Mä synnytän ihan mielelläni lääkkeettömästi, mutta olin tähän asti ajatellut, että mulla on varaa muuttaa mieltäni jos pää ei enää kestä kipua. Se epiduraalin mahdollisuus oli tärkeä ajatus, jonka varassa oli helppo olla luottavainen. Eilen muhun iski paniikki, kun piti luopua tuosta lohtuajatuksesta ja hyväksyä, että mun pitää ehkä pystyä kestämään enemmän kipua kuin kaikki mun epiduraalia hehkuttavat ystäväni.
Onneksi mies on palannut reissusta enkä joutunut pillittämään yksin. Se on kyllä tosi innoissaan kaikista hierontaotteista ja haluaa tutustua erilaisiin kivunlievitysvaihtoehtoihin. Mä oon ollut meistä enemmän hälläväliä-meiningillä tässä.
Nyt on jo luottavaisempi olo. Mulla on varsin korkea kivunsietokyky ja neuvola järkkää mulle ilmeisesti lähetteen äitiyspolille, missä voidaan tuijotella mun vanhoja röntgenkuvia anestesiologin kanssa. Saan ainakin etukäteen tietää, jos epiduraali on sittenkin mahdollinen, ja jos ei, mitä pitää tietää muista vaihtoehdoista. Mies saattaa olla ihan tyytyväinen tilanteeseen: se haluaa että sillä olisi joku tärkeä rooli synnytyssalissa, ja nyt se voi opetella litanian mun selkään liittyviä asioita jotka sen pitää selittää vuorossa olevalle henkilökunnalle.