Pääsin eilen kasin jälkeen sairaalasta, sain verenohennuspiikkiä lähtiessäni ja tänään menen suonen ultraan!
Kiitän, että meidän terveydenhoitaja jäi vuorotteluvapaalle ja nyt tää uusi terveydenhoitaja on puuttunut kaikkiin tän mun raskauden epätavallisiin juttuihin, se sanoi tuosta painostakin että edes neuvolalääkärin olisi pitänyt laittaa tutkimuksiin aiemmin!
Ja niin, nyt olen onnellinen - mutta peloissani?? Mitä, jos olisin tarvinnut verenohennuspiikkiä koko raskauden? Mitä, jos istukkaan ei ole virrannut veri kunnolla?
Olen niin huolissani että eilen jo mietin "vielä mut sektioon että tää odotus päättyy ja saan vauvan syliin".
Tuntuu että lääkäreihin ei voi luottaa vähäänkään, tai saati terveydenhoitajiin.
Olin eilen maissa, tänään maissa..
Mies oli lasten kanssa kotona ja hänellä oli "niiiiin rankkaa täällä, kun lapset riehuivat jne."
Eka kerta kun on vähän pidempään molempien kanssa ja tuli eilen kyseenalaistettua tota miestäkin, miten se pärjää noiden kanssa, jos mulle tulee jotain komplikaatioita jostain???? Onko se oikeasti kykeneväinen hoitamaan meidän perhettä?
Olen tavallaan vähän vihainen hänelle, en tuntenut sairaalassaolemista turvalliseksi, koska aina kun soitin miehelle niin oli joku ongelma jossain,yhdessä vaiheessa sanoin "odota, lääkäri tukee soitan kohta, niin tiedät lähdenkö vielä kauppaan".. Ja sitten meni vähän pidempään ja kun soitin "joo, olisit voinut ilmoittaa kun mie tässä odottelin että pääsenkö ostamaan tytölle kenkiä vai en" Vittu, ne kengät olikin niin tärkeitä, jos niitä ei tollaisena kaaospäivänä saa.
Joudun varmaan vielä puhumaan sille c, eilen en jaksanut - olin niin puhki..
Ei ole yhtään sellainen olo, että kaikki sujuu hyvin. Päinvastoin, tuntuu että mitä pidemmälle raskaus menee sitä enemmän tulee sotkuja joka suunnasta ja pelkään jo että mie ja vauva kuollaan tjtn.
Sitten siskoni oli myös luvannut ottaa poikani, jos synnytys käynnistyy tms, ja sanoin miehelle jo aikaisemmin että eiköhän peru..
Niin nyt sit eilen kun oli hätä kyseessä, niin olikin niin vaikeaa sen mun siskon auttaa.
Äitini on tottakai kännissä.
Sitten mies tottakai raivostui siitä mun siskosta "sehän oli luvannut, ja meidän äiskä on vaan varahoitaja, jos ei kukaan muu pääse??" Kysyin, "kenen oletit olevan 1. Hoitaja kun sanoin ettei mun siskoon voi luottaa".. "No siskos, kun lupas, pitää nyt sit soittaa sille äiskälle että ottaako se nää kun lähtö tulee"..
Ihan kuin se ois mun vika, että mulla ei ole tukiverkkoja, ihan kuin mun ois pitänyt hoitaa mun pojalle joku eri hoitaja kuin tytölle vaikka alunperin puhui että tottakai kaikki menee samaan paikkaan.
Tuntuu että kaikki puhuu paskaa, omat vanhemmat, lääkärit, sisko, mies..
Kaikki vaan puhuu lämpimikseen jotain eikä kukaan ole sanansamittainen.
Alkaa vituttamaan, itse olen ollut raskauden puolivälistä asti miehen tytön ja pojan kanssa, milloin hänen exänsä säädöistä, milloin hänellä on ollut ylitöitä.
Mulla supisteli ja toi jalka oli jossakin välissä huonona, silti hoidin nää lapset..
Miehelle oli nyt sit kamalan vaikeaa kaikki, kun piti sekä tyttö että mun poika hakea hoidosta.
Vittu, vittu.
Tosiaan, mietin että alkaakohan joku vaaleanpunainen pumpuli väistyä ja tää onkin yhtä paskaa ja olenkin vaan itse ollut hölmö, kaikentekevä nainen.
Tekisi mieli karata loppuraskaudeksi jonnekin ja näyttää kaikille keskaria, paitsi mun pojalle.
En aio miehellekkään laittaa mitään viestiä tänään, en kellekkään. Toivon vaan että pääsisin synnyttämään
Edit: tästä tuli nyt tällainen "olen onnellinen, mutta myös vihainen" - teksti!
Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app