Syyskuun säpinät
- Ketjun aloittaja Mustaajavalkoista
- Aloituspäivämäärä
Terveisiä täältä lapsivuodeosastolta, pikkuisen tuhisevan tytön vierestä!
Meillähän oli siis sovitty perätilan takia kääntöyritys 30.8. ja sen perään varuilta sektioaika, jos käännös ei onnistuisi. No eipä onnistunut... Toisin kun kummallinen anestesialääkäri miulle oli todennut, käännösyrityksessä ei käytetty epiduraalia, vaan pelkästään supistuksia estävää lääkitystä.
Kaksi lääkäri yritti kääntää vauvaa todella kovakouraisin ottein (joista kyllä varoittivat etukäteen ja olivat mukavia lääkäreitä) siinä onnistumatta. Miulle se oli tosi tuskaista ja keskeytin koko homman kolmen yrityksen jälkeen (yrittivät kaksi kertaa takaperin kuperkeikkaa ja kerran etuperin). Sattui niin että itkin toimenpiteen aikana ja varsinkin sen jälkeen järkytyksestä. Ylipäätään jaksoin touhua noinkin monta kertaa vain koska vauvan sydänäänet olivat koko ajan hyvät, eikä jän tuntunut olevan milläänsäkään mylläyksestä.
Sektiopäätös tehtiin ja pääsin melkein samantien leikkaussaliin. Tyttömme syntyi parin tunnin sisään ensimmäisistä kääntövalmisteluista (ctg yms.).
Sektio itsessään oli yllättävän hyvä kokemus eikä miuta oikeestaan enää olleenkaan harmita, ettei alatiesynnytys ollut mahdollinen, vaikka olenkin luonnonmukaisen synnytyksen kannattaja. Puudutuksen laitto ei oikeasti tuntunut missään, sain vauvan heti nähtäväkseni ja pientä hetkeä myöhemmin olkapäälleni makaamaan sillä aikaa kun lääkärit ompelivat vielä minua kiinni. Leikkauksen jälkeen vietimme muutaman tunnin ns. heräämössä vauvan (ja isänsä) kanssa ennen osastolle siirtymistä.
Inhottavin juttu sektiossa oli puudutuksen aiheuttama tärinä ja lievä pahoinvointi leikkauksen lopussa sekä itse puutuneisuus (kauheeta ettei tunne omia jalkojaan). Ensimmäisen päivän olin vain sängyssä ja pyysin apua jos vauvaa piti siirrellä tms. Yritin ottaa tosi rauhallisesti, kipuja ei paljon ollut hyvien lääkkeiden ansiosta. Seuraavana aamuna sain kipulääkkeen avulla noustua jaloilleni ja jopa tehtyä pienen kävelykierroksen osastolla katetripussini kanssa. Samana iltapäivänä katetri poistettiin ja aloin liikkua omatoimisesti. Kivut eivät olleet ollenkaan pahoja missään vaiheessa, kunhan vaan osasi varoa tiettyjä liikkeitä. Tänään olen ottanut vain illalla yhden buranan, that's it. Tiedostan kyllä olevani onnekas, toisilla kivut ovat toki paljom pahemmat.
Vauvalla on kaikki oikein hyvin myös ja pääsemme luultavasti huomenna kotiin! Ellei bilirubiiniarvot nyt sitten vauvalla nouse...
En olisi ikinä uskonut, mutta miusta tuli vähän sektiofani :D
Tulipas pitkä sepustus, tätä äitiä vähän väsyttää :D
Meillähän oli siis sovitty perätilan takia kääntöyritys 30.8. ja sen perään varuilta sektioaika, jos käännös ei onnistuisi. No eipä onnistunut... Toisin kun kummallinen anestesialääkäri miulle oli todennut, käännösyrityksessä ei käytetty epiduraalia, vaan pelkästään supistuksia estävää lääkitystä.
Kaksi lääkäri yritti kääntää vauvaa todella kovakouraisin ottein (joista kyllä varoittivat etukäteen ja olivat mukavia lääkäreitä) siinä onnistumatta. Miulle se oli tosi tuskaista ja keskeytin koko homman kolmen yrityksen jälkeen (yrittivät kaksi kertaa takaperin kuperkeikkaa ja kerran etuperin). Sattui niin että itkin toimenpiteen aikana ja varsinkin sen jälkeen järkytyksestä. Ylipäätään jaksoin touhua noinkin monta kertaa vain koska vauvan sydänäänet olivat koko ajan hyvät, eikä jän tuntunut olevan milläänsäkään mylläyksestä.
Sektiopäätös tehtiin ja pääsin melkein samantien leikkaussaliin. Tyttömme syntyi parin tunnin sisään ensimmäisistä kääntövalmisteluista (ctg yms.).
Sektio itsessään oli yllättävän hyvä kokemus eikä miuta oikeestaan enää olleenkaan harmita, ettei alatiesynnytys ollut mahdollinen, vaikka olenkin luonnonmukaisen synnytyksen kannattaja. Puudutuksen laitto ei oikeasti tuntunut missään, sain vauvan heti nähtäväkseni ja pientä hetkeä myöhemmin olkapäälleni makaamaan sillä aikaa kun lääkärit ompelivat vielä minua kiinni. Leikkauksen jälkeen vietimme muutaman tunnin ns. heräämössä vauvan (ja isänsä) kanssa ennen osastolle siirtymistä.
Inhottavin juttu sektiossa oli puudutuksen aiheuttama tärinä ja lievä pahoinvointi leikkauksen lopussa sekä itse puutuneisuus (kauheeta ettei tunne omia jalkojaan). Ensimmäisen päivän olin vain sängyssä ja pyysin apua jos vauvaa piti siirrellä tms. Yritin ottaa tosi rauhallisesti, kipuja ei paljon ollut hyvien lääkkeiden ansiosta. Seuraavana aamuna sain kipulääkkeen avulla noustua jaloilleni ja jopa tehtyä pienen kävelykierroksen osastolla katetripussini kanssa. Samana iltapäivänä katetri poistettiin ja aloin liikkua omatoimisesti. Kivut eivät olleet ollenkaan pahoja missään vaiheessa, kunhan vaan osasi varoa tiettyjä liikkeitä. Tänään olen ottanut vain illalla yhden buranan, that's it. Tiedostan kyllä olevani onnekas, toisilla kivut ovat toki paljom pahemmat.
Vauvalla on kaikki oikein hyvin myös ja pääsemme luultavasti huomenna kotiin! Ellei bilirubiiniarvot nyt sitten vauvalla nouse...
En olisi ikinä uskonut, mutta miusta tuli vähän sektiofani :D
Tulipas pitkä sepustus, tätä äitiä vähän väsyttää :D
Onnea Pezi :)
Onnea Pezi ❤
Pieni minimies syntyi 3.9. meidän ylläriksi jo paria viikkoa ennen laskettua aikaa. Täällä harjotellaan osastolla noin pienen ihmisen kanssa eloa hissukseen. Ollaan toivottu Potilashotelliin pääsyä, mut saa nähä onko meille tilaa ja päästetäänkö meitä muutenkaan, kun pieni syntyi niin minikokoisena ja vasta 26h vesien menosta. Kyllä me onneks täälläki pärjätään. Tuo pieni poika on ihana, rakastun koko ajan enemmän ja voisin vaan ihmetellä hänen olemassaoloaan loputtomasti. :)
Oo paljon onnea mustaajavalkoista.
Onnea mustaajavalkoista ❤