoissaan ja ymmärtävät nyt paremmin, jos äiti ei oikein pysty ja jaksa.
Oletteko muut kertoneet, jos lapsenne ovat jo kouluikäisiä?

Ei olla kerrottu vielä. Mulla on kanssa aiemmin ollut raudanpuutetta, ja oon ollut milloin missäkin kunnossa . Laitetaan sen piikkiin. Ja toistaiseksi olen pystynyt vaivihkaa siirtämään osan hommista miehelle. Ei tuo pahoinvointikaan vielä niin lamaa. On itsellä niin epävarma olo tämän pienen elämän suhteen, niin pidetään salassa niin kauan kuin voidaan :). Tosin mullahan on vasta 6+6.