Itse oisin toisesta (kys) ja kolmannesta (mks) päässy jo vuorokauden jälkeen pois vaan kun matkaa on 80km niin päädyimme miehen kanssa siihen että olen sen 2vrk jolloin lääkärin tarkastus tehtiin ja päästiin sit. Ja täytyy sanoo et varsinkin kolmosen kohalla niin nautin kyllä täysin sieluin olostani vain vauvan kanssa! Saatii hetki tutustua toisiimme ilman huutavia velvotteita. (Isommat oli 2v ja 1v)
Synnytys
- Ketjun aloittaja H3lm1
- Aloituspäivämäärä
Esikoisen synnytys kesti 21 h ja ponnistus 1,5h. Kipulääkkeenä otin kaiken mahdolliswn vastaan ;-) lilluin ammeessa, sain piikkiä sinne sun tänne ja epiduraalin enkä oikein edes tiedä mitä kaikkea sain. Ilokaasua ei siinä synnytyshuoneesaa ollut jossa synnyttelin mutta en tiedä olisinko ottanutkaan kun oksensin ilmankin ihan riittävästi. Välilihaa leikattiin aika reilusti ja tikkejä tuli niin paljon että kätilö sano ettei enää edes laskenut. Punnersin siis pihalle 55,5cm ja 4800g kokoisen pojan. Olin aika pitkään kipeä ja istuminen oli hankalaa. Tunsin myös arven melko pitkään. Lopulta toivuin sit kuitenkin hyvin. Ihan vahva luotto itselläni on siihen että saan lapsen puserrettua ulos kun tuon jättiläisenkin sain. Tosin tällä kertaa lapswn kokoa tarkkaillaan ja jos on noin iso tulossa niin sit leikataan. Mieluummin kuitenkin synnyttäisin alakautta mutta ehkäpä annan viisaampien päättää mikä on paras vaihtoehto :-)
Sent from my ST27i using Vau Foorumi mobile app
Sent from my ST27i using Vau Foorumi mobile app
Meilläkin matkaa sairaalaan 80km joten tälläkin kertaa varmaankin olen sairaalassa sinne kolmanteen päivään. Esikon kanssa oli kauhea kiire kotiin, sairaalassa nukuin noin 2h/yö. Melko väsynyt olin kun kotiin pääsin kin yksi yö oli valvottu synnyttäen ja kaksi muuten vaan.. mutta jotenkin sitä vain jaksoi..
Mulle tehtiin kiireellinen sektio kans vuonna 2012, kun ei synnytys edistynyt, olin auki vain 4senttiä melkein 2 päivän tuskailun jälkeen, huh kyllä olin kipeä. Se ensimmäinen viikko oli ihan tuskaa,mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa helpotti kun kotiin päästiin,ja oli hyvät lääkkeet. Onneksi tehtiin se sektio, meinaan tytsy oli aikamoinen pakkaus, 56cm ja 4865gr :D Nyt haluan kans sektion, tällä kertaa jos menis vähän paremmin ja ilman 2 päivän tuskia. Musta tuntuu että viimeks mulle laitettiin se epiduraalikin jotenkin väärin,meinaan ei auttanut yhtään,tuntui että supistukset vaan paheni,että joo en ollut epiduraalitaivaassa niinkuin moni sitä kehuu, sen sijaan ilokaasusta oli paljon apua,tosin sekin sitten revittiin käsistäni pois kun kuulemma häiritsi edistymistä..että jooh,anteeksi tästä !
toivon vaan että seuraava kerta menisi "pikkasen" paremmin.
toivon vaan että seuraava kerta menisi "pikkasen" paremmin.Jottei tulisi vaan "kauhutarinoita" tolkuttoman pitkiksi venyneistä synnytyksistä, niin kerronpa omankin kokemukseni. Esikoista odottaessani heräsin aamulla miehen herätyskellon soittoon klo 7 ja siinä vaiheessa huomasin pieniä supistuksia. Komensin miehen töihin, koska joka paikassa kerrottiin, että synnytys tulee sitten kestämään kauan ja että kotonakin voi olla vaikka kuinka pitkään siitä, kun supistukset ovat alkaneet. Vessassa tuli vähän limaa (myöhemmin ymmärsin limatulpaksi), mies lähti töihin ja minä aamupalalle. Supistukset kuitenkin voimistuivat ja pian jouduin niitä jo rupeamaan kellottamaan. Tiheys oli sitä luokkaa, että niiden perusteella lähtö synnärille olisi edessä. Soitin miehelle ja pyysin takaisin kotiin, mutta edelleen sanoin, ettei varmasti ole kiire, kun supistukset vasta aamulla alkoivat. Miestä odottaessani supistukset kiihtyivät ja kipu yltyi. Suolikin tyhjeni ripulina. Nappasin kipulääkkeen ja painuin suihkuun. Siinä vaiheessa mieskin tuli kotiin ja käskin soittamaan sairaalaan. Itse en enää supistusten lomassa pystynyt juurikaan puhumaan, joten mies joutui olemaan välikätenä ja vain toteamaan, että lähdemme tulemaan. Sain jotenkin vaatteet päälle ja itseni autoon. Onneksi ei ollut enää ruuhkaa ja pääsimme Kätilopiston sairaalaan melko sujuvasti. Automatka tosin oli aika tuskaa lähinnä siksi, että jotenkin aavistin tilanteen olevan käsillä ja jännitti, että miten käy. Pääsimme perille, mies jätti minut pääoven eteen ja lähti etsimään autolle parkkipaikkaa. Tilasin hissin ja samaan änkesi joku huoltomies mukanaan läjä tavaraa, jota se hiljalleen nosteli hissiin kyytiin. Kilttinä tyttönä vain purin huultani, vaikka teki mieli päästellä ärräpäitä, että elä nyt v*** ukko siellä muni, nyt on tosi kyseessä. Pääsin sitten synnytysosaston ovien taakse ja soittelin kelloa. Ääni ovipuhelimesta kyseli asiaani ja kerroin tulleeni synnyttämään. Pääsin sisään ja odotushuoneeseen. Pian sinne ehti miehenkin. Sitten tuli joku harjoittelija, joka kyseli vointiani ja pystyin vain sanomaan, että ponnistuttaa. Hän lähti saman tien pois ja palasi sitten kätilön kanssa. Meidät ohjattiin synnytyssaliin ja tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin pään olevan laskeutunut, kiinnittynyt, kohdunsuun olevan auki 10 cm ja kohdunkaula kokonaan kutistunut. Anturi laitettiin suoraan vauvan päähän sydänääniä varten ja minulle supistusmittarit yms. ja sitten sainkin luvan ottaa hyvä asento ja alkaa ponnistamaan. Ilokaasun avulla mentiin ja klo 10.55 syntyi 51 cm pitkä, 3,8 kg painanut tyttö. Repeämiä tuli sen verran, että joitain tikkejä jouduttiin laittamaan, mutta ne paranivat nopeasti.
Tällä kertaa olen varuilta viisaampi ja painelen kyllä sinne sairaalaan tarpeeksi ajoissa, jottei noin viime tippaan jää. Mitään kotisynnytystä kun en halua.
Tällä kertaa olen varuilta viisaampi ja painelen kyllä sinne sairaalaan tarpeeksi ajoissa, jottei noin viime tippaan jää. Mitään kotisynnytystä kun en halua.
Mun pahin pelko on että tuherran sitä naperoa toosasta ulos niin että 36 tunnin ja 3 tunnin tuloksettoman ponnistamisen jälkeen päädytään sektioon.. Mun gyne kertoi mulle muutama vuosi takaperin että lantiosta kannattaisi ottaa kuvat vauvan koosta riippumatta ku tilaa on vähänlaisesti mutta toive ois normaali alatiesynnytys tai sitten ellei se onnaa niin suunniteltu sektio eikä niin että viikon valvomisen jälkeen pääset vauvan ja haavan kanssa kotiin :)
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Mullakin oli kyllä tosi positiivinen synnytys kokemus ekan kanssa. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 28h ponnistus 28min. Illalla siis alkoi supistuksilla. Oli sen verran tuntuvia, etten saanut yöllä nukuttua ja puol viideltä aamulla löhettin sairaalaan. Oli vaan hieman avautunut, joten halusin lähteä takas kotiin, kun aatteliin et siellä on helpompi rentoutua. Sai mukaan kipu- ja nukahtamislääkkeet, joiden turvin sain 3h nukuttua, kunnes supistukset taas herätti.
Kotona kävin suihkussa ym, kunnes neljältä päivällä alko tuntuu siltä et nyt haluun sairaalaan. Perille päästyä tutkittiin ja olin 4cm auki. Pääsin ammeeseen, joka oli kuin taivas :) Pari tuntia olin siellä kunnes halusin ilokaasua ja sillon käskivät pois ammeesta. Supistukset mulla oli tosi pitkiä ja melko tehottomia (2h oli avutunut vaan 1cm lisää),joten päädyin epiduraaliin. Epiduraali poisti multa kaikki kivut ja rupattelin mukavia ja käskin miehenkin lähteä käymään jossain huoltiksella kahvilla ja syömässä. Ite en yhtään viihtyny sängyssä ja pahinta olikin epiduraalin jälkeinen 30min joka oli pakko vuoteessa viettää.
Klo 23 kätilö kävi huoneessa kyselemässä vointia ja totesin ettei mitää kipuja ole. Kymmenen minuutin päästä palas todella kovat supistukset ja pyysin miestä soittaa kelloa. Kätilö vaan tuumaili, et varmaan tarvit uuden annoksen epiduraalia, mut tutki eka ja olinkin 10 cm auki. :) Synnytin jakkaralla ja ponnistus kesti 28 min tyttö syntyi tasan klo 00.00. Tuli piniä repeämiä ja muutama tikki laitettiin. Verta menetin 500ml, mut riitti pieni nesteytys korvaukseks. Ehkä oli vähän hormonihöyryissä, kun kätilö lopuks kysyi fiiliksiä niin totesin vaan et voisin synnyttää vaikka samantien uudestaan
Kotiin lähdettiin 1,5 vrk päästä, kun sit ei enää tarvinnu lääkärin tarkastukseen sairaalaan tulla. Kotiin päästiin ihailemaan uudenvuoden ilotulituksia käärön kanssa
Ihan luottavaisin mielin siis nytkin synnytystä odotan. Munkin pahin painajainen olis joutua sektioon, vaikka tietty vauvan ja mun terveys on tärkeimpiä.
Kotona kävin suihkussa ym, kunnes neljältä päivällä alko tuntuu siltä et nyt haluun sairaalaan. Perille päästyä tutkittiin ja olin 4cm auki. Pääsin ammeeseen, joka oli kuin taivas :) Pari tuntia olin siellä kunnes halusin ilokaasua ja sillon käskivät pois ammeesta. Supistukset mulla oli tosi pitkiä ja melko tehottomia (2h oli avutunut vaan 1cm lisää),joten päädyin epiduraaliin. Epiduraali poisti multa kaikki kivut ja rupattelin mukavia ja käskin miehenkin lähteä käymään jossain huoltiksella kahvilla ja syömässä. Ite en yhtään viihtyny sängyssä ja pahinta olikin epiduraalin jälkeinen 30min joka oli pakko vuoteessa viettää.
Klo 23 kätilö kävi huoneessa kyselemässä vointia ja totesin ettei mitää kipuja ole. Kymmenen minuutin päästä palas todella kovat supistukset ja pyysin miestä soittaa kelloa. Kätilö vaan tuumaili, et varmaan tarvit uuden annoksen epiduraalia, mut tutki eka ja olinkin 10 cm auki. :) Synnytin jakkaralla ja ponnistus kesti 28 min tyttö syntyi tasan klo 00.00. Tuli piniä repeämiä ja muutama tikki laitettiin. Verta menetin 500ml, mut riitti pieni nesteytys korvaukseks. Ehkä oli vähän hormonihöyryissä, kun kätilö lopuks kysyi fiiliksiä niin totesin vaan et voisin synnyttää vaikka samantien uudestaan
Kotiin lähdettiin 1,5 vrk päästä, kun sit ei enää tarvinnu lääkärin tarkastukseen sairaalaan tulla. Kotiin päästiin ihailemaan uudenvuoden ilotulituksia käärön kanssa
Ihan luottavaisin mielin siis nytkin synnytystä odotan. Munkin pahin painajainen olis joutua sektioon, vaikka tietty vauvan ja mun terveys on tärkeimpiä.
Mama88
Vauhtiin päässyt keskustelija
Nyt on alkanut mullakin pyöriä synnytys mielessä ja uskaltaudun jakamaan esikoiseni synnytyskokemuksen.
Mulla alkoi ihan raskauden lopussa heitellä sokerit ja muutama viikko ennen tytön syntymää todettiin raskausdiabetes. Se ei ollut niin kamalaa kuin aluksi pelkäsin. Kävin muutamassa ylimääräisessä ultrassa, koska lääkäri halusi varmistaa vauvan koon (missään vaiheessa ei ollut huolta, että olisi liian iso vauva tms. vauvalla oli kaikki hyvin), ja muuten kirjasin sokereitani kotona ylös mittarin avulla ja illalla pistin insuliinin reiteen. Helpotti tietää, että pistely ja kaikki loppuu heti, kun lapsi syntyy.
Viikko lasketun ajan jälkeen menin TAYS:iin synnytyksen käynnistykseen jalat vapisten. Olin kuullut juttuja käynnistyksestä ja odotukset olivat sellaiset, että tulen varmaan kuolemaan tänne :) Nyt naurattaa omat silloiset pelkoni, sillä kaikki meni todella hyvin. En ollut tuntenut yhtäkään supistusta tai mitään synnytykseen viittaavaa ennen sairaalaan saapumista. Se oli kuin hyppy tuntemattomaan. Pelotti, koska en tiennyt mitä tuleman piti.
Sain Cytotec-pillerin kolmena päivänä, pieninä palasina. Odotin, että supistukset alkaisivat, mutta mitään ei tapahtunut, missään ei tuntunut miltään. Huonekaverini vaan vaihtuivat. Kuulin, kun muut käynnistykseen tulleet huusivat, puuskuttivat ja kävelivät levottomina ympäriinsä supistusten takia. Itse pyörittelin peukaloitani ja odotin koska olisin samassa tilanteessa.
Kolmantena päivänä kysyin voinko lähteä kotiin, mutta koska olin saanut jo kaikki käynnistyspillerit, en saanut lähteä. Latasin kännykkääni Ticket To Ride-pelin ja pelasin sitä sairaalasängyllä ja kävin pitkillä kävelyillä sairaala-alueella. Kätilön tullessa kyselemään oloani, sanoin, että seuraavan huonekaverini ei tarvitsisi olla vielä raskaana. Hän tulisi silti saamaan vauvan ennen minua. Oli nimittäin todella ärsyttävää katsella, kun muut lähtivät synnyttämään ennen laskettua aikaansa, kun itse olin jo yli. Koska olisi mun vuoro!?
Viidentenä päivänä aamuyöllä tunsin pienen poksahduksen ja jotain märkää valahti reisilleni. Kävin vessassa ja pikkuhousuni olivat litimärät vaaleanpunaisesta nesteestä. Kätilö tuli onnittelemaan minua vesien menosta ja kertoi, että pian alkaisi tapahtumaan. Olin aivan innoissani! Vaihdoin ensimmäistä kertaa sairaalavaatteet päälleni. Menin takaisin nukkumaan hymy huulillani ja tuntui uskomattomalta ajatella, että kohta vauva olisi sylissäni.
Mieheni meni normaalisti töihin aamulla. Tunsin ensimmäiset kunnon supistukset vasta noin 12h vesien menosta. Laitoin miehelle tekstarin "Nyt vähän supistaa. Lähde kohta tulemaan tännepäin, mutta ei mikään kiire." Mies tuli paikalle 15min päästä :D Joku muukin oli "vähän" innoissaan. Supistuksia alkoi hiljalleen tulla voimakkaampana, mutta kesti vielä pitkään ennen kuin ne säännöllistyivät ja tekivät kunnolla kipeää. Kävelin sairaalan rappusia ylös ja alas, hypin jumppapallolla ja monen tunnin kuluttua lähdin suihkuun rentoutumaan. Olin ollut nyt 6 päivää sairaalassa käynnistyksessä, tylsistyneenä odottanut koska alkaa tapahtua. Kun vihdoin alkoi tapahtua, tuntui että aika pysähtyi ja kaikki tapahtui hidastetusti.
Olin suihkussa yli tunnin. Kuuma vesi tuntui taivaalliselta enkä huomannut supistusten voimistumista. Kun lopulta suljin suihkun, oli vaikeaa lähteä kävelemään, koska teki jo sen verran kipeää. Sängylle päästyäni kätilö tarkisti tilanteen ja olin avautunut melkein 4cm. Sain kipupiikin ja sitten alkoikin oksettaa. Kuuluisa "neljän sentin laatta".
Kun vihdoin pääsin synnytyssaliin, vesieni menosta oli kulunut jo melkein 40h. Salissa sain antibioottia sen takia. Olin myös todella huonovointinen koko avautumisvaiheen. Oksensin monta kertaa.
Synnytykseni eteni normaalisti, mutta hitaasti. Supistukset tekivät kipeetä ja olin jo aika puhki. Pyysin epiduraalin ja sen ansiosta sain levättyä muutaman tunnin. Heräsin ihmeelliseen tunteeseen: en voinut pitää jalkojani yhtään paikoillaan. Oli kamalan levoton olo etenkin alaruumiissa. Oli pakko nousta ylös ja liikkua. "Apua,
Mitä tää on? Musta tuntuu TODELLA oudolta." Kätilö sanoi, että nyt taitaa avautumisvaihe tapahtua oikein rytinällä. Tanssahtelin ympäri synnytyssalia ja ihmettelin uskomattoman levotonta, epämukavaa ja nipistelevää tunnetta. Kun en jaksanut enää seistä, menin sängylle makaamaan ja kätilö kertoi, että olin avautunut 10cm ja voisin alkaa ponnistaa, kun tunnen supistuksia. Mieheni työnsi minua hartioista, kun ponnistin sängyllä polvet korvissa. Tunsin hyvin supistuksia ja ponnistamisen, mutta kovin kipu oli edelleen poissa. Epiduraali toimi täydellisesti omalla kohdallani! Ihana tyttäreni syntyi 48h vesien menosta. Synnytykseni ajaksi kirjattiin 12,5h ja ponnistusvaihe kesti 14min. En revennyt yhtään. Tyttö oli 52cm ja 3530g.
Oksentamisen ja väsymyksen takia olin todella puhki, mutta onnellinen ihanasta synnytyksestä. Kätilö talutti mut suihkuun ja toi meille synnytyssaliin syötävää. En kuitenkaan pystynyt syömään mitään, makasin vain sängyllä ja ihailin pientä tytärtäni. Itkimme yhdessä mieheni kanssa. Siirryin synnyttäneiden osastolle kätilön työntäessä mua sängyllä tyttö sylissäni. Teki mieli sanoa kaikille vastaantuleville "Hähää! Mäpä synnytin just! Ennen sua, ja sua, ja sua..." :D
Tällä kertaa toivon, että voisin olla kotona mahdollisimman pitkään.
Mulla alkoi ihan raskauden lopussa heitellä sokerit ja muutama viikko ennen tytön syntymää todettiin raskausdiabetes. Se ei ollut niin kamalaa kuin aluksi pelkäsin. Kävin muutamassa ylimääräisessä ultrassa, koska lääkäri halusi varmistaa vauvan koon (missään vaiheessa ei ollut huolta, että olisi liian iso vauva tms. vauvalla oli kaikki hyvin), ja muuten kirjasin sokereitani kotona ylös mittarin avulla ja illalla pistin insuliinin reiteen. Helpotti tietää, että pistely ja kaikki loppuu heti, kun lapsi syntyy.
Viikko lasketun ajan jälkeen menin TAYS:iin synnytyksen käynnistykseen jalat vapisten. Olin kuullut juttuja käynnistyksestä ja odotukset olivat sellaiset, että tulen varmaan kuolemaan tänne :) Nyt naurattaa omat silloiset pelkoni, sillä kaikki meni todella hyvin. En ollut tuntenut yhtäkään supistusta tai mitään synnytykseen viittaavaa ennen sairaalaan saapumista. Se oli kuin hyppy tuntemattomaan. Pelotti, koska en tiennyt mitä tuleman piti.
Sain Cytotec-pillerin kolmena päivänä, pieninä palasina. Odotin, että supistukset alkaisivat, mutta mitään ei tapahtunut, missään ei tuntunut miltään. Huonekaverini vaan vaihtuivat. Kuulin, kun muut käynnistykseen tulleet huusivat, puuskuttivat ja kävelivät levottomina ympäriinsä supistusten takia. Itse pyörittelin peukaloitani ja odotin koska olisin samassa tilanteessa.
Kolmantena päivänä kysyin voinko lähteä kotiin, mutta koska olin saanut jo kaikki käynnistyspillerit, en saanut lähteä. Latasin kännykkääni Ticket To Ride-pelin ja pelasin sitä sairaalasängyllä ja kävin pitkillä kävelyillä sairaala-alueella. Kätilön tullessa kyselemään oloani, sanoin, että seuraavan huonekaverini ei tarvitsisi olla vielä raskaana. Hän tulisi silti saamaan vauvan ennen minua. Oli nimittäin todella ärsyttävää katsella, kun muut lähtivät synnyttämään ennen laskettua aikaansa, kun itse olin jo yli. Koska olisi mun vuoro!?
Viidentenä päivänä aamuyöllä tunsin pienen poksahduksen ja jotain märkää valahti reisilleni. Kävin vessassa ja pikkuhousuni olivat litimärät vaaleanpunaisesta nesteestä. Kätilö tuli onnittelemaan minua vesien menosta ja kertoi, että pian alkaisi tapahtumaan. Olin aivan innoissani! Vaihdoin ensimmäistä kertaa sairaalavaatteet päälleni. Menin takaisin nukkumaan hymy huulillani ja tuntui uskomattomalta ajatella, että kohta vauva olisi sylissäni.
Mieheni meni normaalisti töihin aamulla. Tunsin ensimmäiset kunnon supistukset vasta noin 12h vesien menosta. Laitoin miehelle tekstarin "Nyt vähän supistaa. Lähde kohta tulemaan tännepäin, mutta ei mikään kiire." Mies tuli paikalle 15min päästä :D Joku muukin oli "vähän" innoissaan. Supistuksia alkoi hiljalleen tulla voimakkaampana, mutta kesti vielä pitkään ennen kuin ne säännöllistyivät ja tekivät kunnolla kipeää. Kävelin sairaalan rappusia ylös ja alas, hypin jumppapallolla ja monen tunnin kuluttua lähdin suihkuun rentoutumaan. Olin ollut nyt 6 päivää sairaalassa käynnistyksessä, tylsistyneenä odottanut koska alkaa tapahtua. Kun vihdoin alkoi tapahtua, tuntui että aika pysähtyi ja kaikki tapahtui hidastetusti.
Olin suihkussa yli tunnin. Kuuma vesi tuntui taivaalliselta enkä huomannut supistusten voimistumista. Kun lopulta suljin suihkun, oli vaikeaa lähteä kävelemään, koska teki jo sen verran kipeää. Sängylle päästyäni kätilö tarkisti tilanteen ja olin avautunut melkein 4cm. Sain kipupiikin ja sitten alkoikin oksettaa. Kuuluisa "neljän sentin laatta".
Kun vihdoin pääsin synnytyssaliin, vesieni menosta oli kulunut jo melkein 40h. Salissa sain antibioottia sen takia. Olin myös todella huonovointinen koko avautumisvaiheen. Oksensin monta kertaa.
Synnytykseni eteni normaalisti, mutta hitaasti. Supistukset tekivät kipeetä ja olin jo aika puhki. Pyysin epiduraalin ja sen ansiosta sain levättyä muutaman tunnin. Heräsin ihmeelliseen tunteeseen: en voinut pitää jalkojani yhtään paikoillaan. Oli kamalan levoton olo etenkin alaruumiissa. Oli pakko nousta ylös ja liikkua. "Apua,
Mitä tää on? Musta tuntuu TODELLA oudolta." Kätilö sanoi, että nyt taitaa avautumisvaihe tapahtua oikein rytinällä. Tanssahtelin ympäri synnytyssalia ja ihmettelin uskomattoman levotonta, epämukavaa ja nipistelevää tunnetta. Kun en jaksanut enää seistä, menin sängylle makaamaan ja kätilö kertoi, että olin avautunut 10cm ja voisin alkaa ponnistaa, kun tunnen supistuksia. Mieheni työnsi minua hartioista, kun ponnistin sängyllä polvet korvissa. Tunsin hyvin supistuksia ja ponnistamisen, mutta kovin kipu oli edelleen poissa. Epiduraali toimi täydellisesti omalla kohdallani! Ihana tyttäreni syntyi 48h vesien menosta. Synnytykseni ajaksi kirjattiin 12,5h ja ponnistusvaihe kesti 14min. En revennyt yhtään. Tyttö oli 52cm ja 3530g.
Oksentamisen ja väsymyksen takia olin todella puhki, mutta onnellinen ihanasta synnytyksestä. Kätilö talutti mut suihkuun ja toi meille synnytyssaliin syötävää. En kuitenkaan pystynyt syömään mitään, makasin vain sängyllä ja ihailin pientä tytärtäni. Itkimme yhdessä mieheni kanssa. Siirryin synnyttäneiden osastolle kätilön työntäessä mua sängyllä tyttö sylissäni. Teki mieli sanoa kaikille vastaantuleville "Hähää! Mäpä synnytin just! Ennen sua, ja sua, ja sua..." :D
Tällä kertaa toivon, että voisin olla kotona mahdollisimman pitkään.
....Minä olen miettinyt kaikkee muuta kuin synnytystä... Siihenhän tää huipentuu koko odotus ja se tuli mieleen vasta tätä foorumia lukiessa... Mä toivon että saan kätilösiskoni sinne mukaan, joko töissä tai doulana. Se tuli ekan mieleen:)
Esikoinen tuli syöksyllä maailmaan yli 16 vuotta sitten. Seuraava ei meinannut tulla ulos millään ja kolmas oli siltä väliltä, vois jopa sanoo että mukava kokemus.
Pitääpä alkaa vähän psyykata itseään tulevaan. "Ai niin, tämähän pitää synnyttääkin"
Esikoinen tuli syöksyllä maailmaan yli 16 vuotta sitten. Seuraava ei meinannut tulla ulos millään ja kolmas oli siltä väliltä, vois jopa sanoo että mukava kokemus.
Pitääpä alkaa vähän psyykata itseään tulevaan. "Ai niin, tämähän pitää synnyttääkin"
Kävin nyt vasta lukemassa näitäkin ja aattelin kertoa omat kokemukseni.
Mulla on kaksi synnytystä takana ja molemmat alkaneet lapsiveden menolla.
Ekalla kerralla kun viikkoja oli 34+4 nousin yöllä sängystä vessaan (mies kuorsas jo) ja siinä istuessani ihmettelin miten paljon oikeen olen juonut tänään kun sitä pissaa vaan lorottaa ja lorottaa... Lopulta tuli sellanen kuuma aalto selässä ja siinä kohtaa tajusin että multahan meni lapsivedet! Lopulta nousin ja menin sohvalle odottelemaan alkaako kunnon supistukset ja kyllähän ne heti alkokin. Vähän aikaa istuin tai kävelin ympäri olohuonetta ja sit menin suihkuun. Olin kontallani suihkussa ja väänsin lämmön kuumalle aina supistuksen tullessa. Pari tuntia siinä tais vierähtää. Lopulta menin herättämään miehen ja soitin TYKSiin että nyt tullaan, n 4h veden menosta. Auton istuinlämmitin oli taivaallinen! Perille saapuessamme olin jo 4cm auki ja päästiin saliin. Olisin halunnut ammeeseen mutta en saanut kun oli lapsivedet menny. Kävelin ympäri huonetta ja harmitti kun suihku oli niin älyttömän pieni koppi ettei sinne olisi millään mahtunut kontalleen. Lämpötyyny oli hyvä. Jossain vaiheessa sit pyysin kivunlievitystä mut kätilö vastas että en vielä ole tarpeeksi kipeä kun en edes hikoile!?! Siis oikeesti!!! Arvatkaa tekikö mieli pirskotella vettä kasvoilleni että näyttäis siltä kuin hikoilisin. No, lopulta kun puuskutin lattialla säkkituolin päällä kontallani kätilökin usko että sattuu, ihmetteli tosin edelleen että miksen hikoile... Sain ilokaasua ja se helpotti. Opin hyvin sen käytön eikä edes oksettanut. Tosin jossain vaiheessa kätilö otti sen multa pois kun hihittelin itekseni... :D En muista kuinka paljon olin sit auki kun sain epiduraalin mut sen saatuani nukuin pari tuntia. Edisty hitaasti ja epiduraalia lisättiin ja annettiin samalla oksitosiinia. Yllättäen vauvan sydänäänet romahti ja huone oli täynnä porukkaa ja käskyjä sateli. Olin kontallani sängyssä ja sain 100% happea, vauvan päähän laitettiin anturi. Tilanne meni ohi mutta kuulemma leikkaussali oli jo hälytetty ja meinas tulla hätäsektio. Olin niin unenpöpperössä etten oikeestaan edes huolestunut koko tilanteesta. :D Nukuin taas ja heräsin kakkahätään. Hälytin kätilön joka tarkasti tilanteen ja olin täysin auki! Pyysin jakkaraa ponnistukseen mutta kätilö sano että anturin takia pitää ponnistaa sängyllä. (Jälkikäteen sain selville ettei anturi estä jakkaralla synnyttämistä, kätilö ei vaan ilmeisesti halunnut kontalleen lattialle...) Ponnistusvaiheen pituutta en muista mut suht normi tais olla, otti vaan pirusti päähän kun jouduin ponnistamaan sängyllä. Väliliha leikattiin ja tuli joitakin tikkejä.
Ai niin, ja jossain vaiheessa synnytyksen aikana lääkäri teki käsin tunnustelemalla painoarvioksi 3,5 kg ja oli sitä mieltä et LA on arvioitu ihan pieleen. HIUKAN lääkäri hämmästy kun ulos tuli 1840g painava poika! 41cm. :D
Synnytyksen jälkeen sain pitää pojan vähän aikaan sylissä ja sit hänet vietiin keskolaan lämpökaappiin. Kaiken kaikkiaan meni 26,5h lapsiveden menosta. Mä olin sairaalassa 6 päivää, sit mut potkittiin pihalle :D Poika oli 15 päivää keskolassa ja pääsi kotiin kun oli 2kg.
Jäi hyvät muistot synnytyksestä (tiukkapipo kätilöä lukuun ottamatta). :)
Toinen synnytys alko illalla (39+5) kun syötin esikoista sohvalla istuen. Tunsin pienen poksahduksen ja valutin pepun nopeasti sohvan reunan yli ja pyysin miestä ottamaan pojan äkkiä sylistäni. Lapsivedet valu siihen lattialle. Laitettiin poika nukkumaan, soitin veljeni lapsenvahdiksi ja menin suihkuun. Supistukset alko taas heti ja lämmin vesi tuntu hyvältä. Suihkun jälkeen mulla kesti kun olin päättänyt että haluan hiukset kahdelle letille enkä löytänyt kahta samanlaista hiuslenkkiä! Mulla ei siis ollut kiire mihinkään vaikka supisteli jo säännöllisesti. :D Lähdettiin lopulta sairaalaan ja taisin olla 6cm auki. Salissa kätilö kysyi haluanko kivunlievitystä ja sanoin että voisin kokeilla ilokaasua ja sit myöhemmin epiduraalia. Kätilö naurahti ettei kuulemma mitään "myöhemmin" tule - joko otan epiduraalin nyt tai ei lainkaan! Okei, otin epiduraalin heti. Kävelin ympäri salia ja kivut katos kokonaan epiduraalilla. Parin tunnin päästä tuli tuttu kakkahätä-olo ja kätilö tarkasti, täysin auki. :) Tällä kertaa sain jakkaran ja siinä ponnistaminen, mieheen nojautuen oli taivaallista!kun kätilö ilmoitti että seuraavalla ponnistuksella syntyy vedin jalat yhteen ja sanoin ettei vielä! Mä haluan että jatkuu pidempään!!! Kätilö nauroi mulle että olin kyllä eka joka on sanonut hänelle noin! :D No, tyttö synty, 2950g ja 49cm. 5h veden menosta.
Heti synnytyksen jälkeen pystyin istumaan vaikka oli muutama tikkikin. Pari yötä olin sairaalassa että sain nukkua kunnolla.
Todella hyvät fiilikset synnytyksistä jäänyt. :)
Mulla on kaksi synnytystä takana ja molemmat alkaneet lapsiveden menolla.
Ekalla kerralla kun viikkoja oli 34+4 nousin yöllä sängystä vessaan (mies kuorsas jo) ja siinä istuessani ihmettelin miten paljon oikeen olen juonut tänään kun sitä pissaa vaan lorottaa ja lorottaa... Lopulta tuli sellanen kuuma aalto selässä ja siinä kohtaa tajusin että multahan meni lapsivedet! Lopulta nousin ja menin sohvalle odottelemaan alkaako kunnon supistukset ja kyllähän ne heti alkokin. Vähän aikaa istuin tai kävelin ympäri olohuonetta ja sit menin suihkuun. Olin kontallani suihkussa ja väänsin lämmön kuumalle aina supistuksen tullessa. Pari tuntia siinä tais vierähtää. Lopulta menin herättämään miehen ja soitin TYKSiin että nyt tullaan, n 4h veden menosta. Auton istuinlämmitin oli taivaallinen! Perille saapuessamme olin jo 4cm auki ja päästiin saliin. Olisin halunnut ammeeseen mutta en saanut kun oli lapsivedet menny. Kävelin ympäri huonetta ja harmitti kun suihku oli niin älyttömän pieni koppi ettei sinne olisi millään mahtunut kontalleen. Lämpötyyny oli hyvä. Jossain vaiheessa sit pyysin kivunlievitystä mut kätilö vastas että en vielä ole tarpeeksi kipeä kun en edes hikoile!?! Siis oikeesti!!! Arvatkaa tekikö mieli pirskotella vettä kasvoilleni että näyttäis siltä kuin hikoilisin. No, lopulta kun puuskutin lattialla säkkituolin päällä kontallani kätilökin usko että sattuu, ihmetteli tosin edelleen että miksen hikoile... Sain ilokaasua ja se helpotti. Opin hyvin sen käytön eikä edes oksettanut. Tosin jossain vaiheessa kätilö otti sen multa pois kun hihittelin itekseni... :D En muista kuinka paljon olin sit auki kun sain epiduraalin mut sen saatuani nukuin pari tuntia. Edisty hitaasti ja epiduraalia lisättiin ja annettiin samalla oksitosiinia. Yllättäen vauvan sydänäänet romahti ja huone oli täynnä porukkaa ja käskyjä sateli. Olin kontallani sängyssä ja sain 100% happea, vauvan päähän laitettiin anturi. Tilanne meni ohi mutta kuulemma leikkaussali oli jo hälytetty ja meinas tulla hätäsektio. Olin niin unenpöpperössä etten oikeestaan edes huolestunut koko tilanteesta. :D Nukuin taas ja heräsin kakkahätään. Hälytin kätilön joka tarkasti tilanteen ja olin täysin auki! Pyysin jakkaraa ponnistukseen mutta kätilö sano että anturin takia pitää ponnistaa sängyllä. (Jälkikäteen sain selville ettei anturi estä jakkaralla synnyttämistä, kätilö ei vaan ilmeisesti halunnut kontalleen lattialle...) Ponnistusvaiheen pituutta en muista mut suht normi tais olla, otti vaan pirusti päähän kun jouduin ponnistamaan sängyllä.
Väliliha leikattiin ja tuli joitakin tikkejä. Ai niin, ja jossain vaiheessa synnytyksen aikana lääkäri teki käsin tunnustelemalla painoarvioksi 3,5 kg ja oli sitä mieltä et LA on arvioitu ihan pieleen. HIUKAN lääkäri hämmästy kun ulos tuli 1840g painava poika! 41cm. :D
Synnytyksen jälkeen sain pitää pojan vähän aikaan sylissä ja sit hänet vietiin keskolaan lämpökaappiin. Kaiken kaikkiaan meni 26,5h lapsiveden menosta. Mä olin sairaalassa 6 päivää, sit mut potkittiin pihalle :D Poika oli 15 päivää keskolassa ja pääsi kotiin kun oli 2kg.
Jäi hyvät muistot synnytyksestä (tiukkapipo kätilöä lukuun ottamatta). :)
Toinen synnytys alko illalla (39+5) kun syötin esikoista sohvalla istuen. Tunsin pienen poksahduksen ja valutin pepun nopeasti sohvan reunan yli ja pyysin miestä ottamaan pojan äkkiä sylistäni. Lapsivedet valu siihen lattialle. Laitettiin poika nukkumaan, soitin veljeni lapsenvahdiksi ja menin suihkuun. Supistukset alko taas heti ja lämmin vesi tuntu hyvältä. Suihkun jälkeen mulla kesti kun olin päättänyt että haluan hiukset kahdelle letille enkä löytänyt kahta samanlaista hiuslenkkiä! Mulla ei siis ollut kiire mihinkään vaikka supisteli jo säännöllisesti. :D Lähdettiin lopulta sairaalaan ja taisin olla 6cm auki. Salissa kätilö kysyi haluanko kivunlievitystä ja sanoin että voisin kokeilla ilokaasua ja sit myöhemmin epiduraalia. Kätilö naurahti ettei kuulemma mitään "myöhemmin" tule - joko otan epiduraalin nyt tai ei lainkaan! Okei, otin epiduraalin heti. Kävelin ympäri salia ja kivut katos kokonaan epiduraalilla. Parin tunnin päästä tuli tuttu kakkahätä-olo ja kätilö tarkasti, täysin auki. :) Tällä kertaa sain jakkaran ja siinä ponnistaminen, mieheen nojautuen oli taivaallista!kun kätilö ilmoitti että seuraavalla ponnistuksella syntyy vedin jalat yhteen ja sanoin ettei vielä! Mä haluan että jatkuu pidempään!!! Kätilö nauroi mulle että olin kyllä eka joka on sanonut hänelle noin! :D No, tyttö synty, 2950g ja 49cm. 5h veden menosta.
Heti synnytyksen jälkeen pystyin istumaan vaikka oli muutama tikkikin. Pari yötä olin sairaalassa että sain nukkua kunnolla.
Todella hyvät fiilikset synnytyksistä jäänyt. :)
Laitanpa lyhyesti tänne oman, ihan tavallisen ja positiivisen kertomukseni.
En suunnitellu etukäteen mitään, kun läheisiä alalla ja sanoivat, että ihan turhaan, kun ei se niin välttämättä mene kuitenkaan, niin kannattaa mennä vaan tilanteen, tuntemusten ja tietty mahdollisten ohjeiden mukaan niin hyvä tulee. Ja tulihan siitä.
Eli aamukymmenen aikaan tuntui vähän supistuksia, ja puolenpäivän jälkeen mentiin sitten sairaalaan, ja olin (5cm)puoliks auki. Siihen sitten ilokaasua ja epiduraali, puolitorkuin tunnin-pari. Epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä ja sain uuden, mutta ei oikein enää tehonnut kun oli jo ponnistaminen niin lähellä(tai no, mitenkähän kivuliasta lienee olis ollu ilman sitten...). Kysyivät, että puhkaistaanko kalvot kun jo niin pullottavat. Sanoin että sopii mainiosti jos se nopeuttaa prosessia. Terve tyttö n.3800g syntyi vajaan vartin ponnistuksella (sängyllä puoli-istuvana, silleen sai jalat hyvin tuettua) kuuden maissa illalla. En revenny, pari tikkiä laittoivat kuulemma varmuuden vuoksi. Kätilö sanoi sille mukana seuranneelle lääkäriopiskelijalle, että 'tää nyt oli tämmönen perus oppikirjasynnytys'. Ammattitaitoista ja miellyttävää henkilökuntaa kaikki, työvuoro kerkesi siinä välissä vaihtua. Eipä muuta kommentoitavaa, muuta kun että suosittelen kipulääkityksiä: ei se 'luomuilu' kenestäkään parempaa äitiä tee, ja kyllä siinä on varsin riittävästi hommaa hieman lääkittynäkin. Kuunnelkaa omaa kehoa mutta myös viisaampien neuvoja. En itse kaivannut mitään hihhulointia tai erityistoimenpiteitä kuten musiikkia tai muuta lässytystä, miehellekin sanoin että pitää turvan kiinni ja antaa mun olla, et kyllä mä sen ite hoidan kiitos vaan. Ponnistuksen se nyt olikin muutenkin oven ulkopuolella ettei olis alkanu siinä pyörtyilee mistään verestä ja piikeistä ja eritteistä yms ja sit olis henkilökunta joutunu sitäkin hoitaa. Toisille taas saattaa olla tärkeääkin, että siinä on joku pitämässä kädestä ja kannustamassa.
Jos olis tullu joku ongelmatilanne, niin toki olisin antanu leikatakin, kun ammattilaisiahan ne on ja paremmin tietävät mitä milloinkin kannattaa tehdä. Turha siitäkään on Suomessa stressata, hyvissä käsissä täällä ollaan. Kuitenkin hyötyjen ja haittojen suhde on niin laajalti ja monelta kantilta tutkittua maailmalla, että siksi se on vasta se toinen vaihtoehto.
En suunnitellu etukäteen mitään, kun läheisiä alalla ja sanoivat, että ihan turhaan, kun ei se niin välttämättä mene kuitenkaan, niin kannattaa mennä vaan tilanteen, tuntemusten ja tietty mahdollisten ohjeiden mukaan niin hyvä tulee. Ja tulihan siitä.
Eli aamukymmenen aikaan tuntui vähän supistuksia, ja puolenpäivän jälkeen mentiin sitten sairaalaan, ja olin (5cm)puoliks auki. Siihen sitten ilokaasua ja epiduraali, puolitorkuin tunnin-pari. Epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä ja sain uuden, mutta ei oikein enää tehonnut kun oli jo ponnistaminen niin lähellä(tai no, mitenkähän kivuliasta lienee olis ollu ilman sitten...). Kysyivät, että puhkaistaanko kalvot kun jo niin pullottavat. Sanoin että sopii mainiosti jos se nopeuttaa prosessia. Terve tyttö n.3800g syntyi vajaan vartin ponnistuksella (sängyllä puoli-istuvana, silleen sai jalat hyvin tuettua) kuuden maissa illalla. En revenny, pari tikkiä laittoivat kuulemma varmuuden vuoksi. Kätilö sanoi sille mukana seuranneelle lääkäriopiskelijalle, että 'tää nyt oli tämmönen perus oppikirjasynnytys'. Ammattitaitoista ja miellyttävää henkilökuntaa kaikki, työvuoro kerkesi siinä välissä vaihtua. Eipä muuta kommentoitavaa, muuta kun että suosittelen kipulääkityksiä: ei se 'luomuilu' kenestäkään parempaa äitiä tee, ja kyllä siinä on varsin riittävästi hommaa hieman lääkittynäkin. Kuunnelkaa omaa kehoa mutta myös viisaampien neuvoja. En itse kaivannut mitään hihhulointia tai erityistoimenpiteitä kuten musiikkia tai muuta lässytystä, miehellekin sanoin että pitää turvan kiinni ja antaa mun olla, et kyllä mä sen ite hoidan kiitos vaan. Ponnistuksen se nyt olikin muutenkin oven ulkopuolella ettei olis alkanu siinä pyörtyilee mistään verestä ja piikeistä ja eritteistä yms ja sit olis henkilökunta joutunu sitäkin hoitaa. Toisille taas saattaa olla tärkeääkin, että siinä on joku pitämässä kädestä ja kannustamassa.
Jos olis tullu joku ongelmatilanne, niin toki olisin antanu leikatakin, kun ammattilaisiahan ne on ja paremmin tietävät mitä milloinkin kannattaa tehdä. Turha siitäkään on Suomessa stressata, hyvissä käsissä täällä ollaan. Kuitenkin hyötyjen ja haittojen suhde on niin laajalti ja monelta kantilta tutkittua maailmalla, että siksi se on vasta se toinen vaihtoehto.
Knyttet kyllä jakkaroita pitäis jokaisesta synnytyssairaalasta löytyä. Voithan vielä kysyä sit kun/jos meet tutustumiskäynnille.