Hei Miimulainen!
Olet rohkea, kun uskallat tuoda raskauteen liittyviä negatiivisiakin tunteita esille ja kysyt niistä, kun ne painavat mieltäsi. Tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä kuvailemassasi tilanteessa, kun voit itse todella huonosti ja yhdistät huonon olosi vauvaan. Vielä koittaa kuitenkin aika, kun paha olo helpottaa ja alat liittämään vauvaasi myös positiivisia ajatuksia ja tunteita. Joskus tämä voi tapahtua vasta lapsen synnyttyäkin, eikä sekään ole mitenkään väärin. Koko kehosi on myllerryksessä ja hormonit tekevät tepposiaan. Koita nauttia mistä tahansa positiivisista asioista elämässäsi, joista saat tässä tilanteessa mielihyvää. Älä myöskään usko kaikenlaisia nettikirjoitteluja. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan pahoinvoivien äitien lapsista kasvaa älykkäämpiä ja menestyneempiä kuin niiden, jotka eivät voi pahoin raskausaikana. Lue mieluummin tällaisia tutkimuksia.
Rakkain terveisin,
Eki
Muistaako joku koska seuraavan äitiyspakkauksen kuosit julkaistaan?
Joko olette miettineet valmiiksi kiinnostaako pakkaus vai raha?
Periaatteessa meillä ei olisi tarvetta pakkaukselle, mutta koska muillekin se on otettu ja sinne säilötty muistoja vuosien varrelta, niin uskoisin että tälle viimeiselläkin se sitten otetaan pakkauksena. En vain oikein välitä tämän hetken kuoseista, ja laskeskelin että voisi ehtiä seuraavaan jakoon
Tänään tosin on ollut lähes oireeton epäuskon päivä. Tarvitaanko tässä edes mitään pakkausta
Mutta. Tilanne alkaa muuttua, sun vointi voi helpottua (tai pahentua), aika kuluu. Pian näet liikkuvan vauvan ultrassa. Yhtenä aamuna tunnetkin liikkeitä. Ne on niitä aikoja jolloin ajatuksissa alkaa raksuttaa eri tavalla. Asia konkretisoituu. 
Tietenkin olen tosi onnellinen plussasta mutta yritän vaan selvitä hetki kerrallaan päivästä, kovan pahoinvoinnin ja oksentelun kera. Ja touhuta jotain lasten kanssa kun viimeisiä lomapäiviään osa viettelee. En jaksa vielä miettiä tulevaa enkä vauvajuttuja, tietty mulle ne onkin jo tuttuja juttuja. Toki voi johtua myös siitä että en ole käynyt ultrassakaan vielä ja raskaus on vielä niin epätodellista, siis oireista huolimatta Kirpparilta on tullut ostettua pienellä rahalla jotain äitiyspakkauksen vaatteita ja muutama makuupussi. Yhdestä tuunasin viimeksi kaukalopussin mutta on niin tyttömäinen kuosi että joudun tekemään kyllä uuden jos tämä onkin poika. Toivottavasti olo sen verran helpottuu jossain vaiheessa :)
.
Ihanaa kun täällä on jo synnyttäneitä niin saa vähän kokemuksia tästä kaikesta. Jotenkin koko ajan sellainen olo että pitäis olla jotenkin tietynlainen tai tuntea tiettyä tunnetta, mutta tottahan se on, että ei se niin ole!
Sitten kysymys! Onko teillä jotain vinkkejä mistä voisi lukea positiivisia (alun)!raskaustarinoita? Tarkoitan semmoisia et on vaikka jännittänyt aluksi, mutta raskaus on edennyt normaalisti. Ompa vaikea selittää, mutta tän takia tätä on myös ollut vaikea googletella. Kaikki blogit ja keskustelupalstat keskittyy jotenkin siihen loppuraskauteen tai sitten keskenmenoon. Jostain syystä aina kun luen jotain keskustelua siitä, että on jännittänyt jatkuuko raskaus yms. niin lopputulos on ollut juuri se pahin. Mulla on siis tilanne että varhaisultrassa löytyi syke ja kaikki ok, mutta seuraavaan ultraan on se melkein 4vk ja jostain syystä pelkään ihan hillittömästi että menee kesken ja jää sinne. Siis että ultrassa löytyy sykkeetön alkio/sikiö. Jotenkin tuntuu että kestäisin paremmin jos tulis ittekseen ulos, mut toi ultrassa löytyminen on mun pahin pelko. Ja just se ajatus siitä että olisin esim. tän neljä viikkoa kantanu sisälläni kuollutta alkiota ”turhaan”. Niin että olisko tähän jotain positiivista luettavaa?
pitkä yritys oli silloinkin.
Et suinkaan ole yksin! Siis edelleen saatan alkaa itkeä onnesta ja kiitollisuudesta, että edes positiivisen testin ikinä tein. Pahoinvointi vie kuitenkin kaiken energian, enkä jaksa kauheasti mitään vauvajuttuja. Tähän asti raskaus on ollut fyysisesti lähinnä kamalaa, eikä henkinenkään puoli ole kuormitukselta välttynyt. Uskon ja toivon, että huono fiilis väistyy siinä vaiheessa kun on taas energiaa
Täällä vielä yksi pahoinvoiva, jota etoo myös vauvajutut (kuten mikä tahansa muukin). Siis ei ole todellakaan innostunut olo, vaan kahlaan näiden harmaiden pahoinvointipäivien läpi väkisin.
Onneksi on jo aiemmista raskauksista kokemusta, että tämä olo poistuu, ja tilalle palautuu normaali energia. Silloin voin sitten hehkutella ja alkaa enempi ajatellakin vauvajuttuja. En todellakaan pystyisi katsomaan nyt mitään vauvaohjelmia
Toivottavasti teillä muillakin pahoinvoinnit ja pelot väistyvät (eded hetkeksi). Mutta ihan normaalia tämä on, ei syytä huoleen
Pelottaa mennä huomenna töihin, koska tällä viikolla pahoinvointi on vai pahentunut ja meinaan välillä alkaa itkeä, kun on niin kurja olo. Mitään ei pysty tai edes halua tehdä oksu kurkussa. Jos huominen on liian tuskaa, on pakko koittaa saada sairauslomaa. Aiemmistakin muksuista olin tosi kipeänä, mutta silloin oli itellä yli 7 vuotta vähemmän ikävuosia, joten ehkä silloin kestin niitä helpommin...
Eilen kerroimme miehen kanssa meidän kahdelle lapselle raskaudesta. Jännitti. Mutta samalla helpotti, sillä esikoinen (huolehtiva luonteeltaan) oli varmaan ehtinyt jo luulla, että mulla on korona tai syöpä tai muuta vakavaa... näytin viivottimesta, miten pieni solumöykky on vasta kyseessä, ja että vasta ultralaitteella pystyy tarkistamaan, onko siellä todella jotain kasvamassa. Lapset olivat joka tapauksessa innoissaan ja ymmärtävät nyt paremmin, jos äiti ei oikein pysty ja jaksa.
Oletteko muut kertoneet, jos lapsenne ovat jo kouluikäisiä?
Toivottavasti alkaisi pian helpottaa sielläkin!
Ei olla kerrottu vielä. Mulla on kanssa aiemmin ollut raudanpuutetta, ja oon ollut milloin missäkin kunnossa
Onneksi on jo aiemmista raskauksista kokemusta, että tämä olo poistuu, ja tilalle palautuu normaali energia. Silloin voin sitten hehkutella ja alkaa enempi ajatellakin vauvajuttuja. En todellakaan pystyisi katsomaan nyt mitään vauvaohjelmia
Toivottavasti teillä muillakin pahoinvoinnit ja pelot väistyvät (eded hetkeksi). Mutta ihan normaalia tämä on, ei syytä huoleen
Pelottaa mennä huomenna töihin, koska tällä viikolla pahoinvointi on vai pahentunut ja meinaan välillä alkaa itkeä, kun on niin kurja olo. Mitään ei pysty tai edes halua tehdä oksu kurkussa. Jos huominen on liian tuskaa, on pakko koittaa saada sairauslomaa. Aiemmistakin muksuista olin tosi kipeänä, mutta silloin oli itellä yli 7 vuotta vähemmän ikävuosia, joten ehkä silloin kestin niitä helpommin...
Eilen kerroimme miehen kanssa meidän kahdelle lapselle raskaudesta. Jännitti. Mutta samalla helpotti, sillä esikoinen (huolehtiva luonteeltaan) oli varmaan ehtinyt jo luulla, että mulla on korona tai syöpä tai muuta vakavaa... näytin viivottimesta, miten pieni solumöykky on vasta kyseessä, ja että vasta ultralaitteella pystyy tarkistamaan, onko siellä todella jotain kasvamassa. Lapset olivat joka tapauksessa innoissaan ja ymmärtävät nyt paremmin, jos äiti ei oikein pysty ja jaksa.
Oletteko muut kertoneet, jos lapsenne ovat jo kouluikäisiä?
. Laitetaan sen piikkiin. Ja toistaiseksi olen pystynyt vaivihkaa siirtämään osan hommista miehelle. Ei tuo pahoinvointikaan vielä niin lamaa. On itsellä niin epävarma olo tämän pienen elämän suhteen, niin pidetään salassa niin kauan kuin voidaan :). Tosin mullahan on vasta 6+6.
