Syyskuun uudet tuulet:)

Rosalina

Foorumin legenda
Kesäkuunmammat 2015

Elokuu vaihtuu syyskuuksi...! Tervetuloa syksy ja entistä isommat, somat vauvamasut.<3

Mitäpä kuuluu tammimasujen alkavaan syksyyn? =)

 
Täällä mietitään tytölle jo nimeä :D.

Etunimi ja toinen nimi on jo päätetty (etunimi on oma tyttönimisuosikkini jo vuodelta prinssi ja nakki, toka nimi oman mummini etunimi ja sattumoisin myös miehen suvussa kulkeva nimi), mutta nyt puntaroidaan kolmannen nimen kanssa. Sinänsä voisimme jättää nimet kahteenkin, jos mitään kivaa ei keksitä, mutta kun pojalle olisi ollut tiedossa kolme nimeä. Jos seuraava laps onkin sitten poika ja nyt keksityt nimet tuntuvat silloinkin sopivita, olisi vähän hölmöä, että isosiskolla on kaksi nimeä ja pikkuveljellä kolme. Vai olisiko?

Muuta: ihan kun mun maha olisi lopettanut kasvamisen :(. Tai ainakin kasvu on tasaantunut sen hirveän kasvuspurtin jälkeen. Näytän jo varsin pienimahaiselta noihin masugallerian masuihin nähden.
 
Mul olis tytölle jo nimi valmiina mut ressaan hirveesti et jos tuleeko poika kun en millään keksi sille nimeä:P toivottavasti on sit tyttö, heh;)
 
Meillä on nimet valmiina jo molemmille :) Katotaan että keretäänkö vielä muuttaa niitä, mutta on ne kyllä jo lähes raskauden alusta olleet samat ja edelleen hyviltä nimiltä kuulostaa.

Ootteko nähneet paljon vauvaunia? Minä näen niitä nykyään joka yö, varsinkin imetysunia. Aina vauva on niissä poika. Onkohan tää joku äidinvaisto? ;) Viime yön uni oli kylläkin aika karmaiseva. Siinä olin tullut synnytyksen jälkeen niin huonoon kuntoon, etten ollut pystynyt huolehtimaan vauvasta ollenkaan. Itse asiassa en ollut edes nähnyt sitä kertaakaan. Unessa se taisi olla jo yli 3kk vanha ja kuulin siinä, että se on jo 64cm pitkä. No, mietin että pitäisikö imettää. Menin vauvan luo joka makoili mun mummon sängyllä ja se näytti jo ihan kolmevuotiaalta ja täysin vieraalta. Päätin, etten kyllä imetä, ei tuo oo mun lapsi :D Unessa ei kyllä naurattanut. Mies kertoi siinä unessa juottaneensa sille joka ilta litran korviketta... Että näin meillä :D Kummakaan että vauva oli hiukka iso kolmekuiseksi :D
 

Mie en oo kyl vielä alkanu nähä pahemmin vauvaunia.

Eiks 64cm oo kolmikuiseks ihan mahollinen:D meiän poika oli 62,5 jos oikein muistan.:)

 
Täälläkään ei oo nähty vielä vauvaunia. Syysflunssaa pukkaa, onneks en oo oksentanut kahteen päivään, jei! Kipeellä kurkulla ja tukkoisella nenällä oksentaminen ei oo kivaa. Kun aivastaa niin sattuu tuonne alavatsaan ihan hulluna. Meillehän se sukupuoli ei vielä ainakaan rakenneultrassa selvinnyt. Toivottavasti asia valoittuis vähän 4d:ssä muutaman viikon päästä. Oltiin eilen lastentarvikeliikkeessä ihmettelemässä vaunuja, turvakaukaloita yms. Tavaroita. Myyjä oli ihan huippu, kun jaksoi meille tollukoille selittää kaiken alusta alkaen. Kirpparilta ostin muutamia kestovaippoja (kuin uusia).
 
Meillä on pojalle nimi jo täysin valmiina. Täytyy nyt sitte toivoa että mukula kanssa on poika ja että se on kyseisen nimen näköinen. Tosin mun mielestä kaks ekaa nimeä on väärinpäin noin niinkun kivuuden ja sointuvuudenkin puolesta, mutta miehelle tais olla niin tärkeetä se, että eka nimi ja kutsumanimi on just se tietty, niin annoin periksi kun tykkään nimestä itsekin. Ei se nyt niin justiinsa ole :) Suvuista tulee kaikki kolme nimeä.

Vauvaunia en niinkään oo nähnyt, mutta synnytysunia pari kolme. Viimesimmän unen mukaan mun synnytys oli ihan äärimmäisen helppo eikä sattunu yhtään. Olispa ennenuni :D
 
Toukero, mieki näin viime yönä just synnytysunta, jossa synnytin luomuna, mutta mulla ei ollu mitään kipuja ja synnytys meni kuin oppikirjassa muutenkin.:D Ja tyttö tuli unessa.;)
Jaa-a, jaa-a, viikon päästä TOIVOTTAVASTI selviää miten asian laita todellisuudessa on eli Juniorin sukupuoli...
Puoliväliki tulee vastaan keskiviikkona.:P
 
Meillä on kans molemmille jo nimet valmiina :) Jotenkin ihana oottaa, että kumpi sieltä tulee, S vai A ;)) Mä oon nähny yhen vauvaunen. Oltiin käymässä siinä nukkumaan, kun ruvettiin miettimään, että missä meiän vauva on :D Käytiin kattomassa, että Ellen nukku tyytyväsenä omassa sängyssään, mutta vauvasta ei ollu jälkeäkään. Sille ei siis ollu ees sänkyä :D Sit iski kauhee paniikki, et mihin me ollaan hukattu meiän vauva. Samassa unessa oli myöhemmin hukassa myös meiän toinen koira :D
 


Alissa23 kirjoitti:

Mie en oo kyl vielä alkanu nähä pahemmin vauvaunia.

Eiks 64cm oo kolmikuiseks ihan mahollinen:D meiän poika oli 62,5 jos oikein muistan.:)



Piti oikein kattoa miten meidän pimu, näköjään 3kk neuvola jäi väliin mutta 2kk oli 62cm ja 4kk 66cm, eli varmaan just sen 64cm silloin 3kk :)
Että ei sitä Untamoinen tiedä vaikka olisi ollut osaltaan enneuni ;)
 
Joo ei varmasti ole mahdoton se 64cm kolmikuisena, mutta ei se siinä unessa ollu oikeasti 64cm, semmonen metrinen ainaki :D Sen oli varmaan se korvike aiheuttanu.
 


Untamoinen kirjoitti:
Joo ei varmasti ole mahdoton se 64cm kolmikuisena, mutta ei se siinä unessa ollu oikeasti 64cm, semmonen metrinen ainaki :D Sen oli varmaan se korvike aiheuttanu.


Apua! :D kauhee mitä unia raskausaikana voi oikeen nähdä.
Tällä kerralla en ole tainnut vielä mitään kummempaa nähdä, mutta viime raskaudessa synnytin unessa kissanpentuja... ja tämä tapahtui muutaman kerran eri unissa, mutta aina tuloksena oli niitä kissanpentuja/-pentu :D
 
Viime kerralla mäkin muutamaan otteeseen unessa imetin koiraa (huom huom meillä ei edes ole koiraa:D) emoticon tällä kierroksella en VIELÄ oo sentään nähny vastaavaa.:P
 
Kiitos Alissa23 :) Oli se aika mieletöntä! Päästy iteltääkin aikamoinen OHO, vaikka tyyppi oli aika lujaa pyöriskelly ja monotellu jo tovin :D

Työ näätte ihan kipeitä unia :D Mie en muistaakseni oo mitään ihmeen älyttömiä nähny (niinku kissanpentujen synnytys tai koiran imetys :)) mut meiän iskä oli nähny että oli laittanu vauvan taskuun kun ei muutakaa paikkaa sille keksiny. Ja miehen isän vaimo oli nähny ennen ku ees tiesi mun olevan raskaana että se oli itse saanu vauvan ja miettiny että mihin hittoon se sen pistää tai kelle antaa, eihän se kuuskymppinen voi ite sitä vauvaa pitää. Eikä sitte menny kun pari päivää niin myö kerrottiin niille että vauva tulossa.

Omat sivut kertoi että laskettuun aikaan on 17 viikkoa! APUA! Tai oikeesti varmaan alta 17 viikkoa, häiritsee kun ne ei enää vaihtanu sitä aikaa ja mie en tiiä mitä viikkoa seuraisin esim. täältä vausta. Seurannassa siis nyttekin 24. ja 25. viikko, kyllä varmaan lähempänä viikkoa 25 ollaan.
 
Mä kävin ihan ite tonne Vau:n omiin tietoihin vaihtaan uuden LA. Helpompi pysyä kärryillä. Mulla kyllä päivitty edellisellä neuvolakäynnillä heidänkin järjestelmäänsä uusi aika, joten samoissa ajoissa ollaan joka taholla :)
 
Mietin kans että jos vaihtais ite, mut en tiiä minkä vaihtaisin kun vaihtoehdot on 26. ja 28.12. Jos laittais 27.12. :D
 
Täällä liikettä tuntunut jo reilun viikon.. Jännää! :)
 Välillä unissa syntyy tyttö, välillä poika..  Saas nähdä kumpi tulee. Molemmat ovat tervetulleita! Kahden viikon päästä vasta selviää, jos halutaan tietää/ jos näyttää..  Ei jaksais odottaa, mutta nopeastihan tämä aika menee.. Töissäkin aika vierähtää, kun on sellanen Superonnellinen olo.. Olo ollut hyvä alusta asti ja paranee vaan kokoajan! Jee! :D
 
Takaisin
Top