Meillä puoliso opiskelee, joten aika pehmeä lasku ollut tähän arkeen, että olen yksin kahden pienen kanssa. Miehellä on nyt ollut luentoja vain kolmena päivänä viikossa. Eikä ne koulupäivätkään älyttömän pitkiä ole. Joskus tosin menee pätkissä iltakasiinkin hänellä, mutta hyvin on vielä pärjätty. Esikoisella on nyt uhmassaan sellainen vaihe, ettei totella juuri mitään, niin välillä kauppareissut ja ulkoilut koiran kanssa on "vähän" haastavia. Mutta vielä on selvitty! Ja välillä on kyllä todella ihanaakin tyttöjen kanssa, vaikka pienikin nukkuu joskus päivällä varsin huonosti. Nyt on aloitettu sitten perhekerhoilu ja perhekahvilassa käynti, joten saa viikkoihin jotain kodin ulkopuolista puuhaa esikoisellekin. Aikamoista hulinaa joskus päivät, mutta onneksi välillä voi nukkua itsekin pienet päikkärit tyttöjen kanssa tai miehen ollessa kotona antaa hänen hoitaa ainakin jompaa kumpaa tytöistä, niin saa itse levätä. Menisi vaan tuo esikoisen uhma ohi. :D Mutta ehkä sitten olisikin jo liian helppoa.