Täällä ollaan..:)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja embu83
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tervehdys naiset! [:)]

Ihania ultra-uutisia taas tullut. Niitä on niin mukava lukea, varsinkin kun uutiset täällä olleet hyviä.

Nimiasiaa: Mä olen itse ollut aina, ennen raskauttakin ehdottomasti sitä mieltä että lapselle tulee miehen sukunimi. Siinä suhteessa olen kai jotenkin vanhanaikainen, musta se vaan kuuluu mennä niin [:)] Eipä ollut miehelläkään siihen vastaansanomista [;)] Koska me asutaan avoliitossa, miehen täytyy syntymän jälkeen käydä tunnustamassa isyytensä että hänen sukunimensä antaminen on mahdollista. Mutta sehän on yksinkertainen homma. Samassa yhteydessä voi hoitaa myös muita asioita, esim. yhteishuoltajuuden lapselle. Senkin mä ehdottomasti haluan, ollaanhan me tasavertaisia vanhempia molemmat. Musta tuo isyyden tunnustaminen oli hyvin tiivistetty jossain nettisivuilla: "Isyyden tunnustamisen tarkoituksena on lapsen ja hänen isänsä sukulaisuussuhteen vahvistaminen."


Ihana kuulla että meitä "minimammoja" on muitakin, kissuliini83 ja illil! [:D] [:D] Meidän mahat tosiaan tulee varmaan näyttämään valtavilta kun muuten ollaan niin pieniä. Kaikkihan sitä on sanoneet että miltähän mä näytän parin kuukauden päästä kun nyt jo näin iso maha [:D]

Nyytilläkin
jo ihanan iso masu [:)] Mä kun vielä joskus 17-18 viikolla tuskailin kun mun maha ei kasva. Noh toive ainakin toteutui, kasvaa ja kovasti kasvaakin.









 
Jännittää niin tuo rakenneultra, etten nukkumaan ole paljoa ehtinyt.. [:D] Ja päivä on varsin kiireinen, yheltä ultra, sen jälkeen kaupungille serkkua ja sen poikaa moikkaamaan, sitten viideltä espanjan tunti (saa tietää paljon sain toisesta välikokeesta [&:]) ja kuudelta taloyhtiön illanistujaiset. Ja tosiaan yöllä kävin nukkumaan noin kolmelta, heräsin hetkellisesti vähän ennen kuutta kun mies kömpi sänkyyn ja nyt sitten kymmeneltä nousin aamukahvin keittoon. Että voi olla aika nuutunut olo sitten illemmalla, hyvin tulee uni silmään ensi yönä. [;)]

Voi, hitto tuota kissuliinin kokemusta! [>:] On kyllä aika rankka vastaus, etteivät ole mikään valokuvaamo. [:-] Yksi harvoja tärkeitä etappeja ihmisen elämässä, niin ei oikein tuollaisessa kannattaisi säästää.. Toivottavasti nyt sitten ainakin synnyttämään pääset naapurikuntaan, sillä siinä tilanteessa ei kyllä mitään ylimääräistä mielipahaa tarvita!

Kummiasiasta: Miulle on tullu kauheita paineita kummeista, kun ei oikein ole ketään jota voisi pyytää kummiksi.. No paras kaveri lapsuudesta asti voisi olla sellainen, joka sitten vielä vuosienkin päästä olisi yhteyksissä vaikka välimatkaa on tälläkin hetkellä satoja kilometrejä.. Mutta sitten se toinen kummi. Kun miulle on kuitenkin tärkeää valita kummit niin, ettei ketä tahansa huolisi siihen tehtävään. Sitä vain nykyajan ihmisellä ei ole niin vahvoja siteitä oikein kehenkään, sukulaisetkin tuppaavat olemaan enemmän ja vähemmän vain ihmisiä joita tapaa yhteisten juhlien puitteissa. [8|] Eli kummiasia ei meillä ole vielä ratkennut.

Ja sitten sukunimestä: Meillä lapselle tulee miehen sukunimi. Miulla on kaksiosainen sukunimi, joten senkin takia, ja myös siksi että miusta miehellä on parempi sukunimi kuin itelläni. [:D]

No nyt meni verensokerit liian alas, kun tässä samalla söin jogurttia.. [:-] Pitää mennä hetkeksi pitkälleen, ennen kuin lähdetään ultraan.
 
Tänään tuli käytyä siellä neuvolassa ja kaikki näytti olevan kunnossa.Kysyin vielä terkkarilta tuosta eilisestä ultrasta ja hän näki koneelta nuo perustiedot.Mittoja lääkäri ei ollut merkannut sinne joten ne nyt sitten meni ohi.Syke vauvalla oli 147 ja kp oli 20cm.Verenpaine oli kerrankin kunnossa,en sitten tainnut tällä kertaa turhaan hermoilla siellä,vaikka en tarkotuksella ole koskaan hermoillutkaan.Paino on noussut lähtöpainosta 3,2kg.Mainitsin selkävaivoistani ja sain neuvolasta lainaksi tukivyön.Pitää sit heti huomenna kokeilla sitä töissä että auttaisiko se.

illil Mulla on tuo hoitopöytä,mutta sehän ei todellakaan ole mikään pakkohankinta.Sitä voi vaan tosiaankin hommata sen pelkän hoitoalustan ja keksiä sille joku muu paikka.Kaverinikin hommasi vaan tuon alustan ja hoiti vauvaansa sängyn päällä.Itse laitan hoitopöydän makuuhuoneeseen pinnasängyn viereen tai se on jo siellä odottamassa.Siinä on sitten kätevä pitää kaikki välineet hyllyillä ja laatikossa.
 
illil: Tuo hoitoalusta pesukoneen päälle on kyllä järkevä idea, varsinkin jos tilaa on vähän. Meillä makkarissa on sen verran tilaa niin se pöytä hankitaan, ja pesukonekin on päältä täytettävä niin ei sitä alustaa siihen olisi saanutkaan [:)] Ja hyvä äiti susta tulee. Ei sitä kaikkea voi eikä tarvitsekaan tietää, varsinkaan ensimmäistä odottaessa [;)] Nuo kivut voi johtua ihan kohdun kasvustakin.

Mä täällä jännäilen arwenin ultrakuulumisia. Kerrohan sitten miten teillä meni, samassa paikassa kun käytte niin ihan kiva kuulla muitakin kokemuksia sieltä [:)]
 
Minuakin mietityttää tuo kummiasia, kun ei niitä läheisiä ystäviä niin hirveästi ole ja siskollakin voipi olla jo niin paljon kummilapsia..mutta hänen kanssaan olen eniten tekemisissä. Paras ystävä on tietysti yksi vaihtoehto ja mun veli ja sen puoliso..mutta valitappa näistä nyt sitten. Mitenhän on, pitääkö kummin kuulua kirkkoon? Jos pitää niin hankala kun ei nykyään juuri kukaan kuulu näistä minun läheisistä ainakaan.

Sukunimi: Ajattelin että lapselle tulee isän sukunimi, niin sekin yhdistää isän ja lapsen kun ei olla naimisissa. Tietääpähän ainakin kuka on isä[;)] Äidinhän sitä aina tietää.

Te muut olettekin jo hankkineet/hankkimassa kaikenlaista tarviketta. Alkaa jo kauhistuttaan kun en ole hankkinut vielä mitään..Enkä tiedä mistä saan vaatteita, sänkyjä yms. Yhet tutut lupasivat ainakin turvaistuimen ja varmaan vaunut myös. Vieläkin pyörii päässä tuo sukupuoliasia..pitäisköhän kysyä..mies meinas etten malta sitten olla kertomatta sitä ja niinhän siinä voi tietysti käydä, varsinkin kun vauvan syntymään on vielä moonta kuukautta aikaa.
 
Heh,naurattaa vähäsen tuo mun edellinen viesti kp:llä tarkotin tietty sf mittaa [;)]

Mipsu Ei sun tarvi mitään stressata vaikka et ole hankintoja vielä tehnytkään.Silloin kun esikoisen sain niin ostin kaikki nuo isommat tarvikkeet 2 kuukautta ennen syntymää.Vaatetta ostin pikku hiljaa,ei niin hirveesti aluksi itse.Sain kyllä sitten pari päivää siitä kun olin pojan saannut ison läjän vaatteita tuttavaltani,se oli mukavaa [:)]
 
Meillä lapselle tulee isän sukunimi, kun on suunnitelmissa mennä naimisiinkin, ei varmaan ennen vauvan syntymää vaan kerkee [;)] Avoliitossa siis ollaan. Se tuntu mulle ihan itsestään selvältä. Etunimikin meillä on tällätiedolla mietittynä myös toiseksi nimeksi tulee sama kuin isän toinen nimi.

Porukat toi sunnuntaina taas kauheen määrän tarvikkeita ja vaatteita ja saatiin ne ihan ilmasiks, ne oli siis mun veljeltä plus sit ne toi Espanjasta tuliasiks paljon vaatteita vauvalle. Saatiin autokaukalo ja rintareppukin, joten meiltä ei puutu mitään isompia kun vaunut, koska kaikki ollaan saatu. Ihan hienoo, kun en tiennyt että olis mahdollista saada niitä mistään. Täällä ei tahdo kirppareiltakaan mitään isompia tarvikkeita löytyä. Hoitopöytä meille varmaan tulee, mut sen mies lupas tehdä itse. Mun mielestä se on kuitenkin kätevä kun kaikki hoitotarvikkeet saa siihen lähelle.

Täällä on potkut voimistunu paljon, tuntu että yölläkin heräsin niihin monta kertaa. Vaikka yleensä nukun sikeesti [:)]
 
Meille tuli esikoinen aikoinaan mun sukunimelle kun oli vähän niin ja näin tää meijän suhe..:O Ja sisarukset pitää olla tietenki saman sukunimisiä..:)ni siksi nämä muutkin on nyt sit mun sukunimen alla, mut jos joku päivä mennää naimisiin niin sitten me kaikki ollaan samaa, kun otan miehen sukunimen. Sitä odotellessa. Miestä harmittaa et aikoinaan tehtii tää päätös, hän haluis kyllä ehottomasti et lapsilla olis hänen sukunimi.

Meillä on jo kaikki vauvantarvikkeet leluista hoitotarvikkeisiin ja muuhun mitä ikinä tavii..ja se mitä ollaa aikasemmin hankittu ja todettu noilla pojilla aivan turhaksi ollaa myyty jo pois..:)..Ainut et jos nyt sit on tyttö niin on vain ihan vastasyntyneelle noita tytön vaatteita, niitä vähän isomman tyttövauvan vaatteita täytyy käydä sit hamstraa kirppareilta ja ystäviltä kun hän vahvistuu 4d ultrtassa tytöksi. Jos nyt sit onki poika ni hälle sit löytyykin vinopino noita vaatteita..:)
 
Minäkin odottelen täällä Arwenin ultrakäynnin uutisia...[:)] Parilla kaverilla on hoitopöytänä Ikeasta ostettu sellanen Leksvik-hoitopöytä/lipasto 179 €. Ihan tyylikkään näköinen ja hyvän korkealla se hoitotaso. Ovat kehuneet sitä tosi paljon ja sen saa vauva-ajan jälkeen muutettua siistiksi lipastoksi. Vauvan tavaratkin on helppo säilyttää siinä. Ajattelin aluksi, että vaihdan vaipat sun muuta vain sängyn päällä, mutta sain kuulla sen olevan tosi raskasta selälle. Varmaan pitää kyllä paikkansa. Mietin myös pinnasängyn päälle laitettavaa hoitotasoa, mutta se näyttää vähän vaikealta touhulta. Täytyy ruveta kirppareiltakin katseleen, jos osuisi silmään jokin näppärä hoitopöytä. Meilläkään ei tässä asunnossa hirveästi ole ylimääräistä tilaa ja tuo pesukonekkin on päältätäytettävä. Kokeilin muuten jo asentaa sitä ostamaani Graco Logico-turvakaukaloa alustan kanssa autoon ja näytti olevan hyvä ja suht jämäkkä.

Nyytti: hyvä ultrakuva! Mukavankokoinen masu... Mulla on vähän samanlaisia housuja ja pyjamia- löytyy kaikenlaista eläintä pöllöistä nalleihin[:D] Kellokin on pinkki Hello Kitty[;)]

illil: varmaan ihan luonnollisia tosiaan nuo vatsakivut. Kohtu joutuu kuitenkin koko ajan kasvamaan ja varmasti rasituksessa sekä äkillisissä liikkeissä voi tuntua kipua. Mulla tulee välillä oikein sellasia viiltäviä kipuja tai repäisee silleen ikävästi, kun tekee jonkin äkkinäisen liikkeen.

Nyt joulutorttuja leipomaan, ennen kuin mies tulee kotiin!
 
Ihan ensin pitää vastata illil:lle, että niin meilläkin meinataan tehdä, että pesukoneen päälle vain hankitaan erillinen hoitoalusta.. [:D] Kun tosiaan makuuhuoneessa voisi olla tilaa hoitopöydälle, mutta ei tekisi mieli ihan varpaat suussa elää, varsinkin kun vaihtoehtokin löytyy. [:)]

Ja sitten ultrakuulumisia: Kaikki meni todella hyvin! [:)] Nyt oli eri ultraaja kuin ensimmäisellä kerralla, mutta ihan yhtä mukava oli hänkin. Hemmo liikkui niin nopeasti, että ei meinattu kunnolla saada kuvaa, mutta kyllä siinä puolen tunnin aikana hyvin ehti pikkuisen näkemään. Yksi todella täydellinen (melkeinpä oppikirjamainen) kuva oltaisiin saatu, Hemmo näyttäytyi siinä todella hyvin. Mutta kun kätilö siitä miulle sanoi, niin mie ihastuksissani naurahdin sen verran, että Hemmo vaihtoi asentoa. [8|] Mutta kaksi ihan hyvää kuvaa saatiin kuitenkin mukaan, yritän saada tuon meidän skannerin toimimaan jolloin kuvan saisi tännekin laitettua. [:)]
Mitat vastasivat viikkoja melkein päivälleen, reisiluu oli vähän kehittyneempi, pään ympärys muutamaa päivää pienempi ja muistaakseni muuten pituus vastasi melkeinpä päivälleen viikkoja ja päiviä (eli 20 cm). Ja paino olikin sitten iloinen yllätys, 441 grammaa.. [:D][:D] Eli kyllä ihan viikkoja vastasi, mutta viikolla 23. paino on n. 450 grammaa, eli hieman on yläkanttiin. Mutta tuo paino ehtii kyllä muuttua niiiin paljon, ettei tuosta voi paljoa sanoa.
Positiivinen mieli jäi kyllä, ja nythän sitten odotellaan vain Hemmon ulkoistumista. [:)]
 
Onnittelut Arwen onnistuneesta ultrakäynnistä!!! Mullekin kerrottiin painoksi 440 g ja parempihan se niin, että isompi kuin liian pieni. Harmi, kun en ite muistanut kysyä vauvelin pituutta. 
 
Onnittelut hyvistä ultrauutisista!
 
Minua harmittaa, kun en tajunnut kysyä pituutta ja painoa. Kuvia saatiin kyllä mukaan varmaan kymmenen, joista pari oli hyviä profiilikuvia 3D/4D:llä.
 
Olipas sulla illil tökerö kaveri! Olikohan se ihan tosissaan?
 
Tänään oli neuvolakäynti ja laskettu aika siirrettiin nyt 18.4.2010. Toivottavasti se on sitten se lopullinen. Kelajuttuja ei vielä saatu, pitää kuulemma olla 22 viikkoa täynnä ja mulla on nyt siis 21+2 eli pirun tarkkoja ovat. Mutta sain sitten uuden ajan jo kolmen viikon päähän ja sehän sopii mulle. Pääsee taas kuuntelemaan sydänääniä. Painoa on nyt tullut 3,9 kg ja sf-mitta oli 16 cm. Neljä viikkoa sitten eri mittaaja sai luvuksi 17 cm eli on kyllä todella paljon mittaajasta kiinni. Ensimmäisellä mittauskerralla kohtu oli n. 3 cm navan alapuolella ja nyt kun saatiin pienempi mitta, niin kohtu oli juuri navan yläpuolella. Eli siksi en ole huolissani kohdun "kutistumisesta", kun se selvästi kuitenkin kasvaa.
 
illil harmi että kirpparikokemus ei mennyt ihan putkeen. Kävitkö siellä pikkukirpussa vai jossain muualla. Se pikkukirppu on kyllä tosi pieni ja ahdas paikka, et ei ihmekään jos on tiivis tunnelma kun on paljon väkee...Kiva että jotain löysit kuitenkin[:D]Ja seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Ikävää että sait kuulla ystävältäsi tuollaista tekstiä[:(]

Täällä on kans ollu itku herkässä. Flunssassa ja saikulla oleminen kiristää hermoja, kun aika ei kulu millään mut töihinkään ei vielä uskalla. Kätilökin eilen sano että parempi vaan tässä vaiheessa lepäillä, vaikka ei kuumetta olisikaan, että on se flunssa elimistölle kuitenkin aina rasitus. Miehenkin kanssa ollut jotain pientä erimielisyyttä, se taitaa alitajusesti kovastikin stressata et millanen isä siitä tulee. Varsinkin nyt kun kuuli pojan saavansa.

Onnea Arwen onnistuneesta ultrasta, kiva kuulla että kaikki oli kunnossa[:D]Nyt vaan vatsan kokoa kasvattelemaan kaikki mammat!

Tuntuu olevan hyvin paikkakuntakohtaista noi ultraamiskäytännöt ja kuvien saaminen. Joillain otettu ihan 4d kuvaakin ja kuvia saanut runsaasti mukaan. No eihän se nyt tärkeintä oo, mutta olis niitä kuvia ihan kiva saada enemmänkin kun kaks mukaan. On se muuten hieno seurata noiden ultraajien ammattitaitoa, kuinka yksityiskohtaisesti ne osaa löytää kaikki elimet ja tutkimuskohteet noin pienestä vauvasta ja noin sumeasta kuvasta. Hattua nostan[:D]Itse en ymmärtänyt kuvasta puoliakaan, jalat näin ja selkärangan, hih[:)]Täyty oikeen kysyä että miten päin se siellä on. Mulla vauva tuntuu viihtyvät varpaat alhaalla ja pää tuolla navan seudulla, potkut tuntuu yleensä aina samaan kohtaan oikean alavatsan alueelle. Toivottavasti se joskus tajuaa sit kääntyä...

Varusteista sen verran, että meillä on oikeestaan kaikki vaatteet jo hankittuna[:D]joo ja lisää varmaan hamuan vaikka kuinka vielä, ovat niin sulosia[:)] Kirpparilta tullut haalittua ja sit ajankuluksi tullut viikkailtua tonne hoitopöydän laatikkoon. Hoitopöytä siis on jo ja oon sitä sit vähän laittanut uuteen uskoon. Meidän toinen kissa tykkää kovasti nukkua siinä päällä että saapi pian oppia uusille tavoille[:)]Pinnasänky saadaan kanssa käytettynä, ja rintareppua ym. mutta muuten jää kaikki loput sit vielä itse ostettavaksi. Vaunut ja turvakaukalo varmaan ostetaan uutena, mutta muuten kaikki mahdollisuudet on avoinna mistä ostetaan. Oon tossa jo vähän tehnytkin listaa alustavasti mitä vielä puuttuu. Hauskaa pikku hiljaa suunnitella. Ja äiti haluaa jo niin kovasti ommella pinnasänkyyn pehmusteita ja hoitopöydän sivuille pieniä pussukoita ym. Voi sitä tulevaa muoria<3



HEI VOITAIS LAITTAA TONNE LASKETUT AJAT LISTAAN VIELÄ OMALLE KOHDALLE ETTÄ MONESKO LAPSI ON TULOSSA

Masukuva tältä päivältä 20+6


 
Kiva kuulla Arwen että kaikki meni hyvin! Meillä oli myös eri ultraaja kuin ekalla kerralla, mutta tosi mukavia kumpikin.

Mipsu:
Älä turhaan stressaa, ei meilläkään ole ostettuna vielä mitään! [:)] Sänky on valmiina, sen saan siskoltani, mutta muista tavaroista ei tietoakaan. Päätin jo aikaa sitten että ennen joulua en osta mitään, vaatteita varsinkaan. Hyvin ne ehtii sittenkin, ja joulun jälkeen alkaa alennusmyynnitkin.. [;)]

Marilyn84: Sä taidat tosiaan olla niiden Hello Kitty- tuotteiden ystävä [:D] Musta ne on vaan niiiin kamalia. Mun hyvä ystäväkin oli kovin pettynyt kun meille ei tyttöä tulekaan, hän ei pääse meille niitä ostelemaan. Sanoin kyllä jo ennen rakenneultraakin että vaikka meille tyttö tulisi niin meille et tuo ensimmäistäkään Hello Kitty tavaraa [:D]

illil: Onpa tosiaan omituista puhetta sun kaverillas, ei ihme että pahoitit mieles. Tosi lapsellista [>:]

paprika: Tästä hyvin huomaa miten eritahtia nuo masut voi kasvaa, mulla oli sf-mitta 20cm jo rv 19+2. Kyllä mulla tosiaan tätä pötsiä jo onkin [:D]

Tässä ultrakuva meidän vaavista, ainut kuva oikeastaan mistä jotain selvää saa, kun oli niin vilkas että livahti aina alta pois kun yritti kuvata [:D] Kyllä sieltä pienen nenän erottaa <3


 
illil: Mulla oli kanssa perjantai iltana ihan järisyttävät mahakivut ja supistelua, joten lähdimpä sitten yöllä käymään acutassa kun ei nukkumisestakaan tullut mitään. Ottivat siellä sitten kaikenmaailman kokeita ja ultrasivat. Mutta mitään ei löytynyt ja nyt viikon sairaslomalla lepäillen. Vauvelilla ei ollut mitään hätää, lääkärikin sanoi että liikkuu vikkelästi ja kaikki oli normaalisti. Liekö johtunut sitten vaan tuosta kun kohtu kasvaa yms.. sen jälkeen ei taas ole ollut mitään ongelmia. [8|]
Ihanaa kun saa iltaisin katsella mahaa kun pikkumies siellä touhuaa ja potkii niin lujaakin että näkee jo mahanpäältä liikkeet, heh, uskomattoman näköistä kyllä[:D] saas nähdä tuleeko kädet ja jalat mahasta läpi sitten kun maha tuosta vielä kasvaa ja asukas vahvistuu..
 
Illil, olipas todella täkeröä tekstiä ystäväsi suusta..kamalaa suorastaan![&:] Ja harmi että päiväsi meni muutenkin mönkään!

Täällä olisi hoitopöydälle tilaa kyllä sekä makkaris että kylppäris, mutta en näe sitä tarpeelliseks kun ei sille ole käyttöä moneks kuukaudeks. Ellei sit tosiaan toimis lipastona tms. sen jälkeen. Lapsihan rupeaa pyörimään kuitenkin melko nuorena ja sit ei voi korkealla olla.
Täällä on sivusta täytettävä pesukone lavuaarin vieressä, joten siihen päälle vaan alusta. Ja siinä vieressä kaappi, johon tulee vaipat yms. ja on kätevästi lähellä.
Saa pestyä pepun ja laitettua suoraan alustalle sit viereen :)

Mä en ole mitään hommannut vielä.
Tai veikalla on varastoituna ja odottamassa turvakaukalo, leikkimatto, sitteri, imetystyyny ja rintapunppu yms. eli sieltä kyl tulossa jotain tavaraa. Mut hommailen sit vähän lähempänä ja pikkuhiljaa. Ens vkl ois tarkotus ekat pikkuvaattet kirpparilta kattoa jos vastaan tulee kivoja.

Niin illil, mulla on rv28 istukan sijainnin kartoitus. Kätilön mielestä näytti siltä, että se saattaa mennä just synnytyskavan edestä. Kiertyy edestä alhaata taakse.
Eli jos näin on niin normaali synnytys ei ole mahdollista, vaan edessä on suunniteltu sektio.
Saattaa myös käydä niin että se työntyy pois tieltä vauvan kasvaeessa ja ongelma poistuisi.
Se saattaa aiheuttaa myös ongelmia kuten veren vuotoa yms. Jos lääkäri ultraamalla havaitsee saman, eli että se on pahassa kohdassa niin sitten sitä seurataan koko loppuraskauden ajan.

Mullakaan toi Hello Kitty ei ole sydäntä lähellä heh..kuten ei myöskään pinkki väri. Eli näitä kahta ei ois mun pikkunen saanu vaik ois tyttö ollukkii [;)]
Avoanoppi tietää kuinka paljon näistä pidän ja siksi ostikin minulle lahjaksi pinkin Hello Kitty vihon ja pinkin kynän, pinkillä isolla töyhtöllä tossa viime keväänä.. Huumori ainaki tallella[;)]

Kiva kuulla että neuvolat on menny ok ja Arwenin ultrassa oli kaikki hyvin! :)
Jessic_aalta kiva kulla ettei mitään hätää ollut!
Kauniisti näkyy vaavin pään profiili Niinan ultrakuvassa![:)][:)]

Täällä ollu uuvuttava päivä, tällä hetkellä ei edes puhuta miehen kanssa että sellaista.
Pari päivää kun jaksais vielä ni sit ois kolme vapaata ja pääsis täältä pois :)
 
on kyllä ihana ja selvä tuo niina_1 ultrakuva [:)] meidän kuvissa näkyi kyynärtaive ja nyrkki, vehkeet ja pää [:D] aikamoisessa solmussa tais herra olla sillä  hetkellä. ja toisessa kuvassa näkyy jalkapohjat eikä mitään muuta[:D] 
 
Se näköjään tulikin se kuva, vaikkei sitä esikatselussa näkynyt.
Ultrassa tosiaan otettiin paljon noita kuvia ja ne lähetettiin mulle samantien sähköpostiin.
Oli tosi hyvä yksityinen vastaanotto se jossa käytiin. Oli vähän kuin jonkun kotiin olisi mennyt
ja asiantunteva ystävällinen nainen, sellaisesta voikin jo vähän maksaakin.
 
Takaisin
Top