Meillä on tässä nyt elelty kolmatta vuotta pelkästään minun tulojen varassa, joten sanomattakin lienee selvää, että töihin on mentävä. Kesän kyllä olen kotona, kun ei opettajan töitä juuri kesällä tehdä. Eli Kiira on noin vuoden ikäinen, kun menee hoitoon. En koe sitä mitenkään kamalana asiana, on mekin veljieni kanssa oltu hoidossa jo pienestä pitäen, ja ihan järkeviä ihmisiä meistä on kasvanut. Lähes aina on tykätty hoidossa olla (poikkeuksena vain yksi viikko, jolloin oma hoitaja oli lomalla ja oltiin "vieraissa") ja silti koettu kyllä saavamme olla tarpeeksi vanhempien kanssa. Toki on hienoa, jos pystyy olemaan lasten kanssa kotona, mutta ei se nyt lapselle niin kamalaa ole, vaikka hoitoon menisikin. Hyvä ystäväni sanoi hyvin viimeksi tavatessamme, että hän kokee hyvänä sen, että on nyt töissä, sillä kotona ollessaan hän on sitten lapsilleen oikeasti läsnä. Ja onhan se niinkin, että ihan eri tavalla sitä arvostaa sitä kotiaikaa, kun on joitakin tunteja muualla. :)
Meillä on tietysti sekin, että Kiiralla (todennäköisesti ainakin) on sitten isosisko hoidossa myös, joten uskon, että se helpottaa myös omaa oloa, kun tietää, ettei tarvitse yksin mennä lapsen hoitoon. Ja Liia nyt on niin reipas muutenkin, että pärjää varmasti. Liiakaan ei ole vielä ollut päivääkään hoidossa, kun minun mentyä töihin jäi isi kotiin vuodeksi. Mutta nyt pitää isin suorittaa ne opintonsa loppuun! Toisaalta lasten hoitopäivät saattavat jäädä varsin lyhyiksikin, kun miehen päivät koulussa eivät välttämättä ole kovin pitkiä eikä joka päivä edes välttämättä ole luentoja. Eivätkä minunkaan työpäivät oman alan töissä ole 8-16. Ihan hyvillä mielin siis itse, vielähän tässä on sinne ensi syksyyn aikaa. :)