Synnytystarinat :)

Kiitokset Mipsulle ja Lootuskalle tarinoista, näitä on niin mielenkintoista lukea!
Kuinkahan kauan tää vielä kestää että herkistyy aina synnytyksistä[:D]
 
Meidän Pikku-Ukkelin matka maailmaan  (synnytyskertomus)


Varoitan, että pitkä on[:D]

 
Kaikki siis alkoi, kun maaginen laskettu aika 40+0 saavutettiin. Jo viikon ajan oli ollut kipeähköjä supituksia, limatulppaa oli irronnut useana päivänä ja olo oli enemmän kuin valmis vauvan tuloon. Joka yö olin varma, siitä että pian lähdetään. No pikkuinen antoi kuitenkin odottaa itseään ja päättikin olla täsmällinen. Mulla oli varattu jo kaiken maailman vyöhyketerapiat, jos ei kohta alkaisi kuulumaan, mutta niinpä vaan mamma hätäili turhaan.
 
Lasketun päivän aamuna olo tuntui melko normaalilta, mutta silloin tällöin tulevat supistukset tuntuivat nyt jotenkin erilaisilta kuin ne viikon kestäneet menkkajomotukset, joiden luulin olleen kipeitä. Nämä supistukset tuntuivat enemmän alaselässä ja olivat tosiaan erilaisia. No aamupäivällä huomasin, että supistuksia tuli epäsäännöllisen säännöllisesti 5-10 minuutin välein ja ne saivat puuskuttamaan. Siinä sit päivän mittaan soittelin miehelle, että tänään saattaa olla lähtö. Supistukset jatkuivat jokseenkin samanlaisina iltaan saakka. Sitten seitsemän aikaan sanoin ukolle, että nyt lähdetään käymään synnärillä tarkistamassa onko mitään edistystä tapahtunut.  Ukko oli vähän, että pitäiskö nyt ekana soittaa, mut mä olin niin monta päivää kärvistellyt kipujen kanssa, että mulle alkoi riittä. Päätin, että perkele minähän en kotia enää takasin tule ilman nyyttiä.
 
No synnärillä sit olin käyrillä sen 20 minsaa, jonka jälkeen sisätutkimus paljasti, että juurikaan edistystä ei ollut edellisviikon tarkistukseen tapahtunut. Auki olin parille sormelle ja kaulaa vielä jäljellä pari senttiä. Supistuksia piirtyi kuitenkin säännöllisesti käyrille ja kätilöt antoivat kaksi vaihtoehtoa. Joko annetaan peräruiske ja katsotaan alkaako edistystä tapahtuun tai sit lähdetään kotiin odotteleen, No päätin kokeilla sitä ruisketta ja johan läks vatsa toimimaan. Sairaalan kuteet päällä siinä sit hilluttin miehen kanssa, kivut oli ihan siedettäviä ja istuskelin jumppapallon päällä. Parin tunnin päästä mentiin taas käyrille ja olipa tapahtunut niin, että kohdunkaula oli kadonnut kokonaan. Siinä vaiheessa sain ranteeseen nimirannekkeen ja tajusin, että tänne jäädään nyt ja vauva syntyy nyt. APUA.
Mieskin oli ihan ihmeissään, kun oli ollut ihan varma, että kotiin palataan takasin. Koko ajan kyseltiin haluanko kivunlievitystä ja mä sanoin, että ei oo vielä tarvista. Siinä sit odoteltiin, että supistukset voimistuis ja tihenis. Rupesin jo vähän miettimään, että onko tää nyt sitä., kun ei kuitenkaan enempää satu ja muut mammat siellä teki kuolemaa. Seuraavan kerran pääsin käyrille joskus puolen yön aikaan. Käyrillä olon aikana ei tullut kun kaksi supistusta eikä alakerrassa ollut tapahtunut edistystä. Hirvee masis iski, että tässäkö tää nyt taas oli. Kätilö ehdotti, että sittenkin mentäis kotiin kerään vähän voimia, kun asutaan melki sairaalan vieressä. Tässä vaiheessa olin aivan kypsä kaikkeen ja todellakin valmis menemään takasin kotiin ja vetäseen omat kuteet niskaan.
 
Kotona mies meni nukkumaan ja kerään voimia. Minä menin suihkuun ja vetäsin Panadolia naamaan. Jotenkin tilanne tuntui supistusten osalta rauhoittuvan, nukuttua en saanut, mutta jossain horrostilassa olin aamuun asti. Aamusella sit rupes taas supistaan uudestaan säännöllisesti ja voi helkkari niissä supistuksissa olikin sitten ihan uutta potkua. Ensimmäinen kunnon suppari pisti kunnolla ulvomaan kippurassa, hoipuin vessaan, missä huomasin limasta ja veristä vuotoo runsaasti ja voi perkele kun sattui. Mies meni ihan paniikkiin ja sanoi, että nyt kyllä lähetään ja äkkiä. Tää oli just semmonen tilanne, mitä en olis halunnut. Hallitsemattomat kivut kotona ja paniikki, miten selviää autoon asti.
 
Klo 8.30 saavuttiin takasin synnärille ja olin jo tosi kipee. Selkää poltti ja kramppasi. Käyrillä olo oli tuskasta ja jotain taisin sielläkin ulista. Sisätutkimus paljasti, että kohdunsuu oli lähtenyt aukeemaan ja lapsivettäkin tihutti. Synnytys siis katsottin alkaneeksi klo 8.00.
Ei muuta kun sairaalan kuteet takasin niskaan ja päästiin suoraan siirtyyn synnytyssaliin. Alku siellä oli ihan ok kipujen kanssa. Harjoittelin ilokaasun käyttöä ja se osoittautuikin ihan hyväksi pöhnän aiheuttajaksi, vaikkei kipuja pois vienytkään. Se oli kyllä tosi pahan hajusta ja makusta, enkö oikeen aluksi uskaltanut vetästä kunnolla. Oksennuskin tais kerran tulla. Ja välillä kun pahasti supisti, niin ei vaan pystynyt pitään sitä maskia naamalla.
 
Se pisti vähän ihmetyttään, että kovasti kätilö yritti alusta saakka tunkea jos jonkinlaista kipulääkettä tai piikkiä, epiduraaliakin ehdotti heti alussa. Mä kun kuitenkin ajattelin siirtyä kevyestä sarjasta raskaaseen enkä toisinpäin. Halusin kuitenkin kokea jollain asteella nuo synnytyskivut. Klo 11 maissa oltiin jo suunnittelemassa kohdunkaulan puudutetta, kun olin jo aikas kipee. No päätin sit kuitenkin kävästä suihkussa, jos siitä olis mitään hyötyä. Pinnikin oli jo kerran ruuvattu vauvan päähän ja jouduttiin sit mun suihkuseikkailun takia ottaan pois.
 
Suihkusta tultuani olin jo tosi kipee ja tuntu, että liikkuminenkin oli yhtä tuskaa. Jotenkin se särky ja polte lantiossa ja selässä oli sanoin kuvaaamatonta. Klo 11.11 lääkäri tuli antamaan PCB puudutteen ja se satttui aivan helvetisti, kun se siellä siellä sisällä venytteli ja sörkki sitä kohdunkaulaa. Ja sit vielä kun supisti, niin oli tosi vaikee pysyä paikoillaan. Musta tuntu, että kipu aina vaan kiipeää ylöspäin, mut ei koskaan tuu takas alas. Parin supistuksen jälkeen alkoi pahimmat kivut helpottaan eli tunsin supistuksen kipeenä, mutta en sitä pahinta kipupiikkiä. Ehkä noin tunnin verran puudutus auttoi, mutta sit alkoi taas ne tuskalliset kivut tuleen puudutuksen läpi ja aloin oleen jo jonkunmoisessa horkassa, sekä kivusta että ilokaasusta. Musta tuntu, että joka paikkaan sattu niin paljon, että asennon vaihtokin sängyssä oli tuskaa.
 
Lämpöpusseja tungettiin mahaan ja selkää, mut jotenkin ne ahdisti mua ja halusin ne pois. Kohdunkaula oli tässä vaiheessa auki jotain viis senttiä. Synnytyksessä oli mukana myös opiskelija ja voi sitä tuskaa, kun molemmat vuorotellen sörkki pahimman supistuksen aikaan alapäätä. Meillä oli mukana pari rentoutuslevyä ja koinkin ne tosi hyviksi. Jotenkin se letkeä musiikki rentoutti ainakin supistusten välillä. Ainoa kohta oli kun meni hermot, kun levyllä ulvoi joku kiimainen jakkihärkä ja me revettiin ihan täysin ja se nauraminen sattui ihan pirusti joka paikkaan. No joo siinä kohtaa vaihdettiin toinen levy.
 
Ajantaju on hukkunut tässä kohtaa ihan täysin, joten täytyy luntata synnytyskertomuksesta. Muistan vaan kun supistuksen tullessa en voinut muuta kun ulvoa ja ölistä. Siis jotain aaaaaaa uuuuuuu tyylistä. Se todellakin auttoi. muutama perkelekin tais tulla. Supistuksen alko pommittaan jo sillä tahdilla, että mä ajattelin kuolevani. Sit päätettiin ottaa vihdosta viimein se epiduraali, kun kätilö sanoi, että ihan hirveesti ei oo edistystä tapahtunut entiseen. No anestesia lääkäri oli varattuna, joten joku tuli sit laittaan vielä toisen kerran PCB:n, eikä se auttanut yhtään. Muistan vaan että olin ihan sekasin ja lääkäri käytti sitä tilaa hyväkseen ja alko sörkkiin sillä piikillä tonne alakertaan ja mä huusin ku hyeena. Nää hetket tais olla niitä synnytyksen tuskasimpia, kohdunsuu oli 8cm auki. Epiduraalin laitosta en muista muuta, kun että mun oma kehon-ja mielenhallinta oli jossain aivan muualla enkä pystynyt edes liikkumaan kun kätilö pyysi siirtymään sängyn reunaan. No sit ne kai väkisin liikuttivat ja pitivät mua kippurassa siinä petillä, kun minä vetelin ilokaasua ja kuulemma kyselin onko kaikilla kaikki hyvin. Olin aivan pökissä. Sit tunsin yhtäkkiä lämpöä selässä ja semmosen sähköiskun jalassa ja kivut oli poissa. Kätilö pisti vielä oksitosiinia tippumaan, että saatiin supistuksiin enemmän volyymia. Mä aloin vaan täriseen hirveesti , kun kroppa alko rentoutuun ja jalkoja ja masua pisteli hassusti. Mieskin kiitti luojaa, että kivut olivat pois ja katseli vaan niitä kauheita lukemia ruudulta enkä mä tuntenut mitään. Sit oon vissiin vähän yrittänyt levätä ja nukkua.
 
No siitä epiduraalin laitosta meni viissiin reilu tunti, kun kätilö tuli katsomaan tilannetta ja olin täysin auki. Jonkin verran oli jo kakkahädän tunnetta, mut ei pahasti. Kätilö sanoi, että heillä on vuoron vaihto, että jos alkaa painetta tuntuun, niin saa alkaa ähkimään. No mä siinä yritin siis ähkiä kyljellään ja tuntu kovin toivottomalta. Supistukset alko tuntuun jo epiduraalin läpi tosi pahoina selässä ja siitä sai lisäpotkua ponnistamiseen. Kun vuoro oli vaihtunut siirryttiin puoli-istuvaan asentoon ja siinä alettin sit ponnistaan. Hitto kun musta tuntu, että vaikka mä kuinka ponnistin, niin mikään ei tuolla alakerrassa liiku. Yhden supistuksen aikana saatto keretä neljäkin kertaa ponnistaan ja musta tuntu, että mun pumppu vetelee viimesiään. Se oli vaan pakko työntää, kun supisti niin kipeesti. mies piti koko ajan kädestä, mikä antoi hirveesti voimia. Sit kohta aloin tunteen, että sieltä oikeesti on joku tulossa ja naama punasena ponnistin minkä pystyin. Kätilö oli tosi kannustava ja kertoi koko ajan mitä tapahtuu. Hermostutti vaan, kun aina sanottiin, että vielä vähän vielä vähän.
 
Jossain vaiheessa huomasin, että taustalle oli ilmestynyt lääkäri selvästikin tarkkailemaan vauvan sydänääniä, jotka laski ponnistuksen aikana ihan olemattomiin. Kukaan ei mitään sanonut, mutta tajusin, että nyt on kiire saada vauva maailmaan. Siitä sain lisäpotkua ja pian pää pulpahtikin pihalle. Loppukroppaa ulos kiskottaessa tuntu oikeesti, että halkee, mutta muuten vauvan tulo tuolta aukosta ei ollut mitään verrattuna supistuksiin. Ehkä epiduraalikin auttoi siinä tunnottomuudessa. Jossain vaiheessa kätilö leikkasi välilihankin, mutta niissä tuskissa, ei haitannut yhtään. Pääasia, että vauva saatiin ulos pian.
 
Pikku-ukko siis syntyi maailmaan 22.4.2010 klo 15.31. Mä en voinut kun porata, osaksi vauvasta osaksi siitä että kivut helpottivat. Vauva oli ensin hiljaa ja vähän sininen, siksi saikin ensin vaan 7 apgarin pistettä. Siitä kuitenkin pian virkosi ja yhdeksän pistettä tuli viiden minuutin päästä. Tunnekuohu oli kuitenkin uskomaton. Siinä se pieni nyt oli, tullut meidän elämään jäädäkseen.
 
Siinä sit tuoreet vanhemmat ihmetteli toista, kun mua kursittiin kokoon. Pari tikkiä vaan tuli ja kuulemma siisti haava. Pääasia ettei päässyt repeemään. Istukka tuli helposti ulos kymmenessä minuutissa. Tunti siinä yritettiin tisutella ja sitten isi pääsi mittailemaan ja pesemään vauvaa ja mä pääsin suihkuun. Jokseenkin oli pökkeröinen olo. Siitä sit yhdessä kävellen siirryttiin osastolle.
 
Synnytyksestä jäi kuitenkin positiivinen kuva, vaikka kivut olivatkin uskomattomia ja todella yllättivät. Näin jälkikäteen ajateltuna, sehän oli vaan pieni alkusoitto kaikelle tulevalle ja uudelleenkin voisin harkita synnyttäväni.  Mieheni oli korvaamaton tuki eikä olla vielä koskaan noin hyvin puhallettu yhteen hiileen. Ikinä en olisi yksin selvinnyt ja yhdessä voidaan muistella yhtä elämämme hienoimmista tapahtumista. Uuden elämän syntymää <3.
 
Synnytyksen kesto 7h 31min: avautuminen 7h 8min, ponnistus 23min, jälkeiset 10min
 
 
 
 
 
 
Huutelen vieraisiin,mutta tuo anelsen tarina sai kyllä paikat vapisemaan. Rupes pelottaa ihan kauheesti [:-] [:D] Kaikilla on erilainen synnytys,mutta tuli sellain,että apua jos mullakin menee noin kipeeksi. Loppua lueskellessani tirahti kyllä itku,että mikä helpotus siinä sitten on [:)]

Huui.
 
Kiitos Anelselle tarinasta, oli kiva lukea miten teillä synnytys meni! Rankalta kuulosti mutta palkinto seisoi lopussa niinkun sanotaan [:)]
 
Voi tytsyt, ei ollut tarkotus pelotella[:)]Nopeesti se kuitenkin menee ja hengissä selviää[:)]Halusin vaan olla rehellinen ja samalla tietysti purkaa omia tuntojani. Oli meinaan eka kerta kun sillain kunnolla käyn läpi tapahtumaan. 
 
En minä osannu pelästyä. Ei kai sitä voi olettaa, että mukula tulee pihalle kivutta pienellä kolotuksella ja säryllä. [;)]
Kiitos tarinoista ja onnea joka perheeseen! Toukokuisista minäkin olen käynyt näitä lukemassa! [:)]
 
tippa linssissä luin tarinoita..kiitos kaikille :) haikeena mietin että en enää ikinä saa näitä juttuja kokea kun lapsiluku nyt täynnä..:(
 
Voi että...teidän tarinoita lukiessa tulee kyllä sellainen olo, että luvattoman helpolla olen päässyt sekä ykkösen että kakkosen kohdalla. Vahvoja naisia olette kaikki.

Onnea!
 
Hei!
En jaksa vielä lukea muitten tarinoita synnytyksestä. Ollaan aika shokissa vieläkin, vuoroin ihastellaan pientä prinsessaa ja opetellaan vauva-arkea, vuoroin itketään ja käydään osittain hävinneitä mielikuviamme läpi siitä, mitä siellä synnytyksessä oikeasti tapahtui. Sen verran luin, Anelse, sinun synnytyksestäsi: se on nyt koettu ja ohi ja palkinto saavutettu. Hienot pisteet ne on ne 7 alkuunsa vauvalle. Meidän vauva sai ainoastaan 2 pistettä aluksi, lopulliset pisteet sitten oli ne 7. Silti synnytyskertomuksessa on lopputoteama: reipas ja jäntevä tyttö! Paljon ne pystyvät ammatti-ihmiset pelastamaan ja tekemään. Siinä mielessä synnyttämään lähteminen turvallisin mielin!
 
Ai niin, mun on siitä vielä pitänyt höpöttää, että mut yllätti synnytyksessä se, kuinka sottasta touhua se loppupeleissä oli. Meillä oli mieskin vähän inhoissaan, kun muutenkin vihaa sairaaloita ym ja sit vielä joutuu katteleen, kun tää mamma painelee pitkin synnytyssalia hehtaarin kokonen kuraläppä jalkojen välissä [:D]Jotenkin siis siitä asti, kun vettä lähti lorisemaan ja sitä verta vuotamaan, niin oli kyllä kaikki yhtä eritettä[:'(]Aina kun johkin liikahti niin yök.
Joo ei käynyt meillä ihan niinkun kauniissa ja rohkeissa, kun kaikki on niin kaunista ja vauvakin yleensä syntyessään vähintään kahden kuukauden ikäinen[:D][:D]

Joo ja unohdin kertoa, että mä taisin pissata siinä ponnistaessa pöydälle[:D]
Ilmeisesti epiduraalin ansioista en oikein osannut hallita rakkoani ja muistan vaan, että alussa aina kun ponnistin, niin mikään ei liikkunut, mutta pissaa kyllä lorisi yllin kyllin. Tuskimpa tuota vettäkään niin paljoa olis voinut tulla[8|]Siinä sitä jaksoin vaan kätilölle ihmetellä...

Juu kaikkea tässä tuleekin jäkikäteen mieleen[:D][:D]
 
Mäkin pissin vissii joka synnytyksessä aina kun ponnistin...ekassa synnytyksessä pyytelin sitä jopa anteeksi..näissä muissa se ei ollut ees mielessä..huomasin vain et aha..taas lorisee. :)
 
illil: Onneks kaikki on nyt kuitenkin hyvin ja teijän  mini mies voi hyvin[:)] Tosi rankan kuullonen synnytys sulla ollu, aivan meni kylmät väreet kun sitä luki! Mutta tsemppiä ja jaksamisia sinne suuntaan. Kaikella on tapana kääntyä hyväks. Pian oot elämäsi kisakunnossa [:)][;)]
 
jos sitä itekkin kirjoittelis tuon synnytys kertomuksen[;)] ku vielä erillaisempi ku muillaei siis mikään ihan normaali ainakaan lopusta..

Eli yliaikaiskontrolli oli sovittu 15.4., mut onneksi edellisenä päivänä 14.4. oli koko päivän semmonen omituinen tunne mahassa ja selän puolella välissä et mietin mitä tää on.. no alettiin saunan lämmitykseen ja mies lähti viel koiraa käyttää ja mietin siinä et lähenkö kaveriks, mut jäin lukemaan.. siinä vaiheessa alko sattuu selkään tosi kipiästi ja rupesin kellottamaan niin supistukset tuli 4-7min välein.. no siinä oottelin ja riisuin jo vaatteet et lähen saunaan.. no en mä sinne saunaan kerinny ku supistukset oli niin kovia et kaksin kerroin kuljin pitkin kämppää.. mies sano siinä vaiheessa et ei enää lähe mun kans saunaan vaan et pue päälle niin lähetään synnärille.. ja ku meiltä on kumminki 40km sairaalaan niin ihan hyvä et lähettiin.. autonpenkin lämmitin vaan täysille ja siinä laskin supistusten väliä.. oltiin sairaalassa 21.19 ja ottivat mut heti käyrille.. no ei kuulema tarpeeksi tiheästi tullu niitä supistuksia, mut ottivat minut sitte päivystävälle lääkärille ku oli jo melkein kaks viikkoa yli.. se teki alapää tutkimuksen ja sano et kohdunkaula hävinny ja 2cm auki.. ja lääkäri vielä sano et vähän ronskimmin käsittelee, et lähtis etenee nopiammin.. no vielä ultras mahan päältä.. eli teki paino arvion 3,2kg mut sitte sano et mulla on tosi vähän lapsi vettä, että mielellään ottaa minut osastolle tai saan lähtä kotia vähäks aikaa odottaa.. no päätin kumminki jäähä sinne..

Minut vietiin osastolle joskus klo 23.50 ja siellä mä yritin nukkua.. mulle annettiin jotain rentouttavaa ja sit särkylääkettä et saisin nukuttua.. no mun nukkuminen meni siihen et 5min. torkuin ku supistus tuli jouduin hieroo alaselkää.. sitä kärvistelin sit siihen 4.30, sit menin sanoo hoitajalle et enää ei kestä.. no se otti minut vähäksi aikaa käyrille ja vissiin ne supistukset oli tarpeeksi voimakkaita, ku otti minut tutkimushuoneeseen ja tutki ja siinä vaiheessa olin jo 4cm auki.. ei muutako peräruiske... siinä pöntöllä istuessa mietin et millanen varpusparvi sieltä oikein lensi[:D].. ku tuntu et lentää kaikki suolistosta[:D]

no minut lähettiin viemään sitte synnytyshuoneeseen klo 5.30.. mieski tuli oli kerinny kolme tuntia käydä kotona nukkumassa.. siinä ooteltiin ensimmäisen kätilön kans.. se kyseli kaikkee mahollista ja pisti käyrille... sain kuumavesi tyynyn selkään lievittää supistuksia.. no kätilöillä vaihtu vuoro..ja sinne tuli kätilö ja kätilö opiskelija.. kävin vessassa ja taas vaan ooteltiin.. lääkäriki kävi jossain välissä ja puhkas kalvot.. mut vettä ei tullu.. laitto myös pinnin vauvan päähän.. sitte jossain vaiheessa mulle laitettiin tippa.. en vaan muista missä välissä.. ilokaasua sain sitte ku lämpöpussin vaikutus lakkas tai supistukset tuli niin voimakkaiksi.. sitä sit imppailin aika paljonki[:)] no lääkäri kävi useasti ottamassa vauvan hapetusarvoja ku niin pitkäkestoinen oli.. kuhan olin 5-6cm auki sain epiduraalin, joka kappas vaan auttoi toiselle puolelle ja puudutti koko jalan niin ettei sitä saatu muuten liikutettua ku käsien avulla.. siinä vaiheessa yritin vielä nukkua/torkkua.. mut mitä vielä mun synnytys oli pysähtynyt.. niin käynnistelivät sitte oksitosiinilla.. ja lisäsivät sitä pikkuhiljaa.. klo 14 mulle tuli niin huono olo et oksensin ja kuume nousi.. pienensivät oksitosiinia ja laittovat jonku toisen puudutteen et se vaikutti toiselle puolen selässä.. ja sit jotain kipulääkettä ja rentouttavan tuonne jonnekki kankkuun.. siinä vaan ooteltiin sit et aukenen kokonaan.. vaihtu siinä välissä myös kätilö ja kätilöharjoittelija.. monesti kysyin et milloin päästään tosi toimiin.. ku oottaminen oli niin pitkäveteistä ja en enää epiduraalin jälkeen saanu liikkua mihinkään niin jouduin vain makaamaan.. välissä aina katetroivat.. kello 16 lääkäri kävi taas ottamassa hapetusarvot vauvan päästä ja sano siinä sit et alat olla kokonaan auki, et pian saat alkaa ponnistaa.. no menihän siitä vielä 40min, ennenku alettiin harjottelemaan ponnistamista ensin kyljellään.. en kylläkään aluksi tuntenut supistuksia ollenkaan vaan mieheltä aina kysyin et millo se alkaa.. ensin ponnistettiin 5min välein ja sit ne lyheni 2min.. ja sit vaan tiheämmin.. jossain vaiheessa siirryttiin puoli-istuvaan asentoon.. mies nosti aina ponnistusten aikana mua hartioista et sain enemmän ponnistus voimaa.. siinä sitten yritettiin ähertää vauvaa ulos ja kätilö kysy joskus 17.10 et vieläkö on voimia.. ja tuumasin et on ainaki vielä vähän[:D] vaan henki ei kulje.. jossain vaiheessa sitte päättivät leikata välilihaa vähän toiselta puolen et sopii tulemaan.. siinä vaiheessa oli jo huone täynä ku oli kätilöitä *2, lääkäreitä *2 ja lastenhoitaja.. ku olivat jo varautunu et imukupilla vedetään jos mun voimat loppuu.. mut aattelin ite siinä et tuleehan se mun voimilla.. ja niinhän se tuli 17.28 näki tyttäremme päivän valon.. mutta tässä kohalla en ite säikähtänyt, mut mies säikähti ku vauva oli ihan vihreessä kakassa.. oli vissiin hätäkakat vetäny just ennen syntymää ja sit se ei parkassut heti ja sitä lähettiin kiikuttaa jonnekki hirveellä kiireellä.. no se oli viety lämpökaappiin ja siellä sit oli tunnin verran.. no minä jäin sitte oottelee istukan syntymistä.. vaan sitä ei kuulunu.. kaikki keinot mitä ne voi synnytyshuoneessa tehdä sen eteen tehtiin.. no tunnin siinä ootasteltiin ja ei mitään.. sanovat siinä et nyt sitte lähetään leikkaussaliin.. onneksi vauva kerkesi vielä käydä tissillä ennenku hakivat minut sinne saliin.. mies jäi sitte yksin vauvan kans moneksi tunniksi.. ja mä lähdin leikkaussaliin nukutettavaksi.. mitään ne ei leikannu mut ne nukutti ja sitte käsin irrottivat sen istukan.. heräämössä sitte meni niin kauan et en enää nähny mun miestä ja siinä sitten sai tunteet vallan ja itkin vain.. ja pissatti ihan vietävästi niin tuumasin siellä hoitajalle et mun täytyy päästä pissalle tai mulla nousee kusi päähän.. no enhän minä mihinkään saanu nousta ku pää oli vielä niin sekasi, ni ne katetroivat ja yli litra tuli kusta.. ihme ettei rakko räjähtänyt.. heräämöstä mut haettiin osastolle vasta 23.40 mut pyysin saada nähdä vauvan ja soitin miehelle..

mut loppujen lopuksi mitään kammoa ei jäänyt, joten jos sitä joskus uudestaan.. palkinto on mitä parhain <3 15.4.2010 klo 17.28, 2915g, 48,5cm ja pipo 34cm <3
 
Monen päivän synnytys tarinaa, mut näin se kutakuinkin meni...

24.5. lauantai-iltana aloin tuntemaan ekaa kertaa kunnon supistuksia. Vauva oli ilmotellut tulostaan jo kokoviikon ajan, lähinnä iltaisin muutamien tuntien ajan supistelemalla ja limatulppaakin tuli. Aattelin että nytkö se tuloo, alkaaki olla aika ilkeen tuntosia nää supparit mutta kyllä mä kestän. Päätin et "Ootellaan vaan et lapsivedet menee ja sitten lähetään". No, sitähä saiki ootella sitte..yöllä sitte käytiinki synnärillä, kahelle sormelle auki ja kaulaa vielä jälellä, eli ei oikeestaan mitään ollu tapahtunu. Ei muuta ku kotia kärvistelee, ehottivat sit särkylääkkeitä ku en ite ollu niitä tajunnu ottaa.
 
25.5. sunnuntaina sitten meni tasaseen tahtiin supistuksia pitkin päivää, mut päätettiin että enää ei turhaa reissua tule, lähetään vasta sitten ku tuntuu liian pahalta[:@] sairaala on tuossa ihan parin kilsan päässä ni pääsee nopeesti sitten.

26.5. maanantain vastaisena yönä heräsin 3 aikoihin ku tuntu et nyt sattuu jo ihan pirusti. Aloin kellottaa, n.10min välein kokoajan. Mies lähti siinä sitten 5:ksi töihin, sanoin et on varuilla lähtee sitte vähän aiemmin töistä, Tänään taitaa syntyä! [:)] Koittiin siinä muka sitte torkkua sängyssä mut ei pystyny ku kaikissa mahollisissa asennoissa supistukset otti niin paljon selkään. Koitin kattoo muka telkkua kontallaan, pää sohvalla et ois saanu keskittymisen muualle kivuista.Eihän siitä mitään tullu, tosiaan muista yhtään mitä telkkusta tuli sillon[:D] Lämmittelin kaurapussia selälle, otin pari särkylääkettä ja tein hengitysharjotuksia. n.7 aikaan menin suihkuun kontalleen ja viemäriin meni verinen lima joten päätin et nyt se on menoo, en enää kestä tätä kipua. Soittiin miehen töistä kotia ja reilu tunnin päästä oltiinkin jo lähtövalmiina. Olin vissiin aika sekasin siinä lähtiessä ku meinasin alkaa vielä tuskissa meikkamaan, mies sano että no elä ei sun tarvi nyt mitään meikata, ku oli kuitenki kollarit ja miehen huppari päällä, ty-ty-tyylikkäänä[:D].

Synnärin vastaanotossa päästiin ekana sisään kun näytin niin tuskissaan olevan.Kieltämättä olin jo vähän itkua vääntänyt vaikka pidän kipukynnystäni korkeena. Siihen sitte käyrille makaamaan ja puolen tunnin päästä piti tutkia tilannetta. Supparit tuli kokoajan vaan selän puolelle, ne ei jotenki sit näkyny siinä käyrillä kunnolla. Kokoajan vaan tuntu siltä ku selkä ratkeis[&:] Sit yllättäen tulikin joku hätätapaus nii jouduttiin oottelee vielä toinen puoltuntia ennen tutkimusta..no 4cm olin siinä vaiheessa auki, ei muuta ku peeärrää ja synnytyssaliin. Hätätapauksen vuoksi ooteltiin sitä anestesialääkäriäki jonkin aikaa mut n.12:00 sain epin vihdoin ja tuntu niin mahtavalta.! Laittaminen ei käynyt yhtään ja vaikutuski alkoi suht nopeesti.Tipanki taisivat siinä laittaa samalla.Mies sitte siinä kuvaili videokameralla ja naureskeli ku mamma nyt huumattuna tuossa makoilee eikä tunne yhtään vaikka supistuksiaki tulee jo parin minuutin välein. Sai vähän levähtää ja kerätä voimia tulevaan. Kätilö-opiskelija toi välipalaa[:)]
13:50 Tutkittiin tilannetta ja alko olla vimoset sentit jälellä, mut reunaa tuntu olevan vielä. Lapsivesikalvot piti puhkaista, et onneks en jäänyt sinne kotiin oottelee vesien menoa.
14:45 Sain jonki kypsyttävän ruiskeen reiteen (buscopan) ja sitte vaan ooteltiin et alkaa tapahtua. Kätilöillä oli vuoron vaihto ja synnytykseen tuli mukaan myös toinen opiskelija.Tuon ruiskeen jälkeen alkoi nopeesti vauva laskeutua ja tuli ihan kauhee paineen tunne. Tuntu niin pahalta et meni ihan kramppiin supistuksen aikana, kädet tärisi ja piti vaan koittaa koota ittensä ja hengitellä syvään. Mies koitti auttaa ja soitteli kelloa, teki pahaa kattoa kun toinen tuskissaan.Ilokaasua otin ja vähän helpotti, happiviiksetkin laitettiin jossain vaiheessa mutten muista kun kaikki oli aika sekavaa. Oikee käsi meni puuduksiin ja taisin olla vähän pöhnässä hengittelystä. Kauhee pissihätä, eikä ihme ku tipassaki näköjään menny 1,5l nestettä ja mies juotti mehua ja vettä mulle vähänväliä. Vauvan päähän laittoivat pinnin ja sitten saikin alkaa ponnistella aluksi kylkiasennossa.
Hyvin lähti ponnistukset ja kohta olin puoli-istuvassa asennossa, eikä aikaakaan kun pää alkoi näkyä.Väliliha oli niin kireellä että koittivat ekana öljytä, mutta pienen välön leikkasivat siihen ja sen jälkeen pää jo putkahtikin ulos. Vartalon ulos tuleminen oli aika kauheen tuntosta mut se tuli niin nopeesti että kipu oli vaan hetkellistä. Pari ihan pientä repeämää tuli, mutta kutakuinkin hyvin vähillä vammoilla selvisin. Jälkeenpäin kätilö sanoi että vauva oli tulossa ekana käsi ojossa ulos, siksi meni tila niin tiukille.

Muistikuvat juuri ennen syntymää on hiukan hämäriä, johtuen pitkälti siitä että pidin aika paljon silmiä kiinni. Muistan miten kätilö kehui ja kannusti, "avaa silmät, nyt täältä tulee" Sitten parkaisi, virkeä pikkunen poika. Apgarit sai 9, vesi kirkasta ja istukkakin kunnossa. Kesto kokonaisuudessaan oli avautuminen 9h, ponnistus 9min ja jälkeiset 11min. Synnytys oli rankka kokemus koska nuo kivut avautumisvaiheessa oli niin järkyttävät, että tulee aika varmaan olemaan ainut lapsi meillä. Minun kroppa tuskin kestää enää raskautta, lonkat paukkuu ja nuo selkäkivut oli jo raskausaikana (supistuksista puhumattakaan) niin ihottavat etten halua enää kokea samaa. No voihan se olla et 10v kivut unohtuu, jos sitten iltatähden[;)] Kätilöt kehuivat minua luonnolliseksi synnyttäjäksi, tuli niin hyvin tuo ponnistaminen.[:)] Vauva 50cm ja 3435g, p-y 35cm.
 
junnu elä sano..nuita kipuja ei muista enää ollenkaa ees vuoden päästä....olin mäkin kaiken tuskan niin raskaudesta kuin synnytyksestäkin unohtanut, vaikka edellisestä raskaudesta olikin vain 1v. ja 9kk...:) mut hienostihan se sinun synnytys meni..:)
 
 
Tässä tämä mun synnytystarina, jos joku näitä viel lukee. Eka aattelin laitoksella, et kirjotan tän heti, mut sit se vain jäi ja aattelin jo, et jospa jätänkin kirjottamatta ja annan kokemuksen suosiolla ”unohtua”. Noh eilen sitten lueskelin teiän tarinoita ja päätin et omanikin vielä raapustan ja talletan koneelle, ehkä sitä on sit kuitenkin mukava muistella joskus, jos joskus vaikka raskautuu uudestaankin. (Sori pitkä tarina, en osaa tiivistää!)
 
Eli: 18.4 Heräsin puol yheksältä vessaan ja vessassakäynnin yhteydessä huomasin haaleaa veristä vuotoa ja saman tien alkovat supistukset. Supistukset olivat selviä ”supistus tulee, ja menee”, mutta eivät kovinkaan kipeitä. Palasin sänkyyn ja nukuin puoleen yhteentoista niin, että heräsin aina kun supistus tuli, aika usein, mut en siinä vaiheessa jaksanu kellotella. Puol yheltätoista heräs mieskin, ja sanoin, että ”tänään se ehkä syntyy, on supistellu jo pari tuntia”. Siitä sit noustiin ja supistukset koveni ja tiheni ja siinä vaiheessa vielä aattelin, et lähen koiran kanssa lenkille, ku kävelynhän pitäs auttaa supisteluun. Rupesin kattomaan vaatetta päälle yms, kun tuli selväksi että pystyssä olo ja liikkuminen vain sai aikaan kipeempiä ja tiheempiä supistuksia. Yhentoista jälkeen ilmotin, että ei tuukaan kävelystä mitään, tuntu et supistelee koko ajan, lähes tauotta! Mies koiran kanssa pihalle ja minä suihkuun. Lämmin suihku helpotti oloo, mut veden tuhlaaminen tuntu pahalta ;), joten sitten keksin sellasen muovilaatikon, mitä meil on käytetty muuttohommissa, mahuin siihen just istumaan ja sit vaan niin lämmintä vettä, ku pystyin olemaan. Tää ”amme” autto todella paljon! Istuin varmaan puoltoista tuntia veessä, mies kävi aina välillä kyselee, et miten menee, ja et syntyykö se tänään ym :). Ensin supparit pisti vääntelemään ja kiemurtelemaan ja kaksinkerroin, sit ne rupes harvenemaan ja lopulta tulivat aika harvakseltaan ja pystyin hyvin istumaan ihan normaalisti aina kun tulivat. Sanoinki jo miehelle, et tais olla vaa jotain harjotusjuttuu tämä, et en tiiäkään lähetäänkö tänää viel synnyttämään.
 
Puol kahen aikoihin kyllästyin kylppärissä istuskeluun ja aattelin, et meenpä hetkeks sängylle pötköttelemään ja ehkä jopa nukkumaan ja keräämään voimia mahd. tulevaa koitosta varten. Heti ku sänkyyn pääsin, supparit alko taas kovenemaan ja tihenemään ja aloin kellottaa niitä. Tulivat viiden minuutin välein, eikä sängyssä makaaminen tuntunu enää hyvälle. Nousin ylös, supparit koveni ja tiheni ja kahelta sanoin miehelle, et ruvetaa vaa lähtemää synnärille, en pysty kävelee suorassa ku tuntuu, et tauotta supistelee ja vetää kaksinkerroin/ pakko koko ajan nojata johonkin supistuksia vastaanottaessa. Ruvettiin tekee lähtöä, pukeminen oli aika hidasta ja vaikeeta, mies lähti vielä käyttämään koiraa.
 
Automatka kesti n. tunnin. Supistukset tuli säännöllisinä ehkä n. 5 min tai alle välein. Matkasin takapenkillä ja helpoin oli ottaa supparit vastaan polvillaan istuen, selkänojaan nojaten.
 
Sairaalassa oltiin 15.15 istuin hetken keinutuolissa käyrillä, sitten sisätutkimus, olin 5-6 cm auki. Sairaalavaatteet päälle, ja siirtyminen synnytyssaliin, jossa sain heti ilokaasua. Ilokaasu autto sillon kun sen hengittämisen älys alottaa riittävän aikasiin enne supistusta, niin että pysty hengittää rauhallisesti ja syvään. Supparikivuissa puuskuttaminen ilokaasunaamari naamalla ei onnistunu. Sain myös melkein heti epiduraalin, joka autto lähes välittömästi! Siinä sit syötiin sairaalan tarjoomaa välipalaa ja naureskeltiin miehen kanssa, että tässä sitä vaan synnytetään eikä tunnu missään! Kätilö puhkas kalvot ja lapsivedet alko valumaan.
 
Mies lähti käymään kotona hoitamassa koiran siltä varalta et menee pitkälle yöhön enneku syntyy (pelkkää koiran kusettamista tää synnytystarina!). Ja mä jäin epiduraalin voimilla lepäilemään, se oli semmonen joku ”pumppusysteemi”, niin et annoksia tuli tasasin väliajoin. Siinä sit lepäilin ja kuuntelin joka puolelta kuuluvaa huutoa ja itkua (meitä tais olla aika monta yhtä aikaa synnyttämässä). Aika nopeeta rupes kuitenki tuntuu painontunnetta lähennä tuolla peräsuolen puolella ja olo muuttu koko ajan vaikeemmaks. Varmaan puolen kaheksan aikoihin rupes ponnistuttamaan ja olo oli melkosen vaikea jo! Olin kontallaan sängyllä ja pallon päällä. Kohdunsuu oli jo täysin auki. Mies tuli kaheksalta takas ja siinä vaiheessa jo ponnistelin ja sattu ja kiemurtelin ja vähän itkinkin. Luulin, et epi ois auttanu ponnistusvaiheeseen, mutta ei sillä ollu mitään vaikutusta. Ponnistusvaihe oli mielestäni pahinta synnytyksessä! Tuntu et homma ei etene yhtään ja että en jaksa, enkä uskalla ponnistaa riittävän kovaa, ku sattu niin paljon. Huusin ja kiemurtelin ja kätilö kehotti ystävällisesti yrittää olla huutamatta, nii et ponnistuksissa ois enemmän tehoo :). Papereissa lukee, et klo 20.25 alotettiin aktiivinen ponnistaminen. Pään ponnistaminen oli kauheinta! Oli hirveetä ku se piti viel ponnistaa vähitellen ulos, nii et se oli jonku aikaa tos puolivälissä ja mä vaan hoin ”sattuu, sattuu, sattuu”, ja aattelin, et vetäsivät nyt sen vaan jo ulos, en kestä! Tuntu et peräsuoli ja koko alapää repee. Supparikivut ym. oon jo ihan unohtanu, ei niistä mitään väliä, mut tota viimistä vaihetta ei varmaan ikinä pysty unohtaa! Poika synty sit 20:49, eli melko tarkkaan 12h kuluttua aamulla alkaneista supistuksista. Huh helpotus! Istukkaa ooteltiin jonku aikaa, ja laitettiin jotain supistuksia lisäävää juttua suoneen ja sitten peräsuoleen, et saatiin se ulos. Pieni repeämä oli tullut, laitettiin kolme tikkiä.
 
Poika oli ihan puhdas syntyessään! Ootin jotain veristä, limasta ja mahd. sinertävää oliota, mut se olikin ihan täydellinen pakkaus :) Pääsi rinnalle ja sitten kätilö pesi ja puki ja mies seuras vierestä. Sitten minä suihkuun, kun olin valmis, iski hirveet horkkatärinät ja palelu, ja jouduin pyytää apua pukemiseen. Kuume mitattiin ja sitä oli yli 38 astetta. Siinä sit syötiin synnytyssalissa ja minä palelin ja kahentoista aikoihin käveltiin osastolle. Kuume laski yön aikana, oli kai jotain rasituskuumetta.
 
1. vaihe: 9:30 2. vaihe: 00:19 3. vaihe: 00:36
junnu
: Mäki viel laitoksella aattelin, et tais olla mun viimenen raskaus ja synnytys (kumpikaan ei ollu mitään herkkua), mut nyt ku oon reilu pari viikkoo kattellu tätä pientä palleroa, alan ymmärtää miks näitä jotkut tekee useempiakin :) Ehkä joskus sitten itsekin, mut en varmasti heti perään!
 
Tässä tätä meidän synnytystarinaa:

Päivä alkoi siitä että päätin että nyt annetaan nyytin tulolle vähän vauhtia.Menin sitten tädin synttäreille pyörällä.Siellä sitten vieraat jutteli masulle,että eikö olis aika tulla pois jo sieltä [:D] Kotiin päästyäni klo 18.00 aikoihin tunsin pientä supistelua,mutta enpä niistä sitten paljon hätkähtänyt.Ajattelin vaan että tää nyt on tätä harjotus hommaa taas.Käytiin sitten illalla saunassa ja löylytin oikein kunnolla itteäni.Eipä siinä mitään sen suurempia supistuksia tuntunut kunnes sitten klo 22.30 ajattelin että nyt lähden nukkumaan.Klo 23.00 alkoi tuntumaan jo aika voimakkaita supistuksia ja klo 23.30 lähdin alakertaan sanomaan ukolle,että nyt oon sen verran kipeä että taitaa lähtö tulla.Maha meni siinä samalla sekaisin ja vessassa sitten päivystin tovin.Klo 0:00 soitettiin äidilleni,että nyt hän saisi tulla poikaa vahtimaan.No äiti tuli ja makoilin vaan sohvalla supistusten kourissa ja äitikin joutu hätyyttämään että lähtekää nyt jo kun on vähän tuota ajomatkaakin.Lähdettiin sitten ajalemaan kohti naapurikaupunkia ja voi pojat kun olin matkan kipeä.En puhunut paljon mitään ukolle matkan aikana kuhan vaan tuskailin supistusten kanssa.

Klo 01.00 saavuttiin sitten sairaalaan ja siitä sitten meidät otettiin vastaanottohuoneeseen.Siinä sitten otettin käyrää ja mahtavia hyppyreitähän sinne paperille kirjautu.Sen jälkeen kätilö sano että tarkistetaan alakerran tilanne.Olin jo 7-8cm auki silloin,joten eipä siinä sitten muutako alettiin siirtymään samantien synnytyssaliin.Siellä sitten sängylle heitettiin säkkituoli johon sain nojata ja samalla ottaa ilokaasua.Eipä paljon tuntunut ilokaasut auttavan,joten viskasin sen letkun menemään sitten.Hetken oltiin ukon kanssa kaksistaan vaan salissa,kun oli just silloin monta synnyttämässä samaan aikaan.Kätilö tuli sitten takasin ja sano että menepäs sängylle niin katsotaan alakerran tilanne niin sitten olinkin jo kokonaan auki.Lapsivedet mulla ei ollut vielä mennyt,joten kalvot puhkastiin.Vesi oli vähän vihreää,joten vauvan päähän laitettiin sellanen letku tai mikä lie mittaamaan vauvan sykkeitä(tämä asia meni vähän ohi siinä hässäkässä).Sen jälkeen aloinkin siinä ponnistamaan ja täytyy kyllä sanoa että ponnistaminen oli kyllä tosi helppo.Voi sanoa melkein että pierasin vauvan ulos [:D] Sitten kätilöt ilmotti että tyttö tuli ja ukko pääsi leikkaamaan napanuoran.Tyttö syntyi klo:02.09,joten tunnin kerettiin olemassa sairaalassa ennen kuin tyttö syntyi.Ompeleita ei jouduttu laittamaan ollenkaan,joten se oli kyllä kiva.

I-vaihe 3:09
II-vaihe 2 min
III-vaihe 5 min

Tuossa nyt oli tämä meidän kertomus pääpiirteittäin.Synnytys oli kyllä nopea ja helppo,mutta en nyt kuitenkaan ihan heti lähtis uudestaan sitä tekemään [;)]
 
jaahas jos minäkin nyt laittaisin tänne synnytystarinaa kun tuo pikkuherra nyt tuossa tuhisee mukavasti.[:)]

Elikkäs torstai 29.päivä meni ihan normaalisti ja ei mitään merkkejä synnytyksestä. mulla oli vielä perjantaille klo 9 varattu aika äitiyspoliklinikalle kontrolliin. No, yöllä joskus kahden aikaan heräsin suht lieviin supistuksiin, ja ajettelin että nää on varmaan jotain ennakoivia sipistuksia ja että niitä tulee vaan pari kipaletta ja sitten loppuu. no kivu sitten koveni vaan koko ajan ja supistuksia alkoi tulla 5 min välein, jolloin herätin ukon ja sanoin että nyt lähdetään. synnärin vastaanotolla sitten otettiin sydänkäyrää ja hoitsu sanoi että vaihda vatteet ja antoi peräruiskeen. siitä sitten jatkettiin synnytyssaliin matkaa. supistukset alkoi vaan koventua ja sain alkukipuihin geelityynyn selkään. kipu siirtyi sen jälkeen mahan puolelle ja antoivat sitten mahanpuolellekin tyynyn. no ne eivät sitten kauaa auttaneet ja kätilö suositteli aguarakkuloita. lykkäsivät sitten 2 aguarakkulaa selkään ja sattui meinaan ihan pirusti ja eivät kyllä minulla auttaneet yhtään  mitään. laittoivat vielä ilokaasunkin päälle mutta en saanut/uskaltanut sitä ottaa jostain kumman syystä. sitten sanoin kätilölle että en kestä kipua enään ja pyysin epiduraalin. kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi että olin 6cm auki ja epiduraali voidaan nyt antaa. no anestesialääkäri tuli antamaan epiduraalin ja 2 kertaa yritti sitä sörkkiä ennen kun sai sen laitettua. kello oli siinä vaiheessa 6:25. no epiduraali alkoi vaikuttaa ja meinasin sitten siinä nukahtaakin. niin juu ja lapsivesi puhkaistiin. jossain vaiheessa tuli sitten sellainen olo että paska tulee ja oli vielä suht pieni tunne. Mies meni sitten käymään tupakalla ja sillä välin kätilö teki jälleen sisätutkimuksen ja sanoi vaan että nyt on kokonaan auki ja voitaisiin ruveta ponnistamaan. Mies oli ihan kauhuissaan kun tuli saliin takaisin ja sanoin että olen kokonaan auki. no siinä sitten aloin ponnistella ja hetken kuluttua kätilö kysyi että haluanko koskettaa lapsen päätä. totesin vaan että en, odotan että nään koko paketin[:D] ei mennyt kauaakaan kun poika jo rääkäisikin. yllätyin todella paljon että se lapsen ulostulo ei sattunutkaan niin paljoa. Mies katkaisi napanuoran ja sain vauvan syliin, joka oli jotain aivan käsittämätöntä [:)] minulle tuli sitten 1 asteen repeämä välilihaan jonka kätilö opiskelija sitten paikkaili. siinä hetki maattiin ja pääsin käymään suihkussa ja kätilöopiskelija toi meille aamupalaa synnytyssaliin. syönnin jälkeen päästiin sitten osastolle.
Synnytyksen kesto kokonaisuudessaan 6h 2min.
vaihe 1: 5h 40min
vaihe 2: 7 min
vaihe 3: 15min

Kun osastolle tultiin olo oli ihan kuin ei olisi synnyttänytkään, ja oli aivan pirteä ja valmis lähtemään kotiin, mutta tosiaan sunnuntaina sitten tultiin kotiin vasta. tässä nyt tälläin nopeasti kirjoitettuna meitin synnytys. täytyy taas kirjoitella kun jaksaa ja kerkiää.. [:D][:D]
 
Takaisin
Top