Taaperoarki

Mä en usko, että täällä kovin helposti saa hirveetä paskamyrskyä aikaan, mutta kunnioitan valintaasi.

Mä olen joskus aikaisemminkin sanonut, että on ihan hassua, kun yleensä mammafoorumit on synonyymejä tollaiselle "paskamyrsky"-keskustelulle, mutta mulla on aika paljon juttuja joista keskustelen mieluummin täällä teidän kanssa kuin facessa "oikeiden" kavereiden kanssa taikka edes livenä niiden kanssa. Koska mun kaveripiiriin kuuluu pari sellaista imetysfanaatikkoa, joiden mielestä 1-vuotiaan vieroittaminen on väkivaltaa lasta kohtaan, juuri sellaisia mistä Saria sanoi tuolla imetysketjussa, että imettävät kolmevuotiaita yölläkin. Sitten on kestovaippafanaatikkoja ja sormiruokafanaatikko, jonka mielestä lusikalla syöttäminen pilaa lapsen suhteen ruokaan loppuelämän ajaksi... Huokaus. Niin jotta en uskalla noille mennä sanomaan sitä, että olen ihan väsynyt imettämiseen ja v*tuttaa miten vaikeaa sen lopettaminen on. :angry3
 
Sama, ihan kaikille en kaikkee kertois mitä täällä puhun, vaik tietysti on riski, että joku tunnistaa. Mulla on kuulemma aika selkeesti erottuva kirjoitustyyli jos alan tarinoimaan?
Sitten on taas juttuja, joita kerron vaik facessa, mut en täällä. Ja juttuja joita säästän vaan äitille ja bestikselle (hyvin läheiselle nykyään juu, kun viestitään n kerran kuussa.. :/ ) ja jotkut säilyy itsellä.
Vähän riippuu mistä jutuista arvelen minkäkin kohderyhmän kiinnostuvan.

Nyt vauvan yrityksestä oon kertonut täällä ja mies luonnollisesti tietää. ;) Mut viimeksikin kerroin sille bestikselle joskus rv 6, äitille rv 8, anopille rv 10 ja facessa rv 15 tai jotain sinne päin.
Varmaan suht samalla tyylillä nyt. Jos nyt tuun ees raskaaks.
Hitsi taas lähin ulos aiheesta! :S

Eilen oli tiätteks ihan huippua, kun ripustin pyykkejä, niin tyttö tuli siihen ja otti yhen vaatteen kerrallaan kassista ja ojensi mulle, sillei laitettiin kaikki. Mä olin melkein liikuttunut moisesta ison tytön eleestä. :')
Ja ruokailukin sujui hyvin, kun otin tytön lusikkaan ruuan, ojensin sen sille, se pisti suuhunsa ja antoi sitten takasin mulle. Se ei lentänyt _kertaakaan_ lattialle!
 
noh, sanotaanko että en uskonut toisessakaan paikassa näin käyvän, tarinan kun oli alunperin tarkoitus olla hauska... nyt oon sitten repiny ressiä siitä koko päivän :p
 
Noniin, nyt toivoisin teiltä muilta kotiäideiltä hieman vertaistukea!

Te, joilla lapsoset tosiaan viettää aikansa kotihoidossa omissa helmoissasi, niin miten päivänne sujuvat? Ja oikeastaan lähinnä kiinnostaa se, kuinka paljon aikaa vietätte noin oikeasti täysin kaksin, täysin keskittyen vain lapseenne?

Mulla on hirveä kriisi ja omantunnon tuska, kun en oikein osaa leikkiä tuon pojan kanssa. Yrität lukea kirjoja, poika venkuilee ja kiemurtelee pois sylistä, eikä jaksa vielä niihin lainkaan keskittyä. Pojan omat lelut ovat sarjaa nalle, joka laulaa, niin mitäpä siinä sitten leikkimään yhdellä nallella? Kotitöissä poika on innokkaasti mukana, löyhyttää lakanoita ja leikkii kukkuu-leikkiä, tiskikonetta tyhjentäessä aina avustaa kilkutelemalla ruokailuvälineitä astiohin jnejne, mutta jotenkin en osaa ajatella tuota aikaa oikeana "laatuaikana". Syödään yhdessä, halitaan melko paljon ja poika hakeutuu itse hyvin syliin, mutta silti tuntuu, että pojan ollessa hereillä teen joko kotitöitä tai istun sohvalla ja poika jää ilman virikkeitä. Välillä tulee suorataan syyllisyys, että pojalla olisi varmasti parempi paikka hoidossa, jotta niitä aktiviteettejä riittäisi, mutta toisaalta tuntuu, että poika ei vielä ikänsä puolesta niitä ihan hirveästi jaksaisi.

Nyt kertokaa, kokeeko joku muu tätä paskamutsifiilistä? :sad001
 
Koin ja paljon vielä silloin kun olin kotona. Nyt kun poika on päivät hoidossa meillä on iltaisin 3h yhteistä aikaa ja ne vietetään paljon paremmalla fiiliksellä. Meillä laatu korvaa määrän, ennemmin 3h mukavaa yhdessäoloa kuin 12h paskamutsifiilistä kun ei jaksa/ehdi panostaa yhteiseen aikaan :) Nyt taas omatuntoa nakertaa se että poika on 8h päivässä hoidossa ja viettää vanhempiensa kanssa tosi vähän aikaa arkisin :( MUTTA, nyt poika on paljon onnellisempi (JA rauhallisempi) meidän kanssa iltaisin koska viihtyy niin kovin hyvin tarhassa ja saa siellä paljon virikkeitä ja purkaa energiansa :)
 
Meidän normipäivä olis jotain tämmöistä:

8.30 neiti herää, käydään potalla, syödään aamupala, lorvitaan vähän
10.00 lähdetään jonnekin, muskariin, perhekerhoon, leikkikentälle tms.
11.00 neiti syö
Leikkiä ja yhdessäoloa
12.30 päiväunet, äiti syö, tekee kotityöt ja lorvailee
15.00 neiti herää, välipala
Lorvailua, leikkiä, yhdessäoloa
17.08 lattefaija tulee kotiin (mistä kertoo se, että tiedän ajan näin tarkalleen... ;) )

Periaatteessa nyt kun tuo nukkuu hyvät päiväunet olen yrittänyt keskittää nuo omat juttuni siihen ja hereilläoloajan keskittyä tyttöön. Välillä se tosin touhuaa ihan hyvillä mielin itsekseen, ja saatan tehdä jotain silloin. Mutta kyllä musta tuntuu että erityisesti netissä menee liikaa aikaa, ja mulla alkaa olla niin kova hinku töihin että tuntuu, että nuppi räjähtää kohta jos töitä ei löydy... Aktiviteetteja neiti saa mun mielestä ihan hyvin, mutta me tosiaan noi aamupäivät ollaan yleensä jossain muualla kuin kotona.
 
Me yritetään ylläpitää aika samantyyppistä päivärytmiä, kuin mitä Latteäiti kuvailee, tosin jonkin verran homma hakee muotoaan nyt, kun poika nukkuu välillä yhdet ja välillä kahdet päikkärit. Eli vähän turhan usein jää vaan lähtemättä johonkin aamupäiväaktiviteetteihin, kun kaveri onkin ihan nukahtamaisillaan. Niin ja meillä tulee vielä lisäulkoilu tuohon aina johonkin kohtaan päivää, yleensä 16-17 kieppeille, kun käydään koirien kanssa pihalla.

Ja tuota samaa fiilistä podetaan täälläkin, varsinkin aina silloin, kun aamupäiväaktiviteetit jäävät pois ja poika hengaa vaan kotosalla. Olen itsekin vähän huono leikkijä, mutta kaikki palikka- ja purkkisysteemit ja muut, millä voi rakennella, ovat olleet minulle helpompia tarttua :) Poika joko tuhoaa rakennelmiani tai nyttemmin on yrittänyt itsekin rakentaa jotain. Niin ja aika paljon toimin vain kiipeilytelineenä tuolle marakatille. Kirjoja meillä luettiin aiemmin lähinnä syömällä ja heittelemällä niitä, mutta nyt nekin ovat alkaneet kiinnostaa vähän enemmän, eli ilmeisesti toivoa on :) Eilen tuo jopa kaivoi lelulaatikosta yhden kirjan missä on kuvia ja loruja ja toi sen minulle luettavaksi, voitto! :grin
 
Jaahas, sinkkivoidetuubi ja mun kasvovoidetuubi olivat vaihtaneet paikkaa. Isäntä lienee aamulla sipaissut päivävoidetta epähuomiossa pojan takamukseen. No haitanneekos tuo. Onneksi en omaan naamaani sinkkivoidetta hieronut, vaikka ilman silmälaseja kylppärissä palloilinkin suihkun jälkeen... No tää on tätä sekavaa lapsiperhearkea vissiin :eek::grin

Mikään ei ole muuten niin mukavaa kuin rakennella pojan palikoilla :) Tuo yksi vaan tulee ja tuhoaa mun hienot luomukset!
 
Vaikka meidän arki on ollut hullun kiireistä töiden ja päiväkodin välillä juoksemista, ja kaiken maailman sairastamista koko ajan, niin on tuo poika oppinut ihan hirvestä uusia asioita päiväkodissa. Nyt esim kun laitetaan kenkiä, sukkia tai housuja jalkaan niin poika kääntyy selin ja ottaa käsivarsista kiinni ja nostaa jalat vuorotellet ylös. Tänään alkoi kävellen peruuttaa samalla nauraen, oli niin ylpeä että voi jestas. Ja ihan kun tässä ei ollut tarpeeksi ihmettelemistä niin alkoi poika yhtäkkiä napsuttelemaan (?) sormiaan yhtä tyytyväisenä :eek:
 
Meilläkin poika on oppinut, että sukka tulee jalkaan. Ei tosiaan motoriikka riitä, että pukisi sukan itse, mutta poju laittaa sukan jalan päälle :grin
 
^^Meidän neiti on jostain syystä ruvennut laittamaan pipon päähän, ja kulkee sisällä päivät pitkät pipo päässä. Ja minä sitten laulan sille että "pipo päässä pakkasella, kotiin kelpaa hoiperrella..." :rolleyes:
 
Häh, meillä ihan sama, aina tyttö löytää jostain pipon, omansa tai mun, ja pukee päähän..
Tyypillinen nykynuori, ulos kun menee niin ei varmasti pysy päässä, mutta sisällä koko ajan, tulee huuto jos yrittää sen riisua siltä. :/
 
Mä ripustin eilen jo jouluvaloja, kun kaipasin jotain vastapainoa tähän pimeänharmaaseen keliin. Ja voi sitä ällistyksensekaista ihastusta, kun valot saatiin ikkunaan. Poika seisoi ikkunan alla kurotellen valoja kohti ja hoki varmaan kuinka pitkään, että "mä! mä!" (se tarkoittaa lamppua) :grin
 
Onks muilla alkanut jo 'minä _itse_', 'minä iso ihminen' -kausi?
(Ekskjuusmii jos toistan paljon itseäni)

Mä naiivisti kuvittelin, että se kausi tulis joskus parin ikävuoden paikkeilla, mut mitä vielä, täällä on kolmas maailmansota alkamassa, mikäli tyttöö yrittää auttaa.
Esim syöminen onnistuu vain itse. Jos yrittää syöttää lusikalla, niin lattialle lentää, mut jos lusikan antaa tytölle, se kastaa sen lautaselle ja vähän vispaa siinä ja vie suuhun.
Sillei kelpaa (hädin tuskin), että otan pienen annoksen lusikkaan ja jätän lautasen reunalle, josta tyttö saa itse ottaa.

Tai vaikka banaani, juuri ja juuri saan avata kuoren, mutta auta armias jos itse taitan palan ja annan tytölle, ei muuten syö. Siinä ja siinä, että banaani enää kelpaa, se kun on "pilattu".. Sitten kun koko banaanin antaa tytön käteen, menee helposti.

Juominenkin tapahtuisi mieluiten juomalasista tai mukista. Kahvikupin pohjat tyttö lipittää aina kun ylettyy ja ehtii. Annan tytölle välillä juomista snapsilasista, on sopivampaa kokoa. :D

Vaatteissakin tyttö osaa vähintäänkin avustaa pukemisessa ja ainakin riisumisessa. Sitä, mitä hän osaa, ei muut saa tehdä. Muuten pitää pukee vaik lapaset takas, että tyttö saa riisua ne _itse_.

Syöttötuolista yritetään karata joka kerta, mutta tavallisessa tuolissa istutaan yleensä hienosti. Jos ollaan kaikki syömässä, tytön _pitää_ saada samaa ruokaa kuin muutkin, mieluiten yhtaikaa annosteltuna, ettei vaan huijattaisi. Varmuuden vuoksi vaikka äitin lautaselta.

Muffinseja tein yks päivä, tytölle vaaleenpunaisiin paperivuokiin omia, sokerittomia ja äidinmaitoon; aikuisille sit tavallisia valkoisiin vuokiin. Arvatkaa vaan kuin epäluuloinen tyttö oli, kun oli erilainen kuori hällä! Kävi jälkikäteen maistamassa valkoista paperivuokaa ja katseli syyttävästi. Sit seuraavan kerran vaihdoin sillekin valkoisen vaaleenpunaisen tilalle ja sitten kelpasi.

Esimerkkejä riittäis varmaan loputtomiin. Välillä ei tiedä itkiskö vai nauraisko.. Sotta on ennennäkemätön ruokailujen yhteydessä, toivottavasti väliaikainen.

Joten, onko meillä erityisen määrätietoinen tahtotapaus, vai esiintyykö tätä jo muuallakin??
 
Meillä ei vielä tehdä noin komplekseja asioita :) Ja aika monessa asiassa poika on toistaiseksi yllättävän sopeutuvainen, ei esimerkiksi suutu jos otan jonkun tavaran häneltä, kunhan otan itse nätisti ja selitän samalla, mitä teen. Kiukku tulee enemmän, jos rajoitan pääsyä jonnekin, vaikka keittiön laatikoille. Tai en anna ruokaa, kun poika kerjää.

Mutta Murmeliinin tekstistä inspiroituneena olemme tänään tehneet vaikka mitä kotihommia niin, että poika "auttaa", Eli poika vaikka ojentaa minulle lautasia tiskikoneesta (otin kaikki isot ja painavat ensin pois) ja minä laitan niitä eteenpäin, tai että minä ojennan pojalle pyykkikorista vaatteita ja hän työntää niitä pesukoneeseen. Aika hidasta puuhaa kyllä tehdä yhteispelillä :grin
 
Jaa, onko nämä tytöt tempperamenttisempia vai joensuulaistaaperot, mutta kyllä meilläkin on aikamoista tahtojen taistelua... :rolleyes: Vaikka pääasiassa meidän neiti on ehkä aika helppo lapsi, ennen kaikkea taitaa olla sellainen tutkija. Kaivaa kaikki hyllyt ja laatikot tarkkaan läpi että mitä siellä on ja kanniskelee jotain tavaroita sitten koko päivän. Ja suuttuu jos joku puuha kielletään tai tavara otetaan pois, siinä ei paljon selitykset auta.

iPad ja tietokone kuuluvat asioihin, joita hän haluaa itselleen mutta joita en anna, siksi nykyisin huomaan, etten paljon kerkeä kirjoitella, lähinnä vain lukea.
 
Ohhoh, mikä päivä. Vissiin hampaita tulossa, kun useampi näyttäisi olevan just puhkeamassa ja esim. lusikka aiheutti kamalan kipuitkun. Ja samaan syssyyn nuha. Tunnin päikkärit, jatkuvaa kitinää kokopäivä. Huokaus.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top