Mie oon öljynnyt mahaa ja rintoja Ceridalilla. En tiedä onko siitä mitään hyötyä, kun ei tuo mahakaan nyt niin suuren suuri ole. En sit tiedä, olisiko niitä arpia minkä verran tällaisella laiskalla rasvailijalla, jos en ois ottanut itseä niskasta kiinni.
Omaa napaa: Eikö tää meiän muksu voisi olla jo valmis syntymään? Supistukset hävisi eiliseltä, vaikka touhusin aika paljon. En kuitenkaan uskalla puuhailla niin paljon kuin haluaisin ja kotona kykkiminen ärsyttää jo. Aamuyöstä heräsin pariin tiukkaan supistukseen, mutta taas supistelu helpotti parissa tunnissa kokonaan.
Tänään määritetään sektion pvm, mutta se on kumminkin jossain neljän viikon päästä vasta. Tyhmäähän se on odottaa jo nyt, 36+0, vauvaa syntyväksi, mutta viimeiset hetket on niin älyttömän pitkiä. Koko raskausaika on ollut hankala ja nyt 1,5 kk kotona nyhjättyä alkaa hermo loppua. Liekö sitä ajattelee liian optimistisesti, kun ajattelen et sit sektion jälkeen saan toimia oman kropan tuntemusten mukaan? Tää on niin älyttömän turhauttavaa varoa kaikkea vain varmuuden vuoksi.
Toissapäivänä oltiin varmoja, että tän päiväinen sairaalakeikka pitää heittää taksilla, mut nyt kun supistukset loistaa poissaolollaan, ni mie taidan sittenkin lähteä ajamaan ite. Säästyy nekin rahat johonkin mukavempaan. Paitsi etten mie saa lähteä tuhlailevan niitä pennosia minnekään. Ellen sit ihan uhallakin lähe käymään kaupungilla sairaalavisiitin jälkeen. Livin' on the edge saa uusia, tosi laimeita merkityksiä näinä aikoina.