Synnytyskertomukset

Mäkin avauduin 5cm-10cm kahdella supistuksella joten nopeastikin voi tapahtua !!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mulla 4 cm - 5 cm kesti ikuisuuden, 5 cm - 9 cm meni oikein hyvää vauhtia, ja vika sentti aivan hujauksessa. Viiden sentin kohdalla oli aika toivoton olo, kun luulin että tahti pysyisi niin hitaana.
 
Mulla 2,5 cm avautui lopussa 20 minsassa, mikä oli mulle niin nopeeta että meinas taju lähteä sen ja pojan oikeaan asentoon menemisen takia.
12 h:n synnytys on mun mielestä hidas, mutta sit yhtäkkiä kun avautuu ja poika tulee ulos 5 minsassa niin tuntuu että se kävi äkkiä :D.. Oon miettinyt että miten ne, jotka synnyttää 3 tunnissa ja ponnistaa 60 min? Onko niillä samanlainen olo, että huh - kun oli nopeeta? Vai huh kun oli hidasta?




Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tässäpä sitten mun kertomus:

Ekat supistukset tunsin su aamuyöstä puol yheltä. Jatkuivat tasaiseen n 10 min väleillä. Heräsin tietty ja virkeenä otin vastaan kaikki kevyemmät ja vähän jo tuntuvammatkin supistukset. Kuuden maissa alkoi armottomasti nukuttaa, ja nukuinkin ehkä puol tuntia. Mies alkoi herättyään hätäillä ja soitti lapsenvahdin paikalle. Supistukset laantuivat ja heikkenivät moneksi tunniksi. Puolelta päivin soitin kuitenkin synnärille ennakkovaroituksen, et saatan saapua piakkoin, ottavatko vastaan. Tilaa kuulemma oli, menin vielä kuitenkin kotona suihkuun, jossa tilanne muuttui nopeasti kovin kivuliaaksi. Suihkusta tultuani mies sovitteli tens-laitteen selkääni, vaikka supistukset tuntuivatkin vain vatsan puolella. Soitin uudelleen kättärille, ja lähdimme menemään järkyttävien supistusten saattelemina. Onneksi matkaan meni vain vartin verran, ehti tulla varmasti kymmenen supistusta sinä aikana. Kättärille olimme n kahdelta iltapäivällä. Saatiin ammehuone, ja käyrien oton jälkeen pääsin ammeeseen. Olin onnekseni jo 6cm auki. Amme lievitti hyvin tuntemuksia jonkun aikaa, kunnes taas tuntui ihan järkyttävältä. Oli puhe epiduraalista, mut arvelin etten kykene olemaan paikallani niin kauaa. Vartin yli kolme meni vedet itsekseen, jonka jälkeen kätilö tarkisti tilanteen, 8cm auki. Otettiin käyrää sängyllä ja tunsin ponnistamisen tarvetta. Vähän kätilön avustuksella olin hetkessä täysin auki, ja sain alkaa ponnistaa. Varttia vailla neljä pikkumies sitten syntyi :) kipu oli ponnistaessa kova, mutta loppui heti kun vauva oli ulkona.

Olihan kokemus, mutta niin onnellinen että selvisin näin nopeasti :) ja toipuminen alkoi sanan tien. Nyt ollaankin jo kotona!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
14.05. aamuyöstä heräsin napakkaan supistukseen ja ajattelin, että käyn pissillä. Matkalla vessaan lorahtikin lapsivedet, jonka jälkeen alkoi supistukset epäsäännöllisesti 15-20 min välein. Hetken päästä supistukset alkoivat sitten olemaan kipeitä ja tulemaan 10 min välein.
klo 11 supistukset tulivatkin jo todella kovina 5 min välein ja soitin synnytysosastolle ja kyselin, että mahdutaanko heille synnyttämään.
klo 12 sitten soitinkin jo uudestaan synnytysosastolle, kun supistukset tuli 3 min välein ja oli niin kipeitä ettei niiden kanssa voinut olla kotona.
Saavuttiin sitten synnärille ja siellä otettiin käyrää ja alatutkimuksessa totesivat, että vauva on vielä aika ylhäällä, mutta kohdunsuu on 4 cm auki. Siinä sitten pääsinkin suihkuun, mikä auttoi jonkun verran kipuihin. Yhtäkkiä kivut alkoi taas pahenemaan ja kokeilin ilokaasua, mutta siitä tuli vain huono olo. Tovin päästä kätilö kutsui anestesialääkärin laittamaan tipan, koska mulla oli kädet niin turvoksissa ettei halunnut itse lähteä piikittämään mun käsiä.

Klo 15 sitten sainkin ensimmäisen epiduraalin ja näitä sain sen 2 tunnin välein aamuun klo 03 asti. Epiduraali helpotti oloa huomattavasti ja sain nukuttuakin jonkin verran. Kohdunsuu aukesi hyvin klo 23 asti, mutta sitten se tyssäsi 9,5cm:n eikä enää edennyt ollenkaan ja mua ponnistutti jo niin älyttömästi et itkin joka ikisen supistuksen aikana, kun käskivät olla ponnistamatta. Klo 01 totesin kätilölle, että tän epiduraalin jälkeen saavat tutkia tilanteen ja jos ei oo edennyt niin synnytyslääkäri paikalle ja leikkauspäätöstä kehiin. Klo 03 sitten tutkittiin ja todettiin ettei edistystä ole tapahtunut ja synnytyslääkäri soitti ylilääkärille, joka teki leikkauspäätöksen. Synnytyslääkäri sitten työnsi alakautta vauvaa vähän ylemmäs, että helpottuu sektion tekeminen. Heti lähtivät kuljettamaan mua leikkaussaliin ja mies jäi valmistautumaan sektioon. Leikkaussalissa sitten alettiin puuduttelemaan, mutta kuinkas ollakaan epiduraalikatetri oli irronnut ja puudutus ei toiminut. Mies pääsi juuri leikkaussaliin, kun anestesialääkäri teki päätöksen, että leikataan yleisanestesiassa ja mies häädettiin pois. Siinä sitte nukuteltiin mut ja vauva oli maailmassa klo 04:36. Sitten mut vietiin heräämöön, missä sain yhden pussin verta ja vähän morfiinia viemään kipuja pois. Klo 7 aikoihin pääsin sitten osastolle, missä mies ja vauva oottivatkin jo.

Mies kertoi, ett häntä oli pelottanut ihan hirveästi, kun mua oli alettu nukuttamaan ja hänelle ei ollut kerrottu yhtään, mitä tapahtuu. Hänelle ei kerrottu mitään musta vielä silloinkaan, kun vauva oli tuotu hänelle. Oli mies ollut hämmentynyt, kun hänet vaan häädettiin leikkaussalista pois.
 
Toi on aina niin kurjaa jos kukaan ei malta kertoa sille miehelle että mikä on homman nimi. Tottakai pääasia on äidin ja vauvan hyvinvointi mutta ei se montaa lausetta vaatis että mieskin vois rauhassa odotella tulevaa eikä tarttis panikoida rakkaittensa puolesta. Kurjaa tuhina että kaikki tyssäs tossa vaiheessa mutta tässäkin loppu hyvin kaikki hyvin! :Heartblue

Ja mrs V:llä oli niin sutjakkaa toimintaa että! Hienoa! :Heartred
 
Hah, mä "lämmitin" sulle Hki ammeen valmiiksi :D mä kyllä vähän ihmettelin, kun lapsen syntymän jälkeen ei ollut mitään kiirettä pois tuolta huoneesta henkilökunnan puolesta, lähdettäessä vaan sanoi kätilö että sulkua ja kiirettä ollut. Hyvä että pääsitte sinne kuitenkin, amme oli hyvä juttu :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Voi olla että se "tilanne päällä" ei liittynyt vaan sun oloon ammehuoneessa vaan siihen, että meidän kätilö joutui olemaan avustavana monissa muissa synnytyksissä, kiirettä kun tosiaan vaikutti olevan... Eihän meitä voitu siirtää synnytyshuoneeseen kun se ei muilta hommiltaan ehtinyt tutkimaan mua. Mekin saatiin kyllä jäädä rauhassa huoneeseen pitkäksi ajaksi syntymän jälkeen, se oli mahtavaa.
 
Nii, jotenkin tajusin kesken ponnistelujeni, että sekä kätilö että mies soittivat kelloa monta kertaa avustavan kätilön perään. Kaikki tais synnyttää samanaikaisesti. Tuosta avustavan kätilön puutteesta johtuen kai mun papereissa ei lue mitään ponnistusvaiheen pituudesta. Mut eihän se mitenkää vaikuttanut mun kokemukseeni, ihana kätilö oli ainakin mulla, ja kivuista huolimatta synnytyskin tuntuu ihanalta :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mun mielestä se amme oli karmaiseva kokemus. Hyvä, ettei sinne hukkunut kun oli niin kovat kivut silloin. Onnekseni siellä ei tarvinnut kauaa olla vaan sain seuraavaksi ilokaasua ja melko nopeaan myös epiduraalin. Ne toivat mulle toivoa tulevasta. Onneksi on eri keinoja kivunlievitykseen!
 
Mulle amme oli loistava, sitten esim. synnytysjakkaran käyttö (jota olin ajatellut haluavani kokeilla, kun moni ystävä on ylistänyt) oli kamalaa ajanhukkaa. Kaikki tää on tosi kiinnostavaa, ihmiskehot on synnytyksessä niin erilaisia! Mä sekä kadehdin että ihailen kätilöitä, kun tekevät niin omituista työtä.

Mullakin tosiaan oli ihanat kätilöt. Viivyin vähän pidempään niin teetin hommia kahdelle työvuorolle.
 
Tässäpä tarinaa mun synnytyksestä. Tuli aika pitkä mutta niin oli synnytyskin. Tosin synnärin papereissa kesto vain reilu 7 h mutta mun laskuissa kärsimystä kesti 29 h.

Torstaina klo 20 alkaa supistaa. Väli melko säännöllinen 10 min. Kipu kasvaa illan mittaan ja yön ajan jokainen supistus saa oksentamaan koko vatsan sisällön ulos. Tens helpottaa, mutta oksentaminen alkaa v-tuttaa melko nopeasti. Yön nukahtelen supistusten välissä, herään kipuun laitan tensiin potkua, oksennan ja kun menee ohi nukahdan. Samaa rataa aamukuuteen, jolloin sanoin miehelle että nyt hajoaa pää tähän oloon, lähetään synnärille vaikkei supistukset tihenekään.

Synnärillä sormelle auki, kanavaa 0,5 cm. Saan kipupiikin joka auttaa hetken nukkumaan ja lopettaa oksetuksen. Mutta samalla supistukset harvenee. Me saadaan kiva siirtymäkammari – 120 cm peti, telkku, keinutuoli, piironki ja kukkatapetit J Täällä kammarissa meneekin sitten koko perjantaipäivä…

Parin tunnin hengailun jälkeen totean kipulääkkeen haihtuneen ja tilaan lisää mutta kätilö sanoo että vasta max parin tunnin päästä. Hätäännyn hieman etteikö tässä mitään oikeeta apua saatavilla. Tenssin säätö isommalle auttaa kyllä mutta hikoan niin että laput irtoilee koko ajan. Jalkeilla olo tihentää suppareita ja helpottaa niiden vastaanottamista mutta oksukipon kanssa ei huvita lähteä kävelylle. Olo on kovin sumea, supistusten välissä nuokun puoliunessa.

14.30 saan lisää kipulääkettä, käyn ihanassa lämpimässä suihkussa jossa pongaan vihdoin limatulpan. Auki vasta kahdelle sormelle eikä lapsikaan laskeudu. Nukun hetken, vaikka tuntuu ettei kipupiikki paljon auta. Supistukset 10 min välein tai harvemmin. Alkaa hermo mennä.

17.30 pääsen saliin ilokaasun ääreen. 3 cm auki, ohutta reunusta. Ilokaasu oli aika mielenkiintoinen kokemus, auttoi kipuun mutta huipun kohdalla meinasin mennä maskin alla paniikkiin. Yhtä aikaa kun räpläsi tensiä ja ilokaasua niin tuntuma pysyi suht siedettävänä. Ja oksetus katosi! Siinä sitten odotellaan makuulla supparien tihentymistä mutta eipä mitään tapahdu.

Klo 20 kipu on koveni ja kätilö ehdottaa kohdunkaulanpuudutetta, johon suostuin innolla. Puudute myös tehoaa tosi hyvin, tosin eka yritys toimii vain oikealle puolelle joka sekin vähensi kivun jo siedettäväksi. Lisäannoksen jälkeen kipua tuntuu vielä pienessä sektorissa, mutta helpotus on todella suuri ja ilokaasuakin riittää pari hönkäisyä. Koska kipu on hallinnassa aloittavat oksitosiinitipan. Sen ansiosta paikat aukeni 5 cm ja lapsi laskeutui. Klo 22 saan lisäannoksen puudutetta, joka toimii laakista. Jossain kohtaa myös lapsivettä alkaa lorahdella.

Kätilöiden vuoro vaihtuu ja saliin tulee sama kätilö joka aamulla oli ottanut mut vastaan. Hän ehdottaa jalkeille nousemista ja tuo jumppapallon. Lapsivesi loiskuu mutta pystyasento toimii. Höngin välillä ilokaasua mutta olo muuten lähes täydellinen.

Puolen yön korvilla iskee ihan järkky paine pyllyyn ja ponnistuttaa niin että tuntuu pahalta. Paikat ei oo kuitenkaan vielä ihan auki. Saan pudenduksen ja välihakin puudutetaan jossain välissä. Käännyn kontilleen puhisemaan ja lopulta ollaan 10 cm auki. Kontillaan ponnistaminen ei oikein tunnu sujuvan ja kätilö ehdottaa seisomaan nousemista. Nojailen korkealle nostettuun sänkyyn ja yritän ponnistaa. Ihan hirveetä. Huudan ja puuskutan. Käyn välillä kunnon slaavikyykyssä, joka tuntuu jollain lailla helpottavan oloa. Usko loppuu ja voimat tuntuu ihan riittämättömiltä. Välillä huilin yhden supistuksen yli kaasua hönkien jotta saan edes hiukan lisää virtaa ja lopulta se sieltä tuli ulos. Itseasiassa ponnistuvaiheen pituudeksi oli kirjattu vain 10 min. Tuntui kyllä tunneilta!

Vauvan kanssa sitten elettiinkin hetki uutta epävarmuutta. Vauva ei synnytyksen jälkeen parkaise ja hengittää raskaasti. Happisaturaatio on aluksi vain 63 % ja lastenlääkäri kutsutaan paikalle. Lapsi on rinnalla ja kätilö hieroo sitä kunnes kätilö ja lääkäri katoavat seinän taakse lapsen kanssa. Mies katselee toimitusta ja näen sen ilmeen mutta en pysty siitä tulkitsemaan muuta kuin epätietoisuutta. Ei kuulu itkua ja menee monta pitkää minuuttia ennen kuin saan lapsen rinnalle takaisin. Kätilö mittailee saturaatiota, joka kyllä nousee hyvään tahtiin yli 90%iin. Lapsi ei ole vieläkään pidä ääntä mutta kaikki on ilmeisesti hyvin ja alkaa innokkaasti imeä rintaa. En tiedä vaikuttiko joku lääkityksistä vauvaan vai mistä hidas virkoaminen johtui.

Jossain kohtaa tuossa syntyi ne jälkeiset ja tilkittiin vauriot, mutta en muista missä välissä ne tapahtuivat. Selvisin pinnallisilla repeämillä ja viidellä tikillä, joista pari tuli häppäreihin, loput jossain syvemmällä.

Ehkä tuon lopun pelästyksen jälkeen päällimmäinen kokemus synnyksestä oli järkytys. Toki syöksyoksentelusupistukset, joita kärsin melkein vuorokauden, verotti fiilispisteitä. Ja se ponnistus tuntui pelottavalta, näin kokoajan mielessäni etten millään jaksa puskea lasta ulos. Pudendus kuulemma voi vähentää ponnistamisen tarvetta, tarkoittaakohan se tuota ilmiötä?

Muutenhan synnystys meni käsikirjoituksen mukaan. Vältyin epiduraalilta ja ponnistin pystyasennossa ja ehkä sitä kautta vältyin repämiltä. Pukamia tuli muutama lisää, mutta niitä oli ennestään jo sellainen rypäs että ennemmin näin. Alakerta tuntuu kyllä edelleen ihan oudolta. Ei pysty lantionpohjan lihaksia paljon liikuttamaan ja hetkittäin tuntuu painetta niin kuin olisi vielä joku keilapallo jalkovälissä.

Lisäksi täytyy sanoa että lapsen ulos saattanut kätilö oli aivan loistava! Ja saimme kyllä osastollakin mielestäni oikein hyvää ja asiantuntevaa hoitoa ja ystävällistä kohtelua. Pojot K-HKS:lle!
 
kiitos taas kertomuksista!!! vaikka jokaisessa omat vaikeudet, en silti malta odottaa omaani :confused: päsispä jo itekki!!!!
 
Oksennussupistukset kuulostaa todella rankoilta! Verottaa varmasti voimia.
 
Eli tässä stoori mun synnytyksestä. Anteeksi kun tuli ihan törkeen pitkä, mut kirjotin tän lähinnä itselleni muistiin enkä jaksanut alkaa erikseen tekemään lyhennettyä versiota. Lukekoon ken jaksaa :)

Torstaina 15.5 iski tosi kipeä supistus ihan yöstä, kello oli 20.30 ja pituutta supistuksella taisi olla puolisen minuuttia. Supistus ja se kipu oli jotain ihan eri luokkaa mitä viimeset viikot ennen raskautta olivat olleet joten päässä vähän soi kellot "olisko nyt?" mut yritin hillitä innostukseni. Laitoin ajan kuitenkin mieleen ja sittenhän niitä alkoi tulla lisää n.15min välein. Aiemmin supistukset on tuntuneet mulla selän puolella, menkkamaisena jomotuksena ja kuumotuksena. Mut nää sattu nimenomaan vatsanpuolelle, alavatsaan ja sinne sisälle. Ikään kuin kivisti.

Mies meni kymmenen aikaa nukkumaan, "eiköhän nää lopu viimeistään ku menen nukkumaan" ajattelin. Puolilta öin kömmin itse sänkyyn ja nehän vaan tiheni, väliä n.8min ja supistuksen aikana joutui ihan keskittymään hengitykseen ja paikallaan oleminen oli ehdoton! Kärvistelin sängyssä reilun tunnin ja mies kuorsas vieressä. Puol kahden aikaan nousin ylös ja tosi kovi supistus iski ja veti melkein jalat alta. Sit viimeistään tajusin et nää ei taida mennä levolla enää ohi. Otin gramman panadolia(joka ei auttanut mitään) ja huutelin miestä hereille "tää taitaa alkaa syntymään nyt". Hain suihkuun tuolin ja menin sinne istumaan. Eipä auttanut oikeastaan yhtään, puolisen tuntia kärvistelin siellä ja tulin pois. Mies oli hereillä vaikka kehotin sitä nukkumaan vielä kun voi. Helpommin sanottu kuin tehty.

Jumppapallon päällä istuminen oli helpottavaa ja siinä mä olinkin seuraavat tunnit. katteltiin netflixistä leffaa ja kellotettiin supistuksia. Kolmen aikaan supistuksia tuli jo 6-5 välein ja miehen painostuksesta soitin Naistenklinikalle. kehottivat odotetusti olemaan kotona jos vielä vointi sallii sen. Sallihan se. Mies keitteli aamukahvia ja mä mussutin mansikoita supistusten välissä jumppapallolla heiluen. Neljän jälkeen supistukset alkoi olla ärhäkämpiä ja puol neljä soitettiin uudestaan naikkarille et josko saisi jo tulla. Laittelin vaatteita päälle, pakkattiin laukkuja valmiiksi ja oltiin kaikinpuolin rauhallisin mielin. Taksi tuli ja ovella todettiin et viimeisen kerran meitä on kotona enää vaan me kaksi.

Taksimatka tuntui iäisyydeltä, todellisuudessa varmaan 15-20 min. Kaupunki oli autio ja aamu oli kaunis. pomput tiellä tekivät supistuksista astettä sähäkämpiä.

Viiden jälkeen oltiin sairaalassa ja laittoivat sitten käyrille noin puoleksi tunniksi. Miehen kanssa lyötiin vetoa että kuinka auki oon, mä veikkasin etten 2cm enempää ja mies sano et 5cm. Kätilöopiskelija tuli tsekkaa paikat ja sanoi että auki melkein 5cm. Erävoitto miehelle. Vanhempi kätilö tuli tarkastaa ja sano et ehkä lähempänä kuitenkin 4cm ja reunaa aavistus jäljellä, kalvorakko tuntui selkeästi. Kysyi sitten siinä että "no mites, jäätkö synnyttämään?". Jäätiin.

Kuuden jälkeen päästiin synnytyssaliin jossa toiveiden mukaan odotti jumppapallo, jes! Siinähän se sitten meni, heiluin pallolla ja hengittelin. Kokeilin seitsemän jälkeen ilokaasua mutta totesin sen täysin hyödyttömäksi. Vuoron vaihdon jälkeen yritin jälleen suihkua, täysin hyödytöntä. Tai no, olihan siellä mukava istua mut supistusten aikana jokainen asento suihkutuolilla teki olosta todella tukalan.

Yhdeksän aikoihin supistukset taas terävöityvät ja ennakkoajatusten mukaisesti pyysin epiduraalin. Ei sitä kovin kauaa onneksi joutunut odottamaan vaan lekuri tuli nopeaan ja hoiti homman. Neulakammoa mulla ei ole mut ajatus siitä että pistetään selkärankaan ällötti. Yllätykseksi homma ei sattunut ollenkaan, saatin hoidettua supistusten välillä. Muutama supistus tuli vielä ja todella kovina, mutta sitten epiduraali alkoi vaikuttamaan ja helpotti oloa. Sain otettua pienet torkut ja mieskin nukkui nojatuolissa suu auki.

Helpotusta kesti sellaset 1.5h ja sitten pikkuhiljaa alkoi taas tuntumaan. Kätilön ohjeiden mukaisesti heiluin taas jumppapallolla jotta vauva laskeutuisi. Odotettiin että supistukset voimistuisivat hetkeksi ennen uuden epiduraalinlaittoa, edistää kuulemma paremmin avautumista. Olin vieläkin vain sen 5cm auki ja vedetkin menemättä.

Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot joskus 11aikaan jotta vauva pääsisi laskeutumaan kunnolla ja homma etenisi. Laittoivat scalpin vauvan päähän ja pääsin ilokseni yhdestä mahavyöstä eroon. Lapsivesi oli kuulemma ollut vihreää, jälkikäteen papereisa huomasin. Tän jälkeen sain uuden epiduraalin ja sitten taas pienet nokoset. Mies kävi kahviossa vetämässä lihiksen josta sai ilmeen peruustella suuret energiat ja ilot :D

Toisen epiduraalin aikana laitettiin muistaakseni jo oksitosiini-tippa tippumaan että homma etenisi. 12:30 alkoi tuntumaan todellista painetta ja supistukset oli todella kovia. Olin 8cm auki, mutta vauva vielä liian ylhäällä. Pään asento ei ollut optimaalinen mutta mun lantio kuulemma sen verran tilava ettei tuottaisi ongelmia vaikkei siitä enää kääntyisi. Yritin käydä vessassa mutta huimaus iski kovin päälle ja mut käskettiin sänkyyn.

Kolmannen tujauksen epiduraalia sain siinä ehkä vähän ennen klo 13. Kätilö käski soittamaan kelloa kun alkaa olemaan paineen tunne sietämätön.Olin torkuissa, supistuskipu ei tuntunut mutta paineen tunne supistuksen aikana oli uskomaton, kuin olisi keilapallo työntynyt kakkosesta. 13:45 soiteltiin kätilö paikalle että nyt tuntuu jotakin. Jokaisen supistuksen aikana yritin olla rentona ja antaa vauvan laskeutua, näköjään onnistuneesti.

13:55 alettiin hommiin. Kylkiasento tuntui parhaimmalta ja toisella kädellä pidin toista jalkaani ylhäällä. Joka supistuksella sain 3 hyvää ponnistusta ja nopeasti se pää sieltä alkoikin tulemaan. Keilapallo hanurissa-tunne oli ihan uskomaton ja olin melkein varma et vauva tulee kakkosesta ulos. Pahin kipu oli kolmen supistuksen aikana, kuulemma silloin kun nenä oli tulossa. Niiden supistusten välissä kirosin ja huusin ai, mutta muuten vaan pihisin punaisena. Pää kun oli ulkona, ah kun tuntu helpotusta ja seuraavalla pienellä vaivattomalla ponnistuksella mötkähti vauva ulos. Silloin ensimmäisen kerran koko 25min pituisen ponnistuvaiheen aikana avasin silmät. Kurkkasin alas ja siellä se meidän mötkäle näkyi ja rääkyi kuin viimeistä päivää. Kätilö putsas häntä vähän ja nosti sitten tytön mun rinnalle rääkymään. Tyttö syntyi 14.20

Istukka tuli kanssa heti perään ja sittenhän siellä alapäässä jengia jotain duunasi melkein tunnin. Kyselin heti repeämistä mut vastaus oli vaan "vartoo hetki ku kattellaan eka". Mulla oli tullut pieni repeämä johonkin tonne alas mut sijainti huono eli joku suoni ja se sitten pulppusi sieltä oikeen urakalla. Tikkien määrää en vieläkään tiedä, kun ei niitä kuulemma lasketa vaan laitetaan sen mitä tarvii. Kohtua myöskin paineltiin samassa syssyssä monesti. Hommat ku oli hoidettu niin tyttö siirrettiin mun kyljelle ja sai ensi-imut. Saatiin olla rauhassa kolmistaan salissa melkein tunti ennen kun meille tuotiin syötävää, kukaan ei käynyt häiriimässä. Sitten sen jälkeen pääsin suihkuun ja kätilö mittas ja putsas ja tytön. (tätä mietittiin et miks miehelle et annettu sitä hommaa, eikä sit osattu kysyä). Puol kuuden jälkeen päästiin perhehuoneeseen.

Olo oli mulla ihan hyvä, huippas seistessä kyllä mut pahoja kipuja ei ollut. Tunnin välein kätilö kävi painelemassa kohtua ja siitähän sit tulikin ongelmallinen. Hyytymää tuli aivan liikaa ja vuoto ei lakannut. Siinä sit kokeiltiin katetrointia(jos rakko täys niin kohtu ei pääse laskemaan tms) ja sain supistavaa lääkettä niin suoneen ku kakkoseenkin. Ei auttanut. Sit tuli kaikista pahin. Lääkäri tuli tutkimaan että johtuuko vuoto toosan repeämästä vai kohdusta. Mikään synnytyksessä, ei edes se kipein kohta ponnistusvaiheessa, sattunut niin paljon kuin toi tutkimus. En tiedä tarkalleen mitä se siellä alhaalla teki, mut kuulin aluksi sanat "taitokset" ja sen peruusteella oon päätellyt, että se tunki ja painoi niillä taitoksillä sinne toosaan ja repeämäkohtaan. Nyt mä huusin ja kovaa. Se kipu oli jotain järkyttävää. Ja siihen yhdistettynä kohdun painaminen, jotain kamalaa. Jälkikäteen huvittaa että synnytys ei tuntunut missää ton jälkeen.

Päätyivät sitten siihen että pitää tehdä kaavinta, ja nopeesti. 5min päätöksestä mua tultiin jo hakemaan 21.30. Sit iski itku, oikeastaan ulvominen. Mies oli selvästi peloissaan ja paniikissa, vaikka eihän tossa nyt järjellä ajateltuna mitään hätää ollut, aika yleistä ymmärtääkseni. Nukutuksessa oisivat tehneet, mut olin just syönyt joten spinaali. No, ei se onnistunut 3 yrityksestä huolimatta niin sitten mentiin epiduraalilla. Ei siinä toimenpiteessä kauaa kestänyt, olin rauhottavista pää ihan sekaisin kaviot kohti kattoa. Heräämössä jouduin olemaan melkein yhteen asti kun labra sähläs yms. Tytölle oli annettu sillä välin 10min pullosta maitoa ja mies oli päässyt harjoittelemaan vaipanvaihtoa.Yöllä ei paljoa tullut unta kun en raaskinut laskea katsetta tytöstä. Melkein 40h valvomista takana muutamia nokosia lukuunottamatta.

Menetin synnytyksen ja illan aikana verta 2000ml ja leikkurissa sain sitten 2 pussia verta.Ei ihme että oon vieläkin kalpea kun hemppa on siinä 90 tienoilla.

Kaiken kaikkiaan mulle synnytys oli tosi hieno ja hyvä kokemus ja siitä jäi mulle yksinkertaisesti hyvä fiilis. Annoinkin sille arvosanaksi 9. Sattuihan se paljon ja oli rankkaa, mut hienoa se oli. Kestoa synnytyksellä oli laskutavasta riippuen joko n. 17h tai vajaa 12h (kätilöt oli erimieltä että alkoiko jo silloin 20.30 vai vasta kun supistukset oli 5min välein). Ensisynnyttäjänä molemmat ajat tuntuu tosi hyviltä :)

Ja sairaalan henkilökunnasta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, kaikki olivat osaavia ja ihania eikä parempaa ois voinut toivoa! Etenkin synnytyksessä mukana ollut kätilö, kun sitä pelkäsin et jos sen kanssa ei sitten kemiat kohtaaakaan mutta pyh, hienosti meni!

Synnyttäisin mielelläni uudestaan heti tarpeen vaatiessa :p
 
Takaisin
Top