Syyskuun Pulinat

Heips Syyskuumammat!
 
Mahtuuko seuraan?
Mun tarina:
Laskettuaika 0609 ja toisinto meneillään. Odotettu ihana asia ja ihan into piukassa uudesta tulokkaasta. Viimeraskaus meni pahasti masennuksen puolelle jo alkumetreiltä niin nyt olisi tarkoitus tehdä asiat toisin ja nauttia hyvistä ja huonoista hetkistä.
Kamala pahaolo ollut jo usean viikkoa, vaan tänään parannuin, Aloitin aamuni syömällä toooosi kuitupitoista puuroa, kauraleseistä tehtyä ja se rauhotti kaikki oksentelu oireet!!! Suosittelen vähintään kokeilemaan, keitin sen vesimaitoon ja oli hyvääkin! varsinkin kun lisäsin marjoja ja hieman sokeria. Otan vielä välipalaksikin jottei ala maha reistaamaan kun mennään kylään [;)], Ystävä oli pullauttanut sievän tyttölapsen, joten saa nähdä pysynkö nahoissani, kun isäntä ei ihan vielä haluaisi kuulutella raskaudesta[:D].
Hillitön suklaanhimo on onneksi vaihtunut hillittömään appelsiinihimoon (pysyy edes jossain kurissa kilot). Ja kalaa voisin syödä kokoajan myös, olisikohan jotain appelssiinikala reseptiä olemassa...
 
Plussasin tosta mun viisivuotiaasta vesselistä kun oli kaks viikkoo menkat myöhässä...tosin sillon ei ollut mitään oireita paitsi pahoinvointi jonka tajusin sit jälkeenpäin raskauden aiheuttamaks...eli en testannut kun sen kerran ja plussa oli...täytyy nyt odotella tuota perjantaita ja soitella tänne terveyskeskukseen aikaa...niin ja on muitakin outoja oireita ollut(kerrotaan nyt kun innostuttiin)...eli nivusia on jomottanut ja häpyluun päältä on ollu paikat kipeenä...tietysti sitä nyt kuuntelee omaa kroppaansa tosi tarkasti ja rekisteröi pienimmänkin muutoksen...mut jos jatketaan niin nenä on tukkonen ja niistäessä veri valuu..(tosin kuiva pakkasilmakin voi aiheuttaa)ja tuntuu et tuo nenän limakalvojen normaali kosteuspitoisuus on tipahtanu tuonne alakerran puolelle[;)]Tietysti toivon vieläkin et olisin raskaana..mutta pitää välillä kuitenkin rauhottaa ajatukset ja vaihtoehtosesti miettiä et mikä muu voi kuukautisia lykätä...mutta kiitos kommenteista ja tsemppaamisesta...palaan viimeistään verikokeen jälkeen kertomaan tuloksista...oli ne sitten mitä tahansa...

...ja pahoitteluni Tättärä...voimia...
 
Tättärä : voimahali sinne!

Tiko: kaksoset! Vau! Mä saan ensi keskiviikkona vasta nähdä mitä mun masussa on. Mies puhuu kokoajan kaksosista. . . Sen siskolla on kaksoset.

Omaa: tänään hammaslääkärissä. Mikä koettelemus olla siinä asennossa. Piti paikata 2 reikää mutta ei pystynyt olee niin kauaa. Lievää etovaa oloa alkanut tulla. Joku pv kaupassa mietein kokoajan mihin oksennan kun oli sellainen olo. Ei sit onneksi tullut. Pahaolo menee ohi kun syö. Siis koko ajan jotain. Olen tätämenoa pian pallo! Maha on turvoksissa kamalasti. Tisut on oikeastaan aika kivat. Ei ole niistä nahkakintaista enää hajuakaan vaan tilalla muhkeat täyteläiset rinnat.

Mun pari kaveria tietää raskaudesta. Sukulaisille ei ole vielä kerrottu. Onkin hauskaa nähdä sitten niiden reaktiot. Eilen olin kaupungilla ja vähän oli pakko hypistellä pikkuruisia vaatteita. Tänään netistä katselin vaunumalleja.

Neuvolaa en ole vielä tilannut. En tie miten sinne menisin kun samassa paikassa töissä. Odotan nyt ensi viikon vielä ainakin kun ultrassa käyty. Viimeistään vko 10 tarvii mennä että pääsee np-ultraan.
 
Heissan tänne!

PojanÄiti tervetuloa!

Tiko- Voi vitsi- kaksoset! Samalla vaivalla kaksi [:D][:D], kuinka kätevää! (..anteeksi huono huumorintajuni[&:])
Ja hyvinhän sitä pärjää, pakon edessä ihminen tekee ihmeitä..
Mulla oli ennen esikoista kolmosraskaus ja se oli kyllä aika kova pala. Mä aloin jo miettimään, miten muhun pieneen ihmiseen
edes mahtuis kolme asukkia (160cm lyhyt).. Mutta ne meni kaikki kesken samoihin aikoihin l. aikaisilla viikoilla[:(]

chaos74- mä jään odottelemaan sun uutisia.

OMAA: Täällähän sitä, heti ku mahdollista..Söin ihan liikaa, mutta oli niin hyvää ruokaa [:)]
Enää olisi teoriaa luettavana..
Mua on myös alkanut jännäämään toi ultra perjantaina. Ajoittain on tosi vaikeeta olla ihan coolisti [;)]
Lähenpä leikkimään kissan kanssa..EIKU pänttäämään[:D]
 
Pika pikaa vain..

Täällä ollut tänään suhteellisen oireeton päivä.. johtunee ehkä siitä kun tuli nukuttua n. 15h putkeen. :> heti kun nousi ylös niin vatsassa alkoi nippailla, että josko se vielä olis kyydissä. Täytynee vielä pienet tirsat ottaa niin joutaa yöksi töihin.
 
Eilen piti linja-autolla matkustaa, ja voi kauhea sitä matkaa. Mulla on ollu viimeksi useampi vuosi sitten matkapahoinvointia, tai ainakin luulin sillä hetkellä et se oli sitä. Tänään ollut myös muutaman kerran etova olo, varsinkin kaupassa iski kassan jonossa. Pitää nähtävästi lisätä oikeiden välipalojen määrää, ainakin sillä tuntuu tuo etova olo lähtevän.
 
Ja tuli chaos74 hammaslääkärireissusta mieleen omani tänään. Normaalisti kaikki menisi suht hyvin tämän tyyppisessä asioinnissa. Kuitenkin tänään piti keskeyttää hommat vähäksi aikaa kun asennosta johtuen tuli yhtäkkiä hirveä tarve mennä pissalla käymään. Tunsin itseni vaativaksi asiakkaaksi, en siis millään ois jaksanut olla loppuun asti, vaikka vessassa kävinkin ennen omaa aikaani.
 
 
 
Ultrassa on tänään käyty!

Ja tuloksena oli että kyllä siellä joku (tai jotkut) asustaa, mutta taitaa olla sittenkin myöhemmässä vaiheessa kuin kuukautisten perusteella luultiin.
Siis, näkyi 2 sikiöpussia (tulikohan nyt oikea termi), joista toinen näkyi kunnolla, mutta sykettä ei ihan kunnolla saanut esiin. Tiistaina mennään uusiokäynnille. Toinenkin pallukka näkyi, kuulemma 90% todennäköisyydellä se häviää. Mutta herra-mun-jee jos ei häviäkään ja tulis oikeasti kaksi. Kuulemma sitä ei vielä kannata alkaa ajattelemaan.

Tiko - siis mitä ihmettä, sinullakinko näkyy 2 ja saman päivän ultrauksessa!?!?[:-]

Pojanäiti - mulla on joku appelsiinikalaresepti jossain kirjassa... pitää kaivella![:)]
 
Voihan vide, voiko olla mahdollista, että jo kahdella on kaksi alkua massussa??
Aikamoista!
 
Tättäräälle kovasti voimia ja jaksamista. [:(]
 
Ja uusille minunkin puolesta tervetuloa. Juicyfruit, jos löydät sen ohjeen, niin voisitko postata sen julkisella jakelulla? [:)] Kun nyt tuli puhetta tuosta kalasta, alkoi tekemään mieli uunilohta (kermakastikkeen ja perunamuusin kera [;)] ) ja appelsiinia.
 
chaos74:lle piti kommentoida, että muistan kanssa lukeneeni naisista, jotka on plussanneet usean viikon päästä kierron alkua ajatelleen, eli alkuraskaudessa hormoonia ei ole erittynyt/kertynyt tarpeeksi, että se antaisi plussan raskaustesteillä. Kävin itse viime syksynä työterveyslääkärillä, kun tuli haalea plussa ja menkkoja ei näkynyt. Lääkäri laittoi verikokeisiin ja totesi, että siitä se kyllä huomataan, jos mitään on tuloillaan. Tuolla kertaa oli kyllä sitten varmasti vain jotain kropan temppuilua, sillä olin ollut pahasti sairaana muutamaa viikkoa aikaisemmin. Jos vaan saat ketään kiinni neuvolasta tai tervarista, niin kysäise olisko tuo verikokeen otto edes optiona? Inhottavaa elää epätietoisuudessa. [>:]
 
OMAA: Viime yönä heräsin alkuyöstä siihen, kun koirat pisti äläkän päälle. Ilmeisesti oli sedät sinisissä haalareissa pysäyttäneet jonkun onnettoman talon viereiselle bussipysäkille ja pojat kerto paljon peli ihan oikeasti on. Aamuyöstä 2 ja taas 4:ltä uudestaan tikkana pöntölle. Herästys olikin sitten pirteästi 5:ltä. Kun nyt jaksaisi tän ja huomisen skarpata täällä töissä. Viikonloppu on sitten vapaa ja voi vaan olla ja levätä. Tätä univajetta on nyt jatkunut 2 viikkoa ja meininki alkaa olemaan "kuolleet kulkevat joukossamme" eli kone käy täysillä, mutta kukaan ei ole puikoissa. [:D]
 
Apropoo, näen tänään omat vanhemmat. Äitee on tarkkasilmäinen, mutta toivottavasti ei huomaa vielä tätä raskautta. Ajateltiin kertoa ensi kuussa, kunhan on käyty ekaa kertaa neuvolassa katsomassa, että kaikki on varmasti niin kuin olla pitää. Poden lievää syyllisyyttää siitä, että salaan tätä, koska äidille on aina voinut kertoa ja puhua ihan kaikesta.
 
Kuinkas te muut? Koska aiotte kertoa? Ja miten? [:)]
 
Nyt kaipaan itseä viisaampien järjen ääntä... [:o]
 
Tuossa 30 minuuttia sitten alkoi aivan järkyttävä kramppi alavatsassa. Olisi tehnyt mieli käydä tuohon lattialle makaamaan silmät killillään ja kiljua suoraa kurkkua. En muuten osaa kuvailla sitä kipua, mutta sellainen olo oli kuin menkat alkaisi, paitsi että paljon väkivaltaisempi ja rajumpi. Ei auttanut asennon vaihtaminen, kävely, hengittäminen, ei mikään. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, ja mitään ylimääräisiä vuotoja ei tullut silloin eikä nyt (ja toivottavasti ei tulekaan). Nyt kipu on vähentynyt, mutta sellaista pientä epämukavaa tuntemusta on.
 
Onko tämä nyt sitä kohdun venymistä/liitoskipuja? Mikä tämmösessä on oikein normaalin rajoissa? [:-]
 
Celina- voi hyvinkin olla olla ihan normaaleja kipuiluja ja ilman vuotoa, niin eiköhän ne niitä ole.
Mutta varmuuden saa vasta lääkärillä ultrassa. Onko sulla varhaisultraan ollut aikomus mennä?
 
Celina...asutaan aika pienessä paikassa ja täälä tuo palvelu on välillä tosi kehnoo..ja lisäks tämä on täysin ruotsinkielinen kunta ja me taas ite ollaan umpisuomalaisia ja välillä ei oikeen hirmu hyvin kommunikointi suju...viime viikolla soittelin jo neuvolaan ja kyselin jotta voisko ottaa testin sielä...oli alavatsa ja alaselkä tosi kipee...ja täti sanoi että ootellaan viikonlopun yli ja katotaan sitten tällä viikolla onko kuukautiset alkaneet...no nyt kun soitin tällä viikolla niin sanoi et ootetaan seuraaviin kuukautisiin...eli jos ei ala niin sitten vasta pääsee käymään neuvolassa...no huomena yritän saada sitä lääkäriaikaa (joka ei ole ollenkaan varmaa että saisi)ja lähetettä verikokeisiin...yksi apteekin oma testi tuolta hyllyltä huutelisi, mutta yritän nyt malttaa mieleni ja jättää tekemättä...on nimittäin hermostuksissaan tultu tehtyä useampikin testi[:D]

Tällä hetkellä ihan kamala niskakipu...on tullu vissiin nukuttua jotenkin omaperäisessä asennossa kun näin jumittaa...joten jos joku haluaisi niskakivun niin voisin antaa pois[;)]
 
Celina: mulla kestänyt tuota unettomuutta jo 3-4 viikkoa! Nyt tämän viikon on hikoilu ollut lähes poissa ja viimeyönä nukuin ekaa kertaa pitkästäaikaa ihan kohtuullisesti. Ehkä se tästä. Klo 04 heräsin pissahätään. Nyt väsyttäisi kyllä ihan kamalasti.
 
Tänään olis sit 30 pv:n kiertoni mukaan 7+0 vaikka tuo laskuri jo näyttää vähän enempi. Mun masu pullottaa jatkuvasti. Ei sitä kauaa taida enää saada piiloteltua. Pahaa oloa pukkaa päälle heti jos vatsa tyhjenee liikaa. Happamia röyhyjä nousee suuhun.... ei kivaa.
 
Juicyfruit ja tiko; Onnittelut kaksosista. Itsellä on reilu vuoden ikäiset kaksoset[:)] Onnea siis tuplasti![:D]

Tättärä; pahoittelut ja voimia ja jaksamisia.

Kaika; eikö sulla ole ultra huomenna? Jänskättää jo sun puolesta!

Omaanapaa; Täällä sairastettiin koko perhe vatsatauti ja tietenkin se iski muhun kaikista rajuimmin, mutta tosin se meni mulla kaikista nopeimmin ohi. Toivottavsti masussa on kaikki hyvin. Pitihän munkin testata aamulla digitaalisella viikkonäytöllä ja onneksi siihen tuli 3+ eli hormonit on ainakin noussut. Mulla ultra on vasta vajaan 2 viikon kuluttua! Ei jaksaisi odottaa!

Toivottavasti meistä ei putoile pois enää kukaan. Tarrasukkia ja liimaa ämpärikaupalla lähtee täältä meille kaikille[:)]
 
Kaika: Kiitos rohkaisusta. [:)] Mulla on ensimmäinen neuvola 2.2. (rv 7+4 jos sen oikein laskin). Kovasti jännittää jo nyt tuo tapaaminen.
 
Chaos74: Nyt vaan tsemppiä. Ihan on semmonen tutina, että kyllä sulla on matkustaja kyydissä. [;)]
 
Tami: Hienoa, että sulla on taas alkanut unenlaatu paranemaan! [:)] Jotkut on kertonu, että menee pidempäänkin. Äääks. [:-] Toivottavasti nyt itsekin saisin nukuttua viikoilla paremmin, ettei töissä tarttis alkaa selittelemään...
 
*riipii orkidean laittamia liimatarrasukkia jalkaan*
 
Pläääh..... koko päivä etovaa oloa. Röyhityttää ja oksennuksen makua suuhun [:'(]
 
Valkkaria alkanut tulla lorahdellen, edellisissä raskauksissa oli sama juttu. Mun nännit on kasvanut valtavasti, ekan kanssa leikittiin rintakumin kanssa kun ei ollut mistä ottaa kiinni, nyt ei tule olemaan sitä ongelmaa [:)] eipä silti enää toisenkaan kanssa ollut.
 
Mitäs jos tää syyskuisten ketju onkin kaksosraskauksia varten [;)] lisää tulossa? apua alan jännittää ensi keskiviikon ultraa.
 
Mulla on onneks toi yöherääminen jääny nyt parina päivänä kahteen kertaan.. eka on 02:00-03:00 ja seuraava on oikeestaan joskus 06:00 pinnassa... Tosin viime yönä en heränny ku sillon 03:00 aikoihin ja seuraavan kerran vasta ku kaveri laitto aamulla viestiä. Ja huono oloki on ollu aisoissa tän ja eilisen, ku ei oo töihin tarttenu mennä, vaan on saanu vaa makoilla kotona [:)] Pitäis käydä kaupassa ostamassa kaurahiutaleita, jos siitä puurosta ois vaikka jotain apua.. Ainaki auttaa mua normaalissa mahataudissa, ni voisin yrittää huijata itteäni, et tää ois samaa [:D] Huomenna edessä eka neuvolakäynti heti aamusta... kattoo mitä se täti mulle sieltä selittää [:D]
 
Moikka kaikille!

Purrille mukavaa neuvolakäyntiä!

Tami- Niinpä! Ihan jos todennäköisyyslaskentaa harjoittaa, aika hyvä tuuri on käynyt tässä keskustelussa noiden kaksosten suhteen.
Hurjaa!

Mitens celina ja chaos74 jaksaa ja voi?

orkidea- Kuin sä voi muistaa mun ultra-ajan??!
Vau! Musta tuntuu, että mä en muista mitään nykyään[:D]

OMAA: Nyt alkaa jo jännittämään huominen[&:]
Vaikka kuinka lasken todennäköisyyksiä, että JOS siellä on kaikki kunnossa, on todella epätodennäköistä, että
kuuluisin alle puolessa vuodessa toistamiseen siihen 4%:iin, joilla raskaus keskeytyy viikolla 11+..
Näin täällä yritetään järkeillä, mutta ei oikein tule tulosta[&o]
Muuten ollu koko päivän ellottava ola ja pari kertaa olen yökkäilly ilman oksennusta..
Mutta jaksoin päivän urheilut 1 h 15 min pyöräilyä[:)][:)]

Hyvää iltaa kaikille!
 
Hei kaikille taas! Minä se tipahdan nyt täältä pois, vuoto ei lakannut vaan kiihtyi ja eilen testi sitten näytti negatiivista. Ulos siis tuli varhaiseessa vaiheessa [:(] Ei muuta kuin uutta yritystä, jospa sitten onnistais..

Paljon onnea kaikille uusille plussanneille ja kaikille teille ihanaa odotusta!
 
Hei ja voimia sulle Iltatähti71!

En suostu laskemaan itseäni vielä tulevaksi kaksosten äidiksi. katsotaan ensin josko yksi edes pysyis sisässä. Lievää varovaisuutta on oltava, eihän sitä vielä mitään tiedä. Ihan omalle perheelle olen kertonut tästä, ajattelin että haluan sitten kertoa senkin jos ei onnistu. Perheen ulkopuolelle ei ole vielä halaistua sanaa sanottu. Tää foorumi on loistava homma, saa puhua asiasta, eikä silti tarvitse tulla kaapista ihan oikeesti.

Tarkoitus oli raportoida siitä kalareseptistä, en löytänyt vielä, kaivaukset keittokirjavuoressa jatkuvat. Nälkä tuli etsiessä.
 
Takaisin
Top