Tänään harmitti..

Nyt on pakko avautua aika arkaluontoisesta jutusta, kun tänään sattui sellainen tilanne, mikä säikäytti. Eli mies oli menossa illanviettoon kavereitten kanssa ja olin ajatellut pitää itselleni hemmotteluillan. Sitten jostain ihan käsittämättömästä syystä mulla alkoi harmittaa ja ahdistaa tosi paljon. Olin sitten vähän itkuinen ja mies oli perumassa menojaan mutta käskin lähteä, ettei mun takia mee ilta pilalle. Miehen lähdettyä iski sitten järkyttynyt olo ja ahdistus kunnolla päälle ja yltyi varmaan kohtaukseksi asti, olin siis ihan paniikissa.

Toivuttuani googlailin asiaa ja ilmeisesti raskaus voi laukaista jopa paniikkikohtauksen, etenkin jos on piilevää taipumusta/suvussa. En oo ikinä kokenut mitään tuommoista ja sitten kun sain tilanteen haltuun, tuntui koko paniikki ihan kummalta, kun ei siihen ollut mitään syytä. Tää ei siis harmita, vaan enemmän hämmentää ja vähän pelottaa ja todella toivon, että tuo oli raskauden laukaisema yksi kerta, eikä toistu. Etenkään kun stressihormonit ei oo hyväksi vauvalle, siitäkin on nyt aika kamala olo.

Nyt on lisäksi vielä vähän vihainen olo siitä, etten tajunnut omaa tilaa, kun ois voinut vaan sanoa miehelle, että jää kotiin, niin ois menny ohi helpommalla. Olo palautui ihan normaaliksi, niin nyt en sitten yhtään tiedä, pitääkö tohon reagoida jotenkin, käydä juttelemassa tai jotain. :/
 
Sugarplum Sprite: minusta riittää (ainakin alkuun), että puhut miehesi kanssa. :) Kaikki tunteethan on sallittuja ja raskaana ne korostuu vielä potenssiin miljoona. En minä vielä tuosta itseäni hoitoon laittaisi. Täällä päässä nimittäin hormonit ja tunteet ollut valloillaan taas vähän toiseen malliin. Laitokseen ilman raskautta tässä varmaan joutais. :D

Ja tuo stressihormoni... Varmasti, myös tutkitusti, pitää paikkansa, mutta eipä se vauva tule elämäänsä pumpulissa muutenkaan elämään. Minusta itkut, naurut, ahdistukset, riidat ja jännitykset kuuluu elämään. Mielestäni tärkeämpää on kuinka asiat selvitetään jälkeen päin.

Vanhempana kaikki varmasti osaltaan yrittävät parhaansa kasvattaa vahvoja ja elämästä selviytyviä lapsia. Eiköhän Sugarplum sinkunkin vauvasi tiedä ja tunne jo mahassa, että hänellä on rakastava ja kaikelta suojeleva äiti, oli tunteet purkauksia tai ei. :)
 
Ota vaikka neuvolassa puheeksi tai jos tuntuu ettei siellä pysty niin soita siihen neuvolapuhelimeen..
Saat itsellesi helpotuksen tunteen.
mulla monesti tulee olo jos mies lähdössä viihteelle enkä koe itteäni hirveän vakaaksi, että jotenkin estän miestä nauttimasta elämästä jos "kiellän" lähtemästä viimeistellä ja tolkutan että kaimmää nyt yhden illan pärjään. Tuntee itsensä hirveän syylliseksi. ja kuitenki aina menny hyvin :)

Ja vauvan voinnista sun tilanteessa, vauva varmasti voi ihan hyvin eikä kärsi satunnaisista henkisistä "romahduksista", ole huoleti :)
 
Eetla, kyllähän tuo tarina kauhea on ja mua itseäni satuttaa, kun äitini joutunut kärsimään ja kärsii siitä edelleen osittain (masennus, kaksisuuntainen). Nyt tuosta erosta kuitenkin jo 34 vuotta. Edelleen kun näen siskojeni isää niin tulee kuvotus ja mieli motata päin naamaa. Muuttunut ihminen nykyään (kai..) mutta en vaan osaa antaa anteeksi, toisin kuin siskoni. No, onhan hän heille isä. Mulla on eri isä ja hänen kanssaan äidilläni on hyvä olla. :) tänä vuonna tulee 30 vuotta yhteiseloa heille.

Nojoo, nyt on tarpeeksi avauduttu aivan aiheen ulkopuolelta. :D

Sugarplum, kuulostaapas todella ikävältä.. :( jaksamista sinne! <3 en kuitenkaan usko että noin hetkellinen ahdistus vaikuttaisi vauvaan kovasti.. Täällä jo viisi viikkoa jatkunut kova ahdistus ja paniikkikohtaukset.. Tietty pelkään vauvan puolesta, mutta en voi ahdistusta tahdonvoimallakaan poistaa joten... Ei auta. :/ pitää vaan itse yrittää selvitä..
 
Rosmarinaa: sun varmaan nyt ainakin kannattaisi soittaa siihen neuvolan tukinumeroon tai ainakin neovolassa yrittää jutulla, jos on kerran jo 5 vkoa jatkunut tuo ahdistus/paniikki kohtaukset. Yleensä nimittäin puhuminen jonkun "tuntemattoman" kanssa auttaa kun saa vapaasti kertoa tunteistaan ja mietteistään.
 
BaBy2, meillä on siis toi koiran tilanne mikä menee kokoajan pahempaan ja tietysti siks stressi/ahdistus/pelko kokoajan, kun ei tiedä mitä on vielä tulosaa.. Puhuminen ei auta, käyn siis jo pelkästään sairaanhoitajan juttusilla viikottain (45min terapia aika) ja neuvola 2vk välein just tän tilanteen takia..

Pelko menettämisestä on liian suuri.. No, ehkä tää helpottaa ku seuraava kontrolliaika koiralla 5.4 ja siellä selviää mennäänkö leikkaukseen vai onko alkanu parantuu.

Ihan kauhee aamu jälleen kerran takana koiran takia. Kauankohan tätä enää kestää.. Masennuslääkkeiden annostakin nostetaan vaan kokoajan, etten tuu romahtamaan. :/ viimeksi tän viikon torstaina nousi annos..
 
Esikoinen kiukutteli uhmaikäänsä, kun kielsin menemästä erään hevosen tarhaan. Viisi minuuttia silkkaa kiukuttelua ja testailua jos nyt kuitenkin. Nooh.. Alkoi sitten sellainen kiukku, että oksat pois ja kannoin takaisin kotiin.. Ihana mies onneksi tuli vastaan ja annoin pojan juosta isin syliin..
Tuli ihan sellainen olo, että olen epäonnistunut vanhempana...
Mies meni esikoisen kanssa päikkäreille ja itse jäin pihalle itkemään itkuni. Nyt alkaa jo helpottaa, mutta tuntui niin pahalta..

Varsinkin kun näki miten poika hädissään itkien juoksi isin syliin ja itku lakkasi siihen heti..

Eilen oltiin sukulaislapsen (miehen puolelta) syntymäpäivillä, jossa synttärisankarin äiti (ei tunnu tykkäävän minusta laisinkaan..) oikein kovaan ääneen tokaisi "Yritä vaan huudella "Kaarlon" (*nimi tekaistu*) perään, ihan kun sinä hänelle kelpaisit". Jatkoi tuota samaa sen kolme tuntia mitä siellä ehdittiin olemaan..
Sai ainakin itsetuntoa taas pohjalukemiin...
 
Kiitos EkM89 <3 aika on tosiaan pitkä, varsinkin kun tänään on ilmennyt uusia ongelmia..

Frozen, todella törkeää kohtelua olet saanut synttäripippaloissa.. Miten joku edes kehtaa?
 
Kiitos tsempeistä. :) Me juteltiin eilen miehen kanssa ja hän oli sitä mieltä, että en saa yrittää pakottaa itteeni olemaan "reilu vaimo", jos mulla ei oo hyvä olo. Kun siis mies tekee 8-10 tuntia koululla useasti & välillä on illanistujaisia (ei nyt kovin usein kuitenkaan) ja tää oli eka kerta, kun mulla oli asian kanssa ongelma. Eli ehkä se ei maailmaa kaada, jos mä tämmösessä tilanteessa voin sanoa, että jäis kotiin. Ja kun mun oma jaksaminen on välillä raskauden aiheuttaman väsymyksen takia kortilla, mutta yhteisiä kavereita olisi kiva nähdä, niin voidaan pitää illanistujaisia meillä ja mies hoitaa järjestelyt. Oon ennenkin tiennyt, että mulla on hyvä mies, mutta kyllä tää raskausaika erinäisine ongelmineen on vahvistanut tätä tunnetta.

Rosmariinaa, tuntuu varmasti tosi rankalta, kun ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan ja miten koiran tilanne etenee. :/
Toivottavasti tulisi hyviä uutisia, tilanteesta kun ei oikein voi edetä muuten, ajatukset varmasti pyörii kehää tän asian ympärillä.

Frozen, olipa kyllä asiatonta! Oon kyllä joskus ihmetellyt sitä, miten välillä läheiset sukulaiset tai toiset äidit tuntuu olevan niitä kärkkäimpiä kommentoimaan hyvää tarkoittavasti eli kritisoimaan. Pitää varmaan ennen oman lapsen syntymää opetella se "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -taito, vaikka vaikeaa se kyllä on. Neuvominen ja tsemppi on ihan tervetullutta, mutta tuommoinen vähättely ja kettuilu ei kyllä palvele mitään tarkoitusta. Kyllä lapsi monesti testaa vanhempia (ja etenkin äitiin voi ne kiukut ja itkut kohdistaa ns. turvallisesti), mutta kyllä vanhemmat on silti lapselle ehdottomasti ne tärkeimmät!
 
frozen tuo "huono vanhempi"- tunne on niin tuttu! varsinkin tuntuu nyt raskausaikana olleen itellä niiiiiin lyhyt kärsivälisyys lasten kanssa ja siitä sitten huonoa omatuntoa potee.. juurikin varsinkin kun lapsi sitten juoksee toisen vanhemman luo niinkuin kertomassasi tapauksessa. mutta tuo teidänkin tapaus, ei lapsi siitä onneksi kärsi kuin sen pienen hetken kun muuten terve kasvatus <3 ja toisaalta jos aina antaa lapselle periksi niin ne niin ovelasti oppii käyttämään sitä hyväksi ja siinä sitä sitten ollaan... enemmänhän ne kärsii siitä varsinki murkkuiässä(itellä kyllä lapset vielä alle kouluikäisiä) jos ei rajoja ole..
 
Mun oma äiti on mulle ihan alusta asti sanonut kun esikoinen syntyi, että niin se vaan on että äidit yleensä aina saa kaikki kiukuttelut ja narinat lapsilta. Ja sit välillä tuntuu kun isä ois se parempi tyyppi "lohduttaja". Mut äitille on vaan helpompi kiukutella. Ja nyt kun mietin omaa lapsuutta, niin kyl mekin enimmäkseen äitille valitettiin ja naristiin kaikesta, toisin kuin isille :p
 
No meän 1v3kk tyttö on ollu vähän flunssanen ehkä viikon päivät. Niin yks yö tupes yskiin oikein räkäsenkuulosesti ja nenä oli ihan tukkonen. Nostin sitte tutön meän sänkyyn ja koitin nenäsumutetta laittaa että sitte vois tovin päästä koittaa imurilla tyhjentää nenää.. no tyär ei ollu yhtään yhteistyöhalunen ja hirveellä huudolla ihan unisena tarras isin kaulaan kii kääntäen mulle selön ja käperty oikein tiukasti kainaloon. Se oli jotenki ohan superhellyyttävää. Pahaäiti yrittää häiritä unia mutta isi pelastaa!
 
viiviva sanoi:
Menihän meillä jo kaksi viikonloppua hyvin, ja sovussa.. noh yllätysyllätys viime yönä mies tuli taas huutaen kotiin yöllä, päätin etten jää kuunteleen niin otin taksin kaverini luo, kun miehen autoa en saanut ottaa. Äidilleni asiasta kerroin, ja hän miehelleni laittoi viestin että tän pitää loppua, mutta ei tunnu auttavan että ulkopuoliset puhuu sille enkä vain minä... huoh, en tiiä mitä teen enää..
Click to expand...

Miten ukkos otti sen, että oot kertonu jolleki tuosta teiän tilanteesta? Pahensiko vaan tilannetta, vai saattaisko jopa alkaa ajatteleen asiaa uusiksi? Ja niinkö sitten myöhemmin vielä laitoitki niin paras vaihtoehto tosiaanki saattais olla se muutto ennen vauvan tuloa. Ainaki saisit olla rauhassa, eikä tarvis pelätä ja miettiä koska vastaava tilanne taas tulee eteen. Nyt se on helppo vielä ottaa ja lähteä, mutta siinä vaiheessa ko vauva on syntyny niin sitä ei niin vain voikaan enää tehä. Tuskin tulee muuttumaan tuo käytös ko ainaki oon ymmärtäny, että oot useampaan otteeseen asiasta puhunu, eikä muutosta oo tapahtunu.
 
Kiitos sympariastanne.

Meillä se on siis niin hyvin huomattu, että kun ollaan esikoisen kanssa kokoajan kaksin kotona, niin sitten muutoin vapaa-ajalla hän haluaisi viettää enemmän aikaa isin kanssa.
Tuntuu ymmärtävän, että äitin kanssa kerkiää kyllä leikkiä ja viettää aikaa joka viikko kun isi on töissä.

Tuohonkin minun itkupurkaukseen varmasti myös se aiheutti asiaa, kun mietin jos olisinkin välinpitämätön ja antanut mennä tuon hevosen aitaukseen.
Tuo hevonen kun ei oikeasti ole turvallinen käsitellä ja olisin niin kiitollinen kun siitä pääsisi eroon.. Se tuli meille kuitenkin aika yllättäen kamalassa kunnossa ja on vielä itsekin tiine. Meidän omakasvatti joka oli käynyt maailmaa katsomassa. Pakko kantaa vastuu ja odottaa vain toistaiseksi..

Nyt ollaan taas esikoisen kanssa kahdestaan kotona ja leikitään ja jutellaan kaikkea. Ei harmita, että isi on töissä. Tällaista tämä on lasten kanssa. Aina jossain kohtaa isi on se 'parempi', kun taas joskus se äiti on.
 
Tää mun asia kuuluu osittain tänne ja osittain olen onnellinen kategoriaan :hilarious: mutta siis omistan kolome huikeeta ja hyvin rakasta koira kaveria, joista kaksi täyttää tälle keväälle vuojen eli ovat junnuja vielä ja sen kyllä huomaa:dead:
Nyt on hieman hermoja kiristelly ko toinen junnuista on narttu jolla alkoi juoksut ja toinen ku on uros niin tiedätte varmaan millane show täälä oikei on:hilarious: ärsyttää ko ärsyynnyn tommosesta jolle noi koirat ei mittää voi ja sehän on ihan luonnollista mutta ei tuota vinkumista jaksasi aamusta iltaan ja hirveää hökeltämistä koko ajan. Onneksi tännää voin viijjä nartun kasvattajansa luokse niin saahaan rauha taloon siihe asti kunnes juoksut loppuu ja tullee takasi kottii ni sit täälä kaikki kolome tappelee viikon keskenään ko laittavat laumajärjestystänsä kasaan:hilarious:
 
mh- sanoi:
Miten ukkos otti sen, että oot kertonu jolleki tuosta teiän tilanteesta? Pahensiko vaan tilannetta, vai saattaisko jopa alkaa ajatteleen asiaa uusiksi? Ja niinkö sitten myöhemmin vielä laitoitki niin paras vaihtoehto tosiaanki saattais olla se muutto ennen vauvan tuloa. Ainaki saisit olla rauhassa, eikä tarvis pelätä ja miettiä koska vastaava tilanne taas tulee eteen. Nyt se on helppo vielä ottaa ja lähteä, mutta siinä vaiheessa ko vauva on syntyny niin sitä ei niin vain voikaan enää tehä. Tuskin tulee muuttumaan tuo käytös ko ainaki oon ymmärtäny, että oot useampaan otteeseen asiasta puhunu, eikä muutosta oo tapahtunu.
Click to expand...
No ideahan oli, että ois alkanu ajatteleen käytöstään vähän, mutta tuntui vain pahentavan tilannetta.
 
Niin mie vähän pelkäsinki. Saitteko yhtään puhuttua ja purettua tuota tilannetta, että miten tuosta eteenpäin?
 
Rosmarinaa: luin tätä ketjua ekaa kertaa, ja toi sun koirajuttu pisti silmään! Mun koiralla oli ihan vastaava homma jokunen vuosi sitten. Ja kukaan ei meinannut osata auttaa. Hattulan eläinsairaalaan asti menin,ja sieltä lopullisen avun sain. Siihen asti syötiin losecia, antepsiinia jne. Oireet Alko eka ripulilla. Ruokamerkkiä vaihtelin tiheeseen, ja aina hetkeksi helpotti. Sit löysin barffin. Ripuli lakkas kun seinään ja vatsa oli tosi hyvä. No aloin kiinnittämään huomiota, et koira rohisee juostessa. Mulla siis whippetti kyseessä, joten huonosta kunnosta tms. Ei voi olla kyse. No sit se Alko oksentelemaan. Selkeää refluksivaivaa Alko olemaan,johon sit aloitettiin noi lääkkeet. Edeltävästi syötii antibioottia useasti nielutulehdukseen,ja sitä ennen suolistotulehdukseen..noh..koira oli 2-3.v ja yleiskunto vaan heikkeni kokoaja.. Se raahusti kirjaimellisesti perässä ja muutama sata metriä teki tiukkaa aktiivisille vinttikoiralle. Lopulta soittelin Tampereen kaikki eläinlääkärit läpi, ja kukaan ei tiennyt, et mitä tehdä. Joku sit vinkkasi tosta Hattulasta,joka oli viimeinen toivo. koiralle tehtiin tähystys, ja todettiin, et sen vatsai,suolisto ja nielu on tulehtunut. Ja tulehduksen aiheuttaa ilmeisesti jokin allergia. Tarkkaa syytä tai aiheuttajaa ei voitu tietää,kun mitään eliminaatio dieettiä on mahdotonta tehdä, kun eihän suolistoon ja vatsaan näe, et koska se ärtyy ja mistä. Lääkäri antoi ohjeeksi, et jatkettiin vielä hetkinen antepsinia ja losecia, ja ne purettii pikkuhiljaa pois. Ruoaksi aloitettiin royal caninin anallergenic ruoka, jota saa vaan eläinlääkäri asemilta. Lääkäri sano, et sillä pitäis voinnin alkaa korjaantumaan, ja vuoden päästä voi kokeilla hypoallergenic ruokaa, mut sitä vapaampaa ruokintaa ei kannata harrastaa. Lopputulos on nyt, et syödään hypoallergenic ruokaa ja mulla on terve, pirteä pian 6.v koira. Puruluina aloin pikkuhiljaa jossai puolen vuoden kohdalla antamaan hirven puristeluita, ja dentastixin toi saa päivittäin
Ja voin kertoa, et olin jo tosi epätoivonen ja mietin jo koiran lopettamista, kun nii huonossa kunnossa oli.
Et mitä ruokaa syötät koiralle?
 
Kiitos viestistä jl86! Toi antoikin mukavasti lisää ajateltavaa ja vähän laajemman kuvan siitä mitä mahollisesti on.

Me mennään siis nyt keskiviikkona Kouvolan eläinsairaalaan missä tähystetään nielu, ruokatorvi ja mahdollisesti vatsakin. Ct-, röntgen- ja varjoainekuvauksetkin ovat mahdollisesti tulossa, sekä perusverenkuvaa yms. Toivottovasti tähystyksellä löytyy selitys tähän kaikkeen.

Suurin epäilys tällä hetkellä on tosiaan refluksi ja ruokatorven läpän viallisuus, mutta se selvinnee nyt tähystyksellä. Meillä nimittäin alkoi tänään kunnolla oksentelu joka viitannee juuri refluksiin.

Ruokana meillä on Hill's i/d joka on vatsa- ja suolistoystävällistä ruokaa.

Onneksi teidän koiranne parani ja voi nyt hyvin. :) toivotaan että meilläkin tilanne ratkeaa parhainpäin.

Edit. Jäi vielä kysymättä, että muistatko yhtään paljonko tähystys maksoi? Osattaisiin vähän varautua siihen, että kuinka arvokas reissu on tulossa..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top