Taaperoarki

Jep, samalla vaihtaa kaksi vaippaa kun vaihtaisi yhden. :D

Ei paljon iltaisin tarvi telkkaria tuijotella, sen jälkeen kun neiti lähtee nukkumaan. Viisainta on melko nopsaan lähteä itsekin pojan kanssa köllölleen. Se joskus vähän ärsyttää että kotimaisia ohjelmiahan ei meinaa millään kuulla, ainakin meillä nämä ipanat älisevät vuorotellen ja jos toinen lopettaa huutamisen niin toinen suurella todennäköisyydellä aloittaa.. :headphone:

Ihana on edelleen seurata kun sisko käy keinuttamassa pikkuveljen sitteriä jos sieltä kuuluu meteliä. Aamuisin herättyään on myös tosi kiire veljeä katsomaan, itse olen oppimassa kantapään kautta sulkemaan makkarin oven, ettei veljeä mennä herättämään jos sattuu nukkumaan vielä.
 
Mihinköhän ketjuun tää nyt sitten kuuluis? Yhdeltä kantilta positiivisuusketjuun, toiselta kantilta valitusketjuun :D Me pistettiin talo myyntiin ja meidän koiralle syntyy kuukauden päästä 8-10 pentua. Mulle tulee niin elävästi mieleen 2,5 vuoden takainen tilanne, jolloin muutimme väliaikaisvuokralta tähän taloon alle viikko ennen kuin koira synnytti 7 pentua. Itse olin silloin raskaana. Nyt en tiettävästi ole, siinä ero. En oikein tiedä kumpi loppujen lopuksi parempi vaihtoehto tämmöiseen tilanteeseen; raskaana vai yliaktiivinen taapero, joka satavarmasti haluaa "vähän" osallistua pentujen hoitoon? Yritän nyt vaan selvitä siivousurakasta joka pitää suorittaa ennen ekaa näyttöä ja toki aina pienimuotoisesti ennen jokaista näyttöä, ja sitten kuukauden päästä leikin kätilöä ja sen jälkeen yritän pysyä täysjärkisenä muutaman viikon kunnes pennut saa muuttaa ulos. Ja sen jälkeen pidetään lisää näyttöjä. Ja sitten kun pennut lähtee, parhaassa tapauksessa heti muutto perään. Ei tuu ainakaan tylsä loppuvuosi meille :D
 
Toisaalta olen hieman kateellinen teille 'uusintakierroksella' oleville. Toisaalta olen helpottunut, varsinkin omat voimavarani tuntien. Aika menee nopeesti, kohta on 2vee mittarissa ja positiivisesti ajateltuna koko ajan ollaan voiton puolella (vaikka varmasti viela on paljon itkua ja hammasten kiristelya edessakin pain). Samalla on kuitenkin aika kaihoisa olo, etta poika taitaa sittenkin jaada ainokaiseksi. :rolleyes:

Ma olen koittanut nyt nauttia lapsettomasta kuukaudesta, kun poika on mummolassa. Tyopaivien jalkeen olen kaynyt hikilenkeilla ja nauttinut vapaudesta ilman rattaita. Yks paiva kaytiin miehen kanssa melomassa kanootilla ja se nyt olikin meille ainoa kodin ulkopuolinen yhteinen vapaa-ajan juttu nyt tahan mennessa. Hieman olen koittanut vaatekomeroitakin fiksailla. Nyt kun Se Yksi ei ole roikkumassa punteissa niin on saanut jotain aikaankin. :grin

Kavin myos shoppailemassa yks paiva ja ilahduin miten kauppoihin oli tullut jo syksyn/talven uutuuksia. Pojalle ostin collegehousuja ja pitkahihaisia paitoja h&m:lta. Ostin nyt rohkeesti kaikki kokoa 92. Silmamaaraisesti osa saattaa olla liian isojakin, mutta kylla ne jossain vaiheessa syksya/talvea sitten menee. :)
 
Samoja ajatuksia olen pyöritellyt kuin Littlered. Toisaalta tuntuu hurjalta, että moni tytön ikäinen on jo isosisko tai -veli. Ja kun jossain näkee vauvoja, ne ovat niin pieniä ja avuttomia. Että onhan se söpöjä. Mutta mulle tulee enemmän sellainen olo, että onpa tää oma lapsi ihana, kun osaa jo puhua ja kävellä ja syö normaalia ruokaa jne. Ja oikeastaan en epäile etteikö me pärjättäisi ihan hyvin uudenkin vauvan kanssa, mutta sitten muistan sen väsymyksen. Tai oikeastaan paremminkin sen tunteen, kun noin vuosi sitten sai ensimmäisen kerran nukkua täyden yön, ja tajusi miten tajuttomassa koomassa oli ollut sitä edeltävän vuoden. Mua ei tällä hetkellä nappaisi ollenkaan pahoinvointi, synnytys tai imetys, mutta se, mihin ajatus toisesta lapsesta tyssää aina on se, etten pysty ajattelemaankaan sitä, että luopuisin yöunista uudestaan.
 
Kyllä sitä välillä tuskailee milloin saisi vaikka syödä ihan rauhassa, ilman että samanaikaisesti imettää. Mies varsinkin odottaa että poika kasvaisi äkkiä, hänen mielestään pikkuvauvavaihe on aika tylsä. Minä tulen varmasti kaipaamaan tätä vauva-aikaa, mutta onhan tämä aika erilaista äidille kuin isälle. Neiti on kyllä päivä päivältä mahtavammassa iässä, ihanaa kun pystyy touhuamaan kaikenlaista ja vaikka ei vielä puhukaan niin ymmärtää kauheasti. Minusta on mielettömän suloista, kun neiti avuliaasti laittaa vaikka vaipan roskikseen, tässä eräänä päivänä piti sen takia oikein itkeä kun oli niin liikuttavan avuliaasti ajateltu. ♡
 
Tämä voisi varmaan mennä valitusketjuunkin, mutta arkeahan tämä on, joten tulkoon tänne... mutta siis argh tuota uhmaa ja huomionkipeyttä! Jos ehdotan pojalle mitä tahansa tekemistä, vastaus on ei tai kiukuttelua, ja kun siirryn hetken päästä tekemään jotain muuta, niin sitten pitäisi päästä puuhaamaan sitä, mitä aiemmin olin ehdottanut. Ja hirveä parku, jos en sitten enää pystykään. Ja sama juttu sylittelyn kanssa, jos ottaisin pojan syliin niin takulla juoksee karkuun, jos taas otan sisaruksen syliin niin pojan pitäisi juuri silloin ehdottomasti päästä myös.

Puhumattakaan nyt kiljumisesta tai tahallisesta kolistelusta tai koirien kiusaamisesta, mikä saa mut kiipeilemään välillä seinille kun yritän pitää päätä kylmänä... :mad:
 
Ai niin Salme, meillä ratkottiin tuo tv-ohjelmien kuulemisasia niin, että mies hommasi meille molemmille langattomat kuulokkeet. Vauvojen / pojan äänet kuuluvat kyllä läpi tarvittaessa toisestakin huoneesta. Aikuisten välistä keskustelua se toki hieman tappaa, mutta äkkiä tottuu kommunikoimaan kuulokkeista huolimattakin. Ja on ihan terapeuttista välillä myös vaan tuijottaa kokonainen jakso jotain sarjaa ilman, että tarvitsee reagoida mihinkään :)
 
Onneksi kaikki tulee uusintana tai pystyy katsomaan katsomosta tms uusintana. :)

Meilläkin alkaa ilmenemään uhmaa. Neiti on ruvennut kiipeilemään vaikkapa keittiön pöydälle ja kun sieltä nostaa pois ja kieltää niin vastauksena ei ole pelkkää itkua vaan rääkäisy. Yleensä sitä rääkäisyä sitten pikkuveikka tietysti säikähtää ja alkaa huutamaan.. Neiti on ollut tosi harkitsevainen kaikissa liikkeissään ja kävelemäänkin alkoi vasta kesän korvalla ja nyt siis kovasti harjoitellaan kiipeilyä. Eilen meni ja käänsi eka kertaa hellan levyn päälle. Hitto, tässä on ruvettava olemaan tarkkana mihin kaikkeen se kerkeekään!
 
Täällä ainakin poju ehtii koko ajan ihan joka paikkaan (pitäis olla isompi asunto :p ). Rasittaa tuo koheltaminen. Toki poju osaa rauhoittuakin vaikka kirjan, autojen tai palikoiden pariin hetkeksi, mutta siihen vaaditaan useimmiten vanhemman läsnäoloa (mieluummin äidin :rolleyes: ). Kai tämäkin on vain vaihe muiden joukossa ja jossain vaiheessa tuo riehuminen ja melskaaminen ainakin vähenee, loppua sille tuskin tulee :eek:
 
Hoitotäti kertoi, että poika on oppinut ilmoittamaan aikooko totella vai ei, kun jotain käsketään, kielletään jne. Sanoo siis joko "tottelen" tai "en tottele" ja toimii tämän mukaisesti. Kotona tällaista ei ole vielä ilmennyt, toki tottelemattomuutta on ilmassa jatkuvasti mutta että siitä pitää vielä erikseen ilmoittaa... Voi hyvän tähden, mihin tässä vielä joudutaan?!
 
Meillä kun tyttö rääkäisee niin kysyn aina oliko kivasti tehty. Vastauksena on pään pyöritys. :) Vielä toistaiseksi naurattaa nuo uhmailut, mutta ennen pitkää hymy varmaan hyytyy.
 
Tämän nyt voisi laittaa vaikka hormonihuuruisiin ajatuksiin, mutta voi että voi olla suloista kun neiti auttaa erinäisissä asioissa. Vaipat laittaa hyvin tärkeänä roskikseen, kauppakassin haluaa hyvin mielellään purkaa ja ojentelee ostokset paikalleen laitettavaksi. Varmaan tuttuja juttuja joka perheessä, mutta joka tapauksessa hurjan suloista. ❤
Selkeästi on myös kova puhumaan puhelimessa. Korvalle löydetään milloin mikäkin, ja sitten tuiman näköisenä tepastellaan edestakaisin kovasti kalkattaen. :D Meistä kumpikaan ei ihan älyttömän paljon puhelimessa läpätä, mutta minulla ainakin on tapana kävellä puhuessani edestakaisin. Niin se vaan neiti ottaa mallia.. :)
 
Tytöllä on aika hauska uusi tapa. Kun olemme kieltäneet jotain, esim. roskien tutkimisen, saattaa tyttö myöhemmin pysähtyä roskiksen eteen, pyöritellä päätään ja hokea "ei, ei, ei. Ei saa koskea." Ja kun tuolla toisaalla sanoin, että meillä on menossa "kivikausi", eli suuri kiinnostus kiviä kohtaan, niin annoin leikkiin joitain sellaisia etelästä tuotua sileitä kiviä mitkä pölyyntyivät laatikon pohjalla. Tyttö on niistä älyttömän onnellinen, mutta kun niiden heittely on kielletty, niin tuo saatttaa yhtäkkiä pysähtyä, katsella kädessään olevaa kiveä ja hokea "ei, ei, ei saa heittää kiveä" ja puistella vimmatusti päätään. :hilarious:
 
Nyt oli normaalia pidempi tauko kun en ehtinyt edes käydä täällä. Viime viikolla meidän perhe kasvoi 10:llä uudella jäsenellä kun koira sai pennut. Se olikin yhden sortin talkoo; synnytys alkoi aamuyöllä ja päättyi illalla. Melkein vuorokausi tuli valvottua. Homma lähti hyvin käyntiin mutta tyssäsi sitten ja lopulta viimeiset pennut piti ottaa keisarinleikkauksella ulos. Minä sain toimia pentujen elvyttäjänä. Huima kokemus kaiken kaikkiaan!

Poika on suhtautunut pentuihin tosi fiksusti. Pelättiin alkuun että pyrkii koko ajan pentupesään ja tekee tyhmyyksiä. Välillä käy silittämässä pentua ja joskus tuumaa että pentu pitäisi ottaa pesästä pois, mutta ymmärtää kuitenkin ettei niitä saa sieltä vielä ottaa.
 
Meillä poika otti eilen suihkuleikkeihin mukaan vessaharjan heti kun silmä vältti. Kun menin uudestaan katsomassa oli vessaharjan teline sinä samassa rivissä mukien ja ämpäreiden kanssa, joista poika sitten maisteli vuorotellen :wideyed:

Yöllä nousikin sitten kuume ja tänään on kiva mennä 2v neuvolaan selittämään miksi on kuumetta :meh:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top