Synnytyskertomukset

Keskustelun 'Laskettu aika toukokuussa 2014' aloitti röppö, 15 huhti 2014.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Ele84 Näppärä viestien naputtelija

    Josko sitä kerkiäisi runoilemaan oman synnytyskertomuksen. Sunnuntaina 11.5. (Äitienpäivä) koko päivän supisteli varsin rajusti. Kellotettaessa taajuus vaihteli puolesta tunnista kahdeksaan minuuttiin ja kesto puolesta minuutista kahteen. Soittelin synnärillekin, mutta kehottivat vielä olemaan kotona. Illalla menin nukkumaan yhdentoista aikaan ja heräsin yhdeltä rajuun suoistukseen. Näitä 0-10 asteikolla 5 tason suppareita tuli melko taajaan ja puoli kolme siirryin suihkuun. Aina supistuksen aikana päästin kuumaa vettä alavatsalle ja synnytyslauloin omaa mölinääni. Mieskin heräsi, söi ja panikoi pesuhuoneen oven takana. Käskin nukkumaan ja sanoin, että kuudelta lähdetään, vaikkei taajuus olisikaan vielä viittä minuuttia, koska kipu supistuksissa oli jo kova. Lopulta puoli kuuden aikaan lähdettiin kohti sairaalaa ja vähän ennen seitsemää pääsin käyrille. Piirtyi nättejä pitkiä supistuksia, mutta edeleen aika harvaan. Olin neljä senttiä auki. Koska olo oli hyvä, lähdettiin miehen kanssa sairaalan ruokalaan aamupalalle.

    Aamupalalta palattiin yhdeksän aikaan edelleen kovissa, mutta harvoissa (n. 15min välein) supistuksissa. Olin kuitenkin auki jo viisi senttiä, joten mut siirrettiin synnytyssaliin. Kello 12 asti homma eteni hienosti suihkussa, pallolla ja keinutuolissa. Selkäkipuja helpotti hienosti TENS-laite ja muuten supistuskivut kestin ilman mitään. Sitten homma tyssäsi kokonaan. Avautuminen pysähtyi ihan totaalisesti 7cm päästyään. Klo15 puhkaistiin kalvot, laitettiin kohdunduun puudute ja tipalla oksitosiinia. Sen jälkeen alkoikin tuskien taival. Supistukset olivat todella kipeitä, 12h hereilläolo alkoi tuntua päässä ja kropassa, eikä synnytys tosiaan edennyt ollenkaan!

    Puoli seitsemältä laitettiin epiduraali, joka helpotti hetkeksi, hieman jälkeen yhdeksän toinen annos. Samalla meillä vaihtui kätilö. Uusi kätilö ei ollut ollenkaan mun makuun! Hän oli sellainen "lässyttäjä", mikä ärsytti suunnattomasti siinä vaiheessa. Yhdentoista aikaan pyytelin uutta annosta epiduraalia, mutta sain sen vasta puolen yön aikaan. Se vuorokauden viiminen tunti oli elämäni kamalin. Mä tärisin kivusta ja väsymyksestä ihan koko ihminen, en pystynyt puhumaan, huutamaan, olemaan paikallani tai liikkumaan. Mies oli aivan hysteerinen, koska näki kuinka pihalla mä olin. Lopulta sain sen kolmannen epin ja nukuinkin noin vartin. Kello 18 lähtien oksitosiinin määrää oli kasvatettu 12-24-36-42-56-60 milliä/tunti, eli maksimeilla mentiin.

    Lopulta puolen yön aikaan kohdunsuu aukesi 7 sentistä 10 senttiin reilun tunnin aikana. Olin siis 7cm auki yli kahdeksan tuntia! Ponnistusvaihe alkoi yhden aikaan yöllä ja kesti tunnin. Aluksi ponnistin kylkiasennossa, mkä oli tpdella epämukavaa, mutten älynnyt pyytää asennon vaihtoa. Lopulta huono asento johti siihen, etten pelännyt enää supistuskipuja, vaan supistusten välillä kramppaavaa selkää! Mulla kesti ponnistusvaihe sen takia melko kauan, että mun supistukset ei missään vaiheessa tulleet 5min välein, vaan 8min, mutta kesto oli joka kerta melkein kaksi minuuttia. Kun kätilö pyysi lopulta mua kääntymään selälleni, niin alkoikin tapahtua! Ponnistaminen oli paljon helpompaa, eikä selkäkrampit haitanneet niin paljoa. Lopulta poju syntyi tiistaiaamuna 01.59 ja jälkeiset 6min myöhemmin. Jos se kätilö olisi vielä kerrankin silittänyt mun reittä ja kehunut hienosta ponnistuksesta, niin mä olisin paiskannut sitä istukalla!

    Repe oli syntyessään 3990g painava, 52cm pitkä ja pään ympärys oli 37cm. Alkuun hengitys oli hiukka ponnistavaa, väri ja ärtyvyys heikkoja, joten pisteet 7/8. Mulle tuli II-asteen repeämiä pari, jotka tikattiin puudutuksessa.

    Positiivista: kipu oli kestettävissä ilman lääkkeitä niin kauan, kun ei laitettu oksitosiinia, synnytys olisi ollut jopa helpohko, jos avautuminen olisi jatkunut samaa tahtia koko ajan, mua kuunneltiin tosi hyvin ja mulla oli koko ajan turvallinen olo.

    Negatiivista: kiire synnärillä välillä myöhästytti toimenpiteitä, esim. Lisäpuudutteen saamista, osastolle päästyäni klo5 aamulla vauva nostettiin mun viereen, mulle annettiin särkylääkkeet ja toivotettiin hyvää yötä. Ensisynnyttäjänä yli vuorokauden hereilläolon ja pitkän synnytyksen jälkeen koin tämän melko rajuna toimenpiteenä. En tiennyt mitään mistään, missä ja milloin vaihdan vaipan, koska imetän, mistä saan ruokaa... Aamullakin näihin kysymyksiin vastasi kämppikseni eikä suinkaan henkilökunta.

    Olipas romaani! Ja sekavakin! Noh, nyt ei pysty parempaan...
    • Tykkään Tykkään x 10
  2. HKI00550 Varmaotteinen viestittelijä Toukokuunmammat 2014

    Mahtavia kertomuksia! Multakin on tulossa tänne romaani, jos tää tissitakiainen jossain vaiheessa pitää vähän pidemmän tauon ruokailussa ja vieraita ramppaa vähemmän.
    • Tykkään Tykkään x 1
  3. Sesilia Kommentoinnin ninja Toukokuunmammat 2014

    Samoin, kiitos tarinoista! Musta on ainaski kiva lukea oikein yksityiskohtasia sepostuksia, helpottaa omien mielikuvien luomista synnytyksestä joka vielä edessä!
  4. Kyfixfix Seurustelun sensei Toukokuunmammat 2014

    Kiitos taas kertomuksista!!! Näitä on tosi kiva lukea!!!!
  5. Ameeba Seurustelun sensei Lokakuunmammat 2015 Toukokuunmammat 2014 Huhtikuunmammat 2014

    Ja niin ihanan erilaisia kaikki! Kamaliakin, liikuttavia ja upeita hetkiä!
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  6. HKI00550 Varmaotteinen viestittelijä Toukokuunmammat 2014

    Nyt tulee omani! Sori että tuli näin pitkä, mäkin kirjoitin tätä itseäni varten ja sanatulvaa oli vaikea rajoittaa.

    ---

    Käynnistyminen

    Torstaina 15.5. olin vielä sisätutkimuksessa kokonaan kiinni. Kohdunsuu oli niin ylhäällä, ettei siihen meinannut ylettää.

    Kunnon supistukset alkoivat pe-iltana 16.5. Valvoin yön lueskellen ja latasin puhelimeen kellotussovelluksen.

    Lauantaiaamuna otin TENS-laitteen käyttöön ja se toimi hyvin. Sain aamupäivällä muutaman tunnin torkku-unta supistusten väleissä. Liikkuessa supistuskipu helpotti, joten kävimme ravintolapäivässä ja pihakirppistapahtumassa.

    Illalla supistukset kipeytyivät entisestään ja uikutin ääneen jokaisen supistuksen ensimmäisen puolen. Varsinkin makuuasennossa oli vaikeaa. TENS oli ahkerassa käytössä. Tahti tiivistyi tasaisesti yöllä ja sunnuntaiaamuna tiesin, että sairaalaan olisi pian lähdettävä. Soitin Kättärille, mutta päätimme sinnitellä vielä kotona.

    Myöhemmin synnytyksen käynnistymishetkeksi kirjattiin 10:00 sunnuntaina. Iltapäivällä, kai kolmen hujakoilla, lähdimme kohti sairaalaa, vaikka olisin varmaan voinut vielä vähän odottaakin.

    Kätilöopistolla oli ruuhkaa, joten jouduimme odottamaan tutkimusta aika pitkään. Kysyin ammehuonetta ja kuulin, että sellainen olisi luultavasti pian vapaana – palstalla selvisi myöhemmin, että Mrs V synnytti siellä juuri.

    KLo 15:30 sunnuntaina selvisi että olin neljä senttiä auki, en joutuisi palaamaan kotiin! Odottelua jatkui vielä, koska meneillään oli hurjan monta synnytystä.



    Amme oli mahtava. Sydänkäyrä- että supistusanturien paikallaanpysymisen kanssa oli ongelmia, koska mahani oli todella pinkeä ja pyöreä. Kätilö päätti lopulta luopua käyrien jatkuvasta seuraamisesta ja kävi vain välillä etsimässä sydänääniä, jolloin itsekin vapauduin hankalien anturien kanssa puljaamisesta.

    Supistusten ottamiseen amme ja pystyasento olivat parhaita, keinutuoli ja konttausasento ok, pallo epämiellyttävä. Sängylle en suostunut ollenkaan, jo kotona makuuasento oli ollut niin kamala. Univelka vaivasi. Ammeessa ja keinutuolissa pystyin välillä torkahtelemaan. Tunnelma oli hyvä ja epäsairaalamainen.

    Toinen sisätutkimus tehtiin klo 23:30: viisi senttiä. Olin auennut kahdeksan tunnin aikana vain sentin. Tuntui lannistavalta. Tulossa olisi pitkä synnytys. Uupumus alkoi painaa entistä enemmän.

    Palasin altaaseen ja aloin kääntyä henkisesti sisäänpäin. Mies kampasi tukkaa ja hieroi sormien akupisteitä (whatever, ei ne mitään akupisteitä olleet, mutta rauhallinen kosketus tuntui hyvältä.) Jossain vaiheessa naapurihuoneesta kuului kovaa kauhuelokuvamaista kirkumista monen minuutin ajan. Kätilö katosi hoitamaan hätätilannetta.

    Puolenyön jälkeen oli kivuliaampaa ja supistuksiin alkoi liittyä ponnistamisen tarvetta, jota jouduin pidättelemään. Kokeilin ilokaasua ja se toimi todella hyvin.

    Aamuyöllä sikiön sydänäänet olivat liian monotoniset – lämpimässä vedessä oli liian rauhallista – ja minut käskettiin jaloittelemaan. Se toimi. Mies oli onneksi tilanteen päällä: hän tajusi että sikiö oli saatava pysymään jatkossa hereillä tai amme kiellettäisiin kokonaan. Hän patisti minua kävelemään ympyrää. Itse olin aika pihalla enkä tajunnut miksi en saisi vain istua kiikkutuolissa silmät kiinni, mutta tottelin kiltisti. Supistukset otettiin hitaidentanssimisasennossa, mikä olikin tosi hyvä.

    Kätilö oli huolissaan että uupuisin kipuihin, ja alkoi ehdotella epiduraalia tai spinaalia. (Oltiin puhuttu, että yrittäisin luomuna mutta viime kädessä tilanteen mukaan.) Olin jo suostumassa, mutta halusin vielä tietää, olinko auennut yhtään viime tunteina. Ja olinhan minä!

    02:45 olin 9 cm auki. En halunnut puudutuksia. Oli taas tosi kannustava ilmapiiri, loppu menisi nopeasti. Selvisi, että ponnistustarpeen syy oli iso kalvorakkula, joka työntyi jo pitkälle synnytyskanavaan. Kätilö kysyi, puhkaistaanko kalvot vai jaksanko hetken pidätellä todella kovaa ponnistustarvetta. Valitsin pidättelyn, koska ehjillä kalvoilla saisin vielä palata ammeeseen.

    Ponnistuksen pidätteleminen oli synnytyksessä vaikeinta. Tarve oli käsittämättömän vahva ja pystyin estämään sen vain pätkittäin: ponnistin pari sekuntia, sain pysäytettyä, sitten ponnistin taas. Kiemurtelin altaassa ja yritin läähättää maskiin. Miehen silmissä tämä oli ollut todella pelottavaa.

    Ponnistusvaihe

    03:30 vedet menivät ammeeseen ja hetkeä myöhemmin olin 10 cm auki. Kätilö alkoi valmistella synnytysjakkaraa. Siinä oli tosi vaikea ponnistaa. Pian kätilö huomasi lapsivedessä vähän vihreää ja käski siirtymään kyljelleni sängylle, jotta saisi lapsen syntyessä hyvän asennon hengitysteiden imurointiin. Myös kylkiasennossa ponnistaminen oli vaikeaa, mutta olo oli vähän parempi kuin jakkaralla.

    Lopulta sain pään puoliksi ulos ja jalkopäästä huudeltiin, että kohta on valmista. Avustava kätilökin saapui paikalle... mutta supistuksen päättyessä lapsi palasi takaisin sisään.

    Sitten sama toistui uudestaan. Ja uudestaan.

    Vauvalla oli metrin mittainen napanuora kolmella kierroksella käden, jalan ja mahan ympäri. Se oli pitänyt hänet tiukasti istukan tuntumassa, hidastanut laskeutumista ja lopulta kiskoi vauvaa ponnistusvaiheessa jojona edestakaisin ulkomaailman ja kohdun välissä. Tajusin tämän kätilöiden puheista, mutta onneksi he naureskelivat asialle. Sävystä tiesin olla huolestumatta.

    Sain käskyn yrittää tehdä niin pitkän ponnistuksen kuin suinkin on mahdollista. Kun pää oli neljännen kerran lähes kokonaan ulkona, jatkoin ponnistelua vaikka supistus loppui. Se vei helvetisti voimia, mutta sain hartiat samalla pakerruksella ulos, ja kätilö sai napattua sen verran kiinni ettei napero enää karannut takaisin kohtuun.

    Syntymä

    4:20 maanantaiaamuna syntyi tyttäremme. Kätilö imuroi hengitystiet nopeasti, sitten sain vauvan rinnalle. Hyvänvärinen, takatukkainen lapsi tapitti tiukasti silmiin ja hengitti kiivaasti. Pari minuuttia myöhemmin aurinko nousi. Rauhallisen tuijotteluhetken jälkeen vauva alkoi hamuta rintaa. Istukka syntyi heti ja pieni repeämä sai neljä tikkiä.

    Kätilö vaihtoi kanssamme pari sanaa hyvin menneestä synnytyksestä. "Oli tosi mukavaa, voisin heti synnyttää uudestaan", sanoin. Saimme kehuja saumattomasta yhteispelistä, vauva sai kehuja valppaudesta ja nopeasta suunnistamisesta tissille.

    Yleishuomiona: oli tosi mahtavaa, että kaikki meni niin "hipisti". Synnytystä ei edistetty keinotekoisesti, ilokaasu oli ainoa kivunlievitys, ja sydän- ja supistuskäyriä seurattiin vain välttämättömän minimin verran. Koko 18 tunnin aikana kävin makuuasennossa vain sisätutkimuksia ja ponnistusvaiheen loppua varten. Sisätutkimuksia tehtiin vähän, joten en jäänyt miettimään synnytyksen etenemistä, vaan otin supistuksen kerrallaan.

    Hippeily ei ollut minulle alunperin mikään erityinen toive, mutta nyt kaikki loksahti kohdalleen ja sain tuntea olevani joka hetki itse kontrollissa. Tämä johtuu tietenkin pitkälti hyvästä tuurista, mutta kätilöiden ja miehen asenne oli myös ratkaisevaa.

    Nyt tajuan, miten sama asia voi olla tuskallinen, hidas, vaikea ja välillä mahdottoman tuntuinen – ja silti täydellinen. Annoin synnytyskokemukselle kymmenen pistettä.
    • Tykkään Tykkään x 17
    Last edited: 23 touko 2014
  7. Hannastiina12 Sanavalmis juttuseppä Toukokuunmammat 2014

    Olipa upea synnytys HKI!! Ihaninta oli ehkä tuo teidän hitaiden tanssiminen :)
    • Tykkään Tykkään x 1
  8. Lucy Sanavalmis juttuseppä Toukokuunmammat 2014

    Kiitos kaikille tarinansa kertoneille. Näitä on tosi mielenkiintoista lukea :Heartred
  9. Kyfixfix Seurustelun sensei Toukokuunmammat 2014

    hieno tarina HKI!!!
  10. Aretha Seurustelun sensei Toukokuunmammat 2014

    Voi, HKI:n synnytys oli juuri sellainen mitä itsekin alunperin toivoin.
  11. Jenskuli Keskustelun kolmiottelija Toukokuunmammat 2014

    Kiitos kertomuksistanne! Mielekästä luettavaa!
  12. Muruska Kommentoinnin ninja Toukokuunmammat 2014

    Todella hieno kertomus HKI ja onnittelut vielä! Haaveilen itse niin paljon ammeesta, mutta epäilen vahvasti, että sinne pääsen. Yksi amme siellä on, mutta saas nähdä. Todella motivoiva kertomus
  13. Ameeba Seurustelun sensei Lokakuunmammat 2015 Toukokuunmammat 2014 Huhtikuunmammat 2014

    Samastuin HKI sun kertomukseen taas kun vauva meni jojona edestakaisin kohdun ja ulkomaailman välillä. Tosin meillä siitä syystä, että vauvan napanuora oli ihan älyttömän lyhyt, vain 30 cm ja sen takia ponnistusvaihe kesti tunnin kun vauvan piti saada jojotella.
  14. HKI00550 Varmaotteinen viestittelijä Toukokuunmammat 2014

    Ameeba, jotkut vaan tykkää synnyttämisestä niin että synnyttää saman lapsen monta kertaa...

    Sitä muuten vielä, että aina väitetään, että kyllä naisen keho tietää mitä ponnistaessa tulee tehdä. Bullshit! Multa katosi vesien menon jälkeen kokonaan havainto siitä, mihin suuntaan sitä lasta pitäisi tunkea, ja hengitinkin aluksi ihan väärin. Onneksi muistin että joku oli täällä palstalla sanonut, että ponnistaminen tuntuu kakkaamiselta. Sillä ohjeella sitten menin. Kiitos, kuka sitten olitkin!
    • Tykkään Tykkään x 1
  15. lyyti Keskustelujen kuninkuusravaaja Toukokuunmammat 2014

    .
    Last edited: 22 marras 2016
  16. Ameeba Seurustelun sensei Lokakuunmammat 2015 Toukokuunmammat 2014 Huhtikuunmammat 2014

    Mulla kätilö tunki kädet rämpsään oikeaa suuntaa näyttäkseen ja mä vielä jälkeenpäin kiitin häntä siitä :grin Enpä ois sitäkään uskonut sanovani, mut synnytys tekee ihmeitä.
    • Tykkään Tykkään x 2
  17. Lälly Seurustelun sensei Toukokuunmammat 2014 Syysmammat 2016

    Mä en taida tänne mun kauhutarinaa kirjottaa ennen ku kaikki ovat poksahtaneet..
  18. Hannastiina12 Sanavalmis juttuseppä Toukokuunmammat 2014

    Kirjoita vaan Lälly. Kaikki tarinat ovat hyviä. Minä ainakin luen kaikki hyvin mielelläni. Se on fakta, että kaikki ei aina elämässä mene niin kuin on suunnitellut tai toivonut. Pääasia kuitenkin on se, että kaikki loppui hyvin ja onnellisesti.

    Itse mietin tuossa eräänä iltana, että pitäis puhua miehen kans, jos jotain menee synnytyksesssä vikaan, ni pääasia on kuitenkin minun ja vauvan henki. Viekööt sit vaikka mitä elimiä, jos sillä saadaan henki pelastettua.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
  19. Kyfixfix Seurustelun sensei Toukokuunmammat 2014

    joo lälly tänne vaan!!!!! jättäköön lukematta, keitä jännittää :)
    • Tykkään Tykkään x 2
  20. Ameeba Seurustelun sensei Lokakuunmammat 2015 Toukokuunmammat 2014 Huhtikuunmammat 2014

    Samaa mieltä, ei tätä palstaa ole pakko lukea jos ei halua. Rohkeutta Lälly! :) Tarinaa kehiin, tää taitaa olla paras palsta, tykkään näistä synnytyskertomuksista.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
    • Tykkään Tykkään x 1