Synnytys
- Ketjun aloittaja H3lm1
- Aloituspäivämäärä
AadaEveliina
Puuhakas puhuja
Täällä myös 2kpl positiivisia synnytyskokemuksia takana :)
Esikon synnytys: rv.39+3 Alkoi vesien menolla n. klo.9 aamulla kun heräsin ja kävelin suoraan jääkaapille :D tuntui sisuksissa sellainen *poks* ja vedet hulahti putouksena keittiön lattialle. Koira meni ihan sekaisin, aisti että nyt tapahtuu jotain merkillistä.
Soitin synnärille js sanoivat että ei kiirettä mutta saa tulla silti. Tuntuu hyvin mitäänsanomattomia supistuksia, syötiin aamupala ja kävin suihkussa. Pakkasin kassin ja lähdettiin viemäön koira lenkin jälkeen hoitoon ja autolla sairaalaan joskus 12-maissa. Siellä makasin pitkään käyrillä ja kätilö totesi että "menkää vaikka syömään ja lenkille, niin ehkä supistukset kovenisivat". Mentiin syömään kävellen, tosin ei ruoka oikein maistunut kun alkoi supistukset voimistua. Siitä reippailemaan ulos kun oli kesä ja ihana aurinkoinen ja lämmin keli. Käveltiin reippaasti Kättärin ympäristössä lähes 2h ja ilahduin kun huomasin supistusten kovenevan liikunnasta! Kun supistuksia alkoi tulla useammin ja kivuliaammin niin että pysähdytti puuskuttamaan, suunnattiin takaisin käyrille Kättärin vastaanottoon. Siitä ohjattiin nopeasti synnytysosastolle jossa todettiin minun auenneen n.4cm. Painuin useaksi tunniksi kuumaan suihkuun joka vei terän kivuilta. Lopulta höyryinen suihku alkoi ahdistaa ja tulin ulos. Kivut tuntui todella pahoilta ja ilokaasu ei saanut kuin huonon olon. Menetin jotenkin hallinnan ja rytmin kivunsietoon ja pyysin epiduraalin kun olin n.6cm auki illalla.
Epiduraalin ansiosta lepäilin makuulteen pari tuntia mutta aukeaminen tyssäsi. Sain siis lääkettä myös supistusten kohentamiseen. Kivun loppuminen tuntui ihanalta, sain kerätä voimia. Tosin synnytys ei edennyt joten epiduraalia ei enää annettu vaan loppu aukeaminen tapahtui voimakkaasti ja nopsaa tuntemusten kanssa ja sitten pitikin jo ponnistaa. Ilman kivunlievitystä ponnistin 45min puoli-istuvassa asennossa ulos poikaa joka syntyi n.klo.02:00 yöllä. Mitat hitusen yli 3kg ja 49cm. Ei repeämiä, kätilö sanoi että tuon 45min kestävän ponnistuksen ansiota osittain, kerkesi paikat venymään mukana kun pää pilkisti jo useampaan otteeseen ponnistamisen yhteydessä. En oikein uskaltanut ponnistaa "loppuun asti", ennen vikaa ponnistusta meni itelläki kuitenki hermot ja olin huutanut että " NYT TULET ULOS SAATANA" :D hahhaa. ..ja niinhän se tuli LOL! Yhteensä kesti synnytys kirjauksien mukaan n.12h mutta oikeasti vähemmän kun supistukset voimakkaita vasta myöhemmin(tosin vesien menosta kesti yht.17h).Synnytyksen jälkeen istukka ei meinannut irrota, tosin parin tunnin repimisen ja painelun jälkeen tuli ulos repaleisena ja epätäydellisenä. Kalkkeutunutkin oli. Tästä seurasi muutaman kuukauden tulehdukset kohdussa mutta ei siitä enempää nyt..
Kakkonen: rv.40+4 heräsin yöllä tasan klo.3:15 kivuliaaseen supistukseen. Mummo oli edellisiltana tullut varuiksi yökylään jos synnytys alkaisi ja esikko tarvisi hoitajaa :)
En herättänyt muita vaan painuin pariksi tunniksi kuumaan suihkuun supistelemaan. Suoli tyhjeni myös reippaasti supistusten ansiosta, istuin välissä pöntöllä kun kaikki tuli ulos. Hieman ennen kuutta aamulla herättelin miehen ja mummon, pakattiin kamat ja aamupalan jälkeen autolla Kättärille. Saman tien osastolle kun kätilö huomasi tosi toimien olevan käynnissä
en pystynyt juuri puhumaan kun keskityin supistuksiin. Olin auki jo 6cm ja tyhmänä otin epiduraalin kun sitä tarjottiin. Synnytys ei edistynyt noin 2h yhtään ja jouduin lähes tunnin makaamaan. Lisää sitä ei annettu vaan nousin ylös kävelemään ja supistukset taas voimistuivat. Aukesin luomusti loput sentit ja sitten alkoi ponnistus paikan etsintä :D konttasin lattialla, pyörin ja hyörin, ekat ponnistukset meni seisten ja sängyn reunasta kiinni pitäen. Lopulta seisoin niin että mies tuki takaapäin ja kätilö lattialla. Kätilö pehmitti välilihaa lämpimään veteen kastetulla pyyhkeellä ja otti n.25min ponnistelujen jälkeen vastaan 3,4kg/51cm pojan n.klo.10. Ei repeämiä taaskaan, olisin voinut lähteä juoksulenkille synnytyksen jälkeen :D ! Tosin istukka ei taaskaan irronnut, minut puudutettiin päästä alaspäin imettämisen jälkeen ja vietiin leikkaussaliin jossa istukka irrotettiin käsin repien. Ja tästä myös jälkitulehdukset joista ei nyt myös enempää.
Saas nähdä miten tämän kolmannen kanssa käy! Synnytyksen olleet suht helppoja ja miellyttäviä, ilman repeämiä ja paikat palautuneet hienosti. Seksi sujunut normaalisti 2vkoa molemmista kerroista, aiemmin ei viitsinyt kokeilla suositusten takia. En missään nimessä haluaisi sektiota, tosin ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää. Vaikka tehtäisiin sektio niin se alakerta muuttuu sehän muuttuu jo raskausaikana.
Tällä kertaa valmistaudun taas siihen ettei istukka irtoa. Olen menossa rv30+ Kättärille juttelemaan istukkahommista, varmaan tällä kertaa nukutus+kaavinta jos ei meinaa irrota helpolla. Mutta synnytystä kokemuksena jopa odotan innolla :D tällä kertaa en meinaa kyllä ottaa epiduraalia ellei ihan mene hommat vaikeaksi, minulla se vain pitkitti molempien synnytystä.
Esikon synnytys: rv.39+3 Alkoi vesien menolla n. klo.9 aamulla kun heräsin ja kävelin suoraan jääkaapille :D tuntui sisuksissa sellainen *poks* ja vedet hulahti putouksena keittiön lattialle. Koira meni ihan sekaisin, aisti että nyt tapahtuu jotain merkillistä.
Soitin synnärille js sanoivat että ei kiirettä mutta saa tulla silti. Tuntuu hyvin mitäänsanomattomia supistuksia, syötiin aamupala ja kävin suihkussa. Pakkasin kassin ja lähdettiin viemäön koira lenkin jälkeen hoitoon ja autolla sairaalaan joskus 12-maissa. Siellä makasin pitkään käyrillä ja kätilö totesi että "menkää vaikka syömään ja lenkille, niin ehkä supistukset kovenisivat". Mentiin syömään kävellen, tosin ei ruoka oikein maistunut kun alkoi supistukset voimistua. Siitä reippailemaan ulos kun oli kesä ja ihana aurinkoinen ja lämmin keli. Käveltiin reippaasti Kättärin ympäristössä lähes 2h ja ilahduin kun huomasin supistusten kovenevan liikunnasta! Kun supistuksia alkoi tulla useammin ja kivuliaammin niin että pysähdytti puuskuttamaan, suunnattiin takaisin käyrille Kättärin vastaanottoon. Siitä ohjattiin nopeasti synnytysosastolle jossa todettiin minun auenneen n.4cm. Painuin useaksi tunniksi kuumaan suihkuun joka vei terän kivuilta. Lopulta höyryinen suihku alkoi ahdistaa ja tulin ulos. Kivut tuntui todella pahoilta ja ilokaasu ei saanut kuin huonon olon. Menetin jotenkin hallinnan ja rytmin kivunsietoon ja pyysin epiduraalin kun olin n.6cm auki illalla.
Epiduraalin ansiosta lepäilin makuulteen pari tuntia mutta aukeaminen tyssäsi. Sain siis lääkettä myös supistusten kohentamiseen. Kivun loppuminen tuntui ihanalta, sain kerätä voimia. Tosin synnytys ei edennyt joten epiduraalia ei enää annettu vaan loppu aukeaminen tapahtui voimakkaasti ja nopsaa tuntemusten kanssa ja sitten pitikin jo ponnistaa. Ilman kivunlievitystä ponnistin 45min puoli-istuvassa asennossa ulos poikaa joka syntyi n.klo.02:00 yöllä. Mitat hitusen yli 3kg ja 49cm. Ei repeämiä, kätilö sanoi että tuon 45min kestävän ponnistuksen ansiota osittain, kerkesi paikat venymään mukana kun pää pilkisti jo useampaan otteeseen ponnistamisen yhteydessä. En oikein uskaltanut ponnistaa "loppuun asti", ennen vikaa ponnistusta meni itelläki kuitenki hermot ja olin huutanut että " NYT TULET ULOS SAATANA" :D hahhaa. ..ja niinhän se tuli LOL! Yhteensä kesti synnytys kirjauksien mukaan n.12h mutta oikeasti vähemmän kun supistukset voimakkaita vasta myöhemmin(tosin vesien menosta kesti yht.17h).Synnytyksen jälkeen istukka ei meinannut irrota, tosin parin tunnin repimisen ja painelun jälkeen tuli ulos repaleisena ja epätäydellisenä. Kalkkeutunutkin oli. Tästä seurasi muutaman kuukauden tulehdukset kohdussa mutta ei siitä enempää nyt..
Kakkonen: rv.40+4 heräsin yöllä tasan klo.3:15 kivuliaaseen supistukseen. Mummo oli edellisiltana tullut varuiksi yökylään jos synnytys alkaisi ja esikko tarvisi hoitajaa :)
En herättänyt muita vaan painuin pariksi tunniksi kuumaan suihkuun supistelemaan. Suoli tyhjeni myös reippaasti supistusten ansiosta, istuin välissä pöntöllä kun kaikki tuli ulos. Hieman ennen kuutta aamulla herättelin miehen ja mummon, pakattiin kamat ja aamupalan jälkeen autolla Kättärille. Saman tien osastolle kun kätilö huomasi tosi toimien olevan käynnissä
en pystynyt juuri puhumaan kun keskityin supistuksiin. Olin auki jo 6cm ja tyhmänä otin epiduraalin kun sitä tarjottiin. Synnytys ei edistynyt noin 2h yhtään ja jouduin lähes tunnin makaamaan. Lisää sitä ei annettu vaan nousin ylös kävelemään ja supistukset taas voimistuivat. Aukesin luomusti loput sentit ja sitten alkoi ponnistus paikan etsintä :D konttasin lattialla, pyörin ja hyörin, ekat ponnistukset meni seisten ja sängyn reunasta kiinni pitäen. Lopulta seisoin niin että mies tuki takaapäin ja kätilö lattialla. Kätilö pehmitti välilihaa lämpimään veteen kastetulla pyyhkeellä ja otti n.25min ponnistelujen jälkeen vastaan 3,4kg/51cm pojan n.klo.10. Ei repeämiä taaskaan, olisin voinut lähteä juoksulenkille synnytyksen jälkeen :D ! Tosin istukka ei taaskaan irronnut, minut puudutettiin päästä alaspäin imettämisen jälkeen ja vietiin leikkaussaliin jossa istukka irrotettiin käsin repien. Ja tästä myös jälkitulehdukset joista ei nyt myös enempää.Saas nähdä miten tämän kolmannen kanssa käy! Synnytyksen olleet suht helppoja ja miellyttäviä, ilman repeämiä ja paikat palautuneet hienosti. Seksi sujunut normaalisti 2vkoa molemmista kerroista, aiemmin ei viitsinyt kokeilla suositusten takia. En missään nimessä haluaisi sektiota, tosin ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää. Vaikka tehtäisiin sektio niin se alakerta muuttuu
sehän muuttuu jo raskausaikana.Tällä kertaa valmistaudun taas siihen ettei istukka irtoa. Olen menossa rv30+ Kättärille juttelemaan istukkahommista, varmaan tällä kertaa nukutus+kaavinta jos ei meinaa irrota helpolla. Mutta synnytystä kokemuksena jopa odotan innolla :D tällä kertaa en meinaa kyllä ottaa epiduraalia ellei ihan mene hommat vaikeaksi, minulla se vain pitkitti molempien synnytystä.
Muokattu viimeksi:
Husin alueella ainakin pari vuotta sit viel järjestettiin noita tutustumiskäyntejä nyt en tiiä en oo kyselly.
Oulaisissa järjestetään mut Oulussa netti tutustuminen...
Hih... Mua jännittää synnytys tosi paljon ja ihan vähä pelottaaki, mut silti pakko käydä lukee teidän muiden juttuja täällä ja sit alkaa pelottaa vielä enemmän... 
Onneks ei oo kuitenkaa paha tuo pelotus, synnyttää aion alakautta :)
Onneks ei oo kuitenkaa paha tuo pelotus, synnyttää aion alakautta :)
Mä alan nyt vasta sisäistään et tää ipana pitää jossain vaiheessa synnyttääkkin. Tai no joo viellä menee vitsien kanssa ajatus mutta loppu aika meneekin sitten rukoillessa, kiroillessa ja uhkaillessa et voitko pysyä sisällä, mä en haluu synnyttää :D
Mä oikeastaan odotan synnytystä. Edellinen oli lähinnä kuin rankempi urheilusuoritus ja kaikkinensa tosi voimaannuttava kokemus. Kyllähän se teki kipeää, mutta ei niin kipeää kuin mitä olin odottanut. Kertaakaan en tuntenut tarvetta huutaa tai kiroilla.
Kaikkein tuskastuttavinta oli se, että hyvin käynnistynyt synnytys alkoi hidastua ja jouduttiin lopulta käynnistämään uudellen kalvojen puhkaisulla johtuen siitä, että vauva oli huonossa tarjonnassa; tulossa korva edellä eli toinen korva olkapäähän painautuneena.
Synnytyksen jälkeen voin hyvin. Söin, kävin suihkussa ja kävelin itse osastolle sairaalakassia kantaen. Ainoa vain, että oikeasti menetin ilmeiseti aika paljon verta, kun hb oli vielä kuukausi synnytyksen jälkeen alle 80, vaikka ennen synnytystä oli melkein 130. Sitä ei vain kukaan sairaalassa huomannut, kun ei kukaan mitannut hemppaa (tai mitään muutakaan) synnytyksen jälkeen enkä tajunnut moista kaivata. Väsymyksenkin ajattelin vain kuuluvan asiaan synnytyksestä toipuessa ja vauva-arkeen totutellessa.
Kaikkein tuskastuttavinta oli se, että hyvin käynnistynyt synnytys alkoi hidastua ja jouduttiin lopulta käynnistämään uudellen kalvojen puhkaisulla johtuen siitä, että vauva oli huonossa tarjonnassa; tulossa korva edellä eli toinen korva olkapäähän painautuneena.
Synnytyksen jälkeen voin hyvin. Söin, kävin suihkussa ja kävelin itse osastolle sairaalakassia kantaen. Ainoa vain, että oikeasti menetin ilmeiseti aika paljon verta, kun hb oli vielä kuukausi synnytyksen jälkeen alle 80, vaikka ennen synnytystä oli melkein 130. Sitä ei vain kukaan sairaalassa huomannut, kun ei kukaan mitannut hemppaa (tai mitään muutakaan) synnytyksen jälkeen enkä tajunnut moista kaivata. Väsymyksenkin ajattelin vain kuuluvan asiaan synnytyksestä toipuessa ja vauva-arkeen totutellessa.
Kyllä muaki harmittaa jos joudun sektioon, ehdottomasti haluan synnyttää alakautta! Se vaan pelottaa ku ei tiedä mikä "odottaa", millasta se on ja ku homma ei oo enää sit omissa käsissä. Mut se onneks hyvällä tavalla pelkäämistä, enemmänki todella voimakasta jännitystä:)
Samsam, missä sairaalassa synnytit? Tai ehkä on käytännötkin muuttuneet muutamassa vuodessa.. Itselläkin meni hb samoihin lukemiin, mutta mulla punnittiin niitä alustoja, johon veri valui, ja sen perusteella arvioitiin menetetyn veren määrää --> päädyttiin antamaan lisäverta. Mutta mullakin synnytyksen jälkeen hb mitattiin vaan kerran, jonka jälkeen todettiin palautumisen vievän muutaman viikon (?) ja siksi ei ennen kotiutusta mitattu uudestaan. Eikä kyllä sen jälkeen neuvolassakaan, ennenkuin erikseen pyysin, siellä kun keskityttiin vain ja ainoastaan vauvaan.
Mä oikeestaan toivoisin että saisin normaalisti synnytettyä ja olis just tollanen olo että vois lähtee lenkille kohta sen jälkeen. Sektio ehkä siin mielessä "hirvittää" että mulla on suht hitaasti parantunu kaikki ihorikot yms. ja en tiiä mitä tästä kotielämästä tulis sen haavan kans (mieskään kun ei välttämättä oo ottamassa isyyslomaa siin heti synnytyksestä, vaan haluis jättää ne kesään). Ehkä menisin sit äidin luo "passattavaksi".
AadaEveliina
Puuhakas puhuja
Paras neuvo ehkä on, että ei kannata liikaa suunnitella ja miettiä, valmistautuminen voi tosin olla hyvästä! Eli tutustukaa juuri tarinoihin ja kokemuksiin/vaihtoehtoihin. Olkaa tietoisia siitä mitä kaikkea on olemassa. Kannattaa kuunnella myös omaa kehoa, pitää huolta terveydestä ja pysyä liikkeellä voinnin mukaan, ja antautuminen!! Kannattaa vaan reilusti antautua loppuraskauteen ja antautua kropan ja tuntemusten vietäväksi varsinkin kun synnytys lähestyy ja alkaa, luottakaa kätilöihin myös. Me ollaan tehty tätä varten!! Jos mä oon selvinny siitä, niin kyllä te muutkin selviätte, luottakaa vaan itseenne teräsnaiset :) :D
Ja tois synnyttäjille: kun kerran on yhden tai useamman pusertanut ulos niin on ns."latu auki" , eli seuraavat kerrat usein helpompia. Mulla se kivun sieto oli huomattavasti parempaa kun tiesi mitä odottaa.
Niin ja jotkut "kärsii hiljaa" ja jotkut tuntee huutamisen ja kiroilun vapauttavana, niinkuin minä :) jokainen on erilainen ja kaikille ei sovi samat menetelmät. Tehkää just niinku tuntuu itestä hyvältä!
Ja tois synnyttäjille: kun kerran on yhden tai useamman pusertanut ulos niin on ns."latu auki" , eli seuraavat kerrat usein helpompia. Mulla se kivun sieto oli huomattavasti parempaa kun tiesi mitä odottaa.
Niin ja jotkut "kärsii hiljaa" ja jotkut tuntee huutamisen ja kiroilun vapauttavana, niinkuin minä :) jokainen on erilainen ja kaikille ei sovi samat menetelmät. Tehkää just niinku tuntuu itestä hyvältä!
mmm: Naistenklinikalla synnytin. Mulla vasta terkkari kotikäynnillä katsoi, että oot kyllä tosi kalpean näköinen, että pitää mitata hb, kun tuot vauvan ekaan neuvolaan. Oli th ihmeissään, kun ei oltu laitoksella mitattu ja pohdiskeli, että mitkähän ne lukemat on olleet silloin synnytyksen jälkeen, kun vielä kuukautta myöhemmin oli tosiaan alle 80:n. Mutta tuo nyt oli pieni asia ja varmaan osittain seurausta siitä, että olin päällisin puolin niin hyvävoimainen.
Kuten totesinkin, itse synnytyksestä minulle jäi todella hyvät muistot. Sairaala-aika sen sijaan ei ollut niin miellyttävä kokemus, mutta se lienee lähinnä omaa syytäni.
Olin monissa asioissa vähän hölmö ja turhankin omatoiminen. Esim. synnytyspäivän iltana miehen lähdettyä kotiin istuin pöllämystyneenä vauva sylissä sängyn laidalla, kun yhtäkkiä huomasin, että vaatteeni ja lakanat olivat veressä. Ryhdyin sitten itse vaihtamaan lakanoita vain muutama tunti synnytyksestä. En myöskään käynyt syömässä kuin kerran sairaalassaoloaikana, koska vauva itki aina kun laitoin hänet omaan sänkyynsä, kun taas sylissä ja vieressä hän oli tyytyväinen. Vauvan kantaminen oli kiellettyä, mutta en halunnut häntä itkettään, joten en sitten vain mennyt syömään. Apua olisin varmasti saanut, jos olisin pyytänyt, mutta en jotenkin osannut. Minulle oli tosi tärkeää saada pitää vauva lähellä ja pelkäsin kai, että jos pyytäisin apua ja näyttäisin, etten pärjää, niin hoitajat veisivät vauvan lasten huoneeseen.
Kotiin pääsimme jo vajaat 2 vuorokautta synnytyksestä, kun sitä erikseen pyysin. Vauva söi ja oli myös todistetusti pissannut ja kakannut, joten saimme lääkärintarkastusajan ja kun kaikki oli kunnossa, meidät kotiutettiin. Olin silloin huojentunut. Tuntui paljo helpommalta olla kotona yhdessä miehen kanssa kuin sairaalassa "yksin".
Uskon, että tällä kertaa olen viisaampi ja rohkeampi; osaan pitää parempaa huolta itsestäni ja pyytää tarvittaessa apua enkä yritä väkisin selviytyä kaikesta itse. Vauvan läheisyys on varmasti nytkin yhtä tärkeää ja haluan pitää hänet vierihoidossa koko ajan, jos se vain on mahdollista. Toisaalta en myöskään ole ehkä ihan yhtä herkkä vauvan itkulle. Kykenen luultavasti tarvittaessa laittamaan lapsen omaan sänkyynsä, vaikka hän ei siinä viihtyisikään, kärräämään itkevän vauvan ruokailutilaan, tekemään voileivän ja nostamaan vasta sitten lapsen syliin rauhoittumaan ilman suurempia tunnontuskia ja itsesyytöksiä. Näin ainakin toistaiseksi uskottelen itselleni. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä todellisuus tuo tullessaan...
Kuten totesinkin, itse synnytyksestä minulle jäi todella hyvät muistot. Sairaala-aika sen sijaan ei ollut niin miellyttävä kokemus, mutta se lienee lähinnä omaa syytäni.
Olin monissa asioissa vähän hölmö ja turhankin omatoiminen. Esim. synnytyspäivän iltana miehen lähdettyä kotiin istuin pöllämystyneenä vauva sylissä sängyn laidalla, kun yhtäkkiä huomasin, että vaatteeni ja lakanat olivat veressä. Ryhdyin sitten itse vaihtamaan lakanoita vain muutama tunti synnytyksestä. En myöskään käynyt syömässä kuin kerran sairaalassaoloaikana, koska vauva itki aina kun laitoin hänet omaan sänkyynsä, kun taas sylissä ja vieressä hän oli tyytyväinen. Vauvan kantaminen oli kiellettyä, mutta en halunnut häntä itkettään, joten en sitten vain mennyt syömään. Apua olisin varmasti saanut, jos olisin pyytänyt, mutta en jotenkin osannut. Minulle oli tosi tärkeää saada pitää vauva lähellä ja pelkäsin kai, että jos pyytäisin apua ja näyttäisin, etten pärjää, niin hoitajat veisivät vauvan lasten huoneeseen.
Kotiin pääsimme jo vajaat 2 vuorokautta synnytyksestä, kun sitä erikseen pyysin. Vauva söi ja oli myös todistetusti pissannut ja kakannut, joten saimme lääkärintarkastusajan ja kun kaikki oli kunnossa, meidät kotiutettiin. Olin silloin huojentunut. Tuntui paljo helpommalta olla kotona yhdessä miehen kanssa kuin sairaalassa "yksin".
Uskon, että tällä kertaa olen viisaampi ja rohkeampi; osaan pitää parempaa huolta itsestäni ja pyytää tarvittaessa apua enkä yritä väkisin selviytyä kaikesta itse. Vauvan läheisyys on varmasti nytkin yhtä tärkeää ja haluan pitää hänet vierihoidossa koko ajan, jos se vain on mahdollista. Toisaalta en myöskään ole ehkä ihan yhtä herkkä vauvan itkulle. Kykenen luultavasti tarvittaessa laittamaan lapsen omaan sänkyynsä, vaikka hän ei siinä viihtyisikään, kärräämään itkevän vauvan ruokailutilaan, tekemään voileivän ja nostamaan vasta sitten lapsen syliin rauhoittumaan ilman suurempia tunnontuskia ja itsesyytöksiä. Näin ainakin toistaiseksi uskottelen itselleni. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä todellisuus tuo tullessaan...
Heh, samassa paikassa siis oltiin, eli vähän on ehkä käytönnöt muuttuneet (en jaksa uskoa, että kätilöissä olisi niin paljon eroja tuollaisissa asioissa). Minun ei annettu 1,5 vuorokauteen synnytyksestä nousta edes seisomaan, pelkkää vuodelepoa. Ruuat tuotiin tarjottimella sängylle, ja siis vessassakaan ei saanut käydä.
Ruokailun tuskat kuulostavat tutulta. Oltiin osastolla 8 päivää lapsen saadessa antibiootteja suoneen. Mies oli onneksi puolet ajasta mukana perhehuoneessa ja päätyi kantamaan mulle ruuat sinne huoneeseen jossa toisella kädellä söin, toisella imetin. Ei siitä muutoin olisi mitään tullut. Muistan kerran kantaneeni lapsen sieltä vitoskerroksesta kakkoseen antibiootille ja imettäneeni sekä meno- että tulomatkan, ja toki itse antibiootin annon ajan, kun ei se neiti vaan saanut tarpeekseen. Onneksi vastasyntyneet on niin pieniä ja kevyitä, ettei tuo ollut mikään suurta aherrusta vaatinut suoritus. Oi niitä aikoja... ei meinattu päästä kotiinkaan, kotiutuksen jälkeen päätettiin ruokkia neiti kertaalleen ja pakata sitten turvakaukaloon, mutta parin tunnin yhtäjaksoisen imetyksen jälkeen oli pakko pyytää vähän lisämaitoa sairaalalta, jotta saatiin "tyrmättyä" lapsi kotimatkan ajaksi. Unet jatkuivatkin sitten useamman tunnin sillä yhtäkkisellä maitopommilla. :)
Ruokailun tuskat kuulostavat tutulta. Oltiin osastolla 8 päivää lapsen saadessa antibiootteja suoneen. Mies oli onneksi puolet ajasta mukana perhehuoneessa ja päätyi kantamaan mulle ruuat sinne huoneeseen jossa toisella kädellä söin, toisella imetin. Ei siitä muutoin olisi mitään tullut. Muistan kerran kantaneeni lapsen sieltä vitoskerroksesta kakkoseen antibiootille ja imettäneeni sekä meno- että tulomatkan, ja toki itse antibiootin annon ajan, kun ei se neiti vaan saanut tarpeekseen. Onneksi vastasyntyneet on niin pieniä ja kevyitä, ettei tuo ollut mikään suurta aherrusta vaatinut suoritus. Oi niitä aikoja... ei meinattu päästä kotiinkaan, kotiutuksen jälkeen päätettiin ruokkia neiti kertaalleen ja pakata sitten turvakaukaloon, mutta parin tunnin yhtäjaksoisen imetyksen jälkeen oli pakko pyytää vähän lisämaitoa sairaalalta, jotta saatiin "tyrmättyä" lapsi kotimatkan ajaksi. Unet jatkuivatkin sitten useamman tunnin sillä yhtäkkisellä maitopommilla. :)
Joo, varmaan on käytännöt muutuneet. Lisäksi silloin, kun itse siellä olin, niin oli aikamoista hässäkkää, kun jostakin syystä synnyttäjiä riitti ruuhkaksi asti ja lisäksi siellä tehtiin juuri samaan aikaan silloiset lämpöennätykset.
Mitä tuohon jalkeilla oloon tulee, niin itsekin silloin ihmettelin, että hetkinen, teinkös mä jotain väärin, kun omin jaloin osastolle tallustin, kun kaikki muut työnnettiin sinne joko pyörätuolilla tai sängyllä. Kaikkea sitä voikin hormoonihöyryissään pohdiskella...
Eipä tosin ne meikäläisenkään lakanan vaihot ym. toikkaroinnit ehkä olisi ihan sallittuja/ suositeltavia olleet, mutta eipä niihin kukaan mitään huomiota ehtinyt kiinnittää. Ainoa asia josta huonautettiin oli tosiaan se, että vauvaa ei saanut kantaa, koska olisin kuulemma voinut pyörtyä vauva sylissä.
Mitä tuohon jalkeilla oloon tulee, niin itsekin silloin ihmettelin, että hetkinen, teinkös mä jotain väärin, kun omin jaloin osastolle tallustin, kun kaikki muut työnnettiin sinne joko pyörätuolilla tai sängyllä. Kaikkea sitä voikin hormoonihöyryissään pohdiskella...
Eipä tosin ne meikäläisenkään lakanan vaihot ym. toikkaroinnit ehkä olisi ihan sallittuja/ suositeltavia olleet, mutta eipä niihin kukaan mitään huomiota ehtinyt kiinnittää. Ainoa asia josta huonautettiin oli tosiaan se, että vauvaa ei saanut kantaa, koska olisin kuulemma voinut pyörtyä vauva sylissä.Mulle on tulossa suunniteltu sektio, istukka on huonosti, alakautta ei ehkä edes mahtuisi ja koska suuri osa mun tutuista on revennyt ihan kamalasti, en edes haluaisi kokeilla. Kävin eilen pelkopolilla,koska istukka saattaa vielä nousta, siellä meni 20minuuttia,parin viikon päästä on sit lääkäri joka kertoo kuinka paska ihminen olen ja 3.kerran loppuraskaudesta päätetään sektio-aika.
Miten kiinnostuneita tai innostuneita teidän miehet on itse synnytyksestä?
Mun mies on veri- ja piikkikammoinen ja tää on hänelle eka synnytys. Haluisin valmistella häntä synnytystä varten mutta hän ei oikeen ole vielä valmis kuuntelemaan. Ja hänen mielestä hän saa kyllä sit kuulla kaiken synnytysvalmennuksessa... Kun mä taas haluisin kertoa tarkemmin miten edelliset synnytykset on menneet, mitä MINÄ haluan (kivunlievitykset, ponnistusasento jne), mitä häneltä odotan ja toivon jne. Ja etenkin nyt kun ollut eri syistä saikkua ja terkkari uhkailee ennenaikaisella synnytyksellä mä haluaisin käydä keskustelun hyvissä ajoin.
Muuten mies on aivan uskomattoman ihana ja auttaa kaikessa ja puhuu paljon vauvasta mutta hän hyppää aina yli itse synnytyksen!
Mun mies on veri- ja piikkikammoinen ja tää on hänelle eka synnytys. Haluisin valmistella häntä synnytystä varten mutta hän ei oikeen ole vielä valmis kuuntelemaan. Ja hänen mielestä hän saa kyllä sit kuulla kaiken synnytysvalmennuksessa... Kun mä taas haluisin kertoa tarkemmin miten edelliset synnytykset on menneet, mitä MINÄ haluan (kivunlievitykset, ponnistusasento jne), mitä häneltä odotan ja toivon jne. Ja etenkin nyt kun ollut eri syistä saikkua ja terkkari uhkailee ennenaikaisella synnytyksellä mä haluaisin käydä keskustelun hyvissä ajoin.
Muuten mies on aivan uskomattoman ihana ja auttaa kaikessa ja puhuu paljon vauvasta mutta hän hyppää aina yli itse synnytyksen!Metalshade: ethän sä ole millään tavalla paska ihminen jos istukka kerran on tiellä ja alateitse voi olla liian ahdasta synnyttää! Ja vaikkei kumpaakaan edes olis sulla on oikeus vaatia sektiota saamatta kritiikkiä siitä millainen olet ihmisenä tai äitinä. Pidä pääsi! :)