Synnytys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Michelle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Yöllä heräilin selkäkipuun jonka oletin johtuvan siitä että olisin nukkunut liian pitkään yhdellä kyljellä, käännyin. Ei menny kovin kauaa niin taas sama. No hemmetti käännytään uudestaan. Tätä kesti puoli neljästä puoli yhdeksään kunnes tajusin mistä tässä oli kyse (välillä on lupa olla hidas). Yhdeksältä rupesin kellottamaan supistuksia ja niitä tulikin hienosti alle 10min välein 2 tuntia. Sitten taas yksi 13min väli ja taas pari tuntia alle 10min jne. Jossai kohtaa päivää tuli yksi siihen asti kovimmista supistuksista joka pisti jopa vähän haukkomaan henkeä. Tämän seurauksena tuli ruskeeta vuotoa (päässä pyöri vaan jessjessjess nyt se tulee). Tasaset supistelut jatku ja aina tunnin tai kahden välein tuli yksi pidemmällä tauolla. Kestoltaan supistukset oli 40-90sek. Pääsääntöisesti siinä 50 ja 70sek välissä. Taas tuli aikaisempia paljon kovempi supistus ja sen jälkeen tuli semmonen tunne että pitää päästä vessaan. Limatulppahan se sieltä jäi paperiin (taas kerran kuulen halleluja symfoniaa pääni sisällä). Tässä vaiheessa kello oli jo aikalailla 18 ja supistuksia olin kellottanut 9 tuntia. Minähän olin päättänyt että en todellakaan mene sairaalaan silleen että ne pääsee sanomaan että oon vain sentin auki ja takaisin kotiin. Siinä sitten pyykkiä pestessä, kämppää imuroidessa ja petivaatteita vaihtamalla sain pikkuhiljaa aikaa kulumaan ja 00 päätettiin että nyt on hyvä lähteä. Supistuksia oli siinä vaiheessa tullu 3-8min välein noin 4-5 tuntia ilman ainuttakaan yli 10min taukoa. Matka sairaalaan on lyhyt ja ollaan perillä ja käyrillä aikalailla puoli yhdelta. Noin 20min käyrillä olo ja 4 supistusta. Minun mielestä loistava mutta kätilö oli sitä mieltä että "eihän niitä nyt niin hirveän tasaisesti tule". Ei muuta kuin pöydälle makoilemaan. (tässä kohtaa mietin mielessäni että odotas vaan ku näät et oon jo ainaki 3cm auki) -"kalvo tuntuu" (jessjessjess) -"1cm auki" (&£¥₩€$@#@) Siinä sitten mietittiin vaihtoehtoja. Joko mentäisiin kotiin kärvistelemään ja kuluttamaan parkettia, tai jäisin sairaalaan, saisin piikin ja unilääkkeen. Viiden minuutin pähkäilyn jälkeen totesin että parempi ku saan nukuttua edes vähän jos tämä nyt sitten tästä lähtee käyntiin. Mekko niskaan ja uudestaan käyrille. Päästiin suoraan saliin. (Tätähän en tajunnut ennenkuin itse synnytys alkoi eikä meitä siirretty mihinkään. :D) Mies sai jäädä viereen nukkumaan koska huoneessa oli parisänky. Puolisen tuntia käyriä ja sain jonkin piikin kankkuun ja unilääkkeen. Kivasti lievensi jo seuraavaa supistusta ja hehkutin miehelle loistavaa lääkettä. Nukahdin. Havahduin parin tunnin päästä siihen että oli jo tunnin verran supistellut 5min välein ja aika kovaakin. Soitin kelloa koska tämmöisen käskyn sain. Siinä taas tutkittiin tilanne. Sama kuin sillon kun mentiin sairaalaan (voi v*¥£#) Uudestaan käyrille vaan. Kaikki hyvin ja "yritä nukkua, tässä lämpötyyny". En tietenkään saanut unta koska kivut vaan paheni jatkuvasti. Jouduin herättämään miehen että alkaa hieromaan alaselkää aina kun tuli supistus. Siinä sitten kätilö kävi pistämässä uudestaan käyrille ja sanomassa että seuraava tulee päästää mut pois. (vuoron vaihtoon oli noin 20min aikaa) Näinhän siinä ei käynyt vaan makoilin siinä vielä puoli tuntia yli vuoron vaihdon ja nytten ei edes mies ollut enään siinä hieromassa. (Lähti vajaaksi tunniksi että sai hoidettua itsellensä vapaata ja hakemaan sairaalakassin autosta jne) Siinä kuitenkin uusi kätilö ja opiskelija hurautteli iloisin mielin sisään huoneeseen, mainitsi että käyrät on hyvät ja katotaanpas mikä tilanne on kohdunkaulalla. (Päässäni mietin että samoissa ollaan ku niin vähän aikaakin menny sitte viime tarkistuksen) 6-7cm! (Wuhuuuuuu!!) Odotin vielä jännityksellä kun kätilö tarkisti varmuuden vuoksi tilanteen mutta saman hänkin sai mitaksi. Siinä sitten ruvettiin suunnittelemaan mahdollisia puudutuksia. Minä sanoin heti että epiduralia kiitos! Heidän mielestä pärjäisin ilokaasun kanssa mutta olisivat laittaneet spinaalin tai kohdunkaulapuudutteen. Mies tuli tässä vaiheessa takasin ja pääsin hehkuttaa kuinka reippaasti pärjäsin yksin siihen 7cm asti. Kuiskasin miehelle että haluan sen epiduralin koska olin kärsinyt kivuista jo 24 tuntia. Vaikkakin jälkeenpäin tajusi ettei ne ensimmäiset 10 tuntia kyllä ollu mitään kivuiksi verrattavia jomotuksia. Mies sitten osasi vaatia sitä epiduralia mulle ja sen sainki. Ei montaa supistusta tarvinnut kestää ilokaasun voimin ennenkuin anestesialääkäri oli paikalla. (Kipeitä ku perkele ne kyllä oli. Ilokaasu, mies painelemassa selkää ja jalat täristen makoilin pöydällä) Siinä sitten tökättiin epidurali paikoilleen eikä tuntunut todellakaan yhtään missään. Etukäteen oltiin sovittu että kalvot pukastaan heti kunhan epidurali on paikoillaan ja näin tehtiinkin. Pienenä yllätyksenä tulikin kun kätilö hymyili hieman ja pisti opiskelijan hommiin. Hänhän siinä sitten töksäytti että kokonaan auki ollaan. (Mitääää? Suurinpiirtein kolme supistusta ja 3cm kadonnut?) Sain alkaa ponnistaa pikkuhiljaa. Epidurali ei luonnollisesti ollu vielä vaikuttanu mutta yllättävän äkkiä se puudutti. Vasemman puolen. :D tämän tajusin päätä ponnistaessa. Siinä revettii vähän suuntaan jos toiseenkin ja leikattiin mutta (näin vieläkin järkyttävän kipeenä) voin todeta että kyllä se sen arvoista todellakin oli. En pysty istumaan, kävelemään, pissaamisesta puhumattakaan mutta toi nyytti. <3

Tämän kirjoitin sairaalassa ollessani. Nyt jälkeenpäin on pakko lisätä että kyllähän siinä 6-7 ja 10cm välissä meni useampi tunti (2 ja puol ja ehkä vähän enemmän kuin 3 supistusta :D) mutta aika tuntui menevän todella nopeeta. Sama ponnistusvaiheessa. Luulin että oli menny 20min maksimissaan ja todellisuudessa meni likemmäs 45min. Oikeen hyvä kokemus oli kaikinpuolin. Ainoastaan nää repeemät haittaa menoa. :)
 
Tulipas siitä pitkä. :D pitäkää mielessä että olin synnyttäny 12 tuntia aikasemmim ja valvonu pitkään eli voi olla suht sekavaa tekstiä. :D
 
Kiitos kaikille jotka olette jakaneet kokemuksenne, oikeesti näitä on hienoa lukea ja ainakin itse koen saavani virtuaalisesti henkistä tukea ensi synnytykseen :)
 
Se on kylla hienoo, etta tuo ajantaju haviaa, koska kuka jaksais niita suppareita jos aika matelis yhta hitaasti, ku normaalisti? En mina ainakaan.
 
Mun pitää lakata lukemasta näitä, kun jo kaksi juttua peräkkäin, joissa epiduraali ei ole onnistunut kovin hyvin. :smiley-ashamed004 Just kun aloin lämmetä ajatukselle epiduraalista. :grin

Mutta tosissaan, todella mielenkiintoista lukea näitä. On nämä ainakin mun ennakkoluuloja montaa asiaa kohtaan vähentäneet.
 
Synnytin lapin keskussairaalassa. Kaiken pelasti oikeastaan mahtavat kätilöt! Varsinki siinä viimeisessä koitoksessa ku tuli yövuoron kätilöt niin heidän ansiosta jaksoin :)
Sen ekan epiduraalin laitto erikoistuva lääkäri joka oli laittanu ihan ohi keskilinjan sen, sitte illalla ko sitä laitettiin uudelleen sen laitto anestesialääkäri. Anestesialääkäriki laitto eka ohi keskilinjasta ja huomas sen heti. Siinä vaiheessa kätilön paikale tuli minun mies pitämään minua oikeassa asennossa niin se kolmas meni sitte helposti oikeaan paikkaan. Lääkäri oli oikein kehunu miestä hyväksi asennonpitäjäksi ;) mies siis hoitoalalla ollu myös ja ennenki ollu mukana epiduraalin laitossa.
 
Hanskimus, toivottavasti tämä minun tarina jossa epiduraalin laitto onnistui täydellisesti, luo vähän positiivisemmat fiilikset siihen!

Heräsin viikko sitten to-pe välisenä yönä vähän jälkeen puolen yön kipeeseen supistukseen. Niitä alkoikin tulla jatkuvalla syötöllä n. 5-8min välein ja näin jatkui aina aamu seitsemään asti. Kävin suihkussa ja otin panadolia, hengittelin ja kävelin. Kipeää teki, mutten uskonut että on vielä tosi kyseessä. Olihan laskettuu aikaan vielä 15päivää...
Seiskan maissa patistin miehen töihin ja menin itse nukkumaan. Nukuin kuin tukki, kunnes 11 aikaan heräsim kamalan kipeeseen suppariin. Siitä ne taas alkoi n.5-7min välein, mutten vieläkään ajatellut sen olevan menoa! Makoilin sängyssä puoliltapäivin kun housuun lorahti vähän lapsivettä. Silloin soitin synnärille ja sanovat että voin lähteä tulemaan. Sanoin, että oottelen kuitenkin vielä kotona koska en halunnut että laittavat sieltä takas. Kätilö kysyi onko pitkä matka sairaalaan ja kun sanoin että n.10km niin sanoi että voit olla kotona jos pystyt mutta tullakkin saat vaikka heti. Päädyin menemään vielä kotona suihkuun, miehellekkin sanoin että pysyy vaan vielä töissä että turhaan vielä sieltä lähtee. No sittenpä ne supistukset koveni niin, että soitin suihkunlattialla itkien miehelle että tule ja pian! Sieltä hän minut puoli tuntia myöhemmin löysi, en pystynyt itse liikkumaan enää, niin kovat oli kivut eikä supistukset helpottaneet oikeestaan missään vaiheessa. Siitä sitten äkkiä autoon ja matka oli ihan helvettiä! En edes muista siitä kunnolla mitään. Päästiin synnärille niin kätilö ja mies talutti minut suoraan saliin. Olin 7 senttiä auki ja kätilö meinas ettei epiduraalia enää ehditä antaa. Anelin kuitenkin että tarviin sen, ilokaasusta en oikeen saanu tarpeeksi apua! Onneks kätilö toimi nopeasti ja anestesialääkäri oli paikalla ehkä 15min meidän sinne menon jälkeen. Epiduraalin laitto onnistui hyvin ja nopeasti, eikä sattunut juuri yhtään. Enemmän tuntui se kun kätilö ei löytänyt tipalle suonta kädestä, vaan tökki ainakin 7 eri kohtaan sillä neulalla. Makoilin epiduraalin saannin jälkeen n.20 min sängyssä kunnes kätilö sano että saan lähteä liikkeelle. Koitin käydä pissalla, jota ei tullut ja sitten istuskelin jumppapallon päällä. Epiduraali vaikutti nopeasti ja hyvin, ainoastaan vähän ennen ponnistusta otin ilokaasua kaveriksi supistuksiin, muuten puudutus vei kyllä kivut lähes kokonaan. Ainoastaan paineen tunne tuli aina supistuksen myötä.
Saimme ohjeen soittaa kelloa kun ponnistamisen tarve alkaa. Siihen meni puudutuksen saannista n.40min jonka jälkeen olin kokonaan auki ja sain alkaa ponnistamaan. Ensin ponnistin pari kerta sängyllä ja sitten siirryttiin jakkaralle. Siinä muutama ponnistus ja vauva syntyi. Ponnistusvaiheen kesto 14minuuttia ja voin siis sanoo että suhteellisen "helposti" tuli, mutta olihan se kipu kova myös ponnistaessa! Siinä vaiheessa olisin ehkä kaivannut jo lisää sitä puudutusta, mutta ei sitä ehditty enää laittaa.

Kokonaisuudessaan oltiin sairaalassa 2 tuntia 40minuuttia kun tyttö oli rinnalla. Nopeasti kaikki siis tapahtu. Tämä oli siis ensimmäinen synnytykseni ja siitä jäi kyllä hyvä fiilis. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt lähteä aiemmin sairaalaan, kärsin vähän ns. Turhaan kipuja. Mutta jääräpää kun olen niin halusin olla mahollisimman pitkään kotona.
En osannut etukäteen jännittää synnytystä yhtään vaan luotin että olen sairaalassa ammattilaisten käsissä. Näin juuri olinkin ja kätilö oli kyllä ihana ja ammattitaitoinen. Kertoi koko ajan missä mennään ja osasi hyvin neuvoa ja rauhoittaa.

Repesin aika pahasti. Tikkien määrää ei kerrottu mutta niitä on monessa kerroksessa ja kokoon kursiminen kesti yli tunnnin. Sen koko ajan tyttö sai olla rinnalla. Sitten isä ja kätilö pesi hänet ja vauva meni isän rinnalle ihokontaktiin peiton alle. Minä menin suihkuun ja sen jälkeen siirryttiinkin osastolle perhehuoneeseen.

Jos tästä jäi jotain oleellista uupumaan niin täydentelen vielä, mutta näin se pääpiirteittäin meni.

Tsemppiä kaikille kenellä tämä on vielä edessä. Hyvin se menee! Sattuu, mutta palkinto on sen arvoinen! <3 ja te jo synnyttäneet, olkaa ylpeitä kropastanne ja tästä huikeasta suorituksesta! Ootte kaikki tehneet naisen työn! :)
 
Hanskimus, epidurali toimi mun kohdalla hyvin siinä että se poisti supistuskivut melkeenpä heti kättelyssä mutta virhe tapahtu vissiinkin siinä ku sydänäänten heikkenemisen takia (heikkeni hetkeks ku kalvot puhkaistiin) jouduin olemaan vasemmalla kyljellä ja tämä vissiinkin aiheutti tuon toispuoleisuuden. :) nytte on vieläki vasemman reiden iho tunnoton :D aika hauskan tuntusta.
 
NinjaKirppu, onneks kaikki meni kuitenkin hyvin ja eiköhän tuo puutunut reisikin jossain kohtaa sulla parane. :) Ja hyvä vain kuulla erilaisia kokemuksia niin tulee sitten vähän vähemmän yllätyksiä omalle kohdalle.

Onnea vielä kaikille vauvan saaneille! <3 En ole tainnut erikseen jokaiselle toivotella.
 
Hanskimus, mulla on aivan kamala neulakammo ja pelkäsin synnyttämistäkin enemmän tota epiduraalin laittoa. Suosittelen sitä kyllä lämpimästi vaikka itellä se ei aluks vaikuttanukkaan. :)
 
Tuli vaan mieleen, etta onkohan kukaan joulukuisista (tai muista) synnyttanyt kokonaan ilman kipulaakkeita?
 
Hei!
Sori, mutta kuokin tuolta kesäkuisista. Sapiisakki, mie synnytin ilman mittään kivunlievityksiä(lääkkeitä), kesti 2h. Apuna oli vaan amme ja lämpöpussit. :)
 
Taytyy sanoa, etta nostan teille hattua! Oliko teilla suunnitellusti kipulaakkeetonta vai yllattiko synnytyksen nopeus tms? Itse en varmasti pystyis, ainakaan jos kestoltaan olisi samaa luokkaa kuin viimeksi. Ihmettelen miksi niin moni ensisynnyttaja haluaa ilman kipulaakkeita siihen touhuun vapaaehtoisesti. Ehka he eivat ole tunteneet tarpeeksi kovaa kipua aiemmin...
 
Minä halusin ainakin esikoisen synnyttää ilman piikkejä siksi, että aattelin sen hidastavan synnytystä ja kaiken menevän pieleen pistämisessä;D
Kohdunkaulan puudutteen otin lopussa, mutta sitäkään en tällä kertaa halua, koska sen laittamienen sattui tosi ikävästi eikä se puuduttanutkaan kuin toisen puolen... Ilokaasustakaan ei ollut apua, joten tällä kertaa yritän selvitä ihan omien hormonien avulla. Esikoisen synnytyksessä pahimmaksi koin pitkän avautumisvaiheen, johon ei kotona tietenkään mitään kovenpia lääkkeitä saakkaan, joten jos sen taas selviän kunnialla niin eiköhän se loppukin kärsitä ;) ..saa nähä. Jos useamman yön joudun kuitenkin valvomaan ja olen levon tarpeessa, voisin kuitenkin piikkejäkin harkita...
 
Mulla kesti se avautumisvaihe kans kamalan pitkaan viimeksi, mutta epiduraalin jalkeen loput sentit havis hetkessa. En kai osannu kivuiltani rentoutua. Olis hienoo jos sais kokeilla sita ilokaasua tallakertaa, kun viimeksi sita ei ollu koko sairaalassa.
 
Mäki aukesin sitte lopulta tosi nopeesti ku sairaalaan mentiin (toista kertaa) ja veet meni niin 3cm:stä aukesin kahessa tunnissa loput:)
 
Taytyy sanoa, etta nostan teille hattua! Oliko teilla suunnitellusti kipulaakkeetonta vai yllattiko synnytyksen nopeus tms? Itse en varmasti pystyis, ainakaan jos kestoltaan olisi samaa luokkaa kuin viimeksi. Ihmettelen miksi niin moni ensisynnyttaja haluaa ilman kipulaakkeita siihen touhuun vapaaehtoisesti. Ehka he eivat ole tunteneet tarpeeksi kovaa kipua aiemmin...

Itselläni syy lääkeettömään synnytys pyrkimykseen vapaahetoisesti on, että kun vertaan lääkkeellistä ja luomusynnytystä niin luomu synnytyksessä paljon enemmän "etuja". Naisen keho tietää mitä tehdä kun synnytys käynnistyy ja naisen kehossa kaikki tarvittava ja osaava kivunlievitys, mutta heti kun lähtee lääkkeellisesti puuttumaan kaikki se voi hävitä, ja seurauksena voi olla erilaisia hankaluuksia synnytykseen sekä vauvan ja äidin ensimmäisiin viikkoihin yhdessä. Ja lääkkeet voivat hidastaa myös synnytystä oleellisesti.

Jos vain itse pystyn haluan antaa kehoni toimia luonnollisten vaistojen myötä. En tietenkään halua kipua..mutta se kuuluu asiaan ja se on "hyvää" kipua, joka tuo lapsesi maailmaan. Kuka nyt kivusta tykkäisi ja haluaisi sitä. Uskon että minulla on voimavarat tähän..ja jos psyykkisesti ei ole niin sitten varaudun lääkkeelliseen apuun, ja toivon parasta.

Uskon ihan yleisestikkin, että kehossamme on kaikenlaisia hienoja parannus, kivunlievitys, vastustuskyky ym. keinoja mutta heti kun ihminen on lähtenyt puuttumaan näihin lääkkeillä, meistä on tullut lääkeriippuvaisia ja nämä luonnolliset kyvyt ovat hävinneet.
 
Muokattu viimeksi:
3 synnytystä takana ja 3 epiduraalia, ,epiduraali on joka kerta nopeuttanut avautumista eikä ole ollut mitään hankaluuksia synnytyksissä tai sen jälkeen. Mun synnytykset ovat olleet kestoltaan 5,8 ja 4 tuntia. Otan siis nyttekin puudutuksen ihan sama mitä kätilöt tai muut on mieltä, mä en turhaan kivusta meinaa kärsiä kun voi kivuttomastikin avautua. Ja mainittakoon vielä että terveitä täysjärkisiä lapsia ovat edelleen. Jokainen saa synnyttää kuten haluaa,mut ei se tee kenestäkään parempaa äitiä jos synnyttää ilman kivunlievitystä.
 
Takaisin
Top