SYYSKUUn höpinät ja höpötykset

Tosi hieno juttu, että olet itse ajatellut asiaa näin. Selvästi välität nyt jo ihan valtavan paljon lapsestasi ja haluat olla paras äiti hänelle (mitä tietenkin oletkin)!
 
Ymmärrän sua hyvin Fuji. Meillä ei saanut edes kotona itkeä, tai tuli huutoa. Lapsuus meni isää pelätessä. Nykyään tullaan hyvin toimeen, ku oon ymmärtänyt, mimmoset paineet sillä oli + se elätti koko perheen. Vitsaillaan paljon, ja se tuntuu odottavan "pappautta" (vaik ei ees oo eka lapsenlapsi) :)
Tosi hyvä, et pystyit(?) menee psykologille. Se ei oo aina helppo askel, ku pitää eka ittelleen myöntää, et nyt tarttee apua/kuuntelijaa. Ja jos joskus tekee mieli kunnolla itkeä, vaikka sitten kotona, ni linnottaudu makkariin, ota kisu syliin ja anna tulla. Oveen voit myös laittaa miehelles lapun: "Oon oikeesti kunnossa, älä kysy" :)
 
Mulla kans tota isän pelkoa taustalla.. Ja äidin puolelta joko pelkkää välinpitämättömyyttä tai suoraan sanottuna henkistä väkivaltaa.. Oon ite sen tyyppinen että kaipaan just keskustelua vaikka onkin välillä noista asioista vaikea puhua mut kuitenkin kun ite tajuaa että mikä on normaalia ja mikä menee yli niin parempi käydä keskustelemassa.
Ite muistan saaneeni selkään koska sanoin että en osaa käyttää meidän pyykkikonetta.... Tietyllä tavalla omassa lapsuudessa tapahtuneet asiat on ollu tietyltä osin tosi hyvä ku oon oppinut käyttämään rahaa säästeliäästi ja tekemään nuorena ja ruokaa ja siivoamaan jne mut sit toiset asiat taas tietyllä tavalla traumaattisia ja psykologin sanoja lainaten vastuu meidän perheessä tietyllä tavalla nyrjähtänyttä..

Meillä muuten kans isä odottaa innolla vaikka siis mun veljellä on lapsia ja neljäs jo tulossa! :D mut kait se on odottanut että vanhin tyttö pikku hiljaa sais mukelon :DD

Pelottaa muuten sikana ku mennään huomenna käymään mammalla (pitää käydä ostoksilla ja laittaa laskut koneelle) ku mamman synttärit on maanantaina niin voi olla että äiti tupsahtaa taas paikalle ilmoittamatta.. Mulla ei tosiaan ole minkäänlaisia välejä äitiin enkä halua olla sen kanssa välttämättä edes samassa huoneessa.. No toivottavasti ollaan ite siellä sellaiseen aikaan ettei äiti oo siellä..
 
Noi asiat on kyl niin hyvä saada pois omilta harteilta. 90-luku oli sekavaa aikaa ja varmasti rankkaa vanhemmille. Harmi, ettei sillon vielä keskitytty lapsien hyvinvointiin, vaik lasten kurittaminen kriminalisoitiin jo 70-luvulla.
Oon huomannut monen 90-luvun lapsen ja nuoren kasvattaneen omat lapsensa eri tavalla ku miten ne kasvatettiin. Nykyään on niin hienoa, ku halutaan oikeesti antaa terve lapsuus ja hyvät muistot vanhemmista.

Tiiätkö mitä Fuji. Mä uskon, et jos sun äitis tulee ilmottamatta, ni pystyt hoitaa mammas jutut välittämättä äidistäs, vaik olisitte samas huonees. Oot ottanu jo niin ison askeleen eteenpäin :Heartred Ja muista, et susta tulee äiti. Hyvä semmonen tuleekin :)
 
Totta kyllä. Eiköhän tää tosiaan tästä. Täytyy jotenkin vaan koittaa muistaa se että mihin suuntaan haluaa mennä ja mihin ei :)
Kyllä uskon että selviä huomisesta vaikka äiti tulis paikalle ku tällä kertaa on mies mukana ku en aja enää ite autoa. On sit edes joku mukana ku tulee sieltä takas ja pääsee jo siinä vaikka selvittämään omaa päätä sit :)

Mielestäni nukuin hyvin viime yön mutta jotenkin tänään väsyttää ihan mielettömästi!
 
Vitut näitä supistuksia... Lähin puolen päivän aikaan kauppaan. Ehdin kävellä puoleen väliin prismaa ja siitä lähti... Ruuat jäi ostamatta ja lapset jäi mummolaan nukkumaan. Kotiin ja lämpöseen suihkuun. Olo alkaa olla pikkasen siedettävämpi nyt kuuden tunnin jälkeen, vaan vieläkin sattuu. Hengitys tasaantui kans, lähes hyperventiloin kivusta. Tuntuu ettei mitää muuta voi tehdä enää kun maata, heti muuten supistaa.
 
Ihailtavaa fuji että olet hakenut keskusteluapua. Mulla myös vähän samantyylisiä lapsuuskokemuksia kun sinulla, välillä meni pitkään hyvinkin ja nyt tänäpäivänä näyttää siltä että minuun ei enää vanhempieni puolelta pidetä edes yhteyttä. Eivät siis ole kiinnostuneita tapaamaan minua ja perhettäni, edes niitä kahta kertaa vuodessa kun siellä päin liikumme. Mutta minulla on oma perheeni ja olen onnellinen ❤ vaikeina, raskaina päivinä mietin joskus onko vika minussa vai missä. Kaksi veljeäni saa vanhemmiltani aikaa ja apuja.
 
Kotimama itse olen todennut jotenkin helpommaksi olla edes yrittämättä enää. Isään nyt tulee pidettyä yhteyttä mutta äidin olen nähnyt viimeksi vuosi sitten. Äiti pyrkii kait itse olemaan meistä muista erossa ja kuulemma ei pidä yhteyttä omiin sisaruksiinsa.

Äidin kanssa oma ajatusmaailma on sitä luokkaa että ei todellakaan ole minun vikani vaan äiti on tämän kaiken omilla lapsellisilla toimillaan aiheuttanut ja tämän olen tajunnut vasta sen jälkeen kun nuorin mun sisaruksista otettiin huostaan.

Itellä myös noi asiat ei normaalisti ole mua vaivannut mutta nyt jotenkin ruvennut miettimään vanhemmuutta ja sitä millainen äiti haluan omille lapsilleni olla. Tottakai siitä sitten herää ajatuksia päähän tyylillä entä jos..
Siskokin totesi hyvin tänään puhelimessa että ei susta tuu samanlainen äitinä ku meidän äidistä.. Mutta silti niitä ajatuksia on päässä kun ei osaa yhtään omalla luonteella sanoa miten reagoi missäkin tilanteessa sitten sen pienen huutavan nyytin kanssa.

Miten hei te kokeneemmat olette nää asiat ratkaisut? Onko jotain konkreettista mitä teette ettei lähde omalta osalta huutosirkuksta jne? (perinteinen neuvo on kait että hengitä syvään jaan laske kymmeneen :D mut eiköhän taida toimia välttämättä itellä)
 
Suosittelen kyllä tutustumaan kiintymysvanhemmuuteen. Siinä painotetaan nimenomaan lapsen kuuntelemista ja kuulemista. Lapsen tunteita sanoitetaan ja pyritään toimimaan yhdessä, ei ylhäältäpäin käskien. Aiheesta löytyy paljon tietoa netistä, on yhdistystä ja heidän fb, jossa myös paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta referoituna. :)
 
Indie meillä oli noista jotain mainintaa muistaakseni koulussa (lähihoitaja) mutta täytyy tosiaan ottaa pahemmin selvää vielä :) kiitos vinkistä :)
 
Fuji, kuulostaa hurjan tutulta. Meillä äitini toimii samalla tavalla. Itse yritin vielä jokuaika sitten pitää yhteyttä mutta se tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa ja tulee vaan huonoa mieltä. En silti mitään pahaa toivo hänelle, voihan olla että traumat tms omassa lapsuudessaan aiheuttaa moista käytöstä? Kyllä kaipaisin äidiltäni enemmän huomiota ja yhteydenpitoa, mutta ovat niin kiireistä väkeä että eivät tosiaan ehdi kahta päivää vuodessa viettämään kanssamme. Eniten potuttaa että vielä vuosikin sitten halusin uskoa että näin voi olla :grin vaikka ilmoittaisin puoli vuotta aiemmin päivän jolloin olisimme matkustamassa sinne päin niin "eivät saa tapaamista onnistumaan".
 
Fuji: mulle jäi esikoista odottaessa jostain mieleen ohje:"Jos tuntuu, että hermo menee, poistu paikalta laittamaan pyykkikone pyörimään." Tätä oon oikeasti noudattanut...kun turhautuminen iskee, olen tosiaan pyykännyt. Ja se tehoaa! :D Eihän ne pyykit siinä se juttu ole, vaan se että tietoisesti poistuu tilanteesta rauhoittuun muualle, eikä kiukku purkaudu toisiin, lapsiin tai mieheen... Ja se kiukku, väsymys, turhautuminen meille kaikille iskee joskus, sille ei mitään voi.
 
Hmmm... Vaikka tilanne menee mihin tahansa, apua saa ja on hankittava vaikka keskellä yötä. Mä sairastuin vakavasti viimeksi, rasksudenjälkeinen masennus psykoottisin oirein. Siinä kun soitin yöllä äidille että toi vauva itkee kokoajan ja heitän sen pian parvekeelta, tuli valkotakkiset hakeman ja vuosi meni psyk. Hoidossa. Onneksi tajusin soittaa silloin, nyt tiedän olla viisaampi ja puhun tunteistani aiemmin. En muista tyttäreni ekasta 2 vuodesta mitään. Tilanne tosin oli se että erosin rv36 ja kotona oli jo 1v poika. Olin yksin. Lasten isä ei ollut kuvioissa ja olen luonteeltani perfektionisti. Olin myös nuori, 21v.
 
Joo sen takia mietin just ku mulla ei tavallaan ole yhtään luottoa siihen että osaan toimia oikein (lapsuuden traumat: teen aina väärin ja tämä mantra kulkee edelleen mukana kun turhaudun).. Tiedän kyllä miten pitäisi toimia ja näin mutta onko se sit sama tosi tilanteessa että pystyy tekemään järjellä.. Toivottavasti :)

Hieman ottaa päähän.. Sanoin miehelle että se saa valvoa ja pelata mutta ei liian myöhään.. Toi ääliö tuli nukkumaan vasta 3 jälkeen yöllä!!
Tänään kuitenkin pitää vielä mennä mammalle kauppaan ja laittaa ne laskut koneelle.. No toivottavasti toi kohta heräisi tosta...
 
Meilläki mies kukkui tosin se lähti töihin klo 04 kun on päivystys ja joku mummo oli jääny lukkojen taakse... Koira sitten ramppasi 04-07 välisen ajan, meinasin jo laittaa ulos kun ei yhtää asettunu.

En tiedä mitä jälkitautia keho tekee, räkä muuttunut paksuksi ja sitkeäksi ja se on keuhkoissa ja otsaontelossa. Pää ja niska kipeä. Saiko raskaana syödä antibioottia?
 
Saa ainoastaan jos on pakko.. Eipä nuo lääkärit mielellään määrää mitään lääkkeitä raskauden aikana mutta noissa tommosissa yleensä sit on suurempi vaara joko äidille tai sikiölle oltava että määräävät.. Ja kaikissa tulehduksista kait aika herkästi määrätään antibiootti myös raskausaikana.
 
Mä lähdin silti päivystykseen. Tukala olo myös supistusten kanssa. Hoitajalle odotan että ottaa crp ja muut.
 
Ei löytyny tulehdusta lääkärissä. Supistuksista en ees puhunu ku lääkärinä oli 20v mokkanokka joka puhui tosi huonoa suomea... "oletko rakkaa...ööööö....raskas?" Kiva kun saa omalla äidinkielellään palvelua mut palvelun antajan olisi hyvä osata puhua sitä potilaan äidinkieltä...
 
Muokattu viimeksi:
Siis enkö mä saa nukkua selällään enää? Ei kukaan oo moisesta edes puhunut mulle...

Saatiin vihdoin työhuone siivottua miehen kanssa. Uhosin neljä viikkoa sitten loman alkaessa haluan sen siistiks ja niinhän se siivottiin loman vikana viikonloppuna :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top