Mä alan uskoa kaikkia niitä, jotka sanoo, että tämä on raskauden parasta aikaa. Yhtäkkiä väsymys on hallinnassa ja mielialanvaihtelut tiessään. Oon perustyytyväinen ja puuhakas. Teen tänään hymysuin rästitöitä kotona, ja aina välillä siivoilen ja pesen pyykkiä.
Tuntuu, että vihdoin luotan siihen, että kaikki menee hyvin. En loukkaannu pikkuasioista enkä stressaa siitä, ettei muka ehdittäisi hankkia kaikkia vauvantarpeita ennen toukokuuta. Tietenkin ehditään! Suhtaudun jopa synnytykseen käsittämättömän optimistisesti. En malta odottaa!
Varmasti tämä kaikki johtuu vain hormoneista ja joudun jotenkin vielä maksamaan tästä holtittomasta seesteisyydestä, mutta en piittaa siitä vaan nautiskelen.