Taaperoarki

Jos nyt jotain positiivistakin. Poika oli taas saanut keploteltua meidan vanhasta lapparista yhden kirjaimen irti mun huomaamatta. Ma istuin koneelle ja poika lahestyy mua omituisesti velmu hymy kasvoillaan kasi nyrkissa. Sitten se ojentaa mulle y-kirjaimen! :) Miten loistavaa paattelykykya kerrankin! :) Ja normaalisti kaikkia kiellettyja esineita pitaa ensin pyytaa muutaman kerran, sitten vaatia, komentaa ja lopuksi ajattaa taaperoa ympari kamppaa ja anastaa kielletty esine takaisin ihan pakolla. Ja lopulta koko show loppuu pojan huutoitkuun. :meh: Nyt kaikki kavi oikeastaan ihan pelottavan helposti. :rolleyes:
 
Kirjoittelenpa vaihteeksi tännekin ketjuun. Tämän viikkoa ollaan siis opeteltu uudenlaista arkea, ja on kyllä älyttömän hieno asia, että on olemassa isyysloma ja myöskin mahdollista pitää sellaista. Oma aikani on mennyt melko lailla maitobaarina, toki olen neitiä koittanut huomioida aina kun mahdollista. Mies on herännyt aamuisin neidin kanssa ja itse olen saanut jatkaa vielä unia, josta olen älyttömän kiitollinen. Neitiä nukutettiin alusta asti visusti omassa sängyssä, pieni mies on nukkunut minun vieressäni, koska siinä on kaikista helpointa hoitaa yösyötöt. Näin sitä luistetaan periaatteista... Vauva protestoi hyvin vahvasti vaipanvaihtoa ja itsellä on ihan hiki päässä kun koittaa mahdollisimman nopeasti saada kuivan vaipan vaihdettua, koko ajan miettii myös herääkö neiti. Tämä pieni mies ainakin oppii alusta alkaen, ettei aina ole välttämättä kovin hiljaista, enpä kyllä ole huomannut neidinkään häiriintyvän vauvan itkusta ainakaan vielä.

Neiti on jonkin verran kiinnostunut vauvasta ja käy ihanasti silittelemässä päästä, on myös ruvennut paljon aiempaa enemmän silittelemään kaikkea mahdollista, meitäkin. Ei kuitenkaan hyöri vauvan ympärillä jatkuvasti, kuten voisi tehdä jos olisi isompi ikäero.

Hormonit pikkasen herkistää.. Neiti kasvoi yhdessä yössä minun silmissäni kokoakin ihan valtavasti, sairaalaan lähtiessäni oli pienenpieni tyttö ja kun tuli meitä sairaalaan katsomaan, olikin niin iso pieni tyttö. :Heartpink Auton takapenkin katsominenkin toi tipan linssiin, kaukalo ja turvaistuin siellä vierekkäin, voi liikutus.. :)
 
Tuo esikoisen suhtautuminen ja silittely on kylla jotain tosi ihanaa! :) Melkein itselle tulee vauvakuume (tai no jos ei kuitenkaan) ja ma pidan kauheasti ajatuksesta, etta pojalla olisi nuorempi sisar ja leikkitoveri kotona, mutta emme me kuitenkaan ole valmiita uuden vauvan hoitoon. Oma jaksaminen, tyojutut, hoitojutut jne. Kaikki tuntuu olevan ajatusta vastaan.

Ma olen monesti miettinyt sita sopivaa sisarusten ikaeroa. Varmaan tuo pienempi ikaero voisi olla se paras. Kaksi hoidettavaa ja vanhemmista hyvin riippuvaista samoihin aikoihin. Ja molemmat kasvavat yhtaikaa isoksi ja itsenaisiksi. Ei ehtisi pahemmin edes vieraantua vauva-arjesta. Ei tarvitsisi aloittaa kaikkea ihan nollasta uuden vauvan synnyttya (kuin jos olisi ikaeroa vaikka se 4-5 -vuotta). :rolleyes:

Paljon tsemppia teidan perheelle. Tosi hienoa, miten taapero on ottanut tulokkaan vastaan. :)
 
Kiva kuulla Salme teidän kuulumisia :) mukavaa ja vauhdikasta kesää teille! Ja onnea ja tsemppiä ja pitkää pinnaakin... :wink

Ihmettelimme tänään miehen kanssa, että mitä poju touhuaa. No, hänhän leikki kauppaa! :wideyed: Veti esineitä puolelta toiselle sohvalla ja sanoi "tiit" (kassa piippaa piip) ja totesi aina välillä "ei taatte tuittia" ( ei tartte kuittia) :grin
 
Eilen se sitten tapahtui, meidän ensimmäinen pahempi kohellus... Neiti hölmöili jotain isänsä kanssa sohvalla ja syöksyi turvaan mun syliin. Istuin ihan sohvan reunalla ja tyttö syöksyikin ohi. Lensi suoraan pää edellä lattialle. Kyllä sydän jätti pari lyöntiä välistä... Otsaan nousi maailman isoin kuhmu ja tyttö itki pitkään. Rauhottumisen ja pahimman kivun jälkeen oli kuitenkin onneksi normaali ja heti tiputtuaan alkoi itkeä. Heräteltiin yöllä kuitenkin varuiks useasti. Onneks nyt näyttää siltä, että selvittiin pelkällä säikähdyksellä, jättikuhmulla ja yhtä isolla mustelmalla.
 
Meillä poika kiukutteli nukkumaanmenoa ja pakitti ulos huoneestaan... suoraan portaita kohti. Ei sitten ehditty reagoida, (ja portti oli jäänyt auki) ennen kuin poika kaatui selkä edellä portaita alas. Kauhea huutohan siitä tuli ja isillä iski hirmuinen paniikki. Itse en nähnyt kaatumista, vain kun poika makasi kaksin kerroin alarappusella. Muistoksi jäi onneksi vain punainen selkä (musta huomenna?), josta iho "kuoriutui" rappusten reunoihin ja valtava kuhmu takaraivoon. Suusta tuli myös vähän verta :sad001 Hetken huudettuaan poika oli taas oma itsensä, kiipeämässä rappusia eestaas :Heartred huh...
 
Ma aina unohdan kayda hakemassa apteekista sellaista kirvelematonta haavanpuhdistusainetta! Poika on nyt ainakin kahdesti kaatunut kadulla asfaltille tai soralle niin, etta polviin on tullut verta vuotavia pikkunnirhautumia. Ei mitaan sen vakavampaa. Meilla on laastareita ja sidetarpeita, mutta ma olen vain huuhtonut noita nirhautumia vedella. Meidan omaa alkoholia sisaltavaa puhdistusainetta ei oikein voi kayttaa, kun se kirvelee ihan hitosti ja poika huutaa kuin teurastettava. Meilla ei ole ollut naita verta vuotavia polvinirhautumia aikaisemmin. Nyt sitten on senkin edesta, kun poika kayttaa paivittain vain shortseja ja tykkaa juosta. Ehka se joskus oppii katsomaan eteensa? :rolleyes:
 
Eilen meinasi pettää pokka aika pahasti, kun nukutin tyttöä. Tyyppi asetteli unipupuansa pitkään ja hartaasti, ja lopulta sai sen istumaan sänkynsä reunalle. Sitten totesin ensin että "pupu istuu" sitten katsoi pupuun ja sanoi "hienosti, pupu!" aivan samalla tavalla ja samalla äänen sävyllä, kun minä sanon sille aina, kun tekee jotain hienoa. :hilarious:
 
Meillä poika välillä kehuu itseään, että "hienosti", kun tekee jotain mistä on aiemminkin kehuttu. Välillä kantaa jonkin nallen tai nuken sohvalle ja sanoo sille "uniaika", sitten laittaa sen pään sohvatyynylle ja peittelee sen torkkupeitolla ja komentaa tiukkaan äänensävyyn "pää tyynyyn!". On ehkä muutaman kerran komennettu laittamaan pää tyynyyn kun useimmiten riehaantuu kun lasketaan sänkyyn. Tuosta taas huomaa, että saa olla tarkka sanomistensa kanssa.
 
Meilla poika ei puhu sanoja, mutta kehuu itseaan taputtamalla. Jos on saanut hienosti rengaspyramidin kasattua niin taputtaa itsekseen. Vanhemmatkin taputtavat, jos sattuvat huomaamaan hyvin tehdyn jutun tai jonkun tempun.
 
Tuttiasiaa! Onko kukaan vielä vieroittanut tutista, siis niistä kenellä se on käytössä ollut? Meillä jo pitkään tutille ollut tarvetta vain päikkäreille ja yöunille mennessä. Nappaan tutin pois suusta kun on nukahtanut, eikä sitä sitten yöllä kaipaile. Joskus aamupuoleen saatan tuupata tutin suuhun, jos näyttää siltä että ollaan heräämässä liian aikaisin :D Joskus tuttia tarvitaan myös äärimmäisessä harmistuksessa, mutta muuten siis pärjätään hyvin ilman. Tosin sitä osataan myös aika ponnekkaasti pyytää/vaatia siinä mielentilassa... :D

Olen tässä vaan haaveillut josko siitä pääsisi kokonaan eroon tässä kesän mittaan. Lomalla olisi ainakin aikaa paneutua asiaan ja hermoja kestää mahdolliset iltaraivarit ja nukkumaanmenovaikeudet. Eli jos jollain on kokemusta tästä vaiheesta niin kertokaapa ihmeessä :)
 
Miten muuten muilla, onko niin että äidille lapset kiukuttelee eniten? Meillä poika on välillä tosi hankala minun kanssa, mutta isälleen kiukkuaa paljon vähemmän. Meillähän poju on hoidossa ja on kuitenkin melkein yhtä paljon molempien vanhempien kanssa. Poju on tooosi riippuvainen musta ja itkee mun perään, jos menen esim. vessaan tai suihkuun... Isän häviämistä ei juuri noteeraa :confused:
 
Meilla on edelleen tuttipoika. :grin Tarhaan varustan tutin ketjuineen mukaan, jotta poika saa siella rauhoitettua itsensa paikkareille. Kotona touhutessa ei ole tuttia, eika ulkoillessa, mutta ma otan silti tutin varmuuden vuoksi uloskin mukaan, jos tyyppi vasahtaa ja alkaa kiukkuilla. Nukkkumaan mennessa tutti on myos suussa, ja siita se sitten tippuu patjalle tai lattialle yon aikana. Aamulla tutti ei enaa koskaan ole suussa.
Ma itse en ole viela tosissani edes harkinnut totaalista tutista luopumista. Mies on joskus asiasta jotain maininnut, mutta mun puolesta olkoot viela. :rolleyes:
 
Tuosta kiukuttelusta... Meillakin poika kiukuttelee enemman juuri minulle. Miehelle aniharvon. Miehen kanssa poika jopa syo kunnolla. Minun kanssa puistellaan paata, kiemurrellaan ja syljetaan ruokaa. Ei nyt aina, mutta turhan usein kuitenkin. Miehen kanssa tuskin koskaan.
Mutta se on meilla toisin pain kuin Brummelisalla eli poika itkee isin peraan vuolaasti. Jos isi vaikka poistuu kotoa ja sulkee oven perassaan, niin poika huutaa miltei kurkku suorana, saattaa jopa hakata ulko-ovea ja sitten turhautuneena heittaytyy lattialle huutamaan. Ja jos ma yritan siina tilanteessa nostaa lattialta syliin rauhoittumaan, niin poika vain kiemurtelee ja itkee edelleen. Ja sitten jos mies tekee lahtoa, laittaa kenkia jalkaan ja etsii tavaroitaan, niin poika menee tosi levottomaksi, kun vaistoaa, etta nyt se on menossa...
Ja jos ma poistun kotoa, niin mun katoamista ei noteeraa lainkaan. :shifty:
Ma olen aina ollut sita mielta, etta poika on AINA ollut isin poika (ja mutsi menettelee paremman puutteessa :grin)
 
Meillä ei oikeastaan ole missään kohtaa eroa siinä, kumman kanssa tyttö on. Esim. nukuttaessa, jos isä nukuttaa, kuuluu itku "äitiii, äitiiii, ÄIIIIITIIIII!!!" mutta kun minä nukutan niin "isiii, iiiisiiiii, IIIISIIIII!!!". Eli paras on aina se, joka on poissa. :rolleyes: Ja nyt mummo on tosi tärkeä, joka päivä se hokee "Mummo. Mummolaan. Mummon kanssa." jne. Yksi päivä oltiin miehen veljen luona ja anoppi oli siellä myös, kun anoppi oli lähdössä niin tyttö kiipesi silmänräpäyksessä mummon autoon ja itki kuin syötävä kun joutui jäämään vanhempiensa kanssa eikä päässyt mummon mukaan... :shifty:
 
Olin lasten kanssa taannoin mummolassa ja mummo lähti käyttämään koiraa lenkillä. Neitirukka parahti niin surkeaan itkuun kun joutui jäämään äitin kanssa sisälle, ei meinannut itkusta tulla millään loppua! :sad001 Tuntuu olevan tosi herkkä tällä hetkellä jos vähänkään kielletään jostain, hirmu draamaitku alkaa välittömästi. Toissa päivänä minä hyväkäs kehtasin ottaa lattianpesuämpärin pois ja siitäkös neiti loukkaantui. Varrmasti jossain määrin tilanteeseen vaikuttaa kun tämä vauva nyt tuli taloon.
 
Kyllä täälläkin äiti on se jolle herkemmin kiukutellaan. Toki myös iskälle, mutta äiti on ykköskohde. Hyvä esimerkki; oltiin mökillä sukulaisporukalla, pojalla vähän hankalaa kun päikkärit jäi väliin. Muut olivat kodassa ja poika ihan nätisti istui siinä muiden kanssa eikä kiukunnut. Mutta annas olla kun äiti astui kotaan! Muutkin huomasivat että kiukuttelu ja venkoilu alkoi saman tien. Vastaavia tapauksia sattunut usein ennenkin.

Ja poika on kyllä selvästi enemmän iskän perään. Kyselee iskää aamulla herätessä, kotiin tullessa jne. Lähtemisistä ei toistaiseksi tule raivareita, mutta saattaahan sekin vaihe vielä tulla...
 
Eroon tutista, päivä 1

Aamulla äiti vielä torkkuu ja kuulee jotain epämääräistä keskustelua keittiöstä. Käy ilmi että poika on laittanut tutin roskiin ja iskä on päättänyt että sinne se myös jää, kun poika sen sinne itse laittoi. Toki pelasti tutin sieltä kun pojan silmä vältti, mutta sitähän poika ei tiedä. Pojalle sitten näytetään vielä miten roskapussi viedään ulos roska-astiaan. Miesväki lähtee ulkoilemaan ja poika nukahtaa päikkäreille hyvin, vain pariin otteeseen kyselee tutin perään. Onneksi on pupu mukana! Ekat raivarit koittaa iltapäivällä, liian lyhyiden päiväunien jälkeen. Ehkä tunnin verran poika itkee, ulvoo, kiukkuaa. Käy penkomassa roskista, mutta eihän tuttia sieltä löydy. Lopulta rauhottuu kun saa välipalaksi vanukasta ja mansikoita :D

Loppupäivänä tuttia ei kyselläkään, ennen kuin koittaa yöunille meno. Poika on tottunut pyytämään tuttia unille mennessään ja totta kai nytkin. Selitetään että tuttia ei enää ole ja keksitään kaikenlaista; luetaan kirjaa, katsotaan Muumeja jne. Köllötellään porukalla sängyssä. Pyritään vaan välttämään samanlaiset mahtikilarit kuin päivällä ohjaamalla ajatuksia muualle. Tuttia silti kysellään, mutta ei enää vaativasti vaan enemmänkin tavan vuoksi. Poika on tosi väsynyt ja lopulta nukahtaa pupun kanssa omaan sänkyyn kuten yleensä.

Yö varmasti sujuu hyvin, ei yleensä tarvitse tuttia keskellä yötä. Huominen vähän jännittää; miten päikkärit ja yöunille meno? Ekasta päivästä kuitenkin selvitty enkä jaksa uskoa että tämä vaihe kauaa kestää. Eniten ehkä jännittää miten hoidetaan ne tilanteet esim. kaupungilla, joissa pojalle on tottunut antamaan tutin rauhoitellakseen sen kun kyllästyy tms. Saas nähdä!
 
Hienoa Henu! Me emme ole viela alkaneet totaaliseen tuttilakkoon. Lahinna younille mennessa on tutti mukana, ja kotona ja kaupungilla vain hatavarana mielipahan iskiessa... Hoidossa silla on tutti mukana varmuuden vuoksi, mutta ne tadit ei nykyisin enaa anna pojalle tuttia, kun parjaa kuulemma ilmankin... Noh, se on heidan asiansa... :rolleyes:
Ma olen semmonen, etta jos naen kaupungilla poikaa reippaasti isomman lapsen, vaikka jonkun ainakin 3-vuotiaan, ja silla on tutti suussa, niin ma mietin heti jotain, etta miksi ihmeessa noin iso tutin kanssa... Vaikka onhan nuo jutut aina jokaisen vanhemman oman harkinnan varassa, joten mitapa tuota jeesustelemaan. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top