Eli tässä stoori mun synnytyksestä. Anteeksi kun tuli ihan törkeen pitkä, mut kirjotin tän lähinnä itselleni muistiin enkä jaksanut alkaa erikseen tekemään lyhennettyä versiota. Lukekoon ken jaksaa :)
Torstaina 15.5 iski tosi kipeä supistus ihan yöstä, kello oli 20.30 ja pituutta supistuksella taisi olla puolisen minuuttia. Supistus ja se kipu oli jotain ihan eri luokkaa mitä viimeset viikot ennen raskautta olivat olleet joten päässä vähän soi kellot "olisko nyt?" mut yritin hillitä innostukseni. Laitoin ajan kuitenkin mieleen ja sittenhän niitä alkoi tulla lisää n.15min välein. Aiemmin supistukset on tuntuneet mulla selän puolella, menkkamaisena jomotuksena ja kuumotuksena. Mut nää sattu nimenomaan vatsanpuolelle, alavatsaan ja sinne sisälle. Ikään kuin kivisti.
Mies meni kymmenen aikaa nukkumaan, "eiköhän nää lopu viimeistään ku menen nukkumaan" ajattelin. Puolilta öin kömmin itse sänkyyn ja nehän vaan tiheni, väliä n.8min ja supistuksen aikana joutui ihan keskittymään hengitykseen ja paikallaan oleminen oli ehdoton! Kärvistelin sängyssä reilun tunnin ja mies kuorsas vieressä. Puol kahden aikaan nousin ylös ja tosi kovi supistus iski ja veti melkein jalat alta. Sit viimeistään tajusin et nää ei taida mennä levolla enää ohi. Otin gramman panadolia(joka ei auttanut mitään) ja huutelin miestä hereille "tää taitaa alkaa syntymään nyt". Hain suihkuun tuolin ja menin sinne istumaan. Eipä auttanut oikeastaan yhtään, puolisen tuntia kärvistelin siellä ja tulin pois. Mies oli hereillä vaikka kehotin sitä nukkumaan vielä kun voi. Helpommin sanottu kuin tehty.
Jumppapallon päällä istuminen oli helpottavaa ja siinä mä olinkin seuraavat tunnit. katteltiin netflixistä leffaa ja kellotettiin supistuksia. Kolmen aikaan supistuksia tuli jo 6-5 välein ja miehen painostuksesta soitin Naistenklinikalle. kehottivat odotetusti olemaan kotona jos vielä vointi sallii sen. Sallihan se. Mies keitteli aamukahvia ja mä mussutin mansikoita supistusten välissä jumppapallolla heiluen. Neljän jälkeen supistukset alkoi olla ärhäkämpiä ja puol neljä soitettiin uudestaan naikkarille et josko saisi jo tulla. Laittelin vaatteita päälle, pakkattiin laukkuja valmiiksi ja oltiin kaikinpuolin rauhallisin mielin. Taksi tuli ja ovella todettiin et viimeisen kerran meitä on kotona enää vaan me kaksi.
Taksimatka tuntui iäisyydeltä, todellisuudessa varmaan 15-20 min. Kaupunki oli autio ja aamu oli kaunis. pomput tiellä tekivät supistuksista astettä sähäkämpiä.
Viiden jälkeen oltiin sairaalassa ja laittoivat sitten käyrille noin puoleksi tunniksi. Miehen kanssa lyötiin vetoa että kuinka auki oon, mä veikkasin etten 2cm enempää ja mies sano et 5cm. Kätilöopiskelija tuli tsekkaa paikat ja sanoi että auki melkein 5cm. Erävoitto miehelle. Vanhempi kätilö tuli tarkastaa ja sano et ehkä lähempänä kuitenkin 4cm ja reunaa aavistus jäljellä, kalvorakko tuntui selkeästi. Kysyi sitten siinä että "no mites, jäätkö synnyttämään?". Jäätiin.
Kuuden jälkeen päästiin synnytyssaliin jossa toiveiden mukaan odotti jumppapallo, jes! Siinähän se sitten meni, heiluin pallolla ja hengittelin. Kokeilin seitsemän jälkeen ilokaasua mutta totesin sen täysin hyödyttömäksi. Vuoron vaihdon jälkeen yritin jälleen suihkua, täysin hyödytöntä. Tai no, olihan siellä mukava istua mut supistusten aikana jokainen asento suihkutuolilla teki olosta todella tukalan.
Yhdeksän aikoihin supistukset taas terävöityvät ja ennakkoajatusten mukaisesti pyysin epiduraalin. Ei sitä kovin kauaa onneksi joutunut odottamaan vaan lekuri tuli nopeaan ja hoiti homman. Neulakammoa mulla ei ole mut ajatus siitä että pistetään selkärankaan ällötti. Yllätykseksi homma ei sattunut ollenkaan, saatin hoidettua supistusten välillä. Muutama supistus tuli vielä ja todella kovina, mutta sitten epiduraali alkoi vaikuttamaan ja helpotti oloa. Sain otettua pienet torkut ja mieskin nukkui nojatuolissa suu auki.
Helpotusta kesti sellaset 1.5h ja sitten pikkuhiljaa alkoi taas tuntumaan. Kätilön ohjeiden mukaisesti heiluin taas jumppapallolla jotta vauva laskeutuisi. Odotettiin että supistukset voimistuisivat hetkeksi ennen uuden epiduraalinlaittoa, edistää kuulemma paremmin avautumista. Olin vieläkin vain sen 5cm auki ja vedetkin menemättä.
Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot joskus 11aikaan jotta vauva pääsisi laskeutumaan kunnolla ja homma etenisi. Laittoivat scalpin vauvan päähän ja pääsin ilokseni yhdestä mahavyöstä eroon. Lapsivesi oli kuulemma ollut vihreää, jälkikäteen papereisa huomasin. Tän jälkeen sain uuden epiduraalin ja sitten taas pienet nokoset. Mies kävi kahviossa vetämässä lihiksen josta sai ilmeen peruustella suuret energiat ja ilot :D
Toisen epiduraalin aikana laitettiin muistaakseni jo oksitosiini-tippa tippumaan että homma etenisi. 12:30 alkoi tuntumaan todellista painetta ja supistukset oli todella kovia. Olin 8cm auki, mutta vauva vielä liian ylhäällä. Pään asento ei ollut optimaalinen mutta mun lantio kuulemma sen verran tilava ettei tuottaisi ongelmia vaikkei siitä enää kääntyisi. Yritin käydä vessassa mutta huimaus iski kovin päälle ja mut käskettiin sänkyyn.
Kolmannen tujauksen epiduraalia sain siinä ehkä vähän ennen klo 13. Kätilö käski soittamaan kelloa kun alkaa olemaan paineen tunne sietämätön.Olin torkuissa, supistuskipu ei tuntunut mutta paineen tunne supistuksen aikana oli uskomaton, kuin olisi keilapallo työntynyt kakkosesta. 13:45 soiteltiin kätilö paikalle että nyt tuntuu jotakin. Jokaisen supistuksen aikana yritin olla rentona ja antaa vauvan laskeutua, näköjään onnistuneesti.
13:55 alettiin hommiin. Kylkiasento tuntui parhaimmalta ja toisella kädellä pidin toista jalkaani ylhäällä. Joka supistuksella sain 3 hyvää ponnistusta ja nopeasti se pää sieltä alkoikin tulemaan. Keilapallo hanurissa-tunne oli ihan uskomaton ja olin melkein varma et vauva tulee kakkosesta ulos. Pahin kipu oli kolmen supistuksen aikana, kuulemma silloin kun nenä oli tulossa. Niiden supistusten välissä kirosin ja huusin ai, mutta muuten vaan pihisin punaisena. Pää kun oli ulkona, ah kun tuntu helpotusta ja seuraavalla pienellä vaivattomalla ponnistuksella mötkähti vauva ulos. Silloin ensimmäisen kerran koko 25min pituisen ponnistuvaiheen aikana avasin silmät. Kurkkasin alas ja siellä se meidän mötkäle näkyi ja rääkyi kuin viimeistä päivää. Kätilö putsas häntä vähän ja nosti sitten tytön mun rinnalle rääkymään. Tyttö syntyi 14.20
Istukka tuli kanssa heti perään ja sittenhän siellä alapäässä jengia jotain duunasi melkein tunnin. Kyselin heti repeämistä mut vastaus oli vaan "vartoo hetki ku kattellaan eka". Mulla oli tullut pieni repeämä johonkin tonne alas mut sijainti huono eli joku suoni ja se sitten pulppusi sieltä oikeen urakalla. Tikkien määrää en vieläkään tiedä, kun ei niitä kuulemma lasketa vaan laitetaan sen mitä tarvii. Kohtua myöskin paineltiin samassa syssyssä monesti. Hommat ku oli hoidettu niin tyttö siirrettiin mun kyljelle ja sai ensi-imut. Saatiin olla rauhassa kolmistaan salissa melkein tunti ennen kun meille tuotiin syötävää, kukaan ei käynyt häiriimässä. Sitten sen jälkeen pääsin suihkuun ja kätilö mittas ja putsas ja tytön. (tätä mietittiin et miks miehelle et annettu sitä hommaa, eikä sit osattu kysyä). Puol kuuden jälkeen päästiin perhehuoneeseen.
Olo oli mulla ihan hyvä, huippas seistessä kyllä mut pahoja kipuja ei ollut. Tunnin välein kätilö kävi painelemassa kohtua ja siitähän sit tulikin ongelmallinen. Hyytymää tuli aivan liikaa ja vuoto ei lakannut. Siinä sit kokeiltiin katetrointia(jos rakko täys niin kohtu ei pääse laskemaan tms) ja sain supistavaa lääkettä niin suoneen ku kakkoseenkin. Ei auttanut. Sit tuli kaikista pahin. Lääkäri tuli tutkimaan että johtuuko vuoto toosan repeämästä vai kohdusta. Mikään synnytyksessä, ei edes se kipein kohta ponnistusvaiheessa, sattunut niin paljon kuin toi tutkimus. En tiedä tarkalleen mitä se siellä alhaalla teki, mut kuulin aluksi sanat "taitokset" ja sen peruusteella oon päätellyt, että se tunki ja painoi niillä taitoksillä sinne toosaan ja repeämäkohtaan. Nyt mä huusin ja kovaa. Se kipu oli jotain järkyttävää. Ja siihen yhdistettynä kohdun painaminen, jotain kamalaa. Jälkikäteen huvittaa että synnytys ei tuntunut missää ton jälkeen.
Päätyivät sitten siihen että pitää tehdä kaavinta, ja nopeesti. 5min päätöksestä mua tultiin jo hakemaan 21.30. Sit iski itku, oikeastaan ulvominen. Mies oli selvästi peloissaan ja paniikissa, vaikka eihän tossa nyt järjellä ajateltuna mitään hätää ollut, aika yleistä ymmärtääkseni. Nukutuksessa oisivat tehneet, mut olin just syönyt joten spinaali. No, ei se onnistunut 3 yrityksestä huolimatta niin sitten mentiin epiduraalilla. Ei siinä toimenpiteessä kauaa kestänyt, olin rauhottavista pää ihan sekaisin kaviot kohti kattoa. Heräämössä jouduin olemaan melkein yhteen asti kun labra sähläs yms. Tytölle oli annettu sillä välin 10min pullosta maitoa ja mies oli päässyt harjoittelemaan vaipanvaihtoa.Yöllä ei paljoa tullut unta kun en raaskinut laskea katsetta tytöstä. Melkein 40h valvomista takana muutamia nokosia lukuunottamatta.
Menetin synnytyksen ja illan aikana verta 2000ml ja leikkurissa sain sitten 2 pussia verta.Ei ihme että oon vieläkin kalpea kun hemppa on siinä 90 tienoilla.
Kaiken kaikkiaan mulle synnytys oli tosi hieno ja hyvä kokemus ja siitä jäi mulle yksinkertaisesti hyvä fiilis. Annoinkin sille arvosanaksi 9. Sattuihan se paljon ja oli rankkaa, mut hienoa se oli. Kestoa synnytyksellä oli laskutavasta riippuen joko n. 17h tai vajaa 12h (kätilöt oli erimieltä että alkoiko jo silloin 20.30 vai vasta kun supistukset oli 5min välein). Ensisynnyttäjänä molemmat ajat tuntuu tosi hyviltä :)
Ja sairaalan henkilökunnasta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, kaikki olivat osaavia ja ihania eikä parempaa ois voinut toivoa! Etenkin synnytyksessä mukana ollut kätilö, kun sitä pelkäsin et jos sen kanssa ei sitten kemiat kohtaaakaan mutta pyh, hienosti meni!
Synnyttäisin mielelläni uudestaan heti tarpeen vaatiessa