En tiedä, saako näin turhasta edes narista ja oon valittanut tästä ennenkin, mutta mua edelleen ihan todella harmittaa oma väsymys ja kaikkien muitten tarinat siitä, miten he jaksoivat/jaksavat raskauden aikana sitä, tätä ja vielä vähän enemmän. Ei siis haittaa, että toisilla on helpompaa, mutta se haittaa, että itelle tulee epäonnistunut olo ja tunne, että muut vihjaavat mun joko liioittelevan tai suorastaan käyttävän väsymystä tekosyynä jättää asioita tekemättä.
Välillä, kun on ollut pakko tehdä jotain enemmän, oon ollut niin väsynyt, että oon vaan itkenyt. Ja esimerkiksi tänään lajittelin vauvatavarat pesua varten ja pesin ekan koneellisen ja nyt oon uupunut. Voispa olla karhu ja nukkua kevääseen... Tää on niin inhottavaa, kun en vaan voi mitään tälle energian puutteelle. Onneksi mies on tukena ja kertoi myös opiskelukaveristaan, joka oli ollut raskausaikana kuulemma muakin väsyneempi. Lohduttaa kuulla, etten oo ainoa!