Maya_L
Vauhtiin päässyt keskustelija
hetzu: Olipa hyvä uutinen. Nyt jännitetään vielä, että saat sen työn! =0)
Mamma_76: Ihana idea kertoa raskaudesta. Itse vielä pohdin, että milloin ja miten - ehkäpä se aikanaan kirkastuu tai sitten vai huomaavat pyöristyvän vatsakummun. Tosin entisenä kahvikissana en ole koko raskauden aikana pystynyt juomaan kahvia ollenkaan - ja tämä on isännän mielestä The Juttu mistä saatan narahtaa. Alkuraskaudessa ostin vielä oikein kofeiinitonta, että saisi juodakseen, mutta minkäs teet kun kahvi kuppiin jää. >0D
piia84: Itselläni on myös pahoinvointia, joka osittain tosin johtuu onnettomuudesta, mutta on läsnä 24/7. Huomasin, hyvin aikaisin jo, että hedelmät pysyivät parhaiten sisällä, tosin joka päivä miltei eri laji - sekä puurot marjoilla ei tullut heti takaisin ja niistä sai hieman tukevampaa oloakin, myös hapankorput toimivat välillä.
Kivennäisvesi on ihan ok - voit kokeilla maustaa sitä joko tuoremehulla (ns. "siiderinen") tai ihan laimennettavalla - mielihalusi mukaan. Liiallista kivennäisvettä kannattaa välttää, siitä saa suuresti kulutettuna reilusti suoloja ja kivennäisiä. Vieläkin joudun miettimään kun nälkä iskee, että mikä olisi in tänään - mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Toivotaan, että pääsisit tästä vaivasta tuohon 12 vko:n mennessä.
Tami: Voimia - rautapuutteen korjaantumiseen menee tovi lisän aloittamisen jälkeen. Lepoa ja pientä hemmottelua niin saat itsesi jaloillesi ja olon huomattavasti paremmaksi.
Elmeri ja Jänö: Onnea ultrakuulumisista!
Jänö: Kirppareille tuntuu tulevan todella paljon nukkaisia sekä tahraisia vaatteita. Ilmeisesti sinne viedään ne mitä ei pistetä kiertoon / Huuto.net:iin mutta ei haluta heittää lumppuihinkaan. Onneksi joskus sentään tekee löytöjä. =0)
Ai niin, vielä kun muistan: tantsulle ultra-keskustelun puolella, tere tulemast joukkohon mukaan! =0)

[/align]