Tammikuun juttelut

[Surauttelija]

Ymmärrän ton pelkoajattelun. Pelkäsin läpi esikoisen raskauden. Ar-ultra sitä, ettei ole ketään, nt-ultrassa että on kuollut, rakenneultrassa että on viimeistään vakavia kehityshäiriöitä, synnytyksessä että ainakin kuolee siihen ja synnäriltä lähtiessäkin mun viimeinen pyyntö taisi olla, että voitaisko vielä käydä ne vauvan elvytysohjeet läpi pitkä yritys oli silloinkin.

Hirmu kuluttavaa jälkikäteen ajateltuna se jatkuva menettämisenpelko (vaikka onkin täysin inhimillistä) ja harmittaa etten keskittynyt positiivisiin ajatuksiin enemmän. Tässä olen ottanut toisen asenteen. Yritän nauttia joka päivästä, kun tämä mahdollisuus minulle vielä suotiin. Eilenkin vähän väliä herkistyin onnenkyyneliin, kun katselin möykkyä ultrakuvassa

Palasin jo kolmatta kertaa lukemaan tän sun viestin, kun tämä on niin ihanan toivoa tuova ja samaistuttava! Mulla on hirveä pelko keskenmenosta, ja nt-ultraan tuntuu olevan ikuisuus. Oon erehtynyt lukemaan keskusteluja, joissa ihmiset kertoo kuinka keskeytyneestä keskenmenosta ”merkkinä” oli ainoastaan se, että jotenkin tuntui siltä ettei kaikki ole hyvin... Ja mullahan on se pelko koko ajan! Eli ihanaa kuulla, että peloista huolimatta kaikki voi kuitenkin mennä hyvin.

P.S. Päätin tänään, että en lue enää yhtään keskenmenoja käsittelevää keskustelua/artikkelia ennen seuraavaa ultraa. Ne tekee mut vain hulluksi.

 

[Leonafrey]

Meillä lapset luulee, että oon kipeenä. Eivät onneksi kysele ihan hirveesti enempää. Tai no, pienempi ei puhu vielä kauheesti niin eipä paljon kysele muutenkaan Oon kuitenkin varmaan jonkun verran pystynyt peittelemään pahaa oloa heiltä ja ei oo tarvinnut oksentaa ni sekin tottakai helpottaa salailua. Ajattelin yrittää pitkittää lapsille kertomista mahdollisimman kauan, ettei vaan joutuis kertomaan heille huonoja uutisia. Mut varmaan isommat lapset ymmärtäisikin jo paremmin vaikka kävis miten! Ja luulen että mulla vaikuttaa se keskenmeno taustalla niin vahvasti et oon muutenkin tosi epävarma, ja viikkojakin tietty vasta kai 7+4.
Mä kans erehdyn liian useasti lukemaan keskenmenoista ja se ruokkii pelkoja. Täytyypä itekin koittaa olla lukematta nyt hetkeen mitään sellaista.

 

[Nipanderi]

Palasin jo kolmatta kertaa lukemaan tän sun viestin, kun tämä on niin ihanan toivoa tuova ja samaistuttava! Mulla on hirveä pelko keskenmenosta, ja nt-ultraan tuntuu olevan ikuisuus. Oon erehtynyt lukemaan keskusteluja, joissa ihmiset kertoo kuinka keskeytyneestä keskenmenosta ”merkkinä” oli ainoastaan se, että jotenkin tuntui siltä ettei kaikki ole hyvin... Ja mullahan on se pelko koko ajan! Eli ihanaa kuulla, että peloista huolimatta kaikki voi kuitenkin mennä hyvin.

P.S. Päätin tänään, että en lue enää yhtään keskenmenoja käsittelevää keskustelua/artikkelia ennen seuraavaa ultraa. Ne tekee mut vain hulluksi.

Hyvä päätös. Turha lietso itseen enää ylimääräistä pelkoa Lisäksi lapsettomuuspolilla ar-ultran jälkeen lääkäri totesi, että keskenmenon riski laskee alaspäin siitä ~20%, kun ultrassa on tavattu viikkojaan vastaava sykkeellinen yksilö tottakai missä vaiheessa raskautta vaan voi tapahtua jotakin, mutta itseä kuitenkin hieman rauhoittaa tieto siitä, että on kuitenkin huomattavasti todennäköisempää, että kaikki sujuu hyvin Jos ei suju, niin sitten se on äärimmäisen huonoa tuuria

 

[Ylliste]

Voi kun saisikin oltua ja lopettaisi kokonaan epäonnisista raskauksista lukemisen. Ja tuon kun muistais, että onnistuminen on todennäköisempää kuin epäonnistuminen!!
Meillä oli tänään va-ultra ja kaikki oli vallan hienosti. Silti mieli tekee inhoittavia temppuja ja huoli tulevasta on läsnä 24/7. Ei millään malttaisia odottaa, että viikot ja kuukaudet kuluu.
Lääkäri kehoitti elämään päivä kerrallaan ja koittaa nautiskella tulevasta vuodesta. Taidan koittaa totella tohtoria!

 

[Matryoshka]

Muistan ekasta raskaudesta, että itseäni huoletti se, kun minulla ei ollut niin kovin pahoja raskausoireita ja tuntui, että "kaikki" muut kirjoittelivat kauheista oksetusoloista.

 

[Ciara]

Lopettelen täällä 10kk esikoisen imetystä. Vähän jotenkin ristiriitaiset fiilikset. En oo missään vaiheessa erityisesti nauttinut imetyksestä niinkuin jotkut kertovat, miten ihanaa se on, olen toki ehdottomasti todella kiitollinen ja onnellinen että imetys on sujunut todella hyvin ja olen pystynyt imettämään lastani tämän ajan.

Koska oma olo on mitä on, väysnyt, kuvottava, ruoka ei maistu kunnolla, niin koitan järkeillä asian niin, että parempi yrittää säästää vähäistä energiaa itselle ja vatsassa olevalle vauvalla kuin imetykseen. Luulen että ne suurimmat hyödyt ovat jo saavutettu imetyksen osalta. Esikoinen syö todella hyvin kiinteitä ja juo mielellään korviketta pullosta, eikä päivisin oikein enää jaksa keskittyä imetyksen aikana. silti on jotenkin ristiriitainen fiilis imetyksen lopettamisesta

 

[eebenpie]

Mullakin tuntui, kun oli tässä pahoinvointia, että se olis vähän niinkuin tarkoituskin tehdä tilaa syliin uudelle vauvalle. Esikoista oli helpompi antaa muiden huolehdittavaksi, eikä imetys ollutkaan enää niin tärkeää, kun itse halusi makoilla reporankana etovissa oloissa. Noh, olo on parantunut, mutta vähän tuo ajatus jäi, ja aloin nyt äidintahdistamaan imetystä, vaikka aiemmin olin ajatellut, että se kestää niin kauan kuin kestää.

 

[Sylvikki]

Mä aloitin tänään opinnot työn ohella ja huomenna HOPS-keskustelu oman ohjaajan kanssa. Vähän toki mietityttää, onko tämä järkevää, mutta toisaalta olen aika pitkään kaivannut töiden saralla jotain uutta ja tutkinto kuitenkin todennäköisesti parantaisi mahdollisuuksia saada muita alan töitä.

Keskustelussa pitää käydä läpi tavoitteita, odotuksia, valmistumisaikataulua. Ajattelin kertoa raskaudesta, koska (jos kaikki menee hyvin) ensi syyslukukauden olisin poissaoleva ja sitten voi aidosti suunnitella opiskeluaikataulua realiteetit huomioiden. En tiedä, onko liian kunnianhimoinen ajatus, että jotain opintoja saisin jo tehtyä ensi vuoden tammikuussa, mutta haluaisin kokeilla. Kyse kuitenkin tosiaan työn ohella suoritettavista opinnoista, joten käytännössä tarkoittaisi varmaan muutamia tunteja viikossa.

 

[Landepaukku]

Mä aloitin tänään opinnot työn ohella ja huomenna HOPS-keskustelu oman ohjaajan kanssa. Vähän toki mietityttää, onko tämä järkevää, mutta toisaalta olen aika pitkään kaivannut töiden saralla jotain uutta ja tutkinto kuitenkin todennäköisesti parantaisi mahdollisuuksia saada muita alan töitä.

Keskustelussa pitää käydä läpi tavoitteita, odotuksia, valmistumisaikataulua. Ajattelin kertoa raskaudesta, koska (jos kaikki menee hyvin) ensi syyslukukauden olisin poissaoleva ja sitten voi aidosti suunnitella opiskeluaikataulua realiteetit huomioiden. En tiedä, onko liian kunnianhimoinen ajatus, että jotain opintoja saisin jo tehtyä ensi vuoden tammikuussa, mutta haluaisin kokeilla. Kyse kuitenkin tosiaan työn ohella suoritettavista opinnoista, joten käytännössä tarkoittaisi varmaan muutamia tunteja viikossa.

Onnittelut opinnoista!
Riippuu varmaan jonkin verran opinahjosta ja koulutuksesta, miten niitä saa sumplottua raskausaikana. Oma kokemus on ollut, että todella hyvin. Ite esikoisen vauva-aikana tein gradua ja toista lasta odottaessa aloitin kandiopinnot. Aloitin silloin syksyllä lukukauden, vaikka tiesin sen jäävän kesken loppusyksystä, kun vauva syntyi. Sain silti joitain kursseja tehtyä ja osasta puolet siten, että vuoden päästä syksyllä tein ne puuttuvat puoliskot. Tenttien teko ja esseet olivat sopivia hommia vauban syntymän aikaan ja esikoinen oli osa-aikaisesti päiväkodissa, jotta sain luettua. Toki muutamia aivopieruja valvomisten jälkeen tuli kirjoitettua tenttipapereihin
Monet opettajat olivat todella joustavia, joten kannattaa kysyä heiltä ja ehdottaa poikkeavia suoritustapoja. Toivottavasti sullakin opiskeluissa joustot onnistuu. Ja oikeastaan vasta vauvan synnyttyä näkee, pystyykö vauva-arjessa suorittamaan tenttejä tms. Riippuu vauvasta ja omasta voinnista niin paljon. Tai voihan olla, että sitä on niin vauvahuumassa, ettei opiskelut paljoa kiinnosta

 

[Sylvikki]

Onnittelut opinnoista!
Riippuu varmaan jonkin verran opinahjosta ja koulutuksesta, miten niitä saa sumplottua raskausaikana. Oma kokemus on ollut, että todella hyvin. Ite esikoisen vauva-aikana tein gradua ja toista lasta odottaessa aloitin kandiopinnot. Aloitin silloin syksyllä lukukauden, vaikka tiesin sen jäävän kesken loppusyksystä, kun vauva syntyi. Sain silti joitain kursseja tehtyä ja osasta puolet siten, että vuoden päästä syksyllä tein ne puuttuvat puoliskot. Tenttien teko ja esseet olivat sopivia hommia vauban syntymän aikaan ja esikoinen oli osa-aikaisesti päiväkodissa, jotta sain luettua. Toki muutamia aivopieruja valvomisten jälkeen tuli kirjoitettua tenttipapereihin
Monet opettajat olivat todella joustavia, joten kannattaa kysyä heiltä ja ehdottaa poikkeavia suoritustapoja. Toivottavasti sullakin opiskeluissa joustot onnistuu. Ja oikeastaan vasta vauvan synnyttyä näkee, pystyykö vauva-arjessa suorittamaan tenttejä tms. Riippuu vauvasta ja omasta voinnista niin paljon. Tai voihan olla, että sitä on niin vauvahuumassa, ettei opiskelut paljoa kiinnosta

Kiitos onnitteluista! Ensivaikutelma ainakin on, että opinnot joustavat hyvin ja erilaisista suoritustavoista on mahdollista sopia. Ja sinällään suht stressitön tilanne, kun maisterin tutkinto jo löytyy, tämä kiva lisä siihen, että saisi viime vuosina työelämässä hankitulle osaamiselle myös tutkinnon. Ylempi amk-tutkinto siis kyseessä. Parhaimmillaanhan tuo voisi olla piristävää omaa tekemistä, jos jaksaminen vain antaa myöten. Ja suunnitelmaahan tässä tehdään ja vauva menee tietenkin opintojen edelle.

 

[Minni2016]

Meillä mä jatkan viä imettämistä siihen kun maitoo tulee dillai suht helposti. Keskimmäinen ainakin jätti ite imettämisen ja toivon et nytkin menee niin.

Tohon opiskeluun. Onnea opiskelupaikasta. Nyt vielä tän koronan takia on opinahjot kehittäny omatoimi opiskelua niin voi olla ihan jees opiskella vauvan kanssa omaatahtia.

 

[Matryoshka]

Mun tekisi mieli myös opiskella, mutta pelkään ettei jaksaminen ja arjen hallinta veny siihen. Pitäisi ehkä vain alkaa lukea itsekseen jotain kurssikirjoja ja ehkä testailla tekemällä muutama kurssi avoimen yo:n tai AMK:n kautta.

Vielä kun keksisin mitä oikeasti tahtoisin tehdä isona. Pari korkeakoulututkintoa on jäänyt kesken, kun ei vain kiinnostanut tarpeeksi ja toiseen ei riittänyt taidot ja kyseisellä alalla tuli myös muutoksia niin, että moni kokenutkin tekijä jätti alan.

Tahtoisin jonkin yhdeksästä viiteen toimistohomman. Sellaiseen voisi kai päästä kiinni ihan amiksen merkonomitutkinnollakin. Jokin palkanlaskenta, laskutus tms numeroiden pyörittely olisi ihan ok, mutta varmempaa olisi kai opiskella jokin korkeakoulututkinto.

 

[Landepaukku]

Itselle opiskelu vauva-aikana tarjosi sen "oman jutun", henkireiän ja vaihtelun ainaiseen vauvailuun. Ihmiset on tietty erilaisia, mutta ite kaipaan ehdottomasti jonkin oman projektin tai tekemisen, joka muistuttaa mua, että mulla on muitakin rooleja kuin pelkkä äitiys.
Nyt en taida ottaa opintoja äitiyslomalle, mutta olen suunnitellut muunlaista omaa projektia, johon voin heittäytyä välillä.

 

[Ylliste]

Itseä ei tällä hetkellä opinnot innosta, mutta yrittäjänä "saan" varmaan tehdä duunia ihan niin paljon kun vaan pystyn. Lähinnä jänskättää kauanko sitä saa olla vauvan kanssa sitten rauhaksiin. Ydinliiketoiminnan kannalta tää syntyy kyllä täydelliseen aikaan. Ja pääasia että syntyy.
Uskon kyllä tuon, että opinnot tai työt tulee tarpeeseen itse kullekin ja pitää elämässä mukavasti kiinni.

 

[kie-lo]

Mulla myös opinnot kesken, toista yliopistotutkintoa teen. Aiempi tutkinto on ulkomailta, eikä sen hyödyntäminen Suomessa ole ollut kovin helppoa, joten pääsin onneksi viime keväänä sisään suomalaiseen yliopistoon.

Tuon aiemman tutkinnon kasaaminen oli suoraan sanottuna elämäni hirveintä aikaa, ja ihmettelen, miten sain ikinä sen tehtyä. Yliopiston puolelta joustoa oli 0 % ja jos yksikin opintopiste jäi suorittamatta vaaditusta määrästä tietyssä ajassa, koulu kirjoitti sakon. Suomalainen yliopisto näyttäytyy nyt aivan ihanana paikkana!

Sitä en ole vielä miettinyt, miten ensi syksyn opintojen kanssa aion tehdä. Toisaalta hyvä pointti se, että saattaa kaivata vauva-arjen oheen jotain omaa. Toisaalta taas kyseessä on ensimmäinen lapsi meille molemmille, joten opettelua saattaa olla melkoisesti. Saa nähdä

 

[Amelii]

Klikkasin vahingossa yläpalkista itseni kohtaan "Laskettu aika 2021" ja kiinnitin huomiota keskustelujen ja viestien määrään eri kuukausien ryhmissä. Käykääs katsomassa, kuinka aktiivinen ryhmä tää Elokuiset onkaan! :) Vai onko meitä vaan tavallista enemmän?

 

[Repo]

Klikkasin vahingossa yläpalkista itseni kohtaan "Laskettu aika 2021" ja kiinnitin huomiota keskustelujen ja viestien määrään eri kuukausien ryhmissä. Käykääs katsomassa, kuinka aktiivinen ryhmä tää Elokuiset onkaan! :) Vai onko meitä vaan tavallista enemmän?

Kappas niinpäs onkin . Elokuiset maailman kartalle

 

[Minni2016]

Maaliskuiset oli menny ohi. Mut juu aika hyvin vuestejä. Voi tietty olla et tuo ajjempien kuukausien vähän vähentyny kun porukka siirtyy tonne salaselle puolelle nii yleinen puoli hiljenee.

 

[Agnés]

Klikkasin vahingossa yläpalkista itseni kohtaan "Laskettu aika 2021" ja kiinnitin huomiota keskustelujen ja viestien määrään eri kuukausien ryhmissä. Käykääs katsomassa, kuinka aktiivinen ryhmä tää Elokuiset onkaan! :) Vai onko meitä vaan tavallista enemmän?

Joo, oon alusta asti seurannut noita lukuja, kiva kun meillä on näin aktiivista porukkaa :)

 

[Landepaukku]

Ihanan aktiivista tosiaan! Ihana huomata, että lisää viestejä on tullut ketjuihin

Voi olla myös, että meillä elokuisilla on nämä piinaavat aljuraskauden ajat meneillään, kun pahoinvointi jyllää ja epävarmuus ja pelot kolkuttelee. Silloin on kova tarve löytää vertaistukea. Itellä ainakin jatkuvassa etovassa olossa ei jaksa tehdä juuri muuta kuin selata kännykkää...