Synnytysturinat

[röppö]

Mä olen ymmärtänyt, että jos alatiesynnytykselle ei ole mitään riskiä, niin se on riskittömämpi vaihtoehto synnyttäjälle kuin sektio. Ja voimakas alakautta synnyttämisen pelko on riski alatiesynnytykselle. En oo itse asioinut pelkopolilla, mutta yhdelle tutulle oli lyöty kylmiä faktoja pöytään molemmista tavoista ja todettu, että jos olet sitä mieltä, ettet alateitse uskalla yrittää ja pelkäät sitä, niin sektio on turvallisempi vaihtoehto. No tuttu päätti uskaltaa alateitse ja hyvin meni.

Synnytys on tosi voimauttava kokemus monelle naiselle. Vaikka synnytyksessä sattuis ja tapahtuis kaikenlaista, niin se kokemus siitä, että on itse lapsensa synnyttänyt, on voimauttavaa eikä siitä mihinkään pääse. Sektiolla synnyttäneet on ihan yhtä lailla synnyttäneitä, mutta on turha luoda illuusiota siitä, että se olisi helpompi tie, kun ei se ole. Työllä ja tuskalla vauvat saadaan maailmaan tuli ne alakautta tai mahan läpi. Toivoisin, että jokainen sektiolla synnyttänytkin kokisi synnyttämisensä voimauttavaksi. On jotenkin tosi surullista, jos vielä jossakin hoitohenkilökunta ei pidä sektioäitiä synnyttäneenä.

En oo mikään urheilija, mutta en mielestäni missään rapakunnossakaan, kun pentujeni perässä oon vielä pysynyt. Synnytyksiä en ole kokenut fyysisesti mitenkään erityisen raskaiksi, vaikka aika poikkihan sitä on ollut, mut sen laitan verenhukan piikkiin. Kokisin ehkä toisin jos synnytykset olis kestänyt 30h sen 4-5 tunnin sijasta.

 

[Iiii-saaa]

Niin, aina kaikki on mahdollista! Ikinä ei tiedä miten synnytys menee. Ja kyllähän sillä synnytyksellä saa kehua jos on jonkun 30 h kärvistellyt tai vaikka vaan 1 h, mulle se 18 h oli jo niin pitkä aika että meinas lähtä taju, niin ite ainakin annan toisen kehua jos tekee mieli, sit jos arvostelee toista alemmaksi sektion takia niin sehän on jo ihan toinen juttu..
Sektio on synnytys siinä missä muukin..
Kai itsellä se alatiesynnytys vaan on niin ykkösenä toiveissa kun muistaa sen miten hyvä fiilis tuli kun oli pari yötä valvonut ja vihdoin syntyi, vaikka muakin uhattiin sektiolla kun olin jo 8 cm auki, silloin voi äitiä etenkin ärsyttää jos on odottanut avautumista ja melkein auki ja sitten tulee joku sanomaan että sektioon.
Ja mikä helpotus se onkin kun pääsee yrittämään ponnistamista - sitä ei unohda heti, tuskin ikinä :)

 

[sarra]

Onko kellään koskaan ollu tai ootteko nyt harkinnu doulaa?
Mulla kyllä tulee mies mukaan synnytykseen mutta mulle on silti jääny sellanen kuva että se doula ois kiva lisätuki siinä tilanteessa... tottakai se arveluttaa että kun itse on siinä tilassa missä on, niin haluaako siihen jonkun ulkopuolisen, mutta olis siinä puolensa.
Ainakin se, että doula on itse kokenut saman ja sen tuesta voisi olla apua varsinkin silloin kun supistukset on kovin käynnissä mutta sairaalaan ei vielä kannata lähteä. Kun sitä odottelua ja kipua riittää ja miehelläkin varmaan jossain kohtaa alkaa usko loppua ja tekee pahaa kun toinen kärsii. Doulasta sais kivaa lisätukea jos nyt vaan kemiat synkkaa ja silleen.
Mulla ei kai mitään tavanomaisesta poikkeavaa synnytyspelkoa ole, sen sijaan mulla on mies joka käy läpi kaikenmaailman kauhuskenaarioita (onneksi lähinnä mielessään). Mutta sen mä tiedän että oon kipuherkkä!
Onneksi tätä doula-asiaa ehtii vielä hetken miettiä, jokusen tapaamisen kun ehtii ennen synnytystä järjestää ni on hyvä.

 

[lambi]

Sarra, kannatan kovasti doula-ajatusta! itse en lähde kuitenkaan sitä hommaamaan, riittää muutakin tekemistä..ihan niinkun en jaksa kotisynnytystäkään järjestää vaikka kannatankin kovasti ja mieluusti sen vaihtoehdon kokisin.. Ajattelisin doulan ehkä mieluummin hyvänä synnyttäneenä ystävänä joka haluaisi osallistua. mutta ei sitä helposti lähde ystäviä mukaan pyytämään. Helppoa valita ne perusvaihtoehdot joihin ei sisälly ylimääräistä mietittävää..

 

[hymykuoppa]

Mulla on paljon vähemmän pelkoa sektioo koskien kun alatiesynnytystä. Johtuen siis varmaan siitä että lähipiirissä on niin paljon sektiolla synnyttäneitä ja siitä oikein hyvin toipuneita. Esimerkiks mun äiti on fyysisesti tosi vaativassa työssä ja muutenkin aktiivinen ihminen, mutta on silti päässy sektion jälkeen palaamaan nopeesti töiden pariin ja muutenkin palautunu aina (4 kertaa) tosi hyvin.

 

[Rimpsukka]

Mulla ei oikein oo mielipidettä suuntaan eikä toiseen, mutta kyllä silti mieluummin synnyttäisin alakautta. Systerille meinas käydä sektiossa huonosti, ja toipumimen oli tosi hidasta. Alatiesynnytykset lähipiirissä on onnistunu hyvin. Oon vaan sitä mieltä, että etukäteen panikoiminen ja ressaaminen (asiasta kuin asiasta) ei tee hyvää kellekkään... Jos joudun sektioon niin sitten joudun, ei siinä mitään, kuhan saadaan vauva ehjänä ulos.

 

[Iiii-saaa]

Eilen pääsin unessakin jo ponnistamaan :D Rankkaa puuhaa se oli siinäkin, esikoisesta jäänyt niin elävä muisto.. :D
Voi olla että se vikatarjonta ja iso koko tekivät siitä niin rankkaa?
Kun joku puhui ettei ponnistaminen ollut juuri yhtään erikoisen rankkaa :)

 

[Nipsumuki]

Mä en (onneksi?) osaa vielä pelätä alakautta synnyttämistä vaikka toki järki sanoo että siinä väkisinkin jonkin asteista "epämukavuutta" esiintyy, on isoja riskejä ja toipuminen kestää.

Leikkauskipua osaan pelätä ja siksi kai nyt toivon ettei joutuisi sektioon. Multa on leikattu puhjennut umppari (eli ehkä joutuvat tekemään vähän isomman haavan että saivat kaikki roippeet pois kun pelkän tulehtuneen nyppäämisessä) ja noinkin pienestä operaatiosta toipuminen kesti tosi kauan. Leikkaukseen valmistelukin jäi kamalan ahdistavana mieleen, tosin siinä vaiheessa kukaan ei tiennyt mikä mua edes vaivaa, tai ainakaan mulle ei kerrottu mitään, kuhan nyt päättivät "avata" (lääkärin sanavalinta toi mulle mieleen vaan ruumiinavauksen). Sen leikkausen jälkeen muistan miettineeni jo (ikää oli 20 v) että miten ihmeessä joku pärjää sekä leikkaushaavan että vauvan kanssa kun itse en meinannut jaksaa käsilaukkua kantaa.

 

[lambi]

Mä oon kokenut ponnistamiset hyvin erityyppisinä, ensimm kertaa se oli mahtavaa, kun siis vihdoin sai ponnistaa ja eteni hyvillä mielin pikkuhiljaa, epiduraalin vaikutus hiipunut jo siinä, mutta tuntui "hyvältä". joitakin tikkejä sain, ehkä epiosotomian (ei muista).
Toista ponnistin jotenkin väärin ja sain verenpurkaumia naamaan (ihan oli pilkullinen naama..), mutta "ihan hyvältä" sekin tuntui. kolmas oli iso, mutta ponnistus eteni hallitusti ja hyvin-tunsi kyllä loppumolskahduksessa ettei ihan kirppu ollut.
kuopuksen ponnistusvaihe oli tosi nopea, ja kohdunk puudute oli lakannut varttia aiemmin- tuntui hallitsemattomalta touhulta.. ei mitään nirhaumiakaan, mutta tuntui aikalailla..(vannotin miehelle, ettei enää ikinä..)
Hyvillä mielin odottaa nyt synnytystä- mitä lie tälläkertaa edessä???

 

[Elisha86]

Itsekin aika positiivisin mielin synnytystä odottelen :) Ponnistuvaihe oli ihana, varsinkin kun kovan kippuroinnin jälkeen pääsi ponnistamaan. Muistaa kyllä elävästi millanen se tunne oli kun alko ponnistuttamaan. Se on se vaihe josta ei enää kauaa kun vauva on sylissä (jos kaikki menee nappiin) :) Välillä ei tosiaan meinaa malttaa odottaa vielä sitä 11vkoa :D

 

[Iiii-saaa]

Mie taas kestin kivut hyvin sinne 7 cm asti kunnes alkoi synnytys hidastumaan ja todettiin vika tarjonta, ties vaikka tällä kertaa ei tosiaan tarvis ollenkaan lääkkeitä, ei ponnistuskaan menisi niin usvassa ja ei ois niin väsynyt kipuun!

Mua kyllä lääkärit kehui, vaikka pitkä synnytys olikin: "melkein 20 h synnytit yli 4 kg poikaa, meinasit joutua sektioon, sait silti ponnistaa ensisynnyttäjäksi vain 15 min pojan pihalle ja sait vain 2 pientä tikkiä! Sun synnytys oli lottovoitto" "etkä edes näytä että olisit kärsinyt melkein 20h"..
Muuten vaan päässä tuntui surisevan iso traktori, niin olin väsynyt :D

Mutta kyllä mie synnytän nytkin mieluummin sen 18 h kipujen kanssa, saan pari pientä tikkiä... Kuin että rajusti ja saan peräsuoleen asti repeämän kuten siskoni, joka ei melkein kuukauteen kävellyt kunnolla..
Itsehän hain maitoa kävellen kaupasta jo 5 päivää synnytyksestä
(tosiaan kun niitä tukiverkkoja eikä
miestä ollut)..
Ja istuin jo kolme päivää synnytyksestä normaalisti..

 

[Elisha86]

Itsekin tunnen kyllä palautuneeni nopeaa esikoisen synnytyksestä. Olisiko hyvällä fyysisellä kunnolla ollut sitten vaikutusta mutta 2 viikkoa synnytyksestä kävin jo monen km vaunulenkkejä ja elelin kyllä suht normaalia arkea :) Ainut mikä oli ongelmana oli limakalvojen ohuus johon sainkin sit vähä hormooni kuuria. Mutta se oli sitten jo jälkitarkastuksen jälkeen :)

 

[röppö]

Ne hetket ennen kuin saa aloittaa ponnistamisen, on vaikeita. Ponnistaessa tietty kiristelee ja polttelee alakertaa, mutta helpottaa sitä muuta kipua. Ja kun itse saa osallistua siihen kipuun, niin sitä ei jotenki huomaakaan, kun tekee vaan hommia, et saa sen muksun pihalle.

Kaikkein kipeintä mulle on tehnyt jälkeisvaiheessa, kun hellää alakertaa on alettu tarkastella kondikseen. Siihen ei oo auttanut puudutteetkaan, sehän ei kestä kuin sen hetken, mut se onkin vaikeinta sietää enää siinä vaiheessa, kun palkinto on jo saatu.

Ei lapsikaan jaksais siivota karkkipapereita lattialta, kun namit on syöty.

 

[Jenskuli]

Itse odotan innolla synnytystä,mikä kuulostaa itsestäkin vähän hullulta. Ei malta odottaa että pääsee kokemaan sen kaiken,mitä se sitten tuokin tullessaan hienoja ja vähemmän hienoja asioita. Haluisin ehdottomasti alatiesynnytyksen!!! :)

 

[minttu85]

Mä kävelin kans ekan 4km vaunulenkin, kun vauva oli 4pv vanha. Tosin voin sanoa, että sen jälkeen kyllä kadutti, kun sai loppupäivän kärsiä viel kauheemmista alakerta kivuista, se episotomia haava kun oli niin kipee! :/

 

[spiraali]

^ voihan kateus! Mä en epparin jälkeen kävellyt kuin vessaan ja takas ja siihenkin tarvittiin burana 600mg ja panadol 1g!!!

 

[Neljän suora]

Mulle tehtiin ekasta episiotomia ja se oli kipeä varmaan 3 viikkoa. Tuntu, että haavaan olis jääny joku neula joka välillä pisti. Parani siis kuitenkin ihan "normaalisti" ei tulehdusta tai mitään. Tokasta sain repeämän johon kursittiin vissiin 7 tikkiä ja oli paljon vähemmän kipeä. Kolmannesta ei sitten tullukaan enää mitää, ku oon tämmönen horoperse ja mennä kipitin jo sairaalan käytävää siihen malliin, että kätilö totes etten näytä ollenkaan juuri synnyttäneeltä.

Itellä on synnytyksessä ollu jossakin alitajunnassa ajatus siitä, että joka hemmetin supistus vie lähemmäs sitä loppua ja palkintoa. Että antaa tulla vaan Tosin tuo eka ja kolmas nyt on ollu niin nopeita, ettei oo ehtiny edes väsyä.

Tosta ponnistamisesta vielä sen verran, että tuon kolmannen kohdalla tunsin jo autossa että voisin ehkä ponnistaa, mutta en uskalla kun ei tiiä mitä sieltä tulee. Sairaalassa sitten makoilin siinä sängyllä ja yritin olla rento, kun supistus tuli ni niin vaan alko kroppa automaattisesti työntämään lasta ulos. Ite en oo kauheen raskaina noita ponnistusvaiheita kokenu (edes sitä 1,5h), kun vaan sen suunnan löytää. Ekan kanssa se oli vähän hakusessa ensin, mutta kätilö kyllä hyvin avitti.

 

[Iiii-saaa]

Kyllä se ponnistaminen tarve aina tulee, hyvin vahvana! Jouduin pidättelemäänkin 5 min kun oli reunaa jäljellä, että kyllä miekin siitä kivusta huolimatta mielelläni aloin ponnistamaan :D

Saa nähdä miten tää 2. Luikahtaa pihalle, kerta ensimmäinen meni suht hyvin niillä vähillä voimilla mitä 3 vrk valvomisesta oli jäljellä :D
Pelottaa ja samaan aikaan on luottavainen olo, innostunut, malttamaton ja mitä kaikkea voikaan synnytystä kohtaan tuntea :D

 

[Hannastiina12]

Mä mietin esikoisen kohdalla tuota ponnistamista, kun kätilö sanoi, että saa ponnistaa, jos siltä tuntuu. Mutta ku en tienny miltä sen ois pitäny tuntua. Kakkosen kohdalla en enää epäillyt yhtään miltä tuntuu, kun tulee tarve ponnistaa. Oli se niin selkeä tunne :)

 

[spiraali]

Mulla se epiduraali vähän häiritsi sitä ponistamisen tarpeen tunnetta. Tunsin varmaa 30min jo että ponnistuttaa mutta en oikein tiennyt että kuinka voimakas se tunne pitää olla... Olisin varmaan voinut siis aloittaa ponnistamisen jo aiemminkin! Just oli meinaa loudattu uusi annos puudutetta.

ps.Synnytin viime yönä todella suloisen pojan. Supistin 2 kertaa ja kolmannella se syntyi. Isä ei ehtinyt mukaan koska synnytin Jyväskylässä ja siellä oli aulassa mun 2 työkaveria odottamassa kun kävelin synnytyksen jälkeen vauvan kanssa ulos asutaan siis espoossa Kannattaa kattoo illalla synnytysohjelmia (apua hakekaa kätilö ja erilaiset äidit) ja lueskella vau-foorumilta isien möläytyksiä ja mokia synnytyksissä....