Taaperoarki

Yks purkki nitroja myos tanne, kiitos. :mad: Meilla poika ei ole oppinut mitaan marraskuisesta 2.asteen palovammastaan, vaan haluaa edelleen tehda tuttavuutta uunin kanssa. Talla kertaa poika tuli tutkimaan paalla olevaa uunia ja katseli uunin sisalla olevaa makaronilaatikkoa koskien samalla uunin lasiin. Ei se nyt tietenkaan polttavan kuuma ollut, mutta kylla ma taas vaan saikahdin! Ei kai meille nyt samaa vahinkoa voi sattua toista kertaa... Ja kuinka vaikeaa se voi olla pitaa sita keittion ovea kiinni aina kun kokkaa? Ilmeisesti meille aika haastavaa. Ja poika on just semmonen huoneeseen hiljaisesti hiipiva nopealiikkeinen ninja, jonka kanssa saa olla tosi varovainen.
 
Ja diapamia kiitos tänne! Millä helvetillä tuon lapsen saa ulkoilemaan?? Ollaan jostain syyskuusta saakka yritetty käydä aina ulkona muutakin kuin kärryttelemässä, mutta anna olla viiminen kerta, jos vaunuista nostat pois ja pitäisi jotakin siellä ulkoilmassa myös tehdä. Jalat on yhtäkkiä täyttä hyytelöä, maassa maataan ja huudetaan, kuin teuraalle vietäisi..

Pari viikkoa pidin taukoa ja annoin pojan vaan leikkiä sisällä, mutta tänään taas yritettiin, kun maassa on lunta ja taas sama rumba, poika huutaa kuin riivattu siihen saakka, että pääsee sisälle.

Oliskos idiksiä, mitä tehdä vai loppuuko tää itsestään joskus? :mad::mad:
 
Saria, meilla on tavallaan sama ongelma, mutta toisinpain. Poika kestaa urheasti, jos liikutaan rattain reippaasti eteenpain, mutta sitten jos hiemankin pysahdytaan, niin alkaa vinku ja kiemurtelu, ja hanen on pakko paasta jaloittelemaan. Sitten poika juoksee, leikkii ja tutkii paikkoja, mutta kotiinlahdon koittaessa alkaa armoton itku, kun koitetaan laittaa takaisin rattaisiin. Poika vetaa itsensa ihan piikkisuoraksi lankuksi ja sita on tosi vaikea saada istumaan. Pylly nousee aina penkista, kiemurrellaan ja huudetaan naama punaisena. Sitten kun vihdoin remmit ja turvakaari on saatu paikoilleen, niin sitten saatetaan ulvoa koko loppumatka kotiin. Leikkituokion/kavelyn jalkeen se rattaisiin takaisin laittaminen nyt vaan on se kaikista pahin rangaistus.
 
En nyt tiedä mihin tämä kuuluu, niin laitetaan tänne. Oletteko huomanneet taaperoissanne ns muodonmuutoksia? Katselin pojasta jouluna otettuja valokuvia ja hitto sillä on hartiat levinnyt :eek: Samaa on muutkin huomauttaneet ja kysyneet vitsikkäinä että onko pojan vatsa siirtynyt hartioihin kun poika näyttää niin pitkältä ja leveältä, eikä enää niin pyöreältä. No, se maha on kyllä tallessa, no worries :laughing021 mutta kun poikaa katsoo takaapäin niin muoto alkaa olemaan vähän Vn muotoinen o_O Pojan 18v serkku on todella roteva ja lähes 190cm pitkä, joten sellainen tuostakin näyttää tulevan :Heartred
 
Mun mielesta poitsu on ihan samannakoinen ja -kokoinen nyt kuin 1-v. synttarikuvissa. Mutta sitten jos vertaa elokuisiin rantakuviin, niin poika on paljon hoikempi ja kasvot hoikistuneet.
Meidan pojallahan oli jonkinlaiset horokorvat syntyessaan. o_O Nyt olen sitten huomannut, etta ne ovat tasoittuneet aika lailla eli korvat ovat taaempana ja normaalimmat.
En usko, etta pojasta nyt kovin pitkaa tulee. Ma olen 172cm eli hieman pidempi kuin keskivertonainen, mutta mies on vain 177cm (ja kuitenkin 20kg minua painavampi). Toisaalta mun veli on sen 190cm, mutta miehen perheen puolella kukaan mieshenkilo ei ole niin pitka (ja kaikki naiset lyhyempia kuin ma :smug:).
 
Littlered, sähän oot hujoppi tässä maassa :laughing021

Mä oon 170, mies 178, mutta kaikki mun suvun miehet on n 190cm pitkiä ja koska poika on edelleen mun kopio ja miehen geenit ovat näyttäisivät unohtuneet johonkin, niin epäilen että pojasta kasvaa tosi pitkä :) Myös meillä katosi sitä vauvanpyöreyttä syksyllä mutta tuli takaisin nyt kun ruoka taas maistuu ja vatsatauteja ei ole ollut pitkään aikaan.
 
1-vuotiskuvissa näkyvä pyöreys on kyllä kadonnut, nyt tuo näyttää pikkutytöltä eikä enää vauvalta. Meillä on molemmissa suvuissa sekä pitkiä että lyhyempiä, joten tytöstä voi tulla mitä vaan.
 
En ole huomannut mainittavaa eroa, paitsi että pituutta on kyllä tullut selvästi lisää.
Onko kukaan mittailut lapsosen pituutta ja painoa 1-vuotisneuvolan jälkeen? Me ei vielä olla, mutta mielessä on ollut. Nyt vois ottaa sellaisen "puolivälin" mittauksen kun 1,5-vuotisneuvolaan on vielä aikaa.
 
Meillä ei ole minusta tullut erityisemmin pituutta tai painoakaan nyt lisää, mutta muuten tuo on kyllä muuttunut vauvasta ihan täysin pikkupojaksi. Mutta enemmän kuin ulkonäköön, se muutos on tullut koko olemukseen ja näkyy siinä mitä ja miten poika puuhailee ja miten hän on kontaktissa muihin ihmisiin.
 
Aamua
Tyttö herätti meidät 8.08, hyvä, koska isäntä nukkui pommiin.. 8.30 se töihin ja me jäätiin 'pärjäilemään'.
8.40 mä olin saanut keitettyä kapselikahvit itselleni ja vein kupin pöydälle piiitkälle ja menin jääkaapille.
8.41 tyttö yritti ottaa kuppia pöydältä ja kaatoi 1/2 pöydälle&lattialle. Onni ja ihme, ettei päällensä roiskunut kuin muutama tippa. Se kun on kuumaa!
8.45 olin saanut siivottua jäljet ja menin laittaan uutta kahvia. Tyttö halusi eh-dot-to-mas-ti Kuomat jalkaan ja saapasteli niillä ympäriinsä.
8.47 mun kahvi oli valmista, mutta piti hakea tyttö pöydältä ennen juomista.
8.49 se oli uudestaan menossa pöydälle ja kun lähdin sieppaan, se putosi Kuomineen päivineen tuolilta selkä eellä ja löi vähän päätäänkin matkalla
+-4 min rauhoittelua, Kuomat lähti piiloon.
9.00 Join kahviani ja katselin läpi tärkeitä papereita 40 cm päässä tytöstä, mutta selkä siihen päin
9.00 Se kiipesi jälleen kerran samaiselle keittiön tuolille ja oli sekunnissa nurin naamallaan tuolin mukana.
-> rauhoittelua

Lisäksi on tullut monta itkua jostain kolhusta, lipeämisestä tai törmäämisestä. Yksi pesevästä imurista revitty tiiviste. Koiran oma-aloitteinen ruokkiminen säkistä ja samalla neiti popsi itse muutamat naksut. Keksintöjä, kuten 'syönpä leipäni saappaasta tai jogurttia kastaen nyrkin astiaan'. Makkarin ikkunassa roikkumista tuolilla keikkuen. Muutamia pari minuuttia kestäneitä itsenäisiä leikkituokioita (jolloin mä kirjoitan tätä'). Jne. Ja päivä oo kunnolla alkanutkaan.. Klo 11 päivän saldo 3 uutta mustelmaa naamaan.
Ulos ois kiva mennä, mut siel on sen verran kylmä, että koirakin pyrki selviään pissipyrähdyksestä yhdellä jalalla pomppien.

Jos selviän täysjärkisenä tänään niin... -.-'
 
^Tuo kuulostaa hyvin tutulta. Hieman eri variaatioilla meillakin menee yhteiselo noin.
Joskus olen ihan sairaan tyytyvainen, kun paasen toihin aamulla ja saan juoda kahvini rauhassa. Tai sitten kun Se nukahtaa ja saan maata hetken sohvalla rauhassa.

Ma olisin kuvitellut, etta poika tarhaan tottuneena sietaisi hieman pidempia itsenaisia leikkituokioita kotona. Ottaen huomioon, etta ei siella tarhassa kuitenkaan ole samanlaista aikuisen ihmisen jakamatonta huomiota kuin kotona. Tai siis lapset tarhassa leikkivat niin, ettei aina ole aikuinen viihdyttajana.
Poika on (ainakin kotona, enhan ma edes tieda, millainen se todellisuudessa on tarhassa) just sellanen huomionhakuinen takiainen. Tai sitten kuvio menee kaanteisesti eli se on helmoissa roikkuja kotona, koska ei tarhassa saa tarpeeksi huomiota(?). Toivottavasti tama vaihe menee pian ohi. :confused:
 
Sympatiat! Vaikka en kyllä voinut olla nauramatta kohdissa koiran oma-aloitteinen ruokkiminen, naksujen syönti ja jugurtin lappaminen nyrkillä kitaan :hilarious:
 
Onko kenelläkään vielä toteutettu tai suunnitteilla siirtää ipana "isojen lasten sänkyyn" tai ottaa pinnasängystä reuna pois jos se on mahdollista? Meillä ei ole mahdollista (tietääkseni :D) joten seuraava vaihe on oikea lastensänky. On aika pienestä kiinni että poika kiipeää pinnasängystä pois ja sitten kun se tapahtuu, se on ihan sama siirtyä isompaan sänkyyn. Ainoa mitä pelkään on se että poika lähtee vaikka herätessään keskellä yötä harhailemaan sängystä, kun on "vapaa pääsy". Ja että se nukahtaminen on tuskallisen vaikeaa ainakin alkuun, kun olis niin kiva karata sängystä. No, niin pitkään mennään pinniksessä kun poika siellä suosiolla pysyy.
 
Poika on oikein tyytyväinen pinnasängyssään ja saa nukkua toistaiseksi. Meillä on Ikean peruspinnis ja sitä saa reunan vaihdettua. Poika ei ole onneksi vielä tajunnut että voi yrittää kiivetä pois sängystään, sen verran nopeasti sippaa iltaisin, ettei siel paljon riehuta :)
 
Meidän arjessa on uusi, aika hellyyttävä ilmiö. Neiti alkaa jotenkin itsenäistyä tms. ja saattaa jaksaa pitkäänkin touhuta omiaan tai esim. kerhossa leikkiä muiden lasten kanssa. Ei ole enää niin kiinni äidissä kuin aiemmin. Mutta sitten aika ajoin ihan kuin muistaisi olevansa pieni, käy halaamassa äitiä, ja palaa leikkeihinsä. Vähän kuin kävisi hakemassa vähän lisää energiaa. :Heartred
 
Meidan taaperolla on ilmeisesti joku takiaisvaihe. Jonkin aikaa jaksaa touhuta itsenaisesti, mutta sitten alkaa kitina ja housun puntissa roikkkuminen. Jos istun sohvalla tietokoneella, niin poika tulee ja lyo mua jollain lelullaan ja kitisee. Otan heti syliin, mutta syli ei kuitenkaan kelpaa, vaan siita on pakko kiemurrella takaisin lattialle.
 
Me pidamme pinniksen reunan paikoillaan niin kauan kuin mahdollista. Poika ei ole viela yrittanyt kiikkua yli (tai kiikkua ylipaansa mihinkaan, ei edes sohvalle), joten han on siella toistaiseksi ainakin ihan turvassa. :)
 
Minä olen huomannut saman ilmiön kuin Latteäiti! Ehkä eniten hellyyttävää ikinä! Tosin kovin vähän ollaan viime aikoina oltu missään, ensi kerralla ehkä ihan eri laulu...
 
Luin pojalle Miina&Manu-kirjan kannesta kanteen (nehan on semmosia vihkosia) ja poika jaksoi kuunnella ja katsella varikkaita kuvia koko lukusession ajan. Ma en edes yrita lukea joka ilta, lahinna tilanteen ja oman fiiliksen mukaan. Normaalisti poika kuitenkin kitisee, kiemurtelee, repii mua hiuksista ja haluaa syoda satukirjan.
Rauhoittuminen saattoi toki johtua siitakin, etta poika oli niin tiltissa yskanlaakkeesta, ettei kyennyt pyristelemaan vastaan. o_O
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top