Synnytysoireita

Supistuksista... oon joutunut oikeen miettimään näitten harkkareitten kanssa että miten eroavat oikeista. Pari eka tuntia esikoisen synnytyksessä olivat siis aika kivuttomia ja kuitenkin ero oli silloin niin selvä että sen huomasi heti. Nää mun harkkarisupistelut tulevat siis välillä tosi säännöllisinä eivätkä aina lopu liikkumiseen / lepoon. Mutta ne ovat jotenkin hitaammin ja laiskasti eteneviä. Huippu tulee viiveellä ja myös kestää kauan, yleensä 1,5-2 min koko puristus. Kolmen päivän välein tuntuu olevan niitä hankalia päiviä, jolloin supistaa 2-10min välein ja tunteja yhtä soittoa. En tajua miksi mun kohtu tarttee näin kamalasti harjoittelua.

Synnytysdupistukset kuitenkin kyselyni mukaan voivat samalla äidillä olla aivan erilaisia. Juuri sisareni kertoi miten synnytti kuopuksensa kolmella supistuksella. Ensimmäinen kotona, toinen matkalla sairaalaan ja kolmas jolloin ponnisti oli salissa. Synnytyksen keeto 36min. Muissa synnytyksissä laiskat supistukset, näissäkin suurta vaihtelua/synnytys.

Yksi synnytystä ennakoiva oire mulle tuli mukaan eilen. Häpyluu on pullistunut kipeästi ulospäin, kävellessä sattuu aikalailla ja juilii koko alakerran seutu. Ja alapää on äkkiä turvonnut ja laskeutunut kuin sillä "härillään olevalla lehmällä". Jess!
 
Hei mulla taitaa kans olla toi häpyluu pullistunu ja siitä sit johtuis tää yht'äkkinen liikkumisongelma. Jotenki kun ei tunnu liitoskivulta vaa lähinnä siltä, että toi vauva koittais puskea päänsä läpi ihan väärästä paikasta :D Ei ollu viimeks tällasta 'ongelmaa', niin jotenki oon ollu ihan hämilläni et missä kohtaa toi kipu edes tuntuu.. En kuitenkaan usko tämän kaverin ulkoistuvan vielä muutamaan viikkoon. Ainakaan.
 
Mulla on myös tänää alapää ihan turvonnut. Kamala tunne! En oikein uskalla sinne vilkaista edes, mutta toivottavasti mukaan on normaalia eikä mitään suonikohjuja tms. Häpyluu ei ole kipeä, mutta hyvin on tuikkinut viime päivät sukkapuikkokipuja.
 
Pieni kertaus: Mites tää lapsivesi homma nyt meni? Eli mistä mä erotan tihkuuko lapsivettä vai valkovuotoa vai karkaileeko pissi? Mulla on phsuoja ollut märkä jatkuvasti kuukausitolkulla kun rakko ei tyhjene kokonaan vessassa ja valkovuotoa on ihan kohtuullisen paljon ollut raskauden aikana (kuulemma normaalia). Niin jos nyt onkin sitten astetta kosteammat suojat niin miten se paperitestaus meni? Ja onko lapsivesi yleensä väritöntä vai ruskehtavaa/punertavaa?
 
Mä soittelin tänään neuvolaan ja sieltä passitettiin synnärille tarkistuttamassa lirahteleeko musta nyt kolmatta päivää lapsivettä vai jotain muuta. Tarkemmin nyt ollut jo viikkoja pikkuhousun suoja kostea/märkä ja jos jätän laittamatta, niin alushousujen läpi kyllä tulee ja välillä valuu pitkin reisiä, mutta se on ilmeisesti ollut vain todella vetistä valkovuotoa. Testi ainakin oli negatiivinen tänään. :)

Synnärillä sanottiinkin, ettei sitä etenkään ensikertalainen välttämättä pysty sanomaan kumpi on kyseessä, joten suositteli aina tulemaan näytille jos ja kun epäillyttää. Lapsivesi voi olla kirkasta, vaaleanpunertavaa, vihertävää, hiutaleista, veristä, ruskehtavaa... Arvuuttelepa tässä sit. Onneksi ei ole pitkä matka näytille!

Siinä paperitestissä laitettiin phsuoja ja muutama kerros vessapaperia päälle. Jos suoja kastuu paperin läpi, todennäkösesti olisi silloin lapsivesi kyseessä. Kätilö sanoi, että paperi/side on vesienmenossa "litsläts -märkä", mitä ei omalla kohdalla ole kyllä vielä käynyt.
 
Wc-paperi siteen päälle, jos kastuu läpi, vois olla lapsivettä (toki virtsakin menee läpi). Lapsivesi joko kirkasta tai punertavaa (vihreä syy lähteä synnärille heti). Minusta lapsivesi myös haisee selkeesti makeelle (siemennestemäiselle). Haisi haistelemattakin, kun mulla esikoisesta runsaammin tihkui.
 
Tuo perusneuvo on ihan hyvä, mutta kyllähän virtsankarkailu siteen kastelee litsislätsis, jos kunnolla tulee. Yleensä virtsan haistaa, mutta ei asiantuntijakaan aina sitä tunnista. On kait viikoista riippuvaista, milloin pitää lähteä näytille. Soittoa vaan äippäpolille, meillä ainakin ohjeet, että aina jos epäilee vesienmenoa niin soittoa.
 
Juu sellasen neuvon mäkin sain eilen kätilöltä ettäbtarkistukseen vaan jos yhtään epäilyttää. Illalla käyrillä kun liikkeissä tapahtui selkeä väheneminen. Ja ihan täydellistä sydänkäyrää sieltä pukkasi tunnin verran. Nyt aamulla vielä ultraan. Näyttää siis että nyt vaan liikkuminen vähenee selkeästi kun tila vähenee.
 
Huhhuijaa! Nyt supistelee kipeästi ja säännöllisesti 5 min välein. En osaa sanoa onko kipeytyneen tässä tunnin aikana, mut toivottavasti eivät lopu! Haluun synnyttää!!!!! 38+4 tällä hetkellä.
 
Voi hitto kun tuo isäntä jo alko panikoimaan.
Mä luulen et nää loppuu kohta ja synnytän vasta 2 viikon päästä...
 
Mulla alkoi tänä aamuna tulla aika kivuliaasti niitä menkkakipuja sitten. Valitettavasti vaan tulevat ja menevät miten sattuu ja aalto kestää sellaisen vartin verran. Eilen neuvolatäti sanoi että ne on justiinsa niitä supistuksia sitten että jos kipu tulee niin kovaksi että on otettava lääkettä niin sitten saattaapi olla tosi kyseessä. Mä nyt otin käyttöön vaan kuumavesipullon ja pärjään tällä. Kaapissa kun on vain 1mg panskuja niin haluan pitkittää lääkkeen ottamista mahdollisimman pitkään. Mä olen tässä kovasti jälkikasvulle muistutellu että me sovittiin ettei se saa syntyä vielä ihan tällä viikolla kun mun hieno sohvapöytäni vaatii vielä yhden kerroksen maalia...
 
Toi olis meille kärsimättömille varmaan paras "tapa" saada synnytys käyntiin; tehdä muita suunnitelmia. :wink Itse vaan tylsistyneenä odotan...
 
Mä lupasin ens torstaina mennä Party lite kutsuille, se jonku lupaaminen kuulemma tehoaa, synnytys alkaa ennen sitä. :-)
 
Aijaa, noh sunnuntaina olis yks ihan kiva juttu minne lupasin mennä. Syntyiskö ennen sitä? Muuten tyttö on ollut tosi tottelevainen, kun hänen isänsä pyysi että saa tämän viikon työjutut hoidettua.
 
Mä laittelin eilen vauvan kamoja paikoilleen ja pakkailin sairaalakassia, ja samalla jutustelin että nyt kun kaikki alkaa olla valmista niin hän vois pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan ulostuloa! Mutta hän vaan tyytyväisenä potkiskeli takas ja rauhoittui sitten nukkumaan. No illalla ruvettiin kattomaan jalkapalloa telkkarista niin eiköhän ensimmäisen 10 minuutin jälkeen alkanu supistelemaan.. Sukuunsa tullut poika selkeesti, heti kun jalkapallosta on kyse niin alkaa tapahtua :grin No ne supistukset tuli aika harvakseltaan ja loppuivat sitten kokonaan, mutta kyllä taas toivo heräsi että josko tässä joskus vielä päästäis tosi toimiin!
 
Mäkin otin vanhan kirjontatyön, jonka suunnittelin saavan valmiiksi ennen syntymää. Tässä olis vielä yli puolet jäljellä eli nyt vois olla mahikset syntymään :D
 
Mä taas huomaan laskevani usein että la on vähän niinkun sovittu tapaaminen,että en mä nyt ole varautunut sitä ennen synnyttämään. Hih...eikä kyllä ole mitään harkkasupistuksia kummempia oireitakaan. Siivoomista kyllä nyt harrastan ajatuksella että sitten saan olla vähän aikaa rauhassa kun kaikki isoimmat hommat on tehty. LA 22.10 ja nyt jo päätetty että käynnistys maks.24.10...täällä on siis vähän eri käytäntö näköjään tuon käynnistyksen suhteen.
 
Joo yhes koos ollaan vielä.. Taisi eilinen shoppailukierros aiheuttaa suppareita. Olin niin kipeenä sen jälkeen että ei ees ruoka maistunu. Tänään pakko päästä ulos tuulettuu ja kävelen vaikka kuinka lonkat poksuis ja liitoksiin sattuis. Mä en jaksa enää "olla vaan"..
 
Takaisin
Top