Synnytysturinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja röppö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla on kyllä nyt positiiviset ajatukset alatiesynnytystä kohtaan, jos vaan vauveli tulee pää edellä. Jotenkin olen asennoitunut, että tuskin toinen synnytys on samanmoinen kuin eka.

Eikä siitä ekasta synnytyksestä ole jäänyt huonoja muistoja, vaan siitä toipumisesta. Ihan oikeasti, vaikka tehtiin eppari ja repesin, niin niitä en synnytyksessä "tuntenut". Puudutukset toimi!

Kun mua kurottiin kasaan, kätilö sanoi kätilöharjoittelijalle, et 50 tikin jälkeen emme laske.
Se nyt jo vähän kertoi mulle, että tästä ei varmaan nopeesti toivuta.

Kivut pysyi lääkkeillä hallinnassa, mutta istuminen ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Istuin sivureidellä ja makasin kaksi viikkoa. Suoli ja virtsalamat meni onneksi viikossa ohi.

Haluan nyt keskustella jonkun ammatti-ihmisen kans siitä, et kuinka vanhat repeämäarvet voi vaikuttaa uudessa alatiesynnytyksessä! Onko teillä kokemuksia?
 
Ei mullakaan epparin toipumisessa ollut mitään komplikaatiota, mutta jostain syystä silti oli tosi pitkään kipeä! Ommeltiin muutamassa tasossa, eli kudoksen sisässä oli muutama ommel ja päällä sit toiset. Niitä sitten "puski" sieltä ulos aikansa (sulavat ompeleet). Edelleen joskus juilii se arpi, onhan se syvä ja kun kiireessä tehtiin niin ei paljoa katseltu mistä leikellään... Sitä en halua toiste ja väkisinkin mietityttää että jos siitä kohtaa repeää niin AUAUAUAUAUA!!!!!
 
Luin helmikuisten ryhmästä ensimmäisiä vauvauutisia ja kyyneleet nousi silmiin koko ajan. Kohta on meidän vuoro!

Mua kiinnostaa synnytysjutut ihan valtavasti, enkä oikeastaan malttaisi odottaa omaa ekaa synnytystä. Mun pitää muistutella itselleni, että ei todellakaan vielä olisi toivottavaa, että toi lähtisi jo tulemaan...
 
Ekassa synnytyksessä tehtiin eppari, sen paraneminen kesti jonkin aikaa, ja oli aika kipeä istua. Seuraavassa synnytyksessä tekivät pienemmän epparin, kun meinas alkaa revetä peräaukkoon päin, niin sitä estääkseen tekivät sen. Sen paraneminen ei kestänyt, eikä se haitannut istumista tms. Kolmannessa tuli jotain luonnollista nirhaumaa.

En oo huomannut, et nuo arvet vaikuttaisi mitenkään synnytyksissä. Ainakin tokan synnytyksessä arpi oli vahvempaa tekoa kuin muu kudos, kun ei alkanut siitä kohtaa revetä. Tai niin vois päätellä.
 
Helpottavaa kuulla! Ehkä noi paikat ei enää ole niin tiukat kuin ennen ekaa synnytystä ja repeytyminen voisi olla lievempää.
 
En oo kyllä kuullut kenestäkään jolla repeäminen olisi ollut pahempaa toisella kerralla(??)- mulla riitti ekakerralla tikkaus, sen jälkeen ei oo römpsään tarvinnut mitään lisäillä synnytysten jälkeen. Luonto on armollinen edes jossain..
 
Mulle kätilö sanoi rakenneultran yhteydessä, että sitä episotomia arpea voi kätilö sit synnytyksessä ponnistuksen aikana tukea kädellä, että se ei sit repeytyis uudelleen.. Mut ymmärsin että ei se kyl yleensä repee uudelleen..
 
Mä ainakin kyllä "kehuskelen" mun 4 päivää (pe-ma) kestäneellä synnytyksellä muille! Lähinnä ehkä siks että "hei mäki selvisin siitä!!"... Ite olen erittäin ylpeä ko. koitoksesta, oon aina kuvitellu olevani "heikko" tai muuta sellasta, enkä ole liikuntaa harrastanu sen kummemmin... Perus lenkkeilyä ja sillon tällön jotain onnetonta jumppaa... Mut silti MÄ TEIN SEN!!!!! =D Ja mun puolesta jokainen saa rauhassa kehuskella synnytyksellään, tapahtuipa se miten tahansa. Tottahitos se on kehumisen aihe, ku saa ihanan pienen lapsen aikaiseks <3 Kesti se sitten 5min, 5h tai 5pvää...... Itellä aina jotenki läikähtää rinnassa ja vallan herkistyy, ku kuulee jonku synnytystarinan, ihan luonnollisen tai sektion... Ja mä itken jokakerta huutoitkua ku kattelen telkkarin synnytyssarjoja, olin sit raskaana tai en...

Mua ärsyttää (yleensä ne hieman jo vanhemmat naiset) ne ketkä tulee neuvomaan, että "minäpä pesin 10 mattoa edellisenä päivänä".. Ite ku olen jo 2kk ollu sairaslomalla selän takia, eikä tulis mieleenkään edes tässä vaiheessa enää mitää mattoja pesellä..... Mut jokainen meistähän on erilaisensa, sen ku muistais ;)

Ite en koskaan osannu pelätä alatie synnytystä, toki jännitti jonku verran, mut en myöskään nyt sen kokeneena osaa sitä pelätä, vaikka melkein vois sanoa, että ei menny ihan oppikirjojen mukaan muutenkaan se homma... Silti mä en haluais missään nimessä sektioon... Tottakai, jos vauvan hengestä on kyse, sillon ei asiaa pohdita, mut kai mä oon niin vanhoollinen tai jotain, et synnytys on "synnytys" jos se tapahtuu luonnollisesti.... En tietenkään vähättele sektioita, syitä on monia miks näin tehdään ja hyvä niin! Se on pelastanu monen monta vauvaa ja äitiä, mut silti... Kannustan kyllä kaikkia "kokeilemaan" alakautta, jos vaan mahdollisuus on, vaikka enhän mä voi verrata, kun ei ole mitään mihin verrata, mut kuten sanoin, hei mäki selvisin siitä ;) Ja ehkä mun sektio kammo johtuu osittain siitä, että sen 4 päivän aikana mua monta kertaa "peloteltiin" asialla ja kun kerrottiin, että isi ei pääse sinne mukaan, tuumasin et "pitäkää tunkkinne!!!".... Olisin joutunu olemaan ihan yksin siel :( Nyt sentään sai iskä olla mukana ponnistamassa, vaikkei se alkuun heti ehtinytkään mukaan, vain mies voi myöhästyä 4ssä päivässä ;) (loppujen lopuks avauduin 2sentistä 10neen alle tunnissa ja ponnistusvaihe kesti 18min).... Mut jos pelon takia harkitaan sektiota, niin ite ajattelisin, että kohdatkaa se pelko, niin ku monessa muussakin asiassa.. Ja keskustelkaa asiasta mahdollisimman paljon!!!!!!!! Mikä siinä pelottaa? Koska saattaahan se asia olla toisinkin päin... Tällaiselle "sektiopelkoiselle" saattaa tulla vastaan se sektio... Yhtälailla vaikka olis suunniteltu sektio, se pirpana päättääki tulla sieltä ennen aikojaan =) Nykyään on onneksi hirveesti kaikkee vertaistuki ryhmää yms. ja miettikää niitä hyviä ja huonoja puolia.... Joo onhan alatiesynnytyksessä riskinsä ja kipunsa, mutta niin myös sektiossa.... Mut jokainen joka tähän hommaan ryhty, varmasti tiesi et riskejä oli monenlaisia jo alusta asti... Ei pelkästään synnytyksessä, eikä ne siihen lopu.. Mut ite en revenny ku ihan vähän sisältä, 4 tikkiä riitti ja istuin samana iltana vauva sylissä sängyssä.. Mulla on ollu myös kohtutulehdus, jonka takia olin 3viikkoa sairaalassa (vuosia ennen raskautta siis) mut mä selvisin siitäki ;) Ja edelleen mä oon se sama heikko ja heiveröinen pieni tyttö, joka pelkää ja jännittää millon mitäki, mut elossa ollaan edelleen!!!!!! =D Repesit sitten alhaalta tai masusta tai olit repeemättä lainkaan, toipumiseen jokainen ottaa oman aikanasa ja tapansa... Joku saattaa jo muuten vaan tarvita päivien/viikkojen toipumisen, vaikka kaikki menis just niinku pitääkin.....

Mut muistakaa naiset, että meillä on luonnostaan paljon korkeampi kipukynnys kuin miehillä!!!!!

Hiton hyvä kannustuspuhe taas, sori ny vaan! Toivottavasti kukaan ei vedä purkillista herneitä nenäänsä, mutta tämä on minun kokemukseni ;) Tsemppiä silti kaikille synnyttäjille, tapahtuipa se sitten mitenkäpäiten, missäpäiten tai ihanmitentahansa!!!! <3
 
Hei minkä takia jossain synnytysoppaassa, jossa määriteltiin hyvän synnytyssairaalan ominaisuuksia, pidettiin positiivisena sitä että henkilökunta ei ohjeista synnyttäjää ponnistusvaiheessa? Toi toistettiin parikin kertaa, joten mistään painovirheestä ei ole kyse. Mä otan kyllä kaikki ohjeet itseäni viisaammilta mielelläni vastaan. Jos mua vaikka ponnistuttaa liian aikaisin, niin saahan mua käskeä odottamaan! Vai onko tässä nyt jotain, mitä en ymmärrä? Miksi ohjeistaminen olisi pahasta?
 
Ei muakaan kyllä paljoa ohjeistettu itse ponnistus vaiheessa, lähinnä kun se ponnistamisen tunne tuli niin lupa ponnistaa piti kätilöltä saada. Sitten ponnisteltiin menemään supistusten tahtiin.
Miten muilla?
 
Mulle on sanottu ku ensin on katottu et auki on, että sit ku siltä tuntuu ni ala ponnistaa ku supistaa. Ekassa neuvottiin, et ilmaa keuhkoihin, leuka rintaan ja pitkä ponnistus. Kätilö tais laskea kymmeneen. Samaten suuntaa kätilö ohjasti laittamalla sormet pimpsaan ja käski työntää ne pois. Kyllä mua on neuvottu ainakin ponnistamaan ihan vaan pikkusen ku pää on just tulossa yms. Kolmannessa synnytyksessä kätilö sano ku menin saliin, että teet ihan niinku itestäs hyvältä tuntuu ja niinhän mä tein. Siinäkin pään syntyessä kätilö ohjeisti odottamaan vähäsen, että sai katottua ettei napanuora ole kaulan ympärillä.

Voisko toi ohjeistaminen tarkottaa, että käskettäisiin menemään johonkin tiettyyn asentoon tms? Joskus aikoinaanhan synnyttäjän piti olla selällään ja pitää kiinni niistä sukkien varsista. Muu ei oikeen ollu soveliasta o_O
 
Kyllä mua on kans ohjeistettu ponnistusvaiheessa, eka kerralla paljonkin, enkä kokenut mitenkään huonona..päinvastoin. Viimeisillä kerroilla on annettu vapaat kädet avautumisvaiheessa, mutta kohti ponnistusta ovat alkaneet "hirmusti häärätä", tyyliin "ethän vaan siihen seisaaltaan meinaa synnyttää??", hiukka hiertänyt hermoa, mutta ei sanaa saanut suustaan enää- enköhän mä sitten tiedä kun se tulee uloso_O..ei ne nyt ihan vahingossa vaan oo huomaamatta tipahtanut ulos ennenkään..???
Äh, pitää ottaa puheeksi..paljon tulee mieleen taas, ettei jää vaan omaan mieleen pyörimään..
 
Mun työkaveri antoi hyvän vinkin just siitä miten ponnistaa. Oli siis lukenut jostain kirjasta, itsekin on nyt raskaana ja esikoista odottaa. Eli että miettii sen ponnistamisen suunnan niin kuin olisi emättimellä puhaltamassa siinä edessä olevaa kynttilää sammuksiin... Ikään kuin puhaltaa ja työntää, ei puserra ja kakistele.... Mulla tää mielikuva ainakin toimii... Ekaa synnyttäessä en ehtinyt ponnistaa kuin ehkä 5 kertaa kun imukuppi tuli kuvioon joten ei ole siitä kauheesti kokemusta...
 
Huh eli meidän synnärillä luotetaan että oli synnyttäjä ensikertalainen tai useamman jo synnyttänyt niin tietää miten ponnistaa :o No en määkään tienny mistään oikein mitään ja tiedänkö vieläkään ku koko synnytys meni niin ilokaasuisa :P Nojoo, mutta eiköhän tämä toinenkin ulos saada, tuhnuissa tai ilman :D
 
Minuu pitää kyllä SELKOkielellä ohjeistaa. Minuu ahisti jo neukkulääkärillä käynti ko piti se hitsin antura pimpissä ponnistaa. Miu ois tehny miel tiuskasta, et jaa ponnistaa? Mitähä hittoa seki on? Nii vedin mahaa vaa sisään ja pidin mölyt mahassani niin sano vaa, et "hyvä"... Tiedä sit sitäkö se ponnistus oliki? Vatsalihasten jännitystä?
 
Ainiin vaikka minuu pelottaa synnytys, mut ei ilmeisesti niin paljoa ko vuoden vaihteessa ja ennen sitä. Niin mieluummin synnytän alakautta, kun en halua sitä sektiohaavaa ellei oo sit iha pakko!
 
Mun mielestä ponnistamisen tarve tuntuu isolta kakkahädältä ja itse ponnistaminen on, kuin olisi maailman suurin pökäle tulossa :D
Kyllä siinä tilanteessa sitten tuntee miten pitää ponnistaa, koska usein ei vaan voi olla ponnistamatta :)
 
Mä luulen että ensisynnyttäjän on vaikee kuvitella sitä ponnistamisen tarvetta tai ponnistaa nyt kun sitä tarvetta ei oo. Luulen että se kyllä sit onnistuu kun sen aika on. Mutta kyllähän se ponnistaminen on aika suurelta osin vatsalihaksilla aikaan saatava ilmiö :) En oo siis ainakaan ite siitä huolissani, kaikesta muusta kyllä!
 
Mun mielestä tosta "ponnistamisen vaikeudesta" kertoo paljon se kuinka koomassa olleetkin naiset on synnyttäeet alakautta - siis kohtu työskentelee ihan ilman ohjaajaakin:)!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top