Synnytystarinat :)

Keskustelun 'Laskettu aika huhtikuussa 2010' aloitti embu83, 23 helmi 2010.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Hanslankkari Vieras

    No niin, tässä tulee, kun sain kummatkin lapset nukkumaan.[:)]

    Tyttö 2700g, 47cm syntyi 13.4. klo 18.42 paikallista aikaa rv:lla 40+0. Tarkka tyttö.

    Eli kuten toiselle palstalle kirjottelinkin, niin ma-ti välisenä yönä kolmen aikaan alkoi supistelemaan epäsäännöllisesti. Sellaista kevyttä kuukautiskipua, jos sitäkään. Suppareiden välit oli 10-15 minuuttia, kesti puolisen minuuttia maksimissaan ja kuuden aikaan aamulla sitten loppuivat. Oletin siis, että kyseessä oli väärä hälytys, mutta että synnytys olisi lähestymässä. Päätin siis vielä lähteä töihin (Jep, asun valtameren toispuol ja systeemit on vähän erilaiset. Tosin omasta tahdostani.) Töissä sitten niitä suppareita alkoi tulemaan lisää edelleen 10-15 minuutin välein ja varsin kivutta eli en juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota. Lounaan jälkeen kipu vähän koveni, mutta ei mielestäni ylittänyt edelleenkään kuukautiskipurajaa, joten jatkoin työpäivän loppuun, varsinkin kun välit pysyivät edelleen tuolla 10-15 minuutin välillä. Kotiin tullessani alkoi jo vähän kivistämään ja totesin miehelle, että jos tämä jatkuu näin, niin yöllä syntyy. Kello oli tässä vaiheessa 16.00 ja söin anopin kanssa lounasta. Hän ei huomannut käytöksessäni mitään outoa ja minä en sanonut asiasta mitään. Mies lähti kokoukseen, josta tuli n. 17. Tässä kohtaa kivut olivat jo oikeasti sellaisia, että saivat puuskuttamaan, joten olin pistänyt sairaalakassin valmiiksi varmuuden vuoksi ja menin suihkuun. Suihku auttoi hetken aikaa, mutta sitten sain alkaa laulamaan aa:ta matalalla äänellä, eikä sekään enää auttanut. Ja sitten alkoi alapäässä tuntua outoa kiristyksen tunnetta ja - ei apua - ponnistuksen tunnetta. Kiireellä suihkusta ulos, miehelle kommentti, että nyt mennään, ponnistuttaa, vaatteet päälle ja auto tallista ulos. Sairaala on meidän kotoa mäen päällä eli minuutin matka autolla, mutta supistusten tullessa se matka tuntui ikuisuudelta. Ensiavussa oli iso kasa ihmisiä, mutta mut otettiin kärsivän ilmeeni takia heti sisään. Yrittivät ottaa verenpainetta ja kuumetta, mutta mulla ei hermot riittäneet moiseen. En olisi edes makuulle halunnut mennä, koska pahempaa oli että supistukset siinä asennossa vastaan. Lääkäri tuli, koitti avautumisen, totesi, että täysin auki ja ÄKKIÄ synnytyssaliin. Matkalla minulle vielä hoettiin, että rouva hyvä, pistä jalat ristiin äläkä vaan ponnista. Synnytyssalissa ehdin ponnistaa kahdesti ja tyttö syntyi. Mies ei edes ehtinyt mukaan.
    Sain heti hieman kinaisen pikkutytön rinnalleni ja siinä sitten vietettiin aikaa toisiimme tutustuen. Ja ainuttakaan nirhaumaa ei tullut, joten olin synnytyksen jälkeen erinomaisessa kunnossa.

    Näin jälkikäteen ajatellen synnytys oli tosi helppo. Suurin pelkoni oli mennä sairaalaan, minä olisin kovissa kivuissa ja he toteavat, että vasta 4cm auki. Muistin myös esikoisen syntymästä, että ne lopun kivut olisivat olleet vieläkin kivuliaampia. Tai sitten vaan henkinen valmistautuminen auttoi kestämään ne kivut paremmin. Mulla ei sen pienen limatulppatapaisen liman jälkeen ollut missään vaiheessa minkäänlaista vuotoa, enkä tiedä, missä vaiheessa vedet menivät. Oletan, että synnytyssalissa, koska matkan varrella ne eivät menneet.

    Että tällainen synnytys. Enpä olisi osannut esikoisen synnytyksen perusteella moista "syöksysynnytystä" odottaa.

    Nyt sitten nautitaan vauvanhajuisesta arjesta taas kerran.[:)] 
  2. Nyytti Rakastunut foorumiin

    Kiitokset synnytystarinoista jälleen, näitä on niin koskettavaa lukea että aina silmät vuotaa![:)]
    Repesin kyllä tolle Hanslankkarin " rouva hyvä, pistä jalat ristiin äläkä vaan ponnista" Mainio[:D]
    Oot sä sinnikäs ku viimeseen päivään asti duunissa olit! Isot onnittelut vielä susanne ja Hanslankkari!![:)]
  3. mohomaha Rakastunut foorumiin

    Vierailen tuolta kesäkuisista ja voin sanoa hanslaakkarille että upea suoritus! Kertakaikkisesti [:D] Tyttö on jo melkein ulkona kun tää vielä paiskii töitä. Nostan hattua!
    Ja onnittelut muillekkin! Täällä on kiva käydä lueskelemassa mitä itsellä on vielä edessä.
  4. Marika82 Aloittelija

    Olipas tosiaan syöksysynnytys Hanslankarilla!!! Ja mä kun luulin että itellä oli nopea ponnistusvaihe ku kesti vaan 11 minuuttia, mutta sulla ei menny sitte sitäkään... Muuten tais olla aika samankaltainen synnytys ku mullaki ku meiänki tyttö oli tosi pieni syntyessään 2470g ja 48cm eikä mullakaa tarvinnu paikkoja kursia kokoon ollenkaa. Olisin hyvin voinu kävellä synnytyssalista omin jaloin, mutta toivat kuitenkin pyörätuolin varoiks (varmaan lähinnä epiduraalin takia ku luulivat ettei jalat kantais).

    Edittiä: arvasin et muistin väärin noi syntymämitat [&:]
  5. vauveli Tuttu foorumilla

    Voi että mikä tarina Hanslankkari. Ihan ihokarvat nous pystyyn. Ihana kuulla et noinkin kivuitta ja nopeesti se synnytys voi edetä..
    Onnea pikkutytön johdosta ja siit et kaikki meni noi hyvin. [:D]

    toivotaan tännekin helppoa synnytystä [;)][8|][;)]
  6. lootus Aloittelija

    Keskiviikkoillalla 14.4 meni limatulppa muutamassa osassa joskus 10 aikoihin. En sanonut vielä miehelle mitään kun ajattelin että ei se ehkä mitään tarkoita. Mentiin siis nukkumaan. En saanut kuitenkaan unta, koko päivän kestänyt levoton olo jatkui. Mieskin oli ollut kokopäivän levoton...Joskus 11 aikoihin kuului naksahdus alapäästä, tosi voimakas ja heti tajusin että jotain taisi nyt tapahtua. Menin vesssaan ja alkoi tulla lapsivettä, samalla tulikin sitten ensimmäinen kivulias supistus, vitsi että alkoi jännittää! Palloilin sitten kämpässä ja supistukset tuli säännöllisesti. Mieskin heräsi ja soitin synnärille. Käskivät tulla pikkuhiljaa sinnepäin. Joskus 2 aikana yöllä oltiin siellä. Siitä saakka n. aamu 7 asti otettiin aina välillä käyrällä ja supistukset pahenivat pukkihiljaa. Mutta oli silti ihan siedettävää. Sitten pääsin ammeeseen tunniksi ja supistukset alkoi olla tosi napakoita. Välillä käytiin käyrillä ja pääsin vielä uudelleen ammeeseen. Sain kankkuun kipupiikin joka ei auttanut ollenkaan. Alkoi olla jo aika rankkaa mutta vesi vähän helpotti ja polttojen välillä vaivuin aina johonkin horrokseen. Synnytyssaliin pääsin ammereissun jälkeen, olin auki n. 7 cm ja kauaakaan ei enää mennyt kun alkoi ponnistuttaa. Ilokaasua vetelin, ehkä vähäsen auttoi. Ponnistusvaihe oli aika pitkä, ehkä 45min ja välilihaa täytyi leikata vähäsen. Olin jossain oudossa tilassa tuon vaiheen kun en tarkasti muista kaikkea. Tyttö syntyi 15.4 klo 12.17. Olen tyytyväinen, että synnytys meni lähes luomusti, sitä toivoinkin.[:)] Olin aika huonovointinen koko päivän ja älyttömän väsynyt, mutta niin onnellinen!!! Äkkiä ne kivut alkavat unohtua kun maailman ihanimman palkinnon saa! <3 Eilen päästiin kotiin ja nyt opetellaan vauvaelämää. Onneksi mieheni saa olla kotona ja voimme nauttia tästä ajasta yhdessä koko perhe!
  7. joulumassu Aloittelija

    Paljon Onnea Lootus Tytöstä :) 
  8. Anell Naimisissa foorumin kanssa Syyskuunmammat 2015

    Voih lootus jotenkin niin selkeästi etenevä synnytys alusta loppuun asti[:)]Oot kyllä aikas sissi, kun oot selvinnyt ilman vahvempia kivunlievityksiä[;)]
  9. Hanslankkari Vieras

    Kiitos. Ei se nyt ihan täysin kivutonta tuo synnyttäminen ollut, mutta lyhyen keston takia sen sieti. Jos tuollaista pitäisi tuntitolkulla kestää, niin ei, ei...
    Jos olisin tiennyt, että synnytys tosiaan oli käynnistynyt, en olisi töihin mennyt. No, hullu ku hullu, minkäs teet...[:D]

    Onnittelut Lootukselle vauvan johdosta ja siitä, että melkeinpä luomuna meni. Täällä meilläpäin kivunlievitys on tuntematon sana, joten luomuna mennään melkeinpä aina - halusipa tai ei.

    Ja jo poksahtaneet huhtimammat. Antaas tulla lisää kertomuksia, että miten meidän aarteet on maailmaan tulleet. Nimim. Utelias
  10. Elviira82 Aloittelija

    Viimein tätä minunki tarinaa...
    Eli maanantai aamu 22.3 klo 9 oon palaamassa takasin "viikonloppulomilta" sairaalaan osastolle, jossa oon siis siihen mennes ollu jo 2viikkoa keskivaikean raskausmyrkytyksen takia. Viikkoja mulla oli 38+4. Äippäpolin kautta siis mennään miehen kans, ihan "rutiinitarkistukseen" ku lääkäritäti sanoo et nyt käynnistettäs, ootko valmis. Ite vaan äkisen siihen jotain ja meidät ohjataan synnytyssaliin ja mies lähtee hakeen sairaalalaukkua ja viemään koiraa hoitoon. Mulla pikku jännitys päällä mut enemmän taisin vaan hiritellä hysteerisenä.[:)]
       Klo 11.30 lääkäri tulee puhkaseen kalvot, ei tunnu oikeen miltään ja vedetki tulee vasta ku vessaan nousen. Supistuksia ei juuri tule, muutama epäsäännöllinen. Klo 13 laitetaan tippa ja jo alkaa tapahtuun, menee varmaan 10min ku mulla tulee parin minuutin välein supistuksia, yritän liikkua, mut oon kaikenmaailman letkuissa nii hankalaa ja mies vähän selkää hieroo. Muutamassa tunnissa supistukset on jo todella kivuliaita ja niitten välissä ei oo mitään taukoa, eli ku yks loppuu nii seuraava alkaa, saan siinä sit ilokaasun kaveriksi ja se ainaki näin oheistoimintana jeesas jonku verran vielä tässä vaiheessa ja pikku nousuissa siinä hihittelin ja kerroin vitsejäki miehelle[:D]
       Olin kolmen sormen verran auki ku pyysin epiduraalia jota mulle suositeltiin ton raskausmyrkytyksen aiheuttaman verenpaineen takia (pahimmillaan 180/114!) ja se siinä n. klo 17 annettiin, ja ei tunnu missään, supistukset on jo aivan kauheita ja en pysty ku oleen sikiöasennossa silmät kiinni se ilokaasunaamari naamassa. Se on jotenki niin kokonaisvaltasta ettei nää eikä kuule mitään, ja ku ei tosiaan mitään taukoa ollu!! Epiduraali kaksinkertaistetaan ja ei vieläkään auta mitään. Taas ootellaan et vaikuttaa ja musta tuntuu et oon aivan eläimellisissä tuskissa.. Nooh, yheksältä ne antaa mulle spinaalin joka vie saman tien tunnon kokonaan pois ja helpotuksesta vaan nauran ja juon siinä smurffi-limukkaa ja juttelen kätilön kans.
       Menee vajaa tunti ku musta tuntuu et supitukset alkaa tuntua läpi, sanon hoitajallekki ja se sanoo viel mahollista, mies yrittää nukkua ja mun on sit pakko soittaa kelloa et nyt tuntuu niin kova paine. Kätilö tulee paikalle ja oho, oon 10cm auki ja aletaan ponnistaan.
       Ponnistusvaihe mulla kesti 1h36min, mikä tuntu aivan järjettömän pitkältä ajalta. Lääkäri sano et ton tipan takia supistusten välillä ei ollu taukoa, mut ne oli kuitenki lyhyitä ja en sitten ehtiny kunnolla ponnistaa niitten aikana. Ne ei jostain syystä myöskään itessään auttanu vauvaa ulospäin vaan lääkärin mukaan lihasvoimalla vaan pukkasin ton ulos, ja siksi tarvittiin imukuppiaki kaveriksi. Ja sen imukupin takia joudutiin episiotomia(kirjotetaanko se noin..[:D]) tekeen ja vähän repeski, mut ei pahasti. Synnytyksen jälkeen kuulin kätilöltä et vauvan tila oli heikenny ku oli niin kauan synnytyskanavassa ja sektiovalmius oltiin soitettu 10min ennen syntymää. Olis kuulemma ollu lopussa "katastrofin ainekset" mut onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!
       Mulla synnytys kyl kieltämättä jätti pikku traumat, mut uskon et käynnistämisessä oli suurin ongelma ja ku ne kivunlievitykset ei toiminu. Mulla ei ollu mitään hinkua saaha mitää luomusynnytystä mut valitettavan lähelle se sitä meni[:D] Palautuminen oli taas mulle ihan uskomattoman nopeaa, menin suihkuun heti synnytyksen jälkeen ja seuraavana päivänä köpöttelin jo ympäri sairaalaa. ja onhan se oikeesti sen arvosta!
  11. Elviira82 Aloittelija

    Ai nii ja kokonaiskesto oli 11h15min, Ella synty klo 23.56!
  12. paprika Tuttu foorumilla

    Voi järkytys! Ponnistusvaihe Elviiralla 1 h 36 min! Minä en ikinä pystyis tuohon! Vaikka kaitpa se on vain pakko pusertaa ja tehdä kaikkensa... ja ehkä sitä on tuossa tilanteessa valmis ihan mihin vaan. Mutta olipas todella ikävää, ettei sinulla puudutukset auttaneet.
    Yhdellä kaverillani epiduraali teki tunteen, että on pakko ponnistaa. Siinä se sitten yritti 8 tuntia pidätellä, kun paikat ei olleet vielä auenneet. Hänelle luonnollisestikin oli helpotus sitten, kun sai luvan alkaa ponnistaa. Itse edelleen eniten pelkään tuota ponnistusvaiheen kipua... jos se onkin jotain niin suurta, etten pystykään poinnistamaan...
  13. Hoshi Aloittelija

    Noni nyt täältäkin synnytyskertomusta, kerta ollaan kotiuduttu ja pikkukaveri nukkuu juuri, niin ehdin kirjoitella. ?

    Elikä siis, sairaalaan menin sisään jo 15.4 aamulla, kun supistuksia oli tullut säännöllisestä klo 01 yöllä alkaen.. Koko yön makasin suihkussa lämpimän veden alla, koska se oli ainoa joka supistuksiin helpotti. Olin ihan kuollut, koska en saanut nukuttua! Aamulla lähdettiin taksilla Naistenklinikalle. Sanoin jo kotona miehelle, että kuitenkin siinä käy niin, että kun päästään perille, niin jossain vaiheessa supistukset laantuu ja niinhän siinä kävi. Osastolle mut otettiin kuitenkin jo silloin sisään, koska supistuksia tuli ja olin kahdelle sormelle auki. Nooooh, päivä meni ihan lepposasti! Alkuun mieskin oli siellä mun kanssa, mut jouduttiin olemaan osastolla yleisissä tiloissa, koska sinne huoneeseen ei mies ihan mihin aikaan vaan päässyt. Nooh, puolenpäivän aikoihin mies lähti kotiin nukkumaan ja minä menin huoneeseeni nukkumaan. En tainnut nukahtaa, mutta levättyä sain!

    Päivä meni siinä epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia tuntiessa. Illalla vielä tarkastettiin kohdunsuun tilanne, oli edelleen kahdelle sormelle auki, mutta kaula ol kadonnut kokonaan. Sanoivat, että katsellaan tilannetta uudestaan huomenna, jos ei edistystä, niin varmaan lähettävät kotiin. Noooh. Kivut kovenivat aina vaan ja sain sitten illalla petidin-piikin. En oikein tiedä edes helpottiko se, menin vaan ihan sekasin siitä. :E

    Yritin vähän kivuiltani torkkua, mutta eipä siitä juuri mitään tullut. 21.00 alkoi ihan säännölliset supistukset taas. Myöhemmin tuli pissahätä, kapusin sängystä alas ja kappas, klo 23.15, holahti lapsivedet! Hirveä lammikko oli lattialla. Kivut alkoi ihan hirveinä samantien! Rinkutin kelloa ja se hoitaja tuli paikalle ja ilmoitin tilanteen. Hän sanoi, että synnytyssaliin siirrytään sitten hiljalleen. Soitin miehelle, että lähtee tulemaan ja hoin vaan, että sattuu. Teki tosi kipeetä. Hoitajalla kesti asioiden valmistelu ihan sika kauan ja monesti rinkutin kelloa ja sanoin vaan, että sattuu ihan sikana, että tartten kivunlievitystä. En tiedä kuinka kauan aikaa tossa meni, mut sit vihdoin tehtiin sisätutkimus ja olinkin 4cm auki, eli voisin saada epiduraalin! Pyörätuolilla kärrättiin mut synnytyssaliin ja mies tuli matkalla vastaan.

    Alettiin valmistelemaan epiduraaliin, tuntu siltä, että kesti ihan sikakauan ennen kuin sen sain! Kovasti kehuivat, että hyvin olin jaksanut tuohon asti, että olin 4cm auki. :) Epiduraalin laitto ei sattunut ollenkaan, tuntui vaan kummallisesti kun selkää ronklattiin! Jonkun aikaahan siinä meni, että epiduraali alkoi vaikuttaa, mutta kun alkoi, niin olo oli tosi hyvä. :) Kipu oli poissa, jotain ihan pientä ehkä tuntui, muttei mitään kummosta. Olin tosi väsynyt vaan, koska tämä oli toinen yö putkeen, joka tulisi menemään valvoessa! Yritin siis vähän lepäillä.

    Jossain vaiheessa laittoivat mulle oksitosiinia tippumaan, että saataisi supistuksiin lisää tehoa! (En muista ollenkaan missä vaiheessa tuo laitettiin..)

    Varmaan 1.5h oli mennyt epiduraalin otosta, kun aloin pyytelemään lisäannosta, kun alko selvästi taas jotain tuntumaan. Paineen tunne oli ehkä se mitä lähinnä tunsin! Synnytyksen aikana monesti pyysin päästä vessaan kun kakatti. Helpotti istua vessassa, mutta aina tullessani pois, kysyin kätilöiltä, että "saanko mennä takasin". Paineen tunne oli aivan järkyttävä mitä pidemmälle yötä edettiin..

    Klo 5 olen ollut kokonaan auki, eli säännöllisistä supistuksista tuohon tilanteeseen meni 8h. Tässä vaiheessa meille sitten sanottiinkin, että levätkää, koska oltiin molemmat ihan poikki. Mies meni semmoseen pikkuhuoneeseen nukkumaan ja mä yritin torkkua siinä synnytyssängyssä! Jännitti tuleva ihan kauheasti.

    Klo 7 aloitettiin ponnistaminen ja voi että teki kipeää! Olin niin hurjan väsynytkin! Piti aina sanoa kun supistaa, että voidaan ponnistaa, mutta muutamat supistukset taisi jäädä huomiotta, kun olin niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut ajatellakaan ponnistamista.

    No, lopulta sitten todetaan, että tarvitaan imukuppia avuksi, kun vauva ei vaan tule ulos, vaikka hyvin on tullut alaspäin. Klo 8.10 imukuppi otetaan käyttöön ja vauva syntyy 16.4 klo 8.12. ? Ennen tota puudutettiin ja tehtiin episiotomia!

    Vauva syntyy mitoin 3420g ja 48cm! Ihastuttava hän on. Nostettiin hänet mun rinnalle ja itkuhan siinä tuli, mulle ja miehelle. ? Apgarpisteitä poitsu sai 9!

    Ei jäänyt mitään traumoja synnytyksestä, vaikka melko kauan kestikin.. Mutta kivut kyllä olivat kovat! Mutta kaiken arvoista tämä kyllä oli! Poika on aivan mahdottoman ihana. ?
  14. Elviira82 Aloittelija

    Paprika; Musta se ponnistuvaihe oli kuitenkin ns helpotus koska ponnistaminen ainaki mulla vei pahimman kipupiikin supistuksilta pois. Ja se pahin tietty on siinä lopussa ku vauva tulee ulos ja tuntuu ku halkeis mut siinä vaiheessa ei oikein enää voi jarrutella[:D] ja kaikki kipu loppuu ku seinään ku vauva tulee ulos!
  15. embu83 Tuttu foorumilla

    Yhdyn Elviiran sanoihin..tosin tää kolmosen ponnistus oli aika helvetti kaikinpuolin mut silti. Kantsii pyytää joku puudutus ni ponnistuskin on mukavampaa..esim. epiduraali..mulla oli juuri lisätty toka annos epiä kun saikin sit ponnistaa..ehti sen verran vaikuttaa et vei pahimman tuskan pois, siis ykkösen ja kakkosen synnytyksissä. KOlmosen vedin luomuna joten se tuntu niin helvetisti et huhu.
  16. Arwen Vieras

    Nyt jos saisi kirjoitettua synnytystarinan, kun vauveli nukkuu tuossa vierellä.. [:D] Varoituksen sana sitten lukijoille, että tän ei ole tarkoitus millään tavalla olla mikään kauhukertomus, mutta totuudenmukaisesti kirjoitan jättämättä asioita pois. Jokainen synnytyshän on omanlaisensa, sen takia toivon ettei kukaan saa huonoja vaikutteita miun kokemuksista. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin meni hyvin, eikä sitä kipuakaan enää niin muista vaikka mielessä onkin yhä edelleen miten kauheaa synnyttäminen oli. [:D]

    Tyttö syntyi siis 17.4 klo: 21.20, 3445g ja 49 cm

    Lauantai-aamuna heräsin 8.20 vessaan, ja pyyhkiessä jäi niin pienen pieni limainen vaaleanpunertava jälki paperiin, että sydän kyllä hyppäsi kurkkuun, mutta heti rupesi epäilyttämään onko se sittenkään mitään. Ja kun miehen kanssa oli sovittu, että juuri seuraavana päivänä piti aloittaa siivousurakka, niin en uskaltanut miehelle mitään sanoa limatulpan mahdollisesta irtoamisesta. Menin siis takaisin sänkyyn ajatellen miten pettynyt mies varmaan on jos tänään tulisikin lähtö, eikä keretä siivoamaan. Joopa joo! [8|]
    Ehdin kymmenisen minuuttia makoilla sängyssä, kun alkoi supistelemaan. Se nyt oli normaalia, joten en noteerannut asiaa sen kummemmin. Kunnes tajusin, että supistus meni selkeästi ohi.. Vielä muutama samanlainen, otin kännykän sekuntikello aikaakin ja tajusin supistusten tulevan n. 10 minuutin välein ja kestävän 40 sekuntia. Kellotettavia supistuksia siis, great! Oli pakko siinä sitten sanoa miehelle, että tänään taitaa tulla lähtö. " Mikäs siinä." mies vastasi unenpöpperöisenä, eli ei ollut yhtään pettynyt vaikka sitä olin jostain oudosta syystä pelännytkin. Mie osaan siis oikeisiin asioihin keskittyä oikeaan aikaan, niin kuin nyt joku siivoaminen olisi synnytystä tärkeämpi..
    Hetken vielä kellottelin supistuksia, juteltiin miehen kanssa niitä näitä ja mies samalla tarkisti NHL-tulokset tekstikanavalta. Taisi miestä ruveta jo hieman jännittämään, kun höpöttäminen oli sen mallista ettei loppua meinannut tulla. [:D] Siinä vaiheessa supistukset alkoivat olemaan hieman kivuliaampia, joten kiva oli kärvistellä ja kuunnella kun mies höpisee taukoamatta jostain NHL:stä ja sen suomalaisten edesottamuksista. Siis ihana on aina miehen kanssa jutella jääkiekosta ja muusta (ollaan samoista asioista kiinnostuttu), mutta siinä vaiheessa meinasi hermo mennä. Nielin kuitenkin kaiken kritiikin, kun aattelin etten ainakaan rupea pahentamaan miehen paniikkia turhalla kiukkuamisella. Kello oli vähän yli yhdeksän, kun optimistisena otin kaksi Panadolia, josko ne veisivät vielä hetkeksi pahimman terän supistuksista.
    Vielä mitä! Puolen kymmenen aikaan tuli ensimmäinen kunnon supistus, joka sai miut vääntymään polvilleni sängylle ja huutamaan kivusta. Sitä kesti sen n. 50 sekuntia, sitten olo helpotti ja sain hetken levähtää. Sanoin vielä miehelle, että ei tässä mitään hätää ole, mutta ei tainnut oikein vakuuttaa kun juuri silloin tuli uusi supistus jonka takia mie menin pyörimään sängylle. Yritin olla selällään, venyttää itteäni, pistää itteni sykkyrään ja vaikka mitä, mut mikään ei auttanu. Kaikki asennot tuntuivat yhtä pahoilta sen 40-120 sekuntia mitä supistus aina kesti. Kello läheni kahtatoista, yllättävän nopeasti aika kyllä juoksi siinä kärvistellessä. Siinä vaiheessa kun erityisen kipeä supistus sai miut itkemään tuskasta mies pyysi et soittaisin synnytysosastolle. Olin ite siinä vaiheessa ihan samaa mieltä, parempi kysyä sieltä että mites tehdään. Puhelimeen vastannut kätilö oli vähän epäileväisen kuuloinen, varsinkin kun sanoin et asutaan niin lähellä. " Ei vielä mitään kiirettä, ole kotona vain ellei lapsivedet mene, tulet sitten kun et yksinkertaisesti pysty enää kotona olemaan.." Siinä sen puhelun anti. Meinasi kesken puhelun tulla taas supistus, mutta harmi kun ei tullut. Aattelin itekseni mielessäni, et oliskohan ollu minkälainen vaikutus jos olisin ruvennu tuskissani karjumaan siihen puhelimeen. [:D] Varsinkin kun siinä vaiheessa supistukset toi jo tuskanhien pintaan ja vessassa teki mieli juosta minuutin välein vaikka mitään ei tullut, eikä se auttanut kipuihin yhtään. Puhelun jälkeen kokeilin sitten kätilön ehottamaa kuumaa suihkua, lämpö kyllä helpotti mieltä, mut ei se millään tavalla auttanu supistuksiin. Puolisen tuntia jaksoin suihkussa olla, sen jälkeen jalat oli jo niin väsyneet et pakko oli vetäytyä makuuhuoneen puolelle thermopeitteen alle lepäilemään. Mies tuli tuputtamaan broilerpyöryköitä, kun en ollu vielä koko päivänä syöny mitään. Millään ei olisi mikään maistunut, mutta väkisin mupelsin kaksi pyörykkää jotta saisin ees vähän murua rinnan alle. Sillä mahtavalla ruokamäärällä mentiinkin sitten koko päivä, kunnes synnytyksen jälkeen saatiin kahvit. [&:]
    Thermopeite ei kauheasti helpottanu oloa, joten sanoin miehelle et puol kahelta kyllä lähetään ainakin näytille synnärille. Mies käytti koiran pikaisesti siinä vaiheessa ulkona, mie vähän pakkailin muutaman välttämättömän tavaran mukaan ja puin päälleni. Kivut olivat kuitenkin niin kovat, etten jaksanut ihan sinne puoleen kahteen odottaa, oli lähettävä heti kun olo ei antanut enää yhtään periksi. Juuri ennen lähtöä muistin kuitenkin, että olin unohtanu maksaa todella tärkeän laskun. Ei siis minnekään, ennen kuin olin saanut aukaistua nettipankin ja maksettua sen pirun laskun, onneksi oli kone valmiiksi auki niin ei tarvinnut sitä odotella. [&:] Ja sit heti lähdettiin käppäilemään, pieni suvantovaihe oli taas supistuksista joten rauhassa saatiin kävellä sairaalalle. Heti odotuskäytävällä iskikin sitten taas mieletön supistus, joten hyvään aikaan käveltiin.
    Hitto, että siellä sai ootella kauan! Kätilö tuli kyllä hakemaan neuvolakortin, kysyi olinks mie se joka oli soitellut ja sanoi että pääsen käyrille heti kun edellinen on saatu sieltä pois. Odotellessa melkein tuntikin meni yllättävän nopeasti, vaikka supistusten aikaan sain halailla odotuskäytävän penkkejä ja naureskella miehelle miten kiva kun ei ole ketään muita kattomassa miun kärvistelyä. [:D] Oikeastaan se odotusvaihe nyt olikin aika iisiä, verrattuna sitten käyrillä oloon. Oli todella tuskaista maata paikallaan pedillä, kun kauhea supistus iski nyt jo viiden minuutin välein. Siinä ei pahemmin kelloa halunnut enää tuijotella, olisi alkanut vaan ketuttamaan se minuuttien hitaus.. Joten en siis muista kuinka kauan käyrillä olin, mutta sen jälkeen pääsin lääkärin ultrattavaksi. Miten helpottavaa olikaan kuulla, että vauva oli yhä edelleen pää alaspäin! Mielikin piristyi, kun kivunlievityksestä ruvettiin jo vihjaisemaan.. Tosin sitten kun ehdotettiin "ainoastaan" ammetta, niin aattelin et no joo. Amme oli ollut miun toiveissa, mutta siinä vaiheessa monta tuntia kipua kestäneenä olin jo valmis vaikka mihin troppeihin. Ei kuitenkaan auttanut, amme oli sillä hetkellä ainoa vaihtoehto joten sinne lähdettiin. Riisuessa huomasin, että pöksyt olivat jo aivan veressä, joten edistystä sentään oli tapahtunut. Peräruiskeenkin sain siinä vaiheessa, olipas todella rentouttavaa kun seuraavat 15 minuuttia piti istua pöntöllä vaikka miten kovaan koski. Peilin kautta näin miehen tuijottelevan hämmentyneen näköisenä seinille, ei varmasti ole kivaa nähdä toisen kärsivän vaikka ei se kipukaan mitään helppoa ole. [:-] Yritin sitten koko ajan hieman todistella miehelle ettei hätää ole, ja kaikki on hyvin, mutta heti kun kätilö tuli seuraavan kerran paikalle ja mie olin oksentanut ja tullut tuskissani ammeesta pois ennen ajan umpeutumista (tunnin olisi saanut lillutella) mies kysyi eikö vaimo voisi mitään kivunlievitystä saada. Amme oli kyllä ollut kokeilemisen arvoinen asia, se täytyy sanoa. Mutta se rentoutti ainoastaan supistusten välillä, kivut saivat yhä edelleen itkemään ja pyörimään paskarinkiä, kun ei paikallaan voinut olla.
    Neljän aikoihin päästiin synnytyshuoneeseen, taas oli toiveena että jotain kivunlievitystä saisin. Ei muuta kuin huoneessa miut pistettiin käyrille ja otettiin ilokaasu esille, kätilö hieman opasti sen käytössä. Ultrannut lääkäri tuli katsomaan tilannetta vähän ajan päästä, oli vähän hassua kun virolaisena puhui hieman huonoa suomea ja yritti kannustaa ilokaasun käytössä. Tai no, kannustaa ja kannustaa.. Vähän ennen supistusta mie yritin ilokaasua hengittää, jolloin jo heti tuli oksettava olo, joten supistuksen aikaan en voinut muuta kuin roikottaa ilokaasumaskia käsissäni ja huutaa sängyllä tuskissani. " Ota nyt sita ilokaasua tytto hjyva!" lääkäri käskee ja tunkee maskia naamalle, mie karjaisen ETTEI SE TOIMI ja viskaan maskin menemään. Eli se siitä ilokaasusta, lääkärikin lähti piakkoin huoneesta pois ja jätti miut kätilön kontolle. [:D] Sitä ennen tosin kalvot puhkaistiin ja vauvan päähän laitettiin teletappi-anturi sydänääniä mittaamaan. Mie rukoilin kunnon kivunlievitystä, mut epiduraali oli siinä vaiheessa sitten ainoa vaihtoehto, ja siinä piti odottaa anestesialääkäriä. Onneksi meni vaan puol tuntia, kun lääkäri saatiin paikalle. Laitto ei sattuneesta syystä tuntunut missään, siinä vaiheessa kaikki supistuskipua lievempi ei tuntunut miltään. Viisi minuuttia laitosta kun ei vaikutusta tuntunut, niin mie jo meinasin pelätä ettei sekään auta yhtään. Mutta sitten aukesi taivas! Mie itekin tajusin etten oo vähään aikaan tuntenut supistusta, mutta sitten kun kätilö käyriä seuratessaan kysyi tunsiks mie supistuksen mie tajusin et jee, epiduraali oli auttanut! Ihana tunne, vihdoinkin pieni lepohetki monen monen tunnin kärvistelyn jälkeen.. [:)] Mieskin pystyi siinä vaiheessa käymään nopeasti käyttämässä koiran ulkona. Mie olisin siinä vaiheessa nukkunu, jos olisin pystyny, mut vaikka väsytti niin uni ei tullut silmään.
    Miehen palattua takaisin saatiin hetken aikaa olla kahdestaan, juteltiin ja mie mietin miten kauan tässä vielä menee. Supistuksia ei enää tuntunut, mutta vauvan laskeutuminen synnytyskanavaan aiheutti niin pahasti paineen tunnetta alapäässä, että kivusta ei voinut puhua mutta todella ikävältä se tuntui. [:'(] Epiduraalin kun sain n. 18.30, niin 19.30 kätilö tuli takaisin ja tarkisti tilanteen. Hitsi tuli ennenkokematon tunne vatsanpohjaan, kun kätilö ilmoittaa, että sitä oltaisiin sitten valmiita aloittamaan ponnistaminen.. [:)] Mitä, nyt jo? oli miun reaktio. Ensin varovaisesti muutaman kerran, kätilö tarkisti miun tekniikan ja sen, että osasin supistuksen hyödyntää ponnistamiseen. Ne ensimmäiset ähellykset oli vielä ihan helppoja, mutta sitten kun alkoi kunnon urakka niin tilanne muuttui. Kaksi tai kolme kertaa ehdin aina yhden supistuksen aikana ponnistaa, ja vaikka kätilö kannusti ja kehui miun ponnistamista, niin silti tuli itelleni olo ettei synnytys etene mihinkään. Tästä alkoikin se tuskallisin vaihe koko synnytyksessä.. Vauva liikkui joka ponnistuksella millin eteenpäin, ja jos jäi väärään kohtaan niin mie säikähin sitä kipua niin paljon, että vetäydyin kippuraan ja vaikeutin tilannetta. Ensin ponnistin puoli-istuvassa asennossa, sen jälkeen kokeiltiin kylkiasentoa, sitten taas puoli-istuvaa, sen jälkeen sukka-asentoa, puoliksi puoli-istuvaa ja kylkiasentoa (miulla oli toinen jalka ylhäällä ja olin vähän vääntyneessä asennossa) ja sitten taas puoli-istuvaa. Kätilö kannusti kovasti, mie ponnistin minkä pystyin, sain taas paniikin ja vetäydyin. Tilanne tuntui kestävän ikuisuuden.. Välillä katoin kelloa ja höpisin jotain, että ennen kymmentä tän on parempi olla ohi, asetin itelleni aikarajan, että siihen ja siihen mennessä kyllä lapsi on jo syntynyt. Mies juotti välillä vettä, kätilö pyyhki otsaa kylmällä paperilla ja aina uuden supistuksen tullessa ponnistin sen kaksi-kolme kertaa. Samaan aikaan synnyttäjiä oli neljä, joten kätilö joutui välillä lähtemään pois huoneesta, ja ai hitsi kun juuri silloin sattui tulemaan supistus.. Ei voinut muuta kuin ponnistaa itsenäisesti niin paljon kuin pystyin, vaikka maailma tuntui mustenevan silmissä. Ei kätilö kauan poissa ollut, ja pian paikalle tuli myös toinen kätilö. He sitten kahdestaan kannustivat miuta ja tukivat miun jalkoja ponnistusten aikaan, sillä tavalla taisin saada parhaiten voimaa ponnistukseen. Jossain vaiheessa tuli ilmoitus, että nyt näkyy jo mustaa tukkaa, mie sain jopa kokeilla miltä se kova päälaki tuntuu siellä värkin välissä. [:D] Tuskaisesta olosta huolimatta mie lupasin itelleni, ettei mene enää kauaa. Ponnistaminen oli yhä vaikeampaa, sattui pirukseen ja eteneminen tuntui etanamaiselta. Jossain vaiheessa mie jo meinasin huutaa, et leikatkaa vaikka välilihaa ja käyttäkää imukuppia, mitä vain mutta ottakaa se vauva jo pois! Kätilö ottikin jo epparisakset valmiiksi siihen vierelle, mutta viimeseen asti vältti niiden käyttöä, koska mie kuitenkin ponnistin sen verran hyvin et asiat eteni koko ajan.
    Ja sitten se vihdoin ja viimein tapahtui; viimeinen ponnistus! Kätilö kun sanoi, että seuraavalla ponnistuksella teidän vauva syntyy, niin mie keräsin viimeset voimanrippeet kivenkolosta ja pungersin täysillä. Naama punaisena irvistin ja työnsin, kunnes tuntui kunnon paineaalto ja vauva suorastaan lennähti kätilön auttamana ulos. Elämä sentään, miten helpottava se tunne oli! Mies oli viimeisten ponnistusten aikaan painanu kasvonsa miun päätä vasten ja suorastaan elänyt ne tuskaset ponnistukset miun mukana, joten meiltä molemmilta pääsi helpotuksen huokaisu. Kätilö levitti hieman vauvan jalkoja ja ilmoitti, että tyttö tuli. ? Mie en pystynyt muuta kuin epäuskoisena hokemaan " Tyttö tuli" ja suutelemaan miestä, kyyneleet ei kyllä siinä tilanteessa valunu kun taisi pieni shokki olla vielä päällä. Mutta ai että sitä helpotusta, maailman paras tunne! Ja neiti oli terhakka jo heti syntymästään, rupesi riehumaan kaataen jonkun kupin siinä sängyllä ja tarttumalla imuletkuun jolla keuhkot oli imetty lapsivedestä. [:D] Ensimmäinen itkukin siinä tuli, mutta heti rauhoittui kun pääsi äidin paidan sisään lämpimään. Siinä se sitten oli, esikoisemme oli syntynyt! Ja voi sitä rakkauden määrää, se tunne säilyy ikuisesti tuoreena muistissa.. ??

    Siinä oli siis piiiitkä synnytyskertomus, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun. [;)] Ja sopivasti neiti heräsikin juuri, pitää lähteä syöttämään ja vaihtamaan vaippaa. [:)]
  17. Lootuska Peruskäyttäjä

    Upeita kertomuksia, jokainen niin ainutlaatuinen ja erilainen, niinkuin omanikin..

    Mulla oli siis laskettu aika lauantaina 10.4. jolloin oltiin vielä mun miehen porukoitten mökillä n. 10km Lahesta (varmaa kolmatta viikkoa). Heti tämän vuorokauden puolella kälyltä tuli viesti klo 00.06, että "kello on yli puolen yön, vaadin pullaa ulos uunista!"[:D] Taisi viesti tehota, kun tunnin päästä tuli ensimmäinen kivulias supistus ikinä. Toinen tuli sitten tunnin päästä ja 03 jälkeen supistuksia tuli 10 min välein 07 asti. Tästä yöstähän mä taisin tänne jonnekin kirjottaakin, että sain esimakua synnytyskivuista lasketun ajan saavuttamisen kunniaks[;)] Nukkumisesta ei sinä yönä tullut mitään, ehkä saatoin torkahtaa aina supistusten välille ja aina supistuksen tullessa piti käydä vessassa... Miestä en herättänyt.

    Lauantaiaamupäivänä supisteli edelleen, mutta tosi harvakseltaan, n. 2-4 krt tunnissa, jos sitäkään. Kipu oli kyllä tosi kova, sai olon etovaksi ja selässä tuntui kuin se olis tulessa tai joku piikkinastarekka ajais yli, samalla kipu tuntui alavatsassa tosi kovana menkkakipuna ja säteili siitä nivusiin, häpyluuhun ja etureisiin, mutta selässä kipu oli tuskaisin.. Joka supistuksesta selvisin palleahengityksellä, vaikka ei se kyllä kipua lievittänyt. Klo 15 jälkeen supistukset tihenivät taas hetkellisesti 7-10 min väleille, ja niitä kesti jonku 1-2h, kunnes taas ei mitään. MUTTA supistusten kesto oli joka kerta lähemmäs minuutin ja joskus jopa 5 minuuttia. Mä en vaan voinu uskoa, että nää nyt olis mitään OIKEITA supistuksia, kipeitä ne oli mutta aattelin että oikeet täytyy olla vielä paljon kipeempiä.

    Mökillä oltii edellee, ja lauantaina klo 18 aikaan supistukset alkoivat taas säännöllisesti 10 min välein, ei koskaan tiheämmin, tai no, ehkä joku saatto tulla yhen kerran viiden minuutin välillä. Nää jatku sitte yöhön asti, koko ajan samaan tahtiin, mutta pitkäkestoisina ja yhä kivuliaampina. Nukkumisesta ei taaskaan tullut mitään, ravasin vaan vessassa ja yritin erilaisia rentoutusasentoja ja mammajoogahengityksiä. Muuta kivunlievitystä en ollu kokeillu.
    Klo 01 jälkeen la-su-yönä oli pakko soittaa sairaalaan, kun en edelleenkään vaan voinut uskoa ja tietää että onko tää nyt sitä synnyttämistä vai ei.. Kerroin tähän astiset supisteluni, ja kysyin, kannattaako jo tulla, kun tekee niiiin kipeetä. Kätilö/hoitaja/mikä lie sanoi että 10 min supistusvälit on ensisynnyttäjällä tosi harvat, että kokeile vielä kuumia kääreitä ja kuumaa suihkua selälle. Rauhotuin hetkeks ja laitoin märän pyyhkeen mikroo ja sitä pidin selällä. Ihan kiva muuten mutta supistuksen tullessa vaan inhotti ja etoi kuumuus, ku selkää poltti jo supistus. En muista kokeilinko nukkumista jossain vaiheessa. Kuuma suihku oli ihana, sinne menin sitte viimeisenä oljenkortena n.klo 06 su-aamuna, mutta eihän mökin lämminvesivaraajasta riittäny kuumaa vettä yhtee menoo ku 10 minuutiks, joten se siitä. Suihkussa kyykkiessäni tuli limatulppa, siitä ei voinu erehtyä!

    Suihkun jälkee sanoin miehelle, et lähetää kotii odottelee, et pääsee kunnolla suihkuun. Tai sairaalan kautta ehdotin menoa, että kävis kysymässä oman tilanteen ja saamassa jotain helpotusta että sais edes nukkua jos lähtö tulee. Mutta autossa ei taas supistellu yhtään, joten mentiin suoraan kotiin. En oikee muista mitä kotona tein, varmaa istuin suihkussa. Sunnuntai-aamupäivällä polttavat supistukset tuli taas tosi harvoin, ja aloin olla epätoivonen, että MILLON helvetissä sinne sairaalaa saa sitte mennä jos 10 minuutin välitki on lyhyitä, johan täs on kohta 1,5vrk kärvistelty kipuja!![&:]

    Klo 14 oltii sit sairaalassa. Päätin, et oli miten oli, nyt saa kivut ja väsymys riittää. Meiät otti mukava rak.ultrasta tuttu kätilö vastaan, tarinani jälkeen sanoi, että ei ehkä ole vielä varsinaisia synnytyssupistuksia, mutta lupasi kipulääkettä ja unta. Ah, kannatti tulla, vihdoin sain apua. Että olinki tyhmä ku kärvistelin noin kauan kotona.. Olin hetken käyrillä, kaikki ok, eikä tietenkää supistellu sillon. Kätilö tutki ja sanoi että on ne kyllä ihan tehokkaita supistuksia olleet! Ilmeisesti kohdunkaula oli lyhentynyt hyvin. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle, kun sovittiin, että jään klo 20 asti sairaalaan nukkumaan univelkoja pois, että jaksan jos synnytys alkaa. Mies meni kotiin nukkumaan, koska edellisen yön oli valvonu mun puhistessa ja härvätessä ympäri kämppää.

    Sain Petidin-piikin joskus ennen klo 15, kätilö sanoi että siitä menee pää pyörälle vähän ku olis kiskonu 6 siideriä nopeeseen tahtiin. Näin kävi, pää meni ihanasti sekasin ja vaivuin uneen, vaikkakin tunsin unen läpi jokaisen supistuksen, mutta vajosin uneen aina supistusväleissä. TÄSTÄ TULIKI PITKÄ TARINA, ÄLÄ VIELÄ LOPETA, PARAS ON VASTA EDESSÄ...[;)]

    Tasan klo 17 havahduin, ku supistuksen yhteydessä holahti hirveesti jotain lämmintä housuun, tietysti lapsivedet!! Jes, sit alko ihana tärinä ja jännitys että nyt ihan oikeesti MÄ SYNNYTÄN! Hälytin kätilön paikalle, könysin seiniä pitkin pää pyörällä vessaan. Soitin miehelle että syö hyvin ja tuu takas, nyt meille tulee vauva! Sain uudet kuivat vaatteet, ja kätilö tutki alapään tilanteen. Joo, nyt oli kohdunsuu auennu vähän ja "tullu lähemmäksi", aiemmin kätilö ei meinannu ylettyä siihen. Kätilön ilme oli jännä, ja se sanoi, että katsotaas vielä ultralla: "joo, niin mä vähän ihmettelinki ku en tuntenu vauvan tukkaa ollenkaa.. Se on kuule tulossa täältä peppu edellä!"
    MITÄ!!? [:-] Sehän oli vielä kolme päivää sitte neuvolassa raivotarjonnassa ja aina on ollut!! Mutta eipä ollutkaan, eikä kuulemma ollu ollu enää pitkään aikaan.. että semmoset kopeloijat meiän neuvolassa. Sitte kutsuttiin lääkäri paikalle, joka heti suositteli sektiota, joka on turvallisin vaihtoehto ensisynnyttäjälle. Tottakai luotin lääkärin sanaan ja sanoin että sinne siis, ja soitin miehelle että pistäpä töpinäks, nyt mennääki leikkaussaliin! Onneks en ollu pystyny syömää mitää koko päivänä, enkä ollu oikee juonukaa mitää, joten siitä ei koitunu ongelmaa. Mulle laitettii pissakatetri, ei sattunu yhtää, ja tippaletku, eikä sekää sattunu yhtää. Kätilö sano että ootpa ihmeen rauhallinen, ja niin olinki ja jotenki kierolla tavalla innoissani, mutta sanoin että oon varmaa sokissa täst kaikesta. Jo ennen klo 18 mua kärrättii leikkurii, ennenku mies oli ehtiny paikalle. Se ei kyl salii ois päässykää.

    Leikkurissa oli väkee ku pipoa, sit alko kauhee jännitys ja kyyneltippoja vieri silmäkulmasta, en kyl myönnä itkeneeni[;)] Mulle laitettii spinaalipuudutus, ei sattunu yhtää, paitsi hetken ku se ei meinannu ekaks mennä nikamaväliin ni sillä jouduttii vähän ronkkimaa, kunnes tuikattii kokonaa toiseen väliin. Sit alkoki paikat puutua rinnoista alaspäin, ja lopulta olin ihan tunnoton. Leikkaus ei tuntunu miltää, vauvan ottaminen munklas vähän mahaa, mutta ei mitää kipeitä tuntemuksia enää puudutuksen jälkee. Supistuksetkaa ei ehtiny kovenemaan ja tihenemään vedenmenon jälkeen ku pääsin niin äkkiä leikkaukseen. Eli jonon ohi, kiireellisenä tapauksena.
    Poika oli maailmassa klo 18.19, ja mulle näytettiin pientä heti ja sain suukottaa sitä. Sitte hänet vietii isille, joka odotti salin ulkopuolella. Kätilö pesi ja hoiti vauvaa mun miehen kanssa, minkä jälkee vauva pääsi isin paidan alle ihokontaktiin[:)] Sillä aikaa mut kursittii kokoo ja vietii tyhjää synnytyssalii tokenemaan. Sinne tuli sitte mun pojat ja sain vihdoin lapsen rinnalle[:)][:)] Olin kyllä ihan tokkurassa ja tärisin, mutta olo oli helpottunut ja maailman onnellisin!!

    P.S. Vaikka matka oli yllätyksiä täynnä, oli siinä onni mukana.Hoitaja joka tutki mun istukan ym. prujut leikkauksen jälkeen, sano että napanuora oli osittain kiinni kohdun kalvoissa, eli ihan sama oisko pojan synnyttäny miten päin alakautta, ei napanuora olis ehkä riittäny tarpeeks ulos, ja sit oliski koitunu isompia ongelmia.. hätäsektio ym. riskitilanteita vauvalle. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, ja vauva on ihan täydellinen[:)]
  18. Mipsu Peruskäyttäjä

    Jospas minäkin tänne viimein vauhdikkaan synnytystarinani kirjoittaisin[;)].

    30.3. RV 38+2 Aiemmin ei ollut mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Kunnes tiistai-aamuna klo5.00 kuuluin pari "muljahdusta" alavatsasta ja jotakin lorahti housuun. Kävin vessassa, tutkailin hieman tuleeko sitä lisää ja soitin synnyttävien vastaanotolle. Siellä käskivät laittaa siteen housuihin ja mennä nukkumaan ja tuleemaan pakanpäälle aamupäivällä. N. klo.6 alkoivat supistukset, jotka tulivat heti melko tiheään. Herätin mieheni ja kerroin tilanteen. Soitin uudelleen vastaanotolle ja käskivät edelleen tulemaan vasta sitten kun en enää pystyisi olemaan kotona. Kivut vain kovenivat. Mies keitteli puuroa ja siivoili keittiötä ja totesi "tämä on ainut mitä voin tehdä"[:D]. Hermona huusin miesparalle että en enää kestä kipua! Mies vain topuutteli ettei kiirehdittäisi sairaalaan. Menin vielä ammeeseen, mutta sekään ei lievittänyt kipua. Kivut olivat niin kovat, että oksensin.

    Sitten oli jo pakko lähteä kiireen vilkkaa kohti sairaalaan. Pukeminenkaan saatika autoon siirtyminen ei meinannut onnistua, koska supistusten välit olivat jo niin lyhyet. Mies otti valmiiksi pakkaamani kassin mukaan ja minä koitin pukea aina siinä välissä kun ei supistellut, mutta se oli tosi hankalaa. Vedin vain lököhousut jalkaani sekä Kuoma-kengät, pitkä takkin niskaan ja tosi tyylikkäänä hiukset sekaisin kohti sairaalaa. Kello oli kahdeksan kieppeillä kun matkattiin sairaalaan, olin jo "kaksinkerroin" vänkärinpaikan jalkotilassa kamalien kipujeni takia. Onneksi matka kesti n.15min, mutta ne olivat elämäni pisimmät 15 minuuttia.[&:]

    Ei edes löydetty suoraan oikealle osastolle, vaan jouduttiin kysymään infosta missä se on ja raahautumaan pitkiä käytäviä kohti synnyttäjien vastaanottoa. Viimeiset askeleet sinne olivat yhtä tuskaa ja olin välillä kontillani käytävällä kipujeni takia.

    Viimein päästiin vastaanottoon ja kyselin heti lievitystä, mutta sitä ei minulle annettu. Kohdunsuu oli jo 8cm auki, eli ei muuta kuin suoraa synnyttämään. Kätilö oli nuorehko nainen, joka oli aivan loistava, hänen käsissään tuli luottavainen ja varma olo. Joka kerta kun tuli supistus piti ponnistaa. Kävi kipeää ja tuntui, että keuhkot tulevat pihalle ja pissat "housuun"[;)]. Onneksi hyvin pian vauvan pää oli jo puoleksi ulkona, paksu tukka näkyi ja poika huusi jo ennen kuin oli syntynytkään[:D]. Kätilö kehui ponnistus voimaani ja kysyi olenko joku urheilija. No en kyllä oo. Viimein (pian) koko rakkauspakkaus oli ukona ja kaikki hyvin. Mies leikkasi napanuoran ja kätilön kanssa pesi vauvan ja sain sen heti kainaloon ja imetin sitä. Samalla nautiskeltiin synttärikahvit. Vaavi sai täydet pisteet ja luomusynnytys tuli vaikken niinkään sitä ollut suunnitellut, mutta permpi niin[:)]. Vaihe 1: 2.45, vaihe 2: 00.28, vaihe 3: 00.07.

    Osastolla meinasivat että oli tullut sekaannusta ja ihemttelivät että missä tämän synnyttäjän aiemmat synnytykset on, kun ei ollut merkintöjä näkynyt. Neuvolakortista olivat tarkistaneet, että ensisynnttäjähän tämä on, uskottava se on[;)]
  19. niina_1 Vieras

    Kertokaas mulle mitä nuo synnytyksen vaiheet tarkottaa? [8|] Mä oon ihan pihalla noista, mutta ponnistusvaihe on varmaan yks noista, sen verran osaan arvata [:D]

    Mukava lukea teidän "normaaleista" synnytyksistä, mä kun en itse sitä päässyt kokemaan. Tavallaan koen päässeeni melko helpolla, mutta toisaalta olisi ollut mukava kokea se alateitse synnyttäminen. Noh, jospa seuraavalla kerralla sitten [;)]
  20. Marika82 Aloittelija

    Ykkösvaihe on avautumisvaihe
    Kakkosvaihe on ponnistusvaihe ja
    kolmosvaihe jälkeiset eli istukan "syntyminen"

Jaa tämä sivu