Taaperoarki

Meillä ei ole suunnitelmissa siirtyä lastensänkyyn vielä pitkään aikaan. Päiväkodissa poju nukkuu lastensängyssä päikkärit ja se sujuu hyvin. Mutta päiväkoti on eri kuin koti :wink täällä varmaan ei pysyttäisi sängyssä hetkeäkään, vaan karattaisiin seikkailemaan... o_O Meillä pinniksen reuna on niin korkea, että poika ei vielä aikoihin pääse sieltä kiipeämään pois. (Kai. Toivottavasti ei. :confused:)
 
Täällä laitettiin lastensänky tilaukseen, pinnasänky on normaalikokoa pienempi ja alkaa olla selkeästi liian ahdas. Sitä en tiedä miten siellä isommassa sängyssä pysytään, sen näkee sitten. Oli siinä ihan kunnon turvalaidat ainakin.
 
Ohhoh. Mulla on yh-viikko, kun mies on työmatkalla maanantaista lauantaihin, ja olen jo nyt kahden päivän jälkeen ihan hajalla. :banghead: Lähdin tytön kanssa käymään mun vanhemmilla, jotta saadaan viikkoa jotenkin kulumaan. Täällä on mennyt periaatteessa ihan hyvin, mutta neiti pelkää mun pikkuveljeä ja isäpuolta. Äitini ei tietenkään tajua tai halua myöntää, vaan minä kuvittelen. Välillä en pääse vessaan kun neiti hätääntyy ja on ihan paniikissa. Päivisin on kuitenkin mennyt suht ok, mutta illat ja yöt on tosi tuskaisia. Eilen neiti nukahti tosi helposti ennen kahdeksaa, mutta heräsi jo tunnin päästä ja vaati käytännössä uuden nukutuksen. Sitten herätys klo 04 eikä auttanut mikään, vaan valvottiin klo 06 asti. Tänään nukutusta kaksi tuntia, joista jälkimmäinen suoraa huutoa. :sad001 Ja mä huomaan tosta aika selvästi, että ikävöi isää, mutta tämänkin kuulemma kuvittelen.... Kun täällä vaan kaikki on uutta ja jännää ja siksi se itkee. :mad:
 
Ovien kiinni laittoo tyttö on harrastanut jo jonkun aikaa, mut ollu ihan paniikissa kun lukitsee itsensä jonnekin vahingossa.
Uutena juttuna on semmoinen, että se huutaa hei-hei ja painelee omaan huoneeseensa leikkiin itsekseen ja ovi perässä kiinni.
Jos koittaa mennä katsoon, niin tulee äkänen häätö. ^^ itsenäistyvä neitokainen. :D

Mietin, että vastahan tuo opetteli käyttään helistintä. Nyt sillä on nukenrattaat ja sylillinen nukkeja, joita se hoitaa ja "syöttää" ja peittelee nukkuun ja työntää ympäriinsä rattaissa. Se sai myös leikkihellan ja astioita ja tekee nyt kovin tohkeissaan mielikuvitusruokaa ja on syövinään sitä ja tarjoilee mulle.
Sydän pakahtuu. :')
 
Tsemppia Lattemamma! Meille ei tarvitse kuin yksi huonosti mennyt ilta kahdestaan pojan kanssa ja olen ihan hajalla. Toissailtana poika oksensi taas pitkasta aikaa iltaruokansa, oksennusta oli ihan hiuksissa saakka. Kylvetys, vaatteiden vaihto, rauhoittelu ja nukutus. Sitten viela olohuoneen ja syottiksen siivoaminen oksennuksesta, tuuletus, oma suihkussa kaynti jne. Kello oli jopa 23, kun paasin itse nukkumaan. Nostan hattua niille, jotka ovat ihan oikeasti yh:ja. Ei tata kaikkea jaksaisi yksin pirukaan. o_O
 
Meilla pojalla on Ikean Ekorre-kavelyvaunu, johon poika kokoaa tavaroitaan, kavelee vaunun kanssa edestakaisin ja purkaa tavaroita eri paikkoihin. Joskus menee koko vaunu nurin. Toi on ehka se kaikista pitkajanteisin leikki, mita talla hetkella jaksaa tehda. :) Tarkoitus olisi jossain vaiheessa osta semmonen hieman isompi, perinteinen kuorma-auto, jonka kuormaan voi laittaa tavaroita ja kipata lavalta pois. Pojalla on pikkuautoja jonkin verran, mutta ei han oikein viela ymmarra pikkuautojen funktiota. Myohemmnin ostamme varmaan myos liikennematon, jolla saa leikkia autoineen.
 
Pojan tarhassa oli eilen kansainvalinen rauhanpaiva, jota oli muistettu askartelemalla yhteinen kadenjalkiteos ja jokaiselle lapselle sellainen kartonkinen paahine, jossa on valkoinen kyyhkynen. Sitten kaikista oli otettu yhteiskuva ne kyyhkyshatut paassa. Kotona poika oli sitten varastanut sen hatun tv-tasolta, repinyt sen kappaleiksi, katkaissut silta kaulan ja juoksi sitten mun luo sen paperikyyhkysen paa suussaan. Et se siita rauhankyyhkysesta. :grin Meilla ei ole rauhanpaiva, ei koskaan. :angry1
 
Poika on ollut oikea kiukkupussi viikonlopusta saakka. Se on sellaista jatkuvaa kitinaa. Ensin haluaa syliin, sitten alkaa kiemurrella ja natista, ja haluaa takaisin lattialle. Omat lelut ei kelpaa, vaan on pakko saada kaukosaadin, mun hiusharja tai mika tahansa kielletty asia itselleen. Sitten kun ei saa, niin alkaa kauhea vollotus. Jos annan sille oman lelun kateen hyvitykseksi mielipahasta, niin se heittaa sen lelun apinan raivolla lattialle. :mad:

Pojalle on myos kehittynyt jonkinlainen ovi-fetissi. Jatkuvasti pitaisi paasta just siihen tilaan, minka ovi on suljettu. Poika hakkaa suljettua keittion ovea (vaikka kumpikaan vanhemmista ei edes olisi keittossa) ja vollottaa. Sitten se pyllahtaa raivosta soikeana lattialle makaamaan ja kolauttaa samalla paansa kovaan kivilattiaan.

Et semmosta meilla. Joskus olen ihan oikeasti helpottunut, kun poika on vihdoin saatu nukkumaan. :smiley-ashamed004
 
Kova on oma tahto myös täällä, ja paljon myös testataan rajoja ja AINA halutaan se toinen tavara eikä varmaan kelpaa se mikä kädessä on tai se mitä tarjotaan... Uhmaikää odotellessa :grin
 
Meillä rajat toimivat parhaiten niissä asioissa, mitkä ovat aina sallittuja tai kiellettyjä, mutta tilannetajua ei vielä oikein voi soveltaa. Esimerkiksi keittiöpuuhiin poika voisi osallistua minun puuhatessani keittiössä, mutta kun muulloinkin pitäisi päästä ja auta armias sitä huutoa, jos ei. Selitä siinä nyt sitten että ei siellä ole tällä haavaa mitään tiskattavaa, tiskataan taas huomenna... :rolleyes:
 
Joo, joku uhmaiän tapainen on alkanut täälläkin. Ajoittain raivareita ihan ilman syytä, tai ainakaan minä en kykyne syitä löytämään. Tänään lattefaija jäi kotiin kun on kipeänä, neiti juoksi makkariin ja sanoin että annetaan isän nukkua. Raivari. Lopulta päästin sen sinne katsomaan että isä on kyllä kotona, mutta ei se enää auttanut, raivari vaan jatkui.
 
Just käytiin tänään neuvolassa kasvukontrollissa ja siellä kysyin neuvolatädiltä, että onko ihan normaalia että näin pieni vetää itkupotkuraivareita ja neuvolatäti sanoi että on se tavallaan kun just toi rajojen kokeilu alkaa kunnolla ja oman itsen tiedostaminen ja se oma tahto puskee samaan aikaan voimakkaammin esille. Toiset ilmaisee sitten voimakkaammin itseään. Meillä kanssa raivotaan jos kielletään jotain. Ja raivotaan myös jos joudun laskemaan sylistä kun tarvitsen kahta kättä esim. jos otan pojan puuroa mikrosta (kuuma lautanen). Joo sitä uhmaikää odotellessa.
 
Ja toi kun ne raivarit ei lopu, esim. jos ensin kerjätään ruokapöydässä maitomukia, sitten otetaan raivarit kun tarjoan ensin lusikallista ruokaa, ja sitten kun saisi sen maidon niin ollaan jo niin kierroksilla ettei se raivoaminen lopukaan. Huoh (ja on se toisaalta kuitenkin vähän sellaista, että myös naurattaa)...
 
Mulla on sellainen tyhmä lapsuustrauma, kun äiti ei osannut tehdä ranskanlettiä ja kaverin mutsi värkkäsi sille vaikka mitä hienoja, esim. sellaisen päätä kiertävän ranskanletin. Siksi päätin jo lapsena, että jos joskus saan tytön niin opettelen sitten tekemään sen ranskiksen. Ja nyt olen odottanut innolla, että neidin hiukset kasvaa siihen mittaan, että niitä pääsee laittamaan, ja ihme kyllä ne ovatkin jo harteille (luulin, että kasvais paljon hitaammin) niin että ne saisi jo hyvin ponnarille ja pienen letinkin sais tehtyä, mutta arvatkaa pysyykö tuo tyyppi paikallaan. Ei. Että nyt odotan sitten sitä, että kärsivällisyys kasvaa... :rolleyes:
 
^ Miten olis sellainen (minusta aika pelottava) kammattava pää harjoitusvastustajaksi? :grin Vaikka en kyllä luottais sellaiseen, ties vaikka sekin juoksis yhtäkkiä karkuun.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top